Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta. 2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa. 3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. 4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa. 5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen. 6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa. 7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa. 8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti. 9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 3 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan Ylityötä on työ, jota työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen sää- dettyjen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuorosta toiseen, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä katso- taan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta40 tun- tia viikossa.
2. Laissa säädettyjen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi tehdystä aloittamis- ja lopet- tamistyöstä maksetaan korvaus kuten vuorokautisesta ylityöstä. Korvaus voidaan sopia makset- tavaksi palkanmaksukausittain erillisenä korvauksena.
3. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seu- raavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittupalkka.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa ol- lessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kes- kimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen luontoisetu- jen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisäävuo- rotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poik- keuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
75. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönYlityökorotus tai koko palkka ylityön ajalta voidaan sopia vaihdettavaksi osaksi tai kokonaan vastaavaan vapaaseen, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajos siitä on sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vapaa-aika on an- nettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassajollei toisin sovita.
86. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 Työaikalain 18 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä mukainen enimmäistyöajan tarkastelujakso on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä12 kuukautta.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen Ylityökorvaukset maksetaan työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksiylittävältä ajalta. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä Yli- työkorvaus maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6lain mukaan. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, muu käytetään jakajana ja- kajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti työhön to- siasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää.
2. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvoYlityöstä maksettava palkka voidaan kustannustoi- mittajan ja työnantajan kesken sopia vastaavasti las- kettuun tuntimäärään vapaata säännöllisenä työaika- na. Vapaan pitämisen ajankohdasta sovitaan kustan- nustoimittajan ja työnantajan kesken.
3. Työntekijän työaika ylityö mukaan lukien ei saa työ- aikalain mukaan ylittää keskimäärin 48 tuntia viikos- sa. Työajan enimmäismäärän tarkastelujaksona käy- tetään kalenterivuotta. Kalenterivuoden sijasta voi- daan tarkastelujaksoksi sopia paikallisesti vuoden pituinen ajanjakso. Tarkastelujakso alkaa siitä pal- kanmaksukaudesta, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiajolta palkka maksetaan lähinnä kalenterivuoden vaihtumisen jälkeen. Siirtymäkausi Työnantaja voi tämän kohdan sijasta noudattaa vuo- den 2020 loppuun asti vanhan työaikalain mukaisia ylityökiintiöitä: Ylityötä saadaan teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden aikana kuitenkin enintään 250 tuntia ka- lenterivuodessa. Paikallisesti voidaan sopia edellä mainitusta neljän kuukauden jaksosta toisin. Paikal- lisesti voidaan sopia ylityön enimmäismäärän nosta- misesta 80 tunnilla kalenterivuodessa.
4. Paikallisesti voidaan pääluottamusmiehen kanssa sopia ylityön korvaamisesta työehtosopimuksen 3.4.1 kohdasta poiketen. Sopimuksen mukainen ylityökorva- us voi olla kaikilta ylityökorvaukseen oikeuttavilta tun- neilta sama tai ylityötuntien määrän perusteella porras- tettu. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen ylikorvauksen suuruus perustuu porrastettuun järjestelmään, katsotaan työ lisä- voi tuntirajojen seuranta-ajanjakso olla enintään vuoden pituinen. Paikallista sopimusta laadittaessa on selvitettävä riittä- vän pitkältä ajanjaksolta ylityötuntien määrä ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen astijakau- tuminen 50 %:n ja 100 %:n ylityötunteihin, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaaylityön ajal- linen sijoittuminen ja sen syyt sekä tarve paikallisen sopimuksen solmimiselle. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7Paikallisen sopimisen osalta noudatetaan työehtosopi- muksen 8.1 kohdan määräyksiä. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönSopimus on solmitta- va kirjallisesti ja kopio siitä lähetetään liittoihin tiedoksi kuukauden sisällä sen allekirjoittamisesta. Sopimuksen toimivuutta, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiasen tavoitteiden toteutumista sekä ylityön syitä, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8määrää ja ajallista sijoittumista seu- rataan vuosittain yhteistoiminnassa henkilöstön edus- tajien kanssa. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä Paikallisella sopimuksella ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nävaikutusta sunnuntai- työkorotukseen tai ylityökorvauksen perusteena käytet- tävän palkan laskentaan. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäTätä työehtosopimusmääräystä sovelletaan vain yrityksissä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää jotka kuuluvat yhteistoimintalain (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti30.3.2007/334) soveltamisen piiriin.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, liukumavapaan, työaikapankkivapaan, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.,
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuorosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, katsotaan viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessaKolmivuorotyön jakaja määräytyy teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisesti.
76. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
7. Eräiden arkipyhäviikkojen työaika 2017–2019 Eräiden arkipyhäviikkojen työaika 2017
8. ToimihenkilölleAlla olevassa esimerkissä selvitetään ylityön määräytyminen ja sen korvaaminen. Vaikka uusi työaikalaki ei erittele vuorokautista ja viikkoylityötä, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin koesimerkissä käytetty näitä termejä selvyyden vuoksi. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.Esimerkki:
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäYlitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään sekä kalenterivuotta että neljää kuukautta, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että ellei paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötämuuta sovita.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen Ylityökorvaukset maksetaan työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksiylittävältä ajalta. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttaYlityökor- vaus maksetaan lain mukaan.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkkaYlityöstä maksettava palkka voidaan kustannustoi- mittajan ja työnantajan kesken sopia vastaavasti laskettuun tuntimäärään vapaata säännöllisenä työaikana. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan Vapaan pitämisen ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaakustannustoimittajan ja työnantajan kesken.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää Ylityötä saadaan teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden ajanjaksossa ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 enintään 250 tuntia viikossa.
5kalenteri- vuodessa. Paikallisesti voidaan sopia siitäylityön vuosittaisen enimmäismäärän nostamisesta enintään 80 tunnilla. Li- säksi paikallisesti voidaan sopia neljän kuukauden tarkas- telujakson poistamisesta, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja jolloin ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6enimmäismäärän tarkastelujakso on kalenterivuosi. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, muu käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumääräätyötuntien lukumää- rää.
4. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiaPaikallisesti voidaan pääluottamusmiehen kanssa sopia ylityön korvaamisesta työehtosopimuksen 3.4.1 kohdasta poiketen. Sopimuksen mukainen ylityökorvaus voi olla kaikilta ylityökorvaukseen oikeuttavilta tunneilta sama tai ylityötuntien määrän perusteella porrastettu. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen ylikorvauksen suuruus perustuu porrastettuun järjestelmään, katsotaan työ lisä- voi tuntirajojen seuranta-ajanjakso olla enintään vuoden pituinen. Paikallista sopimusta laadittaessa on selvitettävä riittävän pitkältä ajanjaksolta ylityötuntien määrä ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen astijakautuminen 50 %:n ja 100 %:n ylityötunteihin, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaaylityön ajallinen sijoittu- minen ja sen syyt sekä tarve paikallisen sopimuksen sol- mimiselle. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7Paikallisen sopimisen osalta noudatetaan työehtosopimuk- sen 8.1 kohdan määräyksiä. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönSopimus on solmittava kirjalli- sesti ja kopio siitä lähetetään liittoihin tiedoksi kuukauden sisällä sen allekirjoittamisesta. Sopimuksen toimivuutta, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiasen tavoitteiden toteutumista sekä ylityön syitä, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8määrää ja ajallista sijoittumista seura- taan vuosittain yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä Paikallisella sopimuksella ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nävaikutusta sunnuntaityö- korotukseen tai ylityökorvauksen perusteena käytettävän palkan laskentaan. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäTätä työehtosopimusmääräystä sovelletaan vain yrityk- sissä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää jotka kuuluvat yhteistoimintalain (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti30.3.2007/334) soveltamisen piiriin.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kustannustoimittajien Työehtosopimus 2013–2016, Kustannustoimittajien Työehtosopimus 2013–2016
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoro- luettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia tun- tia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta Viikoit- taisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus Ylityökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssaaika on annettava ja otettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä. Vaihtoehtoisesti Toimihenkilön kanssa voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan palkan ylityön ajalta vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx Milloin toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisenliukuvan työajan saldovapaapäivän, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen yhteis- toimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työvuoroluette- lon mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten si- ten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, katsotaan viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä sään- nöllistä vuorokautista työaikaa työaikaa, ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloinsil- loin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti työhön tosiasi- allisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Keskey- tyvässä kolmivuorotyössä jakaja on 154 ja keskeytymättömässä kolmivuoro- työssä 146. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä sun- nuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksialisätyökorvaukset. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden vuo- rokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi nor- maalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen työ- vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
76. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
7. Eräiden arkipyhäviikkojen työaika 2014–2017: Arkipyhäviikkojen työaika 2014 vk
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin Xxxxxxx aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään selvite- tään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää selvittää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaanEsimerkki: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten vuoro- kautisten ylityötuntien kokonaismäärä kokonais- määrä (To ja Su) 4,0 4 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon säännöllinen työaika 40,0 40 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu korotettu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä teh- dystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain sunnuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettunako- rotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta tunnilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla prosentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötäkorotettuna. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäSunnuntaina tehdystä työstä maksetaan muun palkan lisäksi sunnuntai- työkorotuksena yksinkertainen peruspalkka kaikilta 10 tunnilta. Lisäksi on maksettava rahakorvaus viikoittaisesta vapaa-ajasta tai annettava viikoittainen vapaa-aika myöhemmin niiden määräysten mukaan, jotka on se- lostettu jäljempänä 20 §:ssä. Lisätyön korvaamisesta ks. sopimuksen 12 §. Arkipyhäviikkojen työajan osalta ks. 14 §. Aattopäivinä tehdyn ylityön osalta ks. sopimuksen 15 §.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien enim- mäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ja viikoittai- sesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla %:lla sekä seuraavilta tunneilta tun- neilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä yli- työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) yli- työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko Ylityöstä maksettava palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa paikallisesti sopia vaihdettavaksi vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssavapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikanaYlityöstä vastaavan vapaa-ajan pituus las- ketaan noudattaen tämän pykälän säännöksiä ylityöstä maksettavasta korvauk- sesta. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta aika on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3annettava ja otettava kahden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta työnantajasta riippuvasta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa säännöl- listä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää tuntimäärää, ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työtuntijärjes- telmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten si- ten, kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos Samoin menetellään, jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenviikon aikana on ollut poissa työstä sairauden, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tapaturman tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6työajan lyhennyk- sestä johtuvan vapaan vuoksi. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa palkkaa, on peruspalkka laskettava lasket- tava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 37.5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä 37 Ylityön teettäminen 37 Työajan enimmäismäärän tarkastelujakson pituus 37 Vuorokautinen ylityö 37 Viikoittainen ylityö 38 Rahakorvauksen vaihtaminen vapaa-aikaan 38 Korvaus viikoittaista ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä koskevien säännösten mukaan (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla 38 Vuorokauden vaihteen yli jatkunut ylityö 38 Ylityökorvauksen laskentaperuste 39 3.15 Hälytysluontoinen työ 39 Hälytysluontoisen työn edellytykset 39 Hälytysraha 39 Päivätyötä tekevän työntekijän paluu ylityöhön saman päivän aikana 39 3.16 Varallaolo 39 Asuntovarallaolo 39 Vapaamuotoinen varallaolo 39 4 LUKU PALKAT JA PALKANMAKSU 40 4.1 Palkkaustavat 40 4.2 Aikapalkka 40 Ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 40 Ammattityötä aikapalkalla suorittavien puhaltajien ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 40 Nuorten työntekijöiden ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 41 Harjoittelijat 41 Aikatyölisä 41 4.3 Suorituspalkkatyö 41 Urakkatyön hinnoittelu 41 Urakkahinnoista sopiminen 41 Urakkahinnoittelun tarkistus 42 Palkkatakuu 42 Urakkatyön aloittamisen viivästyminen 42 4.4 Työn- ja aikatutkimukset 42 4.5 Palkkiopalkat 43 Tuotantopalkkiojärjestelmän perusta 43 Tulos- ja voittopalkkiot 43 4.6 Erilliset lisät 43 Vuoro-, ilta- ja yötyölisät 43 Vuorotyölisien määräytyminen 43 Vuorotyölisien määrät 43 Vuorotyölisä ylityössä 44 Vuorojen vaihtuminen ja muuttuminen 44 Paikallinen sopiminen vuoro-, ilta- ja yötyölisistä 44 Ilta- ja yötyö 44 Keskeytymättömän kolmivuorotyön sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä jatkuvan kaksivuorotyön lisä 44 Erittäin raskas ja erittäin likainen työ 44 4.7 Palvelusvuosilisä 44 Lisän soveltamisperuste 44 Palvelusvuosilisän määrä 45 Palvelusvuosilisän maksuajankohta 45 Työsuhteen päättyminen ennen palvelusvuosilisän vuosittaista maksua 45 4.8 Siirto toiseen työhön 45 Pääsääntö 45 Poikkeukset tilapäisiä siirtoja koskien 45 Siirto alempipalkkaiseen aikatyöhön 45 Siirto urakkatyöstä aikatyöhön 46 Säännönmukaisesti eri töitä tekevä työntekijä 46 Siirto urakkatyöstä urakkatyöhön 46 Kokeiluluontoinen työ tai opetustyö 46 Työnteon keskeytyminen 46 Paikallinen sopiminen tehtäväsiirtojen yhteydessä 46 4.9 Palkanmaksu 46 Suositus palkanmaksusta rahalaitosten välityksellä 46 Palkanmaksun ajankohta Voimassa 31.12.2023 saakka 47 Lopputili 47 4.10 Kuukausipalkka 47 Tuntipalkan muuttaminen kuukausipalkaksi 47 Kuukausipalkan osittaminen 48 4.11 Keskituntiansio 48 Käyttötilanteet 48 Laskenta 48 Käyttöajanjaksot 48 Paikallinen sopiminen laskentatavasta sekä pyhä käyttöjaksoista 48 5 LUKU ERINÄISET KORVAUKSET 49 5.1 Matkakustannusten korvaaminen 49 Matkojen suorittaminen 49 Matkan alkaminen ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaapäättyminen 49 Komennuspaikkakunta 49 Matkustamisesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen 49 Matkaliput 49 Oman auton käyttö 49 Matka-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen korvaus 49 Päivärahat 50 Majoittumiskustannusten korvaaminen 50 Yömatkaraha 50 Ateriakorvaus 50 Erityismääräyksiä 50 Korvaus ruoasta rahana pyhä- ja juhlapäivinä 50 Kotimatkat 51 Rajoitus kohdan soveltamista koskien 51 Työ ulkomailla 51 5.2 Muita korvauksia 51 Asevelvollisuuskutsunta 51 Reservin harjoitukset 51 Hautaus- ja hääpäivät 51 Merkkipäivät 51 Vaalilautakunnan tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta vaalitoimikunnan kokoukset 52 Korvausten laskentaperuste 52 5.3 Arkipyhäkorvaus 52 Korvattavat arkipyhät 52 Arkipyhäkorvauksen maksamisen yleiset edellytykset 52 Arkipyhän osuminen tietyn poissaolon ajalle 53 Itsenäisyyspäivä 53 Viikko- tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.kuukausipalkkaiset työntekijät 53 6 LUKU SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 53
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a) vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon
b) työvuoroluettelon / työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten viikoittaisen työajan lisäksi tehty muu kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttavuorokautinen ylityö
c) sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä muu kuin jatkuvassa kaksivuorotyössä (tam 27) ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (tam 37) tehty työ.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1. a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen, sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöl- lisen työajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjoh- dolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3. tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoit- taman määrähetken jälkeen, katsotaantai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähet- ken jälkeen, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdumaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tunnin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, viikoittaiseksi ylityök- si työettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 ei edellä mainittua korvausta makseta. Mikäli viikonloppuylityö perutaan kokonaan myöhemmin kuin 22 tuntia viikossaennen suun- nitellun työrupeaman alkua, maksetaan työntekijöille henkilökohtainen tuntipalkka neljältä tunnilta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäNiille työntekijöille, että jotka tulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia poisjääneiden tilalle, ei makseta erikseen vuorokautisesta korvausta myöhäisestä tilauksesta. Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työnan- tajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossakäytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa, ja luvulla 158 silloinpakkasella kuljetukseen on käytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Ellei kuljetusta tai ilmaista majoitusta ole järjestetty, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatyönantaja maksaa matkakulujen korvauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan kyseisen vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva vakituinen työntekijä tai ammattityöntekijäkuntaan kuuluva työntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötävapaata. Sunnun- tain viimeiset Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäyli iltavuoron päättymisajankohdan, hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei vähennä kyseisen palkanmaksukauden palkkaa.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan Ylityötä on työ, jota työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen sää- dettyjen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuorosta toiseen, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä katso- taan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta40 tun- tia viikossa.
2. Laissa säädettyjen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi tehdystä aloittamis- ja lopet- tamistyöstä maksetaan korvaus kuten vuorokautisesta ylityöstä. Korvaus voidaan sopia makset- tavaksi palkanmaksukausittain erillisenä korvauksena.
3. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seu- raavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittupalkka.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa ol- lessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kes- kimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen luontoisetu- jen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisäävuo- rotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poik- keuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
75. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönYlityökorotus tai koko palkka ylityön ajalta voidaan sopia vaihdettavaksi osaksi tai kokonaan vastaavaan vapaaseen, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajos siitä on sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vapaa-aika on an- nettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassajollei toisin sovita.
86. ToimihenkilölleTyöaikalain mukaisina ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksoina käytetään sekä kalenteri- vuotta että neljän kuukauden pituista jaksoa, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ellei tarkastelujaksoksi paikallisesti ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestisovittu yksin- omaan kalenterivuotta.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a) vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon
b) työvuoroluettelon / työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten viikoittaisen työajan lisäksi tehty muu kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttavuorokautinen ylityö
c) sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä muu kuin jatkuvassa kaksivuorotyössä (tam 27) ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (tam 37) tehty työ.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1. a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen, sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöllisen työajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjohdolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3 tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoittaman määrähetken jälkeen, katsotaantai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähetken jälkeen, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdumaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tunnin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, viikoittaiseksi ylityök- si työettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 ei edellä mainittua korvausta makseta. Mikäli viikonloppuylityö perutaan kokonaan myöhemmin kuin 22 tuntia viikossaennen suunnitellun työrupeaman alkua, maksetaan työntekijöille henkilökohtainen tuntipalkka neljältä tunnilta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäNiille työntekijöille, että jotka tulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia poisjääneiden tilalle, ei makseta erikseen vuorokautisesta korvausta myöhäisestä tilauksesta. Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työnantajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossakäytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa, ja luvulla 158 silloinpakkasella kuljetukseen on käytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Ellei kuljetusta tai ilmaista majoitusta ole järjestetty, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatyönantaja maksaa matkakulujen korvauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan kyseisen vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva vakituinen työntekijä tai ammattityöntekijäkuntaan kuuluva työntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin kotulee hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia vapaata. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia yli iltavuoron päättymisajankohdan, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestivähennä kyseisen palkanmaksukauden palkkaa.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellistaOsapuolet suosittelevat, että paikallisesti selvitetään ne tehtävätsovellettaessa työaikalain määräyksiä ylitöiden enimmäismääristä vuodessa (250+80), joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäkertymäperusteena käytetään kaikkia tehdyn ylityön tunteja.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta tun- nilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.
2. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona Lauantaina sekä pyhä- ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta juhlapäivän aattona tehdystä vuorokauti- sesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaapalkka.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittuPääsiäislauantaina sekä jouluaattona säännöllisen työajan lisäksi teh- dystä työstä maksetaan 100 prosentilla korotettu palkka.
4. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokau- den vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön sään- nöllinen työvuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huo- mioon jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
5. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä ylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, hänelle varataan mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko, joka ei si- sälly työaikaan tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
6. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuorosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, katsotaan viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä ylittä- mättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
57. Paikallisesti voidaan sopia siitäMikäli toimihenkilö ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vas- taavaa tuntimäärää sellaisesta syystä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta josta työnantaja lain tai työeh- tosopimuksen perusteella on velvollinen maksamaan palkan ja viikoittaisesta ylityöstähän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työ- hön, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenvapaapäivänä tehty työ kuten viikkoylityö.
68. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava sitenYlityöstä maksettava tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka (rahapalkka sekä mahdolliset luontoisedut, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloinprovisio- ja tuotantopalk- kiot sekä mahdollinen sijaisuuskorvaus) 160:lla, kun säännöllinen työaika viik- kotyöaika on 40 tuntia viikossatuntia, ja luvulla 158 silloin158:lla, kun säännöllinen työaika viikkotyöaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155tuntia. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, muu käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti työhön keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- Ylityökorotus tai koko palkka ylityön ajalta voidaan maksaa kiinteänä kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on sovittu asianomaisen henkilön kanssa. Vapaa-aika on annettava ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäpidettävä kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännölli- sen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
2. Työaikalain 18 §:n mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso seuran- tajakso on 6 kuukauttakalenterivuosi. Teknisistä Työajan enimmäismäärään lasketaan kaikki tehdyt työtunnit, olivatpa ne säännöllistä työaikaa, lisä- työtä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttaylityötä.
23. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta ja viikottaisesta ylityöstä kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla %:lla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä juhlapäivänaattona teh- dystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka.
4. PääsiäislauantainaTyöehtosopimuksen 8 § 6. kohdan mukainen jaksoylityö mää- räytyy työaikalain periaatteiden mukaisesti. Työehtosopimuksen 8 § 5. kohdan mukaiseen työajan tasoittu- misjärjestelmään perustuvan työn ylityö määräytyy tasoittumis- jakson lopussa, juhannusaattona mikäli toimihenkilö on työskennellyt yli tasoittu- misjakson säännöllisen työtuntimäärän. Tällöin tehdystä yli- työstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa tasoittumisjakson pituudesta riippuen keskimäärin kahdeksan tuntia viikossa ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka%:lla korotettua palkkaa. Lisä- Soveltamisohje: Keskimääräistä työaikaa noudatettaessa työnantajan ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä toimi- henkilön on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaasuositeltavaa käydä keskustelu työvuoroluettelon muutosten vaikutuksista ennen muutosten toteuttamista.
35. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä mää- räyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisista tai tuotannollisesta syystä tuotannollisista syistä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, lomautuksen taikka työnantajan järjestämään järjestä- mään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen tämän työehtosopimuksen osana olevan koulutussopi- muksen tarkoittamaan koulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään vapaa- päivänä työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten, kuin viikottaisesta ylityöstä on sovittu.
6. Jos toimihenkilö ei 40-tuntisen viikkotyön tai 80-tuntisen kaksi- viikkoisjaksotyön vuotuiseksi lyhentämiseksi annetun vapaan pi- tämisen vuoksi ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaansa vastaavaa tuntimäärää ja hän tekee työtä työtuntijärjestelmän mukaisena saman viikon muuna vapaapäivänään, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
47. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työYlityöstä suoritettava korvaus voidaan toimihenkilön suostumuk- sella antaa vastaavana vapaa-aikana, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaon otettava ja annet- tava kahden kuukauden kuluessa sen määräytymisestä.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
68. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka pe- ruspalkka tuntia kohden laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin160, silloin kun säännöllinen työaika on keskimäärin 40 tuntia viikossa, viikossa ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua las- kettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa kuukau- dessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiaPalkan korotusosa mak- setaan samoin lasketun tuntipalkan mukaan kuin palkan perus- osa.
9. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi säännölli- nen työaika normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen huo- mioon jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessalasket- taessa.
710. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityö- hön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä pidet- tävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ja viikoittai- sesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla %:lla sekä seuraavilta tunneilta tun- neilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 kahdeksan tuntia, makse- taan maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu %:lla korotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä yli- työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) yli- työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko Ylityöstä maksettava palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa paikallisesti sopia vaihdettavaksi vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssavapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikanaYlityöstä vastaavan vapaa-ajan pituus las- ketaan noudattaen tämän pykälän säännöksiä ylityöstä maksettavasta korvauk- sesta. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta aika on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3annettava ja otettava kahden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta työnantajasta riippuvasta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa sään- nöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää tuntimäärää, ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työtunti- järjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten siten, kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Samoin menetellään, jos toi- mihenkilö viikon aikana on ollut poissa työstä sairauden, tapaturman tai työajan lyhennyksestä johtuvan vapaan vuoksi.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan katsotaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työehtosopimuksen 8 §:ssä määrätyn työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittuSitä saa teettää lain sallimissa rajoissa. Työaikalain 18 §:n mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso tasoittumisjakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä % ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla % korotettu palkkatuntipalkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta % korotettu tuntipalkka ja sen jälkeisiltä tunneilta 100 pro- sentilla % korotettu palkkatuntipalkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntiaJos ylityö jatkuu vuorokauden vaihteen yli, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja vuorokauden vaihtuminen ei alenna ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaakorvausprosentteja.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittuArkipyhänä tehdystä työstä maksetaan 100 % korotettu tuntipalkka.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaSunnuntaina ja arkipyhänä tehdystä ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 150 % ja seuraavilta tunneilta 200 % korotettu tuntipalkka.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäKun ylityökorvausta lasketaan, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenvain täydet neljännestunnit huomioidaan.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava Ylityökorvauksen tuntipalkka lasketaan siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen enintään nelinkertaisella viikoittaisen säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatuntimäärällä.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönJos säännöllinen ilta tai yövuoro jatkuu ylityönä, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tuntipalkkaan lisätään ilta- tai tilaisuus ruokailla työn lomassayövuorolisä.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- Työnantaja ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynäkonttoritoimihenkilö voivat sopia, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5)ylityökorvaus vaihdetaan vastaavaan vapaa-aikaan säännöllisenä työaikana tai että ylityökorvauksena annettava vapaa-aika yhdistetään työehtosopimuksen 17 §:ssä tarkoitettuun säästövapaaseen. Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiVapaa-aikaan sovelletaan jälkimmäisessä tapauksessa soveltuvin osin säästövapaata koskevia määräyksiä.
9. Milloin aloittamis- Ylityökorvaus maksetaan ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäylityökorvausta vastaava vapaa aika annetaan kahden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä. Jos ylityökorvauksesta on huomautettavaa, on siitä maksettava korvaushuomautus pitää tehdä kuukauden kuluessa maksusta, ellei ole voittamatonta estettä.
10. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden Yhtiön käytäntöä vuorokauden vaihteen yli jatkuvien töiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäei muuteta.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittuYlityön osalta noudatetaan jäljempänä olevin poikkeuksin voimassa olevan lain säännöksiä. Työaikalain mukainen työajan mukaisten ylitöiden enimmäismäärien tarkastelujaksona käytetään yksinomaan kalenterivuotta. Työajan enimmäismäärä noudattaa työaikalaissa säädettyjä rajoituksia. Työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukauttatarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttaKalenterivuoden sijasta voidaan tarkastelujaksoksi sopia paikallisesti vuoden pituinen ajanjakso. 31.12.2020 saakka voidaan käyttää vanhaa määräystä ylityön enimmäis- määrästä.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan korotettua palkkaa työaikalain mukaan, eli kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta ensimmäiseltä ylityötunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta %:n ylityökorotus ja sen jälkeisiltä ylityötunneilta 100 prosentilla korotettu palkka%:n korotus.
3. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä Kun viikoittaisen ylityön lisää on kertynyt maksettu 8 tuntiatunnilta, makse- taan korvataan sen jälkeen työviikon muut ylityölisään oikeuttavat tunnit ylityölisällä, jonka suuruus on 100 % riippumatta siitä, onko kysymyksessä viikoittainen vai vuorokautinen ylityö.
4. Kello 22.00 – 06.00 välisenä aikana tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
35. Xxxxxxx toimihenkilö Keskeytymättömässä vuorotyössä ja keskeytyvässä kolmivuorotyössä katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi ne tunnit, jotka kullakin kalenteriviikolla ylittävät työtuntijärjestelmässä asianomaisen viikon säännölliseksi työajaksi vahvistetun työtuntimäärän, ellei ole sovittu näiden ylityötuntien korvaamisesta vastaavalla vapaa-ajalla.
6. Jos työntekijä määrätään välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä ylityöhön, sallitaan hänen pitää 15 minuutin levähdystauko, joka lasketaan työaikaan.
7. Mikäli työntekijä työskentelee uudenvuodenpäivän, helatorstain, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän-, toisen joulupäivän, loppiaisen tai toisen pääsiäispäivän jälkeisenä lauantaina, hänelle maksetaan ko. päivältä palkkaa kuten viikkoylityöstä on sovittu.
8. Mikäli työntekijä vuosiloman, sairauden, lapsen sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkanlomautuksen tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi palaa työhön myöhemmin kuin työviikon alkaessa ei häntä tulisi pitää työssä saman viikon lauantaina eikä sunnuntaina, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksenjos ne muutoin säännönmukaisesti ovat olleet hänen viikkovapaapäiviään. Jos työntekijä kuitenkin joudutaan pitämään työssä tällaisena päivänä, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten maksetaan hänelle korotettua palkkaa samalla tavoin kuin viikoittaisesta ylityöstä mitä viikkoylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Keskimääräisessä työaikamuodossa ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika edellyttäen, että säännöllinen viikkotyöaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatuntia.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntiaLauantaipäivänä, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona sekä sunnuntaipäivänä tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kuitenkin kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja Toimihenkilön kanssa voidaan sopia, että ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä maksettava palkka korotusosineen korvataan kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaakuukausikorvauksena.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosilomanYlityötä tehtäessä maksetaan puolen tunnin ylityöpalkka, sairaudenmikäli työaika ylittää täyden tunnin vähintään kymmenellä minuutilla ja tunnin ylityöpalkka, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, mikäli ylitys on vähintään 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittuminuuttia.

6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
5. Milloin tarpeellisesta aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava ylityökorvaus tai kiinteä kuukausikorvaus. Paikallisesti voidaan sopia myös muusta korvaustavasta.
6. Milloin ilta- tai yötyössä oleva toimihenkilö jää työvuoronsa jälkeen ylityöhön, maksetaan säännöllisen työajan mukaan määräytyvä ilta- tai yötyölisä myös ylityön ajalta, enintään klo 06.00 saakka.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- Xxxxxxx toimihenkilö palkallisen työstä poissaolon tai lomautuksen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassakorvataan vapaapäivänä tehty työ ylityönä.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)edellyttää, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nämaksetaan ylityökorvaus ylittäviltä tunneilta. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäei kuitenkaan koske keskimääräistä työaikaa, jota tehdään siten järjestettynäkeskeytymätöntä 3-vuoro-, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiperiodi- eikä näihin rinnastettavaa työtä.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäYlitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään sekä kalenterivuotta että neljän kuukauden pituista jaksoa, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että ellei tarkastelujaksoksi paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäole sovittu yksinomaan kalenterivuotta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Vuorokautista ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia säännöllisen lain mukaisen enim- mäistyöajan lisäksi vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2sitä saadaan teettää lain sallimissa rajoissa. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden vaihteen yli, kat- sotaan työ lisä- ja TES-ylityö) ylityötyökorvausta laskettaessa edellisen vuorokau- den työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työaika nor- maalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä ylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämä- tön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
2. Viikoittaisella ylityöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään lain mukaisen enim- mäistuntimäärän lisäksi viikossa tai keskimääräistä viikkotyöaikaa sovellet- taessa jakson aikana ja siitä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta tunnil- ta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Pöytäkirjamerkintä: Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä määräyk- sestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisista tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, tuotannollisista syistä ta- pahtuneen lomautuksen taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen välisen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen tarkoittamaan koulutukseen osallistumi- sen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää tuntimäärää, ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä viikkoylityöstä on sovittu.
3. Ylityöstä maksettava palkka voidaan työnantajan ja toimihenkilön suostu- muksella vaihtaa vastaavaan vapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Tällöin se on korotettava niillä prosenttimäärillä, joilla se olisi korotettu, jos se olisi korvattu rahana.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenLaskettaessa ylityökorvauksia, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossasaadaan yksinkertainen tuntipalkka jaka- malla kuukausipalkka luvulla 160.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: General Framework Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a. vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon
b. työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten viikoittaisen työajan lisäksi tehty muu kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttavuorokautinen ylityö
c. sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä tehty työ.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja sopimuksen määrittele- missä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1 a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöllisen työajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjohdolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3 tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoittaman määräajan jälkeen tai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähetken jälkeen, katsotaanmaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tunnin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johduettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaei edellä mainittua korvausta makseta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäNiille työntekijöille, että jotka tulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia poisjääneiden tilalle, ei makseta erikseen vuorokautisesta korvausta myöhäisestä tilauksesta. Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työnantajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossa, käytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika pakkasella kuljetukseen on 37,5 tuntia viikossakäytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden Ellei kuljetusta tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessailmaista majoitusta ole järjestetty työnantajan maksaa matkakulujen korvauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan ao. vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva ammattityöntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin tulee hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia vapaata. Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia yli iltavuoron päättymisajan- kohdan, hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei vähennä ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestipalkanmaksu- kauden palkkaa.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajanviikko- työajan, korvataan si- ten siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan mukaisena ylitöiden enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- TAL-ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen työsuh- teen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx Joustovapaan osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta ajan- kohdasta on sovittava. Jous- tovapaan Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi vuo- tuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paanpalvelusvuosivapaan, työaikapankkivapaan työaika- pankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen keskusjärjestöjen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan koulutusso- pimuksen tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut voi- nut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työtuntijärjestel- män mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä sään- nöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön ylityökorvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen luottamusmiehen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä pitkältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän ylityö- korvausjärjestelmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden työaikajärjeste- lyiden edistämiseen, kustan- nusten kustannusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenperiaatteiden yksinker- taistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen kuukau- sipalkka luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä Keskeytymättömässä kolmivuoro- työssä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja kolmivuorotyön ja- kaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön sään- nölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisäävuorotyöli- sää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden jälkimmäisen vuoro- kauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää edellyt- tää (TES- TES-ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- näylityönä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäkaksivuorotyötä, jota tehdään siten si- ten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi keskimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestimukaisesti.
9. Milloin Xxxxxxx aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä lopettamis- työtä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää selvittää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu korotettu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista viikoittais- ta ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain sunnuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta tunnilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen jäl- keen 100 pro- sentilla prosentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista viikoittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa koro- tettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain Sunnuntain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista vuoro- kautista ylityötä. Sunnuntaina tehdystä työstä maksetaan muun palkan lisäksi sunnuntaityökorotuksena yksinkertainen peruspalkka kaikilta 10 tunnilta. Lisäksi on annettava viikkolepo myöhemmin tai maksettava viikkolepokorvaus niiden määräysten mu- kaan, jotka on selostettu aikaisemmin 10 §:ssä. Lisätyön korvaamisesta ks. sopimuksen 11 §. Arkipyhäviikkojen työajan osalta ks. 9 §. Aattopäivinä teh- dyn ylityön osalta ks. sopimuksen 12 §:n 2 kohtaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan Ylityötä on työ, jota työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen sää- dettyjen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuorosta toiseen, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä katso- taan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta40 tun- tia viikossa.
2. Laissa säädettyjen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi tehdystä aloittamis- ja lopet- tamistyöstä maksetaan korvaus kuten vuorokautisesta ylityöstä. Korvaus voidaan sopia makset- tavaksi palkanmaksukausittain erillisenä korvauksena.
3. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seu- raavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittupalkka.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa ol- lessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kes- kimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen luontoisetu- jen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisäävuo- rotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikke- uksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
75. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönYlityökorotus tai koko palkka ylityön ajalta voidaan sopia vaihdettavaksi osaksi tai kokonaan vastaavaan vapaaseen, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajos siitä on sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vapaa-aika on an- nettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassajollei toisin sovita.
86. ToimihenkilölleTyöaikalain mukaisina ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksoina käytetään sekä kalenteri- vuotta että neljän kuukauden pituista jaksoa, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ellei tarkastelujaksoksi paikallisesti ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestisovittu yksin- omaan kalenterivuotta.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Keskimääräisessä työaikamuodossa ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika edellyttäen, että säännöllinen viikkotyöaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatuntia.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntiaLauantaipäivänä, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona sekä sunnuntaipäivänä tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kuitenkin kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja Toimihenkilön kanssa voidaan sopia, että ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä maksettava palkka korotusosineen korvataan kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaakuukausikorvauksena.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosilomanYlityötä tehtäessä maksetaan puolen tunnin ylityöpalkka, sairaudenmikäli työaika ylittää täyden tunnin vähintään kymmenellä minuutilla ja tunnin ylityöpalkka, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, mikäli ylitys on vähintään 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittuminuuttia.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessajälkimmäisen vuorokauden
5. Milloin tarpeellisesta aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava ylityökorvaus tai kiinteä kuukausikorvaus. Paikallisesti voidaan sopia myös muusta korvaustavasta.
6. Milloin ilta- tai yötyössä oleva toimihenkilö jää työvuoronsa jälkeen ylityöhön, maksetaan säännöllisen työajan mukaan määräytyvä ilta- tai yötyölisä myös ylityön ajalta, enintään klo 06.00 saakka.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- Xxxxxxx toimihenkilö palkallisen työstä poissaolon tai lomautuksen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassakorvataan vapaapäivänä tehty työ ylityönä.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)edellyttää, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nämaksetaan ylityökorvaus ylittäviltä tunneilta. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäei kuitenkaan koske keskimääräistä työaikaa, jota tehdään siten järjestettynäkeskeytymätöntä 3-vuoro-, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiperiodi- eikä näihin rinnastettavaa työtä.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäYlitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään sekä kalenterivuotta että neljän kuukauden pituista jaksoa, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että ellei tarkastelujaksoksi paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäole sovittu yksinomaan kalenterivuotta.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. 1 Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta Vii- koittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä .
2 Lauantaina sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja .
3 Pääsiäislauantaina sekä jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) säännöllisen työajan lisäksi teh- dystä työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaapalkka.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. 4 Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi työ- vuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. 5 Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tauko, joka ei sisälly työaikaan tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle6 Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
7 Mikäli toimihenkilö ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vas- taavaa tuntimäärää sellaisesta syystä, josta työnantaja lain tai työehto- sopimuksen perusteella on velvollinen maksamaan palkan ja kaksivuo- rotyötähän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestikorva- taan vapaapäivänä tehty työ kuten viikkoylityö.
9. Milloin aloittamis- 8 Ylityöstä maksettava tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka (rahapalkka sekä mahdolliset luontoisedut, provisio- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötätuotantopalkkiot sekä mahdollinen sijaisuuskorvaus) 160:lla, kun säännöllinen viikkotyö- aika on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 40 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkkaja 158:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on 37,5 tuntia. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan Säännöllisen työajan ollessa jokin muu käytetään jakajana säännölliseen työhön keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää.
9 Ylityökorotus tai koko palkka 100 prosentilla korotettunaylityön ajalta voidaan maksaa kiinteänä kuu- kausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on sovittu asianomaisen henkilön kanssa. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka Vapaa-aika on annettava ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäpidettävä kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
10 Allekirjoittaneiden työnantajaliittojen jäsenyrityksissä työaikalain mukai- sena ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenteri- vuotta, ellei paikallisesti ole sovittu käytettäväksi neljää kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. 1 Ylityön käsite Ylityöksi luetaan työ, jota työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työajan tasoittumisjärjestel- män mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keski- määrin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilö tietyistä syistä ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tun- timäärää ja hän joutuu tulemaan työhön työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten korva- taan vapaapäivänä tehty työ siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukauttaMainitut syyt ovat ˗ sairaus, ˗ poissaolo alle 10-vuotiaan äkillisesti sairastuneen lapsen hoitamiseksi tai hoidon järjestä- miseksi. Teknisistä ˗ tapaturma, ˗ vuosiloma, ˗ työnantajan määräyksestä suoritettu matka, ˗ taloudellisesta tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatuotannollisesta syystä tapahtunut lomautus, ˗ 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi annetun vapaan pitäminen, tai ˗ työnantajan järjestämään tai sopijapuolten välisen yhteistoimintasopimuksen tarkoitta- maan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistuminen ˗ reservin harjoitukset, ˗ kokonaisena päivänä pidetty lixxxxxxxxxx xai, ˗ työaikapankkivapaa. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katso- taan työ lisä- ja ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
2. 2 Ylityökorvaukset Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seu- raavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdek- salta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) Välittömästi yöllä tehdyn säännöllisen työvuoron jälkeen tehtävästä työstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan makse- taan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan makse- taan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus Ylityökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. VapaaVa- paa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta aika on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaaannettava ja otettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää 3 Ylityöjakajat ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. peruspalkka Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja Jos säännöllinen työaika on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Keskeyty- vässä kolmivuorotyössä käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155 ja keskeytymättömän kolmivuorotyön osalta lukua 149. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten palvelusaikalisä mah- dollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiotprovisiopalkka, tuotantopalkkiot sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa4 Ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujakso Ylityön enimmäismäärän tarkastelujaksona voidaan käyttää kalenterivuotta 31.12.2020 saakka. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessaTyönantaja ilmoittaa vuosittain luottamusmiehelle tarkastelujakson alkamisesta.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaxxxxxx xxxxxxxx, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työvii- kon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten korva- taan siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä yli- työstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan mukaisena ylitöiden enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatarkas- telujaksona käytetään kalenterivuotta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- TAL-ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä ensim- mäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä tehdys- tä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä teh- dystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kakoro- tettu palkka. Lisä- ja ylityötyökorotus Ylityökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä mak- saa kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön toimihenki- lön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan Vapaaajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen asianomai- sen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx Joustova- paan osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittavasovitta- va. Jous- tovapaan Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen 40tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen keskusjärjestöjen väli- seen koulutussopimuksen tar- koittamaan tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää tunti- määrää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena mu- kaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta työaikamuodos- ta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden liit- teiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen luottamus- miehen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän ylityökorvausjär- jestelmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten kustannusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden periaatteiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä Keskeyty- mättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä kaivos- työssä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn kol- mivuorotyön jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön sään- nölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä sunnun- taityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksialisä- työkorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta yli- työkorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessalasketta- essa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiatun- tia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mah- dollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä työ- tä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- TES-ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä viikkoyli- työstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nävuorokauti- sena ylityönä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäkaksivuorotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa työ- viikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi keskimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestityötuntijär- jestelmän mukaisesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää tu- lee selvittää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu koro- tettu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä yli- työtä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta vuoro- kautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä Täs- sä siis sun- nuntain sunnuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta tunnilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla prosentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain sunnun- tain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista korotetta- vaa viikoittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia tun- tia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain Sunnuntain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäylityötä. Sunnuntaina tehdystä työstä maksetaan muun palkan li- säksi sunnuntaityökorotuksena yksinkertainen peruspalk- ka kaikilta 10 tunnilta. Lisäksi on annettava viikkolepo myöhemmin tai makset- tava viikkolepokorvaus niiden määräysten mukaan, jotka on selostettu aikaisemmin 10 §:ssä. Lisätyön korvaamisesta ks. sopimuksen 11 §. Arkipyhä- viikkojen työajan osalta ks. 9 §. Aattopäivinä tehdyn yli- työn osalta ks. sopimuksen 12 §:n 2 kohtaa.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. 1 Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä .
2 Lauantaina sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja .
3 Pääsiäislauantaina sekä jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) säännöllisen työajan lisäksi tehdystä työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaapalkka.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. 4 Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi työ- vuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. 5 Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tauko, joka ei sisälly työaikaan tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle6 Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
7 Mikäli toimihenkilö ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vas- taavaa tuntimäärää sellaisesta syystä, josta työnantaja lain tai työehto- sopimuksen perusteella on velvollinen maksamaan palkan ja kaksivuo- rotyötähän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestikorva- taan vapaapäivänä tehty työ kuten viikkoylityö.
9. Milloin aloittamis- 8 Ylityöstä maksettava tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka (rahapalkka sekä mahdolliset luontoisedut, provisio- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötätuotantopalkkiot sekä mahdollinen sijaisuuskorvaus) 160:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 40 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkkaja 158:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on 37,5 tuntia. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan Sään- nöllisen työajan ollessa jokin muu käytetään jakajana säännölliseen työ- hön keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää.
9 Ylityökorotus tai koko palkka 100 prosentilla korotettunaylityön ajalta voidaan maksaa kiinteänä kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on sovittu asianomaisen henkilön kanssa. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka Vapaa-aika on annettava ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettupidettävä kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
10 Allekirjoittaneiden työnantajaliittojen jäsenyrityksissä työaikalain mukai- sena ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenteri- vuotta, ellei paikallisesti ole sovittu käytettäväksi neljää kuukautta. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäTätä kohtaa voidaan soveltaa 31.12.2020 asti.

2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä pro- sentilla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta ja seu- raavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka.
2. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä Lauantaina sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.
3. Pääsiäislauantaina, joulu- ja juhannusaattona säännöllisen työajan lisäksi teh- dystä työstä maksetaan 100 prosentilla korotettu palkka. PääsiäislauantainaJoulu- ja juhannusaattona tehdystä työstä maksetaan mahdollisen lisä-, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta yli- työkorvausten lisäksi 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittupalkka.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen vaih- teen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden vuorokau- den työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä sään- nöllistä työaikaa laskettaessa.
5. Xxxxxx toimihenkilö ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tun- timäärää sellaisesta syystä, josta työnantaja lain tai työehtosopimuksen perus- teella on velvollinen maksamaan palkan ja hän joutuu tulemaan työvuoroluette- lon mukaisena vapaapäivänään työhön, rinnastetaan aika, jolta työnantaja on ollut velvollinen maksamaan palkan työaikaan.
6. Jaksotyössä työ, joka ylittää tasaamisjärjestelmän mukaisen työajan, korvataan lisä- tai ylityönä työaikalain mukaisesti. Tällöin tarkasteltavana jaksona voidaan käyttää kalenteriviikkoa, ellei yritys toisin päätä.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin Xxxxxxx aloittamis- ja lopettamistöistä lopettamistyöstä aiheutuu vuorokau- tista vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti korvaus tai annettava vapaa sovittava samalla kun selvitetään ne tehtävät, joissa muut aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyylopettamistyöhön liittyvät yksityiskohdat.
8. Samalla tulee selvit- tää myös seToimihenkilön lähtiessä kotoaan vuorokautiseen ylityöhön, miten porinnastetaan työpai- kalle menoon tai sieltä paluuseen käytetty aika työaikaan kuuluvaksi.
9. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäYlityön enimmäismäärän tarkastelujaksona voidaan käyttää kalenterivuotta 31.12.2020 saakka.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. 1 Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta Vii- koittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä .
2 Lauantaina sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja .
3 Pääsiäislauantaina sekä jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) säännöllisen työajan lisäksi teh- dystä työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaapalkka.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. 4 Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi työ- vuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. 5 Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tauko, joka ei sisälly työaikaan tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle6 Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
7 Mikäli toimihenkilö ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaa- vaa tuntimäärää sellaisesta syystä, josta työnantaja lain tai työehtosopi- muksen perusteella on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)velvollinen maksamaan palkan ja hän joutuu tule- maan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan ylittävät tunnit, vapaapäivänä tehty työ kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiviikkoylityö.
9. Milloin aloittamis- 8 Ylityöstä maksettava tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka (rahapalkka sekä mahdolliset luontoisedut, provisio- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötätuotantopalkkiot sekä mahdollinen sijaisuuskorvaus) 160:lla, kun säännöllinen viikkotyö- aika on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 40 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkkaja 158:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on 37,5 tuntia. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan Säännöllisen työajan ollessa jokin muu käytetään jakajana säännölliseen työhön keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää.
9 Ylityökorotus tai koko palkka 100 prosentilla korotettunaylityön ajalta voidaan maksaa kiinteänä kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen henkilön kanssa. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka Vapaa-aika on annettava ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäpidettä- vä kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
10 Allekirjoittaneiden työnantajaliittojen jäsenyrityksissä työaikalain mukai- sena ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenteri- vuotta, ellei paikallisesti ole sovittu käytettäväksi neljää kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. 1 Ylityön käsite Ylityöksi luetaan työ, jota työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työajan tasoittumisjärjestel- män mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keski- määrin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilö tietyistä syistä ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tun- timäärää ja hän joutuu tulemaan työhön työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten korva- taan vapaapäivänä tehty työ siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukauttaMainitut syyt ovat ˗ sairaus, ˗ tapaturma, ˗ vuosiloma, ˗ työnantajan määräyksestä suoritettu matka, ˗ taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtunut lomautus, ˗ 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi annetun vapaan pitäminen, tai ˗ työnantajan järjestämään tai sopijapuolten välisen yhteistoimintasopimuksen tarkoitta- maan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistuminen ˗ reservin harjoitukset, ˗ kokonaisena päivänä pidetty xxxxxxxxxxxx tai, ˗ työaikapankkivapaa. Teknisistä Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatyövuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katso- taan työ lisä- ja ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
2. 2 Ylityökorvaukset Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seu- raavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdek- salta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) Välittömästi yöllä tehdyn säännöllisen työvuoron jälkeen tehtävästä työstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan makse- taan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan makse- taan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus Ylityökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. VapaaVa- paa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta aika on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaaannettava ja otettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää 3 Ylityöjakajat ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. peruspalkka Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja Jos säännöllinen työaika on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Keskeyty- vässä kolmivuorotyössä käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 155 ja keskeytymättömän kolmivuorotyön osalta lukua 149. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten palvelusaikalisä mah- dollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiotprovisiopalkka, tuotantopalkkiot sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa4 Ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujakso Ylityön enimmäismäärän tarkastelujaksona voidaan käyttää kalenterivuotta 31.12.2020 saakka. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessaTyönantaja ilmoittaa vuosittain luottamusmiehelle tarkastelujakson alkamisesta.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. 1 Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä .
2 Lauantaina sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja .
3 Pääsiäislauantaina sekä jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) säännöllisen työajan lisäksi tehdystä työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaapalkka.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. 4 Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi työ- vuoro normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. 5 Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tauko, joka ei sisälly työaikaan tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle6 Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
7 Mikäli toimihenkilö ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vas- taavaa tuntimäärää sellaisesta syystä, josta työnantaja lain tai työehto- sopimuksen perusteella on velvollinen maksamaan palkan ja kaksivuo- rotyötähän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestikorva- taan vapaapäivänä tehty työ kuten viikkoylityö.
9. Milloin aloittamis- 8 Ylityöstä maksettava tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka (rahapalkka sekä mahdolliset luontoisedut, provisio- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötätuotantopalkkiot sekä mahdollinen sijaisuuskorvaus) 160:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 40 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkkaja 158:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on 37,5 tuntia. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan Sään- nöllisen työajan ollessa jokin muu käytetään jakajana säännölliseen työ- hön keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää.
9 Ylityökorotus tai koko palkka 100 prosentilla korotettunaylityön ajalta voidaan maksaa kiinteänä kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on sovittu asianomaisen henkilön kanssa. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka Vapaa-aika on annettava ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettupidettävä kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
10 Allekirjoittaneiden työnantajaliittojen jäsenyrityksissä työaikalain mukai- sena ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenteri- vuotta, ellei paikallisesti ole sovittu käytettäväksi neljää kuukautta. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäTätä kohtaa voidaan soveltaa 31.12.2020 asti.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota joka tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työennen tai jälkeen säännöllisen työajan, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, se korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttalain mukaan.
2. Vuorokautisesta Vuorokautinen ylityö korvataan 100 % korotetulla tuntipalkalla.
3. Mikäli toimenhaltijan säännöllisen työajan ja ylityön aloittamisen väliin jää kor- vaamatonta aikaa, maksetaan tällaisesta ylityöstä vähintään 3 tuntia 100 %:lla ko- rotettuna. Tätä kohtaa sovelletaan myös lauantaina tehtävään ylityöhön.
4. Mikäli toimenhaltija tulee vapaapäiväksi sovittuna lauantaina työhön, niin suori- tettu työ korvataan 100 % korotetulla tuntipalkalla edellyttäen, että työ on viikkoyli- työtä.
5. Aloittamis- ja lopettamistöistä suoritetaan työaikalain 39 §:n 3 momentin mu- kaan 50 % korotettu palkka. Näitä töitä saadaan teettää enintään 3 tuntia viikossa niiden vaikuttamatta ylityötuntien enimmäismäärään.
6. Pyhä- ja juhlapäivinä suoritetusta työstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 200 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä Jos pyhä- ja juhlapäivinä tehty työ kestää alle kaksi tuntia tai sitä ei tule etukäteen annetusta ilmoituksesta ja toimihenkilön paikalle tulosta huolimatta lain- kaan suoritettavaksi, maksetaan palkka kuitenkin kahdelta tunnilta (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu 200 %:lla koro- tettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa).
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
67. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka tunnilta suoritettava palkkape- ruste laskettava siten, että kuukausipalkka siihen mahdollisesti kuuluvine luon- toisetuineen ja vuorotyölisineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 160. Tehtäessä 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn tunnin viikkotyöaikaa jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa158.
8. ToimihenkilölleYlityöstä maksettavat korvaukset voidaan vaihtaa työnantajan ja toimenhaltijan välisin sopimuksin vastaavaan vapaa-aikaan. Liitot suosittelevat, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)ettei ylityövapaa- na anneta toimenhaltijan kannalta haitallisen lyhyitä jaksoja, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, vaan että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestivapaa olisi yhtäjaksoinen.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäJos toimenhaltijan suorittama ylityö kestää niin kauan, ettei hän pääse yleisiä kulkuneuvoja käyttäen kotiin työn päätyttyä, eikä hän asu työpaikan välittömässä läheisyydessä, järjestetään kuljetus kotiin työnantajan kustannuksella, tai jos toi- menhaltija käyttää omaa autoaan maksetaan hänelle matkakorvausta saman pe- rusteen mukaan laskettuna kuin oman auton käytön korvaamisesta on siitä maksettava korvaussovittu jäl- jempänä tässä sopimuksessa.
10. Tämän vuoksi on tarpeellistaYlityökorvauksia laskettaessa katsotaan vuorokauden vaihtuvan ensimmäisen vuoron alkaessa.
11. Mikäli aamuvuorossa oleva toimenhaltija jatkaa työnantajan esityksestä työ- tään vielä iltavuoron jälkeen, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä (To ja Su4) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa vapaata. Jos toimenhaltija jatkaa ylityönä kaksi (2) tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötäyli il- tavuoron työajan päättymisen jälkeen, tulee hänen saada vapaata koko seuraava päivä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäEdellä mainittua sovelletaan myös toimenhaltijaan, jonka vuorokautinen työaika ylittää 16 tuntia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka.
2. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä Lauantaina sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä yli- työstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittuPääsiäislauantaina sekä jouluaattona säännöllisen työajan lisäksi tehdystä työstä maksetaan 100 prosentilla korotettu palkka.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden vuo- rokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi nor- maalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden jälkimmäisen vuoro- kauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
75. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan ar- vioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää mahdollisuus pi- tää ruokailun kannalta välttämätön tauko tauko, joka ei sisälly työaikaan tai tilaisuus tilai- suus ruokailla työn lomassa.
6. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi työ, joka ylittämättä sään- nöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
7. Mikäli toimihenkilö ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää sellaisesta syystä, josta työnantaja lain tai työehtosopimuksen perusteella on velvollinen maksamaan palkan ja hän joutuu tulemaan työ- vuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäi- vänä tehty työ kuten viikkoylityö.
8. ToimihenkilölleYlityöstä maksettava tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka (raha- palkka sekä mahdolliset luontoisedut, joka provisio- ja tuotantopalkkiot sekä mahdollinen sijaisuuskorvaus) 160:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko40 tuntia, ja 158:lla, kun säännöllinen viikkotyöaika on 37,5 tuntia. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiSäännöllisen työajan ollessa jokin muu käytetään jakajana säännölliseen työhön keski- määrin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää.
9. Milloin aloittamis- Ylityökorotus tai koko palkka ylityön ajalta voidaan maksaa kiinteänä kuu- kausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on sovittu asi- anomaisen henkilön kanssa. Vapaa-aika on annettava ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäpidettävä kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Keskimääräisessä työaikamuodossa ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika edellyttäen, että säännöllinen viikkotyöaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatuntia.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntiaLauantaipäivänä, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona sekä sunnuntaipäivänä tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kuitenkin kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja Toimihenkilön kanssa voidaan sopia, että ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä maksettava palkka korotusosineen korvataan kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaakuukausikorvauksena.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosilomanYlityötä tehtäessä maksetaan puolen tunnin ylityöpalkka, sairaudenmikäli työaika ylittää täyden tunnin vähintään 15 minuutilla ja tunnin ylityöpalkka, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä mikäli ylitys on sovittuvähintään 45 minuuttia.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
5. Milloin tarpeellisesta aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava ylityökorvaus tai kiinteä kuukausikorvaus. Paikallisesti voidaan sopia myös muusta korvaustavasta.
6. Milloin ilta- tai yötyössä oleva toimihenkilö jää työvuoronsa jälkeen ylityöhön, maksetaan säännöllisen työajan mukaan määräytyvä ilta- tai yötyölisä myös ylityön ajalta, enintään klo 06.00 saakka.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- Xxxxxxx toimihenkilö palkallisen työstä poissaolon tai lomautuksen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassakorvataan vapaapäivänä tehty työ ylityönä.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)edellyttää, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nämaksetaan ylityökorvaus ylittäviltä tunneilta. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäei kuitenkaan koske keskimääräistä työaikaa, jota tehdään siten järjestettynäkeskeytymätöntä 3-vuoro-, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiperiodi- eikä näihin rinnastettavaa työtä.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvausYlitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta (määräystä voidaan soveltaa 31.12.2020 saakka 4 § 3. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstaikohdan sijasta). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a) vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen
b) työvuoroluettelon mukaisen viikoittaisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on lisäksi tehty muu kuin vuorokautinen ylityö
c) sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä muu kuin jatkuvassa kaksivuorotyössä (27) ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (37) tehty työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1. a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen, sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöllisen työajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjohdolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3 tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoittaman määrähetken jälkeen tai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähetken jälkeen, katsotaanmaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tunnin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johduettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaei edellä mainittua korvausta makseta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäNiille työntekijöille, että jotka tulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia poisjääneiden tilalle, ei makseta erikseen vuorokautisesta korvausta myöhäisestä tilauksesta. Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työnantajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossakäytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa, ja luvulla 158 silloinpakkasella kuljetukseen on käytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Ellei kuljetusta tai ilmaista majoitusta ole järjestetty, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatyönantaja maksaa matkakulujen korvauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan ao. vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva työntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin tulee hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia vapaata. Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia yli iltavuoron päättymisajankohdan, hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei vähennä ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestipalkanmaksukauden palkkaa.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellistaOsapuolet suosittelevat, että paikallisesti selvitetään ne tehtävätsovellettaessa työaikalain määräyksiä ylitöiden enimmäismääristä vuodessa (250+80), joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäkertymäperusteena käytetään kaikkia tehdyn ylityön tunteja.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen Ylityökorvaukset maksetaan työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksiylittävältä ajalta. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä Yli- työkorvaus maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6lain mukaan. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa palk- kaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen kuukausi- palkka jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, muu käytetään jakajana ja- kajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää.
2. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvoYlityöstä maksettava palkka voidaan kustannus- toimittajan ja työnantajan kesken sopia vastaavas- ti laskettuun tuntimäärään vapaata säännöllisenä työaikana. Vapaan pitämisen ajankohdasta sovitaan kustannustoimittajan ja työnantajan kesken.
3. Työntekijän työaika ylityö mukaan lukien ei saa työaikalain mukaan ylittää keskimäärin 48 tuntia vii- kossa. Työajan enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta. Kalenterivuoden sijasta voidaan tarkastelujaksoksi sopia paikallisesti vuo- den pituinen ajanjakso. Tarkastelujakso alkaa siitä palkanmaksukaudesta, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiajolta palkka maksetaan lä- hinnä kalenterivuoden vaihtumisen jälkeen.
4. Paikallisesti voidaan pääluottamushenkilön kans- sa sopia ylityön korvaamisesta työehtosopimuksen 3.4.1 kohdasta poiketen. Sopimuksen mukainen yli- työkorvaus voi olla kaikilta ylityökorvaukseen oikeut- tavilta tunneilta sama tai ylityötuntien määrän perus- teella porrastettu. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen ylikor vauksen suuruus perustuu porrastettuun järjestelmään, katsotaan työ lisä- voi tuntirajojen seuran- ta-ajanjakso olla enintään vuoden pituinen. Paikallista sopimusta laadittaessa on selvitettävä riittävän pitkältä ajanjaksolta ylityötuntien määrä ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen astijakautuminen 50 %:n ja 100 %:n ylityötunteihin, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaayli- työn ajallinen sijoittuminen ja sen syyt sekä tarve paikallisen sopimuksen solmimiselle. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7Paikallisen sopimisen osalta noudatetaan työehtoso- pimuksen 8.1 kohdan määräyksiä. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönSopimus on sol- mittava kirjallisesti ja kopio siitä lähetetään liittoihin tiedoksi kuukauden sisällä sen allekirjoittamisesta. Sopimuksen toimivuutta, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiasen tavoitteiden toteutu- mista sekä ylityön syitä, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8määrää ja ajallista sijoittu- mista seurataan vuosittain yhteistoiminnassa henki- löstön edustajien kanssa. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä Paikallisella sopimuksella ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nävaikutusta sunnun- taityökorotukseen tai ylityökorvauksen perusteena käytettävän palkan laskentaan. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäTätä työehtosopimusmääräystä sovelletaan vain yrityksissä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää jotka kuuluvat yhteistoimintalain (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti30.3.2007/334) soveltamisen piiriin.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota Ylityötä tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa säädetyin rajoituksin ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittumaksetaan siitä paitsi työpalkkaa alla mainituin tavoin laskettava ylityölisä. Työaikalain mukainen työajan mukaisten ylitöiden enimmäismäärien tarkasteluajanjaksona käytetään yksinomaan kalenterivuotta. Työajan enimmäismäärä noudattaa työaikalaissa säädettyjä rajoituksia. Työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukauttatarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttaKalenterivuoden sijasta voidaan tarkastelujaksoksi sopia paikallisesti vuoden pituinen ajanjakso. 31.12.2020 saakka voidaan käyttää vanhaa määräystä ylityön enimmäismäärästä.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö Lauantaisin ja kirkollisten juhlapäivien samoin kuin vapun- ja itsenäisyyspäivän aattona maksetaan säännöllisen työajan jälkeen tehdystä ylityöstä heti 100 %:lla korotettua palkkaa, mikäli työntekijä on ollut työssä mainittuna päivänä säännöllisen työajan.
4. Kun viikoittaisen ylityön lisää on maksettu 8 tunnilta, korvataan sen jälkeen työviikon muut ylityölisään oikeuttavat tunnit ylityölisällä, jonka suuruus 100 % riippumatta siitä, onko kysymyksessä viikoittainen tai vuorokautinen ylityö.
5. Keskeytymättömässä vuorotyössä ja keskeytyvässä kolmivuorotyössä katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi ne tunnit, jotka kullakin kalenteriviikolla ylittävät työtunti- järjestelmässä asianomaisen viikon säännölliseksi työajaksi vahvistetun työtuntimäärän, ellei ole sovittu näiden ylityötuntien korvaamisesta vastaavalla vapaa-ajalla.
6. Vuorotyöntekijälle maksetaan ylityöajalta sen vuoron mukainen vuorotyölisä, jonka aikana hän tekee ylityötä.
7. Mikäli työntekijällä vuosiloman, sairauden, tapaturman, lapsen sairauden tai työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi matkan takia ei ole voinut työviikon työtuntijärjestelmän mukaisina työpäivinä ollut mahdollisuutta tehdä työtä niin monta tuntia, että se vastaisi hänen säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää viikoittaista työaikaansa ja hän joutuu tulemaan tekee työtä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhönvapaapäivänä, korvataan maksetaan vapaapäivänä tehty työ tehdyistä työtunneista ylityölisää siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
48. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli työntekijä on työskennellyt uudenvuoden-, katsotaanvapun-, ellei tämän sopimuksen helatorstai- ja itsenäisyyspäiväviikon lauantaina tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdujoulun ja pääsiäisen jälkeisenä lauantaina eikä ko. vapaapäivää ole sovittu annettavaksi muuna arkipäivänä, viikoittaiseksi ylityök- si työon sanottuna päivänä tehdystä työstä maksettava korotettu palkka, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5kuten viikkoylityöstä. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvausVastatulleelle työntekijälle maksetaan ylityölisää korkeintaan neljän kuukauden aikana hänen perustuntipalkkansa mukaan, mutta ei sen sijaan vuorotyölisäähänelle suoritetaan taannehtivasti ylityölisän tarkistuksena yllä mainitulta ajalta hänen keskituntiansionsa mahdollisesti aiheuttama lisäys, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessaniin pian kuin se voidaan edellisessä kappaleessa olevaa sääntöä noudattaen laskea.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä 37 Ylityön teettäminen 37 Työajan enimmäismäärän tarkastelujakson pituus 37 Vuorokautinen ylityö 37 Viikoittainen ylityö 38 Rahakorvauksen vaihtaminen vapaa-aikaan 38 Korvaus viikoittaista ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä koskevien säännösten mukaan (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla 38 Sunnuntaityökorotuksen maksaminen tietyissä erityistapauksissa 38 Vuorokauden vaihteen yli jatkunut ylityö 38 Ylityökorvauksen laskentaperuste 39 3.15 Hälytysluontoinen työ 39 Hälytysluontoisen työn edellytykset 39 Hälytysraha 39 Päivätyötä tekevän työntekijän paluu ylityöhön saman päivän aikana 39 3.16 Varallaolo 39 Asuntovarallaolo 39 Vapaamuotoinen varallaolo 39 4 LUKU PALKAT JA PALKANMAKSU 40 4.1 Palkkaustavat 40 4.2 Aikapalkka 40 Ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 40 Ammattityötä aikapalkalla suorittavien puhaltajien ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 40 Nuorten työntekijöiden ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 41 Harjoittelijat 41 Aikatyölisä 41 4.3 Suorituspalkkatyö 41 Urakkatyön hinnoittelu 41 Urakkahinnoista sopiminen 42 Urakkahinnoittelun tarkistus 42 Palkkatakuu 42 Urakkatyön aloittamisen viivästyminen 42 4.4 Työn- ja aikatutkimukset 42 4.5 Palkkiopalkat 43 Tuotantopalkkiojärjestelmän perusta 43 Tulos- ja voittopalkkiot 43 4.6 Erilliset lisät 43 Vuoro-, ilta- ja yötyölisät 43 Vuorotyölisien määräytyminen 43 Vuorotyölisien määrät 43 Vuorotyölisä ylityössä 44 Vuorojen vaihtuminen ja muuttuminen 44 Ilta- ja yötyö 44 Keskeytymättömän kolmivuorotyön sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä jatkuvan kaksivuorotyön lisä 44 Erittäin raskas ja erittäin likainen työ 44 4.7 Palvelusvuosilisä 44 Lisän soveltamisperuste 44 Palvelusvuosilisän määrä 45 Palvelusvuosilisän maksuajankohta 45 Työsuhteen päättyminen ennen palvelusvuosilisän vuosittaista maksua 45 4.8 Siirto toiseen työhön 45 Pääsääntö 45 Poikkeukset tilapäisiä siirtoja koskien 45 Siirto alempipalkkaiseen aikatyöhön 45 Siirto urakkatyöstä aikatyöhön 46 Säännönmukaisesti eri töitä tekevä työntekijä 46 Siirto urakkatyöstä urakkatyöhön 46 Kokeiluluontoinen työ tai opetustyö 46 Työnteon keskeytyminen 46 Paikallinen sopiminen tehtäväsiirtojen yhteydessä 46 4.9 Palkanmaksu 46 Suositus palkanmaksusta rahalaitosten välityksellä 46 Pöytäkirjamerkintä 46 Palkanmaksun ajankohta 47 Lopputili 47 4.10 Kuukausipalkka 47 Tuntipalkan muuttaminen kuukausipalkaksi 47 Kuukausipalkan osittaminen 47 4.11 Keskituntiansio 47 Käyttötilanteet 47 Laskenta 48 Käyttöajanjaksot 48 Paikallinen sopiminen laskentatavasta sekä pyhä käyttöjaksoista 48 5 LUKU ERINÄISET KORVAUKSET 48 5.1 Matkakustannusten korvaaminen 48 Matkojen suorittaminen 48 Matkan alkaminen ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaapäättyminen 48 Komennuspaikkakunta 49 Matkustamisesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen 49 Matkaliput 49 Oman auton käyttö 49 Matka-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen korvaus 49 Päivärahat 49 Majoittumiskustannusten korvaaminen 49 Yömatkaraha 49 Ateriakorvaus 50 Erityismääräyksiä 50 Korvaus ruoasta rahana pyhä- ja juhlapäivinä 50 Kotimatkat 50 Rajoitus pykälän soveltamista koskien 50 Työ ulkomailla 50 5.2 Muita korvauksia 51 Asevelvollisuuskutsunta 51 Reservin harjoitukset 51 Hautaus- ja hääpäivät 51 Merkkipäivät 51 Vaalilautakunnan tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta vaalitoimikunnan kokoukset 51 Korvausten laskentaperuste 51 5.3 Arkipyhäkorvaus 51 Korvattavat arkipyhät 51 Arkipyhäkorvauksen maksamisen yleiset edellytykset 52 Arkipyhän osuminen tietyn poissaolon ajalle 52 Itsenäisyyspäivä 52 Viikko- tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.kuukausipalkkaiset työntekijät 52 6 LUKU SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 53
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten mukais- ten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajanviikko- työajan, korvataan si- ten siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso seurantajakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista koskevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta seu- raavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- TAL-ylityö ja TES-TES- ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu korotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan makse- taan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-TES- ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun arvi- oituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan voi- daan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseenjoustova- paaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta Joxxxxxxxxxx xsalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö Mixxxxx xoimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 40-tuntisen viikkotyöajan viikko- työajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paanpalvelusvuosi- vapaan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan tule- maan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen sopi- muksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä ylit- tämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen ylityökäsit- teen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstäyli- työstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön yli- työkorvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen ylityökor- vauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukunaprosenttiluku- na. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen luottamusmiehen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä pitkältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän ylityökorvausjärjestelmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden työ- aikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten kustannusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden peri- aatteiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia tun- tia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn Kes- keytyvän kolmivuorotyön jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana jaka- jana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien käy- tettyä työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen luon- toisetujen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan si- jaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön toimi- henkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun ruo- kailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- TES-ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- näylityönä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäkaksivuoro- työtä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta keskimääräiseksi ennal- ta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestimukaisesti.
9. Milloin aloittamis- Mixxxxx xloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava korvauskor- vaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää selvittää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu korotettu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista vii- koittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla prosen- tilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain sunnuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta tunnilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla prosentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista viikoittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain Sunnuntain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä. Sunnuntaina tehdystä työstä maksetaan muun palkan lisäksi sunnuntaityökorotuksena yksinkertai- nen peruspalkka kaikilta 10 tunnilta. Lisäksi on annettava viikkolepo myöhemmin tai maksettava viikkolepokorvaus niiden määräysten mukaan, jotka on selostettu aikaisemmin 10 §:ssä. Lisätyön korvaamisesta ks. sopimuksen 11 §. Arkipyhäviikkojen työajan osalta ks. 9 §. Aattopäivi- nä tehdyn ylityön osalta ks. sopimuksen 12 §:n 2 kohtaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttaYlityön osalta noudatetaan jäljempänä olevin poikkeuksin voimassa olevan lain säännöksiä.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan korotettua palkkaa työaikalain mukaan, eli kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta ensimmäiseltä ylityötunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta %:n ylityökorotus ja sen jälkeisiltä ylityötunneilta 100 prosentilla korotettu palkka%:n korotus.
3. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä Kun viikoittaisen ylityön lisää on kertynyt maksettu 8 tuntiatunnilta, makse- taan korvataan sen jälkeen työviikon muut ylityölisään oikeuttavat tunnit ylityölisällä, jonka suuruus on 100 % riippumatta siitä, onko kysymyksessä viikoittainen vai vuorokautinen ylityö.
4. Kello 22.00 – 06.00 välisenä aikana tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
35. Xxxxxxx toimihenkilö Keskeytymättömässä vuorotyössä ja keskeytyvässä kolmivuorotyössä katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi ne tunnit, jotka kullakin kalenteriviikolla ylittävät työtuntijärjestelmässä asianomaisen viikon säännölliseksi työajaksi vahvistetun työtuntimäärän, ellei ole sovittu näiden ylityötuntien korvaamisesta vastaavalla vapaa-ajalla.
6. Jos työntekijä määrätään välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä ylityöhön, sallitaan hänen pitää 15 minuutin levähdystauko, joka lasketaan työaikaan.
7. Mikäli työntekijä työskentelee uudenvuodenpäivän, helatorstain, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän-, toisen joulupäivän, loppiaisen tai toisen pääsiäispäivän jälkeisenä lauantaina, hänelle maksetaan ko. päivältä palkkaa kuten viikkoylityöstä on sovittu.
8. Mikäli työntekijä vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkanlomautuksen tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi palaa työhön myöhemmin kuin työviikon alkaessa ei häntä tulisi pitää työssä saman viikon lauantaina eikä sunnuntaina, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksenjos ne muutoin säännönmukaisesti ovat olleet hänen viikkovapaapäiviään. Jos työntekijä kuitenkin joudutaan pitämään työssä tällaisena päivänä, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten maksetaan hänelle korotettua palkkaa samalla tavoin kuin viikoittaisesta ylityöstä mitä viikkoylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella säännöllisen työajan enimmäismäärien ja lisätyön lisäksi.
2. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
23. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ja viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntiaJos työnantajan ja toimihenkilön kesken niin sovitaan, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä voidaan ylityön perustunnit antaa vastaavana vapaana ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan korotusosa maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovitturahana.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli ylityö jatkuu vuorokaudenvaihteen yli, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaei vuorokauden vaihtuminen aiheuta alentumista ylityön korvausprosentteihin.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen sijaisuuskorvauksineen ja luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 161 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, viikossa ja luvulla 158 148 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 35 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää.
6. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä Ylityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessamyös vuorotyölisä korottuu.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassaLauantai- sekä pyhäpäivänä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 %:lla korotettu palkka.
8. ToimihenkilölleSunnuntaina, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)muuna kirkollisena juhlapäivänä, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- itsenäisyyspäivänä ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 vapunpäivänä tehdystä viikoittaisesta yli- ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestihätätyöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettu palkka.
9. Milloin aloittamis- Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta jouluaattona tehdystä viikoittaisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.
10. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettunaXxxxxxx toimihenkilö sairauden, tapaturman, yhtiön määräyksestä suoritetun matkan taikka yhtiön järjestämään tai Palta - Pro välisen koulutussopimuksen tarkoittamaan koulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänä työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikkoylityöstä on sovittu.
11. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettuTyöajan enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäKalenterivuoden sijasta voidaan tarkastelujaksoksi sopia vuoden pituinen ajanjakso.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta Viikoittai- sesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx Milloin toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun suorite- tun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan suunnittelu- ja konsulttialan yhteistoiminta- sopimuksen tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen osallis- tumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää tunti- määrää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään vapaapäivänä työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työvuo- rosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, katsotaan viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava lasket- tava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessaKolmivuorotyön jakaja määräytyy teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisesti.
76. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan arvioi- daan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
7. Eräiden arkipyhäviikkojen työaika 2014–2016
8. ToimihenkilölleAlla olevassa esimerkissä selvitetään ylityön määräytyminen ja sen korvaami- nen. Vaikka uusi työaikalaki ei erittele vuorokautista ja viikkoylityötä, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin koesimerkis- sä käytetty näitä termejä selvyyden vuoksi. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.Esimerkki:
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäYlitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään sekä kalenterivuotta että neljää kuukautta, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että ellei paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötämuuta sovita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Keskimääräisessä työaikamuodossa ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika edellyttäen, että säännöllinen viikkotyöaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatuntia.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntiaLauantaipäivänä, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona sekä sunnuntaipäivänä tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kuitenkin kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja Toimihenkilön kanssa voidaan sopia, että ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä maksettava palkka korotusosineen korvataan kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaakuukausikorvauksena.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosilomanYlityötä tehtäessä maksetaan puolen tunnin ylityöpalkka, sairaudenmikäli työaika ylittää täyden tunnin vähintään 15 minuutilla ja tunnin ylityöpalkka, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä mikäli ylitys on sovittuvähintään 45 minuuttia.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
5. Milloin tarpeellisesta aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava ylityökorvaus tai kiinteä kuukausikorvaus. Paikallisesti voidaan sopia myös muusta korvaustavasta.
6. Milloin ilta- tai yötyössä oleva toimihenkilö jää työvuoronsa jälkeen ylityöhön, maksetaan säännöllisen työajan mukaan määräytyvä ilta- tai yötyölisä myös ylityön ajalta, enintään klo 06.00 saakka.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- Xxxxxxx toimihenkilö palkallisen työstä poissaolon tai lomautuksen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassakorvataan vapaapäivänä tehty työ ylityönä.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)edellyttää, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nämaksetaan ylityökorvaus ylittäviltä tunneilta. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäei kuitenkaan koske keskimääräistä työaikaa, jota tehdään siten järjestettynäkeskeytymätöntä 3-vuoro-, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestiperiodi- eikä näihin rinnastettavaa työtä.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännölli- sen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, Tämän työehtosopimuksen soveltamisalueella ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatarvitse nou- dattaa työaikalain 19 § 1 momenttiin sisältyvää neljän kuukau- den ylitöiden tarkastelujaksoa.
2. Laissa säädetty työajan enimmäismäärä voi koostua sovitusta säännöllisestä työajasta ja lisätyöstä.
3. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta ja viikottaisesta ylityöstä kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla %:lla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä juhlapäivänaattona teh- dystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka.
4. PääsiäislauantainaTyöehtosopimuksen 8 § 6. kohdan mukainen jaksoylityö mää- räytyy työaikalain periaatteiden mukaisesti. Työehtosopimuksen 8 § 5. kohdan mukaiseen työajan tasoit- tumisjärjestelmään perustuvan työn ylityö määräytyy tasoittu- misjakson lopussa, juhannusaattona mikäli toimihenkilö on työskennellyt yli ta- soittumisjakson säännöllisen työtuntimäärän. Tällöin tehdystä ylityöstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa tasoittumisjak- son pituudesta riippuen keskimäärin kahdeksan tuntia viikossa ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §%:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaalla korotettua palkkaa.
35. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä mää- räyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisista tai tuotannollisesta syystä tuotannollisista syistä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, lomautuksen taikka työnantajan järjestämään järjestä- mään tai liittojen väliseen keskusjärjestöjen välisen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen tarkoit- tamaan koulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu jou- tuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään vapaapäivänä työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten, kuin viikottai- sesta ylityöstä on sovittu.
6. Jos toimihenkilö ei 40-tuntisen viikkotyön tai 80-tuntisen kaksi- viikkoisjaksotyön vuotuiseksi lyhentämiseksi annetun vapaan pitämisen vuoksi ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaan- sa vastaavaa tuntimäärää ja hän tekee työtä työtuntijärjestel- män mukaisena saman viikon muuna vapaapäivänään, korva- taan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
47. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työYlityöstä suoritettava korvaus voidaan toimihenkilön suostu- muksella antaa vastaavana vapaa-aikana, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaon otettava ja annettava kahden kuukauden kuluessa sen määräytymisestä.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
68. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka pe- ruspalkka tuntia kohden laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin160, silloin kun säännöllinen työaika on keskimäärin 40 tuntia viikossa, viikossa ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua las- kettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa kuu- kaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiaPalkan korotusosa maksetaan samoin lasketun tuntipalkan mukaan kuin palkan perusosa.
9. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi säännöl- linen työaika normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
710. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityö- hön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä pi- dettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1Ylityön teettäminen Ylityötä tehdään työaikaan nähden laissa säädetyin rajoituksin sekä maksetaan sen ajalta palkka ja ylityökorvaus siten, kuin jäljempänä tässä pykälässä sanotaan. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan Ylityön enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tarkastelujakson pituus Yksilöityjä työtehtäviä koskien voidaan työaikalain 19 §:stä poiketen teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista jär- jestämistä koskevista syistä työajan työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevat periaatteet huomioon ottaen paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa sopia siitä, että yli- töiden enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2tarkastelujaksona käytetään yksinomaan kalenterivuotta. Vuorokautinen ylityö Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta työaikalain mukaisesti korotettu palkka. Siten kahdel- ta ensimmäiseltä ylityötunnilta maksetaan 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta ja sen jälkeisiltä ylityötunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla Lauantaina sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän juhlapyhän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta heti 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta Viikoittainen ylityö Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta (8) ensimmäiseltä ylityötunnilta 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä prosen- tilla ja seuraavilta ylityötunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta Rahakorvauksen vaihtaminen vapaa-aikaan Lisä- tai ylityöstä maksettava palkka voidaan sopia vaihdettavaksi osaksi tai kokonaan vastaavaan vapaa-aikaan työntekijän säännöllisenä työaikana. Ylityötä vastaavan vapaa- ajan pituus lasketaan noudattaen soveltuvin osin, mitä edellä ylityöstä maksettavasta koro- tetusta palkasta on sanottu. Vapaa-aika on annettava kuuden kuukauden kuluessa lisä- tai ylityön tekemisestä, jollei toisin sovita. Työnantajan ja työntekijän on pyrittävä sopimaan vapaa-ajan ajankohdasta. Jos siitä ei voida sopia, työnantaja määrää ajankohdan, jollei työntekijä vaadi korvauksen suorittamista rahassa. Korvaus viikoittaista ylityötä koskevien säännösten mukaan (TES-ylityö) Mikäli työntekijällä jäljempänä luetelluista syistä ei ole työviikon työvuoroluettelon mukaisi- na työpäivinä ollut mahdollisuutta työskennellä koko säännöllistä viikoittaista työaikaansa ja hän tällöin tekee työtä työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään, maksetaan palkka 100 prosentilla korotettunava- paapäivänä tehdystä työstä korvaus, kuten viikoittaisesta ylityöstä. Viikkoylityöstä * Työehtosopimuksen kohdassa 3.7 tarkoitettu työajan tasaamisvapaa * Vuosiloma * Sairaus * Taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtunut lomautus * Työnantajan määräyksestä suoritettu matka * Reservin harjoitus * Keskusjärjestöjen välisen Yleissopimuksen 7 luvun kohdissa 7.1, 7.2 sekä 7.3 tarkoi- tettu koulutus Pääsiäislauantaina sekä juhannus- ja jouluaattona tehdystä työstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka korvaus kuten viikoittaisesta ylityöstä. Samaa sääntöä noudatetaan arkipyhäviikkojen työvuoroluet- telon ylittävään työhön, mikäli sitä ei korvata vuorokautisena ylityönä. Tämä kappale ei koske keskeytymätöntä vuorotyötä. Sunnuntaityökorotuksen maksaminen tietyissä erityistapauksissa Työaikamuodosta riippumatta maksetaan sunnuntaityökorotus niissä arkityövuoroissa, jotka sisältyvät jouluaaton ja juhannusaaton aamuvuorolla alkavaan kolmen vuorokauden jaksoon. Pääsiäislauantaina tehdystä työstä maksetaan sunnuntaityökorotus jokaisessa työvuorossa. Vuorokauden vaihteen yli jatkunut ylityö Vuorokauden vaihteen yli jatkunut ylityö luetaan kuuluvaksi sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettuvuorokauden tunteihin, jolloin ylityö alkoi. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötäTyövuorokauden vaihteen yli jatkuvaan ylityöhön rinnastetaan tilanne, jossa työntekijä omassa työryhmässään pysyen joutuu keskeytyksettä jatkamaan toisen vuorokauden puolella olevassa vuorossa. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäTyöntekijän joutuessa kesken viikon siirtymään toiseen työryhmään, jossa hänellä teete- tään aiemmin edellytettyä useampia työvuoroja, katsotaan nämä alkuperäisen työvuoro- luettelon ylittävät vuorot viikoittaiseksi ylityöksi. Ylityökorvauksen laskentaperuste Ylityökorvauksen laskentaperusteena käytetään työehtosopimuksen kohdan 4.11 mukaista keskituntiansiota, ellei paikallisesti toisin sovita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä 31 Ylityön teettäminen 31 Ylityön enimmäismäärän tarkastelujakson pituus 31 Vuorokautinen ylityö 31 Viikoittainen ylityö 31 Rahakorvauksen vaihtaminen vapaa-aikaan 31 Korvaus viikoittaista ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä koskevien säännösten mukaan (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla 31 Sunnuntaityökorotuksen maksaminen tietyissä erityistapauksissa 32 Vuorokauden vaihteen yli jatkunut ylityö 32 Ylityökorvauksen laskentaperuste 32 3.13 Hälytysluontoinen työ 32 Hälytysluontoisen työn edellytykset 32 Hälytysraha 32 Päivätyötä tekevän työntekijän paluu ylityöhön saman päivän aikana 33 3.14 Varallaolo 33 Asuntovarallaolo 33 Vapaamuotoinen varallaolo 33 4 LUKU PALKAT JA PALKANMAKSU 33 4.1 Palkkaustavat 33 4.2 Aikapalkka 33 Ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 34 Ammattityötä aikapalkalla suorittavien puhaltajien ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 34 Nuorten työntekijöiden ohjetuntipalkat (senttiä/tunti) 34 Aikatyölisä 35 4.3 Suorituspalkkatyö 35 Urakkatyön hinnoittelu 35 Urakkahinnoista sopiminen 35 Urakkahinnoittelun tarkistus 35 Palkkatakuu 36 Urakkatyön aloittamisen viivästyminen 36 4.4 Työn- ja aikatutkimukset 36 4.5 Palkkiopalkat 36 Tuotantopalkkiojärjestelmän perusta 36 Tulos- ja voittopalkkiot 36 4.6 Erilliset lisät 37 Vuoro-, ilta- ja yötyölisät 37 Vuorotyölisien määräytyminen 37 Vuorotyölisien määrät 37 Vuorotyölisä ylityössä 37 Vuorojen vaihtuminen ja muuttuminen 37 Ilta- ja yötyö 37 Keskeytymättömän kolmivuorotyön sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä jatkuvan kaksivuorotyön lisä 37 Erittäin raskas ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty erittäin likainen työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.38 4.7 Palvelusvuosilisä 38 Lisän soveltamisperuste 38 Palvelusvuosilisän määrä 38 Palvelusvuosilisän maksuajankohta 38 Työsuhteen päättyminen ennen palvelusvuosilisän vuosittaista maksua 38
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a) vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon
b) työvuoroluettelon / työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajanviikoittaisen työajan lisäksi tehty muu kuin vuorokautinen ylityö
c) sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä muu kuin jatkuvassa kaksivuorotyössä (tam 27) ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (tam 37) tehty työ
d) tilapäisen ahtaajan lauantaina tehtävä työ silloin, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttakun työnantaja soveltaa työaika- muotoa, jossa lauantaille ei sijoiteta säännöllistä työaikaa.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1. a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen, sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöllisen työ- ajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjoh- dolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3. tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoitta- man määrähetken jälkeen, katsotaantai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähetken jälkeen, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdumaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tunnin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, viikoittaiseksi ylityök- si työettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 ei edellä mainittua korvausta makseta. Mikäli viikonloppuylityö perutaan kokonaan myöhemmin kuin 22 tuntia viikossaennen suun- nitellun työrupeaman alkua, maksetaan työntekijöille henkilökohtainen tuntipalkka nel- jältä tunnilta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäNiille työntekijöille, että jotka tulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia poisjääneiden tilalle, ei makseta erikseen vuorokautisesta korvausta myöhäisestä tilauksesta. Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työn- antajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossakäytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa, ja luvulla 158 silloinpak- kasella kuljetukseen on käytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Ellei kuljetusta tai ilmaista majoitusta ole järjestetty, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatyönantaja maksaa matkakulujen korvauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan kyseisen vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva vakituinen työntekijä tai ammattityöntekijäkuntaan kuu- luva työntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötävapaata. Sunnun- tain viimeiset Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäyli iltavuoron päättymisajankohdan, hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei vähennä kyseisen palkanmaksukauden palkkaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota Ylityötä tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa säädetyin rajoituksin ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittumaksetaan siitä paitsi työpalkkaa alla mainituin tavoin laskettava ylityölisä. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttamukaisten ylitöiden enimmäismäärien tarkasteluajanjaksona käytetään yksinomaan kalenterivuotta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö Lauantaisin ja kirkollisten juhlapäivien samoin kuin vapun- ja itsenäisyyspäivän aattona maksetaan säännöllisen työajan jälkeen tehdystä ylityöstä heti 100 %:lla korotettua palkkaa, mikäli työntekijä on ollut työssä mainittuna päivänä säännöllisen työajan.
4. Kun viikoittaisen ylityön lisää on maksettu 8 tunnilta, korvataan sen jälkeen työviikon muut ylityölisään oikeuttavat tunnit ylityölisällä, jonka suuruus 100 % riippumatta siitä, onko kysymyksessä viikoittainen tai vuorokautinen ylityö.
5. Keskeytymättömässä vuorotyössä ja keskeytyvässä kolmivuorotyössä katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi ne tunnit, jotka kullakin kalenteriviikolla ylittävät työtunti- järjestelmässä asianomaisen viikon säännölliseksi työajaksi vahvistetun työtuntimäärän, ellei ole sovittu näiden ylityötuntien korvaamisesta vastaavalla vapaa-ajalla.
6. Vuorotyöntekijälle maksetaan ylityöajalta sen vuoron mukainen vuorotyölisä, jonka aikana hän tekee ylityötä.
7. Mikäli työntekijällä vuosiloman, sairauden, tapaturman, sairauden tai työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi matkan takia ei ole voinut työviikon työtuntijärjestelmän mukaisina työpäivinä ollut mahdollisuutta tehdä työtä niin monta tuntia, että se vastaisi hänen säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää viikoittaista työaikaansa ja hän joutuu tulemaan tekee työtä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhönvapaa- päivänä, korvataan maksetaan vapaapäivänä tehty työ tehdyistä työtunneista ylityölisää siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
48. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli työntekijä on työskennellyt uudenvuoden-, katsotaanvapun-, ellei tämän sopimuksen helatorstai- ja itsenäisyyspäiväviikon lauantaina tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdujoulun ja pääsiäisen jälkeisenä lauantaina eikä ko. vapaapäivää ole sovittu annettavaksi muuna arkipäivänä, viikoittaiseksi ylityök- si työon sanottuna päivänä tehdystä työstä maksettava korotettu palkka, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5kuten viikkoylityöstä. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvausVastatulleelle työntekijälle maksetaan ylityölisää korkeintaan neljän kuukauden aikana hänen perustuntipalkkansa mukaan, mutta ei sen sijaan vuorotyölisäähänelle suoritetaan taannehtivasti ylityölisän tarkistuksena yllä mainitulta ajalta hänen keskituntiansionsa mahdollisesti aiheuttama lisäys, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessaniin pian kuin se voidaan edellisessä kappaleessa olevaa sääntöä noudattaen laskea.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a) vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon
b) työvuoroluettelon / työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten viikoittaisen työajan lisäksi tehty muu kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttavuorokautinen ylityö
c) sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä muu kuin jatkuvassa kaksivuorotyössä (tam 27) ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (tam 37) tehty työ.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1. a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen, sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöllisen työajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjohdolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3 tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoittaman määrähetken jälkeen, katsotaantai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähetken jälkeen, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdumaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tunnin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, viikoittaiseksi ylityök- si työettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaei edellä mainittua korvausta makseta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitäNiille työntekijöille, että jotka tulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia poisjääneiden tilalle, ei makseta erikseen vuorokautisesta korvausta myöhäisestä tilauksesta. Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työnantajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossakäytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa, ja luvulla 158 silloinpakkasella kuljetukseen on käytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Ellei kuljetusta tai ilmaista majoitusta ole järjestetty, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatyönantaja maksaa matkakulujen korvauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan kyseisen vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva vakituinen työntekijä tai ammattityöntekijäkuntaan kuuluva työntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin kotulee hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia vapaata. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia yli iltavuoron päättymisajankohdan, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestivähennä kyseisen palkanmaksukauden palkkaa.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellistaOsapuolet suosittelevat, että paikallisesti selvitetään ne tehtävätsovellettaessa työaikalain määräyksiä ylitöiden enimmäismääristä vuodessa (250+80), joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäkertymäperusteena käytetään kaikkia tehdyn ylityön tunteja.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan luetaan
a) vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi samana työvuorokautena tehty työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon
b) työvuoroluettelon / työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajanviikoittaisen työajan lisäksi tehty muu kuin vuorokautinen ylityö
c) sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä muu kuin jatkuvassa kaksivuorotyössä (tam 27) ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (tam 37) tehty työ
d) tilapäisen ahtaajan lauantaina tehtävä työ silloin, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttakun työnantaja soveltaa työaikamuo- toa, jossa lauantaille ei sijoiteta säännöllistä työaikaa.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus Ylityötä voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaatyönantajan esityksestä työaikalain ja työehtosopimuksen mää- rittelemissä rajoissa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta Kohdan 1. a) tarkoittamasta ylityöstä on sovittupyrittävä antamaan ennakkoilmoitus ennen ruokailutaukoa. Lopullinen, sitova työtilaus on tehtävä 2 tuntia ennen säännöllisen työ- ajan päättymistä. Kun työntekijä on saanut sitovan ylityötilauksen, on hänen ilmoitettava heti työnjohdolle mahdollisesta esteestään jäädä ylityöhön.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenMikäli kohdassa 3. tarkoitettu sitova ylityötilaus tehdään sopimuskohdan tarkoittaman määrähetken jälkeen, katsotaantai ajoissa tehty tilaus peruutetaan mainitun määrähetken jälkeen, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdumaksetaan työhön kutsutuille ja siihen lupautuneille työntekijöille korvauksena yhden tun- nin palkka ylityökorotuksin. Xxxxxxx ylityö peruuntuu siksi, viikoittaiseksi ylityök- si työettä tilauksen tarkoittama työ päättyy luonnostaan ennen säännöllisen työajan loppua, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 ei edellä mainittua korvausta makseta. Mikäli viikonloppuylityö perutaan kokonaan myöhemmin kuin 22 tuntia viikossaennen suunnitel- lun työrupeaman alkua, maksetaan työntekijöille henkilökohtainen tuntipalkka neljältä tunnilta.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteetNiille työntekijöille, jotka voivat liittyä mmtulevat ylityöhön tilatusta ylityöstä poisjääneiden tilalle, ei mak- seta korvausta myöhäisestä tilauksesta. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan Säännöllisen työajan ulkopuolella tehdystä aloittamis- ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseenlopettamistyöstä maksetaan palkka kultakin alkavalta 15 minuutilta.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa Jos ylityö päättyy niin myöhään illalla, ettei yleinen liikenne enää toimi, on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika työnantajan järjestettävä työntekijöille kuljetus kotiin tai ilmainen majoitus. Kotiinkuljetuksessa on 40 tuntia viikossakäytettävä henkilökuljetukseen hyväksyttyä ajoneuvoa, ja luvulla 158 silloinpakka- sella kuljetukseen on käytettävä aina lämmintä ajoneuvoa. Ellei kuljetusta tai ilmaista majoitusta ole järjestetty, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessatyönantaja maksaa matkakulujen kor- vauksena 11,10 euroa.
7. Toimihenkilön jäädessä Mikäli työ jatkuu välittömästi säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntiajälkeen ilman ruokailutaukoa, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassatyöntekijöillä oikeus 15 minuutin kahvitaukoon heti säännöllisen työajan päätyttyä. Tämän jälkeen noudatetaan kyseisen vuoron työaikoja.
8. ToimihenkilölleMikäli aamuvuorossa oleva vakituinen työntekijä tai ammattityöntekijäkuntaan kuuluva työntekijä jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötävapaata. Sunnun- tain viimeiset Jos työntekijä jatkaa ylityönä kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäyli iltavuoron päättymisajankohdan, hän saa vapaata koko seuraavan päivän. Vapaa ei vähennä kyseisen palkanmaksukauden palkkaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan mukaisena ylitöiden enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatarkaste- lujaksona käytetään kalenterivuotta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla prosen- tilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- TAL-ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan mak- setaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus Ylityökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä mak- saa kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan Vapaaajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön toi- mihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx Joustovapaan osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaises- ti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan Joustova- paan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx Milloin toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen 40-tun- tisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen kes- kusjärjestöjen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen osallistumi- sen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työtuntijär- jestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä va- paapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää ylit- tää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta vii- koittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön ylityökorvaus- säännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan kos- kevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka pe- ruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetui- neen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä Keskeytymättömässä kolmi- vuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään käyte- tään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn kolmivuorotyön jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeukselli- sia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi normaalis- ti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäi- sen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla ruo- kailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötäkaksivuoro- työtä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi vii- si säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi keskimääräi- seksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestimukaisesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Vuorokautista ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia säännöllisen lain mukaisen enimmäistyöajan lisäksi vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2sitä saadaan teettää lain salli- missa rajoissa. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja TES-ylityö) ylityötyökorvausta laskettaessa edellisen vuo- rokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työ- aika normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jäl- kimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä ylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä koh- tuullisena, että hänelle varataan mahdollisuus pitää ruokailun kan- nalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
2. Viikoittaisella ylityöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään lain mukaisen enim- mäistuntimäärän lisäksi viikossa tai keskimääräistä viikkotyöaikaa sovellet- taessa jakson aikana ja siitä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta tun- nilta 50 prosentilla sekä %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä määräyk- sestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisista tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, tuotannollisista syistä ta- pahtuneen lomautuksen taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen liitto- jen välisen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen tarkoittamaan koulutukseen osal- listumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää tuntimäärää, ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä viikkoylityöstä on sovittu.
3. Ylityöstä maksettava palkka voidaan työnantajan ja toimihenkilön suostu- muksella vaihtaa vastaavaan vapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Täl- löin se on korotettava niillä prosenttimäärillä, joilla se olisi korotettu, jos se olisi korvattu rahana.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseenLaskettaessa ylityökorvauksia, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossasaadaan yksinkertainen tuntipalkka jaka- malla kuukausipalkka luvulla 160.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: General Framework Agreement
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, Tämän työehtosopimuksen soveltamisalueella ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatarvitse noudat- taa työaikalain 19 § 1 momenttiin sisältyvää neljän kuukauden yli- töiden tarkastelujaksoa.
2. Laissa säädetty työajan enimmäismäärä voi koostua sovitusta säännöllisestä työajasta ja lisätyöstä.
3. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta ja viikottaisesta ylityöstä kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla %:lla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkkapalk- ka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona juhlapäivänaattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka.
4. PääsiäislauantainaTyöehtosopimuksen 8 § 6. kohdan mukainen jaksoylityö määräy- tyy työaikalain periaatteiden mukaisesti. Työehtosopimuksen 8 § 5. kohdan mukaiseen työajan tasoittu- misjärjestelmään perustuvan työn ylityö määräytyy tasoittumis- jakson lopussa, juhannusaattona mikäli toimihenkilö on työskennellyt yli tasoittu- misjakson säännöllisen työtuntimäärän. Tällöin tehdystä ylityöstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa tasoittumisjakson pituu- desta riippuen keskimäärin kahdeksan tuntia viikossa ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraa- vilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §%:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaalla korotettua palkkaa.
35. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä määrä- yksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisista tai tuotannollisesta syystä tuotannollisista syis- tä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, lomautuksen taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen keskusjärjestöjen välisen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen tarkoittamaan kou- lutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työ- tuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään vapaapäivänä työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten, kuin viikottaisesta ylityöstä on sovit- tu.
6. Jos toimihenkilö ei 40-tuntisen viikkotyön tai 80-tuntisen kaksi- viikkoisjaksotyön vuotuiseksi lyhentämiseksi annetun vapaan pi- tämisen vuoksi ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaansa vastaavaa tuntimäärää ja hän tekee työtä työtuntijärjestelmän mukaisena saman viikon muuna vapaapäivänään, korvataan va- paapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
47. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työYlityöstä suoritettava korvaus voidaan toimihenkilön suostumuk- sella antaa vastaavana vapaa-aikana, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaon otettava ja annet- tava kahden kuukauden kuluessa sen määräytymisestä.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
68. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka perus- palkka tuntia kohden laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin160, silloin kun säännöllinen työaika on keskimäärin 40 tuntia viikossa, viikossa ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen sään- nöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa ol- lessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön sään- nölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien käytet- tyä työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiaPalkan korotusosa maksetaan samoin lasketun tuntipalkan mukaan kuin palkan perusosa.
9. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden vuo- rokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi työaika normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
710. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän työvuoro- luettelon mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia tun- tia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta Viikoit- taisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus Ylityökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssaaika on annettava ja otettava kuuden kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä. Vaihtoehtoisesti Toimihenkilön kanssa voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan palkan ylityön ajalta vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänään työhöntyö- hön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen tai työ- vuorosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, katsotaan viikoittaiseksi ylityök- si ylityöksi työ, joka ylittämättä säännöllistä sään- nöllistä vuorokautista työaikaa työaikaa, ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloinsil- loin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti työhön tosiasi- allisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Keskey- tyvässä kolmivuorotyössä jakaja on 154 ja keskeytymättömässä kolmivuoro- työssä 146. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä sun- nuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksialisätyökorvaukset. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden vuo- rokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi nor- maalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen jälkimmäisen työ- vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
76. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityöhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
7. Eräiden arkipyhäviikkojen työaika 2014–2017: Arkipyhäviikkojen työaika 2014 vk
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin Xxxxxxx aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista vuorokautista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään selvite- tään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää selvittää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaanEsimerkki: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten vuoro- kautisten ylityötuntien kokonaismäärä kokonais- määrä (To ja Su) 4,0 4 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän työvuoroluettelon säännöllinen työaika 40,0 40 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu korotettu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä teh- dystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain sunnuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettunako- rotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta tunnilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla prosentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötäkorotettuna. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötäSunnuntaina tehdystä työstä maksetaan muun palkan lisäksi sunnuntai- työkorotuksena yksinkertainen peruspalkka kaikilta 10 tunnilta. Lisäksi on maksettava rahakorvaus viikoittaisesta vapaa-ajasta tai annettava viikoittainen vapaa-aika myöhemmin niiden määräysten mukaan, jotka on se- lostettu jäljempänä 20 §:ssä. Lisätyön korvaamisesta ks. sopimuksen 12 §. Arkipyhäviikkojen työajan osalta ks. 14 §. Aattopäivinä tehdyn ylityön osalta ks. sopimuksen 15 §.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota joka tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työennen tai jälkeen säännöllisen työajan, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, se korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttalain mukaan.
2. Vuorokautisesta Vuorokautinen ylityö korvataan 100 % korotetulla tuntipalkalla.
3. Mikäli toimenhaltijan säännöllisen työajan ja ylityön aloittamisen väliin jää kor- vaamatonta aikaa, maksetaan tällaisesta ylityöstä vähintään 3 tuntia 100 %:lla koro- tettuna. Tätä kohtaa sovelletaan myös lauantaina tehtävään ylityöhön.
4. Mikäli toimenhaltija tulee vapaapäiväksi sovittuna lauantaina työhön, niin suoritet- tu työ korvataan 100 % korotetulla tuntipalkalla edellyttäen, että työ on viikkoylityötä.
5. Aloittamis- ja lopettamistöistä suoritetaan työaikalain 39 §:n 3 momentin mukaan 50 % korotettu palkka. Näitä töitä saadaan teettää enintään 3 tuntia viikossa niiden vaikuttamatta ylityötuntien enimmäismäärään.
6. Pyhä- ja juhlapäivinä suoritetusta työstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 200 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä Jos pyhä- ja juhlapäivinä tehty työ kestää alle kaksi tuntia tai sitä ei tule etu- käteen annetusta ilmoituksesta ja toimihenkilön paikalle tulosta huolimatta lainkaan suoritettavaksi, maksetaan palkka kuitenkin kahdelta tunnilta (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla 200 %:lla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa).
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
67. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka tunnilta suoritettava palkkaperus- te laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen siihen mahdollisesti kuuluvine luontoisetui- neen ja vuorotyölisineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 160. Tehtäessä 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn tunnin viikkotyöaikaa jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa.
7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa158.
8. ToimihenkilölleYlityöstä maksettavat korvaukset voidaan vaihtaa työnantajan ja toimenhaltijan välisin sopimuksin vastaavaan vapaa-aikaan. Liitot suosittelevat, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö)ettei ylityövapaana anneta toimenhaltijan kannalta haitallisen lyhyitä jaksoja, korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, vaan että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sestivapaa olisi yhtä- jaksoinen.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötäJos toimenhaltijan suorittama ylityö kestää niin kauan, ettei hän pääse yleisiä kul- kuneuvoja käyttäen kotiin työn päätyttyä, eikä hän asu työpaikan välittömässä lä- heisyydessä, järjestetään kuljetus kotiin työnantajan kustannuksella, tai jos toimen- haltija käyttää omaa autoaan maksetaan hänelle matkakorvausta saman perusteen mukaan laskettuna kuin oman auton käytön korvaamisesta on siitä maksettava korvaussovittu jäljempänä tässä sopimuksessa.
10. Tämän vuoksi on tarpeellistaYlityökorvauksia laskettaessa katsotaan vuorokauden vaihtuvan ensimmäisen vuoron alkaessa.
11. Mikäli aamuvuorossa oleva toimenhaltija jatkaa työnantajan esityksestä työtään vielä iltavuoron jälkeen, että paikallisesti selvitetään ne tehtävättulee hänen saada seuraavan aamuvuoron neljä (4) en- simmäistä tuntia vapaata. Jos toimenhaltija jatkaa ylityönä kaksi (2) tuntia yli iltavuo- ron työajan päättymisen jälkeen, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyytulee hänen saada vapaata koko seuraava päivä. Samalla tulee selvit- Edellä mainittua sovelletaan myös toimenhaltijaan, jonka vuorokautinen työaika ylit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 16 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännölli- sen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, Tämän työehtosopimuksen soveltamisalueella ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukauttatarvitse nou- dattaa työaikalain 19 § 1 momenttiin sisältyvää neljän kuukau- den ylitöiden tarkastelujaksoa.
2. Laissa säädetty työajan enimmäismäärä voi koostua sovitusta säännöllisestä työajasta ja lisätyöstä.
3. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta ja viikottaisesta ylityöstä kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla %:lla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä juhlapäivänaattona teh- dystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla %:lla korotettu palkka.
4. PääsiäislauantainaTyöehtosopimuksen 8 § 6. kohdan mukainen jaksoylityö mää- räytyy työaikalain periaatteiden mukaisesti. Työehtosopimuksen 8 § 5. kohdan mukaiseen työajan tasoittu- misjärjestelmään perustuvan työn ylityö määräytyy tasoittumis- jakson lopussa, juhannusaattona mikäli toimihenkilö on työskennellyt yli tasoittu- misjakson säännöllisen työtuntimäärän. Tällöin tehdystä yli- työstä maksetaan 50 %:lla korotettua palkkaa tasoittumisjakson pituudesta riippuen keskimäärin kahdeksan tuntia viikossa ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §%:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaalla korotettua palkkaa.
35. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä mää- räyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisista tai tuotannollisesta syystä tuotannollisista syistä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, lomautuksen taikka työnantajan järjestämään järjestä- mään tai liittojen väliseen keskusjärjestöjen välisen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen tarkoit- tamaan koulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään vapaapäivänä työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten, kuin viikottaisesta yli- työstä on sovittu.
6. Jos toimihenkilö ei 40-tuntisen viikkotyön tai 80-tuntisen kaksi- viikkoisjaksotyön vuotuiseksi lyhentämiseksi annetun vapaan pi- tämisen vuoksi ole voinut tehdä säännöllistä viikkotyöaikaansa vastaavaa tuntimäärää ja hän tekee työtä työtuntijärjestelmän mukaisena saman viikon muuna vapaapäivänään, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
47. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työYlityöstä suoritettava korvaus voidaan toimihenkilön suostumuk- sella antaa vastaavana vapaa-aikana, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossaon otettava ja annet- tava kahden kuukauden kuluessa sen määräytymisestä.
5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen.
68. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka pe- ruspalkka tuntia kohden laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen luontoisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin160, silloin kun säännöllinen työaika on keskimäärin 40 tuntia viikossa, viikossa ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua las- kettua säännölliseen työ- hön työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa kuukau- dessa käytettyä työ- tuntien työtuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksiaPalkan korotusosa mak- setaan samoin lasketun tuntipalkan mukaan kuin palkan perus- osa.
9. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta ylityökorvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi säännölli- nen työaika normaalisti alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen huo- mioon jälkimmäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessalasket- taessa.
710. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhönylityö- hön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä pidet- tävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus mahdollisuus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa.
8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti.
9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Ylityö. 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen säännöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin keskimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajanviikko- työajan, korvataan si- ten siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso seurantajakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista jär- jestämistä koskevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla tasoittumisjaksoksi voidaan paikallisesti sopia enintään 12 kuukautta.
2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- TAL-ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla prosentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu pro- sentilla korotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä pyhä- ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä tehdystä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- kapalkka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena kuukausikorvauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu sovittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen työsuh- teen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx Joustovapaan osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sestimukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta ajan- kohdasta on sovittava. Jous- tovapaan Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 40-tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi vuo- tuiseksi lyhentämiseksi an- netun annetun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paanpalvelusvuosivapaan, työaikapankkivapaan työaika- pankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan tarkoittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa viikkotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena mukai- sena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.