Common use of Sairausajan palkka Clause in Contracts

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdosta, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.

Appears in 5 contracts

Samples: Pelaajasopimus, Pelaajasopimus, Pelaajasopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1 Jos toimihenkilö sairauden, tapaturman tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen ammattitaudin vuoksi on estynyt olemasta työssä, eikä sairauden tai tapaturman johdostasyynä ole toimihenkilön rikollinen toiminta, kevytmielinen elämä tai muu tuottamus, hänellä on Pelaajalle korvattava sairausajan oikeus saada palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltykahdelta kuukaudelta (60 päivältä). Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostatyösuhde saman työnantajan palveluksessa on kestänyt yli 5 vuotta, toimihenkilöllä on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi oikeus saada palkka koko työkyvyttömyyden ajaltakolmelta kalenterikuukaudelta (90 päivältä). Kun työntekijän työsuhde on jatkunut alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltaniiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Lisäksi Pelaajalle Sairausajat lasketaan siitä päivästä lukien, josta yhtäjaksoinen poissaolo alkoi. 2 Jos toimihenkilön työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen ennen kuin toimihenkilö on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltaollut työssä neljä viikkoa, joka ylittää 7 kuukauttalasketaan sairausaika kuuluvaksi edelliseen jaksoon. Xxxxxx toimihenkilö on pitänyt loma- tai työajan lyhennyspäiviä ko. neljän viikon jakson aikana, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukienpidentävät pidetyt loma- tai työajan lyhennyspäivät jaksoa vastaavasti. Pelaajan oikeus Rajoitus ei vähennä toimihenkilön oikeutta saada Xxxxxxxx sairasajan jokaisen työkyvyttömyysjakson ajalta palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkelläsairausvakuutuslain omavastuuajalta. 3 Toimihenkilön on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairaudesta tai tapaturmasta sekä milloin työkyvyttömyyden arvioidaan päättyvän. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx Työnantajan vaatiessa on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura toimi- henkilön esitettävä työnantajan hyväksymä lääkärintodistus. 4 Työnantaja ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan maksamaan palkkaa sellaisen sairauden ajalta, jonka toimihenkilö on työsopimusta tehdessään tarkoituksella salannut. 5 Työnantajalla on oikeus saada sairausvakuutuslainmukainen päiväraha ajalta, jolta työnantaja maksaa toimihenkilölle palkkaa. Mikäli päivärahaa ei toimihenkilöstä johtuvasta syystä makseta täysimääräisenä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäon työnantaja oikeutettu vähentämään vastaavan osan toimihenkilön palkasta.

Appears in 4 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairaudesta sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdosta, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin vuoksi eikä hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamahuolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättö- män keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta) 1 kuukausi–alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3–5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5–10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapa- turma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammatti- tauti on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön pa- laamisesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kysees- sä olisi yksi poissaolojakso. 3. Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon sään- nölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapal- kassa. Vaihtoehtoisesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahvistetun työvuoroluettelon mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/ja työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta kuten vuosiloma- palkassa. Soveltamisohje: Käytettäessä vuosilomapalkan mukaista tun- tikohtaisten lisien huomioon ottamista, maksetaan tuntilisien osuus sairausajalta riippumatta siitä, mille viikonpäiville sai- rausloman alle jääneet työpäivät sijoittuivat. 4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuk- sessa oikeus sairausajan palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuo- roluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palk- ka määräytyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sellaisen ajanjakson perusteella (esimerkiksi 6 kk tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmiaedellinen lomanmääräytymisvuosi), joka osoittaa sen keskimääräi- sen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana olisi tehnyt. 5. Seura Työnantaja maksaa sairausajan palkan suoraan työntekijälle ja ha- kee sairauspäivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tar- vittavat selvitykset, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuk- sella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaan- ottoaikoja ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus saatavilla, voidaan hyväksyttävänä selvityk- senä pitää työterveyshoitajan tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata terveydenhoitajan antamaa sairauslomatodistusta lyhytaikaisesta 1–3 kalenteripäivää kes- tävästä poissaolosta. Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiätällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustan- nukset.

Appears in 4 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturmasta, joka estää työntekijän työnteon. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman johdostavuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on Pelaajalle korvattava jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltapalkasta, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltaniiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukienKarenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvauksetpalkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaJos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura sairauspäivärahaa, ei kuitenkaan työntekijä ole Pelaajalle velvollinen maksamaanoikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, jos sairaus vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai tapaturma – työsuhde on pelaajan itselleen tahallisesti jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä– työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäivää.

Appears in 3 contracts

Samples: Metsäalan Työehtosopimus, Metsäalan Työehtosopimus, Metsäalan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 1. Mikäli Xxxxxxx tästä sopimuksesta ei kykene tekemään Sopimuksessa muuta johdu työntekijän oikeus sairausajan palkkaan määräytyy työsopimuslain ja sairausva- kuutuslain mukaisesti. 2. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden ja joka asianmukaisesti hyväksytyllä lääkärintodis- tuksella on osoittanut olevansa kykenemätön suorittamaan työ- tään todetun sairauden tai tapaturman vuoksi, on oikeus, jollei tauti tai tapaturma ole sattunut oloissa, jotka työsopimuslain 2 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan ovat esteinä samassa laissa säädetyn sairausajan palkan saamiseen, saada sairausloman aikana täysi palkkansa 60 kalenteripäivän ajalta kalenterivuo- den aikana. 3. Mikäli työsuhde ei ole välittömästi ennen sairauslomaa kes- keytymättä jatkunut vähintään yhtä kuukautta, on hänellä oi- keus saman kalenterivuoden aikana saada hänelle myönnetyn sairausloman aikana sairausajan palkkana täysi palkka 14 ka- lenteripäivän ajalta. 4. Täydellä palkalla tarkoitetaan peruspalkkaa, peruspalkan luonteisia palkanlisiä ja mahdollisia palvelulisiä tai, jollei näitä ole määritelty, sovittua työtä sairaudesta kuukausipalkkaa. Osa-aikatyöntekijällä, jolle ei ole työsopimuksessa sovittu keskimääräistä työaikaa, sairausloma-ajan palkka määräytyy suunnitellun työvuoroluette- lon mukaisesti ja sen jälkeiseltä ajalta kuuden viimeisen kuu- kauden aikana maksetun keskimääräisen palkan perusteella. 5. Jos työntekijän työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtyä sunnuntaityötä, korotetaan sairausloma-ajan palkka 18 §:n 5. kappaleen toisen alakappaleen määräysten mukaisesti lasketulla prosenttiluvulla. Edellä mainittua rahakorvausta vastaava lisäys otetaan huo- mioon sairausajan palkassa siten, että varsinaisen kuukausi- palkan perusteella laskettua sairausloma-ajan päiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä maksetut korvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetusta varsinaisesta palkasta. 6. Mikäli työntekijä sairastuu kesken työvuoron tai muusta kuin työpäivän, maksetaan hänelle tältä päivältä palkka työpalkkana ja sairaus- ajan palkan maksaminen aloitetaan ensimmäiseltä täydeltä sai- rauspäivältä. 7. Jos työntekijä työnantajan työssä sattuneen tapaturman tai työstä aiheutuneen sairauden tahi ammattitaudin johdosta on tullut kykenemättömäksi suorittamaan työtään, on hänellä edel- lisestä poiketen oikeus saada sairauden kestäessä enintään 120 kalenteripäivän ajalta täysi palkka. 8. Jos työntekijä on oikeutettu saamaan tapaturma- tai muuta korvausta, joka ei ole hänen itsensä kustantama, maksetaan työntekijälle tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen työehtosopimuksen mukaisesta sairausajan palkasta vain se osa, joka ylittää hänen saamansa muun edellä tarkoitetun korvauksen. Tämä määräys ei kuitenkaan koske haittarahaa, tapaturmavakuutuslain 20 §:ssä mainittuja lisiä ja korvauksia, elinkoron sijasta maksettavaa kertakaikkista tapa- turmakorvausta eikä sellaista tapaturmaeläkettä tai elinkorkoa, jota työntekijä saa sellaisen tapaturman johdosta, joka ei ole kysymyksessä olevan sairasloman aiheuttajana. 9. Saadakseen edellä tässä pykälässä tarkoitetut sairausloma- ajan palkkaedut, työntekijän on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiennoudatettava, mitä sairausva- kuutuslain mukaisen päivärahan saamiseksi on säädetty tai määrätty uhalla, että jos työnantaja asianomaisen työntekijän laiminlyönnin seurauksena menettää sille kuuluvan sairausva- kuutuslakiin perustuvan etuuden, tämän pykälän mukaisia palk- kaetuja vähennetään menetystä vastaavalla määrällä. 10. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx Xxxxxxx työntekijällä on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista työnantajalta sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-hänellä ei ole oikeutta saada samalta ajalta sai- rausvakuutuslain mukaista päivärahaa enempää kuin se määrä, huolto-millä päiväraha ylittää hänen saamansa sairausajan palkan. Se osa päivärahasta, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiämitä ei ole suoritettava työntekijälle itselleen, maksetaan työnantajalle. 11. Sairausajan palkka voidaan maksaa täysimääräisenä, jos työntekijän työkyvyttömyyden syynä on rikoksella aiheutettu henkilövahinko, jonka johdosta työnantajalla on oikeus saada rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain mukaan palkkaa vastaava korvaus. Palkan maksamisen edelly- tyksenä on, että asianomistaja on ilmoittanut rikoksesta poliisil- le, vaatinut syytteen nostamista tai esittänyt asiassa rangaistus- vaatimuksen eikä tätä toimenpidettä ole asianomistajarikoksen osalta myöhemmin peruutettu. Sairausajan palkka peritään ta- kaisin, mikäli työnantajalle ei makseta edellä mainitun lain mu- kaista korvausta työntekijän laiminlyönnin vuoksi. 12. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilaki 16 §:n mukaan on määrätty olemaan poissa työstään, palkan pois- saolon ajalta tämän pykälän sairausajan palkkamääräysten mu- kaisesti. 13. Työntekijän on, ellei hänellä ole laillista estettä, viipymättä ilmoitettava sairastumisestaan työnantajalle tai tämän edustajal- le sekä toimittamaan työnantajalle työnantajan hyväksymä lää- kärintodistus tai muu todistus työkyvyttömyydestä.

Appears in 3 contracts

Samples: Ensihoitopalvelualan Työehtosopimus, Ensihoitopalvelualan Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta Toimihenkilölle, joka sairauden tai muusta tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden takia on poissa työstä, maksetaan palkkaa työnteon keskeytyksen ajalta seuraavasti: Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua alle viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kahden kuukauden (60 kalenteripäivän) ajalta. Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua vähintään viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kolmelta kuukaudelta (90 kalenteripäivää). Jos toimihenkilö on saman sairauden tai tapaturman takia useammin kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostakerran poissa työstä, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyhänellä kalenterivuoden aikana oikeus enintään edellä mainittuihin palkallisiin ajanjaksoihin. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä sairasloma jatkuu vuodenvaihteen yli saman sairauden osalta, oikeus sairasajan palkkaan tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, osalta on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta60/90 kalenteripäivää. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltaJos työntekijä sairastuu samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisesta lasketaan aika, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja jolta työnantaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan suorittamaan sairasajan palkkaan, ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairaslomajakso. Toimihenkilön tulee ilmoittaa poissaolosta ja sen kestosta viipymättä työnantajalle. Poissaolotodistuksen toimittamisessa noudatetaan työnantajan kulloinkin voimassa olevaa ohjeistusta. Jos toimihenkilö on työsopimusta tehtäessä tieten salannut työnantajalta sairautensa, työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisintällaisen sairauden ajalta. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Oikeutta sairausajanpalkkaan ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaanole, jos sairaus tai tapaturma työkyvyttömyys on pelaajan itselleen aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamahuolimattomuudella. Tällä tarkoitetaan Toimihenkilöllä on oikeus sairausajan palkkaan myös, milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajan kanssa. Osasairaspäiväraha. Kyse on vapaaehtoisesta järjestelystä työntekijän ja työnantajan välillä. Paluuta osa-aikaisesti työhön voi esittää työntekijä, työterveyshuolto tai työnantaja. Työhön paluun on tapahduttava terveyttä tai toipumista vaarantamatta. Oikeus työnantajan järjestämään työterveyshuoltoon on voimassa myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiälomautetuilla toimihenkilöillä.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että työpaikan sairauspoissaolojen hallinta toteu- tuu parhaiten yritysjohdon, esimiesten, henkilöstön ja sen edustajien sekä työter- veyshuollon yhteistyönä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää toimintamallia, joka koostuu ongelmien kartoituksesta, tavoitteiden asettamisesta ja käytännön toi- menpiteistä. Toimenpiteenä voidaan paikallisesti selvittää esimerkiksi yrityksessä tai työpaikalla käyttöön otettava oma ilmoitus –menettely lyhytaikaisissa poissa- oloissa, joissa työntekijän sairauden hoito tai työkyvyn selvittäminen ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua vaadi lää- kärin tai terveydenhoitajan vastaanotolla käyntiä. Työnantajalla on oikeus määrätä työntekijä työterveyslääkärin tarkastettavaksi. 2. Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, ja joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana keskituntiansion mukaisen palkan ensimmäisen sellaisen poissaolopäivän alusta lukien, joka työs- sä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, enintään 28 päivän pituisen ajanjakson työpäiviltä noudattaen muilta osin tässä pykälässä olevia edellytyksiä ja määräyk- siä. Työntekijän kyvyttömyys työntekoon todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuksella. Muun lääkärin kuin työter- veyslääkärin ja paikallisesti sopien terveydenhoitajan todistus työky- vyttömyydestä riittää sairausajan palkan maksamiselle, tapauksissa joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanottoajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työter- veyslääkärin käyttö ei ole mahdollista. Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alkaessa, on se hankittava välittömästi esteen poistuttua. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti alle 6 kuukautta, eikä työkyvyttömyys ole aiheutunut työtapaturmasta, sairausajan palkkaa maksetaan vasta toisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sai- rausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukaisesta pal- kasta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työ- kyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 päivän pituisen ajan- jakson sisällä. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta, on edellä mainittu ajanjakso 35 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut vähintään 5 vuotta on vastaava ajanjakso 42 päivää. Jos työsuhde ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 päivää. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä. Mikäli työntekijän työkyvyttömyys alkaa kesken työvuoron, maksetaan hänelle keskituntiansion mukainen palkka työ- vuoron loppuun. Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle siten, että työnantaja saa sairausva- kuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päivära- han, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sai- rauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämäl- lään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 3. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrat- tavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työnantajalla ei kuiten- kaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin kor- vausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työnteki- jälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan kor- vauksen, ei kuitenkaan enempää kuin xxxxxxxxxx määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvis- ta syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mu- kaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausloman palkasta se päiväraha tai sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suoritta- matta. 4. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 5. Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairausvakuutuslain alaisena kassana, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 6. Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vä- hintään kuusi kuukautta äitiys- ja isyysvapaan ajalta sairausajan palkkaa vastaa- van palkan, enintään 14 päivän ajanjaksolta 7. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskeva määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolosta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että mo- lemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai toinen vanhemmista on estynyt järjestä- mästä hoitoa tai hoitamasta äkillisesti sairastunutta lasta sen johdosta, että hän on Pelaajalle korvattava sairaalahoidossa kodin ulkopuolella tai ase- ja siviilipalvelusvelvoitteiden vuok- si ja että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkan maksa- mista koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. 8. Työntekijällä, jonka lapsella on valtioneuvoston päätöksen 1315/89 (VNp sairausvakuutuslain 23 d §:ssä tarkoitetuista vaikeista sairauksista ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman vam- moista) 1 §:n mukainen vaikea sairaus tai sairauden johdostavamma, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltaoikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltakuntoutukseen taikka sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssille sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 9. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.Muu työ työntekijän työkyvyttömyystilanteissa

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt työtä sairaudesta tekemästä, sairaus- ajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, sen pituisen ajanjakson työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti Ajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää yli 10 vuotta 56 päivää Pöytäkirjamerkintä: Liitot suosittelevat, että paikallisesti sovittaisiin työnantajan ja luottamusmiehen kesken siitä, missä tilanteissa sairausajan palkan maksamisen perusteeksi riittää terveydenhoitajan tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostamuun luotettavan tahon selvitys ja kuka voi antaa tässä tarkoi- tetun hyväksyttävän selvityksen. Paikallisesti voidaan sopia työnantajan ja luottamusmiehen kesken siitä, että sai- rausajan palkan maksamisen perusteeksi enintään kolmen vuorokauden pituiselta ajanjaksolta riittää työntekijän oma ilmoitus. Työnantaja ja luottamusmies sopivat ilmoitusmenettelyn käytännön toteuttamisesta. Liitot keräävät paikallisten sopimusten kokemukset ennen sopimuskauden päättymistä. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on Pelaajalle korvattava jatkunut sairastumispäivän jäl- keen vähintään kuusi (6) arkipäivää tai jos työkyvyttömyys on johtunut työta- paturmasta, maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä. Pöytäkirjamerkintä: Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kaksi vuotta, sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta maksetaan ensimmäisen sellaisen saira- uspäivän alusta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyjoka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Mikäli Xxxxxxx työntekijän työkyvyttömyys alkaa kesken työpäivän tai vuoron, maksetaan hänelle palkkaa tämän §:n mukaisesti työpäivän tai vuoron loppuun. Sairausajan täydellä palkalla tarkoitetaan työntekijän palkkaa luontoisetuineen ja iltavuoro- sekä iltatyölisineen sen suuruisena, kuin hän työssä ollessaan olisi sään- nöllisenä työaikana ansainnut. Sairausajan palkkaa ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman kuitenkaan makseta, milloin sairaus on johtunut omasta tör- keästä tuottamuksesta tai sairauden johdostatahallisuudesta. Sairausajan palkasta vähennetään, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden ajaltatakia, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltasamalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausvakuu- tuskassalta, joka ylittää 7 kuukauttasaa kannatusmaksua työnantajalta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukientaikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Pelaajan Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnanta- jalla on oikeus nostaa korvaus tai saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkelläsen määrä takaisin työntekijältä, ei kuiten- kaan enempää kuin maksamansa määrän. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistäMikäli työpaikalla toimii sairausvakuutuslain alainen kassa, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistuatyönantaja toteut- taa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset ja työnantaja suorittaa kassalle kannatusmaksun, joka vastaa puheena olevasta sairausvakuutuslain ulko- puolella suoritettavasta avustuksesta aiheutuvia kustannuksia. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työntekijä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement

Sairausajan palkka. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella mää- räämän karanteenin vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkaa sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 " 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 " 10 vuotta tai kauemmin 56 " 2. Sairausajan palkkaa maksetaan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli Xxxxxxx työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairaus- ajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostakuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kes- ken työpäivänsä, on Pelaajalle korvattava hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tul- lessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalen- terijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päi- vänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnan- tajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vas- taa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalveluja. 7. Sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä lasketaan työehtosopimuksen 12 §:n mukaisen keskitun- tiansion perusteella. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksamista- voista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan nor- maalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjak- solta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, enintään maksamansa palkan määrän. Paikalli- sesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuu- tuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 10. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolloin työntekijälle viimeksi maksettiin sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvolli- nen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajanjaksoksi. 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta var- ten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syn- tyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi sil- loin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perus- teella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienmahdollisen sairasloman tar- peen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriTällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpee- seen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai ter- veydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja pe- rustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli Xxxxxxxx lääkäri on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäkirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli 1. Xxxxxxx työnantajan palvelukseen vakinaisesti otettu työntekijä estyy työtä tekemästä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole tautia tai tapatur- maa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, suorittaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa enintään 28 päivän ajanjak- solta. Jos työntekijän työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta on vastaava ajanjakso enintään 35 päivää, enintään 42 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 5 vuotta, sekä 56 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vä- hintään 10 vuotta. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 30 kalenteripäivän kuluessa työhön palaami- sesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. 3. Työnantaja voi toteuttaa sairausajan palkan maksamisen yrityskohtaisesti jompaakumpaa seuraavasta kahdesta vaihtoehdosta noudattaen: a) Sairausvakuutuslain tarkoittamaan karenssiaikaan sisältyvältä ajanjak- solta maksetaan täysi palkka ja tämän jälkeiseltä ajanjaksolta päiväpalkan ja sairausvakuutuslain perusteella suoritettavan päivärahan erotus. Palkan ero- tusosan suorittaminen edellyttää, että työnantajalle on selvitetty työntekijälle maksettavan tai jo maksetun päivärahan määrä. b) Työnantaja suorittaa palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuutustoimistolta saa- tuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 4. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta työntekijästä itsestään johtuvasta syystä makseta tai muusta jos se maksetaan vähäisempänä kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostamihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on Pelaajalle korvattava työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn joh- dosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivära- hana suorittamatta.‌ 5. Sairausajan palkasta vähennetään mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyy- den takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatusmaksua työnantajalta, taikka tapa- turmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perus- teella. Jos sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienon maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 6. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työntekijä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella. Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta selvitys voidaan kuitenkin esittää myös työterveyshoitajan, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisinterveydenhoitajan tai sai- raanhoitajan antamalla todistuksella edellyttäen, että • kysymyksessä on epidemialuontoinen sairaus (esim. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa flunssa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura vatsatauti) ja • työntekijä ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus pyynnöstään huolimatta saanut vastaanottoaikaa julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvalta lääkäriltä hoidon kiireellisyysluokituk- sen tai tapaturma- ajan palkkaamuun pakottavan syyn vuoksi. 8. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytös- sä omailmoitusmenettely. Oma ilmoitusmenettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveys- lääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä sairaudesta eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatörkeällä huoli- mattomuudella, on Pelaajalle korvattava hänellä työsuhteensa jatkuessa oikeus saada sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkkaa. 2. Työntekijän on viivytyksettä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiensen arvioi- dusta kestosta. 3. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx Vaadittaessa työntekijän on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyesitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen työnantaja tällöin nimeää käytettävän lääkärin, suo- rittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. Pöytäkirjamerkintä 1: 4. Sairausajan palkkaa maksetaan seuraavasti: 4.1 Jos työsuhde on sairauden tai tapaturman tai sairauden johdostaalkaessa kestänyt alle yhden kuukauden, työntekijällä on Pelaajalle maksettava yhtä oikeus saada 50 % palkastaan sairastumispäivältä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi sairausvakuutuslain mukaiselta karenssiajalta. 4.2 Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhtäjaksoisesti: 4.3 Sairausajan palkka koko työkyvyttömyyden maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä olta- essa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. 5. Siltä ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle jolta työnantaja on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista maksanut työntekijälle sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura tai äi- tiysvapaan palkkaa, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen työntekijälle tulevan sai- rausvakuutuslain mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan etuuden, ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaankuiten- kaan enempää kuin maksamansa määrän. Sama koskee päivärahaa tai muuta etuutta, jos sairaus joka maksetaan työkyvyttömyyden johdosta muun lain tai tapaturma sopimuksen 6. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön pa- laamisesta, lasketaan aika, jolta työnantaja on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaasairausajan palk- kaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-kuten kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden edellä tarkoitetulla tavalla uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. 7. Työntekijällä on oikeus lähinnä eräissä epidemiatapauksissa esittää selvitys sairaudes- taan työterveyshoitajan antamalla todistuksella keskusjärjestöjen välillä 12.02.1976 alle- kirjoitetussa sosiaalipaketissa mainituilla edellytyksillä. 8. Jos työntekijä työskentelee suorituspalkalla, huolto-otetaan suoritteen osuus huomioon saira- usajan palkkaa laskettaessa siten kuin työehtosopimuksen 7 §:n kohdassa 6.4 on määri- telty, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäellei työntekijä ansaitse suoritetta myös sairaana ollessaan.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä sairaudesta eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatörkeällä huoli- mattomuudella, on Pelaajalle korvattava hänellä työsuhteensa jatkuessa oikeus saada sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkkaa. 2. Työntekijän on viivytyksettä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiensen arvioi- dusta kestosta. 3. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx Vaadittaessa työntekijän on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyesitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen työnantaja tällöin nimeää käytettävän lääkärin, suo- rittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. Pöytäkirjamerkintä 1: 4. Sairausajan palkkaa maksetaan seuraavasti: 4.1 Jos työsuhde on sairauden tai tapaturman tai sairauden johdostaalkaessa kestänyt alle yhden kuukauden, työntekijällä on Pelaajalle maksettava yhtä oikeus saada 50 % palkastaan sairastumispäivältä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi sairausvakuutuslain mukaiselta karenssiajalta. 4.2 Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhtäjaksoisesti: 4.3 Sairausajan palkka koko työkyvyttömyyden maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä olta- essa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. 5. Siltä ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle jolta työnantaja on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista maksanut työntekijälle sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura tai äi- tiysvapaan palkkaa, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen työntekijälle tulevan sai- rausvakuutuslain mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan etuuden, ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaankuiten- kaan enempää kuin maksamansa määrän. Sama koskee päivärahaa tai muuta etuutta, jos sairaus joka maksetaan työkyvyttömyyden johdosta muun lain tai tapaturma sopimuksen 6. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaa- misesta, lasketaan aika, jolta työnantaja on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan sairausajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-kuten kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden edellä tarkoitetulla tavalla uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoitta- malta karenssiajalta. Jos sairaudesta tai tapaturmasta aiheutunut työkyvyttömyys on alkanut jostakin toi- sesta sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden aikana tai välittö- mästi sen jälkeen eikä työntekijä ole ollut välillä työkykyisenä työssä, huolto-katsotaan sai- rausajanjaksot sairausajan palkan maksamisen kannalta samaksi työkyvyttömyy- deksi. 7. Työntekijällä on oikeus lähinnä eräissä epidemiatapauksissa esittää selvitys sairaudes- taan työterveyshoitajan antamalla todistuksella keskusjärjestöjen välillä 12.02.1976 allekir- joitetussa sosiaalipaketissa mainituilla edellytyksillä. 8. Jos työntekijä työskentelee suorituspalkalla, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäotetaan suoritteen osuus huomioon saira- usajan palkkaa laskettaessa siten kuin työehtosopimuksen 7 §:n kohdassa 6.4 on määri- telty, ellei työntekijä ansaitse suoritetta myös sairaana ollessaan.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että työpaikan sairauspoissaolojen hallinta toteu- tuu parhaiten yritysjohdon, esimiesten, henkilöstön ja sen edustajien sekä työter- veyshuollon yhteistyönä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää toimintamallia, joka koostuu ongelmien kartoituksesta, tavoitteiden asettamisesta ja käytännön toi- menpiteistä. Toimenpiteenä voidaan paikallisesti selvittää esimerkiksi yrityksessä tai työpaikalla käyttöön otettava oma ilmoitus –menettely lyhytaikaisissa poissa- oloissa, joissa työntekijän sairauden hoito tai työkyvyn selvittäminen ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua vaadi lää- kärin tai terveydenhoitajan vastaanotolla käyntiä. Työnantajalla on oikeus määrätä työntekijä työterveyslääkärin tarkastettavaksi. 2. Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, ja joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana keskituntiansion mukaisen palkan ensimmäisen sellaisen poissaolopäivän alusta lukien, joka työs- sä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, enintään 28 päivän pituisen ajanjakson työpäiviltä noudattaen muilta osin tässä pykälässä olevia edellytyksiä ja määräyk- siä. Työntekijän kyvyttömyys työntekoon todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuksella. Muun lääkärin kuin työter- veyslääkärin ja paikallisesti sopien terveydenhoitajan todistus työky- vyttömyydestä riittää sairausajan palkan maksamiselle, tapauksissa joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanottoajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työter- veyslääkärin käyttö ei ole mahdollista. Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alkaessa, on se hankittava välittömästi esteen poistuttua. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti alle 6 kuukautta, eikä työkyvyttömyys ole aiheutunut työtapaturmasta, sairausajan palkkaa maksetaan vasta toisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sai- rausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukaisesta pal- kasta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työ- kyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 päivän pituisen ajan- jakson sisällä. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta, on edellä mainittu ajanjakso 35 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut vähintään 5 vuotta on vastaava ajanjakso 42 päivää. Jos työsuhde ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 päivää. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä. Mikäli työntekijän työkyvyttömyys alkaa kesken työvuoron, maksetaan hänelle keskituntiansion mukainen palkka työ- vuoron loppuun. Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle joko siten, että työnantaja saa sai- rausvakuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päi- värahan taikka siten, että työntekijälle maksetaan määrä, joka yhdessä samalta ajalta hänelle maksetun sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan kanssa nousee 1. kohdan 1. kappaleen mukaisen palkan määrään. Milloin työntekijä on viipymättä ilmoittanut työkyvyttömyydestään ja sairausajan palkan perusteissa tai määrässä ei ole epäselvyyttä, tulisi ensisijaisena menettelytapana pitää sitä, että työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan säännöllisen palkanmaksun yhteydessä odottamatta päivärahan tai siihen verratta- van muun korvauksen saamista. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sai- rauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämäl- lään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 3. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrat- tavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työnantajalla ei kuiten- kaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin kor- vausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työnteki- jälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan kor- vauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enem- pää kuin xxxxxxxxxx määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvis- ta syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mu- kaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausloman palkasta se päiväraha tai sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suoritta- matta. 4. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 5. Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairausvakuutuslain alaisena kassana, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 6. Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vä- hintään kuusi kuukautta äitiys- ja isyysvapaan ajalta sairausajan palkkaa vastaa- van palkan, enintään 7 päivän ajanjaksolta 7. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskeva määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolosta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että mo- lemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai toinen vanhemmista on estynyt järjestä- mästä hoitoa tai hoitamasta äkillisesti sairastunutta lasta sen johdosta, että hän on Pelaajalle korvattava sairaalahoidossa kodin ulkopuolella tai ase- ja siviilipalvelusvelvoitteiden vuok- si ja että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkan maksa- mista koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. 8. Työntekijällä, jonka lapsella on valtioneuvoston päätöksen 1315/89 (VNp sairausvakuutuslain 23 d §:ssä tarkoitetuista vaikeista sairauksista ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman vam- moista) 1 §:n mukainen vaikea sairaus tai sairauden johdostavamma, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltaoikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltakuntoutukseen taikka sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssille sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 9. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.Muu työ työntekijän työkyvyttömyystilanteissa

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1 Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vä- hintään yhden kuukauden ajan ja joka on sairauden, tapaturman tai työpaikan suunniteltuun työkykyä ylläpitävään toimintaan liittyvän kuntoutuksen vuoksi es- tynyt työtä tekemästä sairausajan palkkana täyden palkan 28 työpäivän ajanjakson työpäiviltä toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatyösuh- de on jatkunut yhden kuukauden, on Pelaajalle korvattava maksaa työnantaja sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkkana 50 % ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltatyötapaturman kyseessä ollen 100 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltaniiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjak- son sisällä. Lisäksi Pelaajalle Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja muutoinkin noudate- taan tämän pykälän määräyksiä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuttua sairastumispäivän jälkeen vähintään kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja sairausajan palkan myös odotus- päivältä. Työntekijälle, jonka työsuhde ennen työkyvyttömyyden alkua on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltajatkunut yhden- jaksoisesti vähintään kaksi (2) vuotta, maksetaan sairausajan palkka ensimmäisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka ylittää 7 kuukauttatyössä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos työkyvyttömyys on aiheutunut todistettavasta työpaikalla sattuneesta työtapa- turmasta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta maksetaan palkka ensimmäisestä päivästä lukien. 2 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti kolme (3) vuotta, on edellä 1 kappaleessa tarkoitettu ajanjakso 35 työpäivää. 3 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähin- tään viisi (5) vuotta, on vastaava ajanjakso 42 työpäivää. 4 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähin- tään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 työpäivää. 5 Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään kuusi (6) kuukautta ennen laskettua synnytystä, maksetaan äitiysvapaan ajalta palkkaa 56 työpäivän pituisen ajanjakson työpäiviltä työsopimuslain 34 §:n nojalla tulevan äitiysloman alkamis- päivästä lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkelläTyönantajan oikeudesta sairausvakuutuslain mukaiseen päivära- haan on voimassa, mitä sairausajan palkasta on sovittu. 6 Sairausajan tai synnytysloman palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden tai synnytyksen takia samalta ajanjaksolta päivä- tai äitiys- rahaa taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Työnantajalla ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaanoikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan tai synnytysloman palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan tai synnytys- loman palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enem- pää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos sairaus se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairaus- tai tapaturma synnytysloman pal- kasta se päiväraha tahi sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on pelaajan itselleen tahallisesti jäänyt suorittamatta. 7 Sairausajan palkka maksetaan tämän työehtosopimuksen keskituntiansion mukai- sena. 8 Isyysvapaan palkkaa maksetaan kuudelta (6) työpäivältä. 9 Työntekijän omaan sairauteen liittyvä ns. omailmoitusmenettely. Työntekijä voi olla poissa työstä oman sairautensa vuoksi omalla ilmoituksellaan ja saada sairausajan palkkaa sairausajan palkkamääräysten mukaisesti enintään kolmen vuorokauden pituisen ajanjakson työpäiviltä edellyttäen, että jokaisesta sairauspoissaolopäivästä ja sen syystä ilmoitetaan erikseen viipymättä todisteelli- sesti työnantajalle ja työhön palatessaan työntekijä esittää hyväksyttävän selvityk- sen poissa-olonsa syystä. Mikäli työntekijä ei noudata edellä hänelle määritelty ilmoitus- tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamaselvitysvelvol- lisuutta tai sairauspoissaoloihin taikka niistä annettuihin selvityksiin liittyy epäsel- vyyksiä, niin työntekijä menettää paikallisesti sovittavaksi määräajaksi oikeuden olla omalla ilmoituksellaan sairauden vuoksi pois työstä. Tällä tarkoitetaan Pidemmän sairaudesta johtuvan poissaolon yli kolmen päivän osuudesta tulee an- taa työehtosopimuksen mukainen selvitys. Mikäli työpaikalla on jo käytössä ns. omailmoitusmenettely ja siihen liittyvä oh- jeistus, niin myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/sopimuskautena noudatetaan työpaikalla jo käytössä olevaa il- moitusmenettelyä ohjeistuksineen. Osapuolet keräävät sopimuskauden jälkeen omailmoitusmenettelystä saatuja ko- kemuksia ja arvioivat omailmoitusmenettelyn toimivuutta ja tarvetta alan työpai- koilla. Tätä soveltamisohjetta noudatetaan niissä tapauksissa, joissa sairaus- poissaolo aikaisemmin on todistettu yksinomaan lääkärintodistuksella: 1 Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveys- lääkärin tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmiamuulla työnantajan hyväksymällä lääkärin- todistuksella, ellei tästä oh- jeesta muuta johdu. 2 Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Seura Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa saatavil- la siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. 3 Edellä kohdassa 2 tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan kat- soa todistetuksi myös silloin, kun työterveyshoitaja tai tapaturma- ajan palkkaaterveydenhoi- taja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mah- dollisen sairausloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, xxxxx Xxxxxxx noudata että kertautuvan todistuksen antaja on sama ter- veydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveyden- hoitaja ennen sairauslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin antamia lääkitys-kanssa todennut edellä kohdassa 2 tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 4 Sairauslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväk- syttävä todistus, huolto-ellei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. Mahdolliset epäselvyydet on tällöin ensi sijassa selvi- tettävä paikallisesti asianosaisten kesken. Mikäli tämä ei onnistu, saate- taan asia työmarkkinoilla vallitsevan normaalin neuvottelujärjestelmän välityksellä sairauslomatodistuksia käsitteleviin viranomais- ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäasian- tuntijaelimiin.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 1. Xxxxxxx työnantajan palveluksessa kuukauden ollut työntekijä estyy tekemäs- tä työtä sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella määrätyn karanteenin vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai tapaturmaa tahallisesti, rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuot- tamuksella, maksaa työnantaja hänelle palkkaa sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 ” 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 ” 10 vuotta tai kauemmin 56 ” 2. Sairausajan palkkaa maksetaan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määrä- ysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli Xxxxxxx työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostakuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on Pelaajalle korvattava hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tulles- saan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalenterijak- son ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Vaadittaessa on työntekijän esitettävä sairaudestaan lääkärintodistus. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työn- antajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vastaa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalvelu- ja. 7. Kuukausipalkkaisen työntekijän sairausajan päiväpalkka lasketaan työeh- tosopimuksen 20 §:n perusteella. Palkkaa tai osaa maksetaan ainoastaan niiltä päiviltä, jotka työvuorolistan mukaan olisivat olleet työntekijän työpäi- viä. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksa- mistavoista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päi- värahan tai siihen verrattavan korvaukseen, enintään maksamansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisel- lä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 10. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriJos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kulues- sa työhön palaamisestaan, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajan- jaksoksi. 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä mää- rin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syntyä tila- päisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi sil- loin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairasloman tarpeen enin- tään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautu- van todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustel- luin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli Xxxxxxxx lääkäri on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltykirjoit- tanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle. 5. Mikäli Xxxxxxx Sairausajalta maksetaan työntekijälle vuoro-, ilta-, aamutunti-, olosuh- de- yms. säännölliset lisät sen suuruisena kuin hän niitä työvuorolistan mukaan olisi työskennellessään ansainnut. Sunnuntaityökorotusta ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostahuo- mioida sairausajan palkassa. Paikallisesti voidaan sopia muustakin tasollisesti vastaavasta laskentata- vasta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäjossa huomioidaan edellä mainitut lisät.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä sairaudesta eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatörkeällä huoli- mattomuudella, on Pelaajalle korvattava hänellä työsuhteensa jatkuessa oikeus saada sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkkaa. 2. Työntekijän on viivytyksettä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiensen arvioi- dusta kestosta. 3. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx Vaadittaessa työntekijän on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyesitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen työnantaja tällöin nimeää käytettävän lääkärin, suo- rittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. Pöytäkirjamerkintä 1: 4. Sairausajan palkkaa maksetaan seuraavasti: 4.1 Jos työsuhde on sairauden tai tapaturman tai sairauden johdostaalkaessa kestänyt alle yhden kuukauden, työntekijällä on Pelaajalle maksettava yhtä oikeus saada 50 % palkastaan sairastumispäivältä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi sairausvakuutuslain mukaiselta karenssiajalta. 4.2 Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhtäjaksoisesti: 4.3 Sairausajan palkka koko työkyvyttömyyden maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä olta- essa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. 5. Siltä ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle jolta työnantaja on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista maksanut työntekijälle sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura tai äi- tiysvapaan palkkaa, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen työntekijälle tulevan sai- rausvakuutuslain mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan etuuden, ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaankuiten- kaan enempää kuin maksamansa määrän. Sama koskee päivärahaa tai muuta etuutta, jos sairaus joka maksetaan työkyvyttömyyden johdosta muun lain tai tapaturma sopimuksen 6. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaa- misesta, lasketaan aika, jolta työnantaja on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan sairausajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-kuten kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden edellä tarkoitetulla tavalla uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoitta- malta karenssiajalta. 7. Työntekijällä on oikeus lähinnä eräissä epidemiatapauksissa esittää selvitys sairaudes- taan työterveyshoitajan antamalla todistuksella keskusjärjestöjen välillä 12.02.1976 allekir- joitetussa sosiaalipaketissa mainituilla edellytyksillä. 8. Jos työntekijä työskentelee suorituspalkalla, huolto-otetaan suoritteen osuus huomioon saira- usajan palkkaa laskettaessa siten kuin työehtosopimuksen 7 §:n kohdassa 6.4 on määri- telty, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäellei työntekijä ansaitse suoritetta myös sairaana ollessaan.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairaudesta sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdosta, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin tapa- turman vuoksi eikä hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamahuolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jat- kuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arki päivää (50 % palkasta) 1 kuukausi–alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3–5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5–10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairaus- ajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamises- ta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi pois- saolojakso. 3. Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoi- sesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahvis- tetun työvuoroluettelon mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/ja työvuoroluettelon päättymisen jälkei- seltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. 4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuksessa oi- keus sairausajan palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysai- kaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palkka mää- räytyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sel- laisen ajanjakson perusteella (esimerkiksi 6 kk tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmiaedellinen loman- määräytymisvuosi), joka osoittaa sen keskimääräisen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana olisi tehnyt. 5. Seura Työnantaja maksaa sairausajan palkan suoraan työntekijälle ja hakee sai- rauspäivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvityk- set, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanotto- aikoja ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus saatavilla, voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata terveydenhoitajan antamaa sairauslomatodis- tusta lyhytaikaisesta 1–3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta. Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiätällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta Työntekijällä, joka on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi estynyt tekemästä työtään, on Pelaajalle korvattava oikeus sairausajan palkkaan. Jos työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päivärahaan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan. Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään: Ehdotuksella pyritään turvaamaan vaihtelevaa työaikaa tekevän työntekijän oikeus sairausajan palkkaan. Sairausajan palkan osalta viitataan ensisijaisesti työvuoroluettelon mukaiseen työaikaan. Tämän puuttuessa tai tätä pidemmältä ajalta sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä maksettaisiin objektiivisin kriteerein arvioituna sen työajan mukaisesti, jota työntekijälle olisi todennäköisesti tarjottu, jollei hän olisi tullut työkyvyttömäksi. Kyseinen tapa arvioida sairausajan palkan perusteena olevaa työaikaa johtaa suuriin käytännön soveltamisongelmiin. Tämä ei edistä päätavoitetta selkiyttää vaihtelevilla työaikaehdoilla työskentelevien asemaa. Jatkovalmistelussa sairausajan palkkaa koskevaa säännöstä työvuoroluettelon puuttuessa on muutettava niin, että sairausajan palkka laskettaisiin sairastumista edeltävän 12 viikon keskimääräisen työajan mukaisesti. Vastaavaa 12 viikon jaksoa on esitetty irtisanomisajan palkan mahdollisesta menetyksestä suoritettavan korvauksen laskentajaksoksi. Yksi vaihtoehto ratkaista sairausajan palkan ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriirtisanomisajan palkan määräytymistä koskeva kysymys silloin, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx kun tunteja ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostaole käytännössä ollut, on Pelaajalle maksettava yhtä arvioidun työtuntiolettaman käytön laajentaminen. Sairausajan palkka ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi irtisanomisajan palkka koko työkyvyttömyyden ajaltalaskettaisiin tällöin sen arvion mukaan, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle mitä työsopimusta solmittaessa on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäarvioitu olevan työtunteja.

Appears in 1 contract

Samples: Nollatyösopimusten Käytön Pelisääntöjä Selvittävän Työryhmän Mietintö

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1 Jos toimihenkilö on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, on Pelaajalle hänellä oikeus työkyvyttömyyden vallitessa saada palkkansa luontoisetuineen sen suurui- sena, kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut seuraavasti: vähemmän kuin 1 vuoden 4 viikolta 1 vuoden mutta vähemmän kuin 5 vuotta 5 viikolta 5 vuotta tai kauemmin 3 kuukaudelta 2 Toimihenkilö, joka sairauden takia on tullut työkyvyttömäksi, on velvollinen niin pian kuin mahdollista ilmoittamaan työnantajalle siitä sekä milloin työkyvyttö- myyden arvioidaan päättyvän. 3 Työnantajan sitä vaatiessa on toimihenkilön esitettävä yrityksen työterveyslääkärin antama tai työnantajan hyväksymä muu lääkärintodistus sairaudestaan. Xxxxxxx työnantaja ei ole hyväksynyt toimihenkilön esittämää lääkärintodistusta ja osoittaa toimihenkilön toisen nimetyn lääkärin tarkastettavaksi, on työnantajan korvattava tästä aiheutuva lääkärintodistuspalkkio. 4 Jos toimihenkilön työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, ei toimihenkilö ole oikeutettu uuteen 1. kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienmaksetaan yhteensä enintään 1. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkärikohdassa mainitulta ajanjaksolta. Jos työnantajan palkanmak- suvelvollisuus on jo täyttynyt edellisen työkyvyttömyysjakson aikana, mikäli Xxxxxxxx suorittaa työnantaja kuitenkin palkan sairasvakuutuslain 8 luvun 7 §:n mukaiselta yhden päivän odotusajalta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 5 Jos toimihenkilö on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx hänen kanssaan työsopimusta tehtäessä tieten salannut työn- antajalta sairautensa, ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei työnantaja ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle palkkaa sairauden ajalta. 6 Toimihenkilölle annetaan äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaaksi se aika, johon hänelle sairausvakuutuslain mukaan tulevan äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan katsotaan kohdistuvan. Äitiysvapaan ajalta maksetaan täysi palkka kolmelta kuu- kaudelta. Palkanmaksun edellytyksenä kuitenkin on, että hänen työsuhteensa on yhtäjaksoi- sesti jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen synnytystä. Xxxxxxx naispuolinen toimihenkilö on adoptoinut alle kouluikäisen lapsen, xxxx- xxxx hänelle samoin edellytyksin adoptioon välittömästi liittyvänä kolmen kuukau- den pituinen äitiysvapaaseen rinnastettava palkallinen vapaa. Isyysvapaan ajalta ei makseta palkkaa. Osapuolet suosittelevat kokonaissuunnitelman tekemistä vanhempain- ja hoitova- paan käyttämisestä keskusliittojen yhteisesti laatimalle lomakkeelle. Työnantajan tulee tarjota äitiys- ja perhevapaan jälkeen työhön palaavalle toimi- henkilölle, jos hänen poissaolonsa on kestänyt enintään 12 kuukautta, hänen ennen vapaan alkamista hoitamiaan tehtäviä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee työn- antajan tarjota muita samantasoisia tehtäviä tai ellei näitä ole, muuta työtä. Tässä kappaleessa tarkoitetulla toimihenkilöllä on oikeus työn saantiin ennen äitiys- tai perhevapaan ajaksi työsuhteeseen otettua sijaista. 7 Siltä ajalta, jolta työnantaja on maksanut toimihenkilölle edellä tässä pykälässä maksettavaa sairaus määrätyn palkan, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena toimi- henkilölle lain tai tapaturma- ajan palkkaasopimuksen perusteella tulevan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin toimihenkilöltä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Vähennysoikeus ei kuitenkaan koske toimi- henkilön itsensä kokonaan tai osaksi kustantaman vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella saamaa päivärahaa tai korvausta. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei toimihenkilöstä itsestään johtu- vista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, huolto-on työnantajalla oikeus vähentää palkasta se päivärahan tai korvauksen osa, mikä toimihenkilön laiminlyönnin johdosta on jäänyt suoritta- matta. 8 Tämän pykälän määräykset eivät aiheuta muutosta yritystä varten asianmukaisesti vahvistettuihin ja kuntoutusta koskevia ohjeita voimassa oleviin sairausajan palkkaa koskeviin säännöksiin muussa tapauksessa kuin että nämä säännökset ja määräyksiämääräykset eivät täytä sitä mitä edellä on sanottu. 9 Alle 10-vuotiaan lapsen tai alle 12-vuotiaan vammaisen lapsen sairastuessa äkilli- sesti maksetaan lapsen huoltajalle palkkaa lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi tämän pykälän ja siinä mainittujen menettelytapoja koskevien määrä- ysten mukaisesti enintään kolmelta kalenteripäivältä, mikäli toimihenkilö osoittaa lääkärintodistuksella lapsen hoidon vaativan välttämättä huoltajan läsnäoloa. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat huoltajat ovat ansio- työssä tai että toimihenkilö on yksinhuoltaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1 Jos toimihenkilö on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, on Pelaajalle hänellä oikeus työkyvyttömyyden vallitessa saada palkkansa luontoisetuineen sen suuruisena, kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut seuraavasti: Työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti Palkka vähemmän kuin 1 vuoden 4 viikolta 1 vuoden mutta vähemmän kuin 5 vuotta 5 viikolta 5 vuotta tai kauemmin 3 kuukaudelta 2 Toimihenkilö, joka sairauden takia on tullut työkyvyttömäksi, on velvollinen niin pian kuin mahdollista ilmoittamaan työnantajalle siitä sekä milloin työkyvyttömyyden arvioidaan päättyvän. 3 Työnantajan sitä vaatiessa on toimihenkilön esitettävä yrityksen työterveyslääkärin antama tai työnantajan hyväksymä muu lääkärintodistus sairaudestaan. Xxxxxxx työnantaja ei ole hyväksynyt toimihenkilön esittämää lääkärintodistusta ja osoittaa toimihenkilön toisen nimetyn lääkärin tarkastettavaksi, on työnantajan korvattava tästä aiheutuva lääkärintodistuspalkkio. 4 Jos toimihenkilön työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, ei toimihenkilö ole oikeutettu uuteen 1. kohdan mukaiseen sairausajan palkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienmaksetaan yhteensä enintään 1. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkärikohdassa mainitulta ajanjaksolta. Jos työnantajan palkanmaksuvelvollisuus on jo täyttynyt edellisen työkyvyttömyysjakson aikana, mikäli Xxxxxxxx suorittaa työnantaja kuitenkin palkan sairausvakuutuslain 8 luvun 7 §:n mukaiselta yhden päivän odotusajalta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 5 Jos toimihenkilö on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx hänen kanssaan työsopimusta tehtäessä tieten salannut työnantajalta sairautensa, ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei työnantaja ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle palkkaa sairauden ajalta. 6 Toimihenkilölle annetaan äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaaksi se aika, johon hänelle sairausvakuutuslain mukaan tulevan äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan katsotaan kohdistuvan. Äitiysvapaan ajalta maksetaan täysi palkka kolmelta kuukaudelta. Palkanmaksun edellytyksenä kuitenkin on, että hänen työsuhteensa on yhtäjaksoisesti jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen synnytystä. Xxxxxxx naispuolinen toimihenkilö on adoptoinut alle kouluikäisen lapsen, annetaan hänelle samoin edellytyksin adoptioon välittömästi liittyvänä kolmen kuukauden pituinen äitiysvapaaseen rinnastettava palkallinen vapaa. Isyysvapaan ajalta ei makseta palkkaa. Osapuolet suosittelevat kokonaissuunnitelman tekemistä vanhempain- ja hoitovapaan käyttämisestä keskusliittojen yhteisesti laatimalle lomakkeelle. Työnantajan tulee tarjota äitiys- ja perhevapaan jälkeen työhön palaavalle toimihenkilölle, jos hänen poissaolonsa on kestänyt enintään 12 kuukautta, hänen ennen vapaan alkamista hoitamiaan tehtäviä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee työnantajan tarjota muita samantasoisia tehtäviä tai ellei näitä ole, muuta työtä. Tässä kappaleessa tarkoitetulla toimihenkilöllä on oikeus työn saantiin ennen äitiys- tai perhevapaan ajaksi työsuhteeseen otettua sijaista. 7 Siltä ajalta, jolta työnantaja on maksanut toimihenkilölle edellä tässä pykälässä maksettavaa sairaus määrätyn palkan, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena toimihenkilölle lain tai tapaturma- ajan palkkaasopimuksen perusteella tulevan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin toimihenkilöltä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Vähennysoikeus ei kuitenkaan koske toimihenkilön itsensä kokonaan tai osaksi kustantaman vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella saamaa päivärahaa tai korvausta. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei toimihenkilöstä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, huolto-on työnantajalla oikeus vähentää palkasta se päivärahan tai korvauksen osa, mikä toimihenkilön laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. 8 Tämän pykälän määräykset eivät aiheuta muutosta yritystä varten asianmukaisesti vahvistettuihin ja kuntoutusta koskevia ohjeita voimassa oleviin sairausajan palkkaa koskeviin säännöksiin muussa tapauksessa kuin että nämä säännökset ja määräyksiämääräykset eivät täytä sitä mitä edellä on sanottu. 9 Alle 10-vuotiaan lapsen tai alle 12-vuotiaan vammaisen lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan lapsen huoltajalle palkkaa lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi tämän pykälän ja siinä mainittujen menettelytapoja koskevien määräysten mukaisesti enintään kolmelta kalenteripäivältä, mikäli toimihenkilö osoittaa lääkärintodistuksella lapsen hoidon vaativan välttämättä huoltajan läsnäoloa. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat huoltajat ovat ansiotyössä tai että toimihenkilö on yksinhuoltaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 1. Mikäli Xxxxxxx tästä sopimuksesta ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta muuta johdu työntekijän oikeus sairausajan palkkaan määräytyy työsopimuslain ja sairausvakuutuslain mukaisesti. 2. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden ja jo- ka asianmukaisesti hyväksytyllä lääkärintodistuksella on osoittanut olevansa kykenemätön suorittamaan työtään todetun sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi, on Pelaajalle korvattava oikeus, jollei tauti tai tapaturma ole sattunut oloissa, jotka työsopimuslain 2 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan ovat esteinä samassa laissa säädetyn sairausajan palkka 2 kuukauden palkan saamiseen, saada sairausloman aikana täysi palkkansa 60 kalenteripäivän ajalta yhtä kalenterivuoden aikana. SUOSITUS: Mikäli työntekijälle voidaan järjestää sairausloman aikana hänen ammattitaitoaan vastaavaa mielekästä korvaavaa työtä, jota hän voi tehdä toipumistaan vaarantamatta, työnantaja ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltytyöntekijät sopivat tällai- sesta työnantajan tarjoamasta korvaavasta työstä. 3. Mikäli Xxxxxxx työsuhde ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa ole välittömästi ennen sairauslomaa keskeytymättä jatku- nut vähintään yhtä kuukautta, on hänellä oikeus saman kalenterivuoden aika- na saada hänelle myönnetyn sairausloman aikana sairausajan palkkana täysi palkka 14 kalenteripäivän ajalta. 4. Täydellä palkalla tarkoitetaan peruspalkkaa, peruspalkan luonteisia palkan- lisiä ja mahdollisia palvelulisiä tai, jollei näitä ole määritelty, sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen kuu- kausipalkkaa. Osa-aikatyöntekijällä, jolle ei ole työsopimuksessa sovittu keskimääräistä työaikaa, sairausloma-ajan palkka määräytyy suunnitellun työvuoroluettelon mukaisesti ja sen jälkeiseltä ajalta kuuden viimeisen kuu- kauden aikana maksetun keskimääräisen palkan perusteella. 5. Jos työntekijän työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtyä sunnuntai- työtä, korotetaan sairausloma ajan palkka 18 §:n 5. kappaleen toisen alakap- paleen määräysten mukaisesti lasketulla prosenttiluvulla. Edellä mainittua rahakorvausta vastaava lisäys otetaan huomioon sairaus- ajan palkassa siten, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella lasket- tua sairausloma-ajan päiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana sään- nöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä maksetut korvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetusta varsinaisesta palkasta. 6. Mikäli työntekijä sairastuu kesken työvuoron tai työpäivän, maksetaan hänel- le tältä päivältä palkka työpalkkana ja sairausajan palkan maksaminen aloite- taan ensimmäiseltä täydeltä sairauspäivältä. 7. Jos työntekijä työnantajan työssä sattuneen tapaturman tai työstä aiheu- tuneen sairauden johdostatahi ammattitaudin johdosta on tullut kykenemättömäksi suorittamaan työtään, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden hänellä edellisestä poiketen oikeus saada sairau- den kestäessä enintään 120 kalenteripäivän ajalta täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltapalkka. 8. Jos työntekijä on oikeutettu saamaan tapaturma tai muuta korvausta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä joka ei ole hänen itsensä kustantama, maksetaan työntekijälle tämän työehtoso- pimuksen mukaisesta sairausajan palkasta työkyvyttömyysajaltavain se osa, joka ylittää 7 kuukauttahänen saamansa muun edellä tarkoitetun korvauksen. Tämä määräys ei kuitenkaan koske haittarahaa, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukientapaturmavakuutuslain 20 §:ssä mainittuja lisiä ja korva- uksia, elinkoron sijasta maksettavaa kertakaikkista tapaturmakorvausta eikä sellaista tapaturmaeläkettä tai elinkorkoa, jota työntekijä saa sellaisen tapa- turman johdosta, joka ei ole kysymyksessä olevan sairasloman aiheuttajana. 9. Pelaajan Saadakseen edellä tässä pykälässä tarkoitetut sairausloma ajan palkkaedut, työntekijän on noudatettava, mitä sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan saamiseksi on säädetty tai määrätty uhalla, että jos työnantaja asianomai- sen työntekijän laiminlyönnin seurauksena menettää sille kuuluvan sairaus- vakuutuslakiin perustuvan etuuden, tämän pykälän mukaisia palkkaetuja vä- hennetään menetystä vastaavalla määrällä. 10.Xxxxxxx työntekijällä on oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistätyönantajalta sairausajan palkkaa, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura hä- nellä ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaaoikeutta saada samalta ajalta sairausvakuutuslain mukaista päi- värahaa enempää kuin se määrä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-millä päiväraha ylittää hänen saamansa sairausajan palkan. Se osa päivärahasta, huolto-mitä ei ole suoritettava työntekijälle itselleen, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.maksetaan työnantajalle.‌

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Toimihenkilölle maksetaan yhteensä kalenterivuosittain sairauden, tapaturman, vian tai vamman aiheuttaman työkyvyttömyyden johdosta palkka luontoisetuineen sen suuruisena kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut viideltä viikolta, mikäli työsuhde on kestänyt vähemmän kuin vuoden. Työsuhteen kestettyä vähintään vuoden mutta vähemmän kuin viisi vuotta, maksetaan täyttä palkkaa kuudelta viikolta, ja työsuhteen kestettyä vähintään viisi vuotta, maksetaan täyttä palkkaa kuudelta kuukaudelta. Keskeytyksettä jatkuvalta työkyvyttömyysajalta maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston mukaan yhteensä enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka kuudelta kuukaudelta. 2. Muussa kuin säännöllisessä päivätyössä sairausajan palkka maksetaan keskituntiansion perusteella, joka lasketaan vuosineljänneksittäin. 3. Edellä määrätty ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavähennä työsopimuslain nojalla toimihenkilölle kuuluvaa oikeutta saada jokaisen edellä 32.1 §:ssä tarkoitetun työkyvyttömyystapauksen aikana työsopimuslain mukaan laskettua palkkaa enintään siltä ajalta, jonka kuluttua lain säätämässä sairausvakuutuksessa alkaa oikeus sairauspäivärahaan. Palkka maksetaan kuitenkin aina sairausvakuutuslain tarkoittamalta odotusajalta. 4. Palkka maksetaan kuitenkin aina sairausvakuutuslain tarkoittamalta odotusajalta. 5. Toimihenkilö, joka sairauden johdosta on tullut työkyvyttömäksi, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienvelvollinen heti ilmoittamaan yhtiölle työkyvyttömyydestä sekä sen arvioidun päättymisajan. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx Vaadittaessa toimihenkilön on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyesitettävä yhtiön hyväksymän lääkärin todistus sairaudestaan. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman Ellei yhtiö hyväksy esitettyä lääkärintodistusta tai sairauden johdostamuutoin etukäteen nimeää käytettävän lääkärin, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltayhtiö velvollinen maksamaan lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuneet kustannukset. 6. Lisäksi Pelaajalle Yhtiöllä suorittaessaan toimihenkilölle edellä tässä pykälässä määrätyn sairausajan palkan on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan toimihenkilön sijasta tälle samalta ajalta tuleva sairausvakuutuslain mukainen päiväraha taikka maksettua palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellävastaava osa siitä. 7. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx Jos päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain mukaan olisi ollut oikeus, on vapautettu niistä työtehtävistäyhtiöllä oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistuamikä toimihenkilön laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Päivärahan hakemista varten on yhtiö velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan toimihenkilölle todistuksen siitä, mikä toimihenkilön ansio on kuuden edellisen kalenterikuukauden aikana ollut. 8. Xxxxxxx toimihenkilö saa saman työkyvyttömyyden takia korvausta ansionmenetyksestä lain tai sopimuksen perusteella, yhtiöllä on oikeus saada ja nostaa palautuksena enintään maksettua palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiävastaava osa samalta ajalta saadusta korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Sairausajan palkallinen jakso määräytyy seuraavasti: Työsuhteen kesto Palkallisen jakson enimmäispituus Alle 1 kk 1+9 arkipäivää, 50 % palkasta 1 kk – alle 1 vuotta 40 kalenteripäivää vuodessa ja sen jälkeen 75 % palkasta kuitenkin yhteensä enintään 365 kalenteripäivän ajan 1 vuotta – alle 5 vuotta 50 kalenteripäivää vuodessa ja sen jälkeen 75 % palkasta kuitenkin yhteensä enintään 365 kalenteripäivän ajan 5 vuotta - 60 kalenteripäivää vuodessa ja sen jälkeen 75 % palkasta kuitenkin yhteensä enintään 365 kalenteripäivän ajan Soveltamisohje: Oppaille maksetaan sairausajan palkkana aina 50 % palkasta kultakin etukäteen sovitulta opastuskerralta. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatyökyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä yli vuodenvaihteen, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä maksetaan samalla perusteella koko sairausloman ajan. Työntekijällä on oikeus yhdenjaksoiseen palkalliseen sairauspoissaoloon enintään 365 päivän ajan. Poissaolo on yhdenjaksoinen, jos työntekijä työhön palattuaan sai- rastuu uudelleen samaan sairauteen, ennen kuin on ollut työssä vähintään 16 työpäi- vää. Tällöin aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, lasketaan ikään kuin kysymyksessä olisi yhdenjaksoinen sairauspoissaolo. Esimerkki: Henkilö on ollut poissa sairauden perusteella niin, että hän on palannut työhön 28.3.2014. Siten torstai 17.4.2014 (kiirastorstai) on hänellä 15. työssäolopäivä. Pääsiäispyhien jälkeen hän on poissa työstä seuraavalla viikolla esim. vuosiloman tai tilapäisen hoitova- paan vuoksi (22.4. tiistai – 25.4. perjantai). Siten maanantai 28.4.2014 on hänellä 16. työssäolopäivä. Työntekijöille, jotka ovat olleet Valtion taidemuseon palveluksessa 31.12.2013 ja samaa sairautta kohden joi- den työsuhde jatkuu Kansallisgallerian palveluksessa keskeytyksettä, 31.12.2013 men- nessä kertynyt palvelusaika lasketaan hyväksi kokonaisuudessaan. Oikeutta sairausajan palkkaan ei ole, tai sitä voidaan alentaa, jos työntekijä on itse tai toisen avulla tarkoituksellisesti aiheuttanut sairauden, vian tai vamman tai estänyt sen parantumisen. Sama koskee myös sitä, että hänen törkeä huolimattomuutensa on olennaisesti myötävaikuttanut sairauden alkamisesta lukiensyntymiseen. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriSoveltamisohje: Mikäli työntekijä sairastuu kesken työpäivän, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä makse- taan hänelle tältä päivältä vastaava palkka työpalkkana ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkojasairaus- ajan palkan maksaminen aloitetaan ensimmäiseltä täydeltä sairaus- päivältä. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan tarkoitettu palkallisen jakson enimmäispituus ei riipu siitä, onko yhdenjaksoisen poissaolon syynä yksi vai useampia sairauksia, vikoja tai vammoja. Päivärahaoikeuden myöntävän tahon ratkaisu määrittää sen, onko henkilöllä oikeus palkalliseen sairauspoissaoloon. Esimerkki 1: Työntekijän työsuhde kestänyt yli 5 vuotta ja tapaturma-sairauspoissaolo on yhdenjak- soinen ja kestää yli vuoden, esimerkiksi 1.6.2014 – 31.8.2015 välisen ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja 1.6.2014 – 30.7.2014 31.7.2014 – 31.5.2015 1.6.2015 – 31.8.2015 60 pv 100 % 305 pv 75 % Työnantajalla ei palkan- maksuvelvollisuutta Esimerkki 2: Työntekijän työsuhde kestänyt yli 5 vuotta ja hänellä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltauseita sai- rauspoissaoloja, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma joista viimeinen jatkuu toistaiseksi: - 2.12.2014 – 29.2.2015 - 1.5.2015 – toistaiseksi (yli vuoden vaihteen 2015 / 2016) 2.12.2014– 31.12.2014 1.1.2015 - 30.1.2015 31.1.2015 - 29.2.2015 Töissä 1.5.2015 - 30.5.2015 31.5.2015 - 1.3.2016 2.3.2016- 30 pv 100% 30 pv 100% 30 pv 75% 30 pv 100% 275 pv 75% Ei palkanmaksua Esimerkki 3: Työntekijän työsuhde kestänyt yli 5 vuotta ja hänellä on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-useita sai- rauspoissaoloja ajalla, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.joista viimeinen jatkuu toistaiseksi: - 2.12.2014 – 29.2.2015 - 1.5.2015 – 9.6.2015 - 1.9.2015 – toistaiseksi (yli vuoden vaihteen 2015 / 2016) 2.12.2014 – 31.12.2014 1.1.2015 - 30.1.2015 31.1.2015 - 29.2.2015 Töissä 1.5.2015 - 30.5.2015 31.5.2015 - 9.6.2015 Töissä 1.9.2015 – 23.5.2016 24.5.2016 - 30 pv 100% 30 pv 100% 30 pv 75% 30 pv 100% 10 pv 75% 265 pv 75% Ei palkan- maksua

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 25.1 Sairausajan palkan maksamisen edellytykset ovat seuraavat: (a) työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä (b) työntekijä on viipymättä ilmoittanut työkyvyttömyydestään työnantajalle ja sairausajan palkan perusteissa tai määrässä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä ole epäselvyyttä (c) työntekijä on esittänyt työkyvyttömyydestä työnantajan hyväksymän selvityksen 25.2 Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 25.3 Sairausajan palkka maksetaan työehtosopimuksen 14.2 kohdan tarkoittaman keskituntiansion mukaisena. 25.4 Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sellaisen poissaolopäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Työntekijän työkyvyttömyyden alkaessa kesken työvuoron maksetaan hänelle työehtosopimuksen 14.2 kohdan keskituntiansion mukainen palkka työvuoron loppuun. 25.5 Sairausajan palkka maksetaan työkyvyttömyysajalta seuraavasti: vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää vähintään 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää vähintään 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää vähintään 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää 25.6 Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatyösuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukaisesta palkasta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 päivän pituisen ajanjakson sisällä. 25.7 Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi maksettiin sairausajan palkkaa tai sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen 25.5 kohdan mukaiseen korvausajanjaksoon. 25.8 Jos sairaudesta tai tapaturmasta aiheutunut työkyvyttömyys on alkanut jostakin toisesta sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden aikana tai välittömästi sen jälkeen eikä työntekijä ole ollut välillä työkykyisenä työssä, katsotaan sairausajanjaksot sairausajan palkan maksamisen kannalta samaksi työkyvyttömyydeksi. 25.9 Työntekijän työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella, ellei tässä kohdassa myöhemmin toisin määrätä. 25.10 Muun kuin työterveyslääkärin ja paikallisesti sopien terveydenhoitajan todistus työkyvyttömyydestä riittää sairausajan palkanmaksun perusteeksi tapauksissa, joissa: • hoidon kiireellisyyden, • työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, • vastaanottoajan soveltumattomuuden, • erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, • matkatyön tai • muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdollista. 25.11 Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alkaessa, on Pelaajalle korvattava se hankittava välittömästi esteen poistuttua. 25.12 Epidemioiden aikana ja tilanteissa, joissa lääkäriin pääsy on tilapäisesti vaikeutunut, voidaan sairaus katsoa todistetuksi myös työterveyshoitajan tai terveydenhoitajan tutkimuksensa perusteella antamalla ilmoituksella havaitsemistaan oireista ja mahdollisen sairausloman tarpeesta enintään 3 vuorokauteen saakka kerrallaan. Kertautuvan todistuksen antajan tulee olla sama terveydenhoitaja. 25.13 Osapuolet edellyttävät lisäksi, että työterveydenhoitaja tai terveydenhoitaja on ennen sairaslomatodistuksen antamista yhdessä lääkärin kanssa todennut edellisessä kappaleessa tarkoitetun olosuhteen olemassaolon. 25.14 Sairauslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 25.15 Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle joko siten, että työnantaja • saa sairausvakuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päivärahan, siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän tai • maksaa työntekijälle määrän, joka yhdessä samalta ajalta hänelle maksetun sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan kanssa nousee 25.3 kohdan mukaisen palkan määrään. 25.16 Työnantajalla ei ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. 25.17 Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai sairauden johdostajos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltatyönantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltajäänyt suorittamatta. 25.18 Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairausvakuutuslain alaisena kassana, joka ylittää 7 kuukauttavoi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistäettä kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattuajotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 25.19 Ensisijaisena menettelytapana tulisi pitää sitä, valvottua, Xxxxxx määräämää että työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan säännöllisen palkanmaksun yhteydessä odottamatta päivärahan tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäsiihen verrattavan muun korvauksen saamista.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1. Jos toimihenkilö on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin eikä hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tätä aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamatuottamuksella, hänellä on oikeus työsuhteen jatkuessa saada työnantajaltaan täysi palkka kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä seuraavasti: - jos työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuukauden enintään sairasvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta, - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 1 kuu- kauden, ei kuitenkaan 3 vuotta, enintään 28 kalenteripäiväl- tä (4 viikkoa), - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 3 vuot- ta, ei kuitenkaan 5 vuotta, enintään 35 kalenteripäivältä (5 viikkoa), - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 5 vuot- ta, ei kuitenkaan 10 vuotta, enintään 42 kalenteripäivältä (6 viikkoa), - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 10 vuotta, enintään 56 kalenteripäivältä (8 viikkoa). Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut työtapa- turma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmiaammattitauti, on sairausajan palkanmaksujakso 84 kalenteripäivältä (12 viikkoa). 2. Seura Jos toimihenkilö sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, ikään kuin kysymykses- sä olisi yksi sairastumisajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kui- tenkin saman sairauden näin uusiutuessa vähintään sairausvakuutus- lain tarkoittamalta karenssiajalta. 3. Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan siirtyy sairaus- ajalta työnantajalle siltä osin, kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toi- mihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Sellaisen opetushenkilöstön osalta, jolla ei ole oikeutta vuosilomaan, oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ei siirry työnanta- jalle 16.6. alkavan ns. laskennallisen vuosiloman ajalta, eikä sellaisen opetushenkilöstön osalta, joihin sovelletaan työehtoso- pimuksen opetushenkilöstön palkkasopimuksen ammattikorkeakoulua tai kokonaistyöajassa olevia kansanopistoja koskevaa liitettä, kesäva- paajakson alusta 30 ensimmäiseltä arkipäivältä. Muuna aikana, kun opetustyö on lomien johdosta keskeytynyt oppilai- toksessa, päiväraha tai muu 5. kohdassa tarkoitettu korvaus suoritetaan työnantajalle, kun toimihenkilö on ollut oikeutettu päivärahaan tai muuhun korvaukseen, mutta toimihenkilö ei ole hakenut työkyvyttö- myyden johdosta vapaata. Keskusjärjestöjen 6.3.1975 tekemän sopimuksen perusteella toimihenkilölle, joka terveydenhoitolain 43 §:n mukaan (ns. ka- ranteenitapauksissa) on määrätty olemaan poissa työstään, maksetaan poissaolon ajalta palkkaa sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaisesti. 4. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempä- nä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oi- keus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, jo- ka toimihenkilön menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 5. Xxxxxx toimihenkilö saa työkyvyttömyyden takia muuta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai työnantajan kustantaman va- kuutuksen perusteella, siirtyy oikeus korvaukseen tai päivärahaan sai- rausajalta työnantajalle siltä osin kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada määrä takaisin toimihenkilöltä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrä. 6. Toimihenkilö, joka 1. kohdassa mainittujen syiden vuoksi on esty- nyt olemasta työssä, on velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus viipymättä ilmoittamaan työnanta- jalle tästä sekä siitä milloin esteen arvioidaan päättyvän. 7. Vaadittaessa toimihenkilön on esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai tapaturma- ajan palkkaamuu työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli toi- mihenkilö käyttää työnantajan nimeämää lääkäriä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-suorittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. 8. Sairausajan palkkaa maksetaan myös, huolto-milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajansa kanssa. 9. Kuukausipalkkaisella työntekijällä, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäjonka työaikaan sisältyy sään- nöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauksia vastaava lisäys sairausajan palk- kaan. Sairausajan palkkaa korotetaan samalla prosenttiluvulla kuin ne ovat olleet edellisen palkanmaksukauden palkasta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1. Jos palvelukseen vakinaisesti otettu toimenhaltija on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai ai- heuttanut rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla tör- keällä tuottamuksella, on Pelaajalle korvattava hänellä oikeus työkyvyttömyyden vallitessa saada palk- kansa luontaisetuineen sen suuruisena, kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllise- nä työaikana ansainnut sen pituisilta ajoilta kuin seuraavasta käy ilmi: yhtäjaksoisesti vähemmän kuin vuoden 4 viikolta 1 vuoden, mutta vähemmän kuin 5 vuotta 5 viikolta 5 vuotta tai kauemmin 3 kk 2. Työnantajalla on oikeus tehdä työsopimuslain 2 luvun 11.3 §:ssä mainitut vähen- nykset sairauden ajalta maksettavasta palkasta. 3. Jos toimenhaltijan työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, ei toimenhaltija ole oikeutettu uuteen 1 momentin mukaiseen sairausajan palkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkkaa maksetaan yhteensä enintään 1 momentissa mainitulta ajanjaksolta. Jos työnantajan palkan- maksuvelvollisuus on jo täyttynyt edellisen työkyvyttömyysjakson aikana, suorittaa työnantaja kuitenkin palkan sairausvakuutuslain 8 luvun 7 §:n 2. momentin mukai- selta yhden päivän odotusajalta. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut yli 30 päivää siitä päivästä, jolloin on viimeksi suoritettu työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, menetellään sai- rausajan palkan maksamisen suhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus eli sai- rausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiensuoritetaan uudelleen 1 momentissa mainitulta sairausajan palkan ajanjaksolta. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriMäärittely sen suhteen, onko kyseessä saman vai eri sairaus, tapah- tuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Toimenhaltijan on sairastuessaan viipymättä ilmoitettava siitä työnantajalle. Työnantajan sitä vaatiessa on toimenhaltijan esitettävä sairaudestaan lääkärin an- tama todistus. Jos työnantaja vaatii nimeämänsä lääkärin suorittamaa tarkastusta, maksaa työnantaja lääkärintodistuksen lunastuksen. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyshuollon lääkärintodistuk- sella tai työterveyshoitajan antamalla todistuksella. Muun lääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltytoimenhaltija esittää työnantajalle hyväksyttävän syyn muun lääkärin käyttöön. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman Hyväksyttävä syy muun lääkärin käyttöön voi olla esimerkiksi sairauden laadusta, matkan pituudesta, hoitosuhteesta, työterveyshuollon saatavuu- desta tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiävastaavasta johtuva hyväksyttävä syy.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 23.1 Sairausajan palkan maksamisen edellytykset ovat seuraavat: (a) työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä (b) työntekijä on viipymättä ilmoittanut työkyvyttömyydestään työnantajalle ja sairausajan palkan perusteissa tai määrässä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä ole epäselvyyttä (c) työntekijä on esittänyt työkyvyttömyydestä työnantajan hyväksymän selvityksen 23.2 Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 23.3 Sairausajan palkka maksetaan työehtosopimuksen 11.2 kohdan tarkoittaman keskituntiansion mukaisena. 23.4 Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sellaisen poissaolopäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Työntekijän työkyvyttömyyden alkaessa kesken työvuoron maksetaan hänelle työehtosopimuksen 11.2 kohdan keskituntiansion mukainen palkka työvuoron loppuun. 23.5 Sairausajan palkka maksetaan työkyvyttömyysajalta seuraavasti: vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää vähintään 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää vähintään 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää vähintään 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää 23.6 Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatyösuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukaisesta palkasta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 päivän pituisen ajanjakson sisällä. 23.7 Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi maksettiin sairausajan palkkaa tai sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen 23.5 kohdan mukaiseen korvausajanjaksoon. 23.8 Jos sairaudesta tai tapaturmasta aiheutunut työkyvyttömyys on alkanut jostakin toisesta sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden aikana tai välittömästi sen jälkeen eikä työntekijä ole ollut välillä työkykyisenä työssä, katsotaan sairausajanjaksot sairausajan palkan maksamisen kannalta samaksi työkyvyttömyydeksi. 23.9 Työntekijän työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella, ellei tässä kohdassa myöhemmin toisin määrätä. 23.10 Muun kuin työterveyslääkärin ja paikallisesti sopien terveydenhoitajan todistus työkyvyttömyydestä riittää sairausajan palkanmaksun perusteeksi tapauksissa, joissa: • hoidon kiireellisyyden, • työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, • vastaanottoajan soveltumattomuuden, • erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, • matkatyön tai • muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdollista. 23.11 Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alkaessa, on Pelaajalle korvattava se hankittava välittömästi esteen poistuttua. 23.12 Epidemioiden aikana ja tilanteissa, joissa lääkäriin pääsy on tilapäisesti vaikeutunut, voidaan sairaus katsoa todistetuksi myös työterveyshoitajan tai terveydenhoitajan tutkimuksensa perusteella antamalla ilmoituksella havaitsemistaan oireista ja mahdollisen sairausloman tarpeesta enintään 3 vuorokauteen saakka kerrallaan. Kertautuvan todistuksen antajan tulee olla sama terveydenhoitaja. 23.13 Osapuolet edellyttävät lisäksi, että työterveydenhoitaja tai terveydenhoitaja on ennen sairaslomatodistuksen antamista yhdessä lääkärin kanssa todennut edellisessä kappaleessa tarkoitetun olosuhteen olemassaolon. 23.14 Sairauslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 23.15 Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle joko siten, että työnantaja • saa sairausvakuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päivärahan, siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän tai • xxxxxx työntekijälle määrän, joka yhdessä samalta ajalta hänelle maksetun sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan kanssa nousee 23.3 kohdan mukaisen palkan määrään. 23.16 Työnantajalla ei ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. 23.17 Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai sairauden johdostajos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltatyönantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltajäänyt suorittamatta. 23.18 Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairausvakuutuslain alaisena kassana, joka ylittää 7 kuukauttavoi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistäettä kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattuajotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 23.19 Ensisijaisena menettelytapana tulisi pitää sitä, valvottua, Xxxxxx määräämää että työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan säännöllisen palkanmaksun yhteydessä odottamatta päivärahan tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäsiihen verrattavan muun korvauksen saamista.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1. Jos palvelukseen vakinaisesti otettu toimenhaltija on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, on Pelaajalle korvattava hänellä oikeus työkyvyttömyyden vallitessa saada palkkansa luontaisetuineen sen suuruisena, kuin hän työssä ollessaan olisi sään- nöllisenä työaikana ansainnut sen pituisilta ajoilta kuin seuraavasta käy ilmi: yhtäjaksoisesti vähemmän kuin vuoden 4 viikolta 1 vuoden, mutta vähemmän kuin 5 vuotta 5 viikolta 5 vuotta tai kauemmin 3 kk 2. Työnantajalla on oikeus tehdä työsopimuslain 2 luvun 11.3 §:ssä mainitut vä- hennykset sairauden ajalta maksettavasta palkasta. 3. Jos toimenhaltijan työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, ei toimenhaltija ole oikeutettu uuteen 1 momentin mukaiseen sairausajan palkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkkaa maksetaan yhteensä enintään 1 momentissa mainitulta ajanjaksolta. Jos työnantajan palkan- maksuvelvollisuus on jo täyttynyt edellisen työkyvyttömyysjakson aikana, suorittaa työnantaja kuitenkin palkan sairausvakuutuslain 8 luvun 7 §:n 2. momentin mukai- selta yhden päivän odotusajalta. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut yli 30 päivää siitä päivästä, jol- loin on viimeksi suoritettu työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, menetel- lään sairausajan palkan maksamisen suhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus eli sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiensuoritetaan uudelleen 1 momentissa mainitulta sairausajan palkan ajanjaksolta. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriMäärittely sen suhteen, onko kyseessä saman vai eri sairaus, tapahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Toimenhaltijan on sairastuessaan viipymättä ilmoitettava siitä työnantajalle. Työnantajan sitä vaatiessa on toimenhaltijan esitettävä sairaudestaan lääkärin an- tama todistus. Jos työnantaja vaatii nimeämänsä lääkärin suorittamaa tarkastusta, maksaa työnantaja lääkärintodistuksen lunastuksen. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyshuollon lääkärintodis- tuksella tai työterveyshoitajan antamalla todistuksella. Muun lääkärin antama to- distus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli Xxxxxxxx toimenhaltija esittää työnantajalle hyväksyttävän syyn muun lääkärin käyt- töön. Hyväksyttävä syy muun lääkärin käyttöön voi olla esimerkiksi sairauden laadusta, matkan pituudesta, hoitosuhteesta, työterveyshuollon saatavuu- desta tai vastaavasta johtuva hyväksyttävä syy. 5. Jos toimenhaltija on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx työsopimusta tehtäessä tieten salannut sairautensa, ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei työnantaja ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus palkkaa sairauden ajalta. 6. Työnantaja voi toteuttaa sairausajan palkan maksamisen yrityskohtaisesti jom- paakumpaa seuraavista kahdesta vaihtoehdosta noudattaen: a) Sairausvakuutuslain tarkoittamaan karenssiaikaan sisältyvältä ajanjaksolta maksetaan täysi palkka. Tämän jälkeiseltä ajanjaksolta maksetaan päiväpalkan ja sairausvakuutuslain perusteella suoritettavan päivärahan erotus. Palkan erotus- osan suorittaminen edellyttää, että työnantajalle on selvitetty toimenhaltijalle mak- settavan tai tapaturma- ajan palkkaajo maksetun päivärahan määrä. b) Työnantaja suorittaa palkan suoraan toimenhaltijalle. Tällöin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuutustoimistolta saatuaan toimenhaltijalta siihen tarvittavat selvitykset. 7. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei toimenhaltijasta itsestään joh- tuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-on työnantajalla oikeus vähentää palkasta se päivärahan tai korvauksen osa, huolto-mikä toimenhaltijan laiminlyönnin johdosta on jäänyt suoritta- matta. 8. Jos toimenhaltijan työ on järjestetty vaihtuvin vuoroin, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäniin sairausajan palkassa huomioidaan työvuorolistan edellyttämät vuorolisät. 9. Työnantaja maksaa toimenhaltijalle, joka terveydenhoitolain 43 §:n mukaan on määrätty olemaan poissa työstä, palkan poissaolon ajalta tämän pykälän määräys- ten mukaan. Työnantajalla on oikeus nostaa toimenhaltijalle samalta ajanjaksolta sairausvakuutuksesta maksettava määrä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1 Jos toimihenkilö on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, on Pelaajalle hänellä oikeus työkyvyttömyyden vallitessa saada palkkansa luontoisetuineen sen suuruisena, kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut seuraavasti: Työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti Palkka vähemmän kuin 1 vuoden 4 viikolta 1 vuoden mutta vähemmän kuin 5 vuotta 5 viikolta 5 vuotta tai kauemmin 3 kuukaudelta 2 Toimihenkilö, joka sairauden takia on tullut työkyvyttömäksi, on velvollinen niin pian kuin mahdollista ilmoittamaan työnantajalle siitä sekä milloin työkyvyttömyyden arvioidaan päättyvän. 3 Työnantajan sitä vaatiessa on toimihenkilön esitettävä yrityksen työterveyslääkärin antama tai työnantajan hyväksymä muu lääkärintodistus sairaudestaan. Xxxxxxx työnantaja ei ole hyväksynyt toimihenkilön esittämää lääkärintodistusta ja osoittaa toimihenkilön toisen nimetyn lääkärin tarkastettavaksi, on työnantajan korvattava tästä aiheutuva lääkärintodistuspalkkio. 4 Jos toimihenkilön työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, ei toimihenkilö ole oikeutettu uuteen 1. kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienmaksetaan yhteensä enintään 1. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkärikohdassa mainitulta ajanjaksolta. Jos työnantajan palkanmaksuvelvollisuus on jo täyttynyt edellisen työkyvyttömyysjakson aikana, mikäli Xxxxxxxx suorittaa työnantaja kuitenkin palkan sairasvakuutuslain 8 luvun 7 §:n mukaiselta yhden päivän odotusajalta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 5 Jos toimihenkilö on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx hänen kanssaan työsopimusta tehtäessä tieten salannut työnantajalta sairautensa, ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei työnantaja ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle palkkaa sairauden ajalta. 6 Toimihenkilölle annetaan äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaaksi se aika, johon hänelle sairausvakuutuslain mukaan tulevan äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan katsotaan kohdistuvan. Äitiysvapaan ajalta maksetaan täysi palkka kolmelta kuukaudelta. Palkanmaksun edellytyksenä kuitenkin on, että hänen työsuhteensa on yhtäjaksoisesti jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen synnytystä. Xxxxxxx naispuolinen toimihenkilö on adoptoinut alle kouluikäisen lapsen, annetaan hänelle samoin edellytyksin adoptioon välittömästi liittyvänä kolmen kuukauden pituinen äitiysvapaaseen rinnastettava palkallinen vapaa. Isyysvapaan ajalta ei makseta palkkaa. Osapuolet suosittelevat kokonaissuunnitelman tekemistä vanhempain- ja hoitovapaan käyttämisestä keskusliittojen yhteisesti laatimalle lomakkeelle. Työnantajan tulee tarjota äitiys- ja perhevapaan jälkeen työhön palaavalle toimihenkilölle, jos hänen poissaolonsa on kestänyt enintään 12 kuukautta, hänen ennen vapaan alkamista hoitamiaan tehtäviä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee työnantajan tarjota muita samantasoisia tehtäviä tai ellei näitä ole, muuta työtä. Tässä kappaleessa tarkoitetulla toimihenkilöllä on oikeus työn saantiin ennen äitiys- tai perhevapaan ajaksi työsuhteeseen otettua sijaista. 7 Siltä ajalta, jolta työnantaja on maksanut toimihenkilölle edellä tässä pykälässä maksettavaa sairaus määrätyn palkan, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena toimihenkilölle lain tai tapaturma- ajan palkkaasopimuksen perusteella tulevan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin toimihenkilöltä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Vähennysoikeus ei kuitenkaan koske toimihenkilön itsensä kokonaan tai osaksi kustantaman vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella saamaa päivärahaa tai korvausta. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei toimihenkilöstä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, huolto-on työnantajalla oikeus vähentää palkasta se päivärahan tai korvauksen osa, mikä toimihenkilön laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. 8 Tämän pykälän määräykset eivät aiheuta muutosta yritystä varten asianmukaisesti vahvistettuihin ja kuntoutusta koskevia ohjeita voimassa oleviin sairausajan palkkaa koskeviin säännöksiin muussa tapauksessa kuin että nämä säännökset ja määräyksiämääräykset eivät täytä sitä mitä edellä on sanottu. 9 Alle 10-vuotiaan lapsen tai alle 12-vuotiaan vammaisen lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan lapsen huoltajalle palkkaa lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi tämän pykälän ja siinä mainittujen menettelytapoja koskevien määräysten mukaisesti enintään kolmelta kalenteripäivältä, mikäli toimihenkilö osoittaa lääkärintodistuksella lapsen hoidon vaativan välttämättä huoltajan läsnäoloa. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat huoltajat ovat ansiotyössä tai että toimihenkilö on yksinhuoltaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa työvuoroluettelon mukaisilta työpäiviltä seuraavasti: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyttä on sairausajalta palkka jatkunut yhtäjaksoisesti alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Karenssipäiväsääntöä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua kuitenkaan sovelleta sellaiseen vakinaiseen työntekijään, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Palkka maksetaan myös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyys on aiheutunut työtapa- turmasta, tai sairaus on jatkunut niin kauan, että työntekijällä on alkanut oikeus sairaus- vakuutuslain mukaiseen päivärahaan. 2. Työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa, kun – työntekijä on sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdosta, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty– työkyvyttömyydestä esitetään työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli Xxxxxxx lääkärintodistusta taikka edes terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksia ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen ole tosi- asiallisesti saatavilla sairastumishetkellä, työntekijän työnantajalle tekemä välitön ilmoitus työkyvyttömyydestään on riittävä. Samassa yhteydessä työntekijän on ilmoitettava, miksi lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan todistusta ei ole saatavilla. Kun este lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksille poistuu, työntekijän tulee toimittaa työnantajalle työehtosopimuksen mukainen selvitys työkyvyttömyydestään. 3. Jos työntekijä tulee äkillisen sairauskohtauksen tai tapaturman vuoksi työkyvyttömäksi kesken työpäivänsä, maksetaan hänelle palkka kyseessä olevan työpäivän säännöllisen työajan päättymiseen saakka samansuuruisena kuin mitä hän olisi työssä ollen ansainnut. 4. Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai sairauden johdostatapaturman tahallisesti, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltarikollisella toiminnallaan, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltakevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 5. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työntekijä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 6. Sairausajan palkasta vähennetään, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisinmitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa, taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopi- muksen perusteella. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Työnantajalla ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaanoikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on hän oikeu- tettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan, tai siihen verrattavan korvauksen, taikka saamaan sen määrän takaisin työn- tekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeutta, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, minkä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. Osapuolet suosittelevat, että työnantaja maksaa sairausajalta tämän pykälän määräysten mukaisen palkan normaalisti, sekä perii sairausvakuutuslain mukaiset samalta ajalta ao. henkilölle suoritettavat sairauspäivärahat. 7. Äitiyslomalle lähtevälle työntekijälle maksetaan äitiysloman ajalta palkkaa samoin perus- tein kuin hänelle sairausajan palkkasäännösten perusteella tulisi maksaa sairausajan palkkaa. Työntekijälle maksetaan hänen isyysvapaansa ajalta palkkaa sairausajan palkan säännösten mukaan kuudelta päivältä. Sairausajan palkka maksetaan TAM 27 ja TAM 37 -työaikamuodoissa huomioiden edellä mainittujen työaikamuotojen palkanmaksuun liittyvät erityispiirteet. 8. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyt- tömyyden, joka vaatii samana päivänä tai saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hän ei onnistu saamaan hoitoa työajan ulkopuolella. Työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän työ- ehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissa- olosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja, että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Poissaoloajalta maksetaan myös palkka, jos sairaus toisella ansiotyössä olevalla puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai tapaturma koulutukseen osallistumisesta johtuvan toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdollisuutta osal- listua lapsen hoitoon, eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi tämän määräyksen mukaisesti. Toisessa taloudessa asuvalla vanhemmalla on pelaajan itselleen tahallisesti oikeus sairaan lapsen hoitoon edellä esitetyissä tilanteissa aikana, jolloin hän on muutoinkin vastuussa lapsen hoitamisesta. Tätä määräystä sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. Tästä määräyksestä on sovittu erilliset soveltamisohjeet. 10. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilain (583/1986) 27 §:n mukaan on määrätty olemaan poissa työstä, palkan poissaolon ajalta tämän pykälän määräysten mukaan. Työnantajalla on oikeus nostaa työntekijälle samalta ajanjaksolta sairausvakuutuksesta maksettava määrä. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa vaikeaa sairautta (valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta 1335/2004, 4 §) on oikeus olla poissa työstä osallistuessaan lapsensa sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaiseen hoitoon, kuntoutukseen tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiähoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, ja joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi esty- nyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana 14.1 §:n tarkoitta- man keskituntiansion mukaisen palkan ensimmäisen sellaisen täyden poissaolopäivän alusta tai mikäli työkyvyttömyys on ai- heutunut työtapaturmasta ensimmäisen sellaisen poissaolo- päivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, enintään 28 päivän pituisen ajanjakson työpäiviltä noudattaen muilta osin tässä pykälässä olevia edellytyksiä ja määräyksiä. Sairausajan palkan laskentasääntöä muutetaan 1.10.2008 lukien allekirjoituspöytäkirjan 5 koh- dasta ilmenevällä tavalla. Työntekijän kyvyttömyys työn tekoon todetaan ensisi- jaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuk- sella. Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin ja paikal- lisesti sopien terveydenhoitajan todistus työkyvyttö- myydestä riittää perusteeksi sairausajan palkan mak- samiselle tapauksissa, joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanotto- ajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuk- sen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä ole mahdol- lista. Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alkaessa, on se hankittava välittömästi esteen poistuttua. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden al- kua jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuusi kuukautta, eikä työkyvyttömyys ole aiheutunut työtapaturmasta, sairausajan palkkaa maksetaan vasta toisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttö- myys alkaa ennen kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatyösuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukaisesta palkas- ta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jot- ka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jäl- keisen 9 päivän pituisen ajanjakson sisällä. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 3 vuotta, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden vastaava ajanjakso 35 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 5 vuotta, on vastaava ajanjakso 42 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 päivää. Jos sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriaiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut vähin- tään kuusi arkipäivää, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltymaksaa työnantaja palkan myös odo- tuspäivältä. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostatyöntekijän työkyvyttömyys alkaa kesken työvuoron, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi maksetaan hänelle keskituntiansion mukainen palkka koko työkyvyttömyyden ajaltatyövuoron loppuun. Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle joko siten, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltaettä työnantaja saa sairausvakuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päivärahan taikka siten, et- tä työntekijälle maksetaan määrä, joka ylittää 7 kuukauttayhdessä samalta ajalta hänelle maksetun sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan kanssa nousee 1. kohdan 1. kappaleen mukaisen palkan mää- rään. Milloin työntekijä on viipymättä ilmoittanut työkyvyt- tömyydestään ja sairausajan palkan perusteissa tai määrässä ei ole epäselvyyttä, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta tulisi ensisijaisena me- nettelytapana pitää sitä, että työnantaja maksaa työn- tekijälle sairausajan palkan säännöllisen palkanmak- sun yhteydessä odottamatta päivärahan tai siihen verrattavan muun korvauksen saamista. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden alusta lukientai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 2. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkelläSairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perus- teella. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Työnantajalla ei kuitenkaan ole Pelaajalle oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin korvausta mak- setaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustanta- mansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairaus- ajan palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuk- sena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivä- rahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vä- häisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairauspalkasta se päiväraha tahi sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. 3. Työntekijä on velvollinen maksamaanviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 4. Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairausva- kuutuslain alaisena kassana, jos voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 5. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äi- dille tai isälle tämän työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon jär- jestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tila- päisestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että pois- saolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairastumisen johdosta korvausta maksetaan vain toi- selle vanhemmista. 6. Työntekijällä, jonka lapsella on valtioneuvoston päätöksen 1315/89 (VNp sairausvakuutuslain 23 d §:n 2 momentissa tar- koitetuista vaikeista sairauksista ja vammoista) 1 §:n mukainen vaikea sairaus tai tapaturma vamma, on pelaajan itselleen tahallisesti oikeus olla poissa työstä osallis- tuakseen sairausvakuutuslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen taikka sopeutumisvalmennus- tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäkuntoutuskurssille sovittuaan poissaolosta etukäteen työn- antajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä estyy tekemästä työtä sairaudesta sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatakia, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltahänelle maksetaan täyttä palkkaa sairausajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta30 päivältä. Lisäksi Pelaajalle Sairausajasta on maksettava 75 prosenttia täydestä vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus. Edel‑ lytyksenä sairausajan palkan maksamiselle on, ettei työntekijä ole aihe‑ uttanut sairautta tai tapaturmaa tahallaan tai törkeällä tuottamuksella. 2. Jos sairaus kestää yli 30 päivää, maksetaan toisen ja kolmannen kuukau‑ den palkka enintään kerran kalenterivuoden aikana, ja vain kerran yli kalenterivuoden vaihteen jatkuneen sairauden johdosta. 3. Sairauden kestäessä yli kolme kuukautta voi työnantaja harkintansa mukaan maksaa sairausajan palkkaa. 4. Työnantaja maksaa sairausloman ajalta maksettavan palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen kor‑ vauksen sairausvakuutustoimistolta saatuaan työntekijältä siihen tarvit‑ tavat selvitykset. 5. Sairausajan palkasta työkyvyttömyysajaltavähennetään se, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen ver‑ rattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka ylittää 7 kuukauttasaa kannatusmaksua työnantajalta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukientaikka tapaturmavakuutuslain tai työntekijän eläkelain, työnantajan kokonaan tai osaksi kustantaman muun vakuutuksen, liiken‑ nevakuutuslain tai rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista anne‑ tun lain perusteella. Pelaajan Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on maksettu, työnantajalla on oikeus nos‑ taa korvaus tai saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkelläsen määrä takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 6. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx Koska työntekijä saa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan oikeut‑ tavalta ajalta sairausajan palkkaa, hän luovuttaa viipymättä työnantajalle sairausvakuutuslain 28 §:n mukaan työnantajalle palautettavan päivära‑ han hakemiseen varten tarvittavat selvitykset. 7. Työntekijä, joka edellä mainittujen syiden takia on vapautettu niistä työtehtävistäestynyt olemasta työssä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairauspois‑ saolosta sekä siitä, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiämilloin esteen arvioidaan päättyvän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 1. Xxxxxxx työnantajan palveluksessa kuukauden ollut työntekijä estyy tekemästä työtä sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella määrätyn karanteenin vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai tapaturmaa tahallisesti, rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, maksaa työnantaja hänelle palkkaa sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää 2. Sairausajan palkkaa maksetaan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli Xxxxxxx työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Soveltamisohje: Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostakuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on Pelaajalle korvattava hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenteri- jakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tullessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Vaadittaessa on työntekijän esitettävä sairaudestaan lääkärintodistus. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnantajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vastaa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalveluja. 7. Kuukausipalkkaisen työntekijän sairausajan päiväpalkka lasketaan työehtosopimuksen 20 §:n perusteella. Palkkaa tai osaa maksetaan ainoastaan niiltä päiviltä, jotka työvuorolistan mukaan olisivat olleet työntekijän työpäiviä. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksamistavoista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päivärahan tai siihen verrattavan korvaukseen, enintään maksamansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 10. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriJos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajanjaksoksi. Soveltamisohjeita: 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi silloin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairasloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli Xxxxxxxx lääkäri on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltykirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle. 5. Mikäli Xxxxxxx Sairausajalta maksetaan työntekijälle vuoro-, ilta-, aamutunti-, olosuhde- yms. säännölliset lisät sen suuruisena kuin hän niitä työvuorolistan mukaan olisi työskennellessään ansainnut. Sunnuntaityökorotusta ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostahuomioida sairausajan palkassa. Paikallisesti voidaan sopia muustakin tasollisesti vastaavasta laskentatavasta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäjossa huomioidaan edellä mainitut lisät.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä sairaudesta eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatörkeällä huoli- mattomuudella, on Pelaajalle korvattava hänellä työsuhteensa jatkuessa oikeus saada sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä palkkaa. 2. Työntekijän on viivytyksettä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukiensen arvioi- dusta kestosta. 3. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx Vaadittaessa työntekijän on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyesitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen työnantaja tällöin nimeää käytettävän lääkärin, suo- rittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. Pöytäkirjamerkintä 1: 4. Sairausajan palkkaa maksetaan seuraavasti: 4.1 Jos työsuhde on sairauden tai tapaturman tai sairauden johdostaalkaessa kestänyt alle yhden kuukauden, työntekijällä on Pelaajalle maksettava yhtä oikeus saada 50 % palkastaan sairastumispäivältä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi sairausvakuutuslain mukaiselta karenssiajalta. 4.2 Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhtäjaksoisesti: 4.3 Sairausajan palkka koko työkyvyttömyyden maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä olta- essa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. 5. Siltä ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle jolta työnantaja on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista maksanut työntekijälle sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura tai äi- tiysvapaan palkkaa, työnantaja on oikeutettu nostamaan itselleen työntekijälle tulevan sai- rausvakuutuslain mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan etuuden, ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaankuiten- kaan enempää kuin maksamansa määrän. Sama koskee päivärahaa tai muuta etuutta, jos sairaus joka maksetaan työkyvyttömyyden johdosta muun lain tai tapaturma sopimuksen 6. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaa- misesta, lasketaan aika, jolta työnantaja on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan sairausajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-kuten kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman 7. Työntekijällä on oikeus lähinnä eräissä epidemiatapauksissa esittää selvitys sairaudes- taan työterveyshoitajan antamalla todistuksella keskusjärjestöjen välillä 12.02.1976 allekir- joitetussa sosiaalipaketissa mainituilla edellytyksillä. 8. Jos työntekijä työskentelee suorituspalkalla, huolto-otetaan suoritteen osuus huomioon saira- usajan palkkaa laskettaessa siten kuin työehtosopimuksen 7 §:n kohdassa 6.4 on määri- telty, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäellei työntekijä ansaitse suoritetta myös sairaana ollessaan.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 60 §:n perusteella mää- räämän karanteenin vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkaa sen pi- tuisen ajanjakson työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden ajanjakson alkua on jatkunut yhden- jaksoisesti vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 10 vuotta tai kauemmin 4 viikkoa 5 viikkoa 6 viikkoa 8 viikkoa Palkallisen ajanjakson pituus on enintään 13 viikkoa työsuhteen kestosta riippu- matta, jos työntekijä on työkyvytön häntä työssä kohdanneen väkivallan tai vä- kivallan uhkatilanteen vuoksi. 2. Sairausajan palkkaa ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai muusta tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 3. Työnantaja voi toteuttaa sairausajan palkan maksamisen yrityskohtaisesti jompaakumpaa seuraavasta kahdesta vaihtoehdosta noudattaen: a) Sairausvakuutuslain tarkoittamaan karenssiaikaan sisältyviltä työpäiviltä maksetaan täysi palkka ja tämän jälkeisiltä työpäiviltä ainoastaan päiväpalkan ja sairausvakuutuslain perusteella suoritettavan päivärahan erotus. Palkan ero- tusosan suorittaminen edellyttää, että työnantajalle on selvitetty työntekijälle maksettavan tai jo maksetun päivärahan määrä. b) Työnantaja suorittaa sairauden ajalta maksettavan palkan suoraan työnteki- jälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairaus- vakuutustoimistolta saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 4. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei työntekijästä itsestään johtuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostamihin hänel- lä sairausvakuutuslain 11 luvun 1-4 §:n nojalla olisi oikeus, on Pelaajalle korvattava työnantajalla oi- keus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdos- ta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 5. Sairausajan palkasta vähennetään mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyy- den takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Jos sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienon maksettu ennen kuin jo- kin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nos- taa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 6. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työntekijä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella. 8. Kuukausipalkkaisen työntekijän sairausajan päiväpalkka saadaan, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisinsovelletta- essa pysyvästi viisipäiväistä työviikkoa jakamalla hänen kuukausipalkkansa lu- vulla 21. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa Palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaansen osaa maksetaan ainoastaan niiltä päiviltä, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäjotka työvuo- rolistan mukaan olisivat olleet työntekijän työpäiviä.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli 1. Xxxxxxx työnantajan palvelukseen vakinaisesti otettu työntekijä estyy työtä tekemästä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole tautia tai tapatur- maa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, suorittaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa enintään 28 päivän ajanjak- solta. Jos työntekijän työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta on vastaava ajanjakso enintään 35 päivää, enintään 42 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 5 vuotta, sekä 56 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vä- hintään 10 vuotta. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 30 kalenteripäivän kuluessa työhön palaami- sesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. 3. Työnantaja voi toteuttaa sairausajan palkan maksamisen yrityskohtaisesti jompaakumpaa seuraavasta kahdesta vaihtoehdosta noudattaen: a) Sairausvakuutuslain tarkoittamaan karenssiaikaan sisältyvältä ajanjak- solta maksetaan täysi palkka ja tämän jälkeiseltä ajanjaksolta päiväpalkan ja sairausvakuutuslain perusteella suoritettavan päivärahan erotus. Palkan ero- tusosan suorittaminen edellyttää, että työnantajalle on selvitetty työntekijälle maksettavan tai jo maksetun päivärahan määrä. b) Työnantaja suorittaa palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuutustoimistolta saa- tuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 4. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta työntekijästä itsestään johtuvasta syystä makseta tai muusta jos se maksetaan vähäisempänä kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostamihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on Pelaajalle korvattava työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn joh- dosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivära- hana suorittamatta. 5. Sairausajan palkasta vähennetään mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyy- den takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatusmaksua työnantajalta, taikka tapa- turmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perus- teella. Jos sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienon maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 6. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työntekijä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella. Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta selvitys voidaan kuitenkin esittää myös työterveyshoitajan, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisinterveydenhoitajan tai sai- raanhoitajan antamalla todistuksella edellyttäen, että • kysymyksessä on epidemialuontoinen sairaus (esim. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa flunssa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura vatsatauti) ja • työntekijä ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus pyynnöstään huolimatta saanut vastaanottoaikaa julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvalta lääkäriltä hoidon kiireellisyysluokituk- sen tai tapaturma- ajan palkkaamuun pakottavan syyn vuoksi. 8. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytös- sä omailmoitusmenettely. Oma ilmoitusmenettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveys- lääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 1. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että työpaikan sairauspoissaolojen hallinta toteu- tuu parhaiten yritysjohdon, esimiesten, henkilöstön ja sen edustajien sekä työter- veyshuollon yhteistyönä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää toimintamallia, joka koostuu ongelmien kartoituksesta, tavoitteiden asettamisesta ja käytännön toi- menpiteistä. Toimenpiteenä voidaan paikallisesti selvittää esimerkiksi yrityksessä tai työpaikalla käyttöön otettava oma ilmoitus –menettely lyhytaikaisissa poissa- oloissa, joissa työntekijän sairauden hoito tai työkyvyn selvittäminen ei vaadi lää- kärin tai terveydenhoitajan vastaanotolla käyntiä. Työnantajalla on oikeus määrätä työntekijä työterveyslääkärin tarkastettavaksi. 2. Sairausajan palkka maksetaan työkyvyttömyysajanjaksolta seuraavasti: Työsuhde jatkunut yhdenjaksoisesti en- nen työkyvyttömyyden alkua Ajanjakso kalenteri- päivinä vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää vähintään 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää vähintään 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää vähintään 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää Soveltamisohje: Työntekijän kyvyttömyys työntekoon todetaan ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuksella. Muun lääkärin kuin työter- veyslääkärin ja paikallisesti sopien terveydenhoitajan todistus työky- vyttömyydestä riittää sairausajan palkan maksamiselle, tapauksissa, joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanottoajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työter- veyslääkärin käyttö ei ole mahdollista. Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alka- essa, on se hankittava välittömästi esteen poistuttua. Työnantaja on velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa, kun työn- tekijä on hyväksyttävästi selvittänyt sairausajan palkan maksamisen perusteet. Mikäli Xxxxxxx työnantaja ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua ole hyväksynyt työntekijän esittämää lääkärinto- distusta, on hänellä oikeus osoittaa työntekijä työterveyslääkärin tai muun nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi sen selvittämiseksi, onko työntekijä sairauden vuoksi estynyt työtä tekemästä. Tällöin työnanta- ja suorittaa lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannuk- set. Lääkärintodistuksiin liittyvät epäselvyydet selvitetään työ- ehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Työnantajan ja luottamusmiesten tulee yhdessä pyrkiä ohjaamaan työntekijöitä työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevien mää- räysten oikeaan soveltamiseen. Uusille työntekijöille on suositeltavaa jakaa asiaa koskevaa valistusta ja ohjausta heti perehdyttämisen yhteydessä. Sekä työnantaja- että työntekijäpuolen edun mukaista on sairauspoissaolojen saaminen mahdollisimman vähäisiksi. On suosi- teltavaa, että paikalliset osapuolet yhdessä seuraavat työpaikan sai- rauspoissaolojen kehitystä ja tarvittaessa etsivät keinoja niiden vä- hentämiseksi. Mikäli sairausajan palkkaetuja käytetään väärin, ei sairausajan palk- kaa makseta. Väärinkäyttö saattaa lisäksi johtaa työsopimuslain säännösten perusteella tapahtuvaan työsopimuksen päättämiseen. Työntekijän tulee ilmoittaa sairastumisestaan lähimmälle esimiehel- leen tai työnantajan ilmoittamalle muulle henkilölle viipymättä. Ajoissa tehty ilmoitus on tärkeä sen vuoksi, että työpaikalla mahdolli- simman varhaisessa vaiheessa tiedetään, onko joku mahdollisesti poissa ja miten poissaolotapauksessa työt järjestetään. Jos työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumises- taan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikai- sintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. H u o m. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti alle 6 kuukautta, eikä työkyvyttömyys ole aiheutunut työtapaturmasta, sairausajan palkkaa maksetaan vasta toisen sellai- sen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työn- tekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai muusta tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sai- rausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukaisesta pal- kasta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työ- kyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 päivän pituisen ajan- jakson sisällä. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä. Mikäli työntekijän työkyvyttömyys alkaa kesken työvuoron, maksetaan hänelle keskituntiansion mukainen palkka työ- vuoron loppuun. Jotta saman sairauden uusiutumista voidaan pitää uutena sairautena, tulee työn- tekijän työskennellä työvuoroluettelon mukaisesti 30 kalenteripäivän ajanjaksolla. Tähän ajanjaksoon ei lasketa vuosilomapäiviä. Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle siten, että työnantaja saa sairausva- kuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päivära- han, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sai- rauden tai tapaturman johdostatahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämäl- lään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 3. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrat- tavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työnantajalla ei kuiten- kaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin kor- vausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienhän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työnteki- jälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan kor- vauksen, ei kuitenkaan enempää kuin xxxxxxxxxx määrän. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman työntekijästä itsestään johtuvis- ta syistä makseta tai sairauden johdostajos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mu- kaan olisi ollut oikeus, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltatyönantajalla oikeus vähentää sairausloman palkasta se päiväraha tai sen osa, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltamikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suoritta- matta. 4. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työntekijä on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 5. Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairausvakuutuslain alaisena kassana, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisintyönantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 6. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.Muu työ työntekijän työkyvyttömyystilanteissa

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 1. Toimihenkilölle, joka sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyt- tömyyden takia on poissa työstä, maksetaan palkkaus työnteon kes- keytyksen ajalta seuraavasti: Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua yli kuukau- den mutta alle viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kahden kuukauden (60 kalenteripäivän) ajalta. Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua vähintään viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kolmelta kuu- kaudelta (90 kalenteripäivän). Jos toimihenkilö on sairauden tai tapaturman takia useammin kuin ker- ran poissa työstä, hänellä on kalenterivuoden aikana oikeus 1 koh- dassa tarkoitettuun palkkaan yhteensä enintään siinä mainitulta ajalta. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta sairasloma jatkuu vuodenvaihteen yli, oikeus sairasajan palk- kaan tämän sairauden osalta on enintään 60 / 90 kalenteripäivää. Oikeus uuteen sairasajan palkkaan alkaa sen jälkeen, kun toimihen- kilö tervehdyttyään ja töihin palattuaan on sairauden tai muusta tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden takia poissa työstä. Jos työntekijä sai- rastuu samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisesta, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairasajan palkkaa, ikään kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostakysymyksessä olisi yksi sairaslomajakso. Kuitenkin jokaisessa uudessa sairauspoissaolotapauksessa toimihen- kilöllä on oikeus palkkaan 14 kalenteripäivältä. Mikäli työkyvyttömyys on aiheutunut työtapaturmasta, on Pelaajalle korvattava sairausajan toimihenki- löllä työsuhteen kestosta riippumatta oikeus saada palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden kolmelta kuukaudelta. Jos työkyvyttömyyteen on syynä toimihenkilöä hänen tehtäviensä joh- dosta kohdannut väkivalta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kuudelta kuukaudelta. 2. Toimihenkilö, joka sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx tai tapaturman takia on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostaestynyt olemasta työssä, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltavelvollinen ilmoittamaan siitä viipymättä työnantajalle, kuitenkin enintään 7 kuukaudeltasa- moin myös siitä, milloin esteen arvioidaan päättyvän. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja Työkyvyttömyy- destään toimihenkilö on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltatoimittamaan työnantajalle lääkä- rintodistuksen vaadittaessa sekä aina, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisinkun työkyvyttömyys jatkuu yli kolme päivää. 3. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Toimihenkilöllä ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaanoikeutta sairausajan palkkaan, jos sairaus hän on itse tarkoituksellisesti aiheuttanut sairauden, vian tai tapaturma vamman tai estänyt parantumisen tai hänen törkeä huolimattomuutensa on pelaajan itselleen tahallisesti olennaisesti myötävaikuttanut sairauden, vian tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/vamman syntymiseen tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäparan- tumisen estymiseen.

Appears in 1 contract

Samples: Employment Agreement

Sairausajan palkka. Mikäli Toimihenkilölle maksetaan palkkaa sairauden tai tapaturman aiheuttaman työ- kyvyttömyyden ajalta seuraavasti: Alle kuukauden 9 päivältä 50 % palkasta vähintään kuukauden, mutta alle vuoden 4 viikolta vähintään vuoden, mutta alle 5 vuotta 5 viikolta vähintään 5 vuotta 3 kuukaudelta Palkanmaksun edellytyksenä on, ettei työkyvyttömyyttä ole aiheutettu omalla törkeällä tuottamuksella, eikä sairautta ole tieten salattu työsopimusta solmitta- essa. Työnantaja on oikeutettu nostamaan toimihenkilölle tulevan ao. lain mu- kaisen päivärahan vastaavalta ajanjaksolta. Työkyvyttömäksi tultuaan toimihenkilö on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle siitä sekä sen arvioidun keston. Työnantajan vaatiessa on toimihenkilön esitettävä lääkärin antama todistus sai- raudestaan. Xxxxxxx työnantaja ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostaole hyväksynyt toimihenkilön esittämää lääkä- rintodistusta ja osoittaa toimihenkilön toisen nimetyn lääkärin tarkastettavaksi, on Pelaajalle työnantajan korvattava sairausajan palkka tästä aiheutuva lääkärintodistuspalkkio. Jos toimihenkilön työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin sairausajan- palkkaa, ei toimihenkilö ole oikeutettu uuteen edellä sanottuun sairausajanpal- kan ajanjaksoon. Jos työnantajan palkanmaksuvelvollisuus on jo täyttynyt edel- lisen työkyvyttömyysjakson aikana, suorittaa työnantaja kuitenkin palkan sai- rausvakuutuslain 19 § 2 kuukauden ajalta yhtä momentin mukaiselta yhden päivän odotusajalta. Toimihenkilö voi palkallisena työaikana käydä työhönsä liittyvässä työnantajan, lain tai viranomaispäätöksen edellyttämässä terveystarkastuksessa. Tällaiseen tarkastukseen, siitä seuraavaan tutkimukseen ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyjälkitarkastukseen matkusta- minen korvataan kuten työmatka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostatarkastus tapahtuu toimihenkilön vapaa-aikana, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltamaksetaan toimihenki- lölle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiävastaa sairausvakuutus- lain 18b §:n mukaista tarveharkintaisen sairauspäivärahan enimmäismäärää.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli 1. Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työnantajan palvelukseen otettu työntekijä yhden kuukauden kuluttua työsuhteen alkamisesta estyy työtä sairaudesta tekemästä sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut ri- kollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törke- ällä tuottamuksella, suorittaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa enintään 28 päivän ajanjaksolta. Jos työntekijän työsuhde on ennen työkyvyttö- myyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta, on Pelaajalle korvattava vastaava ajanjak- so enintään 35 päivää sekä enintään 42 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 5 vuotta. Mikäli työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso enintään 56 päivää. Mikäli työsuhde on kestänyt alle kuukauden, suorittaa työnantaja työntekijälle työsuhteen jatkuessa palkkaa sairastumispäivältä ja 9 seuraavalta arkipäivältä 50 % palkasta. 2. Työnantaja toteuttaa sairausajan palkan maksamisen siten, että työnantaja suo- rittaa sairauden ajalta maksettavan palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnan- taja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuutustoimistol- ta saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 3. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei työntekijästä itsestään joh- tuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähen- tää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt ko- konaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 4. Sairausajan palkasta vähennetään mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyy- den takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sai- rausavustuskassalta, joka saa kannatusmaksua työnantajalta, taikka tapaturma- vakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienkustantaman lääkärin todistuksella. 7. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriEnintään kolme kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta selvitys voi- daan kuitenkin esittää myös työterveyshoitajan, mikäli Xxxxxxxx terveydenhoitajan tai sairaan- hoitajan antamalla todistuksella edellyttäen, että • kysymyksessä on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyepidemialuoteinen sairaus ja • työntekijä ei ole pyynnöstä huolimatta saanut vastaanottoaikaa julkisen terve- ydenhuollon piiriin kuuluvalta lääkäriltä hoidon kiireellisyysluokituksen tai muun pakottavan syyn vuoksi. 8. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytössä oma ilmoitus –menettely. Oma ilmoitus –menettely tarkoittaa työntekijän mah- dollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työky- vyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, työn- antaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja palkan- maksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveyslääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä. 9. Työntekijän oikeus äitiys-, isyys- ja vanhempainlomaan sekä hoitovapaaseen määräytyy työsopimuslain ja sairausvakuutuslain perusteella. Lääkärintarkastukset 10. Työnantaja ei vähennä työntekijän säännölliseltä työajalta tulevaa palkkaa seuraavissa tapauksissa: 1) Sairauden toteamiseksi välttämättömän lääkärintarkastuksen ja tarkastuk- seen liittyvän lääkärin määräämän laboratorio- tai röntgentutkimuksen ajalta, ellei työntekijä ole saanut vastaanottoa työajan ulkopuolella. 2) Äkillisen hammassairauden aiheuttaman hoitotoimenpiteen ajalta, jos ham- massairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyttömyy- den, joka vaatii samana päivänä tai saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa. Edellytyksenä on, että työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoitetaan ham- maslääkärin antamalla todistuksella.‌ 3) Raskaana olevan työntekijän osallistuessa sairausvakuutuslain mukaisen äi- tiysrahan saamisen edellytyksenä olevan lääkärin tai terveyskeskuksen todis- tuksen hankkimiseksi välttämättömään tarkastukseen, ellei työntekijä ole saa- nut vastaanottoa työajan ulkopuolelta. Raskaana olevan työntekijän käydessä synnytystä edeltävissä lääketieteellisissä tutkimuksissa, jos aikaa niihin ei ole saatu työajan ulkopuolella. 4) Työntekijän osallistuessa lakisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtioneu- voston päätöksen tarkoittamiin ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa hyväksyttyihin työsuhteen aikana suoritettaviin terveystarkastuksiin näihin liittyvine matkoineen. Sama koskee nuorten työntekijäin suojelusta annetussa laissa tarkoitettuja tutkimuksia sekä niitä terveydenhoitolain edellyttämiä tutki- muksia, jotka ovat työnantajan edellyttämiä tai johtuvat työntekijän siirtymises- tä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaa- ditaan. Työntekijälle, joka lähetetään tässä kohdassa mainittuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnan- taja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tutkimuk- set tai sairauden johdostajälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden maksaa työnantaja myös päivärahan. 5) Syöpäsairauden edellyttämän hoitotoimenpiteen aiheuttaman työkyvyttö- myyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkojaTällöin noudatetaan sairausajan palkkamääräyksiä. Edellä tässä pykälässä mainituista olevien määräysten soveltamisen edellytyksenä on, että tarkastukset ja tutkimukset on järjestetty työajan tarpeetonta menetystä välttäen. Määräykset siitä, ettei työntekijän palkkaa vähennetä, eivät tule sovellettaviksi siinä tapauk- sessa, että työntekijä saa kyseiseltä ajalta sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli 1. Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työnantajan palvelukseen otettu työntekijä yhden kuukauden kulut- tua työsuhteen alkamisesta estyy työtä sairaudesta tekemästä sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheut- tanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, suorittaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa enintään 28 päivän ajanjaksolta. Jos työntekijän työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta, on Pelaajalle korvattava vastaava ajanjakso enintään 35 päivää sekä enintään 42 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 5 vuotta. Mikäli työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso enintään 56 päivää. Mikäli työsuhde on kestänyt alle kuukauden, suorittaa työnantaja työnteki- jälle työsuhteen jatkuessa palkkaa sairastumispäivältä ja 9 seuraavalta arki- päivältä 50 % palkasta. 2. Työnantaja toteuttaa sairausajan palkan maksamisen siten, että työnantaja suorittaa sairauden ajalta maksettavan palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuu- tustoimistolta saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 3. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei työntekijästä itsestään johtuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn joh- dosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivära- hana suorittamatta. 4. Sairausajan palkasta vähennetään mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyy- den takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatusmaksua työnantajalta, taikka tapa- turmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perus- teella. Jos sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukienkustantaman lääkärin todistuksella. 7. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriEnintään kolme kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta selvitys voidaan kuitenkin esittää myös työterveyshoitajan, mikäli Xxxxxxxx terveydenhoitajan tai sai- raanhoitajan antamalla todistuksella edellyttäen, että • kysymyksessä on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyepidemialuoteinen sairaus ja • työntekijä ei ole pyynnöstä huolimatta saanut vastaanottoaikaa julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvalta lääkäriltä hoidon kiireellisyysluokituk- sen tai muun pakottavan syyn vuoksi. 8. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytössä oma ilmoitus –menettely. Oma ilmoitus –menettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveyslää- käriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä. 9. Työntekijän oikeus äitiys-, isyys- ja vanhempainlomaan sekä hoitovapaaseen määräytyy työsopimuslain ja sairausvakuutuslain perusteella. Lääkärintarkastukset 10. Työnantaja ei vähennä työntekijän säännölliseltä työajalta tulevaa palkkaa seuraavissa tapauksissa: 1) Xxxxxxxxx toteamiseksi välttämättömän lääkärintarkastuksen ja tarkas- tukseen liittyvän lääkärin määräämän laboratorio- tai röntgentutkimuksen ajalta, ellei työntekijä ole saanut vastaanottoa työajan ulkopuolella. 2) Äkillisen hammassairauden aiheuttaman hoitotoimenpiteen ajalta, jos hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyttö- myyden, joka vaatii samana päivänä tai saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa. Edellytyksenä on, että työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoite- taan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 3) Raskaana olevan työntekijän osallistuessa sairausvakuutuslain mukaisen äitiysrahan saamisen edellytyksenä olevan lääkärin tai terveyskeskuksen to- distuksen hankkimiseksi välttämättömään tarkastukseen, ellei työntekijä ole saanut vastaanottoa työajan ulkopuolelta. Raskaana olevan työntekijän käydessä synnytystä edeltävissä lääketieteellisis- sä tutkimuksissa, jos aikaa niihin ei ole saatu työajan ulkopuolella. 4) Työntekijän osallistuessa lakisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtio- neuvoston päätöksen tarkoittamiin ja työterveyshuollon toimintasuunnitel- massa hyväksyttyihin työsuhteen aikana suoritettaviin terveystarkastuksiin näihin liittyvine matkoineen. Sama koskee nuorten työntekijäin suojelusta annetussa laissa tarkoitettuja tutkimuksia sekä niitä terveydenhoitolain edellyttämiä tutkimuksia, jotka ovat työnantajan edellyttämiä tai johtuvat työntekijän siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kysei- nen lääkärintarkastus vaaditaan. Työntekijälle, joka lähetetään tässä koh- dassa mainittuihin tutkimuksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tutkimukset tai sairauden johdostajälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden maksaa työnantaja myös päivärahan. 5) Syöpäsairauden edellyttämän hoitotoimenpiteen aiheuttaman työkyvyttö- myyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkojaTällöin noudatetaan sairausajan palkkamääräyksiä. Edellä tässä pykälässä mainituista olevien määräysten soveltamisen edellytyksenä on, että tarkastuk- set ja tutkimukset on järjestetty työajan tarpeetonta menetystä välttäen. Määräykset siitä, ettei työntekijän palkkaa vähennetä, eivät tule sovellettavik- si siinä tapauksessa, että työntekijä saa kyseiseltä ajalta sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta 1. Jos toimihenkilö on sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostavuoksi työkyvytön, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin eikä hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tätä aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamatuottamuksella, hänellä on oikeus työsuhteen jatkuessa saada työnantajaltaan täysi palkka kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä seuraavasti: - jos työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuukauden, enintään sairasvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta, - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 1 kuukauden, ei kuitenkaan 3 vuotta, enintään 28 kalenteri- päivältä (4 viikkoa), - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 3 vuot- ta, ei kuitenkaan 5 vuotta, enintään 35 kalenteripäivältä (5 viikkoa), - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 5 vuot- ta, ei kuitenkaan 10 vuotta, enintään 42 kalenteripäivältä (6 viikkoa), - jos työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 10 vuotta, enintään 56 kalenteripäivältä (8 viikkoa). Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut työtapa- turma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmiaammattitauti, on sairausajan palkanmaksujakso 84 kalenteripäivältä (12 viikkoa). 2. Seura Jos toimihenkilö sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, ikään kuin kysymykses- sä olisi yksi sairastumisajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kui- tenkin saman sairauden näin uusiutuessa vähintään sairausvakuutus- lain tarkoittamalta karenssiajalta. 3. Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan siirtyy sairaus- ajalta työnantajalle siltä osin, kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toi- mihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Toimihenkilön, jonka tehtävien hoito on keskeytynyt määrä- ajaksi koulun tai oppilaitoksen toiminnan keskeytyksen vuoksi, päiväraha tai muu 5. kohdassa tarkoitettu korvaus suoritetaan työnantajalle, kun toimihenkilö on ollut oikeutettu päivärahaan tai muuhun korvaukseen, mutta toimihenkilö ei ole hakenut työkyvyttömyyden johdosta vapaata. Keskusjärjestöjen 6.3.1975 tekemän sopimuksen perusteella toimihenkilölle, joka terveydenhoitolain 43 §:n mu- kaan (ns. karanteenitapauksissa) on määrätty olemaan poissa työstään, maksetaan poissaolon ajalta palkkaa sairausajan palk- kaa koskevien määräysten mukaisesti. 4. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempä- nä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oi- keus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, jo- ka toimihenkilön menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 5. Xxxxxx toimihenkilö saa työkyvyttömyyden takia muuta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai työnantajan kustantaman va- kuutuksen perusteella, siirtyy oikeus korvaukseen tai päivärahaan sai- rausajalta työnantajalle siltä osin kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada määrä takaisin toimihenkilöltä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrä. 6. Toimihenkilö, joka 1. kohdassa mainittujen syiden vuoksi on esty- nyt olemasta työssä, on velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus viipymättä ilmoittamaan työnanta- jalle tästä sekä siitä milloin esteen arvioidaan päättyvän. 7. Vaadittaessa toimihenkilön on esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai tapaturma- ajan palkkaamuu työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli toi- mihenkilö käyttää työnantajan nimeämää lääkäriä, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-suorittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. 8. Sairausajan palkkaa maksetaan myös, huolto-milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajansa kanssa. 9. Kuukausipalkkaisella työntekijällä, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäjonka työaikaan sisältyy sään- nöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauksia vastaava lisäys sairausajan palk- kaan. Sairausajan palkkaa korotetaan samalla prosenttiluvulla kuin ne ovat olleet edellisen palkanmaksukauden palkasta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta Toimihenkilölle, joka sairauden tai muusta tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden takia on poissa työstä, maksetaan palkkaa työnteon keskeytyksen ajalta seuraavasti: Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua alle viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kahden kuukauden (60 kalenteripäivän) ajalta. Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua vähintään viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kolmelta kuukaudelta (90 kalenteripäivää). Jos toimihenkilö on saman sairauden tai tapaturman takia useammin kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostakerran poissa työstä, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyhänellä kalenterivuoden aikana oikeus enintään edellä mainittuhin palkallisiin ajanjaksoihin. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä sairasloma jatkuu vuodenvaihteen yli saman sairauden osalta, oikeus sairasajan palkkaan tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, osalta on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta60/90 kalenteripäivää. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajaltaJos työntekijä sairastuu samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisesta lasketaan aika, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja jolta työnantaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan suorittamaan sairasajan palkkaan, ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairaslomajakso. Toimihenkilön tulee ilmoittaa poissaolosta ja sen kestosta viipymättä työnantajalle. Poissaolotodistuksen toimittamisessa noudatetaan työnantajan kulloinkin voimassa olevaa ohjeistusta. Jos toimihenkilö on työsopimusta tehtäessä tieten salannut työnantajalta sairautensa, työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisintällaisen sairauden ajalta. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Oikeutta sairausajanpalkkaan ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaanole, jos sairaus tai tapaturma työkyvyttömyys on pelaajan itselleen aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamahuolimattomuudella. Tällä tarkoitetaan Toimihenkilöllä on oikeus sairausajan palkkaan myös, milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajan kanssa. Osasairaspäiväraha. Kyse on vapaaehtoisesta järjestelystä työntekijän ja työnantajan välillä. Paluuta osa-aikaisesti työhön voi esittää työntekijä, työterveyshuolto tai työnantaja. Työhön paluun on tapahduttava terveyttä tai toipumista vaarantamatta. Oikeus työnantajan järjestämään työterveyshuoltoon on voimassa myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiälomautetuilla toimihenkilöillä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx Edellytyksenä palkanmaksulle sairausajalta on, että työntekijä on ollut työsuh- teessa vähintään kuukauden ja on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt te- kemään työtä eikä ole tahallisesti aiheuttanut työkyvyttömyyttään. Sairausajan palkka maksetaan myös silloin, kun työntekijä on määrätty karanteeniin tartun- talain mukaisesti (Matkailu- ja Ravintolapalvelut MARA Ry 2010, 50.) Työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa sairastumisestaan viipymättä työnantajalle tai tämän edustajalle. Jos työntekijä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta ilmoita sairastumisestaan heti, alkaa pal- kanmaksuvelvollisuus vasta ilmoittamishetkestä. Työntekijän on vaadittaessa esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostamuu työnantajan hyväksy- mä selvitys. Jos työnantaja on nimennyt käytettävän lääkärin, hän vastaa myös lääkärintodistuksen aiheuttamista kustannuksista. (Matkailu- ja Ravintolapalve- lut MARA Ry 2010, 50.) Työnantajalla on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä oikeus päättää, minkälaisen selvityksen hän vaatii työntekijäl- tä. Joillakin työpaikoilla riittää työntekijän oma selvitys enintään kolmen päivän poissaoloon. Työpaikalla on oltava selvä ohjeistus sairauspoissaolojen selvittä- misestä ja samaa sairautta kohden siitä, kenelle selvitys toimitetaan. Palkanlaskija tarvitsee todistuksen palkan laskemiseksi ja esimies sijaisen järjestämistä varten. Esimiehen ei kui- tenkaan tarvitse tietää sairauden alkamisesta lukienlaadusta. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäriTyönantajalla on velvollisuus säilyt- tää sairauslomatodistukset siten, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määriteltyettei kukaan ulkopuolinen pääse niihin käsiksi. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdostaTämä velvoite liittyy yksityisyyden suojaan työelämässä. (Eräsalo 2011, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä95.)

Appears in 1 contract

Samples: Opinnäytetyö

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua 1. Jos työntekijä estyy tekemästä työtä sairaudesta sairauden tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostatakia, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajaltahänelle maksetaan täyttä palkkaa sairausajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta30 päivältä. Lisäksi Pelaajalle Sairausajasta on maksettava 75 prosenttia täydestä vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus. Edellytyksenä sairausajan palkan maksamiselle on, ettei työn- tekijä ole aiheuttanut sairautta tai tapaturmaa tahallaan tai törkeällä tuottamuksella. 2. Jos sairaus kestää yli 30 päivää, maksetaan toisen ja kolmannen kuukauden palkka enintään kerran kalenterivuoden aikana, ja vain kerran yli kalenterivuoden vaihteen jatku- neen sairauden johdosta. 3. Sairauden kestäessä yli kolme kuukautta voi työnantaja harkintansa mukaan maksaa sairausajan palkkaa. 4. Työnantaja maksaa sairausloman ajalta maksettavan palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuutustoimistolta saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 5. Sairausajan palkasta työkyvyttömyysajaltavähennetään se, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka ylittää 7 kuukauttasaa kannatusmaksua työnantajalta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukientaikka tapaturmavakuutuslain tai työntekijän elä- kelain, työnantajan kokonaan tai osaksi kustantaman muun vakuutuksen, liikennevakuu- tuslain tai rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain perusteella. Pelaajan Jos sai- rausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on maksettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkelläsen määrä takaisin työntekijältä, ei kui- tenkaan enempää kuin maksamansa määrän. 6. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx Koska työntekijä saa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan oikeuttavalta ajalta sairausajan palkkaa, hän luovuttaa viipymättä työnantajalle sairausvakuutuslain 28 §:n mu- kaan työnantajalle palautettavan päivärahan hakemiseen varten tarvittavat selvitykset. 7. Työntekijä, joka edellä mainittujen syiden takia on vapautettu niistä työtehtävistäestynyt olemasta työssä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osaltaviipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairauspoissaolosta sekä siitä, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiämilloin esteen arvioi- daan päättyvän.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Mikäli Xxxxxxx 1. Työnantaja maksaa ammattityöntekijäkuntaan kuuluvalle työntekijälle sairausajan palkkaa työvuoroluettelon mukaisilta työpäiviltä seuraavasti: Ammattityöntekijäsuhde, joka ennen työ- sairausajalta palkka kyvyttömyyden alkua on jatkunut yhtäjaksoisesti alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Karenssi- päiväsääntöä ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta kuitenkaan sovelleta sellaiseen ammattityöntekijäkuntaan kuuluvaan työntekijään, jonka ammattityöntekijäsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhtä- jaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Palkka maksetaan myös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyys on aiheutunut työtapa- turmasta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdostasairaus on jatkunut niin kauan, että työntekijällä on Pelaajalle korvattava oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan. Ammattityöntekijäkuntaan kuuluvan työntekijän sairausajan palkka 2 maksetaan päiväansio- takuun suuruisena. 2. Työnantaja maksaa sairastumista edeltäneen kolmen kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan vähintään seitsemän päivän palkkaa vastaavan määrän osaltaansainneelle tilapäiselle työntekijälle sairausajan palkkaa 28 päivän kalenterijakson työvuoron mukaisilta päiviltä. Mikäli ao. tilapäinen työntekijä ei ole ansainnut edellä tarkoitettua summaa kolmen edellisen kuukauden aikana, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisinmutta on ansainnut edellisen kalenterivuoden aikana vähintään 2900 euroa, hän on oikeutettu edellä mainittuun sairausajan palkkaan. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura Jos työntekijä ei kuitenkaan sairastumista edeltävänä neljän kuukauden aikana ole ollut työssä yhtenäkään työvuorona, hänella ei ole oikeutta sairausajan palkkaan. Tilapäisen työntekijän sairausajan palkka maksetaan päiväansiotakuun suuruisena. Mikäli tilapäisen työntekijän ansaitsema palkka on em. summaa vähemmän, laskenta- perusteeseen otetaan mukaan myös ne tarkastelujaksoon sisältyvät päivät, joina työntekijä on ollut läsnä työhönosoitustilaisuuksissa, mutta ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaansaanut työtä. Tällaisen laskennallisen työpäivän arvo on päiväansiotakuun suuruinen. Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Palkka maksetaan myös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyys on aiheutunut työtapaturmasta tai sairaus on jatkunut niin kauan, että työntekijällä on alkanut oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan. Työtapaturmasta johtuvasta sairaudesta maksetaan palkka ensimmäisestä päivästä lukien, riippumatta siitä, onko tilapäinen työntekijä täyttänyt ansaintamääräyksen mukaisia ehtoja. 3. Edellytykset sairausajan palkan maksamiselle ovat seuraavat: – työntekijä on sairauden tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä – työkyvyttömyydestä esitetään työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli lääkärintodistusta taikka edes terveyden- tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura sairaanhoitajan palveluksia ei ole tosiasiallisesti saatavilla sairastumishetkellä, työntekijän työnantajalle tekemä välitön ilmoitus työkyvyttömyydestään on riittävä. Samassa yhteydessä työntekijän on ilmoitet- tava, miksi lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan todistusta ei ole saatavilla. Kun este lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksille poistuu, työntekijän tulee toimittaa työnantajalle työehtosopimuksen mukainen selvitys työkyvyttömyydestään. 4. Jos työntekijä tulee äkillisen sairauskohtauksen tai tapaturman vuoksi työkyvyttömäksi kesken työpäivänsä, maksetaan hänelle palkka kyseessä olevan työpäivän säännöllisen työajan päättymiseen saakka samansuuruisena kuin mitä hän olisi työssä ollessa ansainnut. 5. Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 6. Työntekijä on velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa, taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai tapaturma- ajan sopimuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. Paikallisesti voidaan sopia, että työnantaja maksaa sairausajalta tämän pykälän määräysten mukaisen palkan normaalisti sekä perii sairausvakuutuslain mukaiset samalta ajalta ao. työntekijälle suoritettavat sairauspäivärahat. 8. Äitiyslomalle lähtevälle työntekijälle maksetaan äitiysloman ajalta palkkaa samoin perus- tein kuin hänelle sairausajan palkkasäännösten perusteella tulisi maksaa sairausajan palkkaa.Isyysvapaan ajalta maksetaan palkkaa sairausajan palkan säännösten mukaan kuudelta päivältä. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän työ- ehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissa- olosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, xxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-että molemmat vanhemmat ovat ansio- työssä, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiäettä poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Poissaoloajalta maksetaan myös palkka, jos toisella ansiotyössä olevalla puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdollisuutta osallistua lapsen hoitoon, eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi tämän määräyksen mukaisesti. Toisessa taloudessa asuvalla vanhemmalla on oikeus sairaan lapsen hoitoon edellä esitetyissä tilanteissa aikana, jolloin hän on muutoinkin vastuussa lapsen hoitamisesta. Tätä määräystä sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. Tästä määräyksestä on sovittu erilliset soveltamisohjeet. 10. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilain (583/1986) 27 §:n mukaan on määrätty olemaan poissa työstä, palkan poissaolon ajalta tämän pykälän määräysten mukaan. Työnantajalla on oikeus nostaa sairausvakuutuksesta maksettava määrä. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa vaikeaa sairautta (sairausvakuutuslain 10 luvun 2 §:n 2 mom.) on oikeus olla poissa työstä osallistuessaan lapsensa laissa tarkoitettuun hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement