Common use of Työaikapankki Clause in Contracts

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 7 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement, Työehtosopimus

Työaikapankki. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yksilöllis- ten työaikatarpeiden huomioon ottamista. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin työ- aikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esi- merkiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keski- määräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitus- vapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoit- tumissuunnitelmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alku- peräisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käy- tetyistä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa mu- kaan työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti periaatteidenmukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 4 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement, Collective Agreement

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin työaikapan- kin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittumissuun- nitelmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otetta- essa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkupe- räisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosiloma- kertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain vuo- sittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaistakäytetyistä va- paista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat seu- raavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista työ- suojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä pi- dettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapan- kin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan – vuosityöaikaa tasoittavia vapaapäiviä – xxxxxxxx xxxxxxx kertymää vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa talvilo- maa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otetta- essa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työaikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä ker- tyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain vuo- sittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat seu- raavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista työ- suojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään kiinni- tetään työsuojelullisiin näkökohtiin kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • pidet- täväksi – miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmääri- tellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohellaohel- la, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement, Työehtosopimus

Työaikapankki. 1. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yk- silöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamista. 2. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin työ- aikapankin käyttöönotosta yrityksessä. 3. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esi- merkiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. 4. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä kes- kimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoi- tusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoit- tumissuunnitelmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. 5. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen al- kuperäisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työaikalain mukaiset vanhentumisajat. 6. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. 7. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin pank- kiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan an- netaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. 8. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa mu- kaan työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. 9. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja palkkaustapoja. • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin toimihenkilölle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Työaikapankin tehtävänä on vastata työmäärän vaihteluihin, tukea tätä kautta yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä vastata yksilöllisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon otta- miseen työaikapankille. ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata ˗ vapaaksi sovittua lomarahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja miten siitä erotaan ˗ mitä ja millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää ja milloin niitä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkka- perusteita tai palkkaustapoja ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, va- paa voidaan muuttaa rahaksi ˗ kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatulisi samalla sopia siitä, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimesimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatToimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä toimihenkilö ja työnantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on toimihenkilöllä oikeus sijoittaa kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikallisesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta tai työn järjestelyllisestä syystä yhden kerran kalenterivuodessa. Jos toimihenkilön työkyvyttömyys alkaa ennen työaikapankkivapaata, voi hän korkeintaan ker- ran kalenterivuodessa pyytää siirtämään kolmea päivää tai sitä pidempää pankkivapaata myö- hemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotannon keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävä- hennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan makse- taan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapan- kin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan säästämisestä työaikapankkiin sovitaan työnantajan ja toimihenkilön välillä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi kiksi: • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita tasoitusvapaita, • liukuvan työajan kertymää kertymää, • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia työaikakorvauksia, • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otetta- essa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työaikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä ker- tyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain vuo- sittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat seu- raavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista työ- suojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • piiriin, mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään niitäsäästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa todennettavissa, • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin näkökohtiin, • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi pidettäväksi, • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja palkkaustapoja, • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana aikana, • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan suoritetaan, • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Työaikapankki. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yksilöllis- ten työaikatarpeiden huomioon ottamista. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esi- merkiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keski- määräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitus- vapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittu- missuunnitelmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alku- peräisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käyte- tyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja edus- taja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti eri- tyisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa mu- kaan työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti periaatteidenmukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin toimihenkilölle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Työaikapankin tehtävänä on vastata työmäärän vaihteluihin, tukea tätä kautta yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä vastata yksilöllisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon otta- miseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • esimerkiksi: ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta so- vittua lomarahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan ˗ mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • ˗ kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoi- sia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää. Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä toimihenkilö ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on toimihenkilöllä oikeus sijoittaa kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikallisesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta tai töiden järjestelyllisestä syystä yhden kerran kalenterivuodessa. Jos toimihenkilön työkyvyttömyys alkaa ennen työaikapankkivapaata, voi hän korkeintaan ker- ran kalenterivuodessa pyytää siirtämään kolmea päivää tai sitä pidempää pankkivapaata myö- hemmin pidettäväksi. ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotannon keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidet- tävä ennen lomautukseen turvautumista. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vä- hennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat makse- taan rahana.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jossa työntekijälle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjes- telmän käyttöönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteensovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuut- ta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuotta- vuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamiseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita esimerkiksi: • liukuvan työajan kertymää • keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa • työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomaltapaluurahaa Järjestelmän käyttöönotossa sovittavat asiat • keitä sopimus koskee • miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin miten siitä erotaan • mitä ja millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa ei voida pitää • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin enimmäismäärät kuinka milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi • menettelytavat siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohellaohel- la, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.henkilöstön edustajan kesken

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Lasikeraamisen Teollisuuden Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin toimihenkilölle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Työaikapankin tehtävänä on vastata työmäärän vaihteluihin, tukea tätä kautta yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä vastata yksilöllisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon otta- miseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • esimerkiksi: ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • ˗ vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomarahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan ˗ mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • ˗ kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoi- sia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä toimihenkilö ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on toimihenkilöllä oikeus sijoittaa kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikallisesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta tai työn järjestelyllisestä syystä yhden kerran kalenterivuodessa. Jos toimihenkilön työkyvyttömyys alkaa ennen työaikapankkivapaata, voi hän korkeintaan ker- ran kalenterivuodessa pyytää siirtämään kolmea päivää tai sitä pidempää pankkivapaata myö- hemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotannon keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidet- tävä ennen lomautukseen turvautumista. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vä- hennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat makse- taan rahana.

Appears in 2 contracts

Samples: Toimihenkilösopimus, Toimihenkilösopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankin käyttäminen edellyttää työntekijän ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessätyönantajan välistä kirjallista so- pimusta. Aloitteen työaikapankin käyttöönottamisesta voi tehdä joko työntekijä tai työnantaja. Sopimuksessa tulee todeta, mitä lisiä ja työaikakorvauksia työaikapank- kiin voidaan tallettaa, talletettavan työajan enimmäismäärä sekä suunnitelma vapaan käyttöajankohdasta. Sopimus tehdään ensisijaisesti määräajaksi. Jos työaikapankkia koskeva sopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi, voidaan sopimus irtisanoa neljän kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai muulla tavoin todisteellisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • tallettaa lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvauk- sia, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnuntaikorvauksia sekä varallaolokorvauksia, aattopäi- väkorvauksia ja viikkolepokorvauksia. Työaikapankkituntien enimmäismäärä voi olla korkeintaan 78 tuntia (4.680 minuuttia) / työntekijä. Rahakorvaukset muutetaan ajaksi oheisen työaikakorvausten muuntotaulukon mukaisesti. Lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvausten, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sun- nuntaikorvausten sekä varallaolokorvausten siirtämisestä työaikapankkiin on sovit- tava viimeistään samassa yhteydessä, kun sovitaan näiden tekemisestä. Vapaa pidetään erikseen sovittavana ajankohtana ja vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön ajan palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaanpitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti. Vapaan Jos vapaan ajan- kohdasta ei voida sopia, on työntekijällä oikeus saada tieto vapaan ajankohdasta vii- meistään kaksi viikkoa ennen sen alkamispäivää. Pankkivapaa pidetään ensisijaisesti kokonaisina päivinä. Työaikapankkiin talletetusta ajasta tulee pitää työaikalain mukaista kirjanpitoa tai muuta luotettavaa kirjanpitoa. Työaikapankin saldo tulee olla helposti työntekijän tar- kistettavissa. Työaikapankkivapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymääheikennä työntekijän vuosiloma- eikä muita etuuk- sia, jotka määräytyvät työsuhteen keston perusteella. Jos työntekijä sairastuu vapaan aikana, vapaa keskeytyy ja vapaa muuttuu seuraavan kalenteripäivän alusta sairaus- poissaoloksi. Pitämättä jäänyt vapaa siirtyy annettavaksi myöhemmin sovittavana ajankohtana tai sitä vastaava osuus voidaan maksaa rahana. Jos sairauspoissaolo päättyy ennen sovitun vapaan päättymistä, vapaa jatkuu sovitun mukaisena. Työky- vyttömyys todistetaan ja siitä ilmoitetaan kuten työkyvyttömyydestä siirrettäessä vuo- xxxxxxx. Jos työntekijän oikeus äitiys- tai isyysvapaaseen tai ottovanhempainvapaaseen alkaa sovitun työaikapankkivapaan aikana, vapaa muuttuu äitiys- tai isyysvapaaksi tai xxxx- xxxxxxxxxxxxxxxxxx. Vapaana annettavat työaikapankkitunnit lasketaan kyseisen viikon tai työjakson työ- ajan lisäykseksi säännöllisen työajan täyttymiseen saakka. Työaikapankissa oleva aika voidaan, jos siitä yhteisesti sovitaan, käyttää tämän työ- aikapankkisopimuksen irtisanomisaikana tai siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Jos osapuolet eivät muuta sovi, käyttämättä jäänyt työaikapankkiin kertynyt työaika mak- setaan rahana irtisanomisajan päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Työsuhteen päättyessä maksetaan työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä kertynyt työaika rahana samassa aikataulussa, kuin mitä on sovittu loppupalkan ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaamahdollisten lomakorvausten mak- samisesta.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan säästämisestä työaika- pankkiin sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • esimerkiksi – työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan – vuosityöaikaa tasoittavia vapaapäiviä – xxxxxxxx xxxxxxx kertymää vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keskimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittumisjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissara- joissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkuperäisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset työaikalain mukai- set vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaanmu- kaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä kerty- neistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain vuosit- tain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa työn- vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava sovit- tava ainakin seuraavista asioista: ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sääs- tetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän työaikapankkiker- tymän määrä on todennettavissa vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärätenim- mäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin työ- suojelullisiin näkökohtiin kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • palkkaus- tapoja menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana – menettelytavoista työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa sääs- tövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää työaikapankkijär- jestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankkijärjestelmän käyttöönottamisella pyritään edistämään toimiston toiminnan tarkoituksenmukaista ja luottamushenkilö voivat tuloksellista järjestämistä ja henkilöstön työaikatoiveiden huomioon ottamista. Työaikapankki otetaan käyttöön myös lipunmyynnissä. Työaikapankin käyttö edellyttää työntekijän suostumusta. Työntekijä voi sopia esimiehen kanssa, että xxxxxxxxxxxx siirretään työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessäpankkiin. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • voi siirtää enintään 36 tuntia 15 minuuttia pidettä- väksi kesävapaana vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa yhteydessä, kuitenkin siten, että vuosiloman ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittukesävapaan yhteispituus voi olla enintään kaksi kuukautta. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä tunnit annetaan vastaavana korottamattomana vapaana eivätkä niitä koske esimne ole lisä- tai ylityötä. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatTyöaikapankkiin siirretyt työtunnit pidetään ensisijaisesti kesävapaana vuosi- loman yhteydessä esimiehen kanssa sovittavalla tavalla. Toimihenkilön palkka määräytyy Vuosiloma ja vuosi- vapaa pidetään, mikäli mahdollista, yhtäjaksoisesti. Työntekijäkohtaisesti voi- daan sopia vapaan pitämishetken mukaanpitämisestä erillisissä jaksoissa. Vapaan pitäminen Työnantajalla on ensisi- jainen oikeus määrätä vuosiloman ja vuosivapaan pitämisen ajankohta. Työntekijän sairastuminen ei vähennä vuosilomaker- tymääoikeuta liukumavapaan ajankohdan siirtämiseen. Työsuhteen Mikäli työntekijä haluaa muulloin kuin palvelussuhteen päättymisen yhteydes- sä irtautua työaikapankin soveltamispiiristä, tulee tästä ilmoittaa vähintään kuusi kuukautta ennen soveltamisen päättymistä. Tätä koskeva irtisanomisai- ka alkaa sitä koskevan ilmoituksen jälkeisen seuraavan kalenterikuukauden 1. päivä, ellei toisin sovita työntekijäkohtaisesti. Irtisanomisilmoituksen jälkeisenä aikana tunteja ei enää siirretä työaikapankkiin ja aikaisemmin siirretyt tunnit pyritään antamaan ensisijaisesti vapaana. Ellei vapaata edellä mainituissa tai muissa tilanteissa kuten työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteestavoida antaa, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet työaikapankissa olevat tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaakorvataan rahana maksamalla kultakin tunnilta yksinkertainen tuntipalkka.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Työaikapankki. 1. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yk- silöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamista. 2. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. 3. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esi- merkiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. 4. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä kes- kimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoi- tusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoit- tumissuunnitelmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. 5. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alku- peräisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. 6. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. 7. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin pank- kiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan Luottamusmiehelle anne- taan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. 8. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa mu- kaan työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. 9. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja palkkaustapoja. • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapan- kin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otetta- essa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työaikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käyte- tyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia vapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin työntekijälle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työ- ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työ- turvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamiseen työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessäpankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • ˗ vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomaltapaluurahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan ˗ mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkkape- rusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • ˗ kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä työntekijä ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on työntekijällä oikeus käyttää kah- den kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita pai- kallisesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta syystä kerran kalenteri- vuodessa. Jos työntekijän työkyvyttömyys alkaa ennen sovittua työaikapankkivapaata, voi hän korkeintaan kerran kalenterivuodessa siirtää kolmea päivää tai sitä pidemmän pankkivapaan myöhemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotan- non keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä en- nen lomautukseen turvautumista. Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat maksetaan ra- hana.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittumissuunni- telmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otetta- essa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkupe- räisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosiloma- kertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain vuo- sittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaistakäytetyistä va- paista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat seuraa- vat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista työsuo- jelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä pi- dettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.muuttaa 24

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jossa työntekijälle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyttöönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mu- kaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteensovittaminen lisää työtyytyväi- syyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamiseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita esimerkiksi: • liukuvan työajan kertymää • keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa • työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomaltapaluurahaa Järjestelmän käyttöönotossa sovittavat asiat • keitä sopimus koskee • miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin miten siitä erotaan • mitä ja millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa ei voida pi- tää • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin enimmäismäärät kuinka milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi • menettelytavat siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennetta- vissa • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen päättymi- sen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.henkilöstön edustajan kesken

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Lasikeraamisen Teollisuuden Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan – vuosityöaikaa tasoittavia vapaapäiviä – xxxxxxxx xxxxxxx kertymää vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa talvilo- maa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä ker- tyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain vuo- sittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut ase- tetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • pidet- täväksi – miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmää- ritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkkaperus- teita tai palkkaustapoja menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohellaohel- la, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä min- kä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka kuin- ka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan säästämisestä työ- aikapankkiin sovitaan työnantajan ja toimihenkilön välillä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esimerkiksi: • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita tasoitusvapaita, • liukuvan työajan kertymää kertymää, • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia työaikakorvauksia, • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa talvilo- maa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keskimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittumisjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissara- joissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkuperäisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset työaikalain mukai- set vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilomakerty- mää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä kerty- neistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain vuosit- tain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa työn- vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava sovit- tava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • piiriin, mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään niitäsäästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa todennettavissa, • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään kiinni- tetään työsuojelullisiin näkökohtiin näkökohtiin, • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi pidettä- väksi, • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmääritel- lään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja palkkaustapoja, • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana aikana, • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden pe- riaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan suoritetaan, • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan työn- antajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää työ- aikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Kustannustoimittajien Työehtosopimus 2013–2016, Kustannustoimittajien Työehtosopimus 2013–2016

Työaikapankki. Työaikapankki on työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin työntekijälle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa työnantajan kanssa sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työ- ja vapaa-ajan onnistunut yhteensovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. 1. Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Öljytuote ry:n jäsenyrityksissä työnantaja ja pääluottamusmies voivat sopia kirjallisesti, että työaikaa, ansaittuja vapaita ja vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä korvauksia siirretään työaikapankkiin. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- työntekijä sopivat yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti työaikapankin varsinaisesta käytöstä. Työnantajan tulee noudattaa työaikapankin käyttöönotossa tasapuolisuutta sekä kohdella tasavertaisesti työaikapankkia käyttäviä ja pankin käyttöönotosta yrityksessäulkopuolelle jääneitä työntekijöitä. 2. Työnantajan ja työntekijän tulee sopia, mitä eri tekijöitä työaikapankkiin voidaan siirtää. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa esimerkiksi: - säännöllistä työaikaa, - ylitöiden perus- ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata korotusosia, - sunnuntaityökorvauksia, - ilta-, yötyö- ja vapaapäivätyölisiä, - vuosityöajan lyhennysvapaita, - lomaltapaluurahoja, - varallaolokorvauksia ja hälytystyökorvauksia. Rahamääräiset korvaukset muutetaan työaikapankkiin siirrettäessä tunneiksi ja minuuteiksi siten, että korvaus jaetaan työntekijän siirtohetken henkilökohtaisella tuntipalkalla. 3. Työaikapankissa saa olla kerrallaan enintään 160 plustuntia (työaikapankkisäästö) ja 40 miinustuntia (työaikapankkilaina), ellei toisin sovita. Mikäli työaikapankin sovittu enimmäistuntimäärä poikkeuksellisesti ylittyy, ylite säilyy pankissa tunteina/minuutteina tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaase maksetaan työntekijän pyytäessä seuraavan normaalin palkanmaksun yhteydessä maksuhetken henkilökohtaisella tuntipalkalla. Kun työaikapankkiin Työaikapankkiin tehtävistä siirroista on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tasovittava työnantajan ja työntekijän kesken viimeistään viikkoa ennen palkanmaksupäivää, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittuellei toisin sovita. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esim. esimerkiksi työaika- lain tai vuosilomalain mukaiset vanhentumisajat. 4. Toimihenkilön palkka määräytyy Työaikapankkivapaan ja työaikapankkilainan ajankohta ja määrä sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken. Mikäli ajankohdasta ei päästä sopimukseen, menetellään kohdan 8 mukaan. 5. Työaikapankkivapaan ajalta maksetaan pitämishetkellä voimassa olevaa työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa. Miinustunnit (työaikapankkilaina) käsitellään palkkaennakkona. Kun työntekijä tekee miinustunteja takaisin, hänelle ei makseta palkkaa tai palkan korotusosia kyseisten tuntien osalta. Työaikapankin miinustuntien takaisin tekemistä ei lueta myöskään työajaksi muun muassa ylityön määrää laskettaessa. 6. Työaikapankkivapaa on vuosiloman pituutta määrättäessä työssäolon veroista aikaa, ja se lasketaan säännölliseksi työajaksi vuorokautista, viikottaista ja jakson työaikaa määritettäessä. Työaikapankkivapaata ei kuitenkaan katsota työajaksi työehtosopimuksen 5 §:n 8 kohdan keskimääräistä enimmäistyöaikaa laskettaessa. 7. Työntekijän ollessa työkyvytön ennen työaikapankkivapaan alkamista tai työkyvyttömyyden alkaessa vapaan pitämishetken mukaanaikana noudatetaan samoja sääntöjä kuin vuosityöajan lyhennysvapaiden osalta vastaavassa tilanteessa. 8. Vapaan pitäminen Sopimus työaikapankista on irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei toisin sovita. Työaikapankkivapaat pyritään pitämään ja miinustunnit tekemään takaisin työaikapankin irtisanomisajan kuluessa. Mikäli vapaan pitämisen ajankohdasta ei vähennä vuosilomaker- tymääpäästä sopimukseen, korvataan ne työntekijälle hänen henkilökohtaisella tuntipalkallaan viimeistään työaikapankin irtisanomisajan päättymistä seuraavana palkanmaksupäivänä. Mikäli miinustunteja ei voida tehdä takaisin työnä, työnantaja saa pidättää näin maksetun palkkaennakon työntekijän palkasta. 9. Työnantaja pitää työaikapankin tunneista tilikirjaa. 10. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahanapitämätön vapaa korvataan työntekijän henkilökohtaisella tuntipalkalla. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaistaTyönantaja saa pidättää työsuhteen päättyessä työaikapankissa olevat miinustunnit maksettuina palkkaennakkoina työntekijän lopputilistä työntekijän henkilökohtaista tuntipalkkaa laskentaperusteena käyttäen. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä Työntekijän työsuhteen ehtojen muuttuessa olennaisesti työnantajan ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistätyöntekijän kesken on sovittava, miten toimitaan työaikapankin tuntien suhteen. 11. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteestaperustavat työryhmän 1.2.2017 lukien seuraamaan työaikapankkien käyttämistä ja luomaan sen osalta tarvittaessa lisäohjeita muun muassa palkkaturvan, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle työttömyysturvan ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaakonkurssitilanteen osalta.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankin käyttäminen edellyttää työntekijän ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessätyönantajan välistä kirjal- lista sopimusta. Aloitteen työaikapankin käyttöönottamisesta voi tehdä joko työntekijä tai työnantaja. Sopimuksessa tulee todeta, mitä lisiä ja työaikakor- vauksia työaikapankkiin voidaan tallettaa, talletettavan työajan enimmäis- määrä sekä suunnitelma vapaan käyttöajankohdasta. Sopimus tehdään ensisijaisesti määräajaksi. Jos työaikapankkia koskeva sopi- mus tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi, voidaan sopimus irtisanoa neljän kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai muulla tavoin todisteellisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • tallettaa lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien kor- vauksia, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnuntaikorvauksia sekä varallaolokorvauk- sia, aattopäiväkorvauksia ja viikkolepokorvauksia. Työaikapankkituntien enim- mäismäärä voi olla korkeintaan 78 tuntia (4.680 minuuttia) / työntekijä. Raha- korvaukset muutetaan ajaksi oheisen työaikakorvausten muuntotaulukon mu- kaisesti. Lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvausten, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnuntaikorvausten sekä varallaolokorvausten siirtämisestä työaikapankkiin on sovittava viimeistään samassa yhteydessä, kun sovitaan näiden tekemi- sestä. Vapaa pidetään erikseen sovittavana ajankohtana ja vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata ajan palkka mää- räytyy vapaan pitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti. Jos vapaan ajankohdasta ei voida sopia, on työntekijällä oikeus saada tieto va- paan ajankohdasta viimeistään kaksi viikkoa ennen sen alkamispäivää. Pank- kivapaa pidetään ensisijaisesti kokonaisina päivinä. Työaikapankkiin talletetusta ajasta tulee pitää työaikalain mukaista kirjanpitoa tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaamuuta luotettavaa kirjanpitoa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetäTyöaikapankin saldo tulee olla helposti työn- tekijän tarkistettavissa. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissaTyöaikapankkivapaan pitäminen ei heikennä työntekijän vuosiloma- eikä muita etuuksia, jotka on määräytyvät työsuhteen keston perusteella. Jos työntekijä sai- rastuu vapaan aikana, vapaa keskeytyy ja vapaa muuttuu seuraavan kalente- ripäivän alusta sairauspoissaoloksi. Pitämättä jäänyt vapaa siirtyy annetta- vaksi myöhemmin sovittavana ajankohtana tai sitä käyttöön otet- taessa sovittuvastaava osuus voidaan maksaa rahana. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esimJos sairauspoissaolo päättyy ennen sovitun vapaan päätty- mistä, vapaa jatkuu sovitun mukaisena. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatTyökyvyttömyys todistetaan ja siitä il- moitetaan kuten työkyvyttömyydestä siirrettäessä vuosilomaa. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaanJos työntekijän oikeus äitiys- tai isyysvapaaseen tai ottovanhempainvapaa- seen alkaa sovitun työaikapankkivapaan aikana, vapaa muuttuu äitiys- tai isyysvapaaksi tai ottovanhempainvapaaksi. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymääVapaana annettavat työaikapankkitunnit lasketaan kyseisen viikon tai työjak- son työajan lisäykseksi säännöllisen työajan täyttymiseen saakka. Työaikapankissa oleva aika voidaan, jos siitä yhteisesti sovitaan, käyttää tä- män työaikapankkisopimuksen irtisanomisaikana tai siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Jos osapuolet eivät muuta sovi, käyttämättä jäänyt työaikapank- kiin kertynyt työaika maksetaan rahana irtisanomisajan päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Työsuhteen päättyessä maksetaan työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahanakertynyt työaika rahana samassa aikataulussa, kuin mitä on sovittu loppupalkan ja mahdollisten loma- korvausten maksamisesta. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä Työaikakorvaus Korvauksen Minuuttia suuruus työaikana Lisä- ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.ylityötuntien perusosat 1 tunti 60 min Ylityön korotusosa 50 % 30 Ylityön korotusosa 100 % 60 Iltatyökorvaus 15 % 9 Yötyökorvaus 35 % 21 Lauantaityökorvaus 25 % 15 Sunnuntaityökorvaus yleinen 100 % 60 Sunnuntaityökorvaus 16 § 50 % 30 Aattopäivänkorvaus 100 % 60 Viikkolepokorvaus 1 tunti 60

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankkia koskevia määräyksiä oli joillakin aloilla jo ennen kilpailukykysopimusta. Työaika- pankki oli mahdollinen jo entuudestaan teknolo- giateollisuuden, tietotekniikan palvelualan, kaupan ja luottamushenkilö matkailu- ja ravintola-alan työeh- tosopimuksissa. Näiden työehtosopimusten työ- aikapankkia koskeviin määräyksiin ei ole tehty muutoksia kilpailukykysopimuksen perusteella. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopi- muksessa työaikapankkia koskeva määräys on uusi. Kiinteistöpalvelualalla puolestaan ei ole mahdol- lisuutta työaikapankin käyttöön. Työaikapankkia ei ole määritelty laissa. Työaika- pankissa on kyse toisaalta työajan tasoittumisjär- jestelmästä, mutta toisaalta siinä on kyse erityisesti säännöllisen työajan järjestelyistä. Työaikapankkia koskevat sopimukset voivat olla sisällöltään hyvin erilaisia, sillä on lähes rajattomasti mahdollisuuk- sia siihen, miten työaikapankissa voidaan ottaa huo- mioon esimerkiksi erilaiset työehtosopimukseen perustuvat lisät ja vapaat, työajan sijoittelu ja työ- aikapankkiin säästyneiden vapaiden pitäminen. Kyse ei siten ole pelkästään työajan tasoittumis- järjestelmästä siten kuin työaikalain 34 §:ssä on säädetty. On myös huomattava, että työaikalain säännös- ten keskinäinen suhde on osin epäselvä. Työaika- lain 10 §:n mukaan säännöllisen työajan järjeste- lyistä voidaan sopia työaika- pankin käyttöönotosta kaikissa yrityksissä paikalli- sesti, mutta jos säännöllinen työaika on järjestetty keskimääräiseksi, paikallinen sopiminen tällaisen keskimääräisen työajan tasoittumisjärjestelmästä ei välttämättä ole lain mukaan järjestäytymättömän yrityksen käytössä. On kuitenkin perusteltua kat- soa, että työaikapankkia koskeva paikallinen sopi- mus voitaisiin tehdä myös järjestäytymättömässä yrityksessä. Työaikapankkiin Työaikapankissa on kyse ensisijaises- ti nimenomaan säännöllisen työajan järjestämises- tä, josta paikallisesti sopiminen on suoraan lakiin perustuva oikeus. Työaikalain 10 §:n mukaisen paikallisen sopi- muksen osapuolena voi olla luottamusmies tai, joll- ei tällaista ole valittu, työsopimuslaissa tarkoitettu luottamusvaltuutettu tai muu henkilöstön valtuut- tama edustaja. Jollei edustajaa ole valittu, sopimus voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaatehdä myös koko henkilöstön tai henkilös- töryhmän kanssa yhdessä. Teknologiateollisuuden ja matkailu- ja ravintola-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaaalan työehtosopimuksis- sa on edellytetty työaikapankista sovittaessa sopija- osapuoleksi luottamusmiestä. Kun työaikapankkiin Tästä huolimatta pai- kallinen sopiminen työaikapankista on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai työaikalain 10 §:n nojalla mahdollista järjestäytymättömässä yrityksessä myös muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyöntekijöiden edustajan kuin luottamusmiehen kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Kilpailukykysopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • esimerkiksi – työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan – vuosityöaikaa tasoittavia vapaapäiviä – xxxxxxxx xxxxxxx kertymää vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keskimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittumisjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissara- joissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkuperäisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työaikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilomakertymää. Työsuhteen Työsuh- teen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää työaikapankkikerty- mää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa työnvä- hyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sääste- tään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärätenimmäis- määrät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin työsuojelulli- siin näkökohtiin kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana – menettelytavoista työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana – missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa säästöva- paa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti mukai- sesti vaihto suoritetaan kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää työaikapankkijärjestel- mää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia vapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jossa työntekijälle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työ- ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työ- turvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamiseen työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessäpankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • ˗ vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomaltapaluurahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan ˗ mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkkape- rusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • ˗ kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä työntekijä ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, työntekijällä on oikeus käyttää kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikalli- sesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta syystä ker- ran kalenterivuodessa. Jos työntekijän työkyvyttömyys alkaa ennen sovittua työaikapankkiva- paata, hän voi korkeintaan kerran kalenterivuodessa siirtää kolmea päivää tai sitä pidemmän pankkivapaan myöhemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotan- non keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä en- nen lomautukseen turvautumista. Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat maksetaan ra- hana.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankin käyttäminen edellyttää työntekijän ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessätyönantajan välistä kirjallista so- pimusta. Aloitteen työaikapankin käyttöönottamisesta voi tehdä joko työntekijä tai työn- antaja. Sopimuksessa tulee todeta, mitä lisiä ja työaikakorvauksia työaikapankkiin voi- daan tallettaa, talletettavan työajan enimmäismäärä sekä suunnitelma vapaan käyttö- ajankohdasta. Sopimus tehdään ensisijaisesti määräajaksi. Jos työaikapankkia koskeva sopimus teh- dään toistaiseksi voimassa olevaksi, voidaan sopimus irtisanoa neljän kuukauden irtisa- nomisaikaa noudattaen. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai muulla tavoin todis- teellisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • tallettaa lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvauksia, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnuntaikorvauksia sekä varallaolokorvauksia, aattopäiväkor- vauksia ja viikkolepokorvauksia. Työaikapankkituntien enimmäismäärä voi olla korkein- taan 78 tuntia (4.680 minuuttia) / työntekijä. Rahakorvaukset muutetaan ajaksi oheisen työaikakorvausten muuntotaulukon mukaisesti. Lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvausten, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnun- taikorvausten sekä varallaolokorvausten siirtämisestä työaikapankkiin on sovittava vii- meistään samassa yhteydessä, kun sovitaan näiden tekemisestä. Vapaa pidetään erikseen sovittavana ajankohtana ja vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata ajan palkka määräytyy va- paan pitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti. Jos vapaan ajankohdasta ei voida sopia, on työntekijällä oikeus saada tieto vapaan ajankohdasta viimeistään kaksi viikkoa ennen sen alkamispäivää. Pankkivapaa pidetään ensisijaisesti kokonaisina päi- vinä. Työaikapankkiin talletetusta ajasta tulee pitää työaikalain mukaista kirjanpitoa tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaamuu- ta luotettavaa kirjanpitoa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetäTyöaikapankin saldo tulee olla helposti työntekijän tarkistet- tavissa. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissaTyöaikapankkivapaan pitäminen ei heikennä työntekijän vuosiloma- eikä muita etuuk- sia, jotka on määräytyvät työsuhteen keston perusteella. Jos työntekijä sairastuu vapaan ai- kana, vapaa keskeytyy ja vapaa muuttuu seuraavan kalenteripäivän alusta sairauspois- saoloksi. Pitämättä jäänyt vapaa siirtyy annettavaksi myöhemmin sovittavana ajankoh- tana tai sitä käyttöön otet- taessa sovittuvastaava osuus voidaan maksaa rahana. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esimJos sairauspoissaolo päättyy ennen sovitun vapaan päättymistä, vapaa jatkuu sovitun mukaisena. Työkyvyttömyys todiste- taan ja siitä ilmoitetaan kuten työkyvyttömyydestä siirrettäessä vuosilomaa. Jos työntekijän oikeus äitiys- tai isyysvapaaseen tai ottovanhempainvapaaseen alkaa so- vitun työaikapankkivapaanaikana, vapaa muuttuu äitiys- tai isyysvapaaksi tai xxxxxxx- xxxxxxxxxxxxxxx. Vapaana annettavat työaikapankkitunnit lasketaan kyseisen viikon tai työjakson työajan lisäykseksi säännöllisen työajan täyttymiseen saakka. Työaikapankissa oleva aika voidaan, jos siitä yhteisesti sovitaan, käyttää tämän työaika- lain mukaiset vanhentumisajatpankkisopimuksen irtisanomisaikana tai siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymääJos osa- puolet eivät muuta sovi, käyttämättä jäänyt työaikapankkiin kertynyt työaika maksetaan rahana irtisanomisajan päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Työsuhteen päättyessä maksetaan työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä kertynyt työaika rahana samassa ai- kataulussa, kuin mitä on sovittu loppupalkan ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaamahdollisten lomakorvausten maksami- sesta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin toimihenkilölle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyttöönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteensovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Työaikapankin tehtävänä on vastata työmäärän vaihteluihin, tukea tätä kautta yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä vastata yksilöllisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamiseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • esimerkiksi: - liukuvan työajan kertymää - keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa - työajantasausvapaita tai kolmivuorotyön vapaita - vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia - vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • - vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomarahaa - 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi - keitä sopimus koskee - miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan - mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää - vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät - milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää - miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi - menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • - miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • - minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa vapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • - kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken - sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää Pankkeihin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimerkiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä toimihenkilö ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on toimihenkilöllä oikeus sijoittaa kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikallisesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta tai työn järjestelyllisistä syystä yhden kerran kalenterivuodessa. Jos toimihenkilön työkyvyttömyys alkaa ennen työaikapankkivapaata, voi hän korkeintaan kerran kalenterivuodessa pyytää siirtämään kolmea päivää tai sitä pidempää pankkivapaata. Liitot ovat yhtä mieltä - ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotannon keskeyttämiseen - periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat maksetaan rahana.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työaikapankki on työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin työntekijälle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa työnantajan kanssa sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työ- ja vapaa-ajan onnistunut yhteensovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. 1. Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Öljytuote ry:n jäsenyrityksissä työnantaja ja pääluottamusmies voivat sopia kirjallisesti, että työaikaa, ansaittuja vapaita ja vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä korvauksia siirretään työaikapankkiin. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- työntekijä sopivat yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti työaikapankin varsinaisesta käytöstä. Työnantajan tulee noudattaa työaikapankin käyttöönotossa tasapuolisuutta sekä kohdella tasavertaisesti työaikapankkia käyttäviä ja pankin käyttöönotosta yrityksessäulkopuolelle jääneitä työntekijöitä. 2. Työnantajan ja työntekijän tulee sopia, mitä eri tekijöitä työaikapankkiin voidaan siirtää. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa esimerkiksi: - säännöllistä työaikaa, - ylitöiden perus- ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata korotusosia, - sunnuntaityökorvauksia, - ilta-, yötyö- ja vapaapäivätyölisiä, - vuosityöajan lyhennysvapaita, - lomaltapaluurahoja, - varallaolokorvauksia ja hälytystyökorvauksia. Rahamääräiset korvaukset muutetaan työaikapankkiin siirrettäessä tunneiksi ja minuuteiksi siten, että korvaus jaetaan työntekijän siirtohetken henkilökohtaisella tuntipalkalla. 3. Työaikapankissa saa olla kerrallaan enintään 160 plustuntia (työaikapankkisäästö) ja 40 miinustuntia (työaikapankkilaina), ellei toisin sovita. Mikäli työaikapankin sovittu enimmäistuntimäärä poikkeuksellisesti ylittyy, ylite säilyy pankissa tunteina/minuutteina tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaase maksetaan työntekijän pyytäessä seuraavan normaalin palkanmaksun yhteydessä maksuhetken henkilökohtaisella tuntipalkalla. Kun työaikapankkiin Työaikapankkiin tehtävistä siirroista on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tasovittava työnantajan ja työntekijän kesken viimeistään viikkoa ennen palkanmaksupäivää, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittuellei toisin sovita. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esim. esimerkiksi työaika- lain tai vuosilomalain mukaiset vanhentumisajat. 4. Toimihenkilön palkka määräytyy Työaikapankkivapaan ja työaikapankkilainan ajankohta ja määrä sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken. Mikäli ajankohdasta ei päästä sopimukseen, menetellään kohdan 8 mukaan. 5. Työaikapankkivapaan ajalta maksetaan pitämishetkellä voimassa olevaa työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa. Miinustunnit (työaikapankkilaina) käsitellään palkkaennakkona. Kun työntekijä tekee miinustunteja takaisin, hänelle ei makseta palkkaa tai palkan korotusosia kyseisten tuntien osalta. Työaikapankin miinustuntien takaisin tekemistä ei lueta myöskään työajaksi muun muassa ylityön määrää laskettaessa. 6. Työaikapankkivapaa on vuosiloman pituutta määrättäessä työssäolon veroista aikaa, ja se lasketaan säännölliseksi työajaksi vuorokautista, viikottaista ja jakson työaikaa määritettäessä. Työaikapankkivapaata ei kuitenkaan katsota työajaksi työaikalain 19 §:n ylityön enimmäismäärää laskettaessa. 7. Työntekijän ollessa työkyvytön ennen työaikapankkivapaan alkamista tai työkyvyttömyyden alkaessa vapaan pitämishetken mukaanaikana noudatetaan samoja sääntöjä kuin vuosityöajan lyhennysvapaiden osalta vastaavassa tilanteessa. 8. Vapaan pitäminen Sopimus työaikapankista on irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei toisin sovita. Työaikapankkivapaat pyritään pitämään ja miinustunnit tekemään takaisin työaikapankin irtisanomisajan kuluessa. Mikäli vapaan pitämisen ajankohdasta ei vähennä vuosilomaker- tymääpäästä sopimukseen, korvataan ne työntekijälle hänen henkilökohtaisella tuntipalkallaan viimeistään työaikapankin irtisanomisajan päättymistä seuraavana palkanmaksupäivänä. Mikäli miinustunteja ei voida tehdä takaisin työnä, työnantaja saa pidättää näin maksetun palkkaennakon työntekijän palkasta. 9. Työnantaja pitää työaikapankin tunneista tilikirjaa. 10. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahanapitämätön vapaa korvataan työntekijän henkilökohtaisella tuntipalkalla. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaistaTyönantaja saa pidättää työsuhteen päättyessä työaikapankissa olevat miinustunnit maksettuina palkkaennakkoina työntekijän lopputilistä työntekijän henkilökohtaista tuntipalkkaa laskentaperusteena käyttäen. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä Työntekijän työsuhteen ehtojen muuttuessa olennaisesti työnantajan ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistätyöntekijän kesken on sovittava, miten toimitaan työaikapankin tuntien suhteen. 11. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteestaperustavat työryhmän 1.2.2017 lukien seuraamaan työaikapankkien käyttämistä ja luomaan sen osalta tarvittaessa lisäohjeita muun muassa palkkaturvan, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle työttömyysturvan ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaakonkurssitilanteen osalta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan säästämisestä työ- aikapankkiin sovitaan työnantajan ja toimihenkilön välillä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esimerkiksi: • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita tasoitusvapaita, • liukuvan työajan kertymää kertymää, • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia työaikakorvauksia, • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa talvilo- maa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keskimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittumisjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissara- joissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkuperäisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset työaikalain mukai- set vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilomakerty- mää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä kerty- neistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain vuosit- tain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa työn- vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava sovit- tava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • piiriin, mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään niitäsäästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa todennettavissa, • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään kiinni- tetään työsuojelullisiin näkökohtiin näkökohtiin, • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi pidettä- väksi, • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmääritel- lään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja palkkaustapoja, • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana aikana, • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden pe- riaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan suoritetaan, • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan työn- antajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää työ- aikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa. • liukuvan työajan käyttäminen: lisätään saldoon -24 tuntia • työaikapankin käyttäminen: lisätään saldoon -24 tuntia • päivittäisen työajan pidentäminen sovittuina vii- konpäivinä tai esim. kausiluontoisesti sovittuina ajanjaksoina vuoden aikana, esim. 30 min/päivä • muutetaan jokin/jotkut seuraavista arkipyhistä työpäiviksi: uudenvuodenaatto, loppiainen, hela- torstai, pyhäinpäivä tai viikkovapaapäivä (ei kuiten- kaan sunnuntai). Mikäli työajan pidentämisessä käytetään kokonaisia työpäiviä, työpäivä vähentää työajan pidennystä 8 tunnilla. Sopimus tehdään kollektiivisesti luottamusmiehen kanssa, jolloin sopimus koskee kaikkia työntekijöitä. Mikäli luotta- musmiestä ei ole, työajan pidennyksestä sovitaan työnan- tajan ja kustannustoimittajan välillä. Työaikaa voidaan pidentää • kaikkien osalta samalla tavalla • kaikkien osalta määrätyillä vaihtoehtoisilla tavoilla • osasto- tai toimituskohtaisesti tai muutoin määri- tellyin tavoin yksiköittäin • tai siirtää sopimisoikeus ryhmäkohtaisesti tai hen- kilökohtaisesti sovittavaksi. Asiasta neuvotellaan ja sovitaan 31.12. mennessä. Sopi- mus solmitaan ensisijaisesti kalenterivuodeksi kerrallaan. Jos sopimus on solmittu toistaiseksi, se voidaan irtisanoa kolmen kuukauden irtisanomisajoin päättymään kalente- rivuoden päättyessä, ellei muuta ole sovittu. Jos työajan pidentämisestä ei voida sopia, pidennys toteu- tetaan lisäämällä työaikaa 24 yksittäisellä työtunnilla. Työ- ajan pidennys päivässä voi olla enintään yksi tunti. Puolessa vuodessa työtunteja voi olla enintään 12 ja kahden viikon jaksossa enintään viisi tuntia. Ilmoitusaika on kaksi viikkoa. Siitä riippumatta, onko työajan pidennyksestä sovittu vai toteutetaanko se työskentelemällä työnantajan määrää- mänä aikana, kyse on säännöllisestä työajasta. Työskente- lystä ei makseta ylityö- tai sunnuntaityökorvauksia. Työajan pidentäminen voidaan tehdä TES 3.1.1, 3.1.6 ja 3.2 kohdan määräyksien estämättä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankkijärjestelmällä edistetään toimiston toiminnan tarkoituksenmu- kaista ja luottamushenkilö voivat tuloksellista järjestämistä ja henkilöstön työaikatoiveiden huomioon ottamista. Työaikapankki on käytössä myös asiakaspalvelussa. Työaikapankin käyttö edellyttää työntekijän suostumusta. Työntekijä voi sopia esihenkilön kanssa, että liukumasaldo siirretään työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessäpankkiin. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • voi siirtää enintään 36 tuntia 15 minuuttia pidettä- väksi kesävapaana vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa yhteydessä, kuitenkin siten, että vuosiloman ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittukesävapaan yhteispituus voi olla enintään kaksi kuukautta. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä tunnit annetaan vastaavana korottamattomana vapaana eivätkä niitä koske esimne ole lisä- tai ylityötä. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatTyöaikapankkiin siirretyt työtunnit pidetään ensisijaisesti kesävapaana vuosi- loman yhteydessä esihenkilön kanssa sovittavalla tavalla. Toimihenkilön palkka määräytyy Vuosiloma ja vuosi- vapaa pidetään, mikäli mahdollista, yhtäjaksoisesti. Työntekijäkohtaisesti voi- daan sopia vapaan pitämishetken mukaanpitämisestä erillisissä jaksoissa. Vapaan pitäminen Työnantajalla on ensisijai- nen oikeus määrätä vuosiloman ja vuosivapaan pitämisen ajankohta. Työntekijän sairastuminen ei vähennä vuosilomaker- tymääoikeuta liukumavapaan ajankohdan siirtämiseen. Työsuhteen Mikäli työntekijä haluaa muulloin kuin palvelussuhteen päättymisen yhtey- dessä irtautua työaikapankin soveltamispiiristä, tulee tästä ilmoittaa vähintään kuusi kuukautta ennen soveltamisen päättymistä. Tätä koskeva irtisanomis- aika alkaa sitä koskevan ilmoituksen jälkeisen seuraavan kalenterikuukauden 1. päivä, ellei toisin sovita työntekijäkohtaisesti. Irtisanomisilmoituksen jälkei- senä aikana tunteja ei enää siirretä työaikapankkiin ja aikaisemmin siirretyt tunnit pyritään antamaan ensisijaisesti vapaana. Ellei vapaata edellä maini- tuissa tai muissa tilanteissa kuten työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteestavoida antaa, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet työai- kapankissa olevat tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaakorvataan rahana maksamalla kultakin tunnilta yksin- kertainen tuntipalkka.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jolloin toimihenkilölle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Työaikapankin tehtävänä on vastata työmäärän vaihteluihin, tukea tätä kautta yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä vastata yksilöllisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon otta- miseen työaikapankille. - liukuvan työajan kertymää - keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa - työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita - vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia - vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata - vapaaksi sovittua lomarahaa - 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi - keitä sopimus koskee - miten järjestelmään liitytään ja miten siitä erotaan - mitä ja millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää ja milloin niitä ei voida pitää - vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät - milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää - miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi - menettelytavat siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa - miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkka- perusteita tai palkkaustapoja - minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, va- paa voidaan muuttaa rahaksi - kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja henkilöstön edustajan kesken - sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatulisi samalla sopia siitä, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimesimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatToimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä toimihenkilö ja työnantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on toimihenkilöllä oikeus sijoittaa kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikallisesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta tai työn järjestelyllisestä syystä yhden kerran kalenterivuodessa. Jos toimihenkilön työkyvyttömyys alkaa ennen työaikapankkivapaata, voi hän korkeintaan ker- ran kalenterivuodessa pyytää siirtämään kolmea päivää tai sitä pidempää pankkivapaata myö- hemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä - ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuotannon keskeyttämiseen - periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävä- hennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan makse- taan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan säästä- misestä työaikapankkiin sovitaan työnantajan ja toi- mihenkilön välillä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi kiksi: • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita tasoitusvapaita, • liukuvan työajan kertymää kertymää, • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia työaikakorvauksia, • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keski- määräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitus- vapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoit- tumisjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alkupe- räisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käy- tetyistä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää työaikapankkikerty- mää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • piiriin, mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään niitäsäästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa todennettavissa, • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin näkökohtiin, • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi pidettäväksi, • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja palkkaustapoja, • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana aikana, • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan suoritetaan, • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. 1. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yk- silöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamista. 2. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan sääs- tämisestä työaikapankkiin sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä. 3. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esi- merkiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä ker- tynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. 4. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä kes- kimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoi- tusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoit- tumisjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. 5. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alku- peräisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. 6. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosi- lomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet työaikapank- kiin kertyneet vapaat maksetaan rahana. 7. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan Luottamusmiehelle anne-taan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käyte- tyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja edus- taja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti eri- tyisesti työsuojelullisista syistä. 8. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. 9. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka siitä kuin- ka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa todennet- tavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut asete- tut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi pidet- täväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmääri- tellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkkaperus- teita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta työnte-osta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohellaohel- la, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti min- kä periaatteidenmukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka kuin- ka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jossa työntekijälle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon otta- miseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • esimerkiksi: ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • ˗ vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomaltapaluurahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi Järjestelmän käyttöönotossa sovittavat asiat ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan ˗ mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkka- perusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa va- paa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • rahaksi, kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää. Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä työntekijä ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on työntekijällä oikeus käyttää kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikalli- sesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta syystä ker- ran kalenterivuodessa. Jos työntekijän työkyvyttömyys alkaa ennen sovittua työaikapankkiva- paata, voi hän korkeintaan kerran kalenterivuodessa siirtää kolmea päivää tai sitä pidemmän pankkivapaan myöhemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuo- tannon keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat maksetaan ra- hana.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankkijärjestelmällä edistetään toimiston toiminnan tarkoituksenmu- kaista ja luottamushenkilö voivat tuloksellista järjestämistä ja henkilöstön työaikatoiveiden huomioon ot- tamista. Työaikapankki on käytössä myös asiakaspalvelussa. Työaikapankin käyttö edellyttää työntekijän suostumusta. Työntekijä voi sopia esimiehen kanssa, että xxxxxxxxxxxx siirretään työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessäpankkiin. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • voi siirtää enintään 36 tuntia 15 minuuttia pidettä- väksi kesävapaana vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa yhteydessä, kuitenkin siten, että vuosiloman ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata kesävapaan yhteispituus voi olla enintään kaksi kuukautta. Työaikapankkiin siir- retyt tunnit annetaan vastaavana korottamattomana vapaana eivätkä ne ole lisä- tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittuylityötä. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esimtyötunnit pidetään ensisijaisesti kesävapaana vuosilo- man yhteydessä esimiehen kanssa sovittavalla tavalla. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatVuosiloma ja vuosiva- paa pidetään, mikäli mahdollista, yhtäjaksoisesti. Toimihenkilön palkka määräytyy Työntekijäkohtaisesti voidaan sopia vapaan pitämishetken mukaanpitämisestä erillisissä jaksoissa. Vapaan pitäminen Työnantajalla on ensisijainen oi- keus määrätä vuosiloman ja vuosivapaan pitämisen ajankohta. Työntekijän sairastuminen ei vähennä vuosilomaker- tymääoikeuta liukumavapaan ajankohdan siirtämiseen. Työsuhteen Mikäli työntekijä haluaa muulloin kuin palvelussuhteen päättymisen yhteydessä irtautua työaikapankin soveltamispiiristä, tulee tästä ilmoittaa vähintään kuusi kuukautta ennen soveltamisen päättymistä. Tätä koskeva irtisanomisaika alkaa sitä koskevan ilmoituksen jälkeisen seuraavan kalenterikuukauden 1. päivä, ellei toisin sovita työntekijäkohtaisesti. Irtisanomisilmoituksen jälkeisenä aikana tunteja ei enää siirretä työaikapankkiin ja aikaisemmin siirretyt tunnit pyritään antamaan ensisijaisesti vapaana. Ellei vapaata edellä mainituissa tai muissa tilanteissa kuten työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteestavoida antaa, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet työaikapankissa olevat tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaakorvataan rahana maksamalla kultakin tunnilta yksinkertainen tunti- palkka.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Muutetaan sopimuskauden ajaksi työaikapankkia koskeva kirjaus. Muutos on määräaikainen, jonka jälkeen työaikapankkikirjaus palautuu samaan muotoon kuin sopimuskaudella 5.2.2020-31.12.2021, ellei työehtosopimusneuvotteluissa toisin sovita. Uudesta kirjauksesta: Työaikapankista sovitaan paikallisesti. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessähenkilöstön edustajan välillä. Työaikapankin käyttöönoton yhteydessä sovitaan säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääristä, joita ei rajoita työehtosopimuksen enimmäismääriä koskeva kirjaus. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata säästettäväksi työaikaa, työehtosopimuksen mukaisia palkallisia vapaita, säästövapaita, työajaksi muutettavia rahaeriä tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaamuita rahanarvoisia eriä. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esim. esimerkiksi työaika- lain tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan10- tuntisen teettäminen ✓ Enintään 10-tuntisia päiviä voidaan teettää yksittäisellä työntekijällä enintään 30 päivänä kalenterivuodessa ja enintään kahtena peräkkäisenä työviikkona. Vapaan pitäminen Öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksessa ei vähennä vuosilomaker- tymääole 10h kirjauksia, joten tämä muutos ei koske ko. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahanasopimusta. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaistaTyöaikakokeilu ✓ Liitot käynnistävät ajalle 18.1.2022–31.12.2023 määräaikaisen hankkeen, ✓ Paikallisesti sopien näissä kokeiluissa voidaan poiketa työehtosopimuksen työaikaluvun määräyksistä. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ✓ Osapuolten on kuitenkin kaikissa tapauksissa noudatettava työaikalain pakottavaa lainsäädäntöä ✓ Kokeiluun on ilmoittauduttava ja käytetyis- tä vapaistakäytävä alkukoulutus. Luottamushenkilö Selviytymistoimet taloudellisissa vaikeuksissa Lisätään uusi kappale ennen pöytäkirjamerkintää seuraavasti: ✓ Kun yhteisesti todetaan, että yritys on ajautumassa poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen, voidaan työnantajan päätöksellä ottaa käyttöön pidennetty lomakausi 1.4.– 31.10. Tutustu työelämään ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistätienaa ✓ Tarkoituksena tukea peruskoululaisten, lukiolaisten, kymppiluokkalaisten sekä VALMA- koulutukseen osallistuvien nuorten mahdollisuuksia tutustua työelämään. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta✓ Kaksi viikkoa tai 10 työpäivää kestävä kesäharjoittelujakso 1.6.–31.8.välisenä aikana. ✓ Xxxxxxx työelämään ja tienaa korvaus on 365 euroa vuosina 2022 ja 2023. ✓ Nuorella voi olla useampi tämän suosituksen mukainen tutustumisjakso samalla työnantajalla kunakin vuonna. Perhevapaauudistustyöryhmä ✓ Perhevapaauudistus työryhmään. Toteutetaan vapaiden määrää lisäämättä. Työehtosopimuksissa määritelty, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumistamiten toimitaan jollei työryhmä pääse sopuun. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle Keskeisimmät tekstimuutokset - muuta ✓ Äitiysajan ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi isyysvapaan palkanlaskennassa mahdollisuus erotuspalkan maksamiseen. ▪ Erotuspalkassa toimihenkilö/työntekijä hakee itse Kelalta päätöksen päivärahasta ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan työnantaja tämän jälkeen maksaa palkan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaapäivärahan erotuksen ✓ Jäsenmaksuperintäohjeita päivitettiin.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankki on työ- ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessävapaa-ajan yhteensovittamiseksi käyttöön otettava järjestelmä, jossa työntekijälle ja työnantajalle syntyy mahdollisuus tallettaa ja käyttää aikaa järjestelmän käyt- töönoton yhteydessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Työn ja vapaa-ajan onnistunut yhteen- sovittaminen lisää työtyytyväisyyttä, työhön sitoutumista ja tuottavuutta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä. Liitot suosittelevat, että paikalliset osapuolet asettavat tavoitteet muun muassa tuottavuuden, kilpailukyvyn, työturvallisuuden ja työntekijöiden yksilöllisten työaikatarpeiden huomioon otta- miseen työaikapankille. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • esimerkiksi: ˗ liukuvan työajan kertymää ˗ keskimääräistä säännöllistä päivä- tai viikkotyöaikaa ˗ työajanlyhennysvapaita tai kolmivuorotyön vapaita ˗ vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia ˗ vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • ˗ vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta sovittua lomaltapaluurahaa ˗ 58 vuotta täyttäneen työntekijän osalta työntekijän niin halutessa rahanarvoisia etuuksia vaihdettuna vastaavaksi vapaaksi Järjestelmän käyttöönotossa sovittavat asiat ˗ keitä sopimus koskee ˗ miten järjestelmään liitytään ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä miten siitä erotaan ˗ mitä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä millaisin ehdoin vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin säästää ja milloin niitä säästetään sekä ei voida pitää ˗ vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät ˗ milloin ja missä tilanteissa vapaita voidaan pitää ˗ miten rahaperusteiset korvaukset muutetaan vastaavaksi vapaa-ajaksi ˗ menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • ˗ miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkka- perusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • ˗ minkä periaatteiden mukaisesti ja missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa va- paa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • rahaksi, kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön henkilöstön edustajan kesken ˗ sovittaessa 58 vuotta täyttäneen työntekijän mahdollisuudesta vaihtaa rahanarvoisia etuuksia vastaavaksi vapaaksi tulisi samalla sopia siitä, onko näissä tilanteissa tarpeen nostaa vapaiden säästämisen enimmäismäärää. Pankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäisen identiteettinsä, eivätkä niitä koske esimer- kiksi työaika- tai vuosilomalain mukaiset tasoittumis- tai vanhentumisajat. Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Tässä yhteydessä työntekijä ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyönantaja laativat suunnitelman kertyneiden vapaiden antamisajankohdista. Ellei sopimukseen vapaiden antamisajankohdasta päästä, on työntekijällä oikeus käyttää kahden kuukauden ilmoitusajalla enintään 30 % pankin tunneista, ellei ilmoitusajasta sovita paikalli- sesti toisin. Työnantaja voi siirtää vapaan ajankohtaa painavasta tuotannollisesta syystä ker- ran kalenterivuodessa. Jos työntekijän työkyvyttömyys alkaa ennen sovittua työaikapankkiva- paata, voi hän korkeintaan kerran kalenterivuodessa siirtää kolmea päivää tai sitä pidemmän pankkivapaan myöhemmin pidettäväksi. Liitot ovat yhtä mieltä ˗ ettei vapaiden antaminen ja pitäminen saa johtaa ylityön tekemisen tarpeeseen tai tuo- tannon keskeyttämiseen ˗ periaatteesta, jonka mukaan työn vähentyessä pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. ˗ Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomakertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertyneet vapaat maksetaan ra- hana.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessäsoveltaa työaikapankkia niihin työntekijöi- hin, jotka ovat työajan seurannan piirissä. Tuntityön- tekijöiden osalta soveltamisesta sovitaan tapauskoh- taisesti. Työaikapankkia sovelletaan sellaiseen työhön, joka kuuluu työaikalain soveltamisen piiriin. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa siirtää ⏵ yli +40 tunnin ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata alle -20 xxxxxx xxxxxxx ⏵ ylityöstä maksettavat perus- ja korotusosat tunneiksi muutettuna ⏵ lakiin tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaasopimukseen perustuvat rahamääräiset etuudet kuten sunnuntaityökorvaus Työaikapankkiin ei siirretä sellaisia tunteja, jotka työn- tekijän kanssa on sovittu erikseen maksettavan rahana. Kun Saldon siirtämisestä työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tahenkilön sovittava esihenkilön kanssa etukäteen ja esihenkilön tulee hankkia siihen asianmukainen hyväksyntä. Enimmillään työaikapankin kertymä voi olla 180 tuntia vastaava aika. Työaikapankkiin talletettu työaika annetaan kokonaisi- na vapaapäivinä. Vapaan pitämisestä sovitaan työntekijän ja työnantajan välillä vastaavalla menettelyllä kuin miten lomista sovitaan. Työnantaja voi muuttaa yksipuolisesti sovitun va- paan pitämisajankohtaa vain siinä tapauksessa, että va- paan pitämättä jättämiseen kyseisenä ajankohtana on erittäin painavia syitä, jotka liittyvät yrityksen toimin- taan ja työntekijän työtehtäviin. Tällöin työnantajan on ilmoitettava, milloin vapaa voidaan pitää. na ja on työkyvytön yli seitsemän päivää, tämän ylit- tävää aikaa ei lueta työaikapankkivapaaksi. Työntekijän on tällöin viipymättä ilmoitettava työkyvyttömyydestä työnantajalle ja osoitettava se lääkärintodistuksella. Kokonaisina työpäivinä annettavat vapaat luetaan työs- säolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Jos kertynyttä vapaata ei voida pitää kahden kalen- terivuoden kuluessa sen kerryttämisestä, maksetaan se rahana (1:1), työntekijän niin pyytäessä. Työaikapankissa olevat saldot tasataan ennen työ- suhteen päättymistä. Mikäli kuitenkin työsuhteen päät- tyessä työaikapankissa on säästettyä saldoa, ne makse- taan lopputilin yhteydessä rahana (1:1). Lainatut saldot peritään lopputilissä. Työaikapankin toteutuksesta voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä paikalli- sesti myös toisin lainsäädännön sallimissa rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuot- tavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yksilöl- listen työaikatarpeiden huomioon ottamista. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työ- aikapankin käyttöönotosta yrityksessä. Työajan sääs- tämisestä työaikapankkiin sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa talvilo- maa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaalomapalkan korotusta. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä keski- määräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoitus- vapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoittu- misjärjestelmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alku- peräisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet työaikapank- kiin kertyneet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin pank- kiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan Luottamusmiehelle anne- taan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää työaikapankkikerty- mää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa mu- kaan työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit tun- nit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumistaturvautumis- ta. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka siitä kuin- ka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa todennet- tavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut asete- tut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi pidet- täväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmääri- tellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita palkkaperus- teita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohellaohel- la, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti min- kä periaatteidenmukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka kuin- ka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. 1. Työaikapankin tarkoituksena on tukea yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden yk- silöllisten työaikatarpeiden huomioon ottamista. 2. Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin työ- aikapankin käyttöönotosta yrityksessä. 3. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi esi- merkiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • keskimääräistä säännöllistä viikkotyöaikaa • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. 4. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä kes- kimääräistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- tatasoi- tusvapaata, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää tasoit- tumissuunnitelmaa käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otettaessa sovittu. 5. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen alku- peräisen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työ- aikalain mukaiset vanhentumisajat. 6. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken pitämishet- ken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymäävuosilo- makertymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet kertyneet vapaat maksetaan rahana. 7. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin pank- kiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan an- netaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. 8. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa mu- kaan työn vähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. 9. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi li- säksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.:

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankin käyttäminen edellyttää työntekijän ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessätyönantajan välistä kirjallista sopimusta. Aloitteen työaikapankin käyttöönottamisesta voi tehdä joko työntekijä tai työnantaja. Sopimuksessa tulee todeta, mitä lisiä ja työaikakorvauksia työaikapank- kiin voidaan tallettaa, talletettavan työajan enimmäismäärä sekä suunnitelma vapaan käyttöajankohdasta. Sopimus tehdään ensisijaisesti määräajaksi. Jos työaikapankkia koskeva sopimus teh- dään toistaiseksi voimassa olevaksi, voidaan sopimus irtisanoa neljän kuukauden irti- sanomisaikaa noudattaen. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai muulla tavoin to- disteellisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • tallettaa lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvauk- sia, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnuntaikorvauksia sekä varallaolokorvauksia, aatto- päiväkorvauksia ja viikkolepokorvauksia. Työaikapankkituntien enimmäismäärä voi olla korkeintaan 78 tuntia (4.680 minuuttia) / työntekijä. Rahakorvaukset muutetaan ajaksi oheisen työaikakorvausten muuntotaulukon mukaisesti. Lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvausten, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sun- nuntaikorvausten sekä varallaolokorvausten siirtämisestä työaikapankkiin on sovit- tava viimeistään samassa yhteydessä, kun sovitaan näiden tekemisestä. Vapaa pidetään erikseen sovittavana ajankohtana ja vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata ajan palkka määräytyy va- paan pitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti. Jos vapaan ajankoh- dasta ei voida sopia, on työntekijällä oikeus saada tieto vapaan ajankohdasta viimeis- tään kaksi viikkoa ennen sen alkamispäivää. Pankkivapaa pidetään ensisijaisesti ko- konaisina päivinä. Työaikapankkiin talletetusta ajasta tulee pitää työaikalain mukaista kirjanpitoa tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaamuuta luotettavaa kirjanpitoa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetäTyöaikapankin saldo tulee olla helposti työntekijän tarkistettavissa. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissaTyöaikapankkivapaan pitäminen ei heikennä työntekijän vuosiloma- eikä muita etuuksia, jotka on määräytyvät työsuhteen keston perusteella. Jos työntekijä sairastuu vapaan aikana, vapaa keskeytyy ja vapaa muuttuu seuraavan kalenteripäivän alusta sairauspoissaoloksi. Pitämättä jäänyt vapaa siirtyy annettavaksi myöhemmin sovitta- vana ajankohtana tai sitä käyttöön otet- taessa sovittuvastaava osuus voidaan maksaa rahana. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esimJos sairauspoissa- olo päättyy ennen sovitun vapaan päättymistä, vapaa jatkuu sovitun mukaisena. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatTyö- kyvyttömyys todistetaan ja siitä ilmoitetaan kuten työkyvyttömyydestä siirrettäessä vuosilomaa. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaanJos työntekijän oikeus äitiys- tai isyysvapaaseen tai ottovanhempainvapaaseen alkaa sovitun työaikapankkivapaan aikana, vapaa muuttuu äitiys- tai isyysvapaaksi tai xxxx- xxxxxxxxxxxxxxxxxx. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymääVapaana annettavat työaikapankkitunnit lasketaan kyseisen viikon tai työjakson työ- ajan lisäykseksi säännöllisen työajan täyttymiseen saakka. Työaikapankissa oleva aika voidaan, jos siitä yhteisesti sovitaan, käyttää tämän työai- kapankkisopimuksen irtisanomisaikana tai siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Jos osapuolet eivät muuta sovi, käyttämättä jäänyt työaikapankkiin kertynyt työaika mak- setaan rahana irtisanomisajan päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Työsuhteen päättyessä maksetaan työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä kertynyt työaika rahana samassa aikataulussa, kuin mitä on sovittu loppupalkan ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaamahdollisten lomakorvausten mak- samisesta.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Työaikapankki. Työnantaja Työaikapankin käyttäminen edellyttää työntekijän ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessätyönantajan välistä kirjallista sopimusta. Aloitteen työaikapankin käyttöönottamisesta voi tehdä joko työntekijä tai työnantaja. Sopimuksessa tulee todeta, mitä lisiä ja työaikakorvauksia työaikapank- kiin voidaan tallettaa, talletettavan työajan enimmäismäärä sekä suunnitelma vapaan käyttöajankohdasta. Sopimus tehdään ensisijaisesti määräajaksi. Jos työaikapankkia koskeva sopimus teh- dään toistaiseksi voimassa olevaksi, voidaan sopimus irtisanoa neljän kuukauden irti- sanomisaikaa noudattaen. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tai muulla tavoin to- disteellisesti. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • tallettaa lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvauk- sia, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sunnuntaikorvauksia sekä varallaolokorvauksia, aatto- päiväkorvauksia ja viikkolepokorvauksia. Työaikapankkituntien enimmäismäärä voi olla korkeintaan 78 tuntia (4.680 minuuttia) / työntekijä. Rahakorvaukset muutetaan ajaksi oheisen työaikakorvausten muuntotaulukon mukaisesti. Lisätyön ja ylityön perus- ja korotusosien korvausten, ilta-, yötyö-, lauantai- ja sun- nuntaikorvausten sekä varallaolokorvausten siirtämisestä työaikapankkiin on sovit- tava viimeistään samassa yhteydessä, kun sovitaan näiden tekemisestä. Vapaa pidetään erikseen sovittavana ajankohtana ja vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata ajan palkka määräytyy va- paan pitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti. Jos vapaan ajankoh- dasta ei voida sopia, on työntekijällä oikeus saada tieto vapaan ajankohdasta viimeis- tään kaksi viikkoa ennen sen alkamispäivää. Pankkivapaa pidetään ensisijaisesti ko- konaisina päivinä. Työaikapankkiin talletetusta ajasta tulee pitää työaikalain mukaista kirjanpitoa tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaamuuta luotettavaa kirjanpitoa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetäTyöaikapankin saldo tulee olla helposti työntekijän tarkistettavissa. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissaTyöaikapankkivapaan pitäminen ei heikennä työntekijän vuosiloma- eikä muita etuuksia, jotka on määräytyvät työsuhteen keston perusteella. Jos työntekijä sairastuu vapaan aikana, vapaa keskeytyy ja vapaa muuttuu seuraavan kalenteripäivän alusta sairauspoissaoloksi. Pitämättä jäänyt vapaa siirtyy annettavaksi myöhemmin sovitta- vana ajankohtana tai sitä käyttöön otet- taessa sovittuvastaava osuus voidaan maksaa rahana. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esimJos sairauspoissa- olo päättyy ennen sovitun vapaan päättymistä, vapaa jatkuu sovitun mukaisena. työaika- lain mukaiset vanhentumisajatTyö- kyvyttömyys todistetaan ja siitä ilmoitetaan kuten työkyvyttömyydestä siirrettäessä vuosilomaa. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaanJos työntekijän oikeus äitiys- tai isyysvapaaseen tai ottovanhempainvapaaseen alkaa sovitun työaikapankkivapaan aikana, vapaa muuttuu äitiys- tai isyysvapaaksi tai xxxx- xxxxxxxxxxxxxxxxxx. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymääVapaana annettavat työaikapankkitunnit lasketaan kyseisen viikon tai työjakson työ- ajan lisäykseksi säännöllisen työajan täyttymiseen saakka. Työaikapankissa oleva aika voidaan, jos siitä yhteisesti sovitaan, käyttää tämän työai- kapankkisopimuksen irtisanomisaikana tai siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Jos osapuolet eivät muuta sovi, käyttämättä jäänyt työaikapankkiin kertynyt työaika mak- setaan rahana irtisanomisajan päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Työsuhteen päättyessä maksetaan työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahanakertynyt työaika rahana samassa aikataulussa, kuin mitä on sovittu loppupalkan ja mahdollisten lomakorvausten mak- samisesta. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä Työaikakorvausten muuttaminen aikakorvauksiksi Lisä- ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.ylityötuntien perusosat 1 tunti 60 min Ylityön korotusosa 50 % 30 Ylityön korotusosa 100 % 60 Iltatyökorvaus 15 % 9 Yötyökorvaus 35 % 21 Lauantaityökorvaus 25 % 15 Sunnuntaityökorvaus yleinen 100 % 60 Sunnuntaityökorvaus 16 § 50 % 30 Aattopäivänkorvaus 100 % 60 Viikkolepokorvaus 1 tunti 60

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja ja luottamushenkilö luottamusmies voivat sopia työaika- pankin työaikapan- kin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan – vuosityöaikaa tasoittavia vapaapäiviä – xxxxxxxx xxxxxxx kertymää vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa talvilo- maa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa otetta- essa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain työaikalain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön Työntekijän palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle Työntekijälle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä ker- tyneistä vapaista. Luottamushenkilölle Luottamusmiehelle annetaan vuosittain vuo- sittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä käytetyistä vapaista. Luottamushenkilö Luottamusmies ja työnantajan edustaja seuraavat seu- raavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista työ- suojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, siitä kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään kiinni- tetään työsuojelullisiin näkökohtiin kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • pidet- täväksi – miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritelläänmääri- tellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja menettelytavoista toimihenkilön työntekijän ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi es- tynyt työnteosta sovitun vapaan aikana – menettelytavoista työntekijän ollessa työkyvyttö- myyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohellaohel- la, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön luottamusmiehen kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaikapankki. Työnantaja 1. Työpaikkakohtaisesti sopien (23 §:n mukaan, s. 71) voidaan tehtyjä työ- tunteja siirtää työaikapankkiin alla esitetyllä tavalla. Siirrettävät työtun- nit 2. Työnantajan ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessätyöntekijän sopiessa voidaan työaikapankkiin siirtää: • lisä- ja ylityötunteja • sunnuntaityön korotustunteja • tes-vapaapäivänä tehtyjä työtunteja • arkipyhälyhennyspäivänä tehtyjä työtunteja • työaikalain mukaisena vapaapäivänä tehtyjä työtunteja • ns. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita pekkaspäivänä tehtyjä työtunteja • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa plussaldotunteja työntekijän pyynnöstä. 3. Työnantajan aloitteesta tehtävät ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaakorotetulla palkalla maksettavat työ- tunnit siirretään työaikapankkiin vastaavasti korotettuina. Kun Työnteki- jän aloitteesta tehtävät tunnit siirretään työaikapankkiin on korottamatto- mina. 4. Työnantaja ja työntekijä sopivat siirrettävien työtuntien määrästä. Työaikapankissa saa kokoaikatyöntekijällä olla enintään 75 tuntia ja alle 37,5 tuntia tekevällä enintään 2 kertaa työsopimuksessa sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaanviikkotyö- aika. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymääpitäminen 5. Työsuhteen päättyessä Työnantaja ja työntekijä pyrkivät sopimaan työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahanakertyneen vapaan antamisajankohdan. Toimihenkilölle Muussa tapauksessa työnantaja määrää va- paan antamisajankohdan. Vapaan antamisajankohdasta on ilmoitettava työntekijälle hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään 2 viikkoa etukäteen. 6. Vapaa annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaistakokonaisina vapaapäivinä, ellei toisin sovita. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaistaVapaa py- ritään antamaan muiden vapaapäivien tai vuosiloman yhteydessä. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistäVapaa on pidettävä viimeistään kertymisvuotta seuraavan kalenterivuoden aika- na, ellei hyväksyttävän poissaolon takia muuta sovita. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää Työnantajan tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaatyöntekijän irtisanoessa työaikapankkisopimuksen pidetään työaikapank- kiin siirretyt työtunnit vapaana tämän pykälän mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus