We use cookies on our site to analyze traffic, enhance your experience, and provide you with tailored content.

For more information visit our privacy policy.

Common use of Neuvottelujärjestys Clause in Contracts

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 5 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä kysy- myksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jota toimi- henkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsitel- täväksi. 34. Jommankumman osapuolen Sopijapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäesityksestä. Esityksen saatuaan työn- antajan on myös ilmoitettava toimihenkilöiden edustajalle ajankohta, milloin neuvottelut aloitetaan. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen jonkun sopijapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava mai- nittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio eri- mielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osa- puoli jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun neu- votteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimielisyy- teen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 4 contracts

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillaTyöehtosopimuksen tulkintaa tai työsuhteen ehtoja koskeva erimielisyys ratkaistaan noudattaen alla esitettyä neuvottelujärjestystä. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiErimielisyydet tulee ensisijaisesti ratkaista työpaikalla käytävin neuvotteluin. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa Työn suorittamista ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäsen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee työnte- kijän kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 4. Neuvotteluista Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja selvitettävä paikalli- sesti työnantajan tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tämän edustajan ja luottamusmiehen tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestätyöntekijän itsensä välil- lä. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta Työehtosopimuksen tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan työnantajan tai soveltamisesta eivät johda tulokseentä- män edustajan ja luottamusmiehen välillä, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksijos yrityksessä on valittu luottamusmies. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksiPaikalliset neuvottelut on syytä aloittaa ja käydä ilman aiheetonta viivytystä. Neuvotte- lut on aloitettava viimeistään viikon kuluessa neuvotteluesityksen tekemisestä. 7. Tämän sopimuksen osallisten Paikallisissa neuvotteluissa on laadittava pöytäkirja, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Pöytäkirjaa ei kuitenkaan tarvitse laatia siitä asiasta, josta laaditaan kohdan 8 mukainen erimielisyysmuistio. Pöytäkirja tehdään ja allekirjoitetaan kahtena kappa- leena, joista annetaan yksi kummallekin osapuolelle. 8. Ellei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistuksi yrityksessä paikallisissa neuvotteluis- sa, voidaan asia jommankumman paikallisen osapuolen vaatimuksesta siirtää liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuaratkaistavaksi. Tällöin edellytetäänosapuolet laativat ensi tilassa yhteisen erimielisyysmuistion, että neuvoteltavasta asiasta jo- hon kirjataan mitä erimielisyys koskee sekä kummankin osapuolen perustellut näke- mykset asiassa. Liitot suosittelevat liittojen yhteisesti laatiman mallipohjan käyttämistä erimielisyysmuistiota laadittaessa. Muistio laaditaan kahtena kappaleena, yksi kum- paakin liittoa varten. Luottamusmies ja työnantajan edustaja allekirjoittavat yhteisen muistion. Osapuolet toimittavat muistion liittoihin. Mikäli neuvotteluosapuoli ei kohtuul- lisessa ajassa osallistu yhteisen erimielisyysmuistion laatimiseen, voi toinen osapuoli yksin siirtää asian liittojen ratkaistavaksi. 9. Työehtosopimusta koskevat erimielisyydet, joista on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä tämän neuvottelujärjestyksen mukaisesti neuvoteltu liittojen kesken pääsemättä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissavoidaan jättää työ- tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista il- maantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäyhteisymmär- ryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnassa tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksi- mielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsitel- täväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä eri- mielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiliitto- jen käsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tar- koitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään viimeis- tään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeetonta viivytystä välttäen. Seuraavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotte- luissa sovittava. 45. Neuvotteluista Neuvotteluissa on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava mainit- tava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa ku- luessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseentulok- seen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitetut asiat voivat asianomaiset liitot, oltuaan asiasta yksimieliset, siirtää keskus- liittojen välillä neuvoteltavaksi. 67. Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyy- destä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työn- seisausta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpi- teeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen ku- lun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 kohdissa6 momenteissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien Työn suorittamista ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillasen teknistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tu- lee toimihenkilön kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan Palkkausta ja toimihenkilön välillä, muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiselvitet- tävä paikallisissa neuvotteluissa. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja Luottamusmiehelle ja toimihenkilölle on ilmoitettava, kuka toimii työnanta- jan edustajana paikallisissa neuvotteluissa sekä mikä on hänen toimialu- eensa ja toimivaltansa, jos ne on alueellisesti tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestähenkilöstöasioiden osalta rajoitettu tiettyihin asiaryhmiin. 4. Neuvotteluista Neuvottelut erimielisyyden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioaloitettava viivytyksettä neuvottelupyynnön esittämisestä. Mikäli neuvotteluja ei voida aloittaa heti, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaluottamusmiehelle ilmoitettava syy tähän sekä ajankohta, milloin neuvottelut aloitetaan. Asiakirjassa Neuvottelut on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäkäytävä asiallisesti pitkittä- mättä kannanottamista. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta Erimielisyys on ensin käsiteltävä työnantajan edustajan ja toimihenkilön tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksiasianomaisen luottamusmiehen välillä. Työpaikkakohtaisessa erimielisyy- den käsittelyssä selvitetään erimielisyyteen liittyvät asiatiedot sekä esite- tään mahdollisuuksien mukaan kannanotto perusteluineen itse riitakysy- mykseen. 6. Niin kauan kuin Ellei erimielisyys näin ratkea neuvotellaan erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja neuvottelevan luottamusmiehen ja työnantajan nimeämän paikallisen edustajan välillä. Ellei näissä neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä tai liittoneuvottelujaellei pankissa ole neuvottelevia luottamusmiehiä, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksineuvotellaan asiasta pääluottamusmie- hen ja työnantajan edustajan välillä. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla Ellei yksimielisyyttä saavuteta, on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuapääluottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisistä neuvotteluista tai niissä yrityksissä, joissa ei ole pää- luottamusmiestä, neuvottelevan luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisistä neuvotteluista laadittava muistio. Tällöin edellytetäänMuistio on tehtävä turhaa viivy- tystä välttäen ja allekirjoitettava kahtena kappaleena, että neuvoteltavasta asiasta joista annetaan yksi kummallekin osapuolelle. Muistion tulee sisältää erimielisyyden aihe täs- mennettynä, erimielisyyteen liittyvät asiatiedot sekä osapuolten kannat pe- rusteluineen. Niissä yrityksissä, joissa on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltupääluottamusmies, voi neuvotte- leva luottamusmies taikka työnantajan edustaja vaatia muistion laatimista. 8. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimielisyyttä saavuteta paikallisesti, menetellään kuten 2 voi jompikumpi osapuolista alis- taa erimielisyysasian sopijapuolten eli liittojen ratkaistavaksi. 9. Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen tarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, on paikalliset ja 5 kohdissaliittojen väliset neuvottelut lisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen pe- ruste on riitautettu.

Appears in 3 contracts

Samples: Employment Agreement, Rahoitusalan Työehtosopimus, Rahoitusalan Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti Sopijapuolet neuvottelevat kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillakehittämiseen työpai- koilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja jota koskevat pai- kalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan erimielisyyttä työnan- tajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluillaneuvotte- luilla. Jolleivät Jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiliitto- jen käsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa tapa- uksissa on ne aloitettava ensitilassa aloittava ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä tarpeetonta viivytystä välttäen. Seuraavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotteluissa sovittava. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekirjoittava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäpäättämisestä. 56. Jos Jolleivat edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jompi- kumpi osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneu- votteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen paikalli- seen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2,3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla toi- mialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämi- seen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voi- neet sopia keskenään, ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liit- tojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa asi- assa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten asi- anomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa, ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava mainit- tava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseentulok- seen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyy- destä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estä- miseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin Täl- löin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti aikai- semmin paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa neuvottelus- sa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 kohdissa6 koh- dissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista il- maantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäyhteisymmärryk- sessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten asi- allisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimieli- syyttä, soveltamisesta tai jota toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keske- nään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä pyrit- tävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteenyksi- mielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen Sopijapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa tapauk- sissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkulu- essa esityksestä. Esityksen saatuaan työnantajan on myös ilmoitet- tava toimihenkilöiden edustajalle ajankohta, milloin neuvottelut aloite- taan. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen jonkun sopijapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja pöy- täkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekir- joitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio erimielisyys- muistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujakäy- dään neuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta, eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltupaikallisesti neuvo- teltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään mene- tellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillatoi- mihenkilön kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan Palkkausta ja toimihenkilön välillä, muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiselvitettävä paikallisissa neuvotteluissa. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja Luottamusmiehelle ja toimihenkilölle on ilmoitettava, kuka toimii työnantajan edustajana paikallisissa neuvotteluissa sekä mikä on hänen toimialueensa ja toi- mivaltansa, jos ne on alueellisesti tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestähenkilöstöasioiden osalta rajoitettu tiettyi- hin asiaryhmiin. 4. Neuvotteluista Neuvottelut erimielisyyden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioaloitettava viivy- tyksettä neuvottelupyynnön esittämisestä. Mikäli neuvotteluja ei voida aloittaa heti, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaluottamusmiehelle ilmoitettava syy tähän sekä ajankohta, milloin neuvot- telut aloitetaan. Asiakirjassa Neuvottelut on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäkäytävä asiallisesti pitkittämättä kannanottamista. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta Erimielisyys on ensin käsiteltävä työnantajan edustajan ja toimihenkilön tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksiasi- anomaisen luottamusmiehen välillä. Työpaikkakohtaisessa erimielisyyden käsit- telyssä selvitetään erimielisyyteen liittyvät asiatiedot sekä esitetään mahdolli- suuksien mukaan kannanotto perusteluineen itse riitakysymykseen. 6. Niin kauan kuin Ellei erimielisyys näin ratkea neuvotellaan erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja neuvottelevan luotta- musmiehen ja työnantajan nimeämän paikallisen edustajan välillä. Ellei näissä neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä tai liittoneuvottelujaellei pankissa ole neuvottelevia luottamusmiehiä, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksineuvotellaan asiasta pääluottamusmiehen ja työnantajan edustajan välillä. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla Ellei yksimielisyyttä saavuteta, on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuapääluottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisistä neuvotteluista tai niissä yrityksissä, joissa ei ole pääluottamusmiestä, neuvottelevan luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisistä neuvotteluista laadittava muistio. Tällöin edellytetäänMuistio on tehtävä turhaa viivytystä välttäen ja allekirjoitettava kahtena kappaleena, että neuvoteltavasta asiasta joista annetaan yksi kummallekin osapuolelle. Muistion tu- lee sisältää erimielisyyden aihe täsmennettynä, erimielisyyteen liittyvät asiatie- dot sekä osapuolten kannat perusteluineen. Niissä yrityksissä, joissa on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltupääluot- tamusmies, voi neuvotteleva luottamusmies taikka työnantajan edustaja vaatia muistion laatimista. 8. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimielisyyttä saavuteta paikallisesti, menetellään kuten 2 voi jompikumpi osapuolista alistaa erimielisyysasian sopijapuolten eli liittojen ratkaistavaksi. 9. Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen tarkoittaman luottamusmiehen työ- suhteen päättämistä, on paikalliset ja 5 kohdissaliittojen väliset neuvottelut lisäksi käynnis- tettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen peruste on riitau- tettu.

Appears in 3 contracts

Samples: Employment Agreement, Employment Agreement, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä kysy- myksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimi- henkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsitel- täväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioeri- mielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osa- puoli jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun neu- votteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimielisyy- teen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Toimihenkilösopimus, Toimihenkilösopimus, Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista ilmaantu- vista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet Sopijapuo- let myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi neuvottelusuhtei- den kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asian- omaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa ku- luessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekirjoitet- tava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien mo- lempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon vii- kon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi jompi- kumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun es- tämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillatoimihenkilön kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan Palkkausta ja toimihenkilön välillä, muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiselvitet- tävä paikallisissa neuvotteluissa. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja Luottamusmiehelle ja toimihenkilölle on ilmoitettava kuka toimii työnantajan edustajana paikallisissa neuvotteluissa sekä mikä on hänen toimialueensa ja toimivaltansa, jos ne on alueellisesti tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestähenkilöstöasioiden osalta rajoi- tettu tiettyihin asiaryhmiin. 4. Neuvotteluista Neuvottelut erimielisyyden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioaloitettava viivytyksettä neuvottelupyynnön esittämisestä. Mikäli neuvotteluja ei voida aloittaa heti, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaluottamusmiehelle ilmoitettava syy tähän sekä ajankohta, milloin neuvottelut aloitetaan. Asiakirjassa Neuvottelut on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäkäytävä asiallisesti pitkittä- mättä kannanottamista. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta Erimielisyys on ensin käsiteltävä työnantajan edustajan ja toimihenkilön tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksiasianomaisen luottamusmiehen välillä. Työpaikkakohtaisessa erimielisyy- den käsittelyssä selvitetään erimielisyyteen liittyvät asiatiedot sekä esitetään mahdollisuuksien mukaan kannanotto perusteluineen itse riitakysymyk- seen. 6. Niin kauan kuin Ellei erimielisyys näin ratkea neuvotellaan erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja neuvottelevan luottamusmiehen ja työnantajan nimeämän paikallisen edustajan välillä. Ellei näissä neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä tai liittoneuvottelujaellei yrityksessä ole neuvottelevia luottamusmiehiä, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksineuvotellaan asiasta pääluottamusmie- hen ja työnantajan edustajan välillä. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla Ellei yksimielisyyttä saavuteta, on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuapääluottamusmiehen ja työnantajan edus- tajan välisistä neuvotteluista tai niissä yrityksissä, joissa ei ole pääluotta- musmiestä, neuvottelevan luottamusmiehen ja työnantajan edustajan väli- sistä neuvotteluista laadittava muistio. Tällöin edellytetäänMuistio on tehtävä turhaa viivytystä välttäen ja allekirjoitettava kahtena kappaleena, että neuvoteltavasta asiasta joista annetaan yksi kum- mallekin osapuolelle. Muistion tulee sisältää erimielisyyden aihe täsmennet- tynä, erimielisyyteen liittyvät asiatiedot sekä osapuolten kannat perustelui- neen. Niissä yrityksissä, joissa on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltupääluottamusmies, voi neuvotteleva luot- tamusmies taikka työnantajan edustaja vaatia muistion laatimista. 8. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimielisyyttä saavuteta paikallisesti, menetellään kuten 2 voi jompikumpi osapuolista alis- taa erimielisyysasian sopijapuolten eli liittojen ratkaistavaksi. 9. Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen tarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, on paikalliset ja 5 kohdissaliittojen väliset neuvottelut lisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen pe- ruste on riitautettu.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimielisyyttä, josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 4. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdan mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Edellä 2 ja 3 kohdissa tarkoitetut asiat voivat asianomaiset liitot, oltuaan asiasta yksimieliset, siirtää EK:n ja STTK:n välisiin neuvotteluihin. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat myötävai- kuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neu- vottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen kä- siteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan erimielisyyttä työnan- tajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotte- luilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiliit- tojen käsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa tapa- uksissa on ne aloitettava ensitilassa aloittava ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeetonta viivytystä välttäen. Seu- raavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotteluissa sovittava. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekirjoittava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäpäättämisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jompi- kumpi osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneu- votteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen paikalli- seen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2,3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien Työn suorittamista ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillasen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä työntekijän tu- lee kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on selvitettävä paikalli- sesti työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta edustajan ja luottamusmiehen tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön työntekijän itsensä välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa Paikalliset neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa syytä aloittaa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkäydä ilman aiheetonta viivytystä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioEllei paikallisissa neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien erimielisyyskohdista ja osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio kannasta perusteluineen on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestämahdollisuuksien mukaan muistio, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Muistio tehdään ja allekirjoitetaan kahtena kappa- leena, yksi kummallekin osapuolelle. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenEllei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistua yrityksessä paikallisissa neuvotteluissa, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksinoudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja Järjestöt suosittelevat, että luottamusmiehelle ilmoitetaan, ellei työnantaja itse hoida neuvotteluja luottamusmiehen kanssa, työnantajan edustaja sekä hänen toimialueensa ja toimivaltansa, jos se on alueellisesti tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksihenkilöstöasioiden osalta rajattu tiettyihin asia- ryhmiin. 7. Tämän Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen osallisten tarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, paikalliset ja liittojen edustajilla väliset neuvottelut on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetäänlisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, että neuvoteltavasta asiasta kun työsuhteen päättämisen peruste on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissariitautettu.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella Sopimuspuolet pyrkivät asiallisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla toimi- alalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäyhteisymmärryk- sessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten asiallis- ten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatyöehtosopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta on syntynyt erimie- lisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät ole johtaneet yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten järjestöjen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon sovin- toon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksijärjestöjen käsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa ne on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa ku- luessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeeton- ta viivytystä välttäen. Neuvotteluissa on sovittava seuraavan neuvotteluti- laisuuden ajankohdasta. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaerimielisyysmuistio kummallekin osapuolelle. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten osa- puolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kahden vii- kon kuluessa neuvottelun neuvottelujen päättymisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 kappaleessa tarkoitetut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kappaleessa tarkoitetusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta (lak- koa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipai- nostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten liittojen Työehtosopimuksen osapuolina olevien järjestöjen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen järjestöjen niin sovittua. Tällöin edellytetäänedel- lytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissapaikallisesti neu- voteltu.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä työnte- kijän tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillakääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on selvitettävä pai- kallisesti työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta edustajan ja luottamusmiehen tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön työntekijän it- sensä välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa Paikalliset neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa syytä aloittaa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkäydä ilman aiheetonta viivytystä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioEllei paikallisissa neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien erimielisyyskohdis- ta ja osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio kannasta perusteluineen on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestämahdollisuuksien mukaan muistio, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Muistio tehdään ja allekirjoitetaan kahtena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenEllei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistua yrityksessä paikallisissa neuvotte- luissa, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksinoudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja Järjestöt suosittelevat, että luottamusmiehelle ilmoitetaan, ellei työnantaja itse hoida neuvotteluja luottamusmiehen kanssa, työnantajan edustaja sekä hänen toi- mialueensa ja toimivaltansa, jos se on alueellisesti tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksihenkilöstöasioiden osalta rajattu tiettyihin asiaryhmiin. 7. Tämän Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen osallisten tarkoittaman luottamusmiehen työsuh- teen päättämistä, paikalliset ja liittojen edustajilla väliset neuvottelut on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetäänlisäksi käynnistet- tävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, että neuvoteltavasta asiasta kun työsuhteen päättämisen peruste on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissariitautettu.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillatyöntekijän kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on selvitettävä paikallisesti työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta edustajan ja luottamusmiehen tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenki- lön itsensä välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa Paikalliset neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa syytä aloittaa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkäydä ilman aiheetonta viivytystä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio Paikallisissa neuvotteluissa on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestämuistio, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Muistio tehdään ja allekirjoitetaan kahtena kappaleena, joista anne- taan yksi kummallekin osapuolelle. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenEllei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistuksi yrityksessä paikallisissa neuvot- teluissa, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksinoudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle ilmoitetaan, ellei työnantaja itse hoida neuvotteluja luottamusmiehen kanssa, työnantajan edustaja sekä hänen toimialueensa ja toimivaltansa, jos se on alueellisesti tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksihenkilöstöasioiden osalta rajattu tiettyihin asiaryhmiin. 7. Tämän Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen osallisten tarkoittaman luottamusmiehen työ- suhteen päättämistä, on paikalliset ja liittojen edustajilla väliset neuvottelut lisäksi käynnis- tettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen peruste on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissariitau- tettu.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä ky- symyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat myötävaikut- tavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillakehittämiseen työ- paikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toi- mihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään, ja josta paikalliset neu- vottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsi- teltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan erimielisyyttä työnanta- jan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neu- votteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa tapauk- sissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäpäättymi- sestä. 56. Jos Jolleivat edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotte- luja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpitee- seen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla Sopijapuolilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuaneuvotteluun, mikäli näin sovitaan. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ku- ten 2, 3 ja 5 kohdissa6 kohdissa määrätään.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista il- maantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäyhteisymmärryk- sessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten asi- allisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimieli- syyttä, soveltamisesta tai jota toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keske- nään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä pyrit- tävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteenyksi- mielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen Sopijapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa tapauk- sissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkulu- essa esityksestä. Esityksen saatuaan työnantajan on myös ilmoitet- tava toimihenkilöiden edustajalle ajankohta, milloin neuvottelut aloite- taan. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen jonkun sopijapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja pöy- täkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekir- joitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio erimielisyys- muistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujakäy- dään neuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltupaikallisesti neuvo- teltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään mene- tellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten sekä työnantajien ja toimihenkilöiden tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä tässä sopimuksessa ja sen liitteissä määriteltyjen työehtojen soveltamisesta sekä yleensä työnantajan ja toimihenkilön välisiä suhteita koskevista asioista niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos 2 Milloin tämän sopimuksen tulkinnastatai sen liitteiden tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda työnantaja eivät keskinäisissä neuvotteluissaan pääse yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksivoi jompi kumpi osapuoli siirtää asian yhdysmiesten välillä neuvoteltavaksi. 33 Yhdysmiesten välillä em. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa kohdassa tarkoitetuista asioista käytävät neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkirjallisen tai suullisen neuvottelupyynnön esittämisestä. 4. Neuvotteluista 4 Ellei yhdysmiesten kesken käydyissä neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, voi jompi kumpi osapuoli siirtää asian sopijapuolten välillä neuvoteltavaksi. 5 Milloin paikallinen erimielisyys saatetaan sopijapuolten käsiteltäväksi, on jommankumman osapuolen niin vaatiessa siitä laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistiokummallekin sopijapuolelle muistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa jonka molemmat yhdysmiehet allekirjoittavat ja jossa on lyhyesti mainittava mainittu erimielisyyttä koskeva asia sekä aiheuttaneet asiat ja molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio . 6 Erimielisyydestä ja muustakin kysymyksestä, josta tahdotaan neuvotteluja sopijapuolten kesken, on laadittava toiselle sopijapuolelle annettava kirjallinen ilmoitus ja neuvottelut aloitettava kahden viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäsen jälkeen. 5. Jos 7 Kummankin sopijapuolen edun mukaista on, että tässä pykälässä mainituista asioista käytävät neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenviedään päätökseen niin pian kuin mahdollista, yhdysmiesten kesken kuukauden ja sopijapuolten kesken kolmen kuukauden kuluessa. 8 Ellei sopijapuolten välisissä neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää jompi kumpi sopijapuolista saattaa asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillaTyöehtosopimuksen soveltamista tai tulkintaa tai rikkomista koskeva erimieli- syys ratkaistaan noudattaen alla esitettyä neuvottelujärjestystä. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiErimielisyydet tulee ensisijaisesti ratkaista työpaikalla käytävin neuvotteluin. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa Työn suorittamista ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäsen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee työntekijän kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 4. Neuvotteluista Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja selvitettävä paikallisesti työnantajan tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tämän edustajan ja luottamusmiehen tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestätyönteki- jän itsensä välillä. 5. Jos neuvottelut Työehtosopimuksen tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenedustajan ja luottamusmiehen välillä, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksijos yrityksessä on valittu luot- tamusmies. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksiPaikalliset neuvottelut on syytä aloittaa ja käydä ilman aiheetonta viivytystä. Neuvottelut on aloitettava viimeistään viikon kuluessa neuvotteluesityksen te- kemisestä. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla Paikallisissa neuvotteluissa on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittualaadittava pöytäkirja, jos jompikumpi osapuolis- ta sitä pyytää. Tällöin edellytetäänPöytäkirjaa ei kuitenkaan tarvitse laatia siitä asiasta, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltujosta laadi- taan kohdan 8 mukainen erimielisyysmuistio. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenPöytäkirja tehdään ja allekirjoite- taan kahtena kappaleena, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissajoista annetaan yksi kummallekin osapuolelle.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti Sopijapuolet neuvottelevat kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja jota koskevat pai- kalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan erimielisyyttä työn- antajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät Jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiliit- tojen käsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa tapa- uksissa on ne aloitettava ensitilassa aloittava ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä tarpeetonta viivytystä välttäen. Seuraavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotteluissa sovittava. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekirjoittava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäpäättämisestä. 56. Jos Jolleivat edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jompi- kumpi osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneu- votteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen paikalli- seen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2,3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella Sopimuspuolet pyrkivät asiallisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet So- pijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi neuvottelu- suhteiden kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatyöehtosopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta on syntynyt erimieli- syyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät ole johtaneet yksimielisyyteen, on asia siir- rettävä asianomaisten järjestöjen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksijärjestöjen käsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa tarkoitetuissa ta- pauksissa ne on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa kulu- essa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeetonta vii- vytystä välttäen. Neuvotteluissa on sovittava seuraavan neuvottelutilaisuu- den ajankohdasta. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja pöy- täkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaerimielisyysmuistio kummallekin osapuolelle. Asiakirjassa on lyhyesti lyhy- esti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava kahden viikon kuluessa neuvottelun neuvottelujen päättymisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 kappaleessa tarkoitetut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kappaleessa tarkoitetusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta (lakkoa tai työsul- kua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten liittojen Työehtosopimuksen osapuolina olevien järjestöjen edustajilla on oikeus osallistua osal- listua paikalliseen neuvotteluun liittojen järjestöjen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä ky- symyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimi- henkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja Pöytä- kirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksi- mielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäyhteisym- märryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillakehittämiseen työpai- koilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnassa tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yk- simielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsi- teltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään vii- meistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeetonta viivytystä välttäen. Seuraavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotte- luissa sovittava. 45. Neuvotteluista Neuvotteluissa on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava mainit- tava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa ku- luessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseentulok- seen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osapuolista jättää asian työtuomioistuimen työtuomioistui- men ratkaistavaksi. Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitetut asiat voivat asianomaiset liitot, oltuaan asiasta yksimieliset, siirtää keskusliittojen välillä neuvoteltavaksi. 67. Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyy- destä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toi- menpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännölli- sen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin Täl- löin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti aikaisem- min paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 kohdissa6 momen- teissa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa. 9 Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen liittyvistä riidoista työnantajan on ilman viivytystä ilmoitettava Puuteollisuus ry:lle, jonka on saatettava asia Ammattiliitto Pro ry:n tietoon. Liittojen on ilman viivytystä selvitettävä paikallisten osapuolten myötävaikutuksella työsuhteen päättämiseen liittyvät taustat. 10 Liittojen on viikon kuluessa selvitystyön päättymisestä käsiteltävä luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen liittyvät erimielisyydet liittojen välisessä neuvottelussa ja esitettävä omat kantansa asiassa. Liittojen kannat saatetaan tiedoksi työnantajalle.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten asial- listen neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta taikka muusta työsuhteeseen liittyvästä asiasta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikal- liset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava aloitetta- va ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuis- tio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 5. Jos edellä 2 kohdassa mainitut sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Asianomaiset liitot voivat yhdessä pyytää EK:n ja STTK:n lausunnon sopimuksen tulkinnasta. 6. Niin kauan kuin edellä 2 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdos- ta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen liitto- jen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissakohdis- sa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi.ratkaistavaksi.‌ 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet Sopija- puolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jota toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen Sopijapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäesityksestä. Esityksen saatuaan työnantajan on myös ilmoitettava toimihenkilöiden edustajalle ajankohta, milloin neuvottelut aloitetaan. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen jonkun sopijapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä työnteki- jän tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillakääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on selvitettävä pai- kallisesti työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta edustajan ja luottamusmiehen tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön työntekijän it- sensä välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa Paikalliset neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa syytä aloittaa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkäydä ilman aiheetonta viivytystä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioEllei paikallisissa neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien erimielisyyskohdis- ta ja osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio kannasta perusteluineen on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestämahdollisuuksien mukaan muistio, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Muistio tehdään ja allekirjoite- taan kahtena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenEllei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistua yrityksessä paikallisissa neuvotte- luissa, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksinoudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja Järjestöt suosittelevat, että luottamusmiehelle ilmoitetaan, ellei työnantaja itse hoida neuvotteluja luottamusmiehen kanssa, työnantajan edustaja sekä hänen toi- mialueensa ja toimivaltansa, jos se on alueellisesti tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksihenkilöstöasioiden osalta rajattu tiettyihin asiaryhmiin. 7. Tämän Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen osallisten tarkoittaman luottamusmiehen työ- suhteen päättämistä, paikalliset ja liittojen edustajilla väliset neuvottelut on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetäänlisäksi käynnis- tettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, että neuvoteltavasta asiasta kun työsuhteen päättämisen peruste on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.riitautettu.‌

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä työnte- kijän tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillakääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on selvitettävä pai- kallisesti työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta edustajan ja luottamusmiehen tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön työntekijän it- sensä välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa Paikalliset neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa syytä aloittaa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkäydä ilman aiheetonta viivytystä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioEllei paikallisissa neuvotteluissa saavuteta yhteisymmärrystä, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien erimielisyyskohdis- ta ja osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio kannasta perusteluineen on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestämahdollisuuksien mukaan muistio, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Muistio tehdään ja allekirjoitetaan kahtena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenEllei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistua yrityksessä paikallisissa neuvotte- luissa, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksinoudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja Järjestöt suosittelevat, että luottamusmiehelle ilmoitetaan, ellei työnantaja itse hoida neuvotteluja luottamusmiehen kanssa, työnantajan edustaja sekä hänen toi- mialueensa ja toimivaltansa, jos se on alueellisesti tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksihenkilöstöasioiden osalta rajattu tiettyihin asiaryhmiin. 7. Tämän Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen osallisten tarkoittaman luottamusmiehen työsuh- teen päättämistä, paikalliset ja liittojen edustajilla väliset neuvottelut on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetäänlisäksi käynnistet- tävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, että neuvoteltavasta asiasta kun työsuhteen päättämisen peruste on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.riitautettu.‌

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten Työn suorittamista ja sen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillatyöntekijän kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 2. Jos Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on selvitet- tävä paikallisesti työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta edustajan ja luottamusmiehen tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön itsensä välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa Paikalliset neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa syytä aloittaa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkäydä ilman aiheetonta viivytystä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio Paikallisissa neuvotteluissa on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestämuistio. Muistio tehdään ja alle- kirjoitetaan kahtena kappaleena, joista annetaan yksi kummallekin osapuo- lelle. 5. Jos neuvottelut Ellei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistuksi yrityksessä paikallisissa neuvotteluissa, paikalliset osapuolet voivat saattaa asian tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen työehtoso- pimuksen sopijapuolten ratkaistavaksi. Neuvottelut sopijapuolten välillä on käynnistettävä viikon kuluessa jommankumman osapuolen vaatimuksesta. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle ilmoitetaan, ellei työnantaja itse hoida neuvotteluja luottamusmiehen kanssa, työnantajan edustaja sekä hänen toimialueensa ja toimivaltansa, jos se on alueellisesti tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksihen- kilöstöasioiden osalta rajattu tiettyihin asiaryhmiin. 7. Tämän Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen osallisten tarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, on paikalliset ja liittojen edustajilla väliset neuvottelut lisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen pe- ruste on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissariitautettu.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillaTyöehtosopimuksen tulkintaa tai työsuhteen ehtoja koskeva erimielisyys rat- kaistaan noudattaen alla esitettyä neuvottelujärjestystä. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiErimielisyydet tulee ensisijaisesti ratkaista työpaikalla käytävin neuvotteluin. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa Työn suorittamista ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäsen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee työntekijän kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 4. Neuvotteluista Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja selvitettävä paikallisesti työnantajan tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tämän edustajan ja luottamusmiehen tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestätyönteki- jän itsensä välillä. 5. Jos neuvottelut Työehtosopimuksen tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenedustajan ja luottamusmiehen välillä, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksijos yrityksessä on valittu luot- tamusmies. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksiPaikalliset neuvottelut on syytä aloittaa ja käydä ilman aiheetonta viivytystä. Neuvottelut on aloitettava viimeistään viikon kuluessa neuvotteluesityksen te- kemisestä. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla Paikallisissa neuvotteluissa on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittualaadittava pöytäkirja, jos jompikumpi osapuolis- ta sitä pyytää. Tällöin edellytetäänPöytäkirjaa ei kuitenkaan tarvitse laatia siitä asiasta, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltujosta laadi- taan kohdan 8 mukainen erimielisyysmuistio. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenPöytäkirja tehdään ja allekirjoite- taan kahtena kappaleena, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissajoista annetaan yksi kummallekin osapuolelle.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla toi- mialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta omal- ta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittä- miseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta taik- ka muusta työsuhteeseen liittyvästä asiasta syntyy erimie- lisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään vii- meistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin kumman- kin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten osa- puolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava laaditta- va viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 5. Jos edellä 2 kohdassa mainitut sopimuksen tulkintaa tai so- veltamista koskevat neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksirat- kaistavaksi. Asianomaiset liitot voivat yhdessä pyytää EK:n ja STTK:n lausunnon sopimuksen tulkinnasta. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 2 kohdassa mainitusta erimielisyy- destä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämi- seksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti ai- kaisemmin paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa neuvot- telussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa. 8. Useissa tämän sopimuksen määräyksissä mainittu paikalli- nen sopiminen on mahdollista työehtosopimuksen neuvotte- lujärjestyksen mukaisesti joko työnantajan ja toimihenkilön kesken tai luottamusmiehen ja työnantajan kesken. Luotta- musmiehen kanssa tehty sopimus sitoo niitä toimihenkilöi- tä, joita luottamusmiehen on katsottava edustavan. Sopimus voidaan solmia määräajaksi tai olemaan voimassa toistai- seksi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan irtisa- noa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa. 9 Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen liittyvistä riidoista työnantajan on ilman viivytystä ilmoitettava työnantajaliitolle, jonka on saatettava asia Ammattiliitto Pro ry:n tietoon. Liittojen on ilman viivytystä selvitettävä paikallisten osapuolten myötävaikutuksella työsuhteen päättämiseen liittyvät taustat. 10 Liittojen on viikon kuluessa selvitystyön päättymisestä käsiteltävä luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen liittyvät erimielisyydet liittojen välisessä neuvottelussa ja esitettävä omat kantansa asiassa. Liittojen kannat saatetaan tiedoksi työnantajalle.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä ky- symyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvotte- lut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsi- teltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti lyhy- esti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimieli- syyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijän palkasta tai työsuhteeseen liittyvien lakien tai sopimusten soveltamisesta, on luottamus- miehelle annettava kaikki tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. Sopijapuolten Työsuhteeseensa liittyvä asia työntekijän tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäselvittää esimiehensä kanssa. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien Ellei työntekijä ole saanut edellä mainittua asiaa selvitetyksi suoraan esimiehensä kanssa, voi hän saattaa asian hoidettavaksi osaston tai vastaavan yksikön luottamusmiehen ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoilla. 2työnantajan edustajan välisissä neuvotteluissa. Ellei asiaa näin saada selvitetyksi, voi edellä mainittu on otettava huomioon työsuojeluriskit ja muut työoloihin vaikuttavat tekijät. Työsuojeluasiamiehen valitsevat työpaikan työntekijät keskuudestaan. Muiden työsuojelua edistävien yhteistoimintaelinten valinnasta sekä tarkoituksenmukaisesta yhteistoimintamuodosta sovitaan paikallisesti ottaen huomioon työpaikan laatu, laajuus ja työntekijöiden määrä ja tehtävien laatu sekä muut olosuhteet. Ellei muusta yhteistoimintamuodosta ole sovittu, työsuojeluyhteistoimintaa varten perustetaan työsuojelutoimikunta. luottamusmies siirtää sen pääluottamusmiehelle. Paikallisten osapuolten yhdessä pyytäessä on työehtosopimukseen sidotuilla liitoilla oikeus lähettää edustajansa paikalliseen erimielisyysneuvotteluun. Ellei työpaikalla syntynyttä erimielisyyttä saada paikallisesti ratkaistuksi, noudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillätarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteenpaikalliset ja liittojen väliset neuvottelut lisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen peruste on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiriitautettu. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla toi- mialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämi- seen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voi- neet sopia keskenään, ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liit- tojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa asi- assa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa, ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava mainit- tava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseentulok- seen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyy- destä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta takia saa julistaa työn- seisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin Täl- löin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti aikai- semmin paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa neuvotte- lussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten sekä työnantajien ja toimihenkilöiden tulee neuvotella asiallisesti kaikista tässä sopimuksessa ja sen liitteissä määriteltyjen työehtojen soveltamisesta sekä yleensä työnantajan ja toimihenkilön välisiä suhteita koskevista asioista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi ratkaisemi- seksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi neuvottelusuh- teiden kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos 2 Milloin tämän sopimuksen tulkinnastatai sen liitteiden tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda työnantaja eivät keskinäisissä neuvotteluis- saan pääse yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksivoi jompi kumpi osapuoli siirtää asian yhdysmiesten välillä neuvoteltavaksi. 33 Yhdysmiesten välillä em. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa kohdassa tarkoitetuista asioista käytävät neuvottelut on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäkirjallisen tai suullisen neuvottelupyynnön esittämisestä. 4. Neuvotteluista 4 Ellei yhdysmiesten kesken käydyissä neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, voi jompi kumpi osapuoli siirtää asian sopijapuolten välillä neuvoteltavaksi. 5 Milloin paikallinen erimielisyys saatetaan sopijapuolten käsiteltäväksi, on jommankumman osapuolen niin vaatiessa siitä laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistiokummallekin sopijapuolelle muistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa jonka molemmat yhdysmiehet allekirjoittavat ja jossa on lyhyesti mainittava mainittu erimielisyyttä koskeva asia sekä aiheuttaneet asiat ja molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio . 6 Erimielisyydestä ja muustakin kysymyksestä, josta tahdotaan neuvotteluja sopija- puolten kesken, on laadittava toiselle sopijapuolelle annettava kirjallinen ilmoitus ja neuvotte- lut aloitettava kahden viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäsen jälkeen. 5. Jos 7 Kummankin sopijapuolen edun mukaista on, että tässä pykälässä mainituista asioista käytävät neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenviedään päätökseen niin pian kuin mahdollista, yhdys- miesten kesken kuukauden ja sopijapuolten kesken kolmen kuukauden kuluessa. 8 Ellei sopijapuolten välisissä neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää jompi kumpi sopijapuolista saattaa asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista il- maantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäyhteisymmär- ryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnassa tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteenyksi- mielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy eri- mielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 4. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tar- koitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään viimeis- tään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeetonta viivytystä välttäen. Seuraavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotteluissa sovittava. 45. Neuvotteluista Neuvotteluissa on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen osa- puolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos Jolleivät edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseentulok- seen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä osapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitetut asiat voivat asianomaiset liitot, oltuaan asiasta yksimieliset, siirtää keskusliit- tojen välillä neuvoteltavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisaus- ta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämi- seksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua osal- listua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetäänedel- lytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimieli- syyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 kohdissa6 momenteissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista ilmaan- tuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet Sopija- puolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi neuvottelu- suhteiden kehittämiseen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asi- anomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa ku- luessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettavaallekirjoi- tettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava laaditta- va viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi jom- pikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muu- hun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen ku- lun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen pai- kalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta neu- voteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa tällai- sessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 18.1 PAIKALLINEN SOPIMINEN‌ Työehtosopimuksessa erikseen mainituista asioista voidaan paikallisesti sopia toisinkin tämän työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessäSopimus voidaan solmia määräajaksi tai olemaan voimassa toistaiseksi. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien Ellei muusta irtisanomisajasta ole sovittu, toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan irtisanoa kolmen (3) kuukauden pituista irti- sanomisaikaa noudattaen. Irtisanomisaika voidaan sopia enintään kuuden (6) kuukauden pituiseksi. Luottamusmiehen ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillatyönantajan välillä tehty sopimus sitoo työnantajaa sekä niitä työnteki- jöitä, joita luottamusmies EK:n ja SAK:n välisen yleissopimuksen mukaisesti edustaa, ja se on solmittava kirjallisesti, mikäli jompikumpi sopijapuoli sitä pyytää. Kirjallinen sopimus on voimassa olevan työehtosopimuksen osa, ja sitä sovelletaan senkin jälkeen, kun työehto- sopimuksen voimassaolo muutoin on lakannut. Liitot ovat yksimielisiä siitä, että yrityksissä / työpaikoilla voidaan sopia paikallisesti myös muista kuin työehtosopimuksessa erikseen mainituista asioista. Tässä kappaleessa tar- koitetut paikalliset sopimukset lähetetään liitoille tiedoksi. 28.2 ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN‌ Paikalliset neuvottelut‌ Jos työnantajan ja työntekijän välillä ilmenee erimielisyyttä tämän työehtosopimuksen so- veltamista tai tulkintaa koskevassa asiassa, työpaikalla on pyrittävä sovintoon EK:n ja SAK:n väliseen yleissopimukseen kirjattua neuvottelujärjestystä noudattaen. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy Ellei erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välilläsaada työpaikalla selvitetyksi, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. Neuvotteluista on voidaan jommankumman paikallisen osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistiohalutessa siirtää liittojen ratkaistavaksi. Liittojen väliset neuvottelut‌ Tähän työehtosopimukseen osallisen liiton esittäessä neuvotteluja edellisessä kappalees- sa tarkoitetussa tilanteessa, joka kummankin osapuolen neuvottelut on allekirjoitettavaaloitettava niin pian kuin mahdollista ja ne on käytävä kaikkea aiheetonta viivyttelyä välttäen. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava Työtuomioistuin‌ Jos erimielisyyttä koskeva ei liittojenkaan välillä pystytä selvittämään, asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 5. Jos neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen voidaan saattaa työtuo- mioistuimen ratkaistavaksi. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä kysy- myksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jos- ta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotte- luilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksi.käsiteltäväksi. TEKSTIILI- JA MUOTIALAN TOIMIHENKILÖSOPIMUS 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestätekemi- sestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäpäättymi- sestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksi- mielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista ilmaantu- vista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan jos- ta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimielisyyttä, josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 4. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja pöy- täkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56. Jos edellä 2 kohdan mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Edellä 2 ja 3 kohdissa tar- koitetut asiat voivat asianomaiset liitot, oltuaan asiasta yksimieliset, siirtää EK:n ja STTK:n välisiin neuvotteluihin. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvot- teluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpi- teeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen paikalli- seen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi ratkaisemi- seksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat myötävaikutta- vat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi neuvottelusuhtei- den kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta taik- ka muusta työsuhteeseen liittyvästä asiasta syntyy erimie- lisyyttä, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan josta toimihenkilö ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiliitto- jen käsiteltäväksi. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestätekemises- tä. 4. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa vaa- tiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio erimielisyys- muistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä.päätty- misestä.‌ 5. Jos edellä 2 kohdassa mainitut sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Asianomaiset liitot voivat yhdessä pyytää EK:n ja STTK:n lausunnon sopimuksen tulkinnasta. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 2 kohdassa mainitusta erimieli- syydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa ju- listaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus oi- keus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuaso- vittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla toi- mialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämi- seen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voi- neet sopia keskenään, ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liit- tojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa asi- assa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa, ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava mainit- tava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseentulok- seen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin erimielisyydestä edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyy- destä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta takia saa julistaa työn- seisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin Täl- löin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti aikai- semmin paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa neuvottelus- sa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 kohdissa6 koh- dissa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi työpaikoillaTyöehtosopimuksen tulkintaa tai työsuhteen ehtoja koskeva erimielisyys ratkaistaan noudattaen alla esitettyä neuvottelujärjestystä. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta, soveltamisesta tai jostakin muusta syystä syntyy erimieli- syyttä työnantajan ja toimihenkilön välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksiErimielisyydet tulee ensisijaisesti ratkaista työpaikalla käytävin neuvotteluin. 3. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa Työn suorittamista ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestäsen teknillistä järjestelyä koskevissa kysymyksissä tulee työntekijän kääntyä välittömästi työnjohdon puoleen. 4. Neuvotteluista Palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskevat erimielisyydet on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja selvitettävä paikallisesti työnantajan tai erimieli- syysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tämän edustajan ja luottamusmiehen tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestätyöntekijän itsensä välillä. 5. Jos neuvottelut Työehtosopimuksen tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan työnantajan tai tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseenedustajan ja luottamusmiehen välillä, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksijos yrityksessä on valittu luottamusmies. 6. Niin kauan kuin erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja, ei asian joh- dosta saa ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksiPaikalliset neuvottelut on syytä aloittaa ja käydä ilman aiheetonta viivytystä. Neuvottelut on aloitettava viimeistään viikon kuluessa neuvotteluesityksen tekemisestä. 7. Tämän sopimuksen osallisten Paikallisissa neuvotteluissa on laadittava pöytäkirja, jos jompikumpi osapuolista sitä pyytää. Pöytäkirjaa ei kuitenkaan tarvitse laatia siitä asiasta, josta laaditaan kohdan 8 mukainen erimielisyysmuistio. Pöytäkirja tehdään ja allekirjoitetaan kahtena kappaleena, joista annetaan yksi kummallekin osapuolelle. 8. Ellei syntynyttä erimielisyyttä saada ratkaistuksi yrityksessä paikallisissa neuvotteluissa, voidaan asia jommankumman paikallisen osapuolen vaatimuksesta siirtää liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittuaratkaistavaksi. Tällöin edellytetäänosapuolet laativat ensi tilassa yhteisen erimielisyysmuistion, että neuvoteltavasta asiasta johon kirjataan mitä erimielisyys koskee sekä kummankin osapuolen perustellut näkemykset asiassa. Liitot suosittelevat liittojen yhteisesti laatiman mallipohjan käyttämistä erimielisyysmuistiota laadittaessa. Muistio laaditaan kahtena kappaleena, yksi kumpaakin liittoa varten. Luottamusmies ja työnantajan edustaja allekirjoittavat yhteisen muistion. Osapuolet toimittavat muistion liittoihin. Mikäli neuvotteluosapuoli ei kohtuullisessa ajassa osallistu yhteisen erimielisyysmuistion laatimiseen, voi toinen osapuoli yksin siirtää asian liittojen ratkaistavaksi. 9. Työehtosopimusta koskevat erimielisyydet, joista on jo aikaisemmin paikalli- sesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä tämän neuvottelujärjestyksen mukaisesti neuvoteltu liittojen kesken pääsemättä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 ja 5 kohdissavoidaan jättää työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat myötävaikutta- vat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimi- henkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 34. Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 45. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestäpäättymi- sestä. 56. Jos edellä 2 kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 67. Niin kauan kuin edellä 3 kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin vastapuolen painostamiseksimuuhun toimenpiteeseen vasta- puolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 78. Tämän sopimuksen osallisten Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteenyksimieli- syyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Neuvottelujärjestys. 1. 1 Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella asiallisesti kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hy- vien hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseksi kehittämiseen työpaikoilla. 2. 2 Jos tämän sopimuksen tulkinnastatulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, soveltamisesta tai josta toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi. 3 Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimieli- syyttä erimielisyyttä työnantajan ja toimihenkilön toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvot- teluilla. Jolleivät neuvotteluilla ja jolleivat nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltä- väksikäsiteltäväksi. 3. 4 Jommankumman osapuolen esittäessä paikallisneuvotteluja tai liittoneuvotteluja neuvotteluja edellä tarkoi- tetuissa tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensitilassa ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. 4. 5 Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimieli- syysmuistioerimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä. 56 Jos edellä 2. Jos kohdassa mainitut neuvottelut tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta eivät johda tulokseen, voi jompikumpi osapuoli muussa kuin vaativuusryhmittelyä koskevassa erimielisyydessä jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. 6. 7 Niin kauan kuin edellä 3. kohdassa mainitusta erimielisyydestä käydään paikallisneuvotteluja tai liittoneuvottelujaneuvotteluja, ei asian joh- dosta johdosta saa julistaa työnseisausta eikä ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksipainostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi. 7. Tämän sopimuksen osallisten 8 Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tällöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikalli- sesti paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2 2, 3 ja 5 6 kohdissa. 9 Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen liittyvistä riidoista työnantajan on ilman viivytystä ilmoitettava Puuteollisuusyrittäjät ry:lle, jonka on saatettava asia Ammattiliitto Pro ry:n tietoon. Liittojen on ilman viivytystä selvitettävä paikallisten osapuolten myötävaikutuksella työsuhteen päättämiseen liittyvät taustat. 10 Liittojen on viikon kuluessa selvitystyön päättymisestä käsiteltävä luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen liittyvät erimielisyydet liittojen välisessä neuvottelussa ja esitettävä omat kantansa asiassa. Liittojen kannat saatetaan tiedoksi työnantajalle.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement