Common use of Sairausajan palkka Clause in Contracts

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudelta

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillätoisen sairauspäivän alusta, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteetjoka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää vähintään 3 vuotta 35 " vähintään 7 vuotta 44 " vähintään 10 vuotta 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden, joissa maksaa työnantaja 50 % kohdan 5 mukaan lasketusta sairasajan palkasta, kuitenkin enintään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun: - työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai - työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyyvähintään kuusi arkipäivää Työntekijälle, kun • työkyvyttömyys jonka työsuhde on jatkunut keskeytyksettä emyhtäjaksoisesti vähintään 6 kuukautta ennen synnytystä, maksetaan raskausvapaan ajalta palkkaa 42 päivän pituiseen ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä työsopimuslain 4 luvun 1 §:n nojalla tulevan raskausvapaan alkamispäivästä alkaen. ajan Työntekijälle, joka adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, maksetaan edellä olevien sääntöjen mukaisesti palkkaa vanhempainvapaan ajalta työsopimuslain 4 luvun 1 §:n nojalla tulevan vanhempainvapaan alkamispäivästä alkaen. Milloin työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia korvausta ansionmenetyksestä sairausvakuutuslain, tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain nojalla, vähennetään korvaus samalta ajalta maksettavasta sairausajan palkasta. Jos palkka on jo maksettu, työnantajalla on oikeus saada ja nostaa palautuksena enintään maksettua palkkaa vastaava osa samalta ajalta saadusta korvauksesta. Jos sairausvakuutuslain (5 viikkoa – 4 kuukautta)SVL) päivärahaa ei työntekijästä itsestään johtuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain mukaan olisi ollut oikeus, tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleenpalkasta se, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus mikä työntekijän laiminlyön- nin johdosta on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltajäänyt suorittamatta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä ei makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltavamman tahallisesti tai aiheuttanut sen rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla tuottamuksella. Sairausajan palkkana korvataan aikatyötä tekevälle työntekijälle hänen henkilökohtainen aikapalkkansa, ja suorituspalkkatyötä tekevälle työntekijälle hänen keskiansion mukainen palkkansa. Työnantaja maksaa työntekijälle hänelle kuuluvan täyden sairausajan palkan ja perii sitten itselleen työntekijän antaman valtakirjan nojalla tälle 3 kohdan mukaan mahdolliset tulevat muut korvaukset.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksy- män selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: työsuhde on ennen työkyvyttömyyden ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle 2 viikkoa - vähintään 2 viikkoa, mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan (työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää), maksaa työnantaja sairausajan palkan myös ns. karenssipäivältä. Karenssipäivä poistuu kun työntekijä on ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusituessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu Kansaneläkelaitoksen tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen sa- man työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kahdentoista (12) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansi- on perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työtekijäin eläke- lain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suo- ritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoit- tamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolelta maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella äidille tai isälle tämän pykälän kohdan 1. mukaisen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäi- sestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta anne- taan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamisek- si välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamasta sairasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asu- misen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja esteestä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka maksetaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Jos työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston sai- rausvakuutuslain täytäntöönpanosta antaman asetuksen (1335/04) 4 §:n tarkoittamaa vaikeaa sairautta, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain (1224/04) 10 luvun 1 §:ssä tar- koitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 12. Mikäli työnantaja ei ole järjestänyt työterveyshuoltolain edellyttämää vähimmäistasoista työterveyshuoltoa, selvitykseksi lyhytaikaisista, enintään viideltä kolme vuorokautta kestävistä sairaus- poissaoloista riittää työnantajalle tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatämän edustajalle tehty oma ilmoitus. Ilmoituksen saatuaan työnantaja voi osoittaa työntekijän menemään lääkärin vastaanotolle. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa työnantaja. 13. Yrityksissä voidaan työterveyshuoltoa apuna käyttäen sopia menettelytavoista, joilla ylläpidetään työntekijöiden terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työssä jak- saminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapatur- man vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai tör- keällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolo- jaksolta seuraavasti: TYÖSUHTEEN SAIRAUSAJAN PITUUS: PALkANMAkSUJAkSO: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta) 1 kuukausi–alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3–5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5–10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työn- tekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan pal- kanmaksujakso 90 kalenteripäivää.‌ 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaami- sesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi poissaolojakso. 3. kohtaan Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoi- sesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahviste- tun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. SOVELTAMISOHJE: Käytettäessä vuosilomapalkan mukaista tuntikoh- taisten lisien huomioon ottamista, maksetaan tuntilisien osuus sairausajal- ta riippumatta siitä, mille viikonpäiville sairausloman alle jääneet työpäivät sijoittuivat. 4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuksessa oi- keus sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysai- kaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työn- tekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palkka määräy- tyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sellaisen ajanjakson perusteella kalenterivuoden (esimerkiksi 6 kk tai edellinen lomanmääräytymisvuo- si), joka osoittaa sen keskimääräisen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emolisi tehnyt. 5. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee sairaus- päivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työn- antaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairas- tumisestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanottoaikoja ei ole merkitystä silläsaatavilla, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoi- tajan tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) terveydenhoitajan antamaa sairauslomatodistusta lyhytaikaises- ta 1–3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta.‌ Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksy- män selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: työsuhde on ennen työkyvyttömyyden ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle 2 viikkoa - vähintään 2 viikkoa, mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan (työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää), maksaa työnantaja sairausajan palkan myös ns. karenssipäivältä. Karenssipäivä poistuu kun työntekijä on ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään vuoden. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusituessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen sa- man työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kahdentoista (12) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansi- on perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työtekijäin eläke- lain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suo- ritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoit- tamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolelta maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella äidille tai isälle tämän pykälän kohdan 1. mukaisen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäi- sestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta anne- taan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamisek- si välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamasta sairasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asu- misen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja esteestä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka maksetaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Jos työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston sai- rausvakuutuslain täytäntöönpanosta antaman asetuksen (1335/04) 4 §:n tarkoittamaa vaikeaa sairautta, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain (1224/04) 10 luvun 1 §:ssä tar- koitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 12.1. Yrityksessä voidaan paikallisesti sopia menettelystä, jossa työnantaja tai tämän edustaja hyväksyy työntekijän ilmoituksen selvitykseksi työkyvyttömyydestä flunssatyyppisissä enintään viideltä kol- me vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa. Samalla voidaan sopia: • ilmoituksen muodosta ja ajankohdasta, kenelle se tehdään ja miten se kirjataan • rajoituksista työntekijän ilmoituksella hyväksyttävien pois- saolojen määrään • hyväksymisen edellytykseksi, että ilmoitus tehdään välittö- mästi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaviimeistään ennen työvuoron alkua • työnantajan oikeudesta aina vaatia lääkärintodistus 12.2. Mikäli työnantaja ei ole järjestänyt työterveyshuoltolain edellyttämää vähimmäistasoista työterveyshuoltoa, selvityksek- si lyhytaikaisista, enintään kolme vuorokautta kestävistä sairaus- poissaoloista riittää työnantajalle tai tämän edustajalle tehty oma ilmoitus. Ilmoituksen saatuaan työnantaja voi osoittaa työntekijän menemään lääkärin vastaanotolle. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa työnantaja. 12.3. Kohdissa 12.1 ja 12.2 olevia määräyksiä sovelletaan myös alle 10-vuotiaan lapsen sairastumista koskeviin määräyksiin. (s. 16–17) 13. Yrityksissä voidaan työterveyshuoltoa apuna käyttäen sopia menettelytavoista, joilla ylläpidetään työntekijöiden terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työssä jak- saminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksy- män selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: työsuhde on ennen työkyvyttömyyden ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle 2 viikkoa - vähintään 2 viikkoa, mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan (työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää), maksaa työnantaja sairausajan palkan myös ns. karenssipäivältä. Karenssipäivä poistuu kun työntekijä on ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusituessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen sa- man työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kahdentoista (12) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansi- on perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työtekijäin eläke- lain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suo- ritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoit- tamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolelta maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella äidille tai isälle tämän pykälän kohdan 1. mukaisen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäi- sestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta anne- taan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamisek- si välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamasta sairasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asu- misen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja esteestä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka maksetaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Jos työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston sai- rausvakuutuslain täytäntöönpanosta antaman asetuksen (1335/04) 4 §:n tarkoittamaa vaikeaa sairautta, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain (1224/04) 10 luvun 1 §:ssä tar- koitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 12. Mikäli työnantaja ei ole järjestänyt työterveyshuoltolain edellyttämää vähimmäistasoista työterveyshuoltoa, selvityksek- si lyhytaikaisista, enintään viideltä kolme vuorokautta kestävistä sairaus- poissaoloista riittää työnantajalle tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatämän edustajalle tehty oma ilmoitus. Ilmoituksen saatuaan työnantaja voi osoittaa työntekijän menemään lääkärin vastaanotolle. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa työnantaja. 13. Yrityksissä voidaan työterveyshuoltoa apuna käyttäen sopia menettelytavoista, joilla ylläpidetään työntekijöiden terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työssä jak- saminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31 Jos toimihenkilö on sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, eikä hän ole tätä aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella, hänellä on oikeus työ- suhteen jatkuessa saada työnantajaltaan täysi palkka kunkin työkyvyttömyys- tapauksen yhteydessä seuraavasti, jos – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuukauden enintään sairasvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 1 kuukauden, ei kuitenkaan 3 vuotta, enintään 4 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 3 vuotta, ei kuitenkaan 5 vuotta, enintään 5 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 5 vuotta, ei kuitenkaan 10 vuotta, enintään 6 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 10 vuotta, enintään 8 viikon pituiselta ajanjaksolta. kohtaan Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut työtapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti, on sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkanmaksujakso 12 viikkoa. 2 Jos toimihenkilö sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suo- rittamaan sairausajan palkkaa, ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairastu- misajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden näin uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. 3 Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan siirtyy sairausajalta työn- antajalle siltä osin, kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Sellaisen opetushenkilöstön osalta, jolla ei ole oikeutta vuosilomaan, oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ei siirry työnantajalle 16.6. alka- van ns. laskennallisen vuosiloman ajalta. Sen opetushenkilöstön osalta, johon sovelletaan ammattikorkeakoulusopimusta, työnantajalla ei ole edellisestä poiketen oikeutta em. päivärahaan kesävapaajakson alusta 30 ensimmäiseltä arkipäivältä. Muuna aikana, kun opetustyö on lomien johdosta keskeytynyt oppilaitokses- sa, päiväraha tai muu 5 kohdassa tarkoitettu korvaus suoritetaan työnantajal- le, kun toimihenkilö on ollut oikeutettu päivärahaan tai muuhun korvaukseen, mutta toimihenkilö ei ole hakenut työkyvyttömyyden johdosta vapaata. Toimihenkilölle, joka terveydenhoitolain 43 §:n mukaan (ns. karanteenitapauk- sissa) on määrätty olemaan poissa työstään, maksetaan poissaolon ajalta palk- kaa sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaisesti. 4 Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka toimihenkilön menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 5 Mikäli toimihenkilö saa työkyvyttömyyden takia muuta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai työnantajan kustantaman vakuutuksen perus- teella, siirtyy oikeus korvaukseen tai päivärahaan sairausajalta työnantajalle siltä osin kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista kor- vauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada määrä takaisin toimihenkilöltä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrä. 6 Toimihenkilö, joka 1 kohdassa mainittujen syiden vuoksi on estynyt olemasta työssä, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle tästä sekä siitä milloin esteen arvioidaan päättyvän. 7 Vaadittaessa toimihenkilön on esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodis- tus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Xxxxxx toimihenkilö käyttää työn- antajan nimeämää lääkäriä, suorittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankki- misesta aiheutuvat kustannukset. 8 Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden myös, milloin päihdeongelmainen toimihenki- lö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajansa kanssa. 9 Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työ- aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään lauantaityötä, on oikeus saada em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa työaikakorvauksia vastaava lisäys sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltapalkkaan. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltakorotetaan samalla prosenttiluvulla kuin ne ovat olleet edellisen palkanmaksu- kauden palkasta.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3Sairaus ja tapaturma Mom. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • 1. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen keskitun- tiansion mukaisesti sen pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä kuin seuraavassa käy ilmi: Korvausjakson pituus Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä emyhtäjaksoisesti: Työsuhteen kesto Kalenteriajanjakso vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää SOVELTAMISOHJE: Sairausajan palkka maksetaan kunkin korvattavan työpäivän säännöllisiltä työtunneilta. ajan Odotus- eli karens- sipäivä alle 6 kk:n työsuhteissa Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolo- päivä on karenssipäivä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuessa sairastumispäivän jäl- keen vähintään kuusi (5 viikkoa – 4 kuukautta)6) arkipäivää maksaa työnantaja palkan myös ka- renssipäivältä. Alle 1 kk:n työsuhteet Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enin- tään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työky- vyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjak- son sisällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja myös muu- toinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Jos työntekijälle sairausvakuutuslain mukaan kuuluva oikeus päivärahaan alkaa aikaisemmin, lyhenee vastaavasti aika, jolta palkkaa on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään emmaksettava. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksoltaVähintään 6 kk:n työsuhteet Työntekijälle, jonka pituus työsuhde on viisi tai ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjak- soisesti vähintään kuusi viikkoa taikka neljä (6) kuukautta, sairausajan palkka maksetaan en- simmäisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa Tapaturma Palkka maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltamyös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyyden on aihe- uttanut työtapaturma.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. 1)Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväk- symän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: Työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti Ajanjakso: alle 2 viikkoa – vähintään 2 viikkoa mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan maksaa työnantaja sairausajan palkan myös odotuspäivältä. Ns. karenssipäivä poistuu kun työntekijä on A) ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään yhden vuoden. B) tienpäällystysalalla kausiluontoisissa töissä ollut viimeisen kolmen vuoden aikana perättäisinä työkausina saman työnantajan palveluksessa yli kahden kuukauden työsuhteet yhteenlaskettuna vähintään 12 kuukautta. Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle siitä, että edellä mainitut ehdot täyttyvät. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaikapalkan maksamista jatke- 1) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); Xxxxx menettelytapaohjeet. taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusiutuessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoi- don kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kolmen edellisen pal- kanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansion perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin elä- kelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mai- nituista korvauksista on suoritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on vel- vollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä työntekijälle tämän pykälän sairausajan palkkaa koske- vien määräysten mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltahoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolos- ta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat van- hemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopi- muksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vä- hintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yk- sinhuoltajiin ja samassa taloudessa asuviin puolison lapsiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Samoin perustein maksetaan korvausta lapsen isälle tai äidil- le, mikäli toisella puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan, toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdol- lista osallistua lapsen hoitoon eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Tätä momenttia sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka lasketaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston ase- tuksella säädettyä lääketieteellisin perustein vaikeaksi arvioitavaa sairautta tai vammaa, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain 10. luvun 2 §:ssä (1224/2004) tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. Lapsella tarkoitetaan paitsi omaa lasta, myös puolison lasta sekä perheeseen sijoitettua tai perheen huollossa olevaa lasta.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa vakituisille ja ammattityöntekijäkuntaan kuuluville työntekijöille sairausajan palkkaa työvuoroluettelon mukaisilta työpäiviltä seuraavasti: - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti alle kolme vuotta, 28 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta, 35 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta, 42 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 10 vuotta, 56 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä. Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Karenssi- päiväsääntöä ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen vakinaiseen / ammattityöntekijäkuntaan kuuluvaan työntekijään, jonka työsuhde / ammattityöntekijäkuntaan kuuluvan työntekijän työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Ammattityöntekijäkuntaan kuuluvan työntekijän sairausajanpalkka maksetaan päiväansiotakuun suuruisena. Palkka maksetaan myös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyys on aiheutunut työtapa- turmasta, tai sairaus on jatkunut niin kauan, että työntekijällä on alkanut oikeus sairaus- vakuutuslain mukaiseen päivärahaan. 2. Työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa, kun - työntekijä on sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä - työkyvyttömyydestä esitetään työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli lääkärintodistusta taikka edes terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksia ei ole tosi- asiallisesti saatavilla sairastumishetkellä, työntekijän työnantajalle tekemä välitön ilmoitus työkyvyttömyydestään on riittävä. Samassa yhteydessä työntekijän on ilmoitettava, miksi lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan todistusta ei ole saatavilla. Kun este lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksille poistuu, työntekijän tulee toimittaa työnantajalle työehtosopimuksen mukainen selvitys työkyvyttömyydestään. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa Jos työntekijä tulee äkillisen sairauskohtauksen tai tapaturman vuoksi työkyvyttömäksi kesken työpäivänsä, maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahänelle palkka kyseessä olevan työpäivän säännöllisen työajan päättymiseen saakka samansuuruisena kuin mitä hän olisi työssä ollen ansainnut. 4. Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 6. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa, taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopi- muksen perusteella. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on hän oikeu- tettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, taikka saamaan sen määrän takaisin työn- tekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeutta, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, minkä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. Osapuolet suosittelevat, että työnantaja maksaa sairausajalta tämän pykälän määräysten mukaisen palkan normaalisti, sekä perii sairausvakuutuslain mukaiset samalta ajalta kyseiselle henkilölle suoritettavat sairauspäivärahat. Työnantaja maksaa palkan työntekijälle, joka saattaa alle 13-vuotiaan lapsensa lääkärin vastaanotolle, sekä siihen liittyvän lyhytaikaisen hoitotoimenpiteen ajalta. Edellytyksenä palkanmaksulle on todistus lääkärikäynnistä ja työntekijän selvitys toisen vanhemman esteellisyydestä toimia saattajana.Tämä määräys koskee esimerkiksi lasten leikkauksia, mutta ei esimerkiksi hammaslääkärin tarkastuksia. 7. Äitiyslomalle lähtevälle työntekijälle maksetaan äitiysloman ajalta palkkaa samoin perustein kuin hänelle sairausajan palkkasäännösten perusteella enintään viideltä tulisi maksaa sairausajan palkkaa. Työntekijälle maksetaan hänen isyysvapaansa ajalta palkkaa sairausajan palkan säännösten mukaan kuudelta päivältä. Sairausajan palkka maksetaan tam 27 ja tam 37 -työaikamuodoissa huomioiden edellä mainittujen työaikamuotojen palkan- maksuun liittyvät erityispiirteet. 8. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyt- tömyyden, joka vaatii samana päivänä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltasaman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hän ei onnistu saamaan hoitoa työajan ulkopuolella. Työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 9. Alle 12-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän työ- ehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissa- olosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä. ja, että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys. Mikäli ansiotyössä oleva puoliso ei saa omalta työnantajaltaan todistusta työskentelystään lapsen sairauden aikana, maksetaan poissaoloajalta palkka, mikäli työntekijä vahvistaa kirjallisesti puolisonsa olleen töissä kyseisenä ajankohtana. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Poissaoloajalta maksetaan myös palkka, jos toisella ansiotyössä olevalla puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdollisuutta osal- listua lapsen hoitoon, eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi tämän määräyksen mukaisesti. Toisessa taloudessa asuvalla vanhemmalla on oikeus sairaan lapsen hoitoon edellä esitetyissä tilanteissa aikana, jolloin hän on muutoinkin vastuussa lapsen hoitamisesta. Tätä määräystä sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. Tästä määräyksestä on sovittu erilliset soveltamisohjeet. 10. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilain (583/1986) 27 §:n mukaan on määrätty olemaan poissa työstä, palkan poissaolon ajalta tämän pykälän määräysten mukaan. Työnantajalla on oikeus nostaa työntekijälle samalta ajanjaksolta sairaus- vakuutuksesta maksettava määrä. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa vaikeaa sairautta (valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta 1335/2004, 4 §) on oikeus olla poissa työstä osallistuessaan lapsensa sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaiseen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3Sairausajan palkka maksetaan vähintään työsopimuksen mukainen palkka. kohtaan Palkalliselta sairausajalta maksetaan myös ilta- ja lauantailisät, lukuun ottamat- ta provisiopalkkaisia joiden osalta lisät huomioidaan ansion laskennassa. Provisiopalkalla olevan työntekijän sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastipalkka määräytyy edellisen palk- kakauden toteutuneen työajan ansion perusteella. Työsuhteen kesto sairastumishetkellä Sairausajan palkanmaksu Vähintään kuukausi Vähintään 3 kuukautta mutta alle 3 vuotta Vähintään 3 vuotta mutta alle 5 vuotta Vähintään 5 vuotta mutta alle 10 vuotta Vähintään 10 vuotta Sairausvakuutuslain mukainen karenssiaika eli sairastumispäivä ja sitä seuraavat 9 arkipäivää. 4 viikkoa 5 viikkoa 6 viikkoa 8 viikkoa Vaihtoehtoiset palkanmaksutavat: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee itselleen sairausvakuutuskorvauksen. • Sairausvakuutuslain karenssiaikaan sisältyviltä työpäiviltä maksetaan täysi palkka. Karenssin jälkeisiltä työpäiviltä maksetaan päiväpalkan ja sairausva- kuutuslain päivärahan erotus. Maksaminen edellyttää selvitystä päivärahan suuruudesta. Yrityksen kaikkiin työntekijöihin on sovellettava samaa palkanmaksutapaa. Jos työntekijän laiminlyönnistä johtuen sairasvakuutuslain mukaista päivärahaa ei makseta tai se maksetaan normaalia pienempänä, työnantajan palkanmaksu- velvollisuus vähenee vastaavasti. Jos päivärahaa ei makseta työnantajan laiminlyönnistä johtuen, tai se makse- taan normaalia pienempänä tai päivärahan maksu viivästyy, on työntekijällä oikeus saada palkkaa siltä ajalta, jolta etuus olisi pitänyt maksaa. Työntekijän on ennen palkanmaksuvaatimusta annettava työnantajalle mahdollisuus korjata laiminlyöntinsä. Sairausajan palkasta vähennetään samasta työkyvyttömyydestä ja samalta ajan- jaksolta lain perusteella työntekijällä maksettu päiväraha tai siihen verrattava korvaus. Jos palkka on jo maksettu, työnantaja voi nostaa itselleen enintään mak- samaansa palkkaa vastaavan määrän korvauksista tai periä sen työntekijältä. Osa-aikatyöntekijä Osa-aikatyöntekijälle maksetaan sairausajan palkka työvuoroluettelon mukai- silta työtunneilta. Mikäli työvuoroluetteloa ei ole merkitystä sillälaadittu, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle palkka maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltasovitun keskimääräisen viikkotyöajan mukaisesti.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastiXxxxxxx työnantajan palveluksessa kuukauden ollut työntekijä estyy te- kemästä työtä sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perus- teella määrätyn karanteenin vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai ta- paturmaa tahallisesti, rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämäl- lään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, maksaa työnantaja hänelle palkkaa sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 viikkoa – 4 kuukautta), vuotta 35 " 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 " 10 vuotta tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakauemmin 56 " 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle tämän pykälän sisältä- mien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastu- mishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edelly- tystä. Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kuitenkaan noudateta, jos kysymyk- sessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palk- kaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tullessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katso- taan tämä päivä kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumises- taan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumises- taan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisin- taan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Vaadittaessa on työntekijän esitettävä sairaudestaan lääkärintodistus. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnantajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärin- maksusta vastaa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspal- veluja. 7. Kuukausipalkkaisen työntekijän sairausajan päiväpalkka lasketaan työehtosopimuksen 13 §:n perusteella. Palkkaa tai osaa maksetaan ai- noastaan niiltä päiviltä, jotka työvuorolistan mukaan olisivat olleet työnte- kijän työpäiviä. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista mak- samistavoista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudes- saan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa sa- malta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksetta- van päivärahan tai siihen verrattavan korvaukseen, enintään viideltä maksa- mansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksa- mistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheut- tanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan pal- kasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 10. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän ku- luessa työhön palaamisestaan, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sai- rastumisajanjaksoksi. 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoi- tusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama ti- lanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluk- sia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoi- taa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todiste- tuksi silloin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuk- sensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja xxxxxxxx- xxx sairasloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen an- taja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoi- taja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkä- rin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnan- taja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli lääkäri on kirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehti- vuudelle. 5. Sairausajalta maksetaan työntekijälle vuoro-, ilta-, aamutunti- , olosuhde yms. säännölliset lisät sen suuruisena kuin hän niitä työvuorolistan mukaan olisi työskennellessään ansainnut. Sun- nuntaityökorotusta ei huomioida sairausajan palkassa. Paikallisesti voidaan sopia muustakin tasollisesti vastaavasta laskentatavasta, jossa huomioidaan yllä mainitut lisät.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapatur- man vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai tör- keällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin pois- saolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta) 1 kuukausi - alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3 - 5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5 - 10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työn- tekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan pal- kanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamisesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi poissaolo- jakso. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoisesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emvahvistetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. 4. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee sairaus- päivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanottoaikoja ei ole merkitystä silläsaatavilla, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emterveydenhoitajan antamaa sairauslomatodistusta lyhytaikaisesta 1-3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 2 contracts

Samples: Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); Jos työntekijä ei voi tehdä työtä sairauden tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emtapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai tapaturmaa tahallisesti tai aiheuttanut sitä rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, maksaa työnantaja hänelle sairausajalta palkkaa. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Vaadittaessa se varmennetaan työnantajan määräämän ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakustantaman lääkärin todistuksella. 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella sairauden tai tapaturman uusiutumisesta ja perusteen muuttumisesta riippumatta kalenterivuoden aikana kuukausipalkkaiselle työntekijälle, joka on ollut työnantajan palveluksessa yhdenjaksoisesti - alle 1 vuoden, yhteensä enintään viideltä viikolta, - 1-5 vuotta, yhteensä enintään kuudelta viikolta, - yli 5 vuotta, yhteensä enintään kuudelta kuukaudelta. Yli vuodenvaihteen keskeytyksettä jatkuneelta sairausajalta ei kuitenkaan makseta sairausajan palkkaa pitemmältä ajalta kuin, yhdenjaksoisen työsuhteen kestosta riippuen, on edellä esitetty. Jos työntekijä palaa työhön keskeytyksettä yli vuodenvaihteen jatkuneen sairausajan jälkeen, hänen kalenterivuosikohtaisesta oikeudesta jäljellä oleva osa sairausajan palkkaan kuitenkin säilyy. 3. Alle yhden kuukauden palveluksessa olleelle työntekijälle maksetaan täysi palkka toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Palkkaa maksetaan enintään niin pitkään, kunnes työkyvyttömyys on jatkunut sen pituisen ajan, jonka kuluttua lain säätämässä sairausvakuutuksessa alkaa oikeus sairauspäivärahaan. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys jatkuu koko edellä mainitun enimmäisajan, työnantaja maksaa palkan myös odotuspäivältä. 4. Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan yhteensä pidemmältä ajalta kuin edellä on määrätty, vaikka sairaus tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturma uusiutuisi saman kalenterivuoden aikana tai jatkuisi keskeytyksettä yli vuodenvaihteen. Työntekijän palattua työhön sen jälkeen, kun työkyvyttömyysaika on jatkunut keskeytyksettä yli vuodenvaihteen, on hänellä työkyvyttömyysajalta jälleen uusi palvelusaikansa pituuden mukaan määräytyvä oikeus sairausajan palkkaan eli laskenta alkaa alusta. 5. Palkka maksetaan kuitenkin aina sairausvakuutuslain tarkoittamalta odotusajalta. 6. Sairausajan palkka lasketaan keskituntiansion (KTA) perusteella koko työkyvyttömyysajalta, kun samasta sairaudesta johtuva työkyvyttömyys kestää yli 3 vuorokautta. Jos työkyvyttömyysaika on 3 vuorokautta tai vähemmän, palkka maksetaan ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää). 7. Sairausajan palkasta vähennetään kuitenkin se, mitä työntekijä saa samalta ajalta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta työnantajan kustantaman vakuutuksen nojalla. 8. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi voidaan paikallisesti sopia ns. oma ilmoitus - menettelyn käyttöönotosta työpaikalla. Määräaikainen sopimus tehdään kirjallisesti pääluottamusmiehen ja työnantajan välillä. Paikallinen sopimus voi koskea enintään yhdeksän vuorokautta kestäviä poissaoloja. Oma ilmoitus - menettelyä sovelletaan vain työntekijän omiin sairauspoissaoloihin. Paikallisen sopimuksen perusteella maksetaan palkka työkyvyttömyyden ajalta kohdan 6. sijasta seuraavasti: - yhden päivän omailmoitus, kolme vuorokautta ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää) - kahden päivän omailmoitus, kuusi vuorokautta ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää) - kolmen päivän omailmoitus, yhdeksän vuorokautta ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää) Edellä sovittujen aikojen jälkeen sairausajan palkka lasketaan keskituntiansion (KTA) perusteella.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3Sairaus ja tapaturma Mom. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • 1. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen keskituntian- sion mukaisesti sen pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukai- silta työpäiviltä kuin seuraavassa käy ilmi: Korvausjakson pituus Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä emyhtäjaksoisesti: Työsuhteen kesto Kalenteriajanjakso vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää SOVELTAMISOHJE: Sairausajan palkka maksetaan kunkin korvattavan työpäivän säännöllisiltä työtunneilta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu Tuntipalkkaiselle työntekijälle sairausajan palkkaa yhteensä enintään empalkka maksetaan keskitun- tiansion mukaisena. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, Kuukausipalkkaiselle työntekijälle maksetaan sai- rausajan palkka keskiansion mukaan. Odotus- eli karens- sipäivä alle 6 kk:n työsuhteissa Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuessa sairastumispäivän jäl- keen vähintään kuusi (6) arkipäivää maksaa työnantaja palkan myös karens- sipäivältä. Alle 1 kk:n työsuhteet Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enin- tään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttö- myyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson si- sällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Jos työntekijälle sairausvakuutuslain mukaan kuuluva oikeus päivärahaan alkaa aikaisemmin, lyhenee vastaavasti aika, jolta palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään emon maksettava. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksoltaVähintään 6 kk:n työsuhteet Työntekijälle, jonka pituus työsuhde on viisi tai ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjak- soisesti vähintään kuusi viikkoa taikka neljä (6) kuukautta, sairausajan palkka maksetaan en- simmäisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa Tapaturma Palkka maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltamyös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyyden on aiheut- tanut työtapaturma.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. 1)Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväk- symän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: Työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti Ajanjakso: alle 2 viikkoa – vähintään 2 viikkoa mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Mikäli työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa pe- räkkäisinä työkausina, työsuhteen yhdenjaksoisuutta laskettaessa lasketaan peräkkäisten työkausien työsuhteiden kestoajat yhteen. Ns. karenssipäivä poistuu kun työntekijä on A) ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. B) tienpäällystysalalla kausiluontoisissa töissä ollut viimeisen kolmen vuoden aikana perättäisinä työkausina saman työnantajan palveluksessa yli kahden kuukauden työsuhteet yhteenlaskettuna vähintään kuusi kuukautta. Työntekijän on ilmoitettava työnanta- jalle siitä, että edellä mainitut ehdot täyttyvät. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän 1) Xxxxx menettelytapaohjeet. työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusiutuessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoi- don kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kolmen edellisen pal- kanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansion perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin elä- kelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mai- nituista korvauksista on suoritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on vel- vollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausvakuu- tuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella maksettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 9. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä työntekijälle tämän pykälän sairausajan palkkaa koske- vien määräysten mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltahoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolos- ta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat van- hemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopi- muksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vä- hintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yk- sinhuoltajiin ja samassa taloudessa asuviin puolison lapsiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Samoin perustein maksetaan korvausta lapsen isälle tai äidil- le, mikäli toisella puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan, toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdol- lista osallistua lapsen hoitoon eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Tätä momenttia sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka lasketaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston ase- tuksella säädettyä lääketieteellisin perustein vaikeaksi arvioitavaa sairautta tai vammaa, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain 10. luvun 2 §:ssä (1224/2004) tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. Lapsella tarkoitetaan paitsi omaa lasta, myös puolison lasta sekä perheeseen sijoitettua tai perheen huollossa olevaa lasta.

Appears in 2 contracts

Samples: Asfalttialan Työehtosopimus, Asfalttialan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. 1)Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväk- symän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: Työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti Ajanjakso: alle 2 viikkoa – vähintään 2 viikkoa mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Mikäli työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa pe- räkkäisinä työkausina, työsuhteen yhdenjaksoisuutta laskettaessa lasketaan peräkkäisten työkausien työsuhteiden kestoajat yhteen. Ns. karenssipäivä poistuu kun työntekijä on A) ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. B) tienpäällystysalalla kausiluontoisissa töissä ollut viimeisen kolmen vuoden aikana perättäisinä työkausina saman työnantajan palveluksessa yli kahden kuukauden työsuhteet yhteenlaskettuna vähintään kuusi kuukautta. Työntekijän on ilmoitettava työnanta- jalle siitä, että edellä mainitut ehdot täyttyvät. 1) Xxxxx menettelytapaohjeet. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusiutuessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoi- don kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kolmen edellisen pal- kanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansion perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin elä- kelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mai- nituista korvauksista on suoritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on vel- vollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausvakuu- tuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella maksettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 9. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä työntekijälle tämän pykälän sairausajan palkkaa koske- vien määräysten mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltahoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolos- ta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat van- hemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopi- muksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vä- hintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yk- sinhuoltajiin ja samassa taloudessa asuviin puolison lapsiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Samoin perustein maksetaan korvausta lapsen isälle tai äidil- le, mikäli toisella puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan, toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdol- lista osallistua lapsen hoitoon eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Tätä momenttia sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka lasketaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston ase- tuksella säädettyä lääketieteellisin perustein vaikeaksi arvioitavaa sairautta tai vammaa, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain 10. luvun 2 §:ssä (1224/2004) tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. Lapsella tarkoitetaan paitsi omaa lasta, myös puolison lasta sekä perheeseen sijoitettua tai perheen huollossa olevaa lasta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työnantajan palvelukseen otettu työntekijä estyy tekemästä työtä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai tapaturmaa tahallisesti tai rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, työnantaja maksaa hänelle palkkaa sairausajalta seuraavasti: Jos työntekijä on yhdenjaksoisesti ollut työnantajan palveluksessa: • alle 1 vuoden, täyden palkan viideltä viikolta • 1-5 vuotta, täyden palkan kuudelta viikolta • yli 5 vuotta, täyden palkan neljältä kuukaudelta. Työntekijän on esitettävä työnantajan hyväksymä selvitys työkyvyttömyydestään. Jos työnantaja vaatii tietyn lääkärin antamaa todistusta, työnantaja kustantaa todistuksen hankkimisesta aiheutuneet kulut. 2. Alle yhden kuukauden palveluksessa olleelle työntekijälle maksetaan täysi palkka toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, enintään kunnes työkyvyttömyys on jatkunut sen pituisen ajan, jonka kuluttua työntekijälle alkaa oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen sairauspäivärahaan. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys jatkuu koko edellä mainitun enimmäisajan, työnantaja maksaa palkan myös odotuspäivältä. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: Kohtien 1 ja 2 mukainen palvelusaika lasketaan yhteenlasketun työsuhteitten keston mukaan, jos näiden väli on enintään kuusi kuukautta. Kohtaa 2 sovelletaan kuitenkin vasta työsuhteen alettua. 4. Sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden uusiintuessa työntekijällä ei vuoden aikana ole oikeutta palkkaan yhteensä pitemmältä työkyvyttömyysajalta kuin edellä on määrätty. Palkka maksetaan kuitenkin aina sairausvakuutuslain tarkoittamalta odotusajalta. • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 1-5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) vuotta • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • vuosilomalla ▪ työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudelta. 5. Sairausvakuutuslain mukainen päiväraha maksetaan työnantajalle siltä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan tai äitiysvapaan palkkaa. 6. Työntekijän sairastuessa lennon jo alettua maksetaan ko. työvuoron loppuun työvuoron mukaista palkkaa. Sairauden jatkuessa sairausajan palkanmaksu ja sairauspoissaolo alkavat seuraavasta kalenterivuorokaudesta. 7. Vuorokauden vaihtumisajankohta koskee myös sairasloman alkamista ja päättymistä. 8. Sairausajan palkka lasketaan keskiansion (KTA) perusteella, joka määräytyy vuosineljänneksittäin.

Appears in 1 contract

Samples: Finnair Oyj:n Matkustamohenkilöstöä Koskevat Työehdot

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapa- turman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jat- kuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arki päivää (50 % palkasta) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairaus- ajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamises- ta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi pois- saolojakso. 3. kohtaan Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoi- sesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahvis- tetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkei- seltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. 4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuksessa oi- keus sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysai- kaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä.‌ Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palkka mää- räytyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sel- laisen ajanjakson perusteella kalenterivuoden (esimerkiksi 6 kk tai edellinen loman- määräytymisvuosi), joka osoittaa sen keskimääräisen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emolisi tehnyt. 5. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee sai- rauspäivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvityk- set, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanotto- aikoja ei ole merkitystä silläsaatavilla, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emterveydenhoitajan antamaa sairauslomatodis- tusta lyhytaikaisesta 1–3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksy- män selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavan pituisten ajanjaksojen työpäiviltä: työsuhde on ennen työkyvyttömyyden ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle 2 viikkoa - vähintään 2 viikkoa, mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan (työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää), maksaa työnantaja sairausajan palkan myös ns. karenssipäivältä. Karenssipäivä poistuu kun työntekijä on ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusituessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu Kansaneläkelaitoksen tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen sa- man työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kahdentoista (12) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansi- on perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työtekijäin eläke- lain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suo- ritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoit- tamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolelta maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella äidille tai isälle tämän pykälän kohdan 1. mukaisen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäi- sestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta anne- taan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamisek- si välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamasta sairasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asu- misen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja esteestä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka maksetaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Jos työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston sai- rausvakuutuslain täytäntöönpanosta antaman asetuksen (1335/04) 4 §:n tarkoittamaa vaikeaa sairautta, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain (1224/04) 10 luvun 1 §:ssä tar- koitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 12. Mikäli työnantaja ei ole järjestänyt työterveyshuoltolain edellyttämää vähimmäistasoista työterveyshuoltoa, selvitykseksi lyhytaikaisista, enintään viideltä kolme vuorokautta kestävistä sairaus- poissaoloista riittää työnantajalle tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatämän edustajalle tehty oma ilmoitus. Ilmoituksen saatuaan työnantaja voi osoittaa työntekijän menemään lääkärin vastaanotolle. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa työnantaja. 13. Yrityksissä voidaan työterveyshuoltoa apuna käyttäen sopia menettelytavoista, joilla ylläpidetään työntekijöiden terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työssä jak- saminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapatur- man vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai tör- keällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin pois- saolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta) 1 kuukausi - alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3 - 5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5 - 10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työn- tekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan pal- kanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamisesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi poissaolo- jakso. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoisesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emvahvistetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. 4. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee sairaus- päivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanottoaikoja ei ole merkitystä silläsaatavilla, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emterveydenhoitajan antamaa sairauslomatodistusta lyhytaikaisesta 1-3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan Työnantaja maksaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastipalkkaa, jos: Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston kestoajan perusteella kalenterivuoden aikana seuraavasti: TYÖSUHTEEN KESTO SAIRASTUMISHETKELLÄ PALKALLISEN JAKSON PITUUS yLi 1 ja enintään o viideltä viikolta 2 kuukautta SVL:n karenssiaika eLi sairastumispäivä ja S seuraavaa arkipäivää yLi 2 kuukautta neLjän viikon pituiseLta ajanjaksoLta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika28 kaLenteripäivää) o kuudelta viikolta yLi 3 vuotta viiden viikon pituiseLta ajanjaksoLta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 35 kaLenteripäivää) yLi 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta vuotta kuuden viikon pituiseLta ajanjaksoLta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta42 kaLenteripäivää) yLi 10 vuotta kahdeksan viikon pituiseLta ajanjaksoLta (5G kaLenteripäivää) Jos työntekijä on työtehtävissä tapahtuneen työtapaturman vuoksi kykenemätön suorittamaan työtään, maksetaan hänelle edellä olevasta taulukosta poiketen työkyvyttömyyden aiheuttaman poissaolon ajalta sairausajan palkkaa jäljempänä mainittujen määräysten mukaisesti vähintään neljän viikon pituiselta ajanjaksolta (28 kalenteripäivää) työsuhteen kestoajasta riippumatta. Tältä ajalta työntekijälle lain mu- kaan kuuluva päiväraha maksetaan kalenterivuoden aikana työnantajalle enintään emtyönantajan maksamaa palkan määrää vastaavasti. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden Kuukausipalkkaiselle työntekijälle maksetaan peruskuukausipalkkaa palkalliselta sairausajanjaksolta. Sairausajan palkanmaksun keskeyty- essä tai katketessa lasketaan osakuukauden palkka työehtosopimuksen G §:n mukaisesti. Työehtosopimus Tuntipalkkaiselle työntekijälle maksetaan perustuntipalkkaa työvuoro- listaan merkityiltä työtunneilta. Ellei sairausajalle ole laadittu työvuo- rolistaa, maksetaan palkka sairastumista edeltäneiden kolmen täyden kolmiviikkoisjakson toteutuneen keskimääräisen työajan perusteella, kuitenkin enintään 7,5 tunnilta työpäivää kohden. 2. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kulu- essa työhön palaamisestaan, lasketaan sairausajan palkkaan oikeuttava aika ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairastumisajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden edellä tarkoi- tetulla tavalla uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. 3. Työnantaja suorittaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle. Tällöin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 4. Jos sairausvakuutuslain päivärahaa ei ole merkitystä sillätyöntekijästä johtuvasta syystä makseta tai se maksetaan normaalia pienempänä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli työnantajan palkan- maksuvelvollisuus vähenee maksamatta jääneellä määrällä. Sairausajan palkasta vähennetään samasta työkyvyttömyydestä ja samalta ajanjaksolta työntekijän saama sairauskorvaus (vapaapäivä päiväraha tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukauttasiihen rinnastettava), joka maksetaan: Sairauspäivärahaa ei lain mukaan suoriteta G8 vuotta täyttäneille eikä alle 1G-vuotiaille. Tämän ikäisille maksetaan täyttä sairausajan palkkaa, jos palkanmaksun edellytykset muutoin täyttyvät. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan sairaudestaan sekä siitä milloin sen arvioidaan päättyvän. Henkilökohtainen ilmoitus tulee tehdä työnantajan ohjeistamalla tavalla. Työkyvyttömyydestä on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä muu työnantajan hyväksymä selvitys. Jos työnantaja nimeää käytettävän lää- kärin, vastaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimiskustannuksista. Työehtosopimus Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta sel- vitys voidaan esittää myös työterveyshoitajan, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan antamalla todistuksella edellyttäen, että Sairauden jatkuessa tai uusiutuessa 30 päivän kuluessa edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatyö- kyvyttömyysjakson päättymisestä tulee kuitenkin vaadittaessa esittää lääkärintodistus.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksy- män selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi esty- nyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sel- laisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: työsuhde on ennen työkyvyttömyyden ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle 2 viikkoa - vähintään 2 viikkoa, mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan (työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää), maksaa työnantaja sairausajan palkan myös ns. karenssipäivältä. Karenssipäivä poistuu kun työntekijä on ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään vuoden. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on es- tynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta en- simmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivära- haa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan saira- usajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairauden uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työ- päivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjak- so on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusituessa tar- vitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää siitä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen sa- man työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kahdentoista (12) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansi- on perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työtekijäin eläke- lain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suori- tettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä ta- kaisin työntekijältä. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoitta- maan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolelta maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella äi- dille tai isälle tämän pykälän kohdan 1. mukaisen sairausajan palk- kaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjes- tämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolosta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että mo- lemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamas- ta sairasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asumisen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja es- teestä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka maksetaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Jos työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston saira- usvakuutuslain täytäntöönpanosta antaman asetuksen (1335/04) 4 §:n tarkoittamaa vaikeaa sairautta, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain (1224/04) 10 luvun 1 §:ssä tar- koitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 12.1. Yrityksessä voidaan paikallisesti sopia menettelystä, jossa työnantaja tai tämän edustaja hyväksyy työntekijän ilmoituksen selvitykseksi työkyvyttömyydestä flunssatyyppisissä enintään viideltä kol- me vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa. Samalla voidaan sopia: • ilmoituksen muodosta ja ajankohdasta, kenelle se tehdään ja miten se kirjataan • rajoituksista työntekijän ilmoituksella hyväksyttävien pois- saolojen määrään • hyväksymisen edellytykseksi, että ilmoitus tehdään välittö- mästi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaviimeistään ennen työvuoron alkua • työnantajan oikeudesta aina vaatia lääkärintodistus 12.2. Mikäli työnantaja ei ole järjestänyt työterveyshuoltolain edellyttämää vähimmäistasoista työterveyshuoltoa, selvitykseksi lyhytaikaisista, enintään kolme vuorokautta kestävistä sairauspois- saoloista riittää työnantajalle tai tämän edustajalle tehty oma ilmoi- tus. Ilmoituksen saatuaan työnantaja voi osoittaa työntekijän mene- mään lääkärin vastaanotolle. Tästä aiheutuvat kustannukset mak- saa työnantaja. 12.3. Kohdissa 12.1 ja 12.2 olevia määräyksiä sovelletaan myös alle 10-vuotiaan lapsen sairastumista koskeviin määräyksiin. (s. 16–17) 13. Yrityksissä voidaan työterveyshuoltoa apuna käyttäen sopia menettelytavoista, joilla ylläpidetään työntekijöiden terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työssä jak- saminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. 1)Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväk- symän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työpäiviltä: Työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti Ajanjakso: alle 2 viikkoa – vähintään 2 viikkoa mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Mikäli työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa pe- räkkäisinä työkausina, työsuhteen yhdenjaksoisuutta laskettaessa lasketaan peräkkäisten työkausien työsuhteiden kestoajat yhteen. Ns. karenssipäivä poistuu kun työntekijä on A) ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. B) tienpäällystysalalla kausiluontoisissa töissä ollut viimeisen kolmen vuoden aikana perättäisinä työkausina saman työnantajan palveluksessa yli kahden kuukauden työsuhteet yhteenlaskettuna vähintään kuusi kuukautta. Työntekijän on ilmoitettava työnanta- jalle siitä, että edellä mainitut ehdot täyttyvät. 1) Xxxxx menettelytapaohjeet. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusiutuessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaushoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoi- don kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kolmen edellisen pal- kanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansion perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin elä- kelain tai liikennevakuutuslain perusteella. TES Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mai- nituista korvauksista on suoritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on vel- vollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausvakuu- tuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella maksettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 9. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä työntekijälle tämän pykälän sairausajan palkkaa koske- vien määräysten mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltahoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolos- ta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat van- hemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopi- muksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vä- hintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yk- sinhuoltajiin ja samassa taloudessa asuviin puolison lapsiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Samoin perustein maksetaan korvausta lapsen isälle tai äidil- le, mikäli toisella puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan, toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdol- lista osallistua lapsen hoitoon eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Tätä momenttia sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka lasketaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston ase- tuksella säädettyä lääketieteellisin perustein vaikeaksi arvioitavaa sairautta tai vammaa, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain 10. luvun 2 §:ssä (1224/2004) tarkoitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. Lapsella tarkoitetaan paitsi omaa lasta, myös puolison lasta sekä perheeseen sijoitettua tai perheen huollossa olevaa lasta.

Appears in 1 contract

Samples: Asfalttialan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa vakituisille ja ammattityöntekijäkuntaan kuuluville työntekijöille sairausajan palkkaa työvuoroluettelon mukaisilta työpäiviltä seuraavasti: - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti alle kolme vuotta, 28 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta, 35 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta, 42 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä - jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 10 vuotta, 56 päivän kalenteriajanjaksolle sattuvilta työpäiviltä. Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Karenssi- päiväsääntöä ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen vakinaiseen / ammattityöntekijäkuntaan kuuluvaan työntekijään, jonka työsuhde / ammattityöntekijäkuntaan kuuluvan työntekijän työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Ammattityöntekijäkuntaan kuuluvan työntekijän sairausajanpalkka maksetaan päiväansiotakuun suuruisena. Palkka maksetaan myös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyys on aiheutunut työtapa- turmasta, tai sairaus on jatkunut niin kauan, että työntekijällä on alkanut oikeus sairaus- vakuutuslain mukaiseen päivärahaan. 2. Työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa, kun – työntekijä on sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä – työkyvyttömyydestä esitetään työnantajan hyväksymä selvitys. Mikäli lääkärintodistusta taikka edes terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksia ei ole tosi- asiallisesti saatavilla sairastumishetkellä, työntekijän työnantajalle tekemä välitön ilmoitus työkyvyttömyydestään on riittävä. Samassa yhteydessä työntekijän on ilmoitettava, miksi lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan todistusta ei ole saatavilla. Kun este lääkärin-, terveyden- tai sairaanhoitajan palveluksille poistuu, työntekijän tulee toimittaa työnantajalle työehtosopimuksen mukainen selvitys työkyvyttömyydestään. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa Jos työntekijä tulee äkillisen sairauskohtauksen tai tapaturman vuoksi työkyvyttömäksi kesken työpäivänsä, maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahänelle palkka kyseessä olevan työpäivän säännöllisen työajan päättymiseen saakka samansuuruisena kuin mitä hän olisi työssä ollen ansainnut. 4. Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 6. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa, taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopi- muksen perusteella. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan palkan, on hän oikeu- tettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, taikka saamaan sen määrän takaisin työn- tekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin xxxxxxxxxx määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeutta, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se päiväraha tai sen osa, minkä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. Osapuolet suosittelevat, että työnantaja maksaa sairausajalta tämän pykälän määräysten mukaisen palkan normaalisti, sekä perii sairausvakuutuslain mukaiset samalta ajalta kyseiselle henkilölle suoritettavat sairauspäivärahat. 1.1.2018 alkaen työnantaja maksaa palkan työntekijälle, joka saattaa alle 13-vuotiaan lapsensa lääkärin vastaanotolle, sekä siihen liittyvän lyhytaikaisen hoitotoimenpiteen ajalta. Edellytyksenä palkanmaksulle on todistus lääkärikäynnistä ja työntekijän selvitys toisen vanhemman esteellisyydestä toimia saattajana. Pöytäkirjamerkintä Tämä kohta koskee esimerkiksi lasten leikkauksia, mutta ei esimerkiksi hammaslääkärin tarkastuksia. 7. Äitiyslomalle lähtevälle työntekijälle maksetaan äitiysloman ajalta palkkaa samoin perustein kuin hänelle sairausajan palkkasäännösten perusteella enintään viideltä tulisi maksaa sairausajan palkkaa. Työntekijälle maksetaan hänen isyysvapaansa ajalta palkkaa sairausajan palkan säännösten mukaan kuudelta päivältä. Sairausajan palkka maksetaan tam 27 ja tam 37 -työaikamuodoissa huomioiden edellä mainittujen työaikamuotojen palkan- maksuun liittyvät erityispiirteet. 8. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyt- tömyyden, joka vaatii samana päivänä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltasaman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hän ei onnistu saamaan hoitoa työajan ulkopuolella. Työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän työ- ehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissa- olosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja, että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Poissaoloajalta maksetaan myös palkka, jos toisella ansiotyössä olevalla puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdollisuutta osal- listua lapsen hoitoon, eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi tämän määräyksen mukaisesti. Toisessa taloudessa asuvalla vanhemmalla on oikeus sairaan lapsen hoitoon edellä esitetyissä tilanteissa aikana, jolloin hän on muutoinkin vastuussa lapsen hoitamisesta. Tätä määräystä sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. Tästä määräyksestä on sovittu erilliset soveltamisohjeet. 10. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilain (583/1986) 27 §:n mukaan on määrätty olemaan poissa työstä, palkan poissaolon ajalta tämän pykälän määräysten mukaan. Työnantajalla on oikeus nostaa työntekijälle samalta ajanjaksolta sairaus- vakuutuksesta maksettava määrä. 11. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa vaikeaa sairautta (valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta 1335/2004, 4 §) on oikeus olla poissa työstä osallistuessaan lapsensa sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaiseen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3Sairaus ja tapaturma Mom. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • 1. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen keskituntian- sion mukaisesti sen pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukai- silta työpäiviltä kuin seuraavassa käy ilmi: Korvausjakson pituus Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä emyhtäjaksoisesti: Työsuhteen kesto Kalenteriajanjakso vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää SOVELTAMISOHJE: Sairausajan palkka maksetaan kunkin korvattavan työpäivän säännöllisiltä työtunneilta. ajan Odotus- eli karens- sipäivä alle 6 kk:n työsuhteissa Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuessa sairastumispäivän jäl- keen vähintään kuusi (5 viikkoa – 4 kuukautta)6) arkipäivää maksaa työnantaja palkan myös karens- sipäivältä. Alle 1 kk:n työsuhteet Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enin- tään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttö- myyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson si- sällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Jos työntekijälle sairausvakuutuslain mukaan kuuluva oikeus päivärahaan alkaa aikaisemmin, lyhenee vastaavasti aika, jolta palkkaa on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään emmaksettava. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksoltaVähintään 6 kk:n työsuhteet Työntekijälle, jonka pituus työsuhde on viisi tai ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjak- soisesti vähintään kuusi viikkoa taikka neljä (6) kuukautta, sairausajan palkka maksetaan en- simmäisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa Tapaturma Palkka maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltamyös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyyden on aiheut- tanut työtapaturma.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. Sopimuskaudelle 1.2.2020 – 31.1.2022 on sovittu omailmoitusmenetelmän kokeilusta. Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmasta, joka estää työntekijän työnteon. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. kohtaan Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • niiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka maksetaan kalenterivuoden aikana yhteensä enintään emedellä mainitulta ajanjaksolta. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläMäärittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetsairaus, joissa tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai vähintään kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaarkipäivää.

Appears in 1 contract

Samples: Metsäalan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan Työnantaja maksaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastipalkkaa, jos: • työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kuukauden ja • työntekijä on sairauden tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työtä ja • työntekijä ei ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella tai • työntekijä on määrätty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston kestoajan perusteella kalenterivuoden aikana seuraavasti: Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 21 Työsuhteen kesto sairastumishetkellä Palkallisen jakson pituus yli 1 ja enintään o viideltä viikolta 2 kuukautta SVL:n karenssiaika eli sairastumis- päivä ja 9 seuraavaa arkipäivää yli 2 kuukautta neljän viikon pituiselta ajanjak- solta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika28 kalenteripäivää) o kuudelta viikolta yli 3 vuotta viiden viikon pituiselta ajanjak- solta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika 35 kalenteripäivää) yli 5 vuottavuotta kuuden viikon pituiselta ajanjak- solta (42 kalenteripäivää) yli 10 vuotta kahdeksan viikon pituiselta ajan- jaksolta (56 kalenteripäivää) Kuukausipalkkaiselle työntekijälle maksetaan peruskuukausipalkkaa palkalli- selta sairausajanjaksolta. Sairausajan palkanmaksun keskeytyessä tai katketessa lasketaan osakuukauden palkka työehtosopimuksen 6 §:n mukaisesti Tuntipalkkaiselle työntekijälle maksetaan perustuntipalkkaa työvuorolistaan merkityiltä työtunneilta. Ellei sairausajalle ole laadittu työvuorolistaa, makse- taan palkka sairastumista edeltäneiden kolmen täyden kolmiviikkoisjakson to- teutuneen keskimääräisen työajan perusteella, kuitenkin enintään 7,5 tunnilta työpäivää kohden. 2. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työ- hön palaamisestaan, lasketaan sairausajan palkkaa palkkaan oikeuttava aika ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairastumisajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emkuitenkin saman sairauden edellä tarkoitetulla tavalla uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. 3. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja suorittaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle. Tällöin työn- antaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset. 4. Jos sairausvakuutuslain päivärahaa ei ole merkitystä sillätyöntekijästä johtuvasta syystä makseta tai se maksetaan normaalia pienempänä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli työnantajan palkanmaksuvelvollisuus vähenee maksamatta jääneellä määrällä. Sairausajan palkasta vähennetään samasta työkyvyttömyydestä ja samalta ajan- jaksolta työntekijän saama sairauskorvaus (vapaapäivä päiväraha tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukauttasiihen rinnastettava), joka maksetaan: • työnantajan kannatusmaksua saavasta sairauskassasta • tapaturmavakuutuslain, työntekijän eläkelain tai kun liikennevakuutuslain tai keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö työnantajan kokonaan tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaosaksi kustantaman muun vakuutuksen perusteella.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastiXxxxxxx työnantajan palveluksessa kuukauden ollut työntekijä estyy te- kemästä työtä sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perus- teella määrätyn karanteenin vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai ta- paturmaa tahallisesti, rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämäl- lään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, maksaa työnantaja hänelle palkkaa sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 viikkoa – 4 kuukautta), vuotta 35 " 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 " 10 vuotta tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakauemmin 56 " 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle tämän pykälän sisältä- mien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastu- mishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edelly- tystä. Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kuitenkaan noudateta, jos kysymyk- sessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palk- kaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tullessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katso- taan tämä päivä kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumises- taan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumises- taan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisin- taan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Vaadittaessa on työntekijän esitettävä sairaudestaan lääkärintodistus. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnantajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärin- maksusta vastaa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspal- veluja. 7. Kuukausipalkkaisen työntekijän sairausajan päiväpalkka lasketaan työehtosopimuksen 20 §:n perusteella. Palkkaa tai osaa maksetaan ai- noastaan niiltä päiviltä, jotka työvuorolistan mukaan olisivat olleet työnte- kijän työpäiviä. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista mak- samistavoista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudes- saan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa sa- malta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksetta- van päivärahan tai siihen verrattavan korvaukseen, enintään viideltä maksa- mansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksa- mistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheut- tanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, ke- vytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sai- rausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorit- tamatta. 10. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän ku- luessa työhön palaamisestaan, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sai- rastumisajanjaksoksi. 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoi- tusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama ti- lanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluk- sia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoi- taa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todiste- tuksi silloin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuk- sensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja xxxxxxxx- xxx sairasloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen an- taja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoi- taja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkä- rin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnan- taja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli lääkäri on kirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehti- vuudelle. 5. Sairausajalta maksetaan työntekijälle vuoro-, ilta-, aamutunti- , olosuhde- yms. säännölliset lisät sen suuruisena kuin hän niitä työvuorolistan mukaan olisi työskennellessään ansainnut. Sunnuntaityökorotusta ei huomioida sairausajan palkassa. Paikallisesti voidaan sopia muustakin tasollisesti vastaavasta laskentatavasta, jossa huomioidaan edellä mainitut lisät.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapatur- man vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai tör- keällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin pois- saolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta) 1 kuukausi - alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3 - 5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5 - 10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työn- tekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan pal- kanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamisesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi poissaolo- jakso. 3. kohtaan Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoisesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahvistetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. 4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuksessa oikeus sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palkka määräytyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sellaisen ajanjakson perusteella kalenterivuoden (esimerkiksi 6 kk tai edellinen lomanmääräytymisvuosi), joka osoittaa sen keskimääräisen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emolisi tehnyt. 5. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee sairaus- päivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanottoaikoja ei ole merkitystä silläsaatavilla, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emterveydenhoitajan antamaa sairauslomatodistusta lyhytaikaisesta 1-3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksy- män selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, enintään seuraavan pituisten ajanjaksojen työpäiviltä: työsuhde on ennen työkyvyttömyyden ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle 2 viikkoa - vähintään 2 viikkoa, mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan (työkyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksän sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää), maksaa työnantaja sairausajan palkan myös ns. karenssipäivältä. Karenssipäivä poistuu kun työntekijä on ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään kuusi kuukautta. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on estynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta ensimmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivä- rahaa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan sairausajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairau- den uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei ai- kaisemmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jat- ketaan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajan- jakso on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusiutuessa tarvitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää sii- tä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu Kansaneläkelaitoksen tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen sa- man työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kahdentoista (12) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskitunti- ansion perusteella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työtekijäin eläke- lain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suo- ritettu, on työnantajalla oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoit- tamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairaus- vakuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteut- taa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolelta maksettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kanna- tusmaksuilla. 9. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella äidille tai isälle tämän pykälän kohdan 1. mukaisen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäi- sestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta anne- taan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamisek- si välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamasta sairasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asu- misen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja estees- tä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka maksetaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11. Jos työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston sai- rausvakuutuslain täytäntöönpanosta antaman asetuksen (1335/04) 4 §:n tarkoittamaa vaikeaa sairautta, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sairausvakuutuslain (1224/04) 10 luvun 1 §:ssä tar- koitettuun lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. 12. Mikäli työnantaja ei ole järjestänyt työterveyshuoltolain edellyttämää vähimmäistasoista työterveyshuoltoa, selvitykseksi lyhytaikaisista, enintään viideltä kolme vuorokautta kestävistä sairaus- poissaoloista riittää työnantajalle tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatämän edustajalle tehty oma ilmoitus. Ilmoituksen saatuaan työnantaja voi osoittaa työntekijän menemään lääkärin vastaanotolle. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa työnantaja. 13. Yrityksissä voidaan työterveyshuoltoa apuna käyttäen sopia menettelytavoista, joilla ylläpidetään työntekijöiden terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työssä jak- saminen ja sairauspoissaolojen vähentäminen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan maksamisen osalta toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa, ei työntekijä ole merkitystä silläoikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetsairaus, joissa tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai vähintään kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaarkipäivää.

Appears in 1 contract

Samples: Metsäalan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3. kohtaan Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, työkyvyttömyysajalta sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastipalkkaa seuraavin edellytyksin alla mainituilta työsuhteen yhdenjaksoisesta kestosta ennen työkyvyttömyyden alkua riippuvilta ajanjaksoilta: Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus Vähintään 1 kuukauden 10 päivää Vähintään 6 kuukautta 21 päivää Vähintään 3 vuotta 35 päivää Vähintään 5 vuotta 42 päivää Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltayllä mainittuihin ajanjaksoihin sisältyviltä työ- päiviltä. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella toisen sairauspäivän alusta tai, mikäli työkyvyttömyys on aiheutunut työtapaturmasta ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Työsuhteen yhdenjaksoista kestoa tarkasteltaessa siihen lasketaan mukaan saman työnantajan palveluksessa tehtyjen yhdenjaksoisten työkausien täydet työssäolokuukaudet edellyttäen, että perättäiset kaudet ovat seuranneet toistaan enintään viideltä vuoden väliajoin. Jos sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman aiheuttama työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, työnantaja maksaa työntekijälle 50 prosenttia sairausajan palkasta, kuitenkin enintään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys jatkuu niin kauan, että sairausvakuutus- lain mukainen oikeus sairauspäivärahaan on alkanut, maksetaan sairausajan palkka myös ensimmäiseltä sairauspäivältä. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kaksi vuotta, sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Työntekijän sairastuessa samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön paluustaan maksetaan sairausajan palkka laskemalla poissaolojaksot yhteen ja maksamalla palkka siten kuin kyseessä olisi ollut yksi sairastumisjakso.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • määräämän karanteenin vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen sen pituiseen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltayhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Soveltamisohje: Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tullessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Jos työsuhde on ennen sairauden alkua kestänyt alle 4 kuukautta, sairausajan palkka maksetaan vasta toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen päivä on tällöin karenssipäivä. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on kuitenkin jatkunut sen pituisen ajan, jonka kuluttua lain säätämässä sairausvakuutuksessa on alkanut oikeus päivärahaan, maksaa työnantaja palkan myös karenssipäivältä. Mikäli työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Sairastumispäivää ei tässä tapauksessa lasketa karenssipäiväksi, vaan karenssipäivä on sairastumispäivää seuraava työpäivä. Karenssipäivää ei noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 5. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 6. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnantajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vastaa tällöin työnantaja. 7. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalveluja. 8. Sairausajan palkka lasketaan työehtosopimuksen 11 §:n mukaisen keskituntiansion perusteella. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksamistavoista. 9. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, enintään viideltä maksamansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 10. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 11. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolloin työntekijälle viimeksi maksettiin sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajanjaksoksi. Soveltamisohjeita: 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi silloin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairasloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli lääkäri on kirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31 Jos toimihenkilö on sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, eikä hän ole tätä aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella, hä- nellä on oikeus työsuhteen jatkuessa saada työnantajaltaan täysi palkka kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä seuraavasti, jos – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuukauden enintään sairasvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 1 kuukauden, ei kuitenkaan 3 vuotta, enintään 4 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 3 vuotta, ei kuitenkaan 5 vuotta, enintään 5 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 5 vuotta, ei kuitenkaan 10 vuotta, enintään 6 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 10 vuotta, enintään 8 viikon pituiselta ajanjaksolta. kohtaan Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut työtapa- turma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammatti- tauti, on sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkanmaksujakso 12 viikkoa. 2 Jos toimihenkilö sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, ikään kuin kysymyk- sessä olisi yksi sairastumisajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden näin uusiutuessa vähintään sairausva- kuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. 3 Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan siirtyy sairaus- ajalta työnantajalle siltä osin, kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toi- mihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Sellaisen opetushenkilöstön osalta, jolla ei ole oikeutta vuosilomaan, oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ei siirry työnan- tajalle 16.6. alkavan ns. laskennallisen vuosiloman ajalta. Sen ope- tushenkilöstön osalta, johon sovelletaan ammattikorkeakoulusopi- musta, työnantajalla ei ole edellisestä poiketen oikeutta em. päivära- haan kesävapaajakson alusta 30 ensimmäiseltä arkipäivältä. Muuna aikana, kun opetustyö on lomien johdosta keskeytynyt oppi- laitoksessa, päiväraha tai muu 5 kohdassa tarkoitettu korvaus suori- tetaan työnantajalle, kun toimihenkilö on ollut oikeutettu päivärahaan tai muuhun korvaukseen, mutta toimihenkilö ei ole hakenut työkyvyt- tömyyden johdosta vapaata. Työntekijällä, joka on tartuntatautilain (1227/2016) 57 §:n tai 63 §:n perusteella määrätty tartuntataudin leviämisen estä- miseksi olemaan poissa ansiotyöstään tai eristettäväksi, on oi- keus saada poissaolon ajalta palkkaa siten kuin tässä pykä- lässä on määrätty sairausajan palkasta. 4 Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä makseta, tai jos se maksetaan vähäisem- pänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka toimihenkilön menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 5 Mikäli toimihenkilö saa työkyvyttömyyden takia muuta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai työnantajan kustantaman vakuu- tuksen perusteella, siirtyy oikeus korvaukseen tai päivärahaan sai- rausajalta työnantajalle siltä osin kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä maini- tuista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa kor- vaus tai saada määrä takaisin toimihenkilöltä, ei kuitenkaan enem- pää kuin maksamansa määrä. 6 Toimihenkilö, joka 1 kohdassa mainittujen syiden vuoksi on estynyt olemasta työssä, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnanta- jalle tästä sekä siitä, milloin esteen arvioidaan päättyvän. 7 Vaadittaessa toimihenkilön on esitettävä työkyvyttömyydestään lää- kärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Xxxxxx toimi- henkilö käyttää työnantajan nimeämää lääkäriä, suorittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset. 8 Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); myös, milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajansa kanssa. 9 Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöl- lisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään lauantaityötä, on oikeus saada em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa työaikakorvauksia vastaava lisäys sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltapalkkaan. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltakorotetaan samalla prosenttiluvulla kuin ne ovat olleet edellisen palkanmaksukauden palkasta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, ja joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi esty- nyt työtä tekemästä, sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana palkkana keskituntiansion mukaisen palkan ensimmäisen sellaisen poissaolopäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työ- päivä, enintään o viideltä viikolta (28 päivän pituisen ajanjakson työpäiviltä noudattaen muilta osin tässä pykälässä olevia edellytyksiä ja määräyksiä. Työntekijän kyvyttömyys työntekoon todetaan ensi- sijaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodis- tuksella. Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin ja paikallisesti sopien terveydenhoitajan todistus työ- kyvyttömyydestä riittää sairausajan palkan maksa- miselle, tapauksissa joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanotto- ajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuk- sen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdol- lista. Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy es- tää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden al- kaessa, on se hankittava välittömästi esteen poistut- tua. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • 6 kuukautta, ei- kä työkyvyttömyys ole aiheutunut työtapaturmasta, sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emvasta toisen sellai- sen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaes- sa olisi ollut työntekijän työpäivä. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyt- tömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yh- den kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän keskituntiansion mukai- sesta palkasta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden perusteella • alkamispäi- vän ja sen jälkeisen 9 päivän pituisen ajanjakson si- sällä. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläalkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 3 vuotta, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteeton edellä mainittu ajanjak- so 35 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut vä- hintään 5 vuotta on vastaava ajanjakso 42 päivää. Jos työsuhde ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 10 vuotta, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • on vastaava ajanjakso 56 päivää. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emkuusi arkipäivää, maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta)Mikäli työntekijän työkyvyttömyys alkaa kesken työvuoron, tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään emmaksetaan hänelle keskituntiansion mukainen palkka työvuo- ron loppuun. Sairausajan palkka maksetaan työntekijälle joko siten, että työnantaja saa sairausvakuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleentyöntekijälle tulevan päivärahan taikka siten, että työntekijälle maksetaan määrä, joka yhdessä samalta ajalta hänelle maksetun sairausvakuutuslain mukaisen päivä- rahan kanssa nousee 1. kohdan 1. kappaleen mukaisen pal- kan määrään. Milloin työntekijä on viipymättä ilmoittanut työkyvyt- tömyydestään ja sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle palkan perusteissa tai määrässä ei ole epäselvyyttä, tulisi ensisijaisena menettelytapana pitää sitä, että työnantaja maksaa työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi palkan säännöllisen pal- kanmaksun yhteydessä odottamatta päivärahan tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltasiihen verrattavan muun korvauksen saamista. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. 2. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa sa- man työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vähen- tää ko. korvausta sairausajan palkasta siltä osin kuin korva- usta maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä työntekijälle hänen kokonaan tai kuudelta viikolta osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut saira- usajan palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palau- tuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka neljältä kuukaudeltasaamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työn- tekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se makse- taan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausloman pal- kasta se päiväraha tai sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. 3. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajal- le sairastumisestaan. 4. Milloin työpaikalla oleva sairausavustuskassa toimii sairaus- vakuutuslain alaisena kassana, voi työnantaja toteuttaa edel- lä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatusmaksuilla. 5. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän työehtosopimuksen sairausajan palk- kaa koskeva määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä ti- lapäisestä poissaolosta. Korvauksen maksamisen edellytyk- senä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan pal- kan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista 6. Työntekijällä, jonka lapsella on valtioneuvoston päätöksen 1315/89 (VNp sairausvakuutuslain 23 d §:ssä tarkoitetuista vaikeista sairauksista ja vammoista) 1 §:n mukainen vaikea sairaus tai vamma, on oikeus olla poissa työstä osallistuak- seen sairausvakuutuslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun lap- sen hoitoon, kuntoutukseen taikka sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssille sovittuaan poissaolosta etukäteen työnan- tajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1 Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vä- hintään yhden kuukauden ajan ja joka on sairauden, tapaturman tai työpaikan suunniteltuun työkykyä ylläpitävään toimintaan liittyvän kuntoutuksen vuoksi es- tynyt työtä tekemästä sairausajan palkkana täyden palkan 28 työpäivän ajanjakson työpäiviltä toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuh- de on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % ja työtapaturman kyseessä ollen 100 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enintään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjak- son sisällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja muutoinkin noudate- taan tämän pykälän määräyksiä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuttua sairastumispäivän jälkeen vähintään kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja sairausajan palkan myös odotus- päivältä. Työntekijälle, jonka työsuhde ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhden- jaksoisesti vähintään kaksi (2) vuotta, maksetaan sairausajan palkka ensimmäisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos työkyvyttömyys on aiheutunut todistettavasta työpaikalla sattuneesta työtapa- turmasta, maksetaan palkka ensimmäisestä päivästä lukien. 2 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti kolme (3) vuotta, on edellä 1 kappaleessa tarkoitettu ajanjakso 35 työpäivää. 3 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähin- tään viisi (5) vuotta, on vastaava ajanjakso 42 työpäivää. 4 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähin- tään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 työpäivää. 5 Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään kuusi (6) kuukautta ennen laskettua synnytystä, maksetaan äitiysvapaan ajalta palkkaa 56 työpäivän pituisen ajanjakson työpäiviltä työsopimuslain 34 §:n nojalla tulevan äitiysloman alkamis- päivästä lukien. kohtaan Työnantajan oikeudesta sairausvakuutuslain mukaiseen päivära- haan on voimassa, mitä sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkasta on sovittu. 6 Sairausajan tai synnytysloman palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden tai synnytyksen takia samalta ajanjaksolta päivä- tai äitiys- rahaa taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan tai synnytysloman palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan tai synnytys- loman palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enem- pää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairaus- tai synnytysloman pal- kasta se päiväraha tahi sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. 7 Sairausajan palkka maksetaan tämän työehtosopimuksen keskituntiansion mukai- sena. 8 Isyysvapaan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden kuudelta (6) työpäivältä. Tätä soveltamisohjetta noudatetaan niissä tapauksissa, joissa sairaus- poissaolo aikaisemmin on todistettu yksinomaan lääkärintodistuksella: 1 Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveys- lääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärin- todistuksella, ellei tästä oh- jeesta muuta johdu. 2 Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emolla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole merkitystä silläsaatavil- la siinä määrin, onko kysymyksessä sama vai eri että asia voitaisiin muuten hoitaa. 3 Edellä kohdassa 2 tarkoitetuissa tilanteissa sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyyvoidaan kat- soa todistetuksi myös silloin, kun • työkyvyttömyys työterveyshoitaja tai terveydenhoi- taja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mah- dollisen sairausloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on jatkunut keskeytyksettä emsama ter- veydenhoitaja. ajan (5 viikkoa – Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveyden- hoitaja ennen sairauslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä kohdassa 2 tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 4 kuukautta)Sairauslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväksyt- tävä todistus, tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta ellei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan vää- rinkäytöstä. Mahdolliset epäselvyydet on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään emtällöin ensisijassa selvitettävä paikallisesti asianosaisten kesken. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Mikäli tämä ei onnistu, saatetaan asia työmarkkinoilla vallitsevan normaalin neuvottelujärjestelmän väli- tyksellä sairauslomatodistuksia käsitteleviin viranomais- ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaasiantunti- jaelimiin.

Appears in 1 contract

Samples: Lasitus , Rakennuslasitus Ja Lasinjalostusalan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); Jos työntekijä ei voi tehdä työtä sairauden tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emtapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai tapaturmaa tahallisesti tai aiheuttanut sitä rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, maksaa työnantaja hänelle sairausajalta palkkaa. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Vaadittaessa se varmennetaan työnantajan määräämän ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakustantaman lääkärin todistuksella. 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella sairauden tai tapaturman uusiutumisesta ja perusteen muuttumisesta riippumatta kalenterivuoden aikana kuukausipalkkaiselle työntekijälle, joka on ollut työnantajan palveluksessa yhdenjaksoisesti - alle 1 vuoden, yhteensä enintään viideltä viikolta, - 1-5 vuotta, yhteensä enintään kuudelta viikolta, - yli 5 vuotta, yhteensä enintään kuudelta kuukaudelta. Yli vuodenvaihteen keskeytyksettä jatkuneelta sairausajalta ei kuitenkaan makseta sairausajan palkkaa pitemmältä ajalta kuin, yhdenjaksoisen työsuhteen kestosta riippuen, on edellä esitetty. Jos työntekijä palaa työhön keskeytyksettä yli vuodenvaihteen jatkuneen sairausajan jälkeen, hänen kalenterivuosikohtaisesta oikeudesta jäljellä oleva osa sairausajan palkkaan kuitenkin säilyy. 3. Alle yhden kuukauden palveluksessa olleelle työntekijälle maksetaan täysi palkka toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Palkkaa maksetaan enintään niin pitkään, kunnes työkyvyttömyys on jatkunut sen pituisen ajan, jonka kuluttua lain säätämässä sairausvakuutuksessa alkaa oikeus sairauspäivärahaan. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys jatkuu koko edellä mainitun enimmäisajan, työnantaja maksaa palkan myös odotuspäivältä. 4. Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan yhteensä pidemmältä ajalta kuin edellä on määrätty, vaikka sairaus tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturma uusiutuisi saman kalenterivuoden aikana tai jatkuisi keskeytyksettä yli vuodenvaihteen. Työntekijän palattua työhön sen jälkeen, kun työkyvyttömyysaika on jatkunut keskeytyksettä yli vuodenvaihteen, on hänellä työkyvyttömyysajalta jälleen uusi palvelusaikansa pituuden mukaan määräytyvä oikeus sairausajan palkkaan eli laskenta alkaa alusta. 5. Palkka maksetaan kuitenkin aina sairausvakuutuslain tarkoittamalta odotusajalta. 6. Sairausajan palkka lasketaan keskituntiansion (KTA) perusteella koko työkyvyttömyysajalta, kun samasta sairaudesta johtuva työkyvyttömyys kestää yli 3 vuorokautta. Jos työkyvyttömyysaika on 3 vuorokautta tai vähemmän, palkka maksetaan ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää). 7. Sairausajan palkasta vähennetään kuitenkin se, mitä työntekijä saa samalta ajalta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta työnantajan kustantaman vakuutuksen nojalla. 8. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi voidaan paikallisesti sopia ns. oma ilmoitus -menettelyn käyttöönotosta työpaikalla. Määräaikainen sopimus tehdään kirjallisesti pääluottamusmiehen ja työnantajan välillä. Paikallinen sopimus voi koskea enintään yhdeksän vuorokautta kestäviä poissaoloja. Oma ilmoitus - menettelyä sovelletaan vain työntekijän omiin sairauspoissaoloihin. Paikallisen sopimuksen perusteella maksetaan palkka työkyvyttömyyden ajalta kohdan 6. sijasta seuraavasti: - yhden päivän omailmoitus, kolme vuorokautta ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää) - kahden päivän omailmoitus, kuusi vuorokautta ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää) - kolmen päivän omailmoitus, yhdeksän vuorokautta ilman keskituntiansiolisää (KTA-lisää) Edellä sovittujen aikojen jälkeen sairausajan palkka lasketaan keskituntiansion (KTA) perusteella.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. a) Muutetaan 28 §:n 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje kohta seuraavasti: • Sairausajan Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuusi kuukautta, maksetaan sairausajan palkkaa toisen sellaisen työkyvyttömyyspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta, maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta sairausajan palkkaa ensimmäisen sellaisen työkyvyttömyyspäivän alusta alkaen, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos kyseessä on työtapaturma tai työkyvyttömyyden kesto ylittää sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaikatyökyvyttömyyden alkamispäivä ja yhdeksää sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emensimmäisen sellaisen työkyvyttömyyspäivän alusta alkaen, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. ajalta 🡺 Karenssipäivän poistumisen edellytyksenä oleva työsuhteen pituus lyheni yhdestä vuodesta kuuteen kuukauteen. b) Muutetaan 28 §:n 4. kohta seuraavasti: 🡺 Sairausajan palkka määräytyy jatkossa keskituntiansion mukaan. 🡺 Keskituntiansio lasketaan työntekijän säännölliseltä työajalta. Keskituntiansiota laskettaessa ei huomioida lisä‐, yli‐ tai hätätyössä ansaittua paikkaa. Säännölliseltä työajalta ansaittua palkkaa ovat perustuntipalkka ja työkohtainen lisä sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyymahdolliset muut säännölliseltä työajalta maksettavat palkanlisät. 🡺 Vuorolisät sekä ilta‐ ja yötyölisät lasketaan mukaan säännöllisen työajan ansioon. 🡺 Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx lasketaan mukaan säännöllisen työajan ansioon silloin, kun • työkyvyttömyys työntekijä tekee säännöllistä työaikaansa pyhäpäivänä (vuorotyössä tai keskimääräisessä työajassa). Mikäli pyhäpäivänä tehdään lisä‐ tai ylityötä, sunnuntaikorotusta ei lasketa mukaan. 🡺 Säännöllisen työajan ansio jaetaan tehdyillä säännöllisen työajan tunneilla. Myöskään jakajaan ei oteta mukaan lisä‐, yli‐ tai hätätyötunteja. 🡺 Keskituntiansio lasketaan sairastumispäivää edeltävältä kuudelta kuukaudelta jakamalla kuuden kuukauden säännöllisen työajan ansio tehdyillä säännöllisen työajan tunneilla. c) Muutetaan 28 §:n 5. kohta Työkyvyttömyyden todentaminen seuraavasti. Korvataan työterveyshoitajan antamaa todistusta sekä työntekijän omaa ilmoitusta sairauspoissaolosta koskeva teksti seuraavalla tekstillä: - Työntekijän on jatkunut keskeytyksettä emilmoitettava sairauspoissaolostaan omalle esimiehelleen välittömästi tai viimeistään ennen työvuoron alkua. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta)Ellei ilmoitusta ole tehty ennen työvuoron alkua, tai poissaolon ajalta ei makseta sairausajan palkkaa. - Työnantaja voi perustellusta syystä, mm. silloin kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta työntekijällä on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään emuseita toistuvia sairauspoissaoloja, vaatia työkyvyttömyyden osoitukseksi lääkärintodistusta. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien - Omailmoitusmenettelyä ei sovelleta vuosiloman aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä 🡺 Yrityksessä on ensisijaisesti sovittava omailmoitusmenettelystä, eli menettelystä, jossa työnantaja tai tämän edustaja hyväksyy työntekijän ilmoituksen selvitykseksi työkyvyttömyydestä ilman lääkärintodistusta. Sovittaessa voidaan määritellä tarkemmat toimintatavat. 🡺 Sopimus ei voi olla sen sisältöinen, että aina vaaditaan lääkärintodistus, mutta sopimuksessa voidaan määritellä, milloin lääkärintodistus vaaditaan. 🡺 Mikäli yrityksessä on paikallisesti aiemmin sovittu omailmoitusmenettelystä, sopimusta ei tarvitse muuttaa. 🡺 Mikäli omailmoitusmenettelyn käyttöönotosta ei sovita, työnantajan tai tämän edustajan on hyväksyttävä työntekijän ilmoitus selvitykseksi työkyvyttömyydestä flunssatyyppisissä enintään kolme vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa. Tällöin työntekijän on ilmoitettava sairauspoissaolostaan omalle esimiehelleen välittömästi tai viimeistään ennen työvuoron alkua. Ellei ilmoitusta ole tehty ennen työvuoron alkua, poissaolon ajalta ei makseta sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltapalkkaa. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaTyönantaja voi perustellusta syystä, mm. silloin kun työntekijällä on useita toistuvia sairauspoissaoloja, vaatia työkyvyttömyyden osoitukseksi lääkärintodistusta. Omailmoitusmenettelyä ei sovelleta vuosiloman aikana, vaan vuosiloman aikana on toimitettava lääkärintodistus. 🡺 Ohjeistamme omailmoitusmenettelystä tarkemmin lisää.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimusratkaisu

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3Sairausajan palkan tarkoituksena on korvata työkyvyttömyydestä työntekijälle aiheutuvia ansionmenetyksiä. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Jos työntekijän työaika vaihtelee työnantajan työkutsujen perusteella, työnantaja voi välttyä sairausajan palkan maksamisen osalta maksuvelvollisuudelta olemalla tarjoamatta työtä työkyvyttö- myysaikana. Tässä suhteessa vaihtelevan työajan perusteella työtä tekevän työntekijän asema poikkeaa kiinteää työaikaa noudattavasta työntekijästä, jossa työnantajalla ei ole merkitystä sillävastaavaa mahdollisuutta työ- aikaehdon sitovuudesta johtuen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, onko kysymyksessä sama jossa säädettäisiin sairausajan palkan maksamisesta silloin kun työnantaja ja työntekijä ovat sopineet vaihtelevasta työajasta. Säännöksen tarkoituksena on turvata työntekijän oikeus sairausajan palkkaan siten, että työnantaja ei voisi omilla toimenpiteillään vält- tyä sairausajan palkan maksuvelvollisuudelta. Säännös olisi kirjoitettu yleiseen muotoon, jotta se olisi sovellettavissa mahdollisimman tarkoituksenmu- kaisella tavalla erilaisissa vaihtelevissa työaikajärjestelyissä, joita työelämässä esiintyy. Säännöksen keskeisenä sisältönä olisi se, että työntekijälle olisi turvattava sairausajan palkkana se määrä, joka hä- nelle olisi palkkana maksettu, jos hän olisi ollut työkykyinen. Lähtökohtaisesti sairausajan palkka määräytyisi työvuoroluetteloon merkittyjen työvuorojen perusteella. Työaikalain 35 §:n 2 momentin mukaan jokaiselle työpaikalle on laadittava työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi työntekijän säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen sekä 28 §:ssä tarkoitettujen lepoaikojen ajankohdat. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Työvuoroluetteloon merkityt työvuorot, joiden aika- na työntekijä on työkyvytön oikeuttavat sairausajan palkkaan. Vaihtelevaa työaikaa noudattava työntekijä on voitu palkata sellaisten äkillisten ja ennakoimattomien työvoimatarpeiden kattamiseksi, ettei hänen työvuorojaan voida käytännössä merkitä työvuoroluetteloon. Tällaisessa tilanteessa työvuoroluettelo ei voi toimia sairausajan palkan määräytymisperusteena. Sen si- jaan tilanteessa on objektiivisin kriteerein pyrittävä arvioimaan, olisiko työntekijälle todennäköisesti tarjot- tu työtä vai eri sairaus • tilanteetei. Jos työnantajalle ei olisi syntynyt työkyvyttömyysaikana sellaista lisätyövoiman tarvetta, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli jota työntekijä olisi kattanut, työntekijälle ei syntyisi oikeutta sairausajan palkkaan. Oikeus sairausajan palkkaan olisi ratkaistava tilannekohtaisesti. Ehdotettu säännös parantaisi erityisesti sellaisten vaihtelevaa työaikaa noudattavien työntekijöiden ase- maa, jotka tekevät runsaasti työtunteja. Heidän oikeutensa sairausajan palkkaan on nykyisin huomatta- vasti heikompi kuin niillä työntekijöillä, jotka tekevät vastaavan määrän työtunteja kiinteän työaikaehdon perusteella. Säännös toisi vaihtelevaa työaikaa noudattavat työntekijät tältä osin samaan asemaan. Koska vaihtelevaa työaikaa noudattavilla työntekijöillä ei aina ole mahdollisuutta ottaa työnantajan tar- joamaa työvuoroa vastaan, työnantaja on saattanut palkata useita työntekijöitä vaihtelevan työajan so- pimuksilla, jotta hän voi varmistua työvoiman saatavuudesta äkillistä ja ennakoimatonta työvoimatarvetta ilmaantuessa (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ns. työvoimareservi ja tarvittaessa työhön kutsuttavat työntekijät). Tällöin yksittäisistä työ- vuoroista sovitaan vain joidenkin työntekijöiden kanssa ja työtilaisuuksien välillä voi kulua pitkiäkin aiko- ja. Myös keskimääräinen viikkotuntimäärä voi muodostua hyvin pieneksi. Jollei työntekijän työvuorojen tiheästä toistuvuudesta voida muuta päätellä, tällaisessa tilanteessa on täysin hypoteettista, olisiko työ- kyvyttömänä olevalle työntekijälle muissa olosuhteissa tarjottu työtä vai ei. Pelkkä hypoteettinen mahdol- lisuus työtilaisuudesta ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o vielä muodostaisi oikeutta sairausajan palkanmaksu päättyypalkkaan. Tältä osin on nimittäin huomi- oitava työntekijän mahdollisuus kieltäytyä työtarjouksesta. Työnantajan alustavaa tiedusteluakaan työn- tekijän mahdollisuudesta olla käytettävissä työvuoroa varten ei välttämättä voida pitää osoituksena siitä, että työvuorosta olisi lopulta sovittu. Näissä tilanteissa oikeus sairausajan palkkaan voisikin syntyä lähin- nä silloin, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emtyöntekijä sairastuu kesken työvuoron, sovittu työvuoro joudutaan perumaan sairastumi- sen vuoksi tai työntekijän työkyvyttömyysjaksolle osuvaa työvuoroa voidaan muutoin pitää selvänä. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), Vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän sairausajan palkka määräytyisi 1 momentin mukaisten pe- riaatteiden mukaisesti. Sairausajan palkan perusteena olisi työn tekemisen estyminen sairauden tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltata- paturman vuoksi. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä maksettaisiin ajanjaksolla, joka alkaa sairastumispäivästä ja päät- tyy sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun. Enintään sairausajan palkkaa mak- setaan kuitenkin siihen saakka, kun työntekijän oikeus sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päi- värahaan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan. Voimassa olevan pykälän 2 momentti, jota vastaava säännös ehdotetaan nyt pykälän 3 momentiksi, koskisi myös vaihtelevan työajan sopimuksia. Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatörkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on pyydettä- essä esitettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään.

Appears in 1 contract

Samples: Nollatyösopimusten Käytön Pelisääntöjä Selvittävän Työryhmän Mietintö

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1 Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään yhden kuukauden ajan ja joka on sairauden, tapaturman tai työpaikan suunniteltuun työkykyä ylläpitävään toimintaan liittyvän kuntoutuksen vuoksi estynyt työtä tekemästä sairausajan palkkana täyden palkan 28 työpäivän ajanjakson työpäiviltä toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % ja työtapaturman kyseessä ollen 100 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enintään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuttua sairastumispäivän jälkeen vähintään kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja sairausajan palkan myös odotuspäivältä. Työntekijälle, jonka työsuhde ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kaksi (2) vuotta, maksetaan sairausajan palkka ensimmäisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos työkyvyttömyys on aiheutunut todistettavasta työpaikalla sattuneesta työtapaturmasta, maksetaan palkka ensimmäisestä päivästä lukien. 2 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhtäjaksoisesti kolme (3) vuotta, on edellä 1 kappaleessa tarkoitettu ajanjakso 35 työpäivää. 3 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään viisi (5) vuotta, on vastaava ajanjakso 42 työpäivää. 4 Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 työpäivää. 5 Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään kuusi (6) kuukautta ennen laskettua synnytystä, maksetaan äitiysvapaan ajalta palkkaa 56 työpäivän pituisen ajanjakson työpäiviltä työsopimuslain 34 §:n nojalla tulevan äitiysloman alkamispäivästä lukien. kohtaan Työnantajan oikeudesta sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan on voimassa, mitä sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkasta on sovittu. 6 Sairausajan tai synnytysloman palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden tai synnytyksen takia samalta ajanjaksolta päivä- tai äitiysrahaa taikka siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen perusteella. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vähentää ko. korvausta sairausajan tai synnytysloman palkasta siltä osin kuin korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Siltä ajalta, jolta työnantaja on työntekijälle maksanut sairausajan tai synnytysloman palkan, on hän oikeutettu nostamaan itselleen palautuksena työntekijälle tulevan edellisen kappaleen mukaisen päivä- tai äitiysrahan tai siihen verrattavan korvauksen taikka saamaan sen määrän takaisin työntekijältä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän. Jos päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta ei työntekijästä itsestään johtuvista syistä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä lain mukaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairaus- tai synnytysloman palkasta se päiväraha tahi sen osa, mikä työntekijän laiminlyönnin johdosta on jäänyt suorittamatta. 7 Sairausajan palkka maksetaan tämän työehtosopimuksen keskituntiansion mukaisena. 8 Isyysvapaan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta kuudelta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika6) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työpäivältä. 9 Työntekijän omaan sairauteen liittyvä ns. omailmoitusmenettely. Työntekijä voi olla poissa työstä oman sairautensa vuoksi omalla ilmoituksellaan ja saada sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden sairausajan palkkamääräysten mukaisesti enintään kolmen vuorokauden pituisen ajanjakson työpäiviltä edellyttäen, että jokaisesta sairauspoissaolopäivästä ja sen syystä ilmoitetaan erikseen viipymättä todisteellisesti työnantajalle ja työhön palatessaan työntekijä esittää hyväksyttävän selvityksen poissa-olonsa syystä. Mikäli työntekijä ei noudata edellä hänelle määritelty ilmoitus- tai selvitysvelvollisuutta tai sairauspoissaoloihin taikka niistä annettuihin selvityksiin liittyy epäselvyyksiä, niin työntekijä menettää paikallisesti sovittavaksi määräajaksi oikeuden olla omalla ilmoituksellaan sairauden vuoksi pois työstä. Pidemmän sairaudesta johtuvan poissaolon yli kolmen päivän osuudesta tulee antaa työehtosopimuksen mukainen selvitys. Mikäli työpaikalla on jo käytössä ns. omailmoitusmenettely ja siihen liittyvä oh-jeistus, niin myös sopimuskautena noudatetaan työpaikalla jo käytössä olevaa ilmoitusmenettelyä ohjeistuksineen. Osapuolet keräävät sopimuskauden jälkeen omailmoitusmenettelystä saatuja kokemuksia ja arvioivat omailmoitusmenettelyn toimivuutta ja tarvetta alan työpaikoilla. Tätä soveltamisohjetta noudatetaan niissä tapauksissa, joissa sairauspoissaolo aikaisemmin on todistettu yksinomaan lääkärintodistuksella: 1 Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveys- lääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärin- todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2 Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana enintään emolla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole merkitystä silläsaatavilla siinä määrin, onko kysymyksessä sama vai eri että asia voitaisiin muuten hoitaa. 3 Edellä kohdassa 2 tarkoitetuissa tilanteissa sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyyvoidaan katsoa todistetuksi myös silloin, kun • työkyvyttömyys työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairausloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on jatkunut keskeytyksettä emsama terveydenhoitaja. ajan (5 viikkoa – Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja ennen sairauslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä kohdassa 2 tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 4 kuukautta)Sairauslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta ellei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. Mahdolliset epäselvyydet on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään emtällöin ensi sijassa selvitettävä paikallisesti asianosaisten kesken. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Mikäli tämä ei onnistu, saatetaan asia työmarkkinoilla vallitsevan normaalin neuvottelujärjestelmän välityksellä sairauslomatodistuksia käsitteleviin viranomais- ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltaasiantuntijaelimiin.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavastiXxxxxxx työnantajan palveluksessa kuukauden ollut työntekijä estyy tekemästä työtä sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella määrätyn karanteenin vuoksi eikä hän ole aiheuttanut tautia tai tapaturmaa tahallisesti, rikollisella toiminnallaan tai kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, maksaa työnantaja hänelle palkkaa sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 viikkoa – 4 kuukautta), vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakauemmin 56 päivää 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Soveltamisohje: Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tullessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Vaadittaessa on työntekijän esitettävä sairaudestaan lääkärintodistus. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnantajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vastaa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalveluja. 7. Kuukausipalkkaisen työntekijän sairausajan päiväpalkka lasketaan työehtosopimuksen 13 §:n perusteella. Palkkaa tai osaa maksetaan ainoastaan niiltä päiviltä, jotka työvuorolistan mukaan olisivat olleet työntekijän työpäiviä. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksamistavoista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päivärahan tai siihen verrattavan korvaukseen, enintään viideltä maksamansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 10. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajanjaksoksi. Soveltamisohjeita: 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi silloin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairasloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli lääkäri on kirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle. 5. Sairausajalta maksetaan työntekijälle vuoro-, ilta-, aamutunti-, olosuhde yms. säännölliset lisät sen suuruisena kuin hän niitä työvuorolistan mukaan olisi työskennellessään ansainnut. Sunnuntaityökorotusta ei huomioida sairausajan palkassa. Paikallisesti voidaan sopia muustakin tasollisesti vastaavasta laskentatavasta, jossa huomioidaan yllä mainitut lisät.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. 1)Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväk- symän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi es- tynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut hä- 1) Xxxxx menettelytapaohjeet. nen työpäivänsä, enintään seuraavanpituisten ajanjaksojen työ- päiviltä: Työsuhde on ennen työkyvyttömyyden Ajanjakso alkua jatkunut yhdenjaksoisesti: – alle 2 viikkoa – – vähintään 2 viikkoa mutta alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää – 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 kalenteripäivää – 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 kalenteripäivää – 10 vuotta tai kauemmin 56 kalenteripäivää Jos työkyvyttömyys on jatkunut yli sairausvakuutuksen karens- siajan pituisen ajan maksaa työnantaja sairausajan palkan myös odotuspäivältä. Ns. karenssipäivä poistuu kun työntekijä on A) ollut yhdenjaksoisessa työsuhteessa vähintään yhden vuoden. B) tienpäällystysalalla kausiluontoisissa töissä ollut viimeisen kolmen vuoden aikana perättäisinä työkausina saman työnantajan palveluksessa yli kahden kuukauden työsuhteet yhteenlaskettuna vähintään 12 kuukautta. Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle siitä, että edellä mainitut ehdot täyttyvät. 2. Edellä olevasta poiketen maksetaan työntekijälle, joka on es- tynyt tekemästä työtä työnantajan työssä sattuneen tapaturman vuoksi, sairausajan palkka työsuhteen kestoajasta riippumatta en- simmäisestä sellaisesta sairauspäivästä alkaen, joka olisi ollut työntekijän työpäivä. 3. kohtaan Mikäli saman sairauden uusiutumiseen on kulunut enintään 30 päivää siitä päivästä, jolloin viimeksi suoritettiin sairauspäivära- haa tai työnantajan maksamaa sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkkaa, aloitetaan saira- usajan palkan maksaminen heti ensimmäisenä täytenä sairauden uusiutumispäivänä, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työ- päivä, jos työntekijän palkallinen työkyvyttömyysjakso ei aikai- semmin ole ehtinyt täyttyä. Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); palkan maksamista jatke- taan tässä tapauksessa, kunnes edellä mainittu palkallinen ajanjak- so on täyttynyt. Palkallisen ajanjakson ei sairauden uusiutuessa tar- vitse olla yhdenjaksoinen. Mikäli saman sairauden uusiutumiseen kuluu yli 30 päivää siitä, jolloin on viimeksi suoritettu sairauspäivärahaa tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa palkkaa, menetellään sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuhteen niin kuin kyseessä olisi uusi sairaus. Määrittely sen suhteen, onko kysymyksessä kyseessä sama vai eri sairaus • tilanteetuusi sairaus, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä ta- pahtuu sairausvakuutustoimiston tekemän ratkaisun perusteella. 4. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheut- taa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijäl- le ansionmenetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hä- nen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emonnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työkyvyttömyys ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltahoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todis- tuksella. 5. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aikaansaanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toi- minnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuotta- muksella. 6. Sairausajan palkka lasketaan työntekijän kolmen edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan keskituntiansion perus- teella. 7. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatus- maksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin elä- kelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä maini- tuista korvauksista on suoritettu, on työnantajalla oikeus nostaa kor- vaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä. Työntekijä on velvol- linen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. 8. Milloin työpaikalla toimii sairausavustuskassa tai sairausva- kuutuslain alainen sairausvakuutuskassa, voi työnantaja toteuttaa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella maksettavat avus- tukset, jotka työnantaja peittää kassalle suorittamillaan kannatus- maksuilla. 9. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä työntekijälle tämän pykälän sairausajan palkkaa koske- vien määräysten mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltahoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäisestä poissaolos- ta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että molemmat van- hemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopi- muksen sairausajan palkan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys sekä että työntekijän työsuhde on kestänyt vä- hintään kahden viikon ajan. Edellä sanottua sovelletaan myös yk- sinhuoltajiin ja samassa taloudessa asuviin puolison lapsiin. Saman sairauden johdosta korvausta maksetaan vain toiselle vanhemmista. Samoin perustein maksetaan korvausta lapsen isälle tai äidille, mikäli toisella puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan, toisella paikkakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mahdol- lista osallistua lapsen hoitoon eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Tätä momenttia sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. 10. Sairastumisen tai tapaturman sattuessa kesken työvuoron maksetaan palkka työvuoron loppuun. Palkka lasketaan tällöin tä- män pykälän 6 kohdan mukaisesti. 11.Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa valtioneuvoston asetuk- sella säädettyä lääketieteellisin perustein vaikeaksi arvioitavaa sai- rautta tai vammaa, on oikeus olla poissa työstä osallistuakseen sai- rausvakuutuslain 10. luvun 2 §:ssä (1224/2004) tarkoitettuun lap- sen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa. Lapsella tarkoitetaan paitsi omaa lasta, myös puolison lasta sekä perheeseen sijoitettua tai perheen huollossa olevaa lasta.

Appears in 1 contract

Samples: Asfalttialan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • mää- räämän karanteenin vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen sen pituiseen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 viikkoa – 4 kuukautta), vuotta 35 " 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 " 10 vuotta tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakauemmin 56 " 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairaus- ajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kes- ken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tul- lessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalen- terijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Jos työsuhde on ennen sairauden alkua kestänyt alle 4 kuukautta, sairaus- ajan palkka maksetaan vasta toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen päivä on tällöin karenssi- päivä. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on kuitenkin jatkunut sen pituisen ajan, jonka kuluttua lain säätämässä sairausvakuutuksessa on alkanut oikeus päivärahaan, maksaa työnantaja palkan myös karenssipäivältä. Mikäli työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Sairastumispäivää ei tässä tapauksessa lasketa karens- sipäiväksi, vaan karenssipäivä on sairastumispäivää seuraava työpäivä. Karenssipäivää ei noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 5. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päi- vänä, jona ilmoitus on tehty. 6. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työn- antajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vastaa tällöin työnantaja. 7. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalveluja. 8. Sairausajan palkka lasketaan työehtosopimuksen 11 §:n mukaisen keskitun- tiansion perusteella. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksamis- tavoista. 9. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan nor- maalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjak- solta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, enintään viideltä maksamansa palkan määrän. Paikalli- sesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 10. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuu- tuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 11. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolloin työntekijälle viimeksi maksettiin sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvolli- nen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajanjaksoksi. 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta var- ten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syn- tyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi sil- loin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perus- teella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairasloman tar- peen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpee- seen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai ter- veydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja pe- rustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli lääkäri on kirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapa- turman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jat- kuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arki päivää (50 % palkasta) 1 kuukausi–alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3–5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5–10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairaus- ajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamises- ta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi pois- saolojakso. 3. kohtaan Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoi- sesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahvis- tetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkei- seltä ajalta kuten vuosilomapalkassa. 4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuksessa oi- keus sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysai- kaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä.‌ Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palkka mää- räytyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sel- laisen ajanjakson perusteella kalenterivuoden (esimerkiksi 6 kk tai edellinen loman- määräytymisvuosi), joka osoittaa sen keskimääräisen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emolisi tehnyt. 5. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta suoraan työntekijälle ja hakee sai- rauspäivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvityk- set, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen. 6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan. 7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanotto- aikoja ei ole merkitystä silläsaatavilla, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emterveydenhoitajan antamaa sairauslomatodis- tusta lyhytaikaisesta 1–3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden, tapaturman tai tartuntatautilain 20 §:n perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • määräämän karanteenin vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen sen pituisen kalenteriajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (yhdenjaksoisesti Kalenteriajanjakso vähintään 1 kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 viikkoa – 4 kuukautta), vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltakauemmin 56 päivää 2. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan työntekijälle tämän pykälän sisältämien määräysten mukaisesti silloin, kun työntekijän työsuhde sairastumishetkellä on jatkunut vähintään kuukauden. Mikäli työnantaja käyttää kausiluontoisissa töissä samoja työntekijöitä, sairausajan palkkaa maksettaessa sovelletaan viikon työsuhde-edellytystä. Soveltamisohje: Kuukauden työsuhde-edellytystä ei kuitenkaan noudateta, jos kysymyksessä on työtapaturma. 3. Sairausajan palkan maksamisen perusteena oleva kalenteriajanjakso alkaa sairastumispäivää seuraavasta kalenteripäivästä. Jos työntekijä sairastuu kesken työpäivänsä, on hän koko siltä päivältä oikeutettu palkkaansa. Jos työntekijä sairastuu ennen työvuoron alkua, katsotaan tämä päivä kuitenkin kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. Samoin, jos työntekijä on jo työhön tullessaan tosiasiassa sairauden vuoksi työkyvytön, katsotaan tämä päivä kalenterijakson ensimmäiseksi päiväksi. 4. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle sairastumisestaan. Xxxxxxx työntekijä tahallisesti laiminlyö ilmoittaa viipymättä sairastumisestaan työnantajalle, alkaa sairausajan palkan maksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty. 5. Työntekijä suostuu työnantajan sitä esittäessä lääkärintarkastukseen työnantajan oman tai nimeämän lääkärin luona. Mahdollisesta lääkärinmaksusta vastaa tällöin työnantaja. 6. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää oman yrityksen työterveyspalveluja. 7. Sairausajan palkka lasketaan työehtosopimuksen 12 §:n mukaisen keskituntiansion perusteella. Edellä sovitusta poiketen voidaan paikallisesti sopia toisenlaisista maksamistavoista. 8. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan normaalin palkanmaksun yhteydessä, jolloin työnantaja nostaa samalta ajanjaksolta työntekijälle lain tai sopimuksen perusteella maksettavan päivärahan tai siihen verrattavan korvauksen, enintään viideltä maksamansa palkan määrän. Paikallisesti voidaan sopia toisenlaisista maksamistavoista. 9. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään riippuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 10. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jolloin työntekijälle viimeksi maksettiin sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, lasketaan se kalenteriajanjakso, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, yhdeksi sairastumisajanjaksoksi. Soveltamisohjeita: 1. Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärin tätä tarkoitusta varten antamalla todistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu. 2. Työntekijöiden sairastumiset voivat epidemioiden aikana olla siinä määrin lukuisia, että lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama tilanne voi syntyä tilapäisesti myös silloin, kun lääkärinpalveluksia ei ole saatavilla siinä määrin, että asia voitaisiin muuten hoitaa. Edellä tarkoitetuissa tilanteissa sairaus voidaan katsoa todistetuksi silloin, kun työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja tutkimuksensa perusteella ilmoittaa havaitsemansa oireet ja mahdollisen sairasloman tarpeen enintään kolmeen vuorokauteen saakka kerrallaan edellyttäen, että kertautuvan todistuksen antaja on sama terveydenhoitaja. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen lääkärinhoidon tarpeeseen. Osapuolet edellyttävät kuitenkin, että työterveyshoitaja tai terveydenhoitaja ennen sairaslomatodistuksen antamista on yhdessä lääkärin kanssa todennut edellä tarkoitetun tilanteen olemassaolon. 3. Sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. 4. Taannehtiva lääkärintodistus hyväksytään vain, mikäli lääkäri on kirjoittanut todistukseen hyväksyttävät perusteet taannehtivuudelle.

Appears in 1 contract

Samples: Liha Alan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapatur­ man vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai tör­ keällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkues­ sa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin pois­ saolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta) 1 kuukausi - alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3 - 5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5 - 10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työn­ tekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan pal­ kanmaksujakso 90 kalenteripäivää. 2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamises­ ta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi poissaolo­ jakso. 3. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työ­ ajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoises­ ti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään emvahvistetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajal­ ta kuten vuosilomapalkassa. 4. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa Työnantaja maksaa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä silläsuoraan työntekijälle ja hakee sairaus­ päivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä jot­ ka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. 5. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi­ sestaan. 6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä emmuul­ la työnantajan hyväksymällä selvityksellä. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatäl­ löin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

Appears in 1 contract

Samples: Employment Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31 Jos toimihenkilö on sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, eikä hän ole tätä aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella, hänellä on oikeus työ- suhteen jatkuessa saada työnantajaltaan täysi palkka kunkin työkyvyttömyys- tapauksen yhteydessä seuraavasti, jos – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuukauden enintään sairasvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 1 kuukauden, ei kuitenkaan 3 vuotta, enintään 4 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 3 vuotta, ei kuitenkaan 5 vuotta, enintään 5 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 5 vuotta, ei kuitenkaan 10 vuotta, enintään 6 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 10 vuotta, enintään 8 viikon pituiselta ajanjaksolta. kohtaan Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut työtapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti, on sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkanmaksujakso 12 viikkoa. 2 Jos toimihenkilö sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorit- tamaan sairausajan palkkaa, ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairastu- misajanjakso. Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin saman sairauden näin uusiutuessa vähintään sairausvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. Osio A Yleinen osa 3 Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan siirtyy sairausajalta työn- antajalle siltä osin, kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Sellaisen opetushenkilöstön osalta, jolla ei ole oikeutta vuosilomaan, oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ei siirry työnantajalle 16.6. alka- van ns. laskennallisen vuosiloman ajalta. Sen opetushenkilöstön osalta, johon sovelletaan ammattikorkeakoulusopimusta, työnantajalla ei ole edellisestä poiketen oikeutta em. päivärahaan kesävapaajakson alusta 30 ensimmäiseltä arkipäivältä. Muuna aikana, kun opetustyö on lomien johdosta keskeytynyt oppilaitokses- sa, päiväraha tai muu 5 kohdassa tarkoitettu korvaus suoritetaan työnantajal- le, kun toimihenkilö on ollut oikeutettu päivärahaan tai muuhun korvaukseen, mutta toimihenkilö ei ole hakenut työkyvyttömyyden johdosta vapaata. Työntekijällä, joka on tartuntatautilain (1227/2016) 57 §:n tai 63 §:n perusteella määrätty tartuntataudin leviämisen estämiseksi olemaan poissa ansiotyöstään tai eristettäväksi, on oikeus saada poissaolon ajalta palkkaa siten kuin tässä pykälässä on määrätty sairausajan palkasta. 4 Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä makseta, tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka toimihenkilön menettelyn johdosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorittamatta. 5 Mikäli toimihenkilö saa työkyvyttömyyden takia muuta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai työnantajan kustantaman vakuutuksen perus- teella, siirtyy oikeus korvaukseen tai päivärahaan sairausajalta työnantajalle siltä osin kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauk- sista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada määrä takaisin toimihenkilöltä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrä. 6 Toimihenkilö, joka 1 kohdassa mainittujen syiden vuoksi on estynyt olemasta työssä, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle tästä sekä siitä milloin esteen arvioidaan päättyvän. 7 Vaadittaessa toimihenkilön on esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodis- tus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Xxxxxx toimihenkilö käyttää työn- antajan nimeämää lääkäriä, suorittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankki- misesta aiheutuvat kustannukset. 8 Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden myös, milloin päihdeongelmainen toimihenki- lö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajansa kanssa. 9 Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työ- aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään lauantaityötä, on oikeus saada em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa työaikakorvauksia vastaava lisäys sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltapalkkaan. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltakorotetaan samalla prosenttiluvulla kuin ne ovat olleet edellisen palkanmaksu- kauden palkasta.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Sairausajan palkka. Lisätään A. 3Sairaus ja tapaturma Mom. kohtaan sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • 1. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen keskituntian- sion mukaisesti sen pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukai- silta työpäiviltä kuin seuraavassa käy ilmi: Korvausjakson pituus Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys alkua on jatkunut keskeytyksettä emyhtäjaksoisesti: Työsuhteen kesto Kalenteriajanjakso vähintään 1 kk mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää 5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää 10 vuotta tai kauemmin 56 päivää SOVELTAMISOHJE: Sairausajan palkka maksetaan kunkin korvattavan työpäivän säännöllisiltä työtunneilta. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu Tuntipalkkaiselle työntekijälle sairausajan palkkaa yhteensä enintään empalkka maksetaan keskituntian- sion mukaisena. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, Kuukausipalkkaiselle työntekijälle maksetaan sairausajan palkka keskiansion mukaan. Odotus- eli karens- sipäivä alle 6 kk:n työsuhteissa Sairausajan palkka maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä on karenssipäivä. Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuessa sairastumispäivän jäl- keen vähintään kuusi (6) arkipäivää maksaa työnantaja palkan myös karens- sipäivältä. Alle 1 kk:n työsuhteet Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut yhden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta, kuitenkin enin- tään niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttö- myyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson si- sällä. Karenssipäivältä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Jos työntekijälle sairausvakuutuslain mukaan kuuluva oikeus päivärahaan alkaa aikaisemmin, lyhenee vastaavasti aika, jolta palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään emon maksettava. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksoltaVähintään 6 kk:n työsuhteet Työntekijälle, jonka pituus työsuhde on viisi tai ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjak- soisesti vähintään kuusi viikkoa taikka neljä (6) kuukautta, sairausajan palkka maksetaan en- simmäisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa Tapaturma Palkka maksetaan työssäolokuukausilta. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltamyös karenssipäivältä, jos työkyvyttömyyden on aiheut- tanut työtapaturma.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 31 Jos toimihenkilö on sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, ei- kä hän ole tätä aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella, hänellä on oikeus työsuhteen jatkuessa saada työnantajaltaan täysi palkka kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä seuraavasti, jos – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuukauden enin- tään sairasvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 1 kuukau- den, ei kuitenkaan 3 vuotta, enintään 4 viikon pituiselta ajan- jaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 3 vuotta, ei kuitenkaan 5 vuotta, enintään 5 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 5 vuotta, ei kuitenkaan 10 vuotta, enintään 6 viikon pituiselta ajanjaksolta – työsuhde on yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään 10 vuotta, enintään 8 viikon pituiselta ajanjaksolta. kohtaan Xxxxxxx poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut työtapa- turma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitau- ti, on sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • palkanmaksujakso 12 viikkoa. 2 Jos toimihenkilö sairastuu uudelleen samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisestaan, lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairausajan palkkaa, ikään kuin kysy- myksessä olisi yksi sairastumisajanjakso. Sairausajan palkka mak- setaan kuitenkin saman sairauden näin uusiutuessa vähintään sai- rausvakuutuslain tarkoittamalta karenssiajalta. 3 Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan siirtyy sairaus- ajalta työnantajalle siltä osin, kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Sellaisen opetushenkilöstön osalta, jolla ei ole oikeutta vuosilo- maan, oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ei siirry työnantajalle 16.6. alkavan ns. laskennallisen vuosiloman ajalta. Sen opetushenkilöstön osalta, johon sovelletaan ammattikorkea- koulusopimusta, työnantajalla ei ole edellisestä poiketen oikeutta em. päivärahaan kesävapaajakson alusta 30 ensimmäiseltä arki- päivältä. Muuna aikana, kun opetustyö on lomien johdosta keskeytynyt oppi- laitoksessa, päiväraha tai muu 5 kohdassa tarkoitettu korvaus suo- ritetaan työnantajalle, kun toimihenkilö on ollut oikeutettu päivära- haan tai muuhun korvaukseen, mutta toimihenkilö ei ole hakenut työkyvyttömyyden johdosta vapaata. Toimihenkilölle, joka terveydenhoitolain 43 §:n mukaan (ns. karanteenitapauksissa) on määrätty olemaan poissa työstään, maksetaan poissaolon ajalta palkkaa sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaisesti. 4 Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä makseta, tai jos se maksetaan vähäi- sempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojal- la olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkas- ta se osa, joka toimihenkilön menettelyn johdosta on jäänyt koko- naan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivärahana suorit- tamatta. 5 Mikäli toimihenkilö saa työkyvyttömyyden takia muuta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta lain tai työnantajan kustantaman vakuutuksen perusteella, siirtyy oikeus korvaukseen tai päivära- haan sairausajalta työnantajalle siltä osin kuin tämä päivärahan määrä ei ylitä toimihenkilön samalta ajalta saamaa palkkaa. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä maini- tuista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada määrä takaisin toimihenkilöltä, ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrä. 6 Toimihenkilö, joka 1 kohdassa mainittujen syiden vuoksi on estynyt olemasta työssä, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajal- le tästä sekä siitä milloin esteen arvioidaan päättyvän. 7 Vaadittaessa toimihenkilön on esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys. Xxxxxx toimihenkilö käyttää työnantajan nimeämää lääkäriä, suorittaa työnantaja lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustan- nukset. 8 Sairausajan palkkaa maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); myös, milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajansa kanssa. 9 Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöl- lisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään lauantaityötä, on oikeus saada em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa työaikakorvauksia vastaava lisäys sairausajan palkan maksamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteet, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyy, kun • työkyvyttömyys on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksolta, jonka pituus on viisi tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltapalkkaan. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltakorotetaan samalla prosenttiluvulla kuin ne ovat olleet edellisen palkanmaksukauden palkasta.

Appears in 1 contract

Samples: Opetusalan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Mikäli tästä sopimuksesta ei muuta johdu työntekijän oikeus sairausajan palkkaan määräytyy työsopimuslain ja sairausvakuutuslain mukaisesti. 2. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden ja joka asianmukaisesti hyväksytyllä lääkärintodistuksella on osoittanut olevansa ky- kenemätön suorittamaan työtään todetun sairauden tai tapaturman vuoksi, on oikeus, jollei tauti tai tapaturma ole sattunut oloissa, jotka työsopimuslain 2 lu- vun 11 §:n 2 momentin mukaan ovat esteinä samassa laissa säädetyn sairaus- ajan palkan saamiseen, saada sairausloman aikana täysi palkkansa 60 kalen- teripäivän ajalta kalenterivuoden aikana. 3. kohtaan Mikäli työsuhde ei ole välittömästi ennen sairauslomaa keskeytymättä jatku- nut vähintään yhtä kuukautta, on hänellä oikeus saman kalenterivuoden aika- na saada hänelle myönnetyn sairausloman aikana sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa palkkana täysi palkka 14 kalenteripäivän ajalta. 4. Täydellä palkalla tarkoitetaan peruspalkkaa, peruspalkan luonteisia pal- kanlisiä ja mahdollisia palvelulisiä tai, jollei näitä ole määritelty, sovittua kuu- kausipalkkaa. Osa-aikatyöntekijällä, jolle ei ole työsopimuksessa sovittu keskimääräistä työaikaa, sairauslomaajan palkka määräytyy suunnitellun työ- vuoroluettelon mukaisesti ja sen jälkeiseltä ajalta kuuden viimeisen kuukauden aikana maksetun keskimääräisen palkan perusteella. 5. Jos työntekijän työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtyä sunnuntai- työtä, korotetaan sairausloma ajan palkka 18 §:n 5. kappaleen toisen alakappa- leen määräysten mukaisesti lasketulla prosenttiluvulla. Edellä mainittua rahakorvausta vastaava lisäys otetaan huomioon sairausajan palkassa siten, että varsinaisen kuukausipalkan pe- rusteella laskettua sairausloma-ajan päiväpalkkaa korotetaan sil- lä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia loman- määräytymisvuoden aikana säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä maksetut korvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetusta varsinaisesta palkasta. 6. Mikäli työntekijä sairastuu kesken työvuoron tai työpäivän, maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa hänel- le tältä päivältä palkka työpalkkana ja sairausajan palkan maksamisen osalta maksaminen aloite- taan ensimmäiseltä täydeltä sairauspäivältä. 7. Jos työntekijä työnantajan työssä sattuneen tapaturman tai työstä aiheutu- neen sairauden tahi ammattitaudin johdosta on tullut kykenemättömäksi suo- rittamaan työtään, on hänellä edellisestä poiketen oikeus saada sairauden kes- täessä enintään 120 kalenteripäivän ajalta täysi palkka. 8. Jos työntekijä on oikeutettu saamaan tapaturma tai muuta korvausta, joka ei ole merkitystä sillähänen itsensä kustantama, onko maksetaan työntekijälle tämän työehtosopimuk- sen mukaisesta sairausajan palkasta vain se osa, joka ylittää hänen saamansa muun edellä tarkoitetun korvauksen. Tämä määräys ei kuitenkaan koske hait- tarahaa, tapaturmavakuutuslain 20 §:ssä mainittuja lisiä ja korvauksia, elinko- ron sijasta maksettavaa kertakaikkista tapaturmakorvausta eikä sellaista tapa- turmaeläkettä tai elinkorkoa, jota työntekijä saa sellaisen tapaturman johdosta, joka ei ole kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteetolevan sairasloman aiheuttajana. 9. Saadakseen edellä tässä pykälässä tarkoitetut sairausloma ajan palkkaedut, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä työntekijän on noudatettava, mitä sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan saamiseksi on säädetty tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen määrätty uhalla, että jos työnantaja asianomaisen työntekijän laiminlyönnin seurauksena menettää sille kuuluvan sairausvakuu- tuslakiin perustuvan etuuden, tämän pykälän mukaisia palkkaetuja vähenne- tään menetystä vastaavalla määrällä. 10. Xxxxxxx työntekijällä on oikeus saada työnantajalta sairaus-ajan palkkaa, hä- nellä ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyyole oikeutta saada samalta ajalta sairausvakuutuslain mukaista päi- värahaa enempää kuin se määrä, kun • työkyvyttömyys millä päiväraha ylittää hänen saamansa sai- rausajan palkan. Se osa päivärahasta, mitä ei ole suoritettava työntekijälle itselleen, maksetaan työnantajalle. 11. Sairausajan palkka voidaan maksaa täysimääräisenä, jos työntekijän työ- kyvyttömyyden syynä on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksoltarikoksella aiheutettu henkilövahinko, jonka pituus johdosta työnantajalla on viisi oikeus saada rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain mukaan palkkaa vastaava korvaus. Palkan maksamisen edellytyk- senä on, että asianomistaja on ilmoittanut rikoksesta poliisille, vaatinut syyt- teen nostamista tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltaesittänyt asiassa rangaistusvaatimuksen eikä tätä toimen- pidettä ole asianomistajarikoksen osalta myöhemmin peruutettu. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä palkka peritään takaisin, mikäli työnantajalle ei makseta edellä mainitun lain mukaista korvausta työntekijän laiminlyönnin vuoksi. 12. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilain mukaan on määrätty olemaan poissa työstään, täyden ansionmenetyksen poissaolon ajalta. 13. Työntekijän on, ellei hänellä ole laillista estettä, viipymättä ilmoitettava sai- rastumisestaan työnantajalle tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatämän edustajalle sekä toimittamaan työnan- tajalle työnantajan hyväksymä lääkärintodistus tai muu todistus työkyvyttömyy- destä. Jos lääkärintodistusta ei ole saatavilla, työntekijä voi todistaa työkyvyttömyy- tensä myös sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan antamalla todistuksella enin- tään 3 päivää kestävässä poissaolossa. Työntekijän on pyydettäessä esitettävä selvitys työnantajalle siitä, ettei hän ole pyynnöstään huolimatta saanut vastaanottoaikaa lääkärille. Selvitykseksi riit- tää yleinen tieto siitä, ettei lääkäriaikoja ole saatavilla.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sairausajan palkka. Lisätään A. 1. Mikäli tästä sopimuksesta ei muuta johdu työntekijän oikeus sairausajan palkkaan määräytyy työsopimuslain ja sairausvakuutuslain mukaisesti. 2. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden ja joka asianmukaisesti hyväksytyllä lääkärintodistuksella on osoittanut olevansa ky- kenemätön suorittamaan työtään todetun sairauden tai tapaturman vuoksi, on oikeus, jollei tauti tai tapaturma ole sattunut oloissa, jotka työsopimuslain 2 lu- vun 11 §:n 2 momentin mukaan ovat esteinä samassa laissa säädetyn sairaus- ajan palkan saamiseen, saada sairausloman aikana täysi palkkansa 60 kalen- teripäivän ajalta kalenterivuoden aikana. 3. kohtaan Mikäli työsuhde ei ole välittömästi ennen sairauslomaa keskeytymättä jatku- nut vähintään yhtä kuukautta, on hänellä oikeus saman kalenterivuoden aika- na saada hänelle myönnetyn sairausloman aikana sairausajan palkanmaksua koskeva soveltamisohje seuraavasti: • Sairausajan palkkaa palkkana täysi palkka 14 kalenteripäivän ajalta. 4. Täydellä palkalla tarkoitetaan peruspalkkaa, peruspalkan luonteisia pal- kanlisiä ja mahdollisia palvelulisiä tai, jollei näitä ole määritelty, sovittua kuu- kausipalkkaa. Osa-aikatyöntekijällä, jolle ei ole työsopimuksessa sovittu keskimääräistä työaikaa, sairauslomaajan palkka määräytyy suunnitellun työ- vuoroluettelon mukaisesti ja sen jälkeiseltä ajalta kuuden viimeisen kuukauden aikana maksetun keskimääräisen palkan perusteella. 5. Jos työntekijän työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtyä sunnuntai- työtä, korotetaan sairausloma ajan palkka 18 §:n 5. kappaleen toisen alakappa- leen määräysten mukaisesti lasketulla prosenttiluvulla. Edellä mainittua rahakorvausta vastaava lisäys otetaan huomioon sairausajan palkassa siten, että varsinaisen kuukausipalkan pe- rusteella laskettua sairausloma-ajan päiväpalkkaa korotetaan sil- lä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia loman- määräytymisvuoden aikana säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä maksetut korvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetusta varsinaisesta palkasta. 6. Mikäli työntekijä sairastuu kesken työvuoron tai työpäivän, maksetaan työsuhteen keston perusteella kalenterivuoden aikana enintään o viideltä viikolta (alle vuoden yhdenjaksoinen palvelusaika) o kuudelta viikolta (yhdenjaksoinen palvelusaika 1 – 5 vuotta); tai o neljältä kuukaudelta (yhdenjaksoinen palvelusaika yli 5 vuotta) • sairausajan palkkaa maksetaan kalenterivuoden aikana enintään em. ajalta sekä useiden lyhyiden työkyvyttömyysjaksojen että yhden keskeytymättömän pidempiaikaisen työkyvyttömyyden perusteella • työkyvyttömyyden uusiutuessa hänel- le tältä päivältä palkka työpalkkana ja sairausajan palkan maksamisen osalta maksaminen aloite- taan ensimmäiseltä täydeltä sairauspäivältä. 7. Jos työntekijä työnantajan työssä sattuneen tapaturman tai työstä aiheutu- neen sairauden tahi ammattitaudin johdosta on tullut kykenemättömäksi suo- rittamaan työtään, on hänellä edellisestä poiketen oikeus saada sairauden kes- täessä enintään 120 kalenteripäivän ajalta täysi palkka. 8. Jos työntekijä on oikeutettu saamaan tapaturma tai muuta korvausta, joka ei ole merkitystä sillähänen itsensä kustantama, onko maksetaan työntekijälle tämän työehtosopimuk- sen mukaisesta sairausajan palkasta vain se osa, joka ylittää hänen saamansa muun edellä tarkoitetun korvauksen. Tämä määräys ei kuitenkaan koske hait- tarahaa, tapaturmavakuutuslain 20 §:ssä mainittuja lisiä ja korvauksia, elinko- ron sijasta maksettavaa kertakaikkista tapaturmakorvausta eikä sellaista tapa- turmaeläkettä tai elinkorkoa, jota työntekijä saa sellaisen tapaturman johdosta, joka ei ole kysymyksessä sama vai eri sairaus • tilanteetolevan sairasloman aiheuttajana. 9. Saadakseen edellä tässä pykälässä tarkoitetut sairausloma ajan palkkaedut, joissa työkyvyttömyys jatkuu keskeytyksettä kalenterivuoden vaihteen yli (vapaapäivä työntekijän on noudatettava, mitä sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan saamiseksi on säädetty tai vapaapäivät eivät keskeytä työkyvyttömyysjaksoa) o vuoden vaihtuminen määrätty uhalla, että jos työnantaja asianomaisen työntekijän laiminlyönnin seurauksena menettää sille kuuluvan sairausvakuu- tuslakiin perustuvan etuuden, tämän pykälän mukaisia palkkaetuja vähenne- tään menetystä vastaavalla määrällä. 10. Xxxxxxx työntekijällä on oikeus saada työnantajalta sairaus-ajan palkkaa, hä- nellä ei aloita uutta palkanmaksujaksoa o sairausajan palkanmaksu päättyyole oikeutta saada samalta ajalta sairausvakuutuslain mukaista päi- värahaa enempää kuin se määrä, kun • työkyvyttömyys millä päiväraha ylittää hänen saamansa sai- rausajan palkan. Se osa päivärahasta, mitä ei ole suoritettava työntekijälle itselleen, maksetaan työnantajalle. 11. Sairausajan palkka voidaan maksaa täysimääräisenä, jos työntekijän työ- kyvyttömyyden syynä on jatkunut keskeytyksettä em. ajan (5 viikkoa – 4 kuukautta), tai kun • keskeytymättömältä työkyvyttömyysjaksolta yhdessä edellisen kalenterivuoden aikana muiden työkyvyttömyysjaksojen osalta on maksettu sairausajan palkkaa yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) o yli vuodenvaihteen jatkunut työkyvyttömyys päättyy (työkyky palautuu) ja työntekijä palaa töihin (lentotyö tai koulutus) tai jää vuosilomalle • työkyvyttömyyden alkaessa tämän jälkeen uudelleen, työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa jälkimmäisen kalenterivuoden alusta laskettuna yhteensä enintään em. ajalta (5 viikolta – 4 kuukaudelta) • osa-aikaiselle työntekijälle o maksetaan sairausajan palkkaa työsuhteen keston perusteella enintään ajanjaksoltarikoksella aiheutettu henkilövahinko, jonka pituus johdosta työnantajalla on viisi oikeus saada rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain mukaan palkkaa vastaava korvaus. Palkan maksamisen edellytyk- senä on, että asianomistaja on ilmoittanut rikoksesta poliisille, vaatinut syyt- teen nostamista tai kuusi viikkoa taikka neljä kuukautta. Ajanjakso kuluu sekä työssäolo- että vapaapäivien aikana. o Poikkeuksellisesti 50/50 -osa-aikaryhmässä sairausajan palkkaa maksetaan työssäolokuukausiltaesittänyt asiassa rangaistusvaatimuksen eikä tätä toimen- pidettä ole asianomistajarikoksen osalta myöhemmin peruutettu. Sairausajan palkkaa maksetaan yhdenjaksoisen palvelusajan perusteella enintään viideltä palkka peritään takaisin, mikäli työnantajalle ei makseta edellä mainitun lain mukaista korvausta työntekijän laiminlyönnin vuoksi. 12. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka tartuntatautilain mukaan on määrätty olemaan poissa työstään, täyden ansionmenetyksen poissaolon ajalta.‌ 13. Työntekijän on, ellei hänellä ole laillista estettä, viipymättä ilmoitettava sai- rastumisestaan työnantajalle tai kuudelta viikolta taikka neljältä kuukaudeltatämän edustajalle sekä toimittamaan työnan- tajalle työnantajan hyväksymä lääkärintodistus tai muu todistus työkyvyttömyy- destä. Jos lääkärintodistusta ei ole saatavilla, työntekijä voi todistaa työkyvyttömyy- tensä myös sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan antamalla todistuksella enin- tään 3 päivää kestävässä poissaolossa. Työntekijän on pyydettäessä esitettävä selvitys työnantajalle siitä, ettei hän ole pyynnöstään huolimatta saanut vastaanottoaikaa lääkärille. Selvitykseksi riit- tää yleinen tieto siitä, ettei lääkäriaikoja ole saatavilla.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus