Common use of Lomauttaminen Clause in Contracts

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 11 contracts

Samples: Metsäteollisuuden Bioteollisuutta Koskevan Työehtosopimuksen 2020 2022, Mekaanisen Metsäteollisuuden Työehtosopimus, Hirsitaloteollisuuden Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomaut- tamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta alka- misesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun Asun- toedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella Sopi- muksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 5 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, ytn.fi

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa Ellei luottamusmiehen kanssa ole toisin sovittu, työntekijän lomauttami- sessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n § mukaisissa tapauksissata- pauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimu- kaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 4 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ilmoitusai- kaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusilmoitus- ajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta määräaikai- sesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 5:2 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissatapauk- sissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennenseitsemän päivää aikaisemmin, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 4 contracts

Samples: Työajan Lyhentämistä Koskeva Sopimus 2003, Työajan Lyhentämistä Koskeva Sopimus 2003, Työajan Lyhentämistä Keskeytyvässä Kolmivuorotyössä Koskeva Sopimus 2005

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomaut- tamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta al- kamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun Asun- toedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella Sopi- muksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja Rautatiealan Toimihenkilöitä Koskeva Työehtosopimus‌‌, Veturimiestehtäviä Rautatieliikenteessä Koskeva Työehtosopimus Aika, Veturimiestehtäviä Rautatieliikenteessä Koskeva Työehtosopimus Aika

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 5 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 13 luvun 5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Autonrengasalan Työehtosopimus, Autonrengasalan Työehtosopimus, Autonrengasalan Yleissopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa 19 §:ssä tarkoitettuja ilmoitusaikoja ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat Työsopimuksella tai työsuhteen kestäessä muutenkin voidaan toimihenkilön tai työnantajan aloitteesta sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta sillointoimihenkilön lomauttamisesta. Lomauttamisoikeutta voidaan laajentaa työehtosopimuksella tai sopimuksella, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 jota tarkoitetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/78) 8 §:n mukaisissa tapauksissassä. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 13 luvun 5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 3 contracts

Samples: Yhteistoimintasopimus, proliitto.fi, Yhteistoimintasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa 18 §:ssä tarkoitettua ilmoi- tusaikaa, ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat Lomautuksen tapahduttua toistaiseksi sen kestolle ei ole asetettu enimmäisaikaa. Työsopimuksella tai työsuhteen kestäessä muutenkin voidaan toimihenkilön tai työnantajan aloitteesta sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta sillointoimihenkilön lomauttamisesta. Lomautta- misoikeutta voidaan laajentaa työehtosopimuksella tai sopimuksella, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 jota tar- koitetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/78) 8 §:n mukaisissa tapauksissa6 momen- tissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 13 lu- vun 5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, www.logistiikantoimihenkilot.fi

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus yhden kuukauden ilmoitusaikaa. Lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei Lomauttamisella tarkoitetaan työnteon ja palkan maksamisen keskeyttämistä tois- taiseksi tai määräajaksi lakkauttamatta kuitenkaan työsuhdetta. Sopimusmääräykset eivät koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukaan. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: vm.fi, vm.fi

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen lomau- tuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 työsopi- muslain 5 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä säily- misestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 13 luvun 5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella Sopimuk- sella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Kumiteollisuuden Yleissopimus, Kumiteollisuuden Yleissopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa tässä pykälässä mainittuja ilmoitusaikoja ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Lomautusta koskevat ilmoitusajat ovat seu- raavat, ellei lomautusilmoitusajoista ole sovittu toisin paikallisesti luottamusmiehen kanssa: ˗ 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään 1 vuoden ˗ 1 kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli vuoden Työnantaja ja työntekijä toimihenkilö saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen lo- mautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain työ- sopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä säi- lymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Yhteistoimintasopimus, Lasikeraamisen Teollisuuden Toimihenkilösopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomau- tusilmoitusajasta ja lomautuksen xxxxxxxxxxx toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys ky- symys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitet- tava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain työsopi- muslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Puusepänteollisuuden Työehtosopimus, Puusepänteollisuuden Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 7 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomau- tusilmoitusajasta ja lomautuksen xxxxxxxxxxx toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys ky- symys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitet- tava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain työsopi- muslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Puusepänteollisuuden Työehtosopimus, Puusepänteollisuuden Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään vähin- tään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä säilymises- tä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Lasinjalostusalan Työehtosopimus, Yleissopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua ta- pahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta to- teuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 2 contracts

Samples: Jalometallialan Työehtosopimus, Pienten Ja Keskisuurten Yritysten Ottaminen Huomioon

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ilmoi- tusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissata- pauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukai- sesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ilmoi- tusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissata- pauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Soveltamisohje Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukai- sesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa tässä pykälässä mainittuja ilmoitusaiko- ja ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Lomautusta koskevat ilmoitusajat ovat seuraavat, ellei lomautusilmoitusajoista ole sovittu toisin paikallisesti luottamusmie- hen kanssa: – 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään 1 vuoden – 1 kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli vuoden Työnantaja ja työntekijä toimihenkilö saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomauttamises- ta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta alkami- sesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa 18 §:ssä tarkoitettua ilmoi- tusaikaa, ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat Lomautuk- sen tapahduttua toistaiseksi sen kestolle ei ole asetettu enimmäisaikaa. Työsopimuksella tai työsuhteen kestäessä muutenkin voidaan toimihenki- lön tai työnantajan aloitteesta sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta sillointoimihenkilön lomauttamisesta. Lo- mauttamisoikeutta voidaan laajentaa työehtosopimuksella tai sopimuksella, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 jota tarkoitetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/78) 8 §:n mukaisissa tapauksissa6 momentissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtätyö- tä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 13 luvun 5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 5:2 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennenseitsemän päivää aikaisemmin, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työajan Lyhentämistä Koskeva Sopimus 2003

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan työnanta- jan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään sää- detään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaakes- toaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Asiahakemisto Allekirjoituspöytäkirja Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ilmoi- tusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusilmoi- tusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta mää- räaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissatapauk- sissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukaises- ti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Lomauttamisilmoitusajasta voidaan sopia luottamusmiehen kanssa paikallisesti. Ellei luottamusmiehen kanssa ole toisin sovittu, työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomautta- misesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen lomau- tuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain työsopi- muslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä säily- misestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella So- pimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Lasikeraamisen Teollisuuden Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomautta- misesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta alka- misesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa il- moitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitetta- va työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtätyö- tä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Soveltamisohje Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukai- sesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään vähin- tään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä säilymi- sestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Tekstiili Ja Muotialan Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa il- moitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 5:2 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitet- tava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennenseitsemän päivää aikaisemmin, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain työsopimus- lain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Ellei luottamusmiehen kanssa ole toisin sovittu, työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen lomau- tuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain työsopi- muslain 5:2.2 §:n § mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä säily- misestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Ellei luottamusmiehen kanssa ole toisin sovittu työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomautta- misesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Soveltamisohje Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Venealan Opastajan Opas

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa il- moitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitetta- va työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtätyö- tä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimu- kaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa 18 §:ssä tarkoitettua ilmoi- tusaikaa, ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat Lomautuksen tapahduttua toistaiseksi sen kestolle ei ole asetettu enimmäisaikaa. Työsopimuksella tai työsuhteen kestäessä muutenkin voidaan toimihenkilön tai työnantajan aloitteesta sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta sillointoimihenkilön lomauttamisesta. Lomauttamis- oikeutta voidaan laajentaa työehtosopimuksella tai sopimuksella, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 jota tarkoite- taan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/78) 8 §:n mukaisissa tapauksissa6 momentissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 13 luvun 5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Koulutussopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ilmoi- tusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissata- pauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Soveltamisohje Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukai- sesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.kestoaikaa.‌

Appears in 1 contract

Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ilmoitusai- kaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusilmoitus- ajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta määräaikai- sesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusilmoi- tusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta määrä- aikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissatapauk- sissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Mekaanisen Metsäteollisuuden Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta lomauttami- sesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta al- kamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun Asun- toedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Soveltamisohje Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella Sopimuk- sella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Ilmailutietoteknisten Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa il- moitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautusil- moitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitetta- va työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtätyö- tä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Soveltamisohje Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisestimukai- sesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.kestoaikaa.‌

Appears in 1 contract

Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus

Lomauttaminen. Työntekijän Toimihenkilön lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa tässä pykälässä mai- nittuja ilmoitusaikoja ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksitoistai- seksi. Lomautusta koskevat ilmoitusajat ovat seuraavat ellei lomautus- ilmoitusajoista ole sovittu toisin paikallisesti luottamusmiehen kanssa: – 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään 1 vuoden – 1 kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli vuoden Työnantaja ja työntekijä toimihenkilö saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta lomautus- ilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava ilmoitet- tava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää toimihenkilöä ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain työsopimus- lain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus