Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä. 2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen. b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset. c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 4 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosilomaan ja vuosiloman pituus sekä vuosiloman antaminen määräytyvät vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika Jos työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta peräk- käisinä työkausina 1.4.1982 jälkeen, lasketaan vuosilomaa sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyälo- mapalkkaa ja -korvausta laskettaessa peräkkäisten työkausien työ- suhteiden kestoajat yhteen.
2. Vuosilomapalkka Alle kuusi (6) kuukautta keskeytymättä saman työnantajan palveluksessa olleen tienpäällystysalan työntekijän lomapalkan ja -korvauksen määrä lomaltapaluurahoineen on maksettava ennen loman alkamista14 prosenttia ja vähintään kuusi (6) kuukautta olleen työntekijän 18,5 prosenttia työssäoloajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkas- ta yli- ja hätätyöstä maksettu korotus mukaan lukien 6 kuukauden täyttymistä seuraavan palkanmaksukauden alusta. Xxxxxxxxx kertyy myös sairaus- ja tapaturma-ajalta maksetusta palkasta, ellei paikallisesti ole sovittu enintään kuitenkin 75 työpäivää lomanmääräytymisvuo- dessa, taikka jos työkyvyttömyys jatkuu yhdenjaksoisena loman- määräytymisvuoden päättymisen jälkeen, enintään 75 työpäivää tätä sairautta tai tapaturmaa kohden. Lomarahaa alkaa kertyä edellä olevan määräyksen mukaisesti sairaus- ja tapaturma-ajalta 1.9.2013 tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenjälkeen maksetusta palkasta.
b) toimihenkilölle3. Työntekijällä, joka työsuhteensa aikana on suorittanut jatkuvasti ollut työssä vä- hemmän kuin 14 päivää, ei kuitenkaan ole oikeutta lomakorvauk- seen, jos hän itse päättää työsuhteensa, vaikka hänelle olisi edelleen työtä tarjolla tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 hänen työsuhteensa puretaan työsopimuslain 43 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetperusteella.
c4. Perhevapaiden ajalta (erityisäitiys-, äitiys-, isyys- tai vanhem- painvapaan) Milloin toimihenkilölle työntekijälle kertyy vuosilomaa 1.4.2005 voimaan astuvan vuosilomalain mukaisesti. Tältä ajalta kertyneiden vuo- silomapäivien lomapalkka ja xxxxxxxx määräytyy seuraavasti: jokaiselta perhevapaan aikana kertyneeltä lomapäivältä työntekijä saa lomarahaa 12 kertaa kolmen (3) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan mukaisen keskituntiansion. Jos täydessä lomanmääräytymiskuukaudessa on sekä työpäiviä että perhevapaapäiviä, työntekijälle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäperhevapaan perus- teella kertyneestä lomarahasta suhteellinen osuus.
Appears in 4 contracts
Samples: Asfalttialan Työehtosopimus, Työehtosopimus, Asfalttialan Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä määrättäessä, luetaan työsuhteen työsuh- teen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen en- nen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän li- säävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa opis- kelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun opis- kelun päätyttyä. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa. Työehtosopimuksen mukaiset työajan tasaamisvapaat, liukumavapaat, työaikapankki- vapaat sekä työehtosopimuksen 30§:n mukainen lapsen äkillisestä sairastumisesta joh- tuva palkallinen poissaolo luetaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta las- kettaessa. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työskentelee työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilomakertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan järjestämisestä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuh- teessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan perusteella Lomapalkka määritellä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, suositellaan, että vuosiloma- palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista laskettaisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päi- väpalkka muodostetaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25 ja kertomalla se korvatta- vien lomapäivien lukumäärällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu las- kettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla paikallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat toistu- vat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä lopettamis- työstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n § 2 mo- mentin säännöksiä.
Appears in 4 contracts
Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräysten mu- kaisesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava oikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lomanmääräytymis- vuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
4. Jos työntekijällä on 5 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohden.
5. Jos työntekijällä on 15 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, on hänellä oikeus saada 3 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
6. Siltä osin, kun xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 30 päivää tai enemmän, lisätään loman pituutta kuudella päivällä. Siltä osin kuin xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 25 - 29 päivää, lisätään loman pituutta 3 päivällä. Työntekijän mahdollista edellä tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koskevaa etua ei tällä työehtosopimuksella huononneta.
7. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan. Se osa lomasta, joka ylittää 24 lomapäivää, annetaan työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua. Kappaleessa 5. tarkoitetusta lomasta annetaan kuitenkin 30 lomapäivää ylittävä loman osa työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua tai työntekijän suostumuksella muulloinkin sen kalenterivuoden kuluessa, jonka aikana lomaan oikeuttava lomanmääräytymisvuosi päättyy. Kappaleessa 6. tarkoitettu loman osuus annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana lomakaudella tai lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua.
8. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilomalain mukaisesti. Sen lisäksi kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosiloma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaikakorvauksista suoritettava rahakorvaus otetaan huomioon vuosiloma-ajan pal- kassa niin, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lo- manmääräytymisvuoden aikana maksetut työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisen työajan palkoista.
9. Prosentuaalinen vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus määräytyvät vuosilomalain mukaan. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai vuosilomakorvaus määräytyy prosenttimääräisenä ja hänelle on kertynyt lomapäiviä enemmän kuin 24, korotetaan hänelle maksettavaa lomakorvausta 9 %:n lisäksi kutakin lomapäivää kohden 0,44 %.
10. Jos työntekijä tekee osa-aikatyötä ja saa osasairauspäivärahaa lomalle lähtöhetkellä, maksetaan vuosilomapalkka sen mukaan, mikä palkka olisi ollut, jos henkilö ei olisi osa- aikasairauslomalla.
11. Lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä, ellei työntekijä viimeistään kuukautta ennen loman alkamistaalkua pyydä lomapalkan maksamista vuosilomalain mukaisesti. Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan käyttäen jakajana lukua 25 ja kertojana lomapäivien lukumäärää, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 2 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaisesti paikallisesti sovita osakuukauden palkanlaskentasäännön käyttämisestä.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 4 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosilomalain 3 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräy- tymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään yhden vuoden, on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Vuosiloma annetaan lain mukaanlomakautena, ellei paikallisesti toisin sovita. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaPaikallisesti voidaan sopia, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäettä lomapalkka maksetaan normaalina palkan- maksupäivänä.
2. Vuosilomapalkka Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluu- rahaa 50 % hänen lakisääteisen vuosilomansa ajalta maksetusta palkasta.
3. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä.
4. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ennen loman alkamistaollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 3 §:n 5. momentissa mainitun syyn takia.
5. Lomaltapaluurahasta 1/3 suoritetaan ennakkona vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Tätä osaa eivät koske edellä olevat lomalta- paluurahan saamista koskevat edellytykset lomaltapaluun osalta.
6. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen palkanmaksun yhteydessä, ellei jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 4 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa lomaltapaluusta.
7. Lomaltapaluuraha voidaan paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäsopia maksettavaksi joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ko. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella kalenterivuoden loppuun mennessä. Lomaltapaluurahan maksuajankohdat tulee sopia täsmällisesti siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläerääntymispäivä tai –päivät ovat riidattomat. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaLomarahan siirrosta tulee sopia ennen vuosiloman tai sen osan alkamista. Lomaltapaluurahan siirtosopimus tulee tehdä kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla sovittua maksamisajankohtaa, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaanmaksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanMikäli lomaltapaluurahasta on jo osa maksettu, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkoskee edellä sanottu lomaltapaluurahan vielä maksamatta olevaa osaa.
b) toimihenkilölle8. Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin lomanosan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1–6 kohdissa on määrätty. Edellä 5. kohdassa mainittu ennakko maksetaan kuitenkin vain pisimmän lomanosan yhteydessä.
9. Vanhuus–, työkyvyttömyys–, varhennetulle vanhuus– tai yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaltapaluuraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
10. Työntekijällä, joka vakinaiseen palvelukseen astumisen vuoksi menettäisi hänelle muutoin työehtosopimuksen mukaan kuuluvan lomaltapaluurahan, on suorittanut jatkuvasti oikeus saada lomaltapaluuraha, mikäli hän suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa palvelusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ– tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötävirkasuhteen jatkumisesta annetun lain (570/61) edellyttämällä tavalla.
11. Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen työhön palattaessa maksettavan lomaltapaluurahan määrä lasketaan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä lomakorvauksesta, suoritetaan joka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan. Jos palvelukseen astuminen on tapahtunut välittömästi vuosilomalta, lasketaan lomaltapaluuraha vastaavasti työntekijälle maksetun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteismäärästä.
12. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka aikana siten, että työntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, työntekijä ei tästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
13. Työnantajan irtisanoessa työntekijän muilla kuin vuosilomalain 11 työsopimuslain 7 luvun 3 §:n 3 momentissa säädetäänmukaisilla taloudellisilla ja tuotannollisilla irtisanomisperusteilla työnantaja voi määrätä työntekijän pitämään ansaitut lomat irtisanomisaikana lomakaudesta riippumatta. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetPidetyn vuosiloman ajalta maksetaan vuosilomapalkka ja lomaltapaluuraha tämän pykälän mukaisesti.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräysten mu- kaisesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava oikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lomanmääräytymis- vuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
4. Jos työntekijällä on 5 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohden.
5. Jos työntekijällä on 15 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, on hänellä oikeus saada 3 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
6. Siltä osin, kun xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 30 päivää tai enemmän, lisätään loman pituutta kuudella päivällä. Siltä osin kuin xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 25 - 29 päivää, lisätään loman pituutta 3 päivällä. Työntekijän mahdollista edellä tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koskevaa etua ei tällä työehtosopimuksella huononneta.
7. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan. Se osa lomasta, joka ylittää 24 lomapäivää, annetaan työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua. Kappaleessa 5. tarkoitetusta lomasta annetaan kuitenkin 30 lomapäivää ylittävä loman alkamistaosa työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua tai työntekijän suostumuksella muulloinkin sen kalenterivuoden kuluessa, jonka aikana lomaan oikeuttava lomanmääräytymisvuosi päättyy. Kappaleessa 6. tarkoitettu loman osuus annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana lomakaudella tai lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua.
8. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilomalain mukaisesti. Sen lisäksi kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosiloma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaikakorvauksista suoritettava rahakorvaus otetaan huomioon vuosiloma-ajan pal- kassa niin, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lo- manmääräytymisvuoden aikana maksetut työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisen työajan palkoista.
9. Prosentuaalinen vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus määräytyvät vuosilomalain mukaan. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai vuosilomakorvaus määräytyy prosenttimääräisenä ja hänelle on kertynyt lomapäiviä enemmän kuin 24, korotetaan hänelle maksettavaa lomakorvausta 9 %:n lisäksi kutakin lomapäivää kohden 0,44 %.
10. Jos työntekijä tekee osa-aikatyötä ja saa osasairauspäivärahaa lomalle lähtöhetkellä, maksetaan vuosilomapalkka sen mukaan, mikä palkka olisi ollut, jos henkilö ei olisi osa- aikasairauslomalla.
11. Lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätyöntekijä pyydä lomapalkan maksamista vuosilomalain mukaisesti. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan käyttäen jakajana lukua 25 ja kerrotaan kertojana lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkalukumäärää, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 ellei 2 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaisesti paikallisesti sovita osakuukauden palkanlaskentasäännön käyttämisestä.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Vuosiloma määräytyy merimiesten vuosilomalain (433/84) mukaisesti. Vuosiloma annetaan lain mukaanYli viiden vuoden työsuhteen jälkeen samassa varustamossa vuosiloman pituus on 16 arkipäivää täydeltä lomanmääräytymiskaudelta Vuosiloman ajalta maksetaan palkka, joka saadaan kertomalla työntekijän keskimääräinen päiväpalkka lomapäivien määrällä. Keskimääräinen päiväpalkka lasketaan jakamalla työn- tekijän takuupalkka ikälisineen 30:llä ja kertomalla näin saatu tulos kertoimella 1,18. Lomapalkkaan kuuluvat takuupalkka ja mahdolliset ikälisät. Tämän lisäksi lasketaan loma- palkkaan niin kutsutut kiinteät lisät siinä suhteessa kuin niitä lomanmääräytymiskauden aikana on maksettu. Kiinteät lisät ovat: valtamerilisä, päällikön ja konepäällikön ulkoeuroo- panlisä, palopäällikkölisä ja sodanvaaralisä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan ajalta suoritetaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä luontoisetukorvaus liitteen 1 mukaisesti. Luontoisedut maksetaan myös sunnuntailta, kirkolliselta juhlapäivältä, itsenäisyyspäivältä, juhannusaa- tolta ja vapunpäivältä sekä jouluaatolta ja pääsiäislauantailta. Alle 14 vuorokauden mittaisissa työsuhteissa vuosilomakorvaukseen sisältyvä ruoka- ja asuntokorvaus suoritetaan merimiesten vuosilomalain edellyttämällä tavalla seuraavasti: 1 - 3 vrk:n työsuhde 0,5 x ruoka- ja asuntokorvaus 4 - 6 vrk:n työsuhde 1 x ruoka- ja asuntokorvaus 7 - 9 vrk:n työsuhde 1,5 x ruoka- ja asuntokorvaus 10 - 13 vrk:n työsuhde 2 x ruoka- ja asuntokorvaus Merimiesten vuosilomalain perusteella vuosilomaan oikeutetulle työntekijälle suoritetaan lomarahana 50 % hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä vuosilomapalkastaan (lomarahaa laskettaessa otetaan huomioon myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2luontoisedut). Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu Lomaraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijälle maksetaan vuo- silomapalkka. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka Mikäli vuosiloma on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäjaettu, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka sitenkunkin loman osan alkaessa sitä vas- taava osa lomarahoista noudattaen vastaavasti, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänmitä edellä on määrätty. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.Sivu 8 / 22
Appears in 3 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma 1 Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä sisältyy vuosiloma työ- vuorojärjestelmän vapaajaksoihin ja se annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkahdessa erillisessä jaksossa.
22 Toukokuun 26 päivän ja syyskuun 4 päivän välisenä 100 vuorokauden jakson aikana on jokaisella vuorolla 22 vuoro- kauden yhtäjaksoinen vapaa, johon sisältyvät päivät luetaan vuosilomalain mukaan lomapäiviksi. Vuosilomapalkka Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan 60 tai seuraavien kolmen 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on maksettava ennen loman alkamistaenem- män kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosi- lomalain mukaisia arkipäiviä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäannetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanJäljelle jäävät loma- päivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, ettei vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli toimi- henkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaa- jaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on toimihenkilö velvollinen työskentelemään päivien erotuksen verran työn- antajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
a) kuukausipalkan perusteella 3 Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 vuorokau- den yhtäjaksoisen vapaan, on vuosilomien antokausi 18.5.– 16.9. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seu- raavan kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli loma- päiviä on enemmän kuin näihin jaksoihin sisältyvissä vapaa- jaksoissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan lo- put lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuo- rokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu saman- aikaisesti. Mikäli toimihenkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajaksoihin sisältyvien arkipäivien luku- määrä, on toimihenkilö velvollinen työskentelemään päivien erotuksen verran työnantajan määräyksen mukaisesti vapaa- jakson aikana.
4 Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 jouluseisokin jäl- keen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taakse- päin ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkarkausvuonna kaksi vuorokautta taaksepäin.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin 5 Vuosilomapalkka maksetaan vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetja työehtosopi- muksen mukaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 3 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät jäljempänä olevien määräysten mukai- sesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava ennen loman alkamistaoikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin loman- määräytymisvuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräy- tymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymis- kuukaudelta.
4. Vuosilomapalkkana Jos työntekijällä on viisi vuotta palvelusvuosilisään oikeuttavaa pal- velua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
5. Milloin osa vuosilomasta pidetään 1.10.–30.4. välisenä aikana, anne- taan loma tällöin 50 %:lla pidennettynä. Pöytäkirjamerkintä: Työntekijän mahdollista tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koskevaa etua ei tällä sopimuksella huononneta.
6. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilo- malain mukaisesti. Sen lisäksi työntekijälle, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö-, lauantai- tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella aattotyötä, maksetaan edellä mainittuja työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosiloma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaika- korvaukset otetaan huomioon vuosiloma-ajan palkassa siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkavarsinaisen palkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa ko- rotetaan sillä prosenttiluvulla, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanjoka osoittaa, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana kertyneet työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista säännöllisen työajan palkoista.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 7. Vuosilomalain 25 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon ssä tarkoitettu työntekijän oikeus siirtää vuosilo- mansa työkyvyttömyyden vuoksi koskee myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöehtosopimukseen perustuvia pidempiä vuosilomia.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain määräytyy vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomapalkan laskennassa käytetään jakajana lukua 25.
2. Vuosilomapalkka Työntekijälle suoritetaan xxxxxxxxxx 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
3. Täyden lomarahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa il- moitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön vuosiloman päätyttyä.
4. Xxxxxxxx suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alka- mista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 2 luvun 7 §:ssä mai- nitun syyn takia.
5. Ellei paikallisesti lomarahan maksamisen ajankohdasta muuta sovita, maksetaan puolet lomarahasta ennen loman alkamistavuosiloman alkamista ja puolet sen palkanmaksun yhtey- dessä, jolloin työntekijän palkka ensimmäiseltä vuosiloman jälkeiseltä työpäivältä maksetaan, tai olisi maksettu, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätyöntekijä olisi estynyt palaamasta työhön. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyö- suhteen päättyessä kesken loman, maksetaan lomarahan jälkimmäinen osa niiden lomapäivien osalta, joiden ajan työsuhde on ollut voimassa.
a) kuukausipalkan perusteella 6. Xxxxxxxx maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työsuhde lomakautena päättyy muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä. Lomaraha
7. Jos loma annetaan osissa, maksetaan lomarahan ennakko-osa vain loman pisimmän osan yhteydessä. Jos vuosiloma on jaettu, maksetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomarahasta.
8. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina työn- tekijän vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta.
9. Xxxxxxxx maksetaan asevelvollisuuttaan suorittamaan lähtevälle työntekijälle hänen pa- lattuaan asianmukaisesti työhön. Tällöin maksettavan lomarahan määrä lasketaan työnte- kijän palvelukseen astuessa sovellettavan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta, joka työntekijälle maksettiin hänen palveluk- seen astuessaan.
10. Paikallisesti voidaan sopia, että vuosilomapalkka maksetaan yrityksen normaalina pal- kanmaksupäivänä.
11. Työntekijälle maksetaan vuosilomalain 7a pykälän tarkoittamilta vuosilomaa täydentä- viltä lisäpäiviltä palkkaa siten, että kuukausipalkka jaetaan työntekijän päiväpalkka saadaan jakamalla kuukausi- palkka luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen25.
b) toimihenkilölle12. Työssäolon veroiseksi ajaksi luetaan myös aika, joka joksi työntekijälle on suorittanut jatkuvasti annettu vapautusta työstä Teollisuusliiton liittokokoukseen, liiton valtuuston tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksethallituksen kokoukseen osallis- tumista varten.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräysten mukaisesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava oikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kul- takin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
4. Jos työntekijällä on 5 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohden.
5. Jos työntekijällä on 15 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, on hänellä oikeus saada 3 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
6. Siltä osin, kun xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 30 päivää tai enemmän, lisätään loman pituutta kuudella päivällä. Siltä osin kuin xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 25 - 29 päivää, lisätään loman pituutta 3 päivällä. Työntekijän mahdollista edellä tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koskevaa etua ei tällä työehtosopimuksella huononneta.
7. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan. Se osa lomasta, joka ylittää 24 lomapäivää, annetaan työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua. Kappaleessa 5. tarkoitetusta lomasta annetaan kuitenkin 30 lomapäivää ylittävä loman osa työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua tai työntekijän suostumuksella muulloinkin sen kalenterivuoden kuluessa, jonka aikana lomaan oikeuttava lomanmääräytymisvuosi päättyy. Kappaleessa 6. tarkoitettu loman osuus annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana lomakaudella tai lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua.
8. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilomalain mukaisesti. Sen lisäksi kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosiloma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaikakorvauksista suoritettava rahakorvaus otetaan huomioon vuosiloma-ajan palkassa niin, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapäivä- palkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana maksetut työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisen työajan palkoista.
9. Prosentuaalinen vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus määräytyvät vuosilomalain mukaan. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai vuosilomakorvaus määräytyy prosenttimääräisenä ja hänelle on kertynyt lomapäiviä enemmän kuin 24, korotetaan hänelle maksettavaa lomakorvausta 9 %:n lisäksi kutakin lomapäivää kohden 0,44 %.
10. Jos työntekijä tekee osa-aikatyötä ja saa osasairauspäivärahaa lomalle lähtöhetkellä, maksetaan vuosilomapalkka sen mukaan, mikä palkka olisi ollut, jos henkilö ei olisi osa-aikasairauslomalla.
11. Lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä, ellei työntekijä viimeistään kuukautta ennen loman alkamistaalkua pyydä lomapalkan maksamista vuosilomalain mukaisesti. Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan käyttäen jakajana lukua 25 ja kertojana lomapäivien lukumäärää, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 2 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaisesti paikallisesti sovita osakuu- kauden palkanlaskentasäännön käyttämisestä.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, 12. Siirtymisestä viisipäiväiseen vuosilomaviikkoon on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäsovittu liitteessä 6.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Osa-aikatyö voidaan jaksottaa tehtäväksi useamman viikon tasoittumisjaksolla. Vuosiloma annetaan lain Tällöin on huolehdittava siitä, että lomaa kuluttavia päiviä sijoitetaan lomajaksolle tasasuhteisesti työpäiville ja työstä poissaolopäiville sen mukaan, mikä on osa- aikatyön määrä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan Kun osa-aikatyön sijoittaminen on järjestetty viikkoa pidemmälle jaksolle, myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö lomapäivien sijoittamista ja loman kulumista on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2tarkasteltava viik- koa pidemmissä jaksoissa. Vuosilomapalkka Osa-aikaisen seurakuntamestarin työaika on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä19 tuntia viikossa. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella Hän työskentelee vuoroviikoin siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 joka toinen viikko on työviikko (työtä 38 tuntia) ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläjoka toi- nen viikko vapaaviikko (työtä 0 työtuntia). Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaJos lomaa myönnetään koko työviikon ajaksi, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun vuosiloma-ajaksi on merkittävä sekä työ- että vapaaviikko. Tällöin kummal- takin viikolta kuluu 5 vuosilomapäivää, yhteensä 10 vuosilomapäivää. Vuosilomaa ei voida myöntää pelkästään työ- tai vapaaviikolle. Vastaavasti jos esimerkin mukaiselle työntekijälle myönnetään työviikolle vajaa viikko vuosilomaa, esim. 2 työpäivää vuosilomaa, tällöin merkitään työstä vapaal- le viikolle sama määrä vuosilomapäiviä; tässä tapauksessa 2 ja lomavuosilomaa kuluu yhteensä 4 vuosilomapäivää. Osa-aikaan kohdistuvaan palkkaanaikaeläketapauksissa on tavallista, että jos työn määrä on 50 % ja eläkkeen määrä 50 %, työtä tehdään kokoaikaisena joka toinen viikko ja työstä ollaan poissa joka toinen viikko. Näiden Työn järjestely voi olla esimerkiksi myös sellainen, että työssä ollaan 2 viikkoa ja työstä poissa 2 viikkoa. Tällaisissa tapauksissa lomaa tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaasi- joittaa työviikoille ja työstä poissaoloviikoille samassa suhteessa kuin työaika ja poissaoloaika ovat suhteessa toisiinsa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJos työmäärä on 50 % ja työ on jaksotettu tehtäväksi vuoroviikoin, palkka jokaista työpäivälle sijoitettua lomapäivää kohti sijoite- taan lomapäivä työstä poissaoloviikolle. Osa-aikaisen kanttorin työmäärä on tällöin tasattava 60 % viikossa. Tällöin työpäivien määrä on keskimäärin 3 viikossa. Hän työskentelee säännöllisesti siten että joka toinen viik- ko työtä on 5 työpäivänä ja joka toinen viikko 1 työpäivänä. Vuosilomaa myönnet- täessä tulee huolehtia siitä, että lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessämerkitään työpäiville ja työstä poissaolo- päiville suhteessa 3 : 2. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista Jos lomaviikoiksi myönnetään 2 viikkoa, lomaa kuluttavat ensimmäisen viikon 5 työpäivän lisäksi toisen viikon 1 työpäivä sekä työstä vapaat 4 päivää; yhteensä 10 lomapäivää, joista 6 on työpäiviä ja 4 työstä vapaita päiviä. Mikäli lomaa myön- netään irtopäivinä, tulee huolehtia siitä, että lomaa kuluu työmäärän suhteessa: jokaista kolmea työpäivälle sijoittuvaa lomapäivää kohden tulee merkitä lomaa kaksi päivää työstä poissaolopäiville. Näin toteutetaan se yleisperiaate, että myös osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenaikaisella työntekijällä kuluu lomaviikolla 5 lomapäivää.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kirkon Virka Ja Työehtosopimus, Kirkon Virka Ja Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin lomanmääräytymiskuukaudelta. Loman pituutta määrättäessä laskettaessa päivän osa pyöristetään täyteen päivään. Tämän ohella noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa keskusjärjestöjen välistä lomapalkkasopimusta. Työntekijän osallistuessa ammatilliseen kuntoutukseen, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkyseiset arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
2. Vuosilomapalkka Jos työt loman ajaksi keskeytetään, ei niille työntekijöille, joilla ei ole oikeutta lomaan, suoriteta keskeytysajalta palkkaa eikä lomaan oikeutetuillekaan pidemmältä ajalta kuin heille on maksettava lain mukaan tuleva lomaa.
3. Loma-ajan palkka maksetaan loman alkaessa noudattaen tämän työehto- sopimuksen liitteinä olevien lomapalkkasopimuksen ja sen muutoksesta tehdyn sopimuksen määräyksiä. Alle kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Jos paikallisesti niin sovitaan, loma-ajan palkka voidaan maksaa tavanomaisena palkanmaksupäivänä.
4. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
5. Lomaltapaluurahasta suoritetaan ennakkona puolet vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä, jos vuosiloma on alle kuuden päivän pituisina lomajaksoina lomaltapaluuraha maksetaan kokonaisuudessaan ennakkona lomaa edeltävässä palkanmaksussa.
6. Sovittaessa vuosiloman siirrosta lomakauden ulkopuolelle tai loman jakamisesta työntekijä ei menetä työsuhteen päättyessä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
7. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosi- lomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Mikäli työntekijä on pois työstä, joko välittömästi ennen tai jälkeen vuosilomansa eikä hänellä ole poissaoloonsa alla mainittua syytä, suoritetaan työntekijälle vain puolet loman alkamistajälkeen maksettavasta lomaltapaluurahasta. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, ellei paikallisesti ole sovittu mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain (162/2005) 7 §:n 1. tai 3. momentissa mainitun syyn takia. Työstä poissaolo hoitovapaan vuoksi rinnastetaan tilanteisiin, joissa työntekijä on poissa työnantajan suostumuksella. Edellytyksenä on, että työntekijä palaa työhön hoitovapaalta työsopimuslain tarkoittaman ilmoituksen tai siihen myöhemmin perustellusta syystä tehdyn muutoksen mukaisesti. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 3 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön. Vuosilomapalkkana Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1-4 kappaleissa on määrätty.
8. Lomaltapaluuraha voidaan maksaa joko yhtenä tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanuseampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ennen seuraavan lomanmääräytymisvuoden alkua. Työnantaja ilmoittaa maksutavan muutoksesta kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla ilmoitettua maksamisajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu.
a) kuukausipalkan perusteella 9. Kun yhteisesti todetaan, että yritys on ajautumassa poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen, voidaan työnantajan päätöksellä ottaa käyttöön pidennetty lomakausi 1.4. - 31.10.
1. Jos työt loman ajaksi keskeytetään ja joku työntekijä, jolla ei ollut oikeutta lomaan tai ei niin pitkään lomaan kuin keskeytys kestää, haluaa tänä aikana työtä suorittaa, pyritään sitä työnantajan taholta hänelle järjestämään.
2. Lomaltapaluuraha maksetaan eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.
3. Mikäli lomaltapaluurahan maksaminen normaalina palkanmaksupäivänä siirtyisi pitemmälle kuin viiden työpäivän päähän vuosilomalta paluusta, maksetaan lomaltapaluuraha viimeistään viidentenä työpäivänä.
4. Liitot suosittelevat, että työnantaja ilmoittaa 1.4. mennessä työntekijän vuosiloman ajankohdan, elleivät tuotannolliset syyt edellytä vuosilomalain mukaisten vähimmäisilmoitusaikojen noudattamista.
5. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyöntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana työntekijä ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
b) toimihenkilölle6. Työnantajan on annettava lomanmääräytymisvuoden päätyttyä selvitys vuosilomapalkasta, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan kuitenkin ennen vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetalkamista.
c) Milloin toimihenkilölle 7. Vuosilomapalkka maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.tai 12 §:n perusteella riippuen siitä, miten osa-aikainen työskentely on sovittu toteutettavaksi. Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, että hänelle ei kerry ainoatakaan 14 työssäolopäivää tai vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työssäolopäivää, täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai vuosilomalain 7 §:ssä tarkoitettua työssäolon veroista tuntia. Tällaisen työntekijän palkka lasketaan vuosilomalain 12 §:n mukaan. Vuosilomalain 12 §:n mukaisissa tapauksissa, mikäli työsuhde on jatkunut alle vuoden lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä on lomakorvaus 9 % ja yli vuoden jatkuneessa työsuhteessa 11,5 %. ERINÄISET MÄÄRÄYKSET
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma 1 Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä sisältyy vuosiloma työ- vuorojärjestelmän vapaajaksoihin, ja se annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkahdessa erillisessä jaksossa.
2 Vaihtoehto 1: kesäajaksi muodostetaan kuudes vuoro Toukokuun 26. päivän ja syyskuun 4. päivän välisenä 100 vuorokauden jakson aikana on jokaisella vuorolla 22 vuoro- kauden yhtäjaksoinen vapaa, johon sisältyvät päivät luetaan vuosilomalain mukaan lomapäiviksi. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan 60, tai seuraavien kolmen 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on enem- män kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosi- lomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät loma- päivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, ettei vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli työjoh- tajan lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajak- soihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on työnjohtaja vel- vollinen tekemään työtä erotuksen verran työnantajan mää- räyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
3 Vaihtoehto 2: vuoro on jaettu enintään viiteen ryhmään Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 (pitkä kier- to) vuorokauden yhtäjaksoisen vapaan, on vuosilomien anto- kausi 18.5. Vuosilomapalkka - 16.9. Vuorojen sisällä toteutetaan lomien kierto enintään 106 vuorokauden aikana. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on maksettava ennen loman alkamistaenemmän kuin em. jak- soihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäannetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mu- kaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien va- paajaksojen yhteydessä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanJäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti (=merkkausloma). Mikäli työnjohtajan lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin va- paajaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on työnjohta- ja velvollinen tekemään työtä erotuksen verran työnantajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
a) kuukausipalkan perusteella 4 Työvuorojärjestelmän määräytyessä 3 §:n mukaisesti lyhy- enä kiertona jokainen vuoron ryhmä saa 24 vuorokauden yh- denjaksoisen vapaan 18.5. - 16.9. välisenä aikana. Vapaa- jaksoon sisältyy vuosilomalain mukaisia lomapäiviä. Vuoro- jen sisällä toteutetaan lomien kierto enintään 104 vuorokau- den aikana. Loppuosa lomasta annetaan seuraavan neljän vapaajakson aikana. Työnjohtajalla, joka on oikeutettu 30 lomapäivään, saattaa olla lomapäiviä enemmän kuin kesän 24 vuorokauden vapaassa ja syksyn neljässä vuorovapaa- jaksossa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavien vapaajaksojen aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti (= merkkausloma).
5 Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 jouluseisokin jäl- keen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taakse- päin ja kerrotaan karkausvuotta edeltävän jouluseisokin jälkeen kaksi vuorokautta taaksepäin.
6 Vuosilomapalkka maksetaan vuosilomalain ja työehtosopi- muksen mukaan.
7 Työnjohtajan sairastuessa ennen kesällä olevaa vuosiloma- jaksoa tai ennen syksyllä olevaa vuosilomapäiviä sisältäviä vuorovapaajaksoja loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Loma siirretään periaatteella, ettei työn- johtaja hyödy eikä häviä niiden lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaosalta, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanjotka on sijoitettu seuraavaan vuorovapaajaksoon.
8 Mikäli kaikki vuosilomapäivät eivät mahdu syksyn lomajak- soon, palkka on tällöin tasattava lomaa merkitään ne pidetyiksi seuraavan palkanmaksun vuorovapaajakson yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenMikäli työnjohtaja sairastuu ennen tällaista vuo- rovapaajaksoa, siirretään vuosiloma merkittäväksi seuraa- vaan vuorovapaajaksoon, mikäli hän tätä pyytää. Vuorova- paat pidetään normaalisääntöjen mukaisesti.
b) toimihenkilölle9 Työnjohtajan sairastuessa ennen vuosilomaa loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Vastaavasti loma siirretään vuosilomalain mukaisesti työnjohtajan sitä pyytäessä myös loman aikana tapahtuneen sairastumisen vuoksi. Näissä tapauksissa sairausajan palkka maksetaan vuorovapaasheeman mukaisesti, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman koska työvuorosheemaa ei ole. Nämä vuorovapaasheeman v-päivät luetaan säännöl- lisen työvuoron veroisiksi vuorovapaita ansaittaessa. Vastaa- vasti siirretyn loman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetvuorovapaita ei ansaita.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, 10 Tuotannollisista syistä toimeenpantava tuotantoseisokki voi- daan järjestää paikallisesti sopimalla jakamalla kesäaikana annettava vuosiloma kahteen osaan. Tällöin työnjohtajan toi- sen yhdenjaksoisen vuosiloman osan vähimmäispituus on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä12 lomapäivää.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Vuosiloma. 1. 1 Toimihenkilöiden vuosilomiin noudatetaan vuosilomalain määräyksiä, ellei jäljempänä ole toisin sovittu.
2 Ennen 1.1.1984 Vapon palvelukseen tulleilla toimihenkilöllä, joiden osalta on silloin sovittu 36 päivän lomaoikeudesta ja talvilomapidennyk- sestä, noudatetaan silloin sovittua vuosilomamenettelyä.
3 Vuosiloma annetaan lain mukaantyönantajan määräämänä ajankohtana. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä Työnantajan ja toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö sopimuksesta voidaan osa kesälomasta antaa lomakauden (2.5.-30.9.) ulkopuolella. Xxxxxxxxxx on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkuitenkin käytettävä huhtikuun loppuun mennessä.
24 Vuosilomaa ei vähennä lyhyt tilapäisloma, jonka toimihenkilö on saanut perheessä sattuneen sairauden tai läheisen omaisen kuoleman vuoksi tai reservin kertausharjoitusten, väestönsuojelukurssin tai sellaisten yhteiskunnallisten luottamustehtävien hoitamista varten, joista ei ole oikeutta kieltäytyä.
5 Lomapäiviksi luetaan kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, itsenäisyyspäivä, juhannusaatto, jouluaatto, pääsiäislauantai ja vappupäivä.
6 Mikäli vuosiloma jaetaan osiin, tulee vajaiden kalenteriviikkojen ja yksittäisten lomapäivien osalta määrätä kutakin tällaisista päivistä koostuvaa viittä päivää kohden yksi vapaa arkilauantai lomapäiväksi.
7 Kalenterikuukausi oikeuttaa lomaan, jos toimihenkilö on ollut työssä vähintään 14 päivää. Osa-aikaisessa työsuhteessa olevalla toimihenkilöllä on oikeus lomaan kalenterikuukaudelta, jonka aikana hän on ollut työssä vähintään 35 tuntia.
8 Työntekijällä on oikeus tietyin edellytyksin siirtää vuosilomaansa sairau- den tai tapaturman vuoksi vuosilomalaissa määritellyin perustein (laki- muutos 1.4.2016).
9 Vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus lasketaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
10 Lomaltapaluuraha on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä50 % vuosilomapalkasta. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan Se maksetaan heinäkuun palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenLomakauden ulkopuolella pidettävältä lomanpidennykseltä lomaltapaluurahaa ei makseta.
b) toimihenkilölle11 Eläkkeelle jääviä toimihenkilöitä lukuun ottamatta, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänei työsuhteen päätty- essä maksettavasta vuosilomakorvauksesta makseta lomaltapaluura- haa. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetTyösuhteen aikana pidetystä lomasta lomakorvaus maksetaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä12 Työnantajan ja toimihenkilön kesken voidaan sopia lomaltapaluurahan vaihtamisesta vapaaksi.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan1 Työnjohtajan vuosilomaan noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan pituuteen vaikuttavaa työsuhteen jatkumisaikaan keskeytymätöntä jatkumisaikaa laskettaessa otetaan huomi- oon myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä ne vuodet, jotka työnjohtaja aikaisemmin on ollut työnjohtajana tämän työnantajaliiton jäsenyritysten palveluk- sessa, kuten myös se aikane vuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö jotka hän on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssäollut ahtaajana vakinaisessa työsuhteessa, tai muuten Satamaoperaattorit ry:n jäsenyritysten ahtaustöissä, ja tällöin tehnyt vuosittain 1800 työtuntia. Jos satama on ollut auki vain osan vuotta, on vastaava määrä 150 työtuntia kuukaudessa sataman auki- oloaikana.
2 Laskettaessa työnjohtajan lomapalkkaa otetaan huomioon kuukausipalkan lisäksi lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllisesti maksetut lisät vuosilomalain edellyttämässä laajuudessa.
3 Työnjohtajille maksetaan lomarahana 50 % heille suoritetus- ta lomapalkasta lakisääteisen vuosiloman osalta. Mikäli osa vuosilomasta sattuu varsinaisen lomakauden ulkopuolelle, suoritetaan sen lisäksi, mitä edellä on sovittu, tämän vuosi- loman osalta ylimääräinen 25 %:n suuruinen lomaraha. Viimeksi mainittu määräys ei koske niitä tapauksia, jolloin vanhan henkilökohtaisen käytännön perusteella varsinaisen lomakauden ulkopuolella pidetty lakisääteinen vuosiloma on annettu 50 %:lla pidennettynä.
4 Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksami- sen yhteydessä. Lomarahan jäljellä oleva osa maksetaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin palkka lomaltapaluu- päivältä maksetaan tai olisi maksettu, ellei työnjohtaja olisi estynyt palaamasta työhön. Mikäli vuosiloma on jaettu, suori- tetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa loma- rahasta noudattaen vastaavasti mitä edellä on määrätty. Pai- kallisesti voidaan sopia lomarahan vapaaksi vaihtamisesta tai lomarahan maksamisesta viimeksi annettavan loman osan yhteydessä. Työnjohtajalla on kuitenkin oikeus irtisa- noutua sopimuksesta, jolla luottamusmies ja työnantaja ovat sopineet lomarahojen vapaaksi vaihtamisesta. Luottamus- mies ja työnantaja sopivat ajankohdan, johon mennessä mahdolliset irtisanoutumiset on tehtävä. Työnantajalla on tie- dotusvastuu tehdystä sopimuksesta.
5 Lomaraha maksetaan myös jo päättyneeltä lomanmääräyty- misvuodelta maksettavan lomakorvauksen osalta, mikäli tois- taiseksi voimassa oleva työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäpäättyy lomakautena muusta kuin työnjohtajasta itsestään johtuvasta syystä tai määräaikaisen työsuhteen päättyessä lomakautena.
26 Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle sekä varhennetulle vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvälle työnjohtajal- le maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
7 Työnjohtajalla, joka varusmiespalvelukseen astumisen vuok- si menettäisi hänelle muutoin työehtosopimuksen mukaan kuuluvan lomarahan, on oikeus saada lomaraha, mikäli hän suoritettuaan asevelvollisuutensa palaa palvelusajan päätyt- tyä työhön maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja vir- kasuhteen jatkumisesta annetun lain (305/2009) edellyttä- mällä tavalla.
8 Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen työhön palattaessa xxxxxxxxxxx xxxxxxxxx määrä lasketaan työehtosopimuk- sen osoittamana prosenttina siitä lomakorvauksesta, joka kyseiselle henkilölle maksettiin hänen palvelukseen astues- saan. Vuosilomapalkka Jos palvelukseen astuminen on maksettava ennen loman alkamistatapahtunut välittömästi vuosilomalta, ellei paikallisesti ole sovittu lasketaan lomaraha vastaavasti hänelle mak- setun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteismäärästä.
9 Xxxxxxxx määräytyy sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaantyöehtosopimuksen mukaan, joka oli voimassa palvelukseen astuttaessa.
a) kuukausipalkan perusteella siten10 Työehtosopimuksen 9 § kohdan 2 ja 9 § kohdan 3 tarkoitta- masta aloittamis- ja lopettamistöiden kuukausikorvauksesta maksetaan myös lomaraha edellyttäen, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkokonaiskuu- kausikorvauksen maksamisen edellytykset muutoin ovat olemassa.
b) toimihenkilölle, joka 11 Kun työnjohtaja on suorittanut tehnyt jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa toistuen vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, tästä tuleva vuorolisä on huomioitava vuosiloma- palkassa samoin kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut säännöllisen työajan puitteissa jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetlisät.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12 Keskeytymättömän 3-vuorotyön työtuntijärjestelmän edellyt- tämä pyhätyökorvaus huomioidaan myös lakisääteisen vuosiloman osalta.
13 Korotettua lomarahaa tai loman pidennystä ei suoriteta siltä osin kuin vuosiloma vuosilomalain mukaan annetaan varsi- naisen lomakauden ulkopuolella (5. viikko).
14 Vuosilomat Haminan, vuorotyöstäKotkan, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksiaHelsingin, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman Turun, Rauman ja Mäntyluodon satamissa annetaan 2.5.-30.9. välisenä aikana. Luontoisetujen käsittelyssä Mäntyluodosta pohjoiseen olevissa satamissa annetaan vuo- silomasta yhtäjaksoisena vähintään 12 työpäivää aikana 2.5.-30.9. Tällöin lasketaan lomakauteen sisältyvät vapaat lauantait työpäiviksi.
15 Muuna aikana annettavan vuosiloman suhteen noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäkussakin ahtausliikkeessä entistä käytäntöä, ellei työsopi- muksessa toisin sovita.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä ammattipäte- vyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työnanta- jan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Työssä- olopäivien veroisina päivinä pidetään myös pidettyjä liukuvan työajan saldo- vapaapäiviä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana Vuo- silomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanlaske- taan:
a) kuukausipalkan Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka kuu- kausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan kuu- kausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 10 §:n tarkoittamaan vuosilomapalkkaan, jolloin vuosilomalain 15 §:n mukaan palkka on tällöin olisi tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi , suositellaan vuosilomapalkan laskemista vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölleProvisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päiväpalkaksi muuttamisessa käyte- tään lukua 25.
c) Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa toistu- vaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua tarkoi- tettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset sopimus- perusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
cd) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset luontei- set erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä käsitte- lyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n 2 momentin säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma 1 Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä sisältyy vuosiloma työ- vuorojärjestelmän vapaajaksoihin, ja se annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkahdessa erillisessä jaksossa.
2 Vaihtoehto 1: kesäajaksi muodostetaan kuudes vuoro Toukokuun 26. päivän ja syyskuun 4. päivän välisenä 100 vuorokauden jakson aikana on jokaisella vuorolla 22 vuoro- kauden yhtäjaksoinen vapaa, johon sisältyvät päivät luetaan vuosilomalain mukaan lomapäiviksi. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan 60, tai seuraavien kolmen 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on enem- män kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosi- lomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät loma- päivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, ettei vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli työjoh- tajan lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajak- soihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on työnjohtaja vel- vollinen tekemään työtä erotuksen verran työnantajan mää- räyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
3 Vaihtoehto 2: vuoro on jaettu enintään viiteen ryhmään Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 (pitkä kier- to) vuorokauden yhtäjaksoisen vapaan, on vuosilomien anto- kausi 18.5.-16.9. Vuosilomapalkka Vuorojen sisällä toteutetaan lomien kierto enintään 106 vuorokauden aikana. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on maksettava ennen loman alkamistaenemmän kuin em. jak- soihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäannetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mu- kaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien va- paajaksojen yhteydessä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanJäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti (=merkkausloma). Mikäli työnjohtajan lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin va- paajaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on työnjohta- ja velvollinen tekemään työtä erotuksen verran työnantajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
a) kuukausipalkan perusteella 4 Työvuorojärjestelmän määräytyessä 3 §:n mukaisesti lyhy- enä kiertona jokainen vuoron ryhmä saa 24 vuorokauden yh- denjaksoisen vapaan 18.5.-16.9. välisenä aikana. Vapaajak- soon sisältyy vuosilomalain mukaisia lomapäiviä. Vuorojen sisällä toteutetaan lomien kierto enintään 104 vuorokauden aikana. Loppuosa lomasta annetaan seuraavan neljän va- paajakson aikana. Työnjohtajalla, joka on oikeutettu 30 lo- mapäivään, saattaa olla lomapäiviä enemmän kuin kesän 24 vuorokauden vapaassa ja syksyn neljässä vuorovapaajak- sossa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavien vapaajaksojen aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti (= merkkausloma).
5 Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 jouluseisokin jäl- keen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taakse- päin ja kerrotaan karkausvuotta edeltävän jouluseisokin jälkeen kaksi vuorokautta taaksepäin.
6 Vuosilomapalkka maksetaan vuosilomalain ja työehtosopi- muksen mukaan.
7 Työnjohtajan sairastuessa ennen kesällä olevaa vuosiloma- jaksoa tai ennen syksyllä olevaa vuosilomapäiviä sisältäviä vuorovapaajaksoja loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Loma siirretään periaatteella, ettei työn- johtaja hyödy eikä häviä niiden lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaosalta, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanjotka on sijoitettu seuraavaan vuorovapaajaksoon.
8 Mikäli kaikki vuosilomapäivät eivät mahdu syksyn lomajak- soon, palkka on tällöin tasattava lomaa merkitään ne pidetyiksi seuraavan palkanmaksun vuorovapaajakson yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenMikäli työnjohtaja sairastuu ennen tällaista vuo- rovapaajaksoa, siirretään vuosiloma merkittäväksi seuraa- vaan vuorovapaajaksoon, mikäli hän tätä pyytää. Vuorova- paat pidetään normaalisääntöjen mukaisesti.
b) toimihenkilölle9 Työnjohtajan sairastuessa ennen vuosilomaa loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Vastaavasti loma siirretään vuosilomalain mukaisesti työnjohtajan sitä pyytäessä myös loman aikana tapahtuneen sairastumisen vuoksi. Näissä tapauksissa sairausajan palkka maksetaan vuorovapaasheeman mukaisesti, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman koska työvuorosheemaa ei ole. Nämä vuorovapaasheeman v-päivät luetaan säännöl- lisen työvuoron veroisiksi vuorovapaita ansaittaessa. Vastaa- vasti siirretyn loman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetvuorovapaita ei ansaita.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, 10 Tuotannollisista syistä toimeenpantava tuotantoseisokki voi- daan järjestää paikallisesti sopimalla jakamalla kesäaikana annettava vuosiloma kahteen osaan. Tällöin työnjohtajan toi- sen yhdenjaksoisen vuosiloman osan vähimmäispituus on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä12 lomapäivää.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän vuosiloman pituus määräytyy voimassaolevan vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Keskeytymättä jatkuneen työsuhteen pituutta määrättäessä luetaan laskettaessa otetaan huomioon vakinaisen työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikakeston lisäksi samassa satamassa tehdyt työvuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö joina työntekijä on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssätehnyt vuosittain työtä 1800 tuntia tai, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäjos satama on ollut auki vain osan vuotta, vastaavasti 150 tuntia kuukaudessa.
2. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan, ellei toisin sovita. Sisävesisatamissa vuosiloma voidaan kuitenkin antaa saman kalenterivuoden kuluessa. Ammattiosas- ton niin esittäessä maksetaan työntekijöiden palkka loman ajalta työsuhteissa tavanmukaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
3. Yksinhuoltajan kohdalla pyritään ottamaan huomioon sosiaaliset perusteet lomien ajankohdista päätettäessä. Edellytyksenä on, että työntekijä on saattanut yksinhuol- tajuutensa työnantajan tietoon siinä vaiheessa, kun työntekijälle on annettu mahdol- lisuus esittää toiveita loman ajankohdasta.
4. Vuosilomapalkka lasketaan siten, että työntekijän viimeksi ennen lomallelähtöä työehtosopimukseen perustuva työsuhdetuntipalkka korotettuna vuorotyölisän puolikkaalla sekä Palkat-kappaleen mukaisilla henkilökohtaisilla pätevyyslisillä kerrotaan keskusjärjestöjen välillä 21.3.2005 solmitusta lomapalkkasopimuksesta ilmenevällä lomapäivien määrää vastaavalla kertoimella. Kertoimet ovat tämän pykälän liitteenä. 3-vuorotyöntekijöiden vuosilomapalkan lisäosuudet sovitaan sopijaosapuolten välillä erikseen ennen lomakauden alkua.
5. Sellaisilta vuosiloma-aikaan sisältyviltä päiviltä, joita ei oteta huomioon lomapäivi- nä, mutta joilta työssä oltaessa maksettaisiin palkka palkkasopimuksen 3 §:n perus- teella, maksetaan henkilökohtainen tuntipalkka kahdeksalta tunnilta.
6. Vakinaiselle työntekijälle maksetaan lomarahana 50 % hänen vuosilomapalkas- taan.
7. Varsinaisen lomakauden ulkopuolella annetusta lakisääteisestä lomasta makse- taan varsinaisen lomarahan lisäksi ylimääräinen lomaraha, jonka suuruus on maksettava 25 % kyseessä olevan lomanosan vuosilomapalkasta. Ylimääräistä lomarahaa ei kuiten- kaan makseta 24 lomapäivää ylittävältä loma-ajalta.
8. Lomaraha maksetaan ennen loman alkamistaalkamista olevan palkanmaksun yhteydessä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentoisin sovittu.
b) toimihenkilölle9. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellämainituin perustein siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
10. Lomaraha maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työsuhde päättyy lomakautena muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä.
11. Työntekijälle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa palvelusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuh- teen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäoikeus saada lomaraha siitä lomakorvauksesta, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetjoka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12. Xxxxxxxx voidaan vaihtaa vapaaksi yrityksen neuvottelukunnan kanssa sopien, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikananoudattaen yt-menettelyä. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain Lomapäivien lukumäärä Kerroin 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 §:n säännöksiä.64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1ammattitaudin tai työtapaturman johdosta työkyvyn palauttamiseksi tai säilyttämiseksi, yhteensä kuitenkin enintään 105 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuoden aikana. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaJos tällainen poissaolo jatkuu kes- keytyksittä lomanmääräytymisvuoden päättymisen jälkeen, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssäpidetään kuntoutusajan osalta virantoimituspäivien veroisina yhteensä enin- tään 105 kalenteripäivää;
8) poissa työstä, mikäli työsuhde • poissaolo on johtunut työnantajasta, • poissaolo on johtunut julkisen viranomaisen antamasta velvoitta- vasta määräyksestä tai • seurakunta on lain mukaan ollut velvollinen maksamaan viranhalti- jalle/työntekijälle poissaolosta huolimatta tällaiselta päivältä palkan sekä
9) poissa työstä muusta kuin edellä mainitusta syystä yhteensä enintään 30 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuoden aikana, jos • viranhaltija/työntekijä on lomanmääräytymisvuoden aikana ollut asianomaisessa seurakunnassa työssä vähintään 22 työpäivää ja • viranhaltija/työntekijä ei ansaitse vuosilomaa samanaikaisesti muun palvelun perusteella. Jos tämän kohdan mukainen virkavapaus/työvapaa jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.keskeytyk- sittä lomanmääräytymisvuoden jälkeen, otetaan virantoimituspäivi- en/työpäivien veroisina päivinä huomioon yhteensä enintään 30 ka- lenteripäivää. Tämän pykälän luettelemien poissaolojen rinnasteisuus vaihtelee poissaoloperus- teen mukaan:
1) osa poissaoloista rinnastuu kokonaan (kohdat 1-3 ja 8); osa vain luettelossa määrätyn rajoitetun ajan (muut kohdat),
2) rajoitetun ajan rinnastuvista poissaoloista • osa rinnastuu luettelossa sanotun ajan vain kerran, jos poissaolo jatkuisi lomanmääräytymisvuoden yli seuraavalle lomanmääräytymisvuodelle (koh- dat 7 ja 9), • osa rinnastuu luettelossa sanotun ajan lomanmääräytymisvuosittain (koh- ta 4) ja • osa rinnastuu luettelossa sanotun ajan kutakin poissaolokertaa kohti, vaikka poissaolokertoja olisi useita saman lomamääräytymisvuoden aikana (kohdat 5 ja 6). Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamistaKohdan 9 mukaista rinnastusta voidaan soveltaa vain sellaisiin poissaoloihin, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja lomajotka johtuvat muista kuin kohdissa 1-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen8 mainituista syistä.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kirkon Virka Ja Työehtosopimus, Kirkon Virka Ja Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymisvuodelta. Työn- tekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden, on oikeus saada tältä lomanmääräytymisvuodelta lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työntekijän osallistuessa ammatilliseen kuntoutukseen, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkyseiset arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
2. Vuosilomapalkka Jos työt loman ajaksi keskeytetään, ei niille työntekijöille, joilla ei ole oikeutta lomaan, suoriteta keskeytysajalta palkkaa eikä lomaan oikeutetuillekaan pitemmältä ajalta kuin heille on maksettava lain mukaan tuleva lomaa.
3. Työnantajan irtisanoessa työntekijän työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin työntekijän henkilöön liittyvin perustein työnantaja voi määrätä työntekijän pitämään ansaitut lomat irtisanomisaikana lomakaudesta riippumatta. Pidetyn vuosiloman ajalta maksetaan vuosilomapalkka ja lomaltapaluuraha tämän pykälän mukaisesti.
4. Loma-ajan palkka voidaan paikallisesti sopimalla maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
5. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
6. Lomaltapaluurahasta suoritetaan ennakkona puolet vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä.
7. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Mikäli työntekijä on pois työstä, joko välittömästi ennen tai jälkeen vuosilomansa eikä hänellä ole poissaoloonsa alla mainittua syytä, suoritetaan työntekijälle vain puolet loman alkamistajälkeen maksettavasta lomalta- paluurahasta. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin kokonaisuudessaan, ellei paikallisesti ole sovittu mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 7 §:n 2. momentissa mainitun syyn takia. Työstä poissaolo hoitovapaan vuoksi rinnastetaan tilanteisiin, joissa työntekijä on poissa työnantajan suostumuksella. Edellytyksenä on, että työntekijä palaa työhön hoitovapaalta työsopimuslain tarkoittaman ilmoituksen tai siihen myöhemmin perustellusta syystä tehdyn muutoksen mukaisesti.
8. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmaksun yhteydessä, jolloin työn- tekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellisessä kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön. Vuosilomapalkkana Mikäli ensimmäisestä loman jälkeisestä työpäivästä seuraavaan palkanmaksupäivään on yli viisi työpäivää, maksetaan lomaltapaluuraha viimeistään viidentenä työpäivänä. Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä on määrätty.
9. Lomaltapaluuraha voidaan maksaa joko yhtenä tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanuseampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ennen seuraavan lomanmääräytymisvuoden alkua. Työnantaja ilmoittaa maksutavan muutok- sesta kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla ilmoitettua maksamisajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu.
a) kuukausipalkan perusteella 10. Kun yhteisesti todetaan, että yritys on ajautumassa poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen, voidaan työnantajan päätöksellä ottaa käyttöön pidennetty lomakausi 1.4. - 31.10.
1. Lomaltapaluuraha maksetaan eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.
2. Liitot pitävät suotavana, että ns. vuosilomaseisokista pyritään alustavasti ilmoittamaan mahdollisimman hyvissä ajoin.
3. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyöntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana työntekijä ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Keskimääräisen palkkausprosentin mukainen lomapalkka, kun työaika ja palkka on muuttunut lomanmääräytymisvuoden aikana Kun viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän työaika ja vastaavasti palkka muuttuvat lomanmääräytymisvuoden aikana, määräytyy kyseiseltä lomanmääräytymisvuodelta ansaitun vuosiloman palkka lomanmääräyty- misvuoden aikana käytettyjen työajan mukaan määräytyneiden palkkaus- prosenttien keskiarvon perusteella (keskimääräinen palkkausprosentti). Vuosiloma annetaan lain mukaanMääräystä sovelletaan sellaisiin tilanteisiin, joissa palvelussuhteen säännöllinen työaika ja vastaavasti palkka ovat muuttuneet lomanmääräytymisvuoden aikana. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaTällöin viranhaltijalle/kuukausipalkkaiselle työntekijälle maksetaan lomallelähtö- hetken palkan sijasta lomapalkkaa, minkä tässä tarkoitettu henkilö jonka perusteena on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssälomanmääräytymisvuo- den aikana ansaittujen palkkojen keskimääräinen palkkausprosentti. Lomapalkan määrässä tulee tällöin huomioon otetuksi työajan muuttuminen loman ansainta- aikana. Määräys tulee sovellettavaksi esim. silloin, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2kun täyttä työaikaa tekevä jää osa-aikaeläkkeelle/osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle tai osittaisella vir- ka-/työvapaalla ollut palaa tekemään täyttä työaikaa. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella Keskimääräinen palkkausprosentti määräytyy siten, että kuukausipalkka eri palkkausprosentit kerrotaan voimassaolokuukausiensa määrällä ja jaetaan luvulla 25 lomanmääräytymiskuu- kausien yhteismäärällä. Jos palkkausprosentti on vaihtunut kesken kalenterikuu- kauden, lasketaan ko. kuukauden palkka päiväpalkkaperusteisesti erikseen mo- lempien palkkausprosenttien osalta. Työntekijän työaika ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläpalkkausprosentti on lomanmääräytymisvuoden 1.4.2014– 31.3.2015 kuuden kuukauden ajan 100 % ja osa-aikaeläkkeelle/osittaiselle var- hennetulle vanhuuseläkkeelle siirtymisen vuoksi kuuden kuukauden ajan 50 %. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaTältä lomanmääräytymisvuodelta ansaitun vuosiloman palkka määräytyy näiden prosenttien keskimääränä: (6*100 % + 6*50 %)/12 = 75 %. Vastaavasti jos palkka- usprosentti on esim. ollut neljä kuukautta 60 % ja 8 kuukautta 100 %, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja on keskimää- räinen palkkausprosentti 87 % (= 4*60 % + 8*100 %)/12. Työntekijän ollessa vuosilomalla esim. 18.–31.8.2014 (14 kalenteripäivää) laske- taan lomapalkka tältä ajalta kuukausipalkasta, joka määräytyy em. tavalla mää- ritellyn keskimääräisen palkkausprosentin mukaan. Jos keskimääräinen palkka- usprosentti on esim. 75 %, maksetaan loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, ajan palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §75 %:n 3 momentissa säädetäänkuukausipalkan mukaan 14 kalenteripäivältä, ja lopulta 17 kalenteripäivältä palkka maksetaan sen palkkausprosentin mukaan, mikä työntekijällä sillä hetkellä työssä ollessa on. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetJos työntekijä on lomalla koko kalenterikuukauden, maksetaan tällaisen kuukauden palkka kokonaisuudessaan em. tavalla määritellyn keskimääräisen palkkauspro- sentin mukaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kirkon Virka Ja Työehtosopimus, Kirkon Virka Ja Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Vuosilomasta on voimassa se, mitä vuosilomalaissa on säädetty. Vuosiloma annetaan lain Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto. Vuosilomalain mukainen vuosilomakorvaus on työntekijän työsuhteen perusteella saamasta palkasta tai palkaksi katsottavasta korvauksesta: - 13,5 % niille työntekijöille, joiden työsuhde on jatkunut alle 1 vuotta. - 17,5 % niille työntekijöille, joiden työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli 1 vuotta. Edellä mainitusta korvauksista on 2/3 vuosilomapalkkaa ja 1/3 osa lomaltapaluurahaa Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että tältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, lasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka työntekijällä tänä aikana säännöllisenä työaikana olisi ollut. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös Työntekijän vuosilomaprosentin määräytymiseen vaikuttava työsuhteen kestoaika lasketaan summaamalla saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläperäkkäisinä työkausina tehdyn työn työaika kuukausina. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkakuukausien summa on vähintään 12, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja on työntekijä oikeutettu yhden vuoden työsuhteen keston edellyttämään vuosilomakorvaukseen. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pidemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Työntekijälle, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pidemmältä ajalta, maksetaan lomaltapaluurahana 50 % loma-aikaan kohdistuvaan palkkaanajan palkasta hänen palattuaan työhön vuosiloman päätettyä. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan Paikallisesti sopien voidaan määräaikaisessa työsuhteessa vuosilomakorvaus maksaa myös jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymisvuodelta. Työn- tekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden, on oikeus saada tältä lomanmääräytymisvuodelta lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työntekijän osallistuessa ammatilliseen kuntoutukseen, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkyseiset arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
2. Vuosilomapalkka Jos työt loman ajaksi keskeytetään, ei niille työntekijöille, joilla ei ole oikeutta lomaan, suoriteta keskeytysajalta palkkaa eikä lomaan oikeutetuillekaan pitemmältä ajalta kuin heille on maksettava lain mukaan tuleva lomaa.
3. Loma-ajan palkka voidaan paikallisesti sopimalla maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
4. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
5. Lomaltapaluurahasta suoritetaan ennakkona puolet vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä.
6. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Mikäli työntekijä on pois työstä, joko välittömästi ennen tai jälkeen vuosilomansa eikä hänellä ole poissaoloonsa alla mainittua syytä, suoritetaan työntekijälle vain puolet loman alkamistajälkeen maksettavasta lomalta- paluurahasta. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin kokonaisuudessaan, ellei paikallisesti ole sovittu mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 7 §:n 2. momentissa mainitun syyn takia. Työstä poissaolo hoitovapaan vuoksi rinnastetaan tilanteisiin, joissa työntekijä on poissa työnantajan suostumuksella. Edellytyksenä on, että työntekijä palaa työhön hoitovapaalta työsopimuslain tarkoittaman ilmoituksen tai siihen myöhemmin perustellusta syystä tehdyn muutoksen mukaisesti.
7. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmaksun yhteydessä, jolloin työn- tekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellisessä kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön. Vuosilomapalkkana Mikäli ensimmäisestä loman jälkeisestä työpäivästä seuraavaan palkanmaksupäivään on yli viisi työpäivää, maksetaan lomaltapaluuraha viimeistään viidentenä työpäivänä. Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä on määrätty.
8. Lomaltapaluuraha voidaan maksaa joko yhtenä tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanuseampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ennen seuraavan lomanmääräytymisvuoden alkua. Työnantaja ilmoittaa maksutavan muutok- sesta kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla ilmoitettua maksamisajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu.
a) kuukausipalkan perusteella 9. Kun yhteisesti todetaan, että yritys on ajautumassa poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen, voidaan työnantajan päätöksellä ottaa käyttöön pidennetty lomakausi 1.4. - 31.10.
1. Lomaltapaluuraha maksetaan eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.
2. Liitot pitävät suotavana, että ns. vuosilomaseisokista pyritään alustavasti ilmoittamaan mahdollisimman hyvissä ajoin.
3. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyöntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana työntekijä ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä mää- rättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen työsuh- teen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen työ- suhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen hä- nen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä kestäes- sä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi välit- tömästi opiskelun päätyttyä.
2. 2 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina säännönmu- kaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena vuosi- lomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) : - kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan jae- taan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. .
3 Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja maksettuun, toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 9 § 1 momentin tarkoittamaan vuosilomapalk- kaan, jolloin vuosilomalain 10 §:n mukaan palkka on tällöin tasattava olisi tasat- tava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista , suositel- laan vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlasken- tamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölle4 Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päi- väpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
5 Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti säännölli- sesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 2 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) 6 Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- aloit- tamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosiloma- lain 9 § säännöksiä.
7 Päivä ja kaksivuorotyössä luetaan työajan lyhentämisestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät työssä- olopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
8 Keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työajan lyhennyksestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi nou- dattamalla vuosilomalain 9 7 §:n säännöksiä1 momentin sisältämää las- kentatapaa.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä määrättäessä, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman sa- man työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön toi- mihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa opis- kelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu jat- kuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakami- sesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa. Työehtosopimuksen mukaiset työajan tasaamisvapaat, liukumava- paat, työaikapankkivapaat sekä työehtosopimuksen 30§:n mukainen lapsen äkillisestä sairastumisesta johtuva palkallinen poissaolo lue- taan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työs- kentelee työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilo- makertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan jär- jestämisestä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti paikal- lisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmak- supäivinä. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksu- päivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka päivä- palkka lasketaan:
a) kuukausipalkan perusteella Lomapalkka määritellä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toi- saalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan kohdis- tuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaakuukausipalk- kaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka las- kettaisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päiväpalkka muodostetaan jakamalla kuukausi- palkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumää- rällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan kuukausipal- kan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin päi- väpalkka joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla pai- kallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa päivä- palkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti säännölli- sesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen Luontoisetu- jen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä§ 2 momentin sään- nöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan Toimihenkilön vuosiloma määräytyy vuosilomasta annetun lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä Jos toimihenkilö on vuosiloman aikana työkyvytön, siirretään hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssävuosilo- mansa, mikäli hän sitä pyytää, siten kuin vuosilomalaissa säädetään. Samoin menetellään, mikäli loman aikana tiedetään toimihenkilön joutuvan sellaiseen sairaan- tai siihen rinnastettavaan hoitoon, jonka aikana hän on työkyvytön. Toimihenkilöllä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Toimihenkilöllä, jonka työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäon lomakautta edeltävän lomanmääräy- tymisvuoden (31.3.
2) loppuun mennessä keskeyttämättä jatkunut vähin- tään yhden vuoden, on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kul- takin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) Vuosiloman ajalta suoritetaan toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti jatku- vasti tai säännöllisesti toistuvaa toistuen vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän vuoro- työlisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain vuo- silomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa Samalla otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset. Toimihenkilölle, jonka työsuhde lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä on keskeytymättä jatkunut vähintään 10 vuotta ja joka työnantajan kanssa on so- pinut lomakautena pidettävästä 24 päivän pituisesta lomasta osan siirrettäväksi lomakauden ulkopuolelle, annetaan näin siirretyksi sovittu loma kahden lomapäi- vän osalta työnantajan määräämänä ajankohtana kaksinkertaisena tai makse- taan kahden näin siirretyn lomapäivän osalta sen lisäksi, mitä lomarahasta muu- toin on sovittu, lomaraha, jonka suuruus on 100 % ao. päivien vuosilomapal- kasta. Tämä soveltamisohje koskee niitä toimihenkilöitä, jotka eivät kuulu työ- ajan lyhentämissopimuksen piiriin. Toimihenkilö saa itse päättää lomansiirrosta 2 vuosilomapäivän osalta lakisääteisen lomakauden ulkopuolelle. Näin siirrettynä toimihenkilö saa lomakauden ulkopuolella 4 vuosilomapäivää kahden päivän sijasta.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän vuosiloman pituus määräytyy voimassaolevan vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Keskeytymättä jatkuneen työsuhteen pituutta määrättäessä luetaan laskettaessa otetaan huomioon vakinaisen työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikakeston lisäksi samassa satamassa tehdyt työvuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö joina työntekijä on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssätehnyt vuosittain työtä 1800 tuntia tai, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäjos satama on ollut auki vain osan vuotta, vastaavasti 150 tuntia kuukaudessa.
2. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan, ellei toisin sovita. Sisävesisatamissa vuosiloma voidaan kuitenkin antaa saman kalenterivuoden kuluessa. Ammattiosaston niin esittäessä maksetaan työntekijöiden palkka loman ajalta työsuhteissa tavanmukaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
3. Yksinhuoltajan kohdalla pyritään ottamaan huomioon sosiaaliset perusteet lomien ajankohdista päätettäessä. Edellytyksenä on, että työntekijä on saattanut yksinhuoltajuutensa työnantajan tietoon siinä vaiheessa, kun työntekijälle on annettu mahdollisuus esittää toiveita loman ajankohdasta.
4. Vuosilomapalkka lasketaan siten, että työntekijän viimeksi ennen lomallelähtöä työehto- sopimukseen perustuva työsuhdetuntipalkka korotettuna vuorotyölisän puolikkaalla sekä Palkat -kappaleen mukaisilla henkilökohtaisilla pätevyyslisillä kerrotaan keskusjärjestöjen välillä 21.3.2005 solmitusta lomapalkkasopimuksesta ilmenevällä lomapäivien määrää vastaavalla kertoimella. Kertoimet ovat tämän pykälän liitteenä. 3-vuorotyöntekijöiden vuosilomapalkan lisäosuudet sovitaan sopijaosapuolten välillä erikseen ennen lomakauden alkua.
5. Sellaisilta vuosiloma-aikaan sisältyviltä päiviltä, joita ei oteta huomioon lomapäivinä, mutta joilta työssä oltaessa maksettaisiin palkka palkkasopimuksen 3 §:n perusteella, maksetaan henkilökohtainen tuntipalkka kahdeksalta tunnilta.
6. Vakinaiselle työntekijälle maksetaan lomarahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
7. Varsinaisen lomakauden ulkopuolella annetusta lakisääteisestä lomasta maksetaan varsinaisen lomarahan lisäksi ylimääräinen lomaraha, jonka suuruus on maksettava 25 % kyseessä olevan lomanosan vuosilomapalkasta. Ylimääräistä lomarahaa ei kuitenkaan makseta 24 lomapäivää ylittävältä loma-ajalta.
8. Lomaraha maksetaan ennen loman alkamistaalkamista olevan palkanmaksun yhteydessä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentoisin sovittu.
b) toimihenkilölle9. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellämainituin perustein siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
10. Lomaraha maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työsuhde päättyy lomakautena muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä.
11. Työntekijälle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa palvelusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäoikeus saada lomaraha siitä lomakorvauksesta, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetjoka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12. Xxxxxxxx voidaan vaihtaa vapaaksi yrityksen neuvottelukunnan kanssa sopien, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiänoudattaen yt-menettelyä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2012–2013 käytetään taulukkoa 3, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli koska nykyinen työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2lomanmääräytymisvuoden loppuun (31.3.2013) mennessä yhtäjaksoisesti alle vuoden, eikä työntekijällä ole kokemuslisään oikeuttavaa aikaisempaa palvelua vähintään viittä vuotta. Vuosilomapalkka ▪ Taulukon 3 rivin A mukaan työntekijälle kertyy vuosilomaa kuudelta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta 10 vuosiloma- päivää. ▪ Riviä A käytetään, koska työsuhde jatkuu edelleen vuoden 2012 lomakautena ja loma pidetään lomana. ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2013–2014 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 2 rivin B mukaan kuudelta täydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 13 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 2 käytetään, koska työsuhde tulee kestäneeksi yhden vuoksi olisi työssä enää lomavuoden (2014) lomakaudella. ▪ Työntekijän työsuhde kestää 1.7.2010–31.3.2013 ja hänellä on maksettava kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa 2 vuotta. ▪ Työsuhde ajoittuu kolmelle lomanmääräytymisvuodelle: 2010–2011, 2011–2012 ja 2012–2013. ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2010–2011 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 3 rivin A mukaan 9 täydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 17 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 3 käytetään, koska yhtäjaksoinen palvelu jatkuu ennen loman alkamistalomamääräytymisvuoden loppua (31.3.2011) alle vuoden. ▪ Riviä A käytetään, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäkoska työsuhde jatkuu ja vuosiloma pidetään lomana. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2011–2012 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 2 rivin A mukaan 12 täydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 28 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 2 käytetään, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden koska työsuhde tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman kestäneeksi yhden vuoden tämän lomanmääräytymisvuoden aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain ▪ Riviä A käytetään, koska työsuhde jatkuu ja vuosiloma pidetään kokonaan lomana. ▪ Työntekijän työsuhde kestää 1.6.2012–20.2.2013 ja ajoittuu yhdelle lomanmääräytymisvuodelle (2012–2013). ▪ Lomanmääräytymisvuodelta työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 3 rivin B mukaan 9 §:n säännöksiätäydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta 15 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 3 käytetään, koska työsuhde kestää loman- määräytymisvuoden loppuun mennessä alle yhden vuoden. ▪ Riviä B käytetään, koska vuosilomapäivät maksetaan lomakorvauksena. ▪ Riviä B käytettäisiin, vaikka työntekijä pitäisi vuosilomapäivät lomana työsuhteen aikana, koska hän ei olisi työssä työsuhteen päättymisen vuoksi lomavuoden lomakautena (2.5.–30.9.2013) vähintään kuutena päivänä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan Toimihenkilön vuosiloma määräytyy vuosilomasta annetun lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä Jos toimihenkilö on vuosiloman aikana työkyvytön, siirretään hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssävuosilomansa, mikäli hän sitä pyytää, siten kuin vuosilomalaissa sääde- tään. Samoin menetellään, mikäli loman aikana tiedetään toimihenkilön joutuvan sellaiseen sairaan- tai siihen rinnastettavaan hoitoon, jonka ai- kana hän on työkyvytön. Niissä tapauksissa, joissa toimihenkilö ei halua vuosilomaansa siirrettä- väksi tai joissa toimihenkilö muuten on työkyvyttömänä vuosilomansa ai- kana, työnantaja ei ole oikeutettu nostamaan työkyvyttömyyden johdosta maksettavaa sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa, vaan se makse- taan suoraan tekniselle toimihenkilölle. Toimihenkilöllä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Toimihenkilöllä, jonka työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäon lomakautta edeltävän lomanmää- räytymisvuoden (31.3.
2) loppuun mennessä keskeyttämättä jatkunut vähintään yhden vuoden, on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arki- päivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) Vuosiloman ajalta suoritetaan toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti jat- kuvasti tai säännöllisesti toistuvaa toistuen vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla Samalla ote- taan huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset sopi- musperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetsunnuntaityökoro- tukset. Toimihenkilölle, jonka työsuhde lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä on keskeytymättä jatkunut vähintään 10 vuotta ja joka työnan- tajan kanssa on sopinut lomakautena pidettävästä 24 päivän pituisesta lomasta osan siirrettäväksi lomakauden ulkopuolelle, annetaan näin siir- retyksi sovittu loma kahden lomapäivän osalta työnantajan määräämänä ajankohtana kaksinkertaisena tai maksetaan kahden näin siirretyn loma- päivän osalta sen lisäksi, mitä lomarahasta muutoin on sovittu, lomaraha, jonka suuruus on 100 % ao. päivien vuosilomapalkasta. Tämä soveltamisohje koskee niitä toimihenkilöitä, jotka eivät kuulu työajan lyhentämissopimuksen piiriin. Toimihenkilö saa itse päättää lomansiirrosta 2 vuosilomapäivän osalta lakisääteisen lomakauden ulkopuolelle. Näin siirrettynä toimi- henkilö saa lomakauden ulkopuolella 4 vuosilomapäivää kahden päivän sijasta.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma Lomanmääräytymisvuoden aikana ansaittava vuosiloma annetaan lain vuosilomalain mukaan.
2. Kun työntekijän työsuhde on 31.3. mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään 14 vuotta ja hänellä on lomanmääräytymisvuodelta vuosilomalain mukaisesti täydet 12 lomaan oikeuttavaa kuukautta, ansaitsee hän vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
3. Työnantaja saa antaa 24 arkipäivää ylittävän osan erikseen lomakauden ulkopuolella.
4. Vuosiloman pituutta määrättäessä pidetään työssäolopäivien veroisina myös niitä päiviä, joina työntekijä ei ole voinut tehdä työtä työnantajan määräyksestä tapahtuneen matkustamisen takia. Työssäolon veroiseksi luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös aika, joksi työntekijälle on annettu vapautusta työstä Ilmailualan Unioni IAU ry:n edustajiston tai hallituksen kokouksiin osallistumista varten. Työssäolon veroisena pidetään lisäksi aikaa, joksi vapautusta on annettu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n edustajakokoukseen tai sen valtuuston kokoukseen osallistumista varten. Vapautusta pyytäessään työntekijä esittää asianmukaisen selvityksen ajasta, jonka hän tarvitsee kokouksen osallistumiseen.
5. Jos työntekijä ei ole voinut sairauden tai muun hänestä riippumattoman esteen vuoksi tehnyt työtä, mutta on esteen lakattua palannut työhönsä, poissaoloaika luetaan vuosilomaa määrättäessä työssäoloajaksi. Työssäoloajaksi ei kuitenkaan lasketa enempää kuin se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö jolta hän esteen vallitessa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäsaanut täyttä palkkaa. Työssäoloajaksi luetaan silti vähintään laissa säädetty aika.
26. Vuosilomapalkka on maksettava maksetaan tilijaksoittain, ellei työntekijä pyydä sen maksamista ennen loman tai sen osan alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu tällöin vuosilomapalkka pyritään maksamaan vähintään kolme päivää ennen loman alkua. Edellä mainittu pyyntö on esitettävä työnantajalle viimeistään kun loma tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenosa hyväksytään.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään7. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa Jaksotyössä vuosilomapalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetpyhätyökorvaukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä8. Jos jaksotyössä vähintään kuuden arkipäivän mittainen vuosilomajakso päättyy lauantaina, vuorotyöstäseuraava sunnuntai järjestetään vapaapäiväksi.
9. Jos työntekijä osallistuu keskusjärjestöjen välisen yleissopimuksen tarkoittamaan ay-koulutustilaisuuteen, aloittamis- se ei yhden kuukauden rajaan asti vähennä vuosilomaja eläke-etuuksia tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiämuita niihin verrattavia etuuksia.
Appears in 2 contracts
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä määrättäessä, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman sa- man työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön toi- mihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa opis- kelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu jat- kuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakami- sesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa. Työehtosopimuksen mukaiset työajan tasaamisvapaat, liukumava- paat, työaikapankkivapaat sekä työehtosopimuksen 31 §:n mukainen lapsen äkillisestä sairastumisesta johtuva palkallinen poissaolo lue- taan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työs- kentelee työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilo- makertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan jär- jestämisestä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin. Työnantajan irtisanoessa toimihenkilön työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin toimihenkilön henkilöön liittyvien perustein työnantaja voi määrätä toimihenkilön pitämään ansaitut lomat irtisanomisaikana lo- makaudesta riippumatta. Pidetyn vuosiloman ajalta maksetaan vuo- silomapalkka ja lomaraha tämän pykälän mukaisesti.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti paikal- lisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmak- supäivinä. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksu- päivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka päivä- palkka lasketaan:
a) kuukausipalkan perusteella Lomapalkka määritellä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toi- saalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan kohdis- tuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaakuukausipalk- kaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka las- kettaisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päiväpalkka muodostetaan jakamalla kuukausi- palkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumää- rällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan kuukausipal- kan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin päi- väpalkka joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla pai- kallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa päivä- palkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat jatku- vat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti sään- nöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen Luontoisetu- jen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä§ 2 momentin sään- nöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain määräytyy vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomapalkan laskennassa käytetään jakajana lukua 25.
2. Vuosilomapalkka Työntekijälle suoritetaan xxxxxxxxxx 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
3. Xxxxxxxxx saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön vuosiloman päätyttyä.
4. Xxxxxxxx suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alka- mista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ennen loman alkamistaollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 2 luvun 7 §:ssä mai- nitun syyn takia.
5. Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Puolet mak- setaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijän palkka ensimmäiseltä vuosiloman jälkeiseltä työpäivältä maksetaan, tai olisi maksettu, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätyöntekijä olisi estynyt palaamasta työhön.
6. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanXxxxxxxx maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työsuhde lomakautena päättyy muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä. Lomaraha mak- setaan tällöin edellisen päättyneen lomanmääräytymisvuoden lomakorvauksesta, mutta ei viimeisen kesken jääneen lomanmääräytymisvuoden lomakorvauksesta.
a) kuukausipalkan perusteella 7. Jos loma annetaan osissa, maksetaan lomarahan ennakko-osa vain loman pisimmän osan yhteydessä. Jos vuosiloma on jaettu, maksetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomarahasta.
8. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina työn- tekijän vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta.
9. Xxxxxxxx maksetaan asevelvollisuuttaan suorittamaan lähtevälle työntekijälle hänen pa- lattuaan asianmukaisesti työhön. Tällöin maksettavan lomarahan määrä lasketaan työnte- kijän palvelukseen astuessa sovellettavan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä
10. Paikallisesti voidaan sopia, että vuosilomapalkka maksetaan yrityksen normaalina pal- kanmaksupäivänä.
11. Työntekijälle maksetaan vuosilomalain 7a pykälän tarkoittamilta vuosilomaa täy- dentäviltä lisäpäiviltä palkkaa siten, että työntekijän päiväpalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen21,5.
b) toimihenkilölle12. Työssäolon veroiseksi ajaksi luetaan myös aika, joka joksi työntekijälle on suorittanut jatkuvasti annettu va- pautusta työstä Teollisuusliiton liittokokoukseen, liiton valtuuston tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötähallituksen ko- koukseen osallistumista varten. Samoin pidetään työssäolon veroisena aikaa, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänjoksi vapautusta on annettu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön edustajiston kokoukseen osallistumista varten. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetTyöntekijän tulee vapautusta pyytäessään esittää asianmukainen selvitys kokouk- seen osallistumiseen tarvitsemastaan ajasta.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Vuosiloma. (ks. lisäksi liite 4 soveltamisohje)
1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät jäljempänä olevien määräysten mukai- sesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava ennen loman alkamistaoikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lo- manmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmää- räytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräyty- miskuukaudelta.
4. Vuosilomapalkkana Jos työntekijällä on viisi vuotta palvelusvuosilisään oikeuttavaa pal- velua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lo- manmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
5. Milloin osa vuosilomasta pidetään 1.10.–30.4. välisenä aikana, an- netaan loma tällöin 50 %:lla pidennettynä. Pidennystä ei tehdä, jos työntekijä kuuluu 6. kohdan ansaintasäännön piiriin.
6. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut saman työnantajan palve- luksessa viimeisen 10 vuoden aikana vähintään kahdeksan vuotta, on oikeus saada vuosilomaa 3 arkipäivää kutakin lomanmääräytymisvuo- den kuukautta kohti. Pöytäkirjamerkintä: Työntekijän mahdollista tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilo- maa koskevaa etua ei tällä sopimuksella huononneta.
7. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilo- malain mukaisesti. Sen lisäksi työntekijälle, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö-, lauantai- tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella aattotyötä, maksetaan edellä mainittuja työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosiloma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaika- korvaukset otetaan huomioon vuosiloma-ajan palkassa siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkavarsinaisen palkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa ko- rotetaan sillä prosenttiluvulla, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanjoka osoittaa, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana kertyneet työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista säännöllisen työajan palkoista.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 8. Vuosilomalain 25 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon ssä tarkoitettu työntekijän oikeus siirtää vuosilo- mansa työkyvyttömyyden vuoksi koskee myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöehtosopimukseen perustuvia pidempiä vuosilomia.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin lomanmääräytymiskuukaudelta. Loman pituutta määrättäessä laskettaessa päivän osa pyöristetään täyteen päivään. Tämän ohella noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa keskus- järjestöjen välistä lomapalkkasopimusta. Työntekijän osallistuessa ammatilliseen kuntoutukseen, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkyseiset arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
2. Vuosilomapalkka Jos työt loman ajaksi keskeytetään, ei niille työntekijöille, joilla ei ole oikeutta lomaan, suoriteta keskeytysajalta palkkaa eikä lomaan oikeutetuillekaan pidemmältä ajalta kuin heille on maksettava lain mukaan tuleva lomaa.
3. Loma-ajan palkka maksetaan loman alkaessa noudattaen tämän työehto- sopimuksen liitteinä olevien lomapalkkasopimuksen ja sen muuttamisesta tehdyn sopimuksen määräyksiä. Alle kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
4. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
5. Lomaltapaluurahasta suoritetaan ennakkona puolet vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä, jos vuosiloma on alle kuuden päivän pituisina lomajaksoina lomaltapaluuraha maksetaan kokonaisuudessaan ennakkona lomaa edeltävässä palkanmaksussa.
6. Sovittaessa vuosiloman siirrosta lomakauden ulkopuolelle tai loman jakamisesta työntekijä ei menetä työsuhteen päättyessä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
7. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosi- lomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Mikäli työntekijä on pois työstä, joko välittömästi ennen tai jälkeen vuosilomansa eikä hänellä ole poissaoloonsa alla mainittua syytä, suoritetaan työntekijälle vain puolet loman alkamistajälkeen maksettavasta lomaltapaluurahasta. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, ellei paikallisesti ole sovittu mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain (162/2005) 7 §:n 1. tai 3. momentissa mainitun syyn takia. Työstä poissaolo hoitovapaan vuoksi rinnastetaan tilanteisiin, joissa työntekijä on poissa työnantajan suostumuksella. Edellytyksenä on, että työntekijä palaa työhön hoitovapaalta työsopimuslain tarkoittaman ilmoituksen tai siihen myöhemmin perustellusta syystä tehdyn muutoksen mukaisesti. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 3 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön. Vuosilomapalkkana Mikäli vuosiloma on jaettu suoritetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1-4 kappaleissa on määrätty.
1. Jos työt loman ajaksi keskeytetään ja joku työntekijä, jolla ei ollut oikeutta lomaan tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanei niin pitkään lomaan kuin keskeytys kestää, haluaa tänä aikana työtä suorittaa, pyritään sitä työnantajan taholta hänelle järjestämään.
a) kuukausipalkan perusteella 2. Lomaltapaluuraha maksetaan eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.
3. Mikäli lomaltapaluurahan maksaminen normaalina palkanmaksupäivänä siirtyisi pitemmälle kuin viiden työpäivän päähän vuosilomalta paluusta, maksetaan lomaltapaluuraha viimeistään viidentenä työpäivänä.
4. Liitot suosittelevat, että työnantaja ilmoittaa 1.4. mennessä työntekijän vuosiloman ajankohdan, elleivät tuotannolliset syyt edellytä vuosilomalain mukaisten vähimmäisilmoitusaikojen noudattamista.
5. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyöntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana työntekijä ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
b) toimihenkilölle6. Työnantajan on annettava lomanmääräytymisvuoden päätyttyä selvitys vuosilomapalkasta, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan kuitenkin ennen vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetalkamista.
c) Milloin toimihenkilölle 7. Vuosilomapalkka maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiätai 12 §:n perusteella riippuen siitä, miten osa-aikainen työskentely on sovittu toteutettavaksi. Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, että hänelle ei kerry ainoatakaan 14 työssäolopäivää tai vain osa kalenteri- kuukausista sisältää 14 työssäolopäivää, täydeksi lomanmääräytymis- kuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai vuosilomalain 7 §:ssä tarkoitettua työssäolon veroista tuntia. Tällaisen työntekijän palkka lasketaan vuosilomalain 12 §:n mukaan. Vuosilomalain 12 §:n mukaisissa tapauksissa, mikäli työsuhde on jatkunut alle vuoden lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä on lomakorvaus 9 % ja yli vuoden jatkuneessa työsuhteessa 11,5 %.
Appears in 1 contract
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräysten mukaisesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava ennen loman alkamistaoikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lo‑ manmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmää‑ räytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräyty‑ miskuukaudelta.
4. Vuosilomapalkkana Jos työntekijällä on seitsemän vuotta kokemusvuosilisään oikeutta‑ vaa palvelua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kuta‑ kin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti työsuhteen alusta lukien.
5. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut PlusTerveys Hammaslää‑ kärit Oy:ssä (tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanPlusTerveys konsernissa) viimeisen 10 vuoden aikana vähintään kahdeksan vuotta, on oikeus saada vuosilomaa 3 arkipäi‑ vää kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti. Pöytäkirjamerkintä: tässä kohdassa tarkoitettu lomaoikeus alkaa karttua työntekijälle 1.4.2018 alkavasta lomamääräytymisvuodesta lukien vuosilomalain ansainnan mukaisesti. Pöytäkirjamerkintä: Työntekijän mahdollista tässä pykälässä mainittua pidempää vuosilo‑ maa koskevaa etua ei tällä sopimuksella huononneta.
a) kuukausipalkan perusteella 6. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilo‑ malain mukaisesti. Sen lisäksi vuosiloman ajalta työntekijälle, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai‑, ilta‑, yö‑, lauantai‑ tai aattotyötä, maksetaan edellä mainittuja työaika‑ korvauksia vastaava lisäys lomapalkkaan ja lomakorvaukseen. Työ‑ aikakorvaukset otetaan huomioon siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkavarsinaisen palkan pe‑ rusteella laskettua lomapalkkaa tai lomakorvausta korotetaan sillä prosenttiluvulla, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanjoka osoittaa, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkuinka monta prosenttia lomanmääräy‑ tymisvuoden aikana maksetut työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista säännöllisen työajan palkoista.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 7. Vuosilomalain 25 §:n 3 momentissa säädetäänssä tarkoitettu työntekijän oikeus siirtää vuosilo‑ mansa työkyvyttömyyden vuoksi koskee myös työehtosopimuksella sovittuja pidempiä vuosilomia. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät Työkyvyttömyys vuosiloman alkaessa ja sen aikana sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyökyvyttömyys loman alettua käsitellään sairastu‑ mishetkellä voimassa olevan vuosilomalain mukaisesti.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamistaVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain mukaisesti, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjäljempänä olevista määräyksis- tä muuta johdu. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyöntekijällä on oikeus saada vuosilomaa seuraavasti:
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.2 arkipäivää kultakin lomanmääräytymisvuoden kuukaudelta
b) toimihenkilölle2,5 arkipäivää kultakin lomanmääräytymisvuoden kuukaudelta, joka jos työsuhde on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäloman- määräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään vuoden
c) 3 arkipäivää kultakin lomanmääräytymisvuoden kuukaudelta, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan jos hänellä lomanmääräy- tymisvuoden loppuun mennessä on laitoksen palvelusta vähintään neljä vuotta
d) c)-kohdan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten3 arkipäivää lomanmääräytymisvuodelta, kuin vuosilomalain 11 jos hänellä lomanmääräyty- misvuoden loppuun mennessä on laitoksen palvelusta vähintään kymmenen vuotta ja vä- hintään kuusi kuukautta palvelua laitoksessa lomanmääräytymisvuoden aikana. Nämä kol- me lisälomapäivää ja c)-kohdan mukaiset 30 lomapäivää ylittävät lomapäivät voidaan vaih- taa rahaksi, jos siitä lomanmääräytymisvuoden osalta sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä. Jos työntekijä on 31.3.2008 mennessä saavuttanut 30.9.2007 saakka voimassa olleen työehtosopimuksen 16 §:n 3 momentissa säädetäänc)- tai d)-kohdan mukaisen lomaoikeuden, säilyy saavutet- tu loma-oikeus edelleen aiemman määräyksen mukaisena. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, Jos työntekijä on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 31.3.2008 mennessä saavuttanut 30.9.2007 saakka voimassa olleen työehtosopimuk- sen 16 §:n säännöksiäc)-kohdan mukaisen lomaoikeuden, pidetään hänen palvelusaikanaan lai- toksessa vähintään 4 vuotta. Jos työntekijä on 31.3.1994 mennessä saavuttanut viisitoista vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavaa vuotta, hänellä on d)-kohdassa mainitun vuosiloman sijaan oikeus saada lomanmääräytymisvuodelta lisälomaa 9 arkipäivää ja jos on kysymys b)-kohdan mu- kaisesta lomaoikeudesta, lisälomaa kolme arkipäivää lomanmääräytymisvuodelta. Mikäli työntekijälle annetaan palkatonta vapaata työstä sellaiselle kurssille osallistumista tai muita opintoja varten, joista on olennaista hyötyä hänen työtehtävissään, nämä päivät las- ketaan työpäivien veroisiksi vuosilomaa laskettaessa, kuitenkin enintään kolme kuukautta lomanmääräytymisvuoden aikana. Laitoksen palvelukseksi lasketaan: • päätoiminen työskentely, jossa viikoittainen työaika on vähintään keskimäärin 20 tuntia viikossa; • työskentely alle 20 tuntia viikossa tehdyn työajan ja täyden työajan suhteessa; • palkallinen poissaolo tai palkaton poissaolo, mikäli samalta ajalta työntekijälle on maksettu sairausvakuutuslain mukaista päivä-, äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai van- hempainrahaa; • opintovapaalaissa tarkoitettu opintovapaa, kuitenkin enintään 30 päivää loman- määräytymisvuodelta mikäli työntekijä on välittömästi palannut laitoksen palve- lukseen; • Työterveyslaitoksen myöntämä palkaton poissaoloaika opiskelua varten, mikäli opiskelusta on olennaista hyötyä laitokselle kuitenkin enintään 3 kuukauteen asti. Työnantaja ei saa ilman työntekijän suostumusta määrätä vuosilomaa työntekijän vanhem- painvapaan ajaksi.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan lue- taan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan työnan- tajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä ammat- tipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
22 Keskeytymättömässä vuorotyössä (tam 37) vuosiloma sisältyy työvuorojär- jestelmän vapaajaksoihin ja se annetaan kahdessa erillisessä jaksossa. Vuosiloma ei kulu työaikamuodoissa 37, 17 ja 27 tes-seisokkina. Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 vuorokauden yhtäjaksoi- sen vapaan, on vuosilomien antokausi 18.5. - 16.9. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on enemmän kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajak- soissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanai- kaisesti. Mikäli toimihenkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on toimihenkilö velvolli- nen tekemään työtä em. erotuksen työnantajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana. Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että jouluseisokin jälkeen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taaksepäin ja karkausvuonna kaksi vuorokautta taaksepäin. Työvuorojärjestelmän määräytyessä edellä 7.17 kohdassa tarkoitettuna ly- hyenä kiertona jokainen vuoron ryhmä saa 24 vuorokauden yhdenjaksoi- sen vapaan 18.5. - 16.9. välisenä aikana. Vapaajaksoon sisältyy vuosilo- malain mukaisia lomapäiviä. Vuorojen sisällä toteutetaan lomien kierto enintään 104 vuorokauden aikana. Loppuosa lomasta annetaan seuraavan neljän vapaajakson aikana. Toimihenkilöllä, joka on oikeutettu 30 lomapäivään, saattaa olla lomapäiviä enemmän kuin kesän 24 vuorokauden vapaassa ja syksyn neljässä vuoro- vapaajaksossa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä. Jäljelle jäävät loma- päivät annetaan seuraavien vapaajaksojen aikana siten, etteivät vuorova- paa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti (= merkkausloma). SOV. (tam 37) Toimihenkilön sairastuessa ennen kesällä olevaa vuosiloma- jaksoa tai ennen syksyllä olevaa vuosilomapäiviä sisältäviä vuorovapaajaksoja loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Loma siirretään periaatteella, ettei toimi- henkilö hyödy eikä häviä niiden lomapäivien osalta, jotka on si- joitettu seuraavaan vuorovapaajaksoon. Mikäli kaikki vuosilomapäivät eivät mahdu syksyn lomajak- soon, merkitään ne pidetyiksi seuraavan vuorovapaajakson yh- teydessä. Xxxxxx toimihenkilö sairastuu ennen tällaista vuoro- vapaajaksoa, siirretään vuosiloma merkittäväksi seuraavaan vuorovapaajaksoon, mikäli hän tätä pyytää. Vuorovapaat pide- tään normaalisääntöjen mukaisesti. Toimihenkilön sairastuessa ennen vuosilomaa, loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Vastaavasti lo- ma siirretään vuosilomalain mukaisesti eräissä tapauksissa myös loman aikana tapahtuneen sairastumisen vuoksi. Näissä tapauksissa sairausajan palkka maksetaan vuorovapaashee- man mukaisesti, koska työvuorosheemaa ei ole. Nämä vuoro- vapaasheeman v-päivät luetaan säännöllisen työvuoron veroi- siksi vuorovapaita ansaittaessa. Vastaavasti siirretyn loman ajalta vuorovapaita ei ansaita. Tuotannollisista syistä toimeenpantava tuotantoseisokki voidaan järjestää paikallisesti sopimalla jakamalla kesäaikana annettava vuosiloma kahteen osaan. Tällöin toimihenkilön toisen yhdenjaksoisen vuosiloman osan vä- himmäispituus on 12 lomapäivää.
3 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka kuukausi- palkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 10 §:n 1 momentin tarkoittamaan vuosilo- mapalkkaan, jolloin vuosilomalain mukaan palkka on tällöin olisi tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi , suositellaan vuosilomapalkan laskemista vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräys- ten mukaisesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava oikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lomanmää- räytymisvuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymis- vuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lo- maa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
4. Jos työntekijällä on 5 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuo- den kuukautta kohden.
5. Jos työntekijällä on 15 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, on hä- nellä oikeus saada 3 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuo- den kuukautta kohti.
6. Siltä osin, kun xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 30 päivää tai enemmän, lisätään loman pituutta kuudella päivällä. Siltä osin kuin lomaoi- keus on tämän pykälän mukaisesti 25–29 päivää, lisätään loman pituutta 3 päivällä. Työntekijän mahdollista edellä tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koskevaa etua ei tällä työehtosopimuksella huononneta.
7. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan. Se osa lomasta, joka ylittää 24 lomapäivää, annetaan työnantajan määräämänä aikana lomakauden jäl- keen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua. Kappaleessa 5. tarkoite- tusta lomasta annetaan kuitenkin 30 lomapäivää ylittävä loman osa työn- antajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua tai työntekijän suostumuksella muulloinkin sen kalente- rivuoden kuluessa, jonka aikana lomaan oikeuttava lomanmääräytymisvuo- si päättyy. Kappaleessa 6. tarkoitettu loman osuus annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana lomakaudella tai lomakauden jälkeen ennen seu- raavan vuoden lomakauden alkua.
8. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilomalain mukaisesti. Sen lisäksi kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauan- taityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosilo- ma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaikakorvauksista suori- tettava rahakorvaus otetaan huomioon vuosiloma-ajan palkassa niin, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lo- manmääräytymisvuoden aikana maksetut työaikakorvaukset ovat olleet sa- malta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisen työajan palkoista.
9. Prosentuaalinen vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus määräytyvät vuo- silomalain mukaan. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai vuosilomakorvaus määräytyy prosenttimääräisenä ja hänelle on kertynyt lomapäiviä enemmän kuin 24, korotetaan hänelle maksettavaa lomakorvausta 9 %:n lisäksi kuta- kin lomapäivää kohden 0,44 %.
10. Jos työntekijä tekee osa-aikatyötä ja saa osasairauspäivärahaa lomalle läh- töhetkellä, maksetaan vuosilomapalkka sen mukaan, mikä palkka olisi ollut, jos henkilö ei olisi osa-aikasairauslomalla.
11. Lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä, ellei työntekijä viimeistään kuukautta ennen loman alkamistaalkua pyydä lomapalkan maksamista vuosilomalain mukaisesti. Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan käyttäen jakajana lukua 25 ja kertojana lomapäi- vien lukumäärää, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 2 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaisesti paikallisesti sovita osakuukauden palkanlaskentasäännön käyttämisestä.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, 12. Siirtymisestä viisipäiväiseen vuosilomaviikkoon on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäsovittu liitteessä 6.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 11 Vuosilomaan nähden noudatetaan voimassa olevaa vuosilomalakia. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaToimihenki- löllä, minkä tässä tarkoitettu henkilö jonka työsuhde on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssälomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäon oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
22 Vuosilomasta älköön vähennettäkö lyhyttä tilapäislomaa, jonka toimihenkilö on saanut hänen perheessään sattuneen sairaustapauksen tai läheisen omaisen kuole- man johdosta tai yhteiskunnallisten luottamustehtävien hoitamista varten.
3 Lomaoikeutta laskettaessa otetaan huomioon kaikki samalla työnantajalla palveltu aika.
4 Lakisääteiseltä vuosilomaltaan työhön palaavalle toimihenkilölle suoritetaan lomaltapaluurahaa 50 % vuosiloma-ajan ennakonpidätyksen alaisesta ansiosta. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamistaLo- maltapaluuraha lasketaan siitä palkasta, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella sitenjoka saadaan, että kun kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja näin saatu päiväpalkka kerrotaan lomapäivien vuosilomalain mukaisten lomapäivi- en lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenVaihtoehtoisesti voidaan sopia jo ansaitun vuosiloman osalta lomarahan korvaami- sesta vastaavalla vapaalla.
b) toimihenkilölle5 Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, joka on suorittanut jatkuvasti että toimihenkilö aloittaa vuosilo- mansa ilmoitettuna tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäsovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman pää- tyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan kuitenkin, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, mikäli työhön paluu estyy muusta kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetääntoimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetLomaltapaluurahaa ei makseta määräaikaisen työsuhteen päättyessä lomakautena.
c) Milloin 6 Vanhuus- tai työkyvyttömyys-, varhennetulle vanhuus- tai yksilölliselle varhais- eläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle maksetaan ylityöstälomaltapaluurahaa 50 % siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, vuorotyöstäjohon toimihenkilö on oikeutettu.
7 Jos toimihenkilö sairastuu vuosilomansa aikana, aloittamis- ei työnantajalla ole oikeutta nostaa vuosilomaan sisältyviltä sairauspäiviltä sairausvakuutuslain mukaista saira- uspäivärahaa, vaan se maksetaan suoraan toimihenkilölle.
8 Jos toimihenkilö haluaa, hänen vuosilomastaan ei vähennetä sellaista aikaa, jonka hän määräyksestä joutuu olemaan reservin kertausharjoituksissa tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäväestönsuoje- lukursseilla.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän vuosiloman pituus määräytyy voimassaolevan vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Keskeytymättä jatkuneen työsuhteen pituutta määrättäessä luetaan laskettaessa otetaan huomioon vakinaisen työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikakeston lisäksi samassa satamassa tehdyt työvuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö joina työntekijä on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssäteh- nyt vuosittain työtä 1800 tuntia tai, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäjos satama on ollut auki vain osan vuotta, vastaavasti 150 tuntia kuukaudessa.
2. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan, ellei toisin sovita. Sisävesisatamissa vuo- siloma voidaan kuitenkin antaa saman kalenterivuoden kuluessa. Ammattiosaston niin esittäessä maksetaan työntekijöiden palkka loman ajalta työsuhteissa tavanmukaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
3. Yksinhuoltajan kohdalla pyritään ottamaan huomioon sosiaaliset perusteet lomien ajankohdista päätettäessä. Edellytyksenä on, että työntekijä on saattanut yksinhuoltajuu- tensa työnantajan tietoon siinä vaiheessa, kun työntekijälle on annettu mahdollisuus esit- tää toiveita loman ajankohdasta.
4. Vuosilomapalkka lasketaan siten, että työntekijän viimeksi ennen lomallelähtöä työeh- tosopimukseen perustuva työsuhdetuntipalkka korotettuna vuorotyölisän puolikkaalla sekä Palkat-kappaleen mukaisilla henkilökohtaisilla pätevyyslisillä kerrotaan keskusjär- jestöjen välillä 21.3.2005 solmitusta lomapalkkasopimuksesta ilmenevällä lomapäivien määrää vastaavalla kertoimella. Kertoimet ovat tämän pykälän liitteenä. 3-vuorotyöntekijöiden vuosilomapalkan lisäosuudet sovitaan sopijaosapuolten välillä erikseen ennen lomakauden alkua.
5. Sellaisilta vuosiloma-aikaan sisältyviltä päiviltä, joita ei oteta huomioon lomapäivinä, mutta joilta työssä oltaessa maksettaisiin palkka palkkasopimuksen 3 §:n perusteella, maksetaan henkilökohtainen tuntipalkka kahdeksalta tunnilta.
6. Vakinaiselle työntekijälle maksetaan lomarahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
7. Varsinaisen lomakauden ulkopuolella annetusta lakisääteisestä lomasta maksetaan varsinaisen lomarahan lisäksi ylimääräinen lomaraha, jonka suuruus on maksettava 25 % kyseessä olevan lomanosan vuosilomapalkasta. Ylimääräistä lomarahaa ei kuitenkaan makseta 24 lomapäivää ylittävältä loma-ajalta.
8. Lomaraha maksetaan ennen loman alkamistaalkamista olevan palkanmaksun yhteydessä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentoisin sovittu.
b) toimihenkilölle9. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellämainituin perustein siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
10. Xxxxxxxx maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työ- suhde päättyy lomakautena muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä.
11. Työntekijälle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa palve- lusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatku- misesta annetun lain edellyttämällä tavalla, on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäoikeus saada lomaraha siitä lomakorvauk- sesta, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetjoka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12. Lomaraha voidaan vaihtaa vapaaksi yrityksen neuvottelukunnan kanssa sopien, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikananou- dattaen yt-menettelyä. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain Lomapäivien lukumäärä Kerroin 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 §:n säännöksiä.64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaanpääosin kesäaikaan lomakaudella, joka alkaa 1.5. ja päättyy 30.9. Lomasta jätetään myös yleensä osa pidettäväksi talviloma- na. Kesällä pidettävän ja talvilomana pidettävän loman suhdetta voidaan muuttaa työn tarpeiden vuoksi tai jos työnantaja ja viranhaltija/työntekijä siitä sopivat. Ennen kesäloman ajankohdan vahvistamista ns. lomajärjes- tyksellä työnantajan tulee tiedustella viranhaltijoiden/työntekijöiden toi- veita loman ajankohdasta. Sopimuksessa on myös sovittu siitä, millä edel- lytyksillä vahvistetun vuosiloman ajankohtaa voidaan siirtää esimerkiksi sairastumistapauksissa. Viranhaltija/työntekijä voi ennen lomajärjestyksen vahvistamista säästää osan ansaitsemastaan vuosilomasta annettavaksi myöhempänä vuonna säästövapaana. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta ajalta maksetaan lomapalkka. Viranhaltijan/kuukausipalk- kaisen työntekijän lomapalkka on säännöllisen palkan suuruinen. Tunti- palkkaisen työntekijän lomapalkka lasketaan prosentuaalisena osuutena kuluneen lomanmääräytymisvuoden palkasta. Lomapalkan lisäksi maksetaan kesäkuussa lomaraha, jonka suuruus vaih- telee palkkausmuodosta (kuukausi- vai tuntipalkka) ja sovellettavasta lo- mataulukosta riippuen. Työnantaja ja viranhaltija/työntekijä voivat sopia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi. Palvelussuhteen päättyessä maksetaan pitämättä jäävästä lomasta lo- makorvaus. Yleisimmin lomakorvaus tulee maksettavaksi määräaikaisen palvelussuhteen päättyessä (sijaisuudet ja kausityöntekijät). Lomakorva- uksen suuruus määräytyy korvattavien lomapäivien määrän sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäpalkka- usmuodon mukaan.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Kirkon Virka Ja Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamistaVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain mukaisesti, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyöntekijällä on oikeus saada vuosilomaa seuraavasti:
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.2 arkipäivää kultakin lomanmääräytymisvuoden kuukaudelta
b) toimihenkilölle2,5 arkipäivää kultakin lomanmääräytymisvuoden kuukaudelta, joka jos työsuhde on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään vuoden
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä3 arkipäivää kultakin lomanmääräytymisvuoden kuukaudelta, vuorotyöstäjos hänellä lo- manmääräytymisvuoden loppuun mennessä on laitoksen palvelusta vähintään neljä vuotta
d) c)-kohdan lisäksi 3 arkipäivää lomanmääräytymisvuodelta, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, jos hänellä lo- manmääräytymisvuoden loppuun mennessä on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman laitoksen palvelusta vähintään kymmenen vuotta ja vähintään kuusi kuukautta palvelua laitoksessa loman- määräytymisvuoden aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain Nämä kolme lisälomapäivää ja c)-kohdan mukai- set 30 lomapäivää ylittävät lomapäivät voidaan vaihtaa rahaksi, jos siitä loman- määräytymisvuoden osalta sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä. Jos työntekijä on 31.3.1994 mennessä saavuttanut viisitoista vuosisidonnai- seen lisään oikeuttavaa vuotta, hänellä on d)-kohdassa mainitun vuosiloman sijaan oikeus saada lomanmääräytymisvuodelta lisälomaa 9 §:n säännöksiäarkipäivää ja jos on kysymys b)-kohdan mukaisesta lomaoikeudesta, lisälomaa kolme arkipäi- vää lomanmääräytymisvuodelta. Mikäli työntekijälle annetaan palkatonta vapaata työstä sellaiselle kurssille osallistumista tai muita opintoja varten, joista on olennaista hyötyä hänen työ- tehtävissään, nämä päivät lasketaan työpäivien veroisiksi vuosilomaa lasket- taessa, kuitenkin enintään kolme kuukautta lomanmääräytymisvuoden aikana. • päätoiminen työskentely, jossa viikoittainen työaika on vähintään keskimäärin 20 tuntia viikossa; • työskentely alle 20 tuntia viikossa tehdyn työajan ja täyden työajan suhteessa; • palkallinen poissaolo tai palkaton poissaolo, mikäli samalta ajalta työntekijälle on maksettu sairausvakuutuslain mukaista päivä , äitiys , erityisäitiys-, isyys tai vanhempainrahaa; • opintovapaalaissa tarkoitettu opintovapaa, kuitenkin enintään 30 päivää loman- määräytymisvuodelta mikäli työntekijä on välittömästi palannut laitoksen pal- velukseen; • Työterveyslaitoksen myöntämä palkaton poissaoloaika opiskelua varten, mi- käli opiskelusta on olennaista hyötyä laitokselle kuitenkin enintään 3 kuukau- teen asti. Työnantaja ei saa ilman työntekijän suostumusta määrätä vuosilomaa työnte- kijän vanhempainvapaan ajaksi.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin lomanmääräytymiskuukaudelta. Loman pituutta määrättäessä laskettaessa päivän osa pyöristetään täyteen päivään. Tämän ohella noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa keskusjärjestöjen välistä lomapalkkasopimusta. Työntekijän osallistuessa ammatilliseen kuntoutukseen, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkyseiset arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
2. Vuosilomapalkka Jos työt loman ajaksi keskeytetään, ei niille työntekijöille, joilla ei ole oikeutta lomaan, suoriteta keskeytysajalta palkkaa eikä lomaan oikeutetuillekaan pidemmältä ajalta kuin heille on maksettava lain mukaan tuleva lomaa.
3. Työnantajan irtisanoessa työntekijän työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin työntekijän henkilöön liittyvin perustein työnantaja voi määrätä työntekijän pitämään ansaitut lomat irtisanomisaikana lomakaudesta riippumatta. Pidetyn vuosiloman ajalta maksetaan vuosilomapalkka ja lomaltapaluuraha tämän pykälän mukaisesti.
4. Loma-ajan palkka maksetaan loman alkaessa noudattaen tämän työehto- sopimuksen liitteinä olevien lomapalkkasopimuksen ja sen muutoksesta tehdyn sopimuksen määräyksiä. Alle kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Jos paikallisesti niin sovitaan, loma-ajan palkka voidaan maksaa tavanomaisena palkanmaksupäivänä.
5. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
6. Lomaltapaluurahasta suoritetaan ennakkona puolet vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä, jos vuosiloma on alle kuuden päivän pituisina lomajaksoina lomaltapaluuraha maksetaan kokonaisuudessaan ennakkona lomaa edeltävässä palkanmaksussa.
7. Sovittaessa vuosiloman siirrosta lomakauden ulkopuolelle tai loman jakamisesta työntekijä ei menetä työsuhteen päättyessä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
8. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosi- lomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Mikäli työntekijä on pois työstä, joko välittömästi ennen tai jälkeen vuosilomansa eikä hänellä ole poissaoloonsa alla mainittua syytä, suoritetaan työntekijälle vain puolet loman alkamistajälkeen maksettavasta lomaltapaluurahasta. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, ellei paikallisesti ole sovittu mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain (162/2005) 7 §:n 1. tai 3. momentissa mainitun syyn takia. Työstä poissaolo hoitovapaan vuoksi rinnastetaan tilanteisiin, joissa työntekijä on poissa työnantajan suostumuksella. Edellytyksenä on, että työntekijä palaa työhön hoitovapaalta työsopimuslain tarkoittaman ilmoituksen tai siihen myöhemmin perustellusta syystä tehdyn muutoksen mukaisesti. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 3 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön. Vuosilomapalkkana Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1-4 kappaleissa on määrätty.
9. Lomaltapaluuraha voidaan maksaa joko yhtenä tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanuseampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ennen seuraavan lomanmääräytymisvuoden alkua. Työnantaja ilmoittaa maksutavan muutoksesta kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla ilmoitettua maksamisajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu.
a) kuukausipalkan perusteella 10. Kun yhteisesti todetaan, että yritys on ajautumassa poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen, voidaan työnantajan päätöksellä ottaa käyttöön pidennetty lomakausi 1.4. - 31.10.
1. Jos työt loman ajaksi keskeytetään ja joku työntekijä, jolla ei ollut oikeutta lomaan tai ei niin pitkään lomaan kuin keskeytys kestää, haluaa tänä aikana työtä suorittaa, pyritään sitä työnantajan taholta hänelle järjestämään.
2. Lomaltapaluuraha maksetaan eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.
3. Mikäli lomaltapaluurahan maksaminen normaalina palkanmaksupäivänä siirtyisi pitemmälle kuin viiden työpäivän päähän vuosilomalta paluusta, maksetaan lomaltapaluuraha viimeistään viidentenä työpäivänä.
4. Liitot suosittelevat, että työnantaja ilmoittaa 1.4. mennessä työntekijän vuosiloman ajankohdan, elleivät tuotannolliset syyt edellytä vuosilomalain mukaisten vähimmäisilmoitusaikojen noudattamista.
5. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyöntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana työntekijä ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
b) toimihenkilölle6. Työnantajan on annettava lomanmääräytymisvuoden päätyttyä selvitys vuosilomapalkasta, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan kuitenkin ennen vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetalkamista.
c) Milloin toimihenkilölle 7. Vuosilomapalkka maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiätai 12 §:n perusteella riippuen siitä, miten osa-aikainen työskentely on sovittu toteutettavaksi. Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, että hänelle ei kerry ainoatakaan 14 työssäolopäivää tai vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työssäolopäivää, täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai vuosilomalain 7 §:ssä tarkoitettua työssäolon veroista tuntia. Tällaisen työntekijän palkka lasketaan vuosilomalain 12 §:n mukaan. Vuosilomalain 12 §:n mukaisissa tapauksissa, mikäli työsuhde on jatkunut alle vuoden lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä on lomakorvaus 9 % ja yli vuoden jatkuneessa työsuhteessa 11,5 %.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain määräytyy vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomapalkan laskennassa käytetään jakajana lukua 25.
2. Vuosilomapalkka Työntekijälle suoritetaan xxxxxxxxxx 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
3. Xxxxxxxxx saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitet- tuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön vuosiloman päätyttyä.
4. Xxxxxxxx suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alka- mista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ennen loman alkamistaollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 2 luvun 7 §:ssä mai- nitun syyn takia.
5. Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Puolet mak- setaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijän palkka ensimmäiseltä vuosilo- man jälkeiseltä työpäivältä maksetaan, tai olisi maksettu, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätyöntekijä olisi estynyt pa- laamasta työhön.
6. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanXxxxxxxx maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työsuhde lomakautena päättyy muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä. Lomaraha maksetaan tällöin edellisen päättyneen lomanmääräytymisvuoden lomakorvauksesta, mut- ta ei viimeisen kesken jääneen lomanmääräytymisvuoden lomakorvauksesta.
a) kuukausipalkan perusteella siten7. Jos loma annetaan osissa, maksetaan lomarahan ennakko-osa vain loman pisimmän osan yhteydessä. Jos vuosiloma on jaettu, maksetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomarahasta.
8. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina työntekijän vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta.
9. Xxxxxxxx maksetaan asevelvollisuuttaan suorittamaan lähtevälle työntekijälle hänen palattuaan asianmukaisesti työhön. Tällöin maksettavan lomarahan määrä lasketaan työn- tekijän palvelukseen astuessa sovellettavan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta, joka työntekijälle maksettiin hänen pal- velukseen astuessaan.
10. Paikallisesti voidaan sopia, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenvuosilomapalkka maksetaan yrityksen normaalina pal- kanmaksupäivänä.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan lue- taan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana Vuosiloma- palkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun makset- tuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista las- kemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa lasket- taessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä lopetta- mistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava maksetta- va myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain vuosiloma- lain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaVuosilomasta on voimassa, minkä tässä tarkoitettu henkilö mitä vuosilomalaissa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyämäärätty.
2. Neljän viikon (24 arkipäivän) pituisesta vuosiloman osasta annetaan vähintään puolet yhdenjaksoisena lomana toukokuun 2. ja syyskuun 30. päivän välisenä aikana. Mikäli vuosiloma on edellä tarkoitetulla tavalla jaettu ja osa siitä annetaan työnantajasta riippuvasta syystä lomakauden ulkopuolella, annetaan siirtynyt vuosiloman osa 50 %:lla pidennettynä.
3. Neljä (4) viikkoa ylittävän vuosiloman (talviloman) työnantaja saa antaa erikseen vuosilomalain tarkoittaman lomakauden (2.5. – 30.9.) ulkopuolella.
4. Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto.
5. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomapäivän palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
6. Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkan määräytymisperusteena on vuosiloman alkamista edeltävän laskentajakson mukainen keskituntiansio. Vuosilomapalkka on maksettava päivää kohden saadaan kertomalla em. tavoin laskettu keskituntiansio työsopimuksessa sovitulla säännöllisen viikkotyöajan tuntimäärällä ja jakamalla näin saatu viikkopalkka kuudella (6). Täten laskettu päiväpalkka kerrotaan luvulla 1,03. Mikäli työntekijän säännöllinen viikkotyöaika vaihtelee, lasketaan keskimääräinen toteutunut säännöllinen työaika lomanmääräytymisvuoden ajalta. Tuntipalkkaisen työntekijän lomapalkka maksetaan ennen loman alkamistaalkamista lähinnä olevana normaalina palkanmaksupäivänä tai paikallisesti sovittavalla tavalla.
7. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä.
8. Työntekijälle, ellei paikallisesti ole sovittu joka aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä, suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan. Lomaltapaluuraha maksetaan kunkin lomajakson päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan myös, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai vuosilomalain 7 §:ssä mainittujen syiden takia. Lomaltapaluuraha maksetaan myös eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkamisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, sekä myös äitiys- ja vanhempainlomalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle. Lomaltapaluuraha maksetaan myös työntekijälle, jonka työsuhde irtisanotaan työntekijästä riippumattomasta syystä. Vapaaehtoinen asepalvelus rinnastetaan tässä asevelvollisuuteen. Xxxxxx asepalvelusta suorittamaan lähteneelle työntekijälle on suoritettu lomaltapaluuraha, ei tämän kohdan määräystä sovelleta. Mikäli vuosiloma annetaan 2. kohdan mukaisesti pidennettynä, ei lomaltapaluurahaa lasketa pidennyksen osalta. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lomaltapaluurahan tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäosan vaihtamisesta palkalliseen vapaaseen. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka Vapaan pituutta työpäivinä laskettaessa vaihdettavan lomaltapaluurahan määrä jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläyhden työpäivän palkalla. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa Jäljelle jäävä osuus lomaltapaluurahasta maksetaan seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenYhdellä kalenteriviikolla voi olla enintään viisi lomaltapaluurahavapaapäivää. Arkipyhät eivät kuluta lomaltapaluurahan vaihtopäiviä. Pidetyt vapaat luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ja työajan lyhennyspäiviä ansaittaessa.
b) toimihenkilölle9. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ellei työnantajan ja työntekijän välillä ole sovittu lomakorvauksen maksamisesta kunkin palkanmaksun yhteydessä, suoritetaan työntekijälle erääntyvä lomakorvaus seuraavasti: ▪ 12,5 % työansiosta sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut alle vuoden; ▪ 15,8 % työansiosta siltä osin kuin työntekijän työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli vuoden. Työansioon luetaan työajalta maksetut palkat, työkyvyttömyysajan palkka ja äitiysvapaan ajalta maksettu palkka.
10. Toistaiseksi voimassa olleen eli jatkuvan työsuhteen päättyessä maksetaan lomakorvauksena kertynyttä, mutta pitämättä jäänyttä lomaa vastaava lomapalkka. Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että tältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, lasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöntekijällä tänä aikana olisi ollut.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosilomaan ja vuosiloman pituus sekä vuosiloman antaminen määräytyvät vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika Jos työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta peräk- käisinä työkausina 1.4.1982 jälkeen, lasketaan vuosilomaa sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyälo- mapalkkaa ja -korvausta laskettaessa peräkkäisten työkausien työ- suhteiden kestoajat yhteen.
2. Vuosilomapalkka Alle kuusi (6) kuukautta keskeytymättä saman työnantajan palveluksessa olleen tienpäällystysalan työntekijän lomapalkan ja -korvauksen määrä lomaltapaluurahoineen on maksettava ennen loman alkamista14 prosenttia ja vä- hintään kuusi (6) kuukautta olleen työntekijän 18,5 prosenttia työs- säoloajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta yli- ja hätätyöstä maksettu korotus mukaan lukien 6 kuukauden täyttymistä seuraavan palkanmaksukauden alusta. Lomarahaa kertyy myös sairaus- ja tapaturma-ajalta maksetusta palkasta, ellei paikallisesti ole sovittu enintään kuitenkin 75 työpäivää lomanmääräytymis- vuodessa, taikka jos työkyvyttömyys jatkuu yhdenjaksoisena lomanmääräytymisvuoden päättymisen jälkeen, enintään 75 työpäivää tätä sairautta tai tapaturmaa kohden. Lomarahaa alkaa kertyä edellä olevan määräyksen mukaisesti sairaus- ja tapaturma-ajalta 1.9.2013 tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenjälkeen maksetusta palkasta.
b) toimihenkilölle3. Työntekijällä, joka työsuhteensa aikana on suorittanut jatkuvasti ollut työssä vä- hemmän kuin 14 päivää, ei kuitenkaan ole oikeutta lomakorvauk- seen, jos hän itse päättää työsuhteensa, vaikka hänelle olisi edelleen työtä tarjolla tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 hänen työsuhteensa puretaan työsopimuslain 43 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetperusteella.
c4. Perhevapaiden ajalta (erityisäitiys-, äitiys-, isyys- tai vanhem- painvapaan) Milloin toimihenkilölle työntekijälle kertyy vuosilomaa 1.4.2005 voimaan as- tuvan vuosilomalain mukaisesti. Tältä ajalta kertyneiden vuosilo- mapäivien lomapalkka ja lomaraha määräytyy seuraavasti: jokai- selta perhevapaan aikana kertyneeltä lomapäivältä työntekijä saa lomarahaa 12 kertaa kolmen (3) edellisen palkanmaksukauden säännöllisen työajan mukaisen keskituntiansion. Jos täydessä lomanmääräytymiskuukaudessa on sekä työpäiviä että perhevapaapäiviä, työntekijälle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäperhevapaan perus- teella kertyneestä lomarahasta suhteellinen osuus.
Appears in 1 contract
Samples: Asfalttialan Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä mää- rättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen työsuh- teen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen työ- suhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen hä- nen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä kestäes- sä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi välit- tömästi opiskelun päätyttyä.
2. 2 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina säännönmu- kaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena vuosi- lomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) : - kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan jae- taan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. .
3 Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja maksettuun, toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 7 §:n 1 momentin tarkoittamaan vuosiloma- palkkaan, jolloin vuosilomalain 8 §:n mukaan palkka on tällöin tasattava olisi ta- sattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista , suosi- tellaan vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlas- kentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölle4 Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päi- väpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
5 Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti säännölli- sesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 7 §:n 3 4 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) 6 Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- aloit- tamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 vuosiloma- lain 7 §:n 6 momentin säännöksiä.
7 Päivä ja kaksivuorotyössä luetaan työajan lyhentämisestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät työssä- olopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
8 Keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työajan lyhennyksestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi nou- dattamalla vuosilomalain 3 §:n 4. momentin sisältämää las- kentatapaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaVuosilomasta on voimassa, minkä tässä tarkoitettu henkilö mitä vuosilomalaissa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyämäärätty.
2. Neljän viikon (24 arkipäivän) pituisesta vuosiloman osasta annetaan vähintään 18 arkipäivää yhdenjaksoisena lomana toukokuun 2. ja syyskuun 30. päivän välisenä aikana. Mikäli vuosiloma on edellä tarkoitetulla tavalla jaettu ja osa siitä annetaan työnantajasta riippuvasta syystä lomakauden ulkopuolella, annetaan siirtynyt vuosiloman osa 50 %:lla pidennettynä.
3. Neljä (4) viikkoa ylittävän vuosiloman (talviloman) työnantaja saa antaa erikseen vuosilomalain tarkoittaman lomakauden (2.5.–30.9.) ulkopuolella.
4. Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto.
5. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomapäivän palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
6. Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkan määräytymisperusteena on vuosiloman alkamista edeltävän laskentajakson mukainen keskituntiansio. Vuosilomapalkka on maksettava päivää kohden saadaan kertomalla em. tavoin laskettu keskituntiansio työsopimuksessa sovitulla säännöllisen viikkotyöajan tuntimäärällä ja jakamalla näin saatu viikkopalkka kuudella (6). Täten laskettu päiväpalkka kerrotaan luvulla 1,03. Mikäli työntekijän säännöllinen viikkotyöaika vaihtelee, lasketaan keskimääräinen toteutunut säännöllinen työaika lomanmääräytymisvuoden ajalta. Tuntipalkkaisen työntekijän lomapalkka maksetaan ennen loman alkamistaalkamista lähinnä olevana normaalina palkanmaksupäivänä tai paikallisesti sovittavalla tavalla. Milloin kyseessä on urakkaluonteinen työ tai tuntipalkan lisäksi työntekijälle maksetaan työsuoritukseen liittyviä työehtosopimuksen tarkoittamia tai työpaikalla käytössä olevia muita lisiä, ellei paikallisesti ole sovittu noudatetaan vuosilomapalkan laskennassa työehtosopimuksen liitteenä olevaa pöytäkirjaa.
7. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä.
8. Työntekijälle, joka aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna ajankohtana palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä, suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan. Lomaltapaluuraha maksetaan kunkin lomajakson päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan myös, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai vuosilomalain 7 §:ssä mainittujen syiden takia. Xxxxxxxxxxxxxxxx maksetaan myös eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle, sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkamisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, sekä myös äitiys- ja vanhempainvapaalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle. Lomaltapaluuraha maksetaan myös työntekijälle, jonka työsuhde irtisanotaan työntekijästä riippumattomasta syystä. Vapaaehtoinen asepalvelus rinnastetaan tässä asevelvollisuuteen. Xxxxxx asepalvelusta suorittamaan lähteneelle työntekijälle on suoritettu lomaltapaluuraha, ei tämän kohdan määräystä sovelleta. Mikäli vuosiloma annetaan 2. kohdan mukaisesti pidennettynä, ei lomaltapaluurahaa lasketa pidennyksen osalta. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lomaltapaluurahan tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäosan vaihtamisesta palkalliseen vapaaseen. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka Vapaan pituutta työpäivinä laskettaessa vaihdettavan lomaltapaluurahan määrä jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläyhden työpäivän palkalla. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa Jäljelle jäävä osuus lomaltapaluurahasta maksetaan seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenYhdellä kalenteriviikolla voi olla enintään viisi lomaltapaluurahavapaapäivää. Arkipyhät eivät kuluta lomaltapaluurahan vaihtopäiviä. Pidetyt vapaat luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ja työajan lyhennyspäiviä ansaittaessa.
b) toimihenkilölle9. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ellei työnantajan ja työntekijän välillä ole sovittu lomakorvauksen maksamisesta kunkin palkanmaksun yhteydessä, suoritetaan työntekijälle erääntyvä lomakorvaus seuraavasti: ▪ 12,5 % työansiosta sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut alle vuoden. ▪ 15,8 % työansiosta siltä osin kuin työntekijän työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli vuoden. Työansioon luetaan työajalta maksetut palkat, työkyvyttömyysajan palkka ja äitiysvapaan ajalta maksettu palkka. Prosenttiperusteista lomakorvausta ei saa soveltaa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa.
10. Toistaiseksi voimassa olleen eli jatkuvan työsuhteen päättyessä maksetaan lomakorvauksena kertynyttä, mutta pitämättä jäänyttä lomaa vastaava lomapalkka. Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että tältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, lasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöntekijällä tänä aikana olisi ollut.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaanpääosin kesäaikaan lomakaudella, joka alkaa 1.5. ja päättyy 30.9. Lomasta jätetään myös yleensä osa pidettäväksi talviloma- na. Kesällä pidettävän ja talvilomana pidettävän loman suhdetta voidaan muuttaa työn tarpeiden vuoksi tai jos työnantaja ja viranhaltija/työntekijä siitä sopivat. Ennen kesäloman ajankohdan vahvistamista ns. lomajärjes- tyksellä työnantajan tulee tiedustella viranhaltijoiden/työntekijöiden toi- veita loman ajankohdasta. Sopimuksessa on myös sovittu siitä, millä edel- lytyksillä vahvistetun vuosiloman ajankohtaa voidaan siirtää esimerkiksi sairastumistapauksissa. Viranhaltija/työntekijä voi ennen lomajärjestyksen vahvistamista säästää osan ansaitsemastaan vuosilomasta annettavaksi myöhempänä vuonna säästövapaana. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta ajalta maksetaan lomapalkka. Viranhaltijan/kuukausipalk- kaisen työntekijän lomapalkka on säännöllisen palkan suuruinen. Tunti- palkkaisen työntekijän lomapalkka lasketaan prosentuaalisena osuutena kuluneen lomanmääräytymisvuoden palkasta. Lomapalkan lisäksi maksetaan kesäkuussa lomaraha, jonka suuruus vaih- telee palkkausmuodosta (kuukausi- vai tuntipalkka) ja sovellettavasta lo- mataulukosta riippuen. Työnantaja ja viranhaltija/työntekijä voivat sopia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi. Palvelussuhteen päättyessä maksetaan pitämättä jäävästä lomasta lo- makorvaus. Yleisimmin lomakorvaus tulee maksettavaksi määräaikaisen palvelussuhteen päättyessä (sijaisuudet ja kausityöntekijät). Lomakorva- uksen suuruus määräytyy korvattavien lomapäivien määrän sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäpalkka- usmuodon mukaan.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Kirkon Virka Ja Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloman antaminen Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa. Työehtosopimuksen mukaiset työajan tasaamisvapaat, liukumavapaat, työaikapankkivapaat sekä työehtosopimuksen 32 §:n mukainen lapsen äkillisestä sairastumisesta johtuva palkallinen poissaolo luetaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työskentelee työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilomakertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan järjestämisestä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin.
2. Vuosilomapalkka ja -korvaus Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosi- lomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan: Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan perusteella Lomapalkka määritellä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka laskettaisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päivä- palkka muodostetaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumäärällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen keski- määräinen päiväpalkka siten, kuin joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla paikallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 § 2 momentin säännöksiä.
d) Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päiväpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
e) Muiden palkkausmuotojen perusteella siten, että arkipäiviksi sattuvat vapaapäivät luetaan työssäolopäivien veroisiksi.
3. Lomaraha Toimihenkilölle maksetaan lomarahana 50 prosenttia hänen tässä sopimuksessa tarkoitetusta vuosilomapalkastaan (= rahapalkka). Laskettaessa lomarahaa jaetaan kuukausipalkka luvulla 25 ja kerrotaan vuosilomalain mukaisten lomapäivien lukumäärällä. Lomaraha voidaan paikallisesti sopia maksettavaksi kesäloman ja/tai talviloman osalta kiinteänä yrityksessä noudatettavana lomarahan maksupäivänä. Sen lisäksi voidaan sopia lomarahan maksamisesta joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään kyseiseen lomaan oikeuttavaa lomanmääräytymisvuotta seuraavan lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia lomarahan korvaamisesta vastaavalla vapaalla, joka on pidettävä edellä tarkoitetun lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä. Mikäli toimihenkilön työsuhde päättyy ennen lomarahan paikallisesti sovittua maksuajankohtaa, maksetaan lomaraha työsuhteen päättyessä, jos toimihenkilö muutoin on lomarahaan oikeutettu. Lomaraha maksetaan myös jo päättyneeltä lomanmääräytymisvuodelta maksettavan loma- korvauksen osalta, mikäli toistaiseksi voimassa oleva työsuhde päättyy lomakautena muusta kuin toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä tai määräaikaisen työsuhteen päättyessä lomakautena. Vanhuus– tai työkyvyttömyyseläkkeelle sekä varhennetulle vanhuus– tai yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, johon toimihenkilö on oikeutettu. Toimihenkilölle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä, palaa palvelusajan päätyttyä työhön maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain (305/2009) edellyttämällä tavalla, on oikeus saada lomaraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomakorvauksesta, joka toimihenkilölle maksettiin palvelukseen astues- saan. Työnantaja voi maksaa lomarahan myös seuraavalla tavalla: Kahtena palkanmaksuajankohtana, joista toinen sijoittuu kesälomakaudelle ja toinen talvilomakaudelle. Työnantajan tulee vuosittain, luottamusmiestä kuultuaan, ilmoittaa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä, milloin maksuajankohdat ovat 2.5. alkavana kesälomakautena ja sitä seuraavana talvilomakautena. Ellei työnantaja ole ilmoittanut maksuajankohtia, ne ovat kesäloman osalta 15.6. ja talviloman osalta 15.2. tai mainittujen ajankohtien jälkeen lähinnä seuraavien palkanmaksujen yhteydessä. Lomaraha tulee olla maksettuna kesäloman osalta viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. Tämä ei muuta lomarahan saamisen edellytyksiä. Lomaraha voidaan paikallisesti sopia maksettavaksi joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään kyseiseen lomaan oikeuttavaa lomanmääräy- tymisvuotta seuraavan lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia lomarahan korvaamisesta vastaavalla vapaalla, joka on pidettävä edellä tarkoitetun lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä. Lomarahavapaa lasketaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman ansainnassa. Mikäli toimihenkilön työsuhde päättyy ennen lomarahan paikallisesti sovittua maksuajankohtaa, maksetaan lomaraha työsuhteen päättyessä, jos toimi- henkilö muutoin on lomarahaan oikeutettu. Työnantajalla on, milloin tuotannon ja töiden asianmukainen järjestely sitä edellyttää, oikeus antaa vuosilomalain 20 §:n säännöksiä2. momentin 2. virkkeessä tarkoitetusta lomasta (kesäloma) 18 lomapäivää ylittävä loman osa yhdenjaksoisena muulloin kuin lomakauden aikana. Tämän loman osalta, joka työnantajan aloitteesta näin annetaan lomakauden ulkopuolella, maksetaan sen lisäksi, mitä lomarahasta muutoin on sovittu, ylimääräinen lomaraha, jonka suuruus on 50 prosenttia asianomaisen loman osan vuosilomapalkasta. Paikallisesti voidaan sopia lomarahan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä mää- rättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen työsuh- teen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen työ- suhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen hä- nen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä kestä- essä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi vä- littömästi opiskelun päätyttyä.
2. 2 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina säännönmu- kaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena vuosilo- makorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan a. Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan jae- taan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja maksettuun, toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 9 § 1 momentin tarkoittamaan vuosilomapalk- kaan, jolloin vuosilomalain 10 §:n mukaan palkka on tällöin tasattava olisi tasat- tava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista , suositel- laan vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskenta- menettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölleb. Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päivä- palkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
c. Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti säännölli- sesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan kuu- kausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen keski- määräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 2 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin d. Xxxxxxx toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- aloit- tamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosiloma- lain 9 § säännöksiä.
3 Päivä ja kaksivuorotyössä luetaan työajan lyhentämisestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät työssä- olopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
4 Keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työajan lyhennyksestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi noudattamalla vuosilomalain 9 7 §:n säännöksiä1 momentin sisältämää laskentatapaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan1 Työnjohtajan vuosilomaan noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan pituuteen vaikuttavaa työsuhteen jatkumisaikaan keskeytymätöntä jatkumisaikaa laskettaessa otetaan huomi- oon myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä ne vuodet, jotka työnjohtaja aikaisemmin on ollut työnjohtajana tämän työnantajaliiton jäsenyritysten palveluk- sessa, kuten myös se aikane vuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö jotka hän on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssäollut ahtaajana vakinaisessa työsuhteessa, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyätai muuten Satamaoperaattorit ry:n jäsenyritysten ahtaustöissä, ja tällöin tehnyt vuosittain 1800 työtuntia. Jos satama on ollut auki vain osan vuotta, on vastaava määrä 150 työtuntia kuukaudessa sataman auki- oloaikana.
22 Laskettaessa työnjohtajan lomapalkkaa otetaan huomioon kuukausipalkan lisäksi lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllisesti maksetut lisät vuosilomalain edellyttämässä laajuudessa.
3 Työnjohtajille maksetaan lomarahana 50 % heille suoritetus- ta lomapalkasta lakisääteisen vuosiloman osalta. Vuosilomapalkka Mikäli osa vuosilomasta sattuu varsinaisen lomakauden ulkopuolelle, suoritetaan sen lisäksi, mitä edellä on maksettava ennen sovittu, tämän vuosi- loman alkamistaosalta ylimääräinen 25 %:n suuruinen lomaraha. Viimeksi mainittu määräys ei koske niitä tapauksia, jolloin vanhan henkilökohtaisen käytännön perusteella varsinaisen lomakauden ulkopuolella pidetty lakisääteinen vuosiloma on annettu 50 %:lla pidennettynä.
4 Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksami- sen yhteydessä. Lomarahan jäljellä oleva osa maksetaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin palkka lomaltapaluu- päivältä maksetaan tai olisi maksettu, ellei paikallisesti ole sovittu sen työnjohtaja olisi estynyt palaamasta työhön. Mikäli vuosiloma on jaettu, suori- tetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa loma- rahasta noudattaen vastaavasti mitä edellä on määrätty. Pai- kallisesti voidaan sopia lomarahan vapaaksi vaihtamisesta tai lomarahan maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäviimeksi annettavan loman osan yhteydessä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyönjohtajalla on kuitenkin oikeus irtisa- noutua sopimuksesta, jolla luottamusmies ja työnantaja ovat sopineet lomarahojen vapaaksi vaihtamisesta. Luottamus- mies ja työnantaja sopivat ajankohdan, johon mennessä mahdolliset irtisanoutumiset on tehtävä. Työnantajalla on tie- dotusvastuu tehdystä sopimuksesta.
a) kuukausipalkan perusteella 5 Mikäli työnantaja on muusta kuin työnjohtajasta johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyönjohtaja on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työ- hön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenhän tästä syystä menetä oikeuttaan lomarahaan.
b) toimihenkilölle6 Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle sekä varhennetulle vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvälle työnjohtajal- le maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
7 Työnjohtajalla, joka varusmiespalvelukseen astumisen vuok- si menettäisi hänelle muutoin työehtosopimuksen mukaan kuuluvan lomarahan, on suorittanut oikeus saada lomaraha, mikäli hän suoritettuaan asevelvollisuutensa palaa palvelusajan päätyt- tyä työhön maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja vir- kasuhteen jatkumisesta annetun lain (305/2009) edellyttä- mällä tavalla.
8 Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen työhön palattaessa xxxxxxxxxxx xxxxxxxxx määrä lasketaan työehtosopimuk- sen osoittamana prosenttina siitä lomakorvauksesta, joka kyseiselle henkilölle maksettiin hänen palvelukseen astues- saan. Jos palvelukseen astuminen on tapahtunut välittömästi vuosilomalta, lasketaan lomaraha vastaavasti hänelle mak- setun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteismäärästä.
9 Xxxxxxxx määräytyy sen työehtosopimuksen mukaan, joka oli voimassa palvelukseen astuttaessa.
10 Työehtosopimuksen 9 § kohdan 2 ja 9 § kohdan 3 tarkoitta- masta aloittamis- ja lopettamistöiden kuukausikorvauksesta maksetaan myös lomaraha edellyttäen, että kokonaiskuu- kausikorvauksen maksamisen edellytykset muutoin ovat olemassa.
11 Kun työnjohtaja on tehnyt jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa toistuen vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, tästä tuleva vuorolisä on huomioitava vuosiloma- palkassa samoin kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut säännöllisen työajan puitteissa jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetlisät.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12 Keskeytymättömän 3-vuorotyön työtuntijärjestelmän edellyt- tämä pyhätyökorvaus huomioidaan myös lakisääteisen vuosiloman osalta.
13 Korotettua lomarahaa tai loman pidennystä ei suoriteta siltä osin kuin vuosiloma vuosilomalain mukaan annetaan varsi- naisen lomakauden ulkopuolella (5. viikko).
14 Vuosilomat Haminan, vuorotyöstäKotkan, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksiaHelsingin, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös Turun, Rauman ja Mänty-luodon satamissa annetaan 2.5. - 30.9. välisenä aika- na. Mäntyluodosta pohjoiseen olevissa satamissa annetaan vuosilomasta yhtäjaksoisena vähintään 12 työpäivää aikana 2.5. - 30.9. Tällöin lasketaan lomakauteen sisältyvät vapaat lauantait työpäiviksi.
15 Muuna aikana annettavan vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä suhteen noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäkussakin ahtausliikkeessä entistä käytäntöä, ellei työsopi- muksessa toisin sovita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosilomaan ja vuosiloman pituus sekä vuosiloman antaminen määräytyvät vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka Eristysalan työntekijän lomapalkan ja -korvauksen määrä lo- maltapaluurahoineen on maksettava ennen loman alkamista18,5 prosenttia työssäoloajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta yli- ja hätätyöstä maksettu korvaus mukaan lukien. Perhevapaiden ajalta (erityisäitiys-, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinääitiys-, isyys- tai vanhem- painvapaan) työntekijälle kertyy vuosilomaa vuosilomalain mu- kaisesti. Vuosilomapalkkana Tältä ajalta kertyneiden vuosilomapäivien lomapalkka ja xxxxxxxx määräytyy seuraavasti: Xxxxxxxxxx perhevapaan aikana kertyneelle lomapäivälle työntekijä saa lomarahaa 12 kertaa palk- karyhmittelyn mukaisen tuntipalkkansa. Jos täydessä lomanmääräytymiskuukaudessa on sekä työpäiviä että perhevapaapäiviä, maksetaan työntekijälle perhevapaan perus- teella kertyneestä lomarahasta suhteellinen osuus. Lomansa aikana eristysalan työssä olevien koululaisten ja opis- kelijoiden lomakorvauksen määrä on 14 prosenttia työssäoloajalta maksetusta tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 maksettavaksi erääntyneestä palkasta yli- ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenhätä- työstä maksettu korvaus mukaan lukien.
b) toimihenkilölle3. Työntekijällä, joka työsuhteensa aikana on suorittanut jatkuvasti ollut työssä vä- hemmän kuin 14 päivää, ei kuitenkaan ole oikeutta lomakorvauk- seen, jos hän itse päättää työsuhteensa, vaikka hänelle olisi edelleen työtä tarjolla tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 hänen työsuhteensa puretaan työsopimuslain 8 lu- vun 1 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetperusteella.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä4. Xxxxxxxxx kertyy myös sairaus- ja tapaturma-ajalta makse- tusta palkasta, vuorotyöstäenintään kuitenkin 75 työpäivää lomanmääräyty- misvuodessa, aloittamis- taikka jos työkyvyttömyys jatkuu yhdenjaksoisena lomanmääräytymisvuoden päättymisen jälkeen, enintään 75 työ- päivää tätä sairautta tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, tapaturmaa kohden. Lomarahaa alkaa kertyä edellä olevan määräyksen mukaisesti sairaus- ja tapaturma-ajalta 1.9.2013 tai sen jälkeen maksetusta pal- kasta.
5. 55-vuotta täyttäneillä työntekijöillä on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikanaoikeus ylimääräiseen viiden arkipäivän mittaiseen palkattomaan vapaaseen. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäVapaan ajankohdasta sovitaan työntekijän ja työnantajan välillä. Työnan- taja päättää vapaan ajankohdasta kuultuaan työntekijää. Vapaa on työssäoloajan veroista aikaa.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain määräytyy vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomapalkan laskennassa käytetään jakajana lukua 25.
2. Vuosilomapalkka Työntekijälle suoritetaan xxxxxxxxxx 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
3. Täyden lomarahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa il- moitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön vuosiloman päätyttyä.
4. Xxxxxxxx suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alka- mista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 2 luvun 7 §:ssä mai- nitun syyn takia.
5. Ellei paikallisesti lomarahan maksamisen ajankohdasta muuta sovita, maksetaan puolet lomarahasta ennen loman alkamistavuosiloman alkamista ja puolet sen palkanmaksun yhtey- dessä, jolloin työntekijän palkka ensimmäiseltä vuosiloman jälkeiseltä työpäivältä maksetaan, tai olisi maksettu, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätyöntekijä olisi estynyt palaamasta työhön. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyö- suhteen päättyessä kesken loman, maksetaan lomarahan jälkimmäinen osa niiden lomapäivien osalta, joiden ajan työsuhde on ollut voimassa.
a) kuukausipalkan perusteella 6. Xxxxxxxx maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työsuhde lomakautena päättyy muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä. Lomaraha mak- setaan tällöin edellisen päättyneen lomanmääräytymisvuoden lomakorvauksesta, mutta ei viimeisen kesken jääneen lomanmääräytymisvuoden lomakorvauksesta.
7. Jos loma annetaan osissa, maksetaan lomarahan ennakko-osa vain loman pisimmän osan yhteydessä. Jos vuosiloma on jaettu, maksetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomarahasta.
8. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina työn- tekijän vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta.
9. Xxxxxxxx maksetaan asevelvollisuuttaan suorittamaan lähtevälle työntekijälle hänen pa- lattuaan asianmukaisesti työhön. Tällöin maksettavan lomarahan määrä lasketaan työnte- kijän palvelukseen astuessa sovellettavan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta, joka työntekijälle maksettiin hänen palveluk- seen astuessaan.
10. Paikallisesti voidaan sopia, että vuosilomapalkka maksetaan yrityksen normaalina pal- kanmaksupäivänä.
11. Työntekijälle maksetaan vuosilomalain 7a pykälän tarkoittamilta vuosilomaa täydentä- viltä lisäpäiviltä palkkaa siten, että kuukausipalkka jaetaan työntekijän päiväpalkka saadaan jakamalla kuukausi- palkka luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen25.
b) toimihenkilölle12. Työssäolon veroiseksi ajaksi luetaan myös aika, joka joksi työntekijälle on suorittanut jatkuvasti annettu vapautusta työstä Teollisuusliiton liittokokoukseen, liiton valtuuston tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksethallituksen kokoukseen osallis- tumista varten.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma 1 Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä sisältyy vuosiloma työ- vuorojärjestelmän vapaajaksoihin ja se annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkahdessa erillisessä jaksossa.
22 Toukokuun 26 päivän ja syyskuun 4 päivän välisenä 100 vuorokauden jakson aikana on jokaisella vuorolla 22 vuoro- kauden yhtäjaksoinen vapaa, johon sisältyvät päivät luetaan vuosilomalain mukaan lomapäiviksi. Vuosilomapalkka Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan 60 tai seuraavien kolmen 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on maksettava ennen loman alkamistaenem- män kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosi- lomalain mukaisia arkipäiviä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäannetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanJäljelle jäävät loma- päivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, ettei vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli toimi- henkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaa- jaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on toimihenkilö velvollinen työskentelemään päivien erotuksen verran työn- antajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
a) kuukausipalkan perusteella 3 Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 vuorokau- den yhtäjaksoisen vapaan, on vuosilomien antokausi 18.5.- 16.9. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraa- van kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäi- viä on enemmän kuin näihin jaksoihin sisältyvissä vapaajak- soissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokau- den jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli toimihenkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on toi- mihenkilö velvollinen työskentelemään päivien erotuksen ver- ran työnantajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
4 Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 jouluseisokin jäl- keen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taakse- päin ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkarkausvuonna kaksi vuorokautta taaksepäin.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin 5 Vuosilomapalkka maksetaan vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetja työehtosopi- muksen mukaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma Lomanmääräytymisvuoden aikana ansaittava vuosiloma annetaan lain vuosilomalain mukaan.
2. Kun työntekijän työsuhde on 31.3. mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään 14 vuotta ja hänellä on lomanmääräytymisvuodelta vuosilomalain mukaisesti täydet 12 lomaan oikeuttavaa kuukautta, ansaitsee hän vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
3. Työnantaja saa antaa 24 arkipäivää ylittävän osan erikseen lomakauden ulkopuolella.
4. Vuosiloman pituutta määrättäessä pidetään työssäolopäivien veroisina myös niitä päiviä, joina työntekijä ei ole voinut tehdä työtä työnantajan määräyksestä tapahtuneen matkustamisen takia. Työssäolon veroiseksi luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös aika, joksi työntekijälle on annettu vapautusta työstä Ilmailualan Unioni IAU ry:n edustajiston tai hallituksen kokouksiin osallistumista varten. Työssäolon veroisena pidetään lisäksi aikaa, joksi vapautusta on annettu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n edustajakokoukseen tai sen valtuuston kokoukseen osallistumista varten. Vapautusta pyytäessään työntekijä esittää asianmukaisen selvityksen ajasta, jonka hän tarvitsee kokouksen osallistumiseen.
5. Jos työntekijä ei ole voinut sairauden tai muun hänestä riippumattoman esteen vuoksi tehnyt työtä, mutta on esteen lakattua palannut työhönsä, poissaoloaika luetaan vuosilomaa määrättäessä työssäoloajaksi. Työssäoloajaksi ei kuitenkaan lasketa enempää kuin se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö jolta hän esteen vallitessa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäsaanut täyttä palkkaa. Työssäoloajaksi luetaan silti vähintään laissa säädetty aika.
26. Vuosilomapalkka on maksettava maksetaan tilijaksoittain, ellei työntekijä pyydä sen maksamista ennen loman tai sen osan alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu tällöin vuosilomapalkka pyritään maksamaan vähintään kolme päivää ennen loman alkua. Edellä mainittu pyyntö on esitettävä työnantajalle viimeistään kun loma tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenosa hyväksytään.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään7. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa Jaksotyössä vuosilomapalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetpyhätyökorvaukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä8. Jos jaksotyössä vähintään kuuden arkipäivän mittainen vuosilomajakso päättyy lauantaina, vuorotyöstäseuraava sunnuntai järjestetään vapaapäiväksi.
9. Jos työntekijä osallistuu keskusjärjestöjen välisen yleissopimuksen tarkoittamaan ay- koulutustilaisuuteen, aloittamis- se ei yhden kuukauden rajaan asti vähennä vuosilomaja eläke- etuuksia tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiämuita niihin verrattavia etuuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Vuosilomasta on voimassa mitä vuosilomalaissa on säädetty, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Vuosiloma annetaan lain mukaanTyöntekijä saa varsinaista vuosilomaa: kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta; ja kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä on lomavuoden maaliskuun loppuun mennessä Merimiespalvelutoimistossa palvelusta vähintään yksi vuosi; sekä kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä ennen loman alkamista on päätoimiseksi katsottavaa palvelua tointaan vastaavalla ammattialalla tai tehtävissä, joista on olennaista hyötyä työntekijän tehtävissä yhteensä viisitoista vuotta. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikamääräytymisen perusteena on lomanmääräytymisvuosi, minkä tässä tarkoitettu henkilö joka on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssälomakautta edeltävän maaliskuun lopussa päättyvän kahdentoista kuukauden pituinen ajanjakso. Täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen lomanmääräytymisvuoden kalenterikuukausi, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2jonka aikana työntekijä on ollut työssä vähintään 14 työpäivää. Vuosilomapalkka on maksettava ennen Milloin vuosilomasta muu kuin säästövapaaseen kuuluva osa pidetään muuna kuin lomakautena, myönnetään loma tältä osin pidennettynä puolella, kuitenkin enintään asianomaisen koko loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella puolesta määrästä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä2) kohdan mukaisessa xxxxxxx pidennys on enintään kuusi arkipäivää. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaMilloin 3) kohdan mukaan määräytyvästä vuosilomasta pidetään enintään kolmekymmentäneljä arkipäivää lomakautena, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja myönnetään loma yhdeksällä arkipäivällä pidennettynä sellaiselle työntekijälle, jolla on oikeus lomaan kahdeltatoista lomanmääräytymiskuukaudelta. Milloin työntekijä säästää osan varsinaisista lomapäivistä pidettäväksi säästövapaana, vähennetään edellä mainittua kolmenkymmenenneljän päivän enimmäismäärää vastaavasti. Lomarahaa maksetaan 50 % loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan ajan palkasta kesäkuun palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osaMikäli työntekijä lomansa aikana sairastuu ja hänellä on esittää siitä lääkärintodistus, ei sairausaikaa lasketa loma-ajan palkanlaskentaa käyttäenajaksi, edellyttäen että siitä on ilmoitettu työnantajalle.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Vuosilomasta on voimassa mitä vuosilomalaissa on säädetty, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Vuosiloma annetaan lain mukaanTyöntekijä saa varsinaista vuosilomaa: kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta; ja kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä on lomavuoden maaliskuun loppuun mennessä Merimiespalvelutoimistossa palvelusta vähintään yksi vuosi; sekä kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä ennen loman alkamista on päätoimiseksi katsottavaa palvelua tointaan vastaavalla ammattialalla tai tehtävissä, joista on olennaista hyötyä työntekijän tehtävissä yhteensä viisitoista vuotta. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikamääräytymisen perusteena on lomanmääräytymisvuosi, minkä tässä tarkoitettu henkilö joka on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssälomakautta edeltävän maaliskuun lopussa päättyvän kahdentoista kuukauden pituinen ajanjakso. Täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen lomanmääräytymisvuoden kalenterikuukausi, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2jonka aikana työntekijä on ollut työssä vähintään 14 työpäivää. Vuosilomapalkka on maksettava ennen Milloin vuosilomasta muu kuin säästövapaaseen kuuluva osa pidetään muuna kuin lomakautena, myönnetään loma tältä osin pidennettynä puolella, kuitenkin enintään asianomaisen koko loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella puolesta määrästä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä2) kohdan mukaisessa lomassa pidennys on enintään kuusi arkipäivää. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaMilloin 3) kohdan mukaan määräytyvästä vuosi lomasta pidetään enintään kolmekymmentäneljä arkipäivää lomakautena, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja myönnetään loma yhdeksällä arkipäivällä pidennettynä sellaiselle työntekijälle, jolla on oikeus lomaan kahdeltatoista lomanmääräytymiskuukaudelta. Milloin työntekijä säästää osan varsinaisista lomapäivistä pidettäväksi säästövapaana, vähennetään edellä mainittua kolmenkymmenenneljän päivän enimmäismäärää vastaavasti. Lomarahaa maksetaan 50 % loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan ajan palkasta kesäkuun palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osaMikäli työntekijä lomansa aikana sairastuu ja hänellä on esittää siitä lääkärintodistus, ei sairausaikaa lasketa loma-ajan palkanlaskentaa käyttäenajaksi, edellyttäen että siitä on ilmoitettu työnantajalle.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräysten mu- kaisesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava oikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin lomanmääräytymis- vuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden lop- puun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
4. Jos työntekijällä on 5 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohden.
5. Jos työntekijällä on 15 vuotta palvelusvuosiin oikeuttavaa palvelua, on hänellä oikeus saada 3 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
6. Siltä osin, kun xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaisesti 30 päivää tai enemmän, lisätään loman pituutta kuudella päivällä. Siltä osin kuin xxxxxxxxxx on tämän pykälän mukaises- ti 25 - 29 päivää, lisätään loman pituutta 3 päivällä. Työntekijän mahdollista edellä tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koske- vaa etua ei tällä työehtosopimuksella huononneta.
7. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan. Se osa lomasta, joka ylittää 24 lomapäivää, annetaan työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuo- den lomakauden alkua. Kappaleessa 5. tarkoitetusta lomasta annetaan kuitenkin 30 lo- mapäivää ylittävä loman alkamistaosa työnantajan määräämänä aikana lomakauden jälkeen en- nen seuraavan vuoden lomakauden alkua tai työntekijän suostumuksella muulloinkin sen kalenterivuoden kuluessa, jonka aikana lomaan oikeuttava lomanmääräytymisvuosi päättyy. Kappaleessa 6. tarkoitettu loman osuus annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana lomakaudella tai lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakau- den alkua.
8. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilomalain mukaisesti. Sen lisäksi kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaika- na tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. työaikakorvauk- sia vastaava lisäys vuosiloma-ajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaikakorvauk- sista suoritettava rahakorvaus otetaan huomioon vuosiloma-ajan palkassa niin, että var- sinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden ai- kana maksetut työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisen työajan palkoista.
9. Prosentuaalinen vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus määräytyvät vuosilomalain mu- kaan. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai vuosilomakorvaus määräytyy prosenttimää- räisenä ja hänelle on kertynyt lomapäiviä enemmän kuin 24, korotetaan hänelle mak- settavaa lomakorvausta 9 %:n lisäksi kutakin lomapäivää kohden 0,44 %.
10. Jos työntekijä tekee osa-aikatyötä ja saa osasairauspäivärahaa lomalle lähtöhetkellä, maksetaan vuosilomapalkka sen mukaan, mikä palkka olisi ollut, jos henkilö ei olisi osa- aikasairauslomalla.
11. Lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätyöntekijä pyydä loma- palkan maksamista vuosilomalain mukaisesti. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilo- mapalkka ja lomakorvaus lasketaan käyttäen jakajana lukua 25 ja kerrotaan kertojana lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkalukumäärää, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 ellei 2 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaisesti paikallisesti sovita osakuukauden palkanlaskenta- säännön käyttämisestä.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Terveyspalvelualan Työehtosopimus
Vuosiloma. Ansainta
1. Vuosiloma annetaan lain Toimihenkilön vuosiloma ja vuosilomapalkka määräytyvät vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka Työssäolon veroisena aikana pidetään vuosilomalain 7 §:n lisäksi seuraavia poissaoloja, joilta työnantaja on maksettava ennen loman alkamistatyöehtosopimuksen mukaan velvollinen maksamaan palkan: äitiys- ja isyysvapaan palkka, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinälääkärintarkastukset ja terveydenhuolto sekä tilapäiset poissaolot.
3. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanVuosilomapalkkaa laskettaessa otetaan kuukausipalkkaisilla huomioon myös aatto-, pyhä- ja sunnuntaityökorvaukset sekä säännöllisesti maksettu ilta- ja yötyölisä.
4. Osa-aikaisen lomanmääräytymisvuoden ansio muodostuu:
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 työssäoloajan palkasta lukuun ottamatta hätätyön ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.ylityön korotusosan ajalta maksettua palkkaa
b) poissaoloajalta maksetusta palkasta ja/tai laskennallisesta palkasta vuo- silomalain 12 § 2 mom. mukaisesti sekä poissaoloajalta, jolta työnantaja on työehtosopimuksen mukaan velvollinen maksamaan palkan: äitiys- ja isyysvapaan palkka, lääkärintarkastukset ja terveydenhuolto sekä tila- päiset poissaolot. Poissaoloajalta maksettava laskennallinen palkka määräytyy poissaolon alka- mishetken tuntipalkan ja sovitun keskimääräisen viikkotyöajan mukaan. Jos keskimääräisestä viikkotyöajasta ei ole sovittu, laskennallinen palkka määräy- tyy poissaoloa edeltävän 6 kuukauden keskimääräisen viikkotyöajan mukaan. Osa-aikaisen lomapalkan suuruus on: • 9 % edellä mainitusta palkasta, jos toimihenkilön työsuhde on kestänyt vä- hemmän kuin yhden vuoden • 11,5 %, jos työsuhde on keskeytyksettä kestänyt yhden vuoden. Tuntipalkkaiselle toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötätyöskentelee lomanmääräytymisvuoden aikana vähintään 35 tuntia, mutta ei ansaitse vuosilomaa, suoritetaan lomakor- vaus lomanmääräytymisvuoden aikana työssäoloajalta maksetusta tai makset- tavaksi erääntyneestä palkasta, lukuun ottamatta hätätyön tai ylityön ajalta maksettavaa palkkaa. Lomakorvauksen suuruus on • 9 % edellä mainitusta palkasta, jos toimihenkilön työsuhde on kestänyt vä- hemmän kuin yhden vuoden • 11,5 %, jos työsuhde on keskeytyksettä kestänyt yhden vuoden. Vuosilomapalkka tai sen osa vahvistettuun vuosilomasuunnitelmaan perustu- vana maksetaan tuntipalkkaiselle toimihenkilölle ennen vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetsen osan alkamista edeltävänä palkanmaksupäivänä.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosiloman ja lomakorvaukseen määräytyy vuosilomalain ja jäljempänä olevi- en määräysten mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyöntekijä ansaitsee vuosilomaa kultakin täydeltä lomanmääräyty- miskuukaudelta:
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.kaksi arkipäivää
b) toimihenkilöllekaksi ja puoli arkipäivää, joka jos työsuhde maaliskuun loppuun mennessä on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.kestänyt vähintään vuoden
c) Milloin toimihenkilölle kolme arkipäivää, jos työsuhde Vian palveluksessa on maalis- kuun loppuun mennessä kestä- nyt vähintään 10 vuotta.
3. Täydeksi lomanmääräytymiskuu- kaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut työssä vähin- tään 14 päivää. Jos työntekijä on sopimuksen mukaan työssä niin harvoina päivinä, ettei hänelle kerry 14 päivää sisältäviä kuukau- sia tai vain osa kalenterikuukau- sista sisältää neljätoista päivää, katsotaan täydeksi lomanmää- räytymiskuukaudeksi sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut työssä vähin- tään 35 työtuntia.
4. Työntekijä voi säästää lomaa pai- kallisesti sovitulla tavalla (säästö- vapaa). Työntekijän ja työnanta- jan välinen säästövapaasopimus on tehtävä kirjallisesti.
5. Vuosiloman ajalta työntekijälle maksetaan ylityöstävuosilomapalkka vuo- silomalain säännösten mukaisesti.
6. Mikäli työntekijä sairastuu vuosi- loman aikana ja sairaus kestää yhtäjaksoisesti yli 4 päivää, vuorotyöstäei ylit- tävää aikaa lueta vuosilomaksi, aloittamis- mikäli työntekijä tätä ilman aihee- tonta viivytystä pyytää. Omavas- tuupäivät eivät saa kuitenkaan vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan.
7. Työntekijällä on oikeus vuosi- lomaa täydentäviin lisävapaa- päiviin, jos hänen täydeltä lomanmääräytymisvuodelta an- saitsemansa vuosiloma alittaa 24 päivää sairaudesta, tapaturmasta tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksialääkinnällisestä kuntoutukses- ta johtuvan poissaolon vuoksi. Oikeutta lisävapaapäiviin ei ole enää sen jälkeen, kun poissaolo on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikanayhdenjaksoisesti jatkunut yli 12 kuukautta. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäTyöntekijällä on oikeus saada lisävapaapäiviltä säännönmukaista palkkaansa vastaava korvaus.
8. Määräaikaisessa työsuhteessa vuosilomaa kertyy 2,5 päivää lomanmääräytymiskuukautta kohden, kun työntekijä on ollut Vialla töissä 12 kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän vuosiloman pituus määräytyy voimassaolevan vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Keskeytymättä jatkuneen työsuhteen pituutta määrättäessä luetaan laskettaessa otetaan huomioon vakinai- sen työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikakeston lisäksi samassa satamassa tehdyt työvuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö joina työntekijä on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssätehnyt vuosittain työtä 1800 tuntia tai, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäjos satama on ollut auki vain osan vuotta, vastaavasti 150 tuntia kuukaudessa.
2. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan, ellei toisin sovita. Sisävesisatamissa vuosiloma voidaan kuitenkin antaa saman kalenterivuoden kuluessa. Ammattiosaston niin esittäessä maksetaan työntekijöiden palkka loman ajalta työsuhteissa tavan- mukaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.
3. Yksinhuoltajan kohdalla pyritään ottamaan huomioon sosiaaliset perusteet lomien ajankohdista päätettäessä. Edellytyksenä on, että työntekijä on saattanut yksinhuolta- juutensa työnantajan tietoon siinä vaiheessa, kun työntekijälle on annettu mahdolli- suus esittää toiveita loman ajankohdasta.
4. Vuosilomapalkka lasketaan siten, että työntekijän viimeksi ennen lomallelähtöä työ- ehtosopimukseen perustuva työsuhdetuntipalkka korotettuna vuorotyölisän puolik- kaalla sekä Palkat-kappaleen mukaisilla henkilökohtaisilla pätevyyslisillä kerrotaan keskusjärjestöjen välillä 21.3.2005 solmitusta lomapalkkasopimuksesta ilmenevällä lomapäivien määrää vastaavalla kertoimella. Kertoimet ovat tämän pykälän liitteenä. 3-vuorotyöntekijöiden vuosilomapalkan lisäosuudet sovitaan sopijaosapuolten välillä erikseen ennen lomakauden alkua.
5. Sellaisilta vuosiloma-aikaan sisältyviltä päiviltä, joita ei oteta huomioon lomapäivinä, mutta joilta työssä oltaessa maksettaisiin palkka palkkasopimuksen 3 §:n perusteella, maksetaan henkilökohtainen tuntipalkka kahdeksalta tunnilta.
6. Vakinaiselle työntekijälle maksetaan lomarahana 50 % hänen vuosilomapalkas- taan.
7. Varsinaisen lomakauden ulkopuolella annetusta lakisääteisestä lomasta maksetaan varsinaisen lomarahan lisäksi ylimääräinen lomaraha, jonka suuruus on maksettava 25 % ky- seessä olevan lomanosan vuosilomapalkasta. Ylimääräistä lomarahaa ei kuitenkaan makseta 24 lomapäivää ylittävältä loma-ajalta.
8. Lomaraha maksetaan ennen loman alkamistaalkamista olevan palkanmaksun yhteydessä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentoisin sovittu.
b) toimihenkilölle9. Eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha edellämainituin perustein siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeu- tettu.
10. Xxxxxxxx maksetaan myös mahdollisen lomakorvauksen yhteydessä, mikäli työ- suhde päättyy lomakautena muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä.
11. Työntekijälle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa pal- velusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäoikeus saada lomaraha siitä loma- korvauksesta, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetjoka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12. Xxxxxxxx voidaan vaihtaa vapaaksi yrityksen neuvottelukunnan kanssa sopien, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikananoudattaen yt-menettelyä. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain Lomapäivien lukumäärä Kerroin 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 §:n säännöksiä.64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä mää- rättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen työsuh- teen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen työ- suhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen hä- nen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä kestäes- sä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi välit- tömästi opiskelun päätyttyä.
2. 2 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina säännönmu- kaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena vuosi- lomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) : - kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan jae- taan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. .
3 Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja maksettuun, toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 9 § 1 momentin tarkoittamaan vuosilomapalk- kaan, jolloin vuosilomalain 10 §:n mukaan palkka on tällöin tasattava olisi tasat- tava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista , suositel- laan vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlasken- tamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölle4 Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päi- väpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
5 Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti säännölli- sesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 2 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) 6 Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- aloit- tamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosiloma- lain 9 § säännöksiä.
7 Päivä ja kaksivuorotyössä luetaan työajan lyhentämisestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät työssä- olopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
8 Keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työajan lyhennyksestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi noudattamalla vuosilomalain 9 7 §:n säännöksiä1 momentin sisältämää laskentatapaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1Vuosiloma kertyy työntekijälle lomamääräytymisvuoden (1.4.–31.3) aikana. Työntekijä ansaitsee lomaa työsuhteen kestosta riippuen joko kaksi tai kaksi ja puoli arkipäivää kuukaudessa. Jos työsuhde on kestänyt alle vuoden loman- määräytymisvuoden loppuun mennessä, lomapäiviä ansaitaan kaksi. Jos työ- suhde on kestänyt vähintään vuoden lomanmääräytymisvuoden loppuun men- nessä, ansaitsee työntekijä kaksi ja puoli päivää lomaa lomamääräytymiskuu- kautta kohden. Lomanmääräytymiskuukaudeksi lasketaan sellainen kuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut töissä vähintään 14 päivänä tai vaihtoehtoisesti työskennellyt 35 tuntia. Vuosiloma annetaan lain mukaanmääräytyy jommankumman perusteen mu- kaan, eikä niitä sovelleta rinnakkain. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan (Matkailu- ja Ravintolapalvelut MARA Ry 2010, 60.) Kesälomakausi on 2.5–30.9 ja talvilomakausi 1.10–30.4. Työnantaja määrää loman ajankohdan lomakaudella, mutta työntekijän on annettava esittää mielipi- teensä loman ajankohdasta. Vuosiloma on pääsääntöisesti yhtäjaksoinen, mut- ta kesälomasta voidaan työntekijän suostumuksella antaa 12 arkipäivää ylittävä osuus useammassa osassa. Talviloman saa jakaa osiin ainoastaan työntekijän suostumuksella. Vuosilomat on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä tasapuo- lisesti kiertäviksi. (Matkailu- ja Ravintolapalvelut MARA Ry 2010, 63.) Työnantajan on ilmoitettava vuosiloman ajankohdasta mahdollisuuksien mu- kaan kuukautta, mutta kuitenkin viimeistään kahta viikkoa ennen sen alkamista. Työnantajalla ei ole oikeutta siirtää lomaa ilman työntekijän suostumusta ajan- kohdan ilmoittamisen jälkeen. Lomapäiviä ovat arkipäivät, myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa lauantai. Sun- nuntaita, kirkollisia juhlapyhiä, itsenäisyyspäivää, juhannusaattoa, vapunpäivää, jouluaattoa ja pääsiäislauantaita ei lasketa lomapäiviksi. (Matkailu- ja Ravinto- lapalvelut MARA Ry 2010, 63.) Vuosilomapalkka maksetaan ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaloman alkua, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssätai vaihtoehtoisesti yrityksen normaalina palkkapäivänä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2työntekijä ei vaadi palkan maksamista ennen lomaa. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinälasketaan eri tavoin riippuen peruspalkan määräytymi- sestä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja Kuukausipalkkaisen työntekijän loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanajan päiväpalkka saadaan jakamal- la kuukausipalkka luvulla 25, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osaloma-ajan palkanlaskentaa käyttäenpalkka saadaan kertomalla päiväpalkka ansaittujen lomapäivien määrällä. Lomapalkkaan lisätään työsuhteen keston perusteella vielä lisien ja sunnuntaikorvausten määrästä joko 9 % (työsuhde jatkunut alle vuoden 31.3 mennessä) tai 11,5 % (työsuhde jatkunut vähintään vuoden 31.3 mennessä). Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka on 9 % lomanmääräytymisvuoden ansioista, jos työsuhde on kestänyt alle vuoden, ja 11,5 % ansioista jos työsuhde on kestänyt vähintään vuoden lomanmääräyty- misvuoden loppuun mennessä. (Matkailu- ja Ravintolapalvelut MARA Ry 2010, 70–71.
b) toimihenkilölleLomaltapaluuraha on 50 % työehtosopimuksen mukaan lasketusta lomapalkas- ta. Työntekijä on oikeutettu siihen, joka mikäli hän aloittaa loman sovittuna ajankoh- tana, palaa työhön loman päätyttyä tai siirtyy vanhuus- työkyvyttömyys- varhais- tai varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Työhön palaamiseen rinnastetaan myös poissaolot työehtosopimuksen 28 § mukaisesti. Työntekijän saadessa loma- palkkansa prosentuaalisena, hänellä on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäoikeus lomaltapaluurahaan vain loma- päiviä vastaavasta osuudesta vuosilomapalkasta. (Matkailu- ja Ravintolapalve- lut MARA Ry 2010, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset74–75.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.)
Appears in 1 contract
Samples: Opinnäytetyö
Vuosiloma. 1Vuosiloma määräytyy merimiesten vuosilomalain (433/84) mukaisesti. Vuosiloma annetaan lain mukaanYli viiden vuoden työsuhteen jälkeen samassa varustamossa vuosiloman pituus on 16 ar- kipäivää täydeltä lomanmääräytymiskaudelta Vuosiloman ajalta maksetaan palkka, joka saadaan kertomalla työntekijän keskimääräinen päiväpalkka lomapäivien määrällä. Keskimääräinen päiväpalkka lasketaan jakamalla työntekijän takuupalkka ikälisineen 30:llä ja kertomalla näin saatu tulos kertoimella 1,18. Lomapalkkaan kuuluvat takuupalkka ja mahdolliset ikälisät. Tämän lisäksi las- ketaan lomapalkkaan niin kutsutut kiinteät lisät siinä suhteessa kuin niitä loman- määräytymiskauden aikana on maksettu. Kiinteät lisät ovat: valtamerilisä, pääl- likön ja konepäällikön ulkoeuroopanlisä ja sodanvaaralisä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan ajalta suoritetaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä luontoisetukorvaus liitteen 1 mukaisesti. Luontoisedut maksetaan myös sunnuntailta, kirkolliselta juhlapäivältä, itsenäisyy- späivältä, juhannusaatolta ja vapunpäivältä sekä jouluaatolta ja pääsiäislauantail- ta. Luontoisetukorvausta ei kuitenkaan suoriteta vuorotteluvapaalta. Alle 14 vuorokauden mittaisissa työsuhteissa vuosilomakorvaukseen sisältyvä ruoka- ja asuntokorvaus suoritetaan merimiesten vuosilomalain edellyttämällä ta- valla seuraavasti: 1 - 3 vrk:n työsuhde 0,5 x ruoka- ja asuntokorvaus 4 - 6 vrk:n työsuhde 1 x ruoka- ja asuntokorvaus 7 - 9 vrk:n työsuhde 1,5 x ruoka- ja asuntokorvaus 10 - 13 vrk:n työsuhde 2 x ruoka- ja asuntokorvaus Merimiesten vuosilomalain perusteella vuosilomaan oikeutetulle työntekijälle suoritetaan lomarahana 50 % hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä vuosilomapalkastaan (lomarahaa lasket- taessa otetaan huomioon myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2luontoisedut). Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu Lomaraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijälle maksetaan vuosilomapalkka. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka Mikäli vuosiloma on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäjaettu, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka sitenkunkin lo- man osan alkaessa sitä vastaava osa lomarahoista noudattaen vastaavasti, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmitä edellä on määrätty.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
22 Keskeytymättömässä vuorotyössä (tam 37) vuosiloma sisältyy työvuorojärjestelmän vapaajaksoihin ja se annetaan kahdessa erillisessä jaksossa. Vuosiloma ei kulu työaikamuodoissa 37, 17 ja 27 tes-seisokkina. Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 vuorokauden yhtäjaksoisen vapaan, on vuosilomien antokausi 18.5. - 16.9. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on enemmän kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli toimihenkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on toimihenkilö velvollinen tekemään työtä em. erotuksen työnantajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana. Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että jouluseisokin jälkeen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taaksepäin ja karkausvuonna kaksi vuorokautta taaksepäin. Työvuorojärjestelmän määräytyessä edellä 7.17 kohdassa tarkoitettuna lyhyenä kiertona jokainen vuoron ryhmä saa 24 vuorokauden yhdenjaksoisen vapaan 18.5. - 16.9. välisenä aikana. Vapaajaksoon sisältyy vuosilomalain mukaisia lomapäiviä. Vuorojen sisällä toteutetaan lomien kierto enintään 104 vuorokauden aikana. Loppuosa lomasta annetaan seuraavan neljän vapaajakson aikana. Toimihenkilöllä, joka on oikeutettu 30 lomapäivään, saattaa olla lomapäiviä enemmän kuin kesän 24 vuorokauden vapaassa ja syksyn neljässä vuorovapaajaksossa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavien vapaajaksojen aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti (= merkkausloma). SOV. (tam 37) Toimihenkilön sairastuessa ennen kesällä olevaa vuosilomajaksoa tai ennen syksyllä olevaa vuosilomapäiviä sisältäviä vuorovapaajaksoja loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Loma siirretään periaatteella, ettei toimihenkilö hyödy eikä häviä niiden lomapäivien osalta, jotka on sijoitettu seuraavaan vuorovapaajaksoon. Mikäli kaikki vuosilomapäivät eivät mahdu syksyn lomajaksoon, merkitään ne pidetyiksi seuraavan vuorovapaajakson yhteydessä. Xxxxxx toimihenkilö sairastuu ennen tällaista vuorovapaajaksoa, siirretään vuosiloma merkittäväksi seuraavaan vuorovapaajaksoon, mikäli hän tätä pyytää. Vuorovapaat pidetään normaalisääntöjen mukaisesti. Toimihenkilön sairastuessa ennen vuosilomaa, loma siirretään vuosilomalain mukaisesti hänen pyynnöstään. Vastaavasti loma siirretään vuosilomalain mukaisesti eräissä tapauksissa myös loman aikana tapahtuneen sairastumisen vuoksi. Näissä tapauksissa sairausajan palkka maksetaan vuorovapaasheeman mukaisesti, koska työvuorosheemaa ei ole. Nämä vuorovapaasheeman v-päivät luetaan säännöllisen työvuoron veroisiksi vuorovapaita ansaittaessa. Vastaavasti siirretyn loman ajalta vuorovapaita ei ansaita. Tuotannollisista syistä toimeenpantava tuotantoseisokki voidaan järjestää paikallisesti sopimalla jakamalla kesäaikana annettava vuosiloma kahteen osaan. Tällöin toimihenkilön toisen yhdenjaksoisen vuosiloman osan vähimmäispituus on 12 lomapäivää.
3 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 10 §:n 1 momentin tarkoittamaan vuosilomapalkkaan, jolloin vuosilomalain mukaan palkka on tällöin olisi tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi , suositellaan vuosilomapalkan laskemista vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölleProvisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päiväpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
c) Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa ssä säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
cd) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n 2 momentin säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1Työntekijälle kertyy työssä olon aikana vuosilomaa vuosilomalaissa (162/2005) säädetyin perustein. Vuosiloma annetaan lain mukaanTyönantajana velvollisuutesi on huolehtia, että työntekijällä on mahdollisuus vuosilomaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö Lomanmääräytymisvuosi alkaa huhtikuun alusta (1.4.) ja päättyy maaliskuun loppuun (31.3.). Lomakausi on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
toukokuun 2. Vuosilomapalkka päivän ja syyskuun 30. päivän välinen aika. Työntekijä ansaitsee vuosilomaa 2 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos työsuhde on maksettava lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden ja 2,5 arkipäivää jos työsuhde on jatkunut yli vuoden. Vuosilomalaissa (162/2005) on lista 17 sellaisista päivistä, joita pidetään vuosilomaa laskettaessa työssäolopäivien veroisina. Työnantajalla on oikeus päättää vuosiloman ajankohdasta. Kuitenkin vähin- tään 24 arkipäivää on myönnettävä lomakautena (touko-syyskuun välinen aika), jos lomaa on kertynyt vähintään tämän verran. Loppuosa lomasta on pidettävä 1.5. mennessä seuraavana vuonna. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee ottaa yhteyttä vammaispalvelutoimistoon. Vuosilomia ei makseta rahana, vaan ne on pidettävä lomina. Työnantajan tulee määritellä avustajan loman ajankohta vuosilomalakia noudattaen hyvissä ajoin. Työnantajan tulee varmistaa sijaisjärjestelyt ennen loman alkamistamyöntämistä. Avustajan vuosiloman ajalta kaupunki korvaa sijaisen palkkaamisesta aiheutuneet kulut. Sijaisen työsopimus tehdään samalle ajalle kuin vakituisen loma. Tee työntekijän vuosilomasta ilmoitus vammaispalveluille työntekijän pois- saololomakkeella hyvissä ajoin, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinävähintään kuukautta ennen suunniteltua lomaa. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella sitenVuosiloma-ajalta tuntilistaan ei merkitä työntekijän työtunteja. Jos Espoon kaupunki huolehtii puolestasi työntekijäsi palkanmaksusta, kaupunkilähettää sinulle tiedon avus- tajan lomapäivistä. Samalla tiedotetaan siitä, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläedel- lisen vuoden pitämättömät lomat tulee pitää viimeistään kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenTyösuhteen päättyessä Espoon kaupunki maksaa loma- korvauksen pitämättömistä lomista.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Vuosiloma. 1. Vuosiloma 1 Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä sisältyy vuosiloma työ- vuorojärjestelmän vapaajaksoihin ja se annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkahdessa erillisessä jaksossa.
22 Toukokuun 26 päivän ja syyskuun 4 päivän välisenä 100 vuorokauden jakson aikana on jokaisella vuorolla 22 vuoro- kauden yhtäjaksoinen vapaa, johon sisältyvät päivät luetaan vuosilomalain mukaan lomapäiviksi. Vuosilomapalkka Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seuraavan 60 tai seuraavien kolmen 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli lomapäiviä on maksettava ennen loman alkamistaenem- män kuin em. jaksoihin sisältyvissä vapaajaksoissa on vuosi- lomalain mukaisia arkipäiviä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäannetaan loput lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuorokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanJäljelle jäävät loma- päivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, ettei vuorovapaa ja lomapäivä kulu samanaikaisesti. Mikäli toimi- henkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaa- jaksoihin sisältyvien arkipäivien lukumäärä, on toimihenkilö velvollinen työskentelemään päivien erotuksen verran työn- antajan määräyksen mukaisesti vapaajakson aikana.
a) kuukausipalkan perusteella 3 Mikäli työvuorojärjestelmä sisältää kesäaikana 26 vuorokau- den yhtäjaksoisen vapaan, on vuosilomien antokausi 18.5.- 16.9. Loppuosa vuosilomasta annetaan ensisijaisesti seu- raavan kahden 20 vuorokauden jakson aikana. Mikäli loma- päiviä on enemmän kuin näihin jaksoihin sisältyvissä vapaa- jaksoissa on vuosilomalain mukaisia arkipäiviä, annetaan lo- put lomapäivistä vuosilomalain mukaan seuraavien 20 vuo- rokauden jaksoihin sisältyvien vapaajaksojen yhteydessä. Jäljelle jäävät lomapäivät annetaan seuraavan vapaajakson aikana siten, etteivät vuorovapaa ja lomapäivä kulu saman- aikaisesti. Mikäli toimihenkilön lomapäivien lukumäärä on vähemmän kuin vapaajaksoihin sisältyvien arkipäivien luku- määrä, on toimihenkilö velvollinen työskentelemään päivien erotuksen verran työnantajan määräyksen mukaisesti vapaa- jakson aikana.
4 Vuosilomien kierto toteutetaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 jouluseisokin jäl- keen siirretään työvuorojärjestelmää yksi vuorokausi taakse- päin ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkarkausvuonna kaksi vuorokautta taaksepäin.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin 5 Vuosilomapalkka maksetaan vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetja työehtosopi- muksen mukaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä ammat- tipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työn- antajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana Vuo- silomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanlaske- taan:
a) kuukausipalkan Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka kuu- kausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan kuu- kausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 10 §:n tarkoittamaan vuosilomapalkkaan, jolloin vuosilomalain 15 §:n mukaan palkka on tällöin olisi tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi , suositellaan vuosilomapalkan laskemista vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölleProvisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päiväpalkaksi muuttamisessa käyte- tään lukua 25.
c) Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa toistu- vaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua tarkoi- tettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset sopimus- perusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
cd) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset luontei- set erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä käsitte- lyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n 2 momentin säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosiloman Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin lomanmääräytymiskuukaudelta. Loman pituutta määrättäessä laskettaessa päivän osa pyöristetään täyteen päivään. Tämän ohella noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa keskusjärjestöjen välistä lomapalkkasopimusta. Työntekijän osallistuessa ammatilliseen kuntoutukseen, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkyseiset arkipäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
2. Vuosilomapalkka Jos työt loman ajaksi keskeytetään, ei niille työntekijöille, joilla ei ole oikeutta lomaan, suoriteta keskeytysajalta palkkaa eikä lomaan oikeutetuillekaan pidemmältä ajalta kuin heille on maksettava lain mukaan tuleva lomaa.
3. Työnantajan irtisanoessa työntekijän työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin työntekijän henkilöön liittyvin perustein työnantaja voi määrätä työntekijän pitämään ansaitut lomat irtisanomisaikana lomakaudesta riippumatta. Pidetyn vuosiloman ajalta maksetaan vuosilomapalkka ja lomaltapaluuraha tämän pykälän mukaisesti.
4. Loma-ajan palkka maksetaan loman alkaessa noudattaen tämän työehto- sopimuksen liitteinä olevien lomapalkkasopimuksen ja sen muutoksesta tehdyn sopimuksen määräyksiä. Alle kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Jos paikallisesti niin sovitaan, loma-ajan palkka voidaan maksaa tavanomaisena palkanmaksupäivänä.
5. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan.
6. Lomaltapaluurahasta suoritetaan ennakkona puolet vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä, jos vuosiloma on alle kuuden päivän pituisina lomajaksoina lomaltapaluuraha maksetaan kokonaisuudessaan ennakkona lomaa edeltävässä palkanmaksussa.
7. Sovittaessa vuosiloman siirrosta lomakauden ulkopuolelle tai loman jakamisesta työntekijä ei menetä työsuhteen päättyessä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
8. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosi- lomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Mikäli työntekijä on pois työstä, joko välittömästi ennen tai jälkeen vuosilomansa eikä hänellä ole poissaoloonsa alla mainittua syytä, suoritetaan työntekijälle vain puolet loman alkamistajälkeen maksettavasta lomaltapaluurahasta. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, ellei paikallisesti ole sovittu mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain (162/2005) 7 §:n 1. tai 3. momentissa mainitun syyn takia. Työstä poissaolo hoitovapaan vuoksi rinnastetaan tilanteisiin, joissa työntekijä on poissa työnantajan suostumuksella. Edellytyksenä on, että työntekijä palaa työhön hoitovapaalta työsopimuslain tarkoittaman ilmoituksen tai siihen myöhemmin perustellusta syystä tehdyn muutoksen mukaisesti. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 3 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön. Vuosilomapalkkana Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1-4 kappaleissa on määrätty.
9. Lomaltapaluuraha voidaan maksaa joko yhtenä tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanuseampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ennen seuraavan lomanmääräytymisvuoden alkua. Työnantaja ilmoittaa maksutavan muutoksesta kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla ilmoitettua maksamisajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu.
a) kuukausipalkan perusteella 10. Kun yhteisesti todetaan, että yritys on ajautumassa poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin, jotka johtaisivat työvoiman käytön vähentämiseen, voidaan työnantajan päätöksellä ottaa käyttöön pidennetty lomakausi 1.4. - 31.10.
1. Jos työt loman ajaksi keskeytetään ja joku työntekijä, jolla ei ollut oikeutta lomaan tai ei niin pitkään lomaan kuin keskeytys kestää, haluaa tänä aikana työtä suorittaa, pyritään sitä työnantajan taholta hänelle järjestämään.
2. Lomaltapaluuraha maksetaan eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.
3. Mikäli lomaltapaluurahan maksaminen normaalina palkanmaksupäivänä siirtyisi pitemmälle kuin viiden työpäivän päähän vuosilomalta paluusta, maksetaan lomaltapaluuraha viimeistään viidentenä työpäivänä.
4. Liitot suosittelevat, että työnantaja ilmoittaa 1.4. mennessä työntekijän vuosiloman ajankohdan, elleivät tuotannolliset syyt edellytä vuosilomalain mukaisten vähimmäisilmoitusaikojen noudattamista.
5. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman aikana siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatyöntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana työntekijä ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
b) toimihenkilölle6. Työnantajan on annettava lomanmääräytymisvuoden päätyttyä selvitys vuosilomapalkasta, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan kuitenkin ennen vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetalkamista.
c) Milloin toimihenkilölle 7. Vuosilomapalkka maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.tai 12 §:n perusteella riippuen siitä, miten osa-aikainen työskentely on sovittu toteutettavaksi. Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, että hänelle ei kerry ainoatakaan 14 työssäolopäivää tai vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työssäolopäivää, täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai vuosilomalain 7 §:ssä tarkoitettua työssäolon veroista tuntia. Tällaisen työntekijän palkka lasketaan vuosilomalain 12 §:n mukaan. Vuosilomalain 12 §:n mukaisissa tapauksissa, mikäli työsuhde on jatkunut alle vuoden lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä on lomakorvaus 9 % ja yli vuoden jatkuneessa työsuhteessa 11,5 %. ERINÄISET MÄÄRÄYKSET
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaVuosilomasta on voimassa, minkä tässä tarkoitettu henkilö mitä vuosilomalaissa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyämäärätty.
2. Neljän viikon (24 arkipäivän) pituisesta vuosiloman osasta annetaan vähintään puolet yhdenjaksoisena lomana toukokuun 2. ja syyskuun 30. päivän välisenä aikana. Mikäli vuosiloma on edellä tarkoitetulla tavalla jaettu ja osa siitä annetaan työnantajasta riippuvasta syystä lomakauden ulkopuolella, annetaan siirtynyt vuosiloman osa 50 %:lla pidennettynä.
3. Neljä (4) viikkoa ylittävän vuosiloman (talviloman) työnantaja saa antaa erikseen vuosilomalain tarkoittaman lomakauden (2.5. – 30.9.) ulkopuolella.
4. Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto.
5. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomapäivän palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
6. Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkan määräytymisperusteena on vuosiloman alkamista edeltävän laskentajakson mukainen keskituntiansio. Vuosilomapalkka on maksettava päivää kohden saadaan kertomalla em. tavoin laskettu keskituntiansio työsopimuksessa sovitulla säännöllisen viikkotyöajan tuntimäärällä ja jakamalla näin saatu viikkopalkka kuudella (6). Täten laskettu päiväpalkka kerrotaan luvulla 1,03. Mikäli työntekijän säännöllinen viikkotyöaika vaihtelee, lasketaan keskimääräinen toteutunut säännöllinen työaika lomanmääräytymisvuoden ajalta. Tuntipalkkaisen työntekijän lomapalkka maksetaan ennen loman alkamistaalkamista lähinnä olevana normaalina palkanmaksupäivänä tai paikallisesti sovittavalla tavalla.
7. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä.
8. Työntekijälle, ellei paikallisesti ole sovittu joka aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä, suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan. Lomaltapaluuraha maksetaan kunkin lomajakson päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan myös, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai vuosilomalain 7 §:ssä mainittujen syiden takia. Lomaltapaluuraha maksetaan myös eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkamisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, sekä myös äitiys- ja vanhempainlomalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle. Lomaltapaluuraha maksetaan myös työntekijälle, jonka työsuhde irtisanotaan työntekijästä riippumattomasta syystä. Vapaaehtoinen asepalvelus rinnastetaan tässä asevelvollisuuteen. Xxxxxx asepalvelusta suorittamaan lähteneelle työntekijälle on suoritettu lomaltapaluuraha, ei tämän kohdan määräystä sovelleta. Mikäli vuosiloma annetaan 2. kohdan mukaisesti pidennettynä, ei lomaltapaluurahaa lasketa pidennyksen osalta. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lomaltapaluurahan tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäosan vaihtamisesta palkalliseen vapaaseen. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka Vapaan pituutta työpäivinä laskettaessa vaihdettavan lomaltapaluurahan määrä jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläyhden työpäivän palkalla. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa Jäljelle jäävä osuus lomaltapaluurahasta maksetaan seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenYhdellä kalenteriviikolla voi olla enintään viisi lomaltapaluurahavapaapäivää. Arkipyhät eivät kuluta lomaltapaluurahan vaihtopäiviä. Pidetyt vapaat luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ja työajan lyhennyspäiviä ansaittaessa.
b) toimihenkilölle9. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ellei työnantajan ja työntekijän välillä ole sovittu lomakorvauksen maksamisesta kunkin palkanmaksun yhteydessä, suoritetaan työntekijälle erääntyvä lomakorvaus seuraavasti: ▪ 12,5 % työansiosta sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut alle vuoden; ▪ 15,8 % työansiosta siltä osin kuin työntekijän työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli vuoden. Työansioon luetaan työajalta maksetut palkat, työkyvyttömyysajan palkka ja äitiysvapaan ajalta maksettu palkka. Prosenttiperusteista lomakorvausta ei saa soveltaa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa.
10. Toistaiseksi voimassa olleen eli jatkuvan työsuhteen päättyessä maksetaan lomakorvauksena kertynyttä, mutta pitämättä jäänyttä lomaa vastaava lomapalkka. Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että tältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, lasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöntekijällä tänä aikana olisi ollut.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1sairauden osalta myös ao. erikoisalan poliklinikalla hoidon määrittelemiseksi suoritetussa lääkärintarkastuksessa.
1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. 2 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan a. Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 10 §:n 1 momentin tarkoittamaan vuosilomapalkkaan, jolloin vuosilomalain 10 §:n mukaan palkka on tällöin olisi tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi , suositellaan vuosilomapalkan laskemista vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölleb. Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päiväpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
c. Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa 11§:n säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin d. Xxxxxxx toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 9§:n 2 momentin säännöksiä.
3 Päivä- ja kaksivuorotyössä luetaan työajan lyhentämisestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
4 Keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työajan lyhennyksestä johtuvat työtuntijärjestelmän mukaiset vapaapäivät luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi noudattamalla vuosilomalain 7 §:n säännöksiä1. momentin sisältämää laskentatapaa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1Vuosiloma määräytyy merimiesten vuosilomalain (433/84) mukaisesti. Vuosiloma annetaan lain mukaanYli viiden vuoden työsuhteen jälkeen samassa varustamossa vuosiloman pituus on 16 arkipäivää täydeltä lomanmääräytymiskaudelta Sivu 6 / 19 Vuosiloman ajalta maksetaan palkka, joka saadaan kertomalla työntekijän keskimääräinen päiväpalkka lomapäivien määrällä. Keskimääräinen päiväpalkka lasketaan jakamalla työn- tekijän takuupalkka ikälisineen 30:llä ja kertomalla näin saatu tulos kertoimella 1,18. Lomapalkkaan kuuluvat takuupalkka ja mahdolliset ikälisät. Tämän lisäksi lasketaan loma- palkkaan niin kutsutut kiinteät lisät siinä suhteessa kuin niitä lomanmääräytymiskauden aikana on maksettu. Kiinteät lisät ovat: valtamerilisä, päällikön ja konepäällikön ulkoeuroo- panlisä, palopäällikkölisä ja sodanvaaralisä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan ajalta suoritetaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä luontoisetukorvaus liitteen 1 mukaisesti. Luontoisedut maksetaan myös sunnuntailta, kirkolliselta juhlapäivältä, itsenäisyyspäivältä, juhannusaa- tolta ja vapunpäivältä sekä jouluaatolta ja pääsiäislauantailta. Alle 14 vuorokauden mittaisissa työsuhteissa vuosilomakorvaukseen sisältyvä ruoka- ja asuntokorvaus suoritetaan merimiesten vuosilomalain edellyttämällä tavalla seuraavasti: 1 - 3 vrk:n työsuhde 0,5 x ruoka- ja asuntokorvaus 4 - 6 vrk:n työsuhde 1 x ruoka- ja asuntokorvaus 7 - 9 vrk:n työsuhde 1,5 x ruoka- ja asuntokorvaus 10 - 13 vrk:n työsuhde 2 x ruoka- ja asuntokorvaus Merimiesten vuosilomalain perusteella vuosilomaan oikeutetulle työntekijälle suoritetaan lomarahana 50 % hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä vuosilomapalkastaan (lomarahaa laskettaessa otetaan huomioon myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2luontoisedut). Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu Lomaraha suoritetaan sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä, jolloin työntekijälle maksetaan vuo- silomapalkka. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka Mikäli vuosiloma on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäjaettu, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka sitenkunkin loman osan alkaessa sitä vas- taava osa lomarahoista noudattaen vastaavasti, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmitä edellä on määrätty.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaVuosilomasta on voimassa, minkä tässä tarkoitettu henkilö mitä vuosilomalaissa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyämäärätty.
2. Neljän viikon (24 arkipäivän) pituisesta vuosiloman osasta annetaan vähintään 18 arkipäivää yhdenjaksoisena lomana toukokuun 2. ja syyskuun 30. päivän välisenä aikana. Mikäli vuosiloma on edellä tarkoitetulla tavalla jaettu ja osa siitä annetaan työnantajasta riippuvasta syystä lomakauden ulkopuolella, annetaan siirtynyt vuosiloman osa 50 %:lla pidennettynä.
3. Neljä (4) viikkoa ylittävän vuosiloman (talviloman) työnantaja saa antaa erikseen vuosilomalain tarkoittaman lomakauden (2.5. – 30.9.) ulkopuolella.
4. Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto.
5. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomapäivän palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
6. Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkan määräytymisperusteena on vuosiloman alkamista edeltävän laskentajakson mukainen keskituntiansio. Vuosilomapalkka päivää kohden saadaan kertomalla em. tavoin laskettu keskituntiansio työsopimuksessa sovitulla säännöllisen viikkotyöajan tuntimäärällä ja jakamalla näin saatu viikkopalkka kuudella (6). Täten laskettu päiväpalkka kerrotaan luvulla 1,03. Milloin kyseessä on maksettava urakkaluonteinen työ tai tuntipalkan lisäksi työntekijälle maksetaan työsuoritukseen liittyviä työehtosopimuksen tarkoittamia tai työpaikalla käytössä olevia muita lisiä, noudatetaan vuosilomapalkan laskennassa työehtosopimuksen liitteenä olevaa pöytäkirjaa.
7. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä.
8. Työntekijälle, joka aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna ajankohtana palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä, suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan. Lomaltapaluuraha maksetaan kunkin lomajakson päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan myös, mikäli työntekijä välittömästi ennen loman alkamistavuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai vuosilomalain 7 §:ssä mainittujen syiden takia. Xxxxxxxxxxxxxxxx maksetaan myös eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle, sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkamisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, sekä myös äitiys- ja vanhempainvapaalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle. Lomaltapaluuraha maksetaan myös työntekijälle, jonka työsuhde irtisanotaan työntekijästä riippumattomasta syystä. Vapaaehtoinen asepalvelus rinnastetaan tässä asevelvollisuuteen. Xxxxxx asepalvelusta suorittamaan lähteneelle työntekijälle on suoritettu lomaltapaluuraha, ei tämän kohdan määräystä sovelleta. Mikäli vuosiloma annetaan 2. kohdan mukaisesti pidennettynä, ei lomaltapaluurahaa lasketa pidennyksen osalta.
9. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ellei paikallisesti työnantajan ja työntekijän välillä ole sovittu sen lomakorvauksen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäkunkin palkanmaksun yhteydessä, suoritetaan työntekijälle erääntyvä lomakorvaus seuraavasti: ▪ 12,5 % työansiosta sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut alle vuoden. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan▪ 15,8 % työansiosta siltä osin kuin työntekijän työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli vuoden. Työansioon luetaan työajalta maksetut palkat, työkyvyttömyysajan palkka ja äitiysvapaan ajalta maksettu palkka.
a) kuukausipalkan perusteella siten10. Toistaiseksi voimassa olleen eli jatkuvan työsuhteen päättyessä maksetaan lomakorvauksena kertynyttä, mutta pitämättä jäänyttä lomaa vastaava lomapalkka. Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkatältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilöllelasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöntekijällä tänä aikana olisi ollut.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Labor Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaanToimihenkilö ansaitsee vuosilomaa kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta:
A. kaksi arkipäivää
B. kaksi ja puoli arkipäivää, jos työsuhde on maaliskuun loppuun mennessä yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään vuoden nykyisellä työnantajalla. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä Työsopimuslain 1 luvun 5 §:n mukaisesti useita peräkkäisiä vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuneita määräaikaisia työsuhteita käsitellään tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkohdin kuten yhdenjaksoista työsuhdetta.
2. Vuosilomapalkka Toimihenkilö ansaitsee vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos työpaikalla 31.10.1993 noudatettuun työ-, virka- tai toimiehtosopimukseen perustuen on maksettava ennen ollut tällainen käytäntö. Tällöin noudatetaan myös tuolloin voimassa olleita ansaintarajoja ja - edellytyksiä. Paikallisesti voidaan sopia toisin tämän kohdan mukaisesta lomaoikeudesta ja sen perusteista. Toimihenkilön 31.10.1993 voimassa ollut oikeus ns. talvilomapidennykseen vähenee 1.4.1994 ansaittavan loman alkamistaosalta kolmella päivällä, ellei allekirjoittajajärjestöjen välillä ole toisin sovittu tai paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinätoisin sovita. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläPaikallisesti voidaan ns. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaantalvilomakautta sopia jatkettavaksi 16.5. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäensaakka.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta 3. Kiinteän kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän maksettavat muut kuin tilapäisten olosuhteiden perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka sitenmääräytyvät lisät (esimerkiksi työehtosopimuksen mukaiset sunnuntaityö-, kuin lauantaityö-, iltatyö- ja yötyölisät) huomioidaan vuosilomapalkassa vuosilomalain 11 10 §:n 3 momentissa säädetään1. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmom. mukaisesti.
c4. Vuosilomapalkka loman tai sen osan ajalta maksetaan tavanomaisena palkanmaksupäivänä. Työntekijällä on halutessaan aina oikeus saada vuosilomapalkkansa maksuun siten kuin vuosilomalaissa säädetään eli ennen loman tai sen osan alkamista. Pyyntö vuosilomapalkan maksamisesta ennen lomaa tai sen osan alkamista on esitettävä viimeistään kuukausi etukäteen, ja pyyntö voidaan esittää kutakin kertaa varten erikseen tai toistaiseksi voimassa olevana. Tätä määräystä sovelletaan 30.9.2022 jälkeen alkaviin lomiin tai loman osiin. Muutoin vuosilomaan ja siltä ajalta maksettavaan palkkaan sovelletaan vuosilomalain laskentasääntöjä.
5. 1.4.2024 alkaen ansaittavissa vuosilomissa siirrytään s. 54 liitteen mukaisesti vuosilomalain mukaisesta arkipäivälaskennasta (6pv/vko) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstälomapäivälaskentaan (5pv/vko), vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäellei työnantajakohtaisesti päätetä aikaisemmasta voimaantulosta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 11 Vuosilomaan nähden noudatetaan voimassa olevaa vuosilomalakia. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaToimihenkilöllä, minkä tässä tarkoitettu henkilö jonka työsuhde on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssälomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäon oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
22 Vuosilomasta älköön vähennettäkö lyhyttä tilapäislomaa, jonka toimihenkilö on saanut hänen perheessään sattuneen sairaustapauksen tai läheisen omaisen kuoleman johdosta tai yhteiskunnallisten luottamustehtävien hoitamista varten.
3 Lomaoikeutta laskettaessa otetaan huomioon kaikki samalla työnantajalla palveltu aika.
4 Lakisääteiseltä vuosilomaltaan työhön palaavalle toimihenkilölle suoritetaan lomaltapaluurahaa 50 % vuosiloma-ajan ennakonpidätyksen alaisesta ansiosta. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamistaLomaltapaluuraha lasketaan siitä palkasta, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella sitenjoka saadaan, että kun kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja näin saatu päiväpalkka kerrotaan vuosilomalain mukaisten lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenVaihtoehtoisesti voidaan sopia jo ansaitun vuosiloman osalta lomarahan korvaamisesta vastaavalla vapaalla.
b) toimihenkilölle5 Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, joka on suorittanut jatkuvasti että toimihenkilö aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäsovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan kuitenkin, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, mikäli työhön paluu estyy muusta kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetääntoimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetLomaltapaluurahaa ei makseta määräaikaisen työsuhteen päättyessä lomakautena.
c) Milloin 6 Vanhuus- tai työkyvyttömyys-, varhennetulle vanhuus- tai yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle maksetaan ylityöstälomaltapaluurahaa 50 % siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, vuorotyöstäjohon toimihenkilö on oikeutettu.
7 Jos toimihenkilö sairastuu vuosilomansa aikana, aloittamis- ei työnantajalla ole oikeutta nostaa vuosilomaan sisältyviltä sairauspäiviltä sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, vaan se maksetaan suoraan toimihenkilölle.
8 Jos toimihenkilö haluaa, hänen vuosilomastaan ei vähennetä sellaista aikaa, jonka hän määräyksestä joutuu olemaan reservinkertausharjoituksissa tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäväestönsuojelukursseilla.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Ohjelmatyöntekijän vuosiloma määräytyy sen mukaan kuinka kauan hän on maaliskuun loppuun mennessä ollut yhtiön pal- veluksessa ja kuinka monta kalenterikuukautta hän on maa- liskuun loppuun mennessä ollut yhtiön palveluksessa 12 edel- lisen kuukauden eli lomanmääräytymisvuoden aikana. Vuosiloma Ohjel- matyöntekijän vuosiloman pituus on hänen tultuaan yhtiön palvelukseen puolen vuoden yhdenjaksoisen palvelusajan jälkeen 26 arkipäivää, yhden vuoden palvelusajan jälkeen 30 arkipäivää ja kymmenen vuoden palvelusajan jälkeen 36 ar- kipäivää. Edellä sanotun lisäksi ohjelmatyöntekijällä on vuoden palve- lusajan jälkeen oikeus saada lomakauden ulkopuolella pidet- tävää vuosilomaa (talvilomaa) 6 arkipäivää. Ohjelmatyöntekijän vuosiloman pituutta määriteltäessä palve- lusvuosiin rinnastettavaksi luetaan aikaisemmat palvelusvuo- det journalistisessa työssä media-alan yhtiön palveluksessa tai päätoimisena freelancerina sekä vuosilomalain tarkoittamat työssäolopäivien veroiset päivät, kuitenkin sairausaika sen palkallisesta kestosta riippumatta. Lomakausi on 2.5. - 30.9. välinen aika. Vuosiloma-ajan palkkaa ja lomakorvausta laskettaessa ote- taan huomioon myös ilta-, yötyö- ja sunnuntaityölisät, mainit- tujen lisien suuruus lasketaan lomanmääräytymisvuosittain. Työsuhteen päättyessä annetaan lain vuosiloman korvaus tässä sopimuksessa määritellyn lomaoikeuden mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä alkamispäiväksi ei määrätä päivää, jona ohjelma- työntekijä muutoinkin olisi työstä vapaa. Ohjelmatyöntekijälle on mikäli mahdollista hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikalähti- essään lomalle ilmoitettava työtuntijärjestelmän mukai- nen ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä ja työaika. Ellei tämä ei ole mahdollista on ilmoitus toimitettava joko kotiosoitteeseen tai ohjelmatyöntekijän ilmoitta- maan muuhun osoitteeseen. Jos ohjelmatyöntekijän työ on ollut tavallista rasitta- vampaa tai jos jonkin muun syyn perusteella voidaan katsoa henkilön olevan lisäloman tarpeessa, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyävoidaan hänelle myöntää lisälomaa.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaVuosilomasta on voimassa, minkä tässä tarkoitettu henkilö mitä vuosilomalaissa on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyämäärätty.
2. Neljän viikon (24 arkipäivän) pituinen vuosiloman osa annetaan yhtäjaksoisena lomana toukokuun 2. ja syyskuun 30. päivän välisenä aikana. Mikäli yrityksen tuotannolliset olosuhteet eivät salli koko loman pitämistä em. lomakautena, voidaan 1/3 siitä antaa myös lomakauden ulkopuolella 50 %:lla pidennettynä.
3. Neljä (4) viikkoa ylittävän vuosiloman (talviloman) työnantaja saa antaa erikseen vuosilomalain tarkoittaman lomakauden (2.5.–30.9.) ulkopuolella.
4. Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto.
5. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomapäivän palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
6. Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkan määräytymisperusteena on vuosiloman alkamista edeltävän laskentajakson mukainen keskituntiansio. Vuosilomapalkka on maksettava päivää kohden saadaan kertomalla em. tavoin laskettu keskituntiansio työsopimuksessa sovitulla säännöllisen viikkotyöajan tuntimäärällä ja jakamalla näin saatu viikkopalkka kuudella (6). Täten laskettu päiväpalkka kerrotaan luvulla 1,03. Mikäli työntekijän säännöllinen viikkotyöaika vaihtelee, lasketaan keskimääräinen toteutunut säännöllinen työaika lomanmääräytymisvuoden ajalta. Tuntipalkkaisen työntekijän lomapalkka maksetaan ennen loman alkamistaalkamista lähinnä olevana normaalina palkanmaksupäivänä tai paikallisesti sovittavalla tavalla.
7. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä.
8. Työntekijälle, ellei paikallisesti ole sovittu joka aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä, suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan. Lomaltapaluuraha maksetaan kunkin lomajakson päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan myös, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai vuosilomalain 7 §:ssä mainittujen syiden takia. Xxxxxxxxxxxxxxxx maksetaan myös eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkamisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, sekä myös äitiys- ja vanhempainvapaalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle. Lomaltapaluuraha maksetaan myös työntekijälle, jonka työsuhde irtisanotaan työntekijästä riippumattomasta syystä. Vapaaehtoinen asepalvelus rinnastetaan tässä asevelvollisuuteen. Xxxxxx asepalvelusta suorittamaan lähteneelle työntekijälle on suoritettu lomaltapaluuraha, ei tämän kohdan määräystä sovelleta. Mikäli vuosiloma annetaan 2. kohdan mukaisesti pidennettynä, ei lomaltapaluurahaa lasketa pidennyksen osalta. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lomaltapaluurahan tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäosan vaihtamisesta palkalliseen vapaaseen. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka Vapaan pituutta työpäivinä laskettaessa vaihdettavan lomaltapaluurahan määrä jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläyhden työpäivän palkalla. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa Jäljelle jäävä osuus lomaltapaluurahasta maksetaan seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenYhdellä kalenteriviikolla voi olla enintään viisi lomaltapaluuraha- vapaapäivää. Arkipyhät eivät kuluta lomaltapaluurahan vaihtopäiviä. Pidetyt vapaat luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ja työajan lyhennyspäiviä ansaittaessa.
b) toimihenkilölle9. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ellei työnantajan ja työntekijän välillä ole sovittu lomakorvauksen maksamisesta kunkin palkanmaksun yhteydessä, suoritetaan työntekijälle erääntyvä lomakorvaus seuraavasti: ▪ 12,5 % työansiosta sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut alle vuoden; ▪ 15,8 % työansiosta siltä osin kuin työntekijän työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli vuoden. Työansioon luetaan työajalta maksetut palkat, työkyvyttömyysajan palkka ja äitiysvapaan ajalta maksettu palkka. Prosenttiperusteista lomakorvausta ei saa soveltaa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa.
10. Toistaiseksi voimassa olleen eli jatkuvan työsuhteen päättyessä maksetaan lomakorvauksena kertynyttä, mutta pitämättä jäänyttä lomaa vastaava lomapalkka. Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että tältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, lasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöntekijällä tänä aikana olisi ollut.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1Ohjelmatyöntekijän vuosiloma määräytyy sen mukaan kuinka kauan hän on maaliskuun loppuun mennessä ollut yhtiön pal- veluksessa ja kuinka monta kalenterikuukautta hän on maa- liskuun loppuun mennessä ollut yhtiön palveluksessa 12 edel- lisen kuukauden eli lomanmääräytymisvuoden aikana. Vuosiloma Ohjel- matyöntekijän vuosiloman pituus on hänen tultuaan yhtiön palvelukseen puolen vuoden yhdenjaksoisen palvelusajan jälkeen 26 arkipäivää, yhden vuoden palvelusajan jälkeen 30 arkipäivää ja kymmenen vuoden palvelusajan jälkeen 36 arki- päivää. Edellä sanotun lisäksi ohjelmatyöntekijällä on vuoden palve- lusajan jälkeen oikeus saada lomakauden ulkopuolella pidet- tävää vuosilomaa (talvilomaa) 6 arkipäivää. Ohjelmatyöntekijän vuosiloman pituutta määriteltäessä palve- lusvuosiin rinnastettavaksi luetaan aikaisemmat palvelusvuo- det journalistisessa työssä media-alan yhtiön palveluksessa tai päätoimisena freelancerina sekä vuosilomalain tarkoittamat työssäolopäivien veroiset päivät, kuitenkin sairausaika sen palkallisesta kestosta riippumatta. Lomakausi on 2.5. - 30.9. välinen aika. Vuosiloma-ajan palkkaa ja lomakorvausta laskettaessa ote- taan huomioon myös ilta-, yötyö- ja sunnuntaityölisät, mainit- tujen lisien suuruus lasketaan lomanmääräytymisvuosittain. Työsuhteen päättyessä annetaan lain vuosiloman korvaus tässä sopimuksessa määritellyn lomaoikeuden mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä alkamispäiväksi ei määrätä päivää, jona ohjelma- työntekijä muutoinkin olisi työstä vapaa. Ohjelmatyöntekijälle on mikäli mahdollista hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikalähti- essään lomalle ilmoitettava työtuntijärjestelmän mukai- nen ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä ja työaika. Ellei tämä ei ole mahdollista on ilmoitus toimitettava joko kotiosoitteeseen tai ohjelmatyöntekijän ilmoitta- maan muuhun osoitteeseen. Jos ohjelmatyöntekijän työ on ollut tavallista rasitta- vampaa tai jos jonkin muun syyn perusteella voidaan katsoa henkilön olevan lisäloman tarpeessa, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyävoidaan hänelle myöntää lisälomaa.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäVuosilomaedut määräytyvät jäljempänä olevien määräysten mukai- sesti.
2. Vuosilomapalkka Työntekijällä on maksettava ennen loman alkamistaoikeus saada vuosilomaa 2 arkipäivää kutakin loman- määräytymisvuoden kuukautta kohti.
3. Työntekijällä, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräy- tymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden tai jolla on kaksitoista täyttä lomanmääräytymiskuukautta, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymis- kuukaudelta.
4. Vuosilomapalkkana Jos työntekijällä on viisi vuotta palvelusvuosilisään oikeuttavaa pal- velua, hänellä on oikeus saada 2,5 arkipäivää vuosilomaa kutakin lomanmääräytymisvuoden kuukautta kohti.
5. Milloin osa vuosilomasta pidetään 1.10.–30.4. välisenä aikana, anne- taan loma tällöin 50 %:lla pidennettynä. Pöytäkirjamerkintä: Työntekijän mahdollista tässä pykälässä mainittua pitempää vuosilomaa koskevaa etua ei tällä sopimuksella huononneta.
6. Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus saada palkkansa vuosilo- malain mukaisesti. Sen lisäksi työntekijälle, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai, ilta, yö, lauantai- tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella aatto- työtä, maksetaan edellä mainittuja työaikakorvauksia vastaava lisäys vuosilomaajan palkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Työaikakorvaukset otetaan huomioon vuosilomaajan palkassa siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilöllevarsinaisen palkan perusteella laskettua vuosilomapäiväpalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäosoittaa, suoritetaan vuosiloman kuinka monta prosenttia lomanmääräy- tymisvuoden aikana kertyneet työaikakorvaukset ovat olleet samalta ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 maksetuista säännöllisen työajan palkoista.
7. Vuosilomalain 25 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon ssä tarkoitettu työntekijän oikeus siirtää vuosilo- mansa työkyvyttömyyden vuoksi koskee myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöehtosopimukseen perustuvia pidempiä vuosilomia.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan perusteella Lomapalkka määritellä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka laskettaisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan loma- korvauksen päiväpalkka muodostetaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumäärällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla paikallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä keski- määräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n § 2 momentin säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä määrättäessä, luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman sa- man työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön toi- mihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa opis- kelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu jat- kuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakami- sesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa. Työehtosopimuksen mukaiset työajan tasaamisvapaat, liukumava- paat, työaikapankkivapaat sekä työehtosopimuksen 31 §:n mukainen lapsen äkillisestä sairastumisesta johtuva palkallinen poissaolo lue- taan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työs- kentelee työajan tasoittumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilo- makertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan jär- jestämisestä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti paikal- lisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäpalkanmak- supäivinä. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksu- päivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka päivä- palkka lasketaan:
a) kuukausipalkan perusteella Lomapalkka määritellä siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toi- saalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan kohdis- tuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaakuukausipalk- kaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka las- kettaisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päiväpalkka muodostetaan jakamalla kuukausi- palkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumää- rällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan kuukausipal- kan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin päi- väpalkka joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla pai- kallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa päivä- palkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti säännölli- sesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen Luontoisetu- jen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä§ 2 momentin sään- nöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosiloman ja lomakorvaukseen määräytyy vuosilomalain ja jäljempänä olevien määräysten mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaanTyöntekijä ansaitsee vuosilomaa kultakin täydeltä lomanmääräyty- miskuukaudelta:
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.kaksi arkipäivää
b) toimihenkilöllekaksi ja puoli arkipäivää, joka jos työsuhde maaliskuun loppuun mennessä on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.kestänyt vähintään vuoden
c) Milloin toimihenkilölle kolme arkipäivää, jos työsuhde Vian palveluksessa on maalis- kuun loppuun mennessä kestä- nyt vähintään 10 vuotta.
3. Täydeksi lomanmääräytymis- kuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut työssä vähin- tään 14 päivää. Jos työntekijä on sopimuksen mukaan työssä niin harvoina päivinä, ettei hänelle kerry 14 päivää sisältäviä kuukau- sia tai vain osa kalenterikuukau- sista sisältää neljätoista päivää, katsotaan täydeksi lomanmää- räytymiskuukaudeksi sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut työssä vähintään 35 työtuntia.
4. Työntekijä voi säästää lomaa paikallisesti sovitulla tavalla (säästövapaa). Työntekijän ja työnantajan välinen säästövapaa- sopimus on tehtävä kirjallisesti.
5. Vuosiloman ajalta työntekijälle maksetaan ylityöstävuosilomapalkka vuo- silomalain säännösten mukaisesti.
6. Mikäli työntekijä sairastuu vuosi- loman aikana ja sairaus kestää yhtäjaksoisesti yli 4 päivää, vuorotyöstäei ylittävää aikaa lueta vuosilomaksi, aloittamis- mikäli työntekijä tätä ilman aihee- tonta viivytystä pyytää. Omavas- tuupäivät eivät saa kuitenkaan vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan.
7. Työntekijällä on oikeus vuosi- lomaa täydentäviin lisävapaa- päiviin, jos hänen täydeltä lomanmääräytymisvuodelta an- saitsemansa vuosiloma alittaa 24 päivää sairaudesta, tapaturmasta tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksialääkinnällisestä kuntoutukses- ta johtuvan poissaolon vuoksi. Oikeutta lisävapaapäiviin ei ole enää sen jälkeen, kun poissaolo on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikanayhdenjaksoisesti jatkunut yli 12 kuukautta. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäTyöntekijällä on oikeus saada lisävapaapäiviltä säännönmukaista palkkaansa vastaava korvaus.
8. Määräaikaisessa työsuhteessa vuosilomaa kertyy 2,5 päivää lomanmääräytymiskuukautta kohden, kun työntekijä on ollut Vialla töissä 12 kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloman antaminen Vuosiloma annetaan lain mukaanvuosilomalain mukaisesti. Vuosiloman Kun vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan määrätään, lasketaan työsuhteen jatkumisaikaan myös ˗ työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toi- mihenkilön opiskelun vuoksi. Opiskelun tulee olla sellaista, että se lisää toimihenkilön ammattipätevyyttä ammat- tipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös työtehtävissään. ˗ se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Työaikapankkivapaat luetaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yh- dessä tai useammassa jaksossa. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työskentelee työajan tasoit- tumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilomakertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan järjestämisestä.
2. 2 Vuosilomapalkka- ja korvaus Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta mak- samisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena vuosilomakor- vauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella lasketaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaEnintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta loma- palkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) Lomapalkka määritellään siten, joudutaan että kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka lasket- taisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päi- väpalkka muodostetaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumäärällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan suori- tetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen keski- määräinen päiväpalkka siten, kuin joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla paikallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla sa- malla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä§ 2 momentin säännök- siä.
3 Lomaraha Toimihenkilölle maksetaan lomarahana 50 prosenttia hänen tässä sopimuksessa tarkoitetusta vuosilomapalkastaan. Laskettaessa lomarahaa jaetaan kuukausipalkka luvulla 25 ja kerrotaan vuosilomalain mukaisten lomapäivien lukumäärällä. Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Puolet maksetaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin toimihenkilön palkka ensimmäiseltä vuosiloman jälkei- seltä työpäivältä maksetaan, tai olisi maksettu, ellei toimihenkilö olisi estynyt palaamasta työ- hön. Lomaraha maksetaan myös jo päättyneeltä lomanmääräytymisvuodelta maksettavan lomakor- vauksen osalta, mikäli toistaiseksi voimassa oleva työsuhde päättyy lomakautena muusta kuin toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä tai mikäli määräaikainen työsuhde päättyy loma- kautena. Eläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle maksetaan lomaraha vuosilomakorvauksesta. Toimihenkilölle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden palaa palvelusajan päätyttyä työhön, maksetaan lomaraha siitä vuosilomakorvauksesta, joka hänelle maksettiin hänen astuessaan asepalvelukseen. Lomaraha voidaan paikallisesti sopia maksettavaksi kesäloman osalta ja/tai talviloman osalta joko kiinteänä yrityksessä noudatettavana lomarahan maksupäivänä tai vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Sen lisäksi voidaan sopia lomarahan maksamisesta joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään lomaa seuraavan lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia lomarahan kor- vaamisesta vastaavalla vapaalla, joka on pidettävä edellä tarkoitetun lomanmääräytymisvuo- den loppuun mennessä. Lomarahavapaa lasketaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman ansainnassa. Työnantaja voi maksaa lomarahan myös seuraavalla tavalla: Kahtena palkanmaksuajankoh- tana, joista toinen sijoittuu kesälomakaudelle ja toinen talvilomakaudelle. Työnantajan tulee vuosittain, luottamusmiestä kuultuaan, ilmoittaa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä, milloin maksuajankohdat ovat 2.5. alkavana kesälomakautena ja sitä seuraavana talviloma- kautena. Ellei työnantaja ole ilmoittanut maksuajankohtia, ne ovat kesäloman osalta 15.6. ja talviloman osalta 15.2. tai mainittujen ajankohtien jälkeen lähinnä seuraavien palkanmaksujen yhteydessä. Lomaraha tulee olla maksettuna kesäloman osalta viimeistään heinäkuun lop- puun mennessä. Tämä ei muuta lomarahan saamisen edellytyksiä. Mikäli toimihenkilön työsuhde päättyy ennen lomarahan paikallisesti sovittua maksuajankoh- taa, maksetaan lomaraha työsuhteen päättyessä, jos toimihenkilö muutoin on lomarahaan oi- keutettu. Työnantajalla on tuotannollisista syistä oikeus antaa vuosiloman kesälomaosuudesta 18 lo- mapäivää ylittävä loman osa yhdenjaksoisena lomakauden ulkopuolella. Tämän loman osalta maksetaan kaksinkertainen lomaraha.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Aikaisemmin todettua sairautta koskevassa kohdassa edellytetään kroonisen sairauden osalta, että kysymyksessä on ao. erikoisalan lääkärin suorittama tarkastus hoidon määrittelemiseksi. Korvattavuuden edellytys täyttyy kroonisen sairauden osalta myös ao. erikoisalan poliklinikalla hoidon määrittelemiseksi suoritetussa lääkärintarkastuksessa.
1 Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. 2 Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) kuukausipalkan a. Kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka siten osoittamaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanvuosilomalain 10 §:n 1 momentin tarkoittamaan vuosilomapalkkaan, jolloin vuosilomalain 10 §:n mukaan palkka on tällöin olisi tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi , suositellaan vuosilomapalkan laskemista vuosilomapalkka laskettavaksi osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen.
b) toimihenkilölleb. Provisiopalkan perusteella siten, että lomaan oikeuttavien kuukausien määrällä jaetaan näinä kuukausina ansaittu palkka ja näin saadun keskimääräisen kuukausipalkan päiväpalkaksi muuttamisessa käytetään lukua 25.
c. Toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa ssä säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin d. Xxxxxxx toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n 2 momentin säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma Vuosilomasta on voimassa, mitä vuosilomalaissa on määrätty. Kertyneestä lomasta annetaan lain mukaanvähintään 12 arkipäivää yhdenjaksoisena lomana lomakaudella (2.5. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä– 30.9.). Lomakauden ulkopuolella annettu vuosiloman osa pidennetään 1/3:lla seuraavasti:
1 päivä - 2 päivää 1 päivä 3 päivää 1 päivä 4 päivää 1 päivä 5 päivää 2 päivää 6 päivää 2 päivää 7 päivää 2 päivää 8 päivää 3 päivää 9 päivää 3 päivää 10 päivää 3 päivää 11 päivää 4 päivää 12 päivää 4 päivää 13 päivää 4 päivää 14 päivää 5 päivää 15 päivää 5 päivää 16 päivää 5 päivää 17 päivää 6 päivää 18 päivää 6 päivää Neljä viikkoa ylittävän vuosiloman (talviloman) työnantaja voi antaa erikseen lomakauden ulkopuolella.
2. Vuosilomaa annettaessa luetaan lomapäiviksi kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto.
3. Työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada palkkansa myös vuosiloman ajalta. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomapäivän palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25.
4. Tuntipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkan määräytymisperusteena on vuosiloman alkamista edeltävän laskentajakson mukainen keskituntiansio. Vuosilomapalkka on maksettava päivää kohden saadaan kertomalla em. tavoin laskettu keskituntiansio työsopimuksessa sovitulla säännöllisen viikkotyöajan tuntimäärällä ja jakamalla näin saatu viikkopalkka kuudella (6). Täten laskettu päiväpalkka kerrotaan luvulla 1,03. Mikäli työntekijän säännöllinen viikkotyöaika vaihtelee, lasketaan keskimääräinen toteutunut säännöllinen työaika lomanmääräytymisvuoden ajalta. Tuntipalkkaisen työntekijän lomapalkka maksetaan ennen loman alkamistaalkamista lähinnä olevana normaalina palkanmaksupäivänä tai paikallisesti sovittavalla tavalla.
5. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä.
6. Työntekijälle, ellei paikallisesti ole sovittu joka aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä, suoritetaan lomaltapaluurahana 50 % hänen vuosilomapalkastaan. Lomaltapaluuraha maksetaan kunkin lomajakson päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan myös, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai vuosilomalain 7 §:ssä mainittujen syiden takia. Lomaltapaluuraha maksetaan myös eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle sekä työntekijälle, joka asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen palaa työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkamisesta annetun lain edellyttämällä tavalla, sekä myös äitiys- ja vanhempainvapaalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle. Lomaltapaluuraha maksetaan myös työntekijälle, jonka työsuhde irtisanotaan työntekijästä riippumattomasta syystä. Vapaaehtoinen asepalvelus rinnastetaan tässä asevelvollisuuteen. Xxxxxx asepalvelusta suorittamaan lähteneelle työntekijälle on suoritettu lomaltapaluuraha, ei tämän kohdan määräystä sovelleta. Mikäli vuosiloma annetaan 1. kohdan mukaisesti pidennettynä, ei lomaltapaluurahaa lasketa pidennyksen osalta. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lomaltapaluurahan tai sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäosan vaihtamisesta palkalliseen vapaaseen. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka Vapaan pituutta työpäivinä laskettaessa vaihdettavan lomaltapaluurahan määrä jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläyhden työpäivän palkalla. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa Jäljelle jäävä osuus lomaltapaluurahasta maksetaan seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenYhdellä kalenteriviikolla voi olla enintään viisi lomaltapaluurahavapaapäivää. Arkipyhät eivät kuluta lomaltapaluurahan vaihtopäiviä. Pidetyt vapaat luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ja työajan lyhennyspäiviä ansaittaessa.
b) toimihenkilölle7. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ellei työnantajan ja työntekijän välillä ole sovittu lomakorvauksen maksamisesta kunkin palkanmaksun yhteydessä, suoritetaan työntekijälle erääntyvä lomakorvaus seuraavasti: ▪ 13,0 % työansiosta sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut alle vuoden; ▪ 16,5 % työansiosta siltä osin kuin työntekijän työsuhde on keskeytymättä jatkunut yli vuoden. Työansioon luetaan työajalta maksetut palkat, työkyvyttömyysajan palkka ja äitiysvapaan ajalta maksettu palkka. Prosenttiperusteista lomakorvausta ei saa soveltaa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa.
8. Toistaiseksi voimassa olleen eli jatkuvan työsuhteen päättyessä maksetaan lomakorvauksena kertynyttä, mutta pitämättä jäänyttä lomaa vastaava lomapalkka. Ajalta, jolta vuosilomalain mukaan kertyy vuosilomaa ilman, että tältä ajalta työntekijälle olisi kertynyt työansiota, lasketaan lomakorvaus sen työansion mukaan, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksettyöntekijällä tänä aikana olisi ollut.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosilomalain 3 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräy- tymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään yhden vuoden, on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Vuosiloma annetaan lain mukaanlomakautena, ellei paikallisesti toisin sovita. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaPaikallisesti voidaan sopia, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäettä lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä.
2. Vuosilomapalkka Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluu- rahaa 50 % hänen lakisääteisen vuosilomansa ajalta maksetusta palkasta.
3. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä.
4. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ennen loman alkamistaollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 3 §:n 5. momentissa mainitun syyn takia.
5. Lomaltapaluurahasta 1/3 suoritetaan ennakkona vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Tätä osaa eivät koske edellä olevat lomalta- paluurahan saamista koskevat edellytykset lomaltapaluun osalta.
6. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen palkanmaksun yhteydessä, ellei jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 4 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa lomaltapaluusta.
7. Lomaltapaluuraha voidaan paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäsopia maksettavaksi joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ko. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella kalenterivuoden loppuun mennessä. Lomaltapaluurahan maksuajankohdat tulee sopia täsmällisesti siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläerääntymispäivä tai –päivät ovat riidattomat. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaLomarahan siirrosta tulee sopia ennen vuosiloman tai sen osan alkamista. Lomaltapaluurahan siirtosopimus tulee tehdä kirjallisesti. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla sovittua maksamisajankohtaa, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaanmaksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanMikäli lomaltapaluurahasta on jo osa maksettu, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkoskee edellä sanottu lomaltapaluurahan vielä maksamatta olevaa osaa.
b) toimihenkilölle8. Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin lomanosan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1– 6 kohdissa on määrätty. Edellä 5. kohdassa mainittu ennakko maksetaan kuitenkin vain pisimmän lomanosan yhteydessä.
9. Vanhuus–, työkyvyttömyys–, varhennetulle vanhuus– tai yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaltapaluuraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
10. Työntekijällä, joka vakinaiseen palvelukseen astumisen vuoksi menettäisi hänelle muutoin työehtosopimuksen mukaan kuuluvan lomaltapaluurahan, on suorittanut jatkuvasti oikeus saada lomaltapaluuraha, mikäli hän suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa palvelusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ– tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötävirkasuhteen jatkumisesta annetun lain (570/61) edellyttämällä tavalla.
11. Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen työhön palattaessa maksettavan lomaltapaluurahan määrä lasketaan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä lomakorvauksesta, suoritetaan joka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan. Jos palvelukseen astuminen on tapahtunut välittömästi vuosilomalta, lasketaan lomaltapaluuraha vastaavasti työntekijälle maksetun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteismäärästä.
12. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka aikana siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetettä työntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, työntekijä ei tästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosilomalain 3 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräy- tymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään yhden vuoden, on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Vuosiloma annetaan lain mukaanlomakautena, ellei paikallisesti toisin sovita. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaPaikallisesti voidaan sopia, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäettä lomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä.
2. Vuosilomapalkka Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluurahaa 50 % hänen lakisääteisen vuosilomansa ajalta maksetusta palkasta.
3. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä.
4. Lomaltapaluuraha suoritetaan kuitenkin, mikäli työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuhteen kestäessä on maksettava ennen loman alkamistaollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 3 §:n 5. momentissa mainitun syyn takia.
5. Lomaltapaluurahasta 1/3 suoritetaan ennakkona vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Tätä osaa eivät koske edellä olevat lomalta- paluurahan saamista koskevat edellytykset lomaltapaluun osalta.
6. Lomaltapaluuraha suoritetaan sen palkanmaksun yhteydessä, ellei jolloin työntekijän palkka lomaltapaluupäivältä maksetaan tai olisi maksettu, mikäli hän ei edellä 4 kappaleessa mainitusta syystä olisi ollut estynyt saapumasta työhön, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa lomaltapaluusta.
7. Lomaltapaluuraha voidaan paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäsopia maksettavaksi joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään ko. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella kalenterivuoden loppuun mennessä. Lomaltapaluurahan maksuajankohdat tulee sopia täsmällisesti siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärälläerääntymispäivä tai –päivät ovat riidattomat. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaLomarahan siirrosta tulee sopia ennen vuosiloman tai sen osan alkamista. Lomaltapaluurahan siirtosopimus tulee tehdä kirjallisesti. Asiasta tehty paikallinen sopimus tulee toimittaa liittoihin tiedoksi. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen lomaltapaluurahan edellä tarkoitetulla tavalla sovittua maksamisajankohtaa, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaanmaksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä muutoin on siihen tämän työehtosopimuksen mukaan oikeutettu. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanMikäli lomaltapaluurahasta on jo osa maksettu, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkoskee edellä sanottu lomaltapaluurahan vielä maksamatta olevaa osaa.
b) toimihenkilölle8. Mikäli vuosiloma on jaettu, suoritetaan kunkin lomanosan päätyttyä sitä vastaava osa lomaltapaluurahasta noudattaen vastaavasti, mitä edellä 1– 6 kohdissa on määrätty. Edellä 5. kohdassa mainittu ennakko maksetaan kuitenkin vain pisimmän lomanosan yhteydessä.
9. Vanhuus–, työkyvyttömyys–, varhennetulle vanhuus– tai yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaltapaluuraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
10. Työntekijällä, joka vakinaiseen palvelukseen astumisen vuoksi menettäisi hänelle muutoin työehtosopimuksen mukaan kuuluvan lomaltapaluurahan, on suorittanut jatkuvasti oikeus saada lomaltapaluuraha, mikäli hän suoritettuaan asevelvollisuuden vakinaisessa väessä palaa palvelusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ– tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötävirkasuhteen jatkumisesta annetun lain (570/61) edellyttämällä tavalla.
11. Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen työhön palattaessa maksettavan lomaltapaluurahan määrä lasketaan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä lomakorvauksesta, suoritetaan joka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan. Jos palvelukseen astuminen on tapahtunut välittömästi vuosilomalta, lasketaan lomaltapaluuraha vastaavasti työntekijälle maksetun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteismäärästä.
12. Mikäli työnantaja on muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka aikana siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetettä työntekijä on työsuhteen päättymisen vuoksi estynyt palaamasta vuosilomaltaan työhön, työntekijä ei tästä syystä johtuen menetä oikeuttaan lomaltapaluurahaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain mukaan1 Työnjohtajan vuosilomaan noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan pituuteen vaikuttavaa työsuhteen jatkumisaikaan keskeytymätöntä jatkumisaikaa laskettaessa otetaan huomi- oon myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä ne vuodet, jotka työnjohtaja aikaisemmin on ollut työnjohtajana tämän työnantajaliiton jäsenyritysten palveluk- sessa, kuten myös se aikane vuodet, minkä tässä tarkoitettu henkilö jotka hän on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssäollut ahtaajana vakinaisessa työsuhteessa, tai muuten Satamaoperaattorit ry:n jäsenyritysten ahtaustöissä, ja tällöin tehnyt vuosittain 1800 työtuntia. Jos satama on ollut auki vain osan vuotta, on vastaava määrä 150 työtuntia kuukaudessa sataman auki- oloaikana.
2 Laskettaessa työnjohtajan lomapalkkaa otetaan huomioon kuukausipalkan lisäksi lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllisesti maksetut lisät vuosilomalain edellyttämässä laajuudessa.
3 Työnjohtajille maksetaan lomarahana 50 % heille suoritetus- ta lomapalkasta lakisääteisen vuosiloman osalta. Mikäli osa vuosilomasta sattuu varsinaisen lomakauden ulkopuolelle, suoritetaan sen lisäksi, mitä edellä on sovittu, tämän vuosi- loman osalta ylimääräinen 25 %:n suuruinen lomaraha. Viimeksi mainittu määräys ei koske niitä tapauksia, jolloin vanhan henkilökohtaisen käytännön perusteella varsinaisen lomakauden ulkopuolella pidetty lakisääteinen vuosiloma on annettu 50 %:lla pidennettynä.
4 Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksami- sen yhteydessä. Lomarahan jäljellä oleva osa maksetaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin palkka lomaltapaluu- päivältä maksetaan tai olisi maksettu, ellei työnjohtaja olisi estynyt palaamasta työhön. Mikäli vuosiloma on jaettu, suori- tetaan kunkin loman osan päätyttyä sitä vastaava osa loma- rahasta noudattaen vastaavasti mitä edellä on määrätty. Pai- kallisesti voidaan sopia lomarahan vapaaksi vaihtamisesta tai lomarahan maksamisesta viimeksi annettavan loman osan yhteydessä. Työnjohtajalla on kuitenkin oikeus irtisa- noutua sopimuksesta, jolla luottamusmies ja työnantaja ovat sopineet lomarahojen vapaaksi vaihtamisesta. Luottamus- mies ja työnantaja sopivat ajankohdan, johon mennessä mahdolliset irtisanoutumiset on tehtävä. Työnantajalla on tie- dotusvastuu tehdystä sopimuksesta.
5 Lomaraha maksetaan myös jo päättyneeltä lomanmääräyty- misvuodelta maksettavan lomakorvauksen osalta, mikäli tois- taiseksi voimassa oleva työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäpäättyy lomakautena muusta kuin työnjohtajasta itsestään johtuvasta syystä tai määräaikaisen työsuhteen päättyessä lomakautena.
26 Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle sekä varhennetulle vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvälle työnjohtajal- le maksetaan lomaraha edellä mainittuna prosenttina siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta lomakorvauksesta, johon työntekijä on oikeutettu.
7 Työnjohtajalla, joka varusmiespalvelukseen astumisen vuok- si menettäisi hänelle muutoin työehtosopimuksen mukaan kuuluvan lomarahan, on oikeus saada lomaraha, mikäli hän suoritettuaan asevelvollisuutensa palaa palvelusajan päätyt- tyä työhön maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja vir- kasuhteen jatkumisesta annetun lain (305/2009) edellyttä- mällä tavalla.
8 Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen työhön palattaessa xxxxxxxxxxx xxxxxxxxx määrä lasketaan työehtosopimuk- sen osoittamana prosenttina siitä lomakorvauksesta, joka kyseiselle henkilölle maksettiin hänen palvelukseen astues- saan. Vuosilomapalkka Jos palvelukseen astuminen on maksettava ennen loman alkamistatapahtunut välittömästi vuosilomalta, ellei paikallisesti ole sovittu lasketaan lomaraha vastaavasti hänelle mak- setun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteismäärästä.
9 Xxxxxxxx määräytyy sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaantyöehtosopimuksen mukaan, joka oli voimassa palvelukseen astuttaessa.
a) kuukausipalkan perusteella siten10 Työehtosopimuksen 9 § kohdan 2 ja 9 § kohdan 3 tarkoitta- masta aloittamis- ja lopettamistöiden kuukausikorvauksesta maksetaan myös lomaraha edellyttäen, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenkokonaiskuu- kausikorvauksen maksamisen edellytykset muutoin ovat olemassa.
b) toimihenkilölle, joka 11 Kun työnjohtaja on suorittanut tehnyt jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa toistuen vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, tästä tuleva vuorolisä on huomioitava vuosiloma- palkassa samoin kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut säännöllisen työajan puitteissa jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetlisät.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä12 Keskeytymättömän 3-vuorotyön työtuntijärjestelmän edellyt- tämä pyhätyökorvaus huomioidaan myös lakisääteisen vuosiloman osalta.
13 Korotettua lomarahaa tai loman pidennystä ei suoriteta siltä osin kuin vuosiloma vuosilomalain mukaan annetaan varsi- naisen lomakauden ulkopuolella (5. viikko).
14 Vuosilomat Haminan, vuorotyöstäKotkan, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksiaHelsingin, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös Turun, Rauman ja Mänty-luodon satamissa annetaan 2.5. - 30.9. välisenä aika- na. Mäntyluodosta pohjoiseen olevissa satamissa annetaan vuosilomasta yhtäjaksoisena vähintään 12 työpäivää aikana 2.5. - 30.9. Tällöin lasketaan lomakauteen sisältyvät vapaat lauantait työpäiviksi.
15 Muuna aikana annettavan vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä suhteen noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäkussakin ahtausliikkeessä entistä käytäntöä, ellei työsopi- muksessa toisin sovita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijä saa vuosilomaa voimassa olevan vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäellei jäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu.
2. Vuosilomapalkka Työntekijän vuosilomaoikeus määräytyy vuosilomaan oikeuttavan ajan mukaan seuraavasti:
A) 30 työpäivää vuodessa 12 täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta työntekijällä, jonka työsuhde on maksettava ennen loman alkamistalomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut yhden vuoden.
B) 32 työpäivää vuodessa 12 täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäjos työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään 5 vuotta.
C) 38 työpäivää vuodessa 12 täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut vähintään 10 vuotta.
3. Vuosilomapalkkana Vuosilomaa annettaessa vuosilomapäiviä ovat ne vuosiloma-aikaan sisältyvät päivät, jotka ilman vuosilomaa olisivat säännölliseen työaikaan kuuluvia työpäiviä.
4. Vuosilomaan oikeuttavia kalenterikuukausia laskettaessa työssäolopäivien veroisia ovat ne työpäivät, joina työntekijä on ollut estynyt suorittamasta työtään ollessaan - vuosilomalla - sairauslomalla, jolta hänellä on tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
aolisi ollut ehdoton oikeus palkkaan - laissa säädetyllä perhevapaalla - poissa työstä pakottavista perhesyistä - lääkinnällisessä kuntoutuksessa - reservin harjoituksessa tai ylimääräisessä palveluksessa tai siviilipalveluslain mukaisessa täydennyspalveluksessa - lomautettuna enintään 30 kalenteripäivää kerrallaan - opintovapaalaissa (273/79) kuukausipalkan perusteella sitentarkoitetulla opintovapaalla, yhteensä 30 työpäivää lomanmääräytymisvuoden aikana - ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/17) mukaisessa, voimassaolevan oppisopimuksen edellyttämässä tasapuolisessa koulutuksessa - ilman omaa syytään työsuorituksesta estyneenä - kunnallisen luottamustehtävän suorittamisen vuoksi (kunnan hallituksen, valtuuston tai lautakunnan jäsenenä tai käräjäoikeuden lautamiehenä) - muulla työvapaalla yhteensä enintään 30 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuoden aikana edellyttäen, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 työntekijä lomanmääräytymisvuoden aikana on ollut työssä vähintään 22 työpäivää. Mikäli työntekijä saa työvapaan ajalta vuosilomaa tai lomakorvausta muun työnantajan palvelussuhteen perusteella, voidaan tällainen poissaoloaika jättää kokonaan lukematta työssäolopäivien veroiseksi. Muuksi työvapaaksi katsotaan myös edellä kohdissa 2, 5 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä6 mainitut ajat ylittävät poissaoloajat. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun - osallistuu työnantajan kustantamaan yli 55-vuotiaiden työkyvyn edistämiseen ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäentyöhyvinvoinnin parantamiseen tarkoitettuun kuntoutukseen.
b) toimihenkilölle5. Työsuhteen kestoaikaa laskettaessa otetaan huomioon sosiaalivakuutusalalla yhteensä palveltu aika sekä muu TELKissä työskentelyä vastaava työkokemus.
6. Aika, joka jonka työntekijä on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötälakiin perustuvalla äitiys-, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 isyys- ja vanhempainvapaalla sekä hoitovapaalla otetaan huomioon työssäoloajan veroisena määriteltäessä työsuhteen kestoaikaan sidottuja etuuksia.
7. Enintään kolmen kuukauden palkaton poissaolo otetaan huomioon laskettaessa työsuhteen kestoaikaa. Kuitenkin lapsen syntymään liittyvät poissaolot otetaan huomioon kuten 12 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetssä on erikseen sovittu.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä8. Työsuhteen päättyessä lomakorvaus määräytyy sen mukaan, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäkuinka paljon työntekijä saisi lomaa tämän pykälän nojalla.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1Työntekijän vuosilomaoikeuden määrittävät työssäolon veroiset päivät lasketaan kertomalla tehdyt työvuorot luvulla 1,5. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin Määrättäessä työntekijän oikeutta vuosilomaan vuosilomalain 11 7 §:n 3 momentissa säädetään2 momentin 6. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
ckohdan (koulutukseen osallistuminen) Milloin toimihenkilölle tarkoittamasta poissaolosta luetaan työssäolon veroisiksi päiviksi vuosilomalaista poiketen enintään 20 työpäivää kerrallaan. Työntekijän sairastuessa niin että hänen vuosilomansa siirtyy myöhemmin pidettäväksi, maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksiasairausajan palkka vuosiloman ajalle sijoittuvan työvuorojärjestelmään sisältyvien työvuorojen mukaisesti. Jos 12-tuntiset työvuorot sovitaan käyttöön otettavaksi vain osassa tehdasta, on nämä palkan luonteiset erät maksettava mahdollista sopia 8-tunnin työvuoroja tekevien osastojen työvuorokauden aloittamisesta kello 07.00 ja juhlapyhäjakson aloittamisesta kello 23.00. Tällöin työvuorokausi ja juhlapyhäjakso päättyvät vastaavasti tuntia myöhemmin. Paikalliset osapuolten selvittävät sopimisen yhteydessä menettelytavat, joilla tehtaan häiriötön käynti turvataan poissaolotilanteissa. Poissaoloja voi aiheutua esimerkiksi sairaustilanteissa tai työntekijän osallistuessa koulutukseen. Osa-aikatyöntekijän palkka maksetaan tehtyjen työtuntien mukaan tuntipalkkana. Tuntipalkkaa korotetaan työehtosopimuksen määräyksien mukaisesti sunnuntaina, arkipyhinä ja juhlapyhinä tehdyiltä työtunneilta. TAM15, TAM25, TAM35 TAM17 ja TAM27 Työntekijät, jotka työskentelevät työaikamuodossa, jossa säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa ja 8 tuntia päivässä, ansaitsevat työajanlyhennysvapaita jokaiselta tekemältään säännöllisen työajan 8 tunnin työvuorolta. Työajanlyhennysvapaat annetaan työvuoroista noudattaen työehtosopimuksen työajanlyhennysvapaiden antamista koskevia määräyksiä. Tätä määräystä sovelletaan myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäTAM17 ja TAM27 työaikamuodoissa joulun ja juhannuksen juhlapyhäjakson työskentelystä.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Vuosiloma. 11 Vuosilomaan nähden noudatetaan voimassa olevaa vuosilomalakia. Vuosiloma annetaan lain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikaToimihenkilöllä, minkä tässä tarkoitettu henkilö jonka työsuhde on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssälomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään vuoden, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäon oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
22 Vuosilomasta älköön vähennettäkö lyhyttä tilapäislomaa, jonka toimihenkilö on saanut hänen perheessään sattuneen sairaustapauksen tai läheisen omaisen kuoleman johdosta tai yhteiskunnallisten luottamustehtävien hoitamista varten.
3 Lomaoikeutta laskettaessa otetaan huomioon kaikki samalla työnantajalla palveltu aika.
4 Lakisääteiseltä vuosilomaltaan työhön palaavalle toimihenkilölle suoritetaan lomaltapaluurahaa 50 % vuosiloma-ajan ennakonpidätyksen alaisesta ansiosta. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamistaLomaltapaluuraha lasketaan siitä palkasta, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella sitenjoka saadaan, että kun kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja näin saatu päiväpalkka kerrotaan vuosilomalain mukaisten lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenVaihtoehtoisesti voidaan sopia jo ansaitun vuosiloman osalta lomarahan korvaamisesta vastaavalla vapaalla.
b) toimihenkilölle5 Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, joka on suorittanut jatkuvasti että toimihenkilö aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötäsovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Lomaltapaluuraha maksetaan kuitenkin, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, mikäli työhön paluu estyy muusta kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetääntoimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetLomaltapaluurahaa ei makseta määräaikaisen työsuhteen päättyessä lomakautena.
c) Milloin 6 Vanhuus- tai työkyvyttömyys-, varhennetulle vanhuus- tai yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle maksetaan ylityöstälomaltapaluurahaa 50 % siitä vuosilomapalkasta ja mahdollisesta vuosilomakorvauksesta, vuorotyöstäjohon toimihenkilö on oikeutettu.
7 Jos toimihenkilö sairastuu vuosilomansa aikana, aloittamis- ei työnantajalla ole oikeutta nostaa vuosilomaan sisältyviltä sairauspäiviltä sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, vaan se maksetaan suoraan toimihenkilölle.
8 Jos toimihenkilö haluaa, hänen vuosilomastaan ei vähennetä sellaista aikaa, jonka hän määräyksestä joutuu olemaan reservinkertausharjoituksissa tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäväestösuojelukursseilla.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Vuosiloman antaminen Vuosiloma annetaan lain mukaanvuosilomalain mukaisesti. Vuosiloman Kun vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan määrätään, lasketaan työsuhteen jatkumisaikaan myös ˗ työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toi- mihenkilön opiskelun vuoksi. Opiskelun tulee olla sellaista, että se lisää toimihenkilön ammattipätevyyttä ammat- tipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös työtehtävissään. ˗ se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä. Työaikapankkivapaat luetaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman pituutta laskettaessa. Paikallisesti voidaan sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yh- dessä tai useammassa jaksossa. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä voidaan paikallisesti sopia, että vuosiloma tai sen osa voi sijoittua työajan tasoittumisjärjestelmiin sisältyviin vapaajaksoihin. Mikäli työaika on järjestetty 12-tuntisiksi vuoroiksi ja toimihenkilö työskentelee työajan tasoit- tumisjärjestelmän mukaisesti, hänen vuosilomakertymäänsä eivät vaikuta ne poissaolot, jotka johtuvat työajan järjestämisestä. Työnantajan irtisanoessa toimihenkilön työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisin toimihenkilön henkilöön liittyvien perustein työnantaja voi määrätä toimihenkilön pitämään ansaitut lomat ir- tisanomisaikana lomakaudesta riippumatta. Pidetyn vuosiloman ajalta maksetaan vuosiloma- palkka ja lomaraha tämän pykälän mukaisesti.
2. 2 Vuosilomapalkka- ja korvaus Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta mak- samisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena vuosilomakor- vauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella lasketaan siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkkaEnintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta loma- palkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanomaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan:
a) Lomapalkka määritellään siten, joudutaan että kuukausipalkka osoittamaan ositetaan toisaalta työssäoloajalta maksettuun ja toisaalta loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaanJotta näin tapahtuisi, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista suositellaan, että vuosilomapalkka lasket- taisiin osa-ajan palkanlaskentaa palkanlaskentamenettelyä käyttäen. Työsuhteen päättyessä pitämättömästä vuosilomasta maksettavan lomakorvauksen päi- väpalkka muodostetaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 25 ja kertomalla se korvattavien lomapäivien lukumäärällä.
b) toimihenkilölleToimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan suori- tetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen keski- määräinen päiväpalkka siten, kuin joko vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänssä säädetyllä taikka muulla paikallisesti sovitulla tavalla. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla sa- malla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä§ 2 momentin säännök- siä.
3 Lomaraha Toimihenkilölle maksetaan lomarahana 50 prosenttia hänen tässä sopimuksessa tarkoitetusta vuosilomapalkastaan. Laskettaessa lomarahaa jaetaan kuukausipalkka luvulla 25 ja kerrotaan vuosilomalain mukaisten lomapäivien lukumäärällä. Puolet lomarahasta maksetaan vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Puolet maksetaan sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin toimihenkilön palkka ensimmäiseltä vuosiloman jälkei- seltä työpäivältä maksetaan, tai olisi maksettu, ellei toimihenkilö olisi estynyt palaamasta työ- hön. Lomaraha maksetaan myös jo päättyneeltä lomanmääräytymisvuodelta maksettavan lomakor- vauksen osalta, mikäli toistaiseksi voimassa oleva työsuhde päättyy lomakautena muusta kuin toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä tai mikäli määräaikainen työsuhde päättyy loma- kautena. Eläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle maksetaan lomaraha vuosilomakorvauksesta. Toimihenkilölle, joka suoritettuaan asevelvollisuuden tai naisten vapaaehtoisen asepalveluk- sen palaa palvelusajan päätyttyä työhön, maksetaan lomaraha siitä vuosilomakorvauksesta, joka hänelle maksettiin hänen astuessaan asepalvelukseen. Lomaraha voidaan paikallisesti sopia maksettavaksi kesäloman osalta ja/tai talviloman osalta joko kiinteänä yrityksessä noudatettavana lomarahan maksupäivänä tai vuosilomapalkan maksamisen yhteydessä. Sen lisäksi voidaan sopia lomarahan maksamisesta joko yhtenä tai useampana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään lomaa seuraavan lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia lomarahan kor- vaamisesta vastaavalla vapaalla, joka on pidettävä edellä tarkoitetun lomanmääräytymisvuo- den loppuun mennessä. Lomarahavapaa lasketaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosiloman ansainnassa. Työnantaja voi maksaa lomarahan myös seuraavalla tavalla: Kahtena palkanmaksuajankoh- tana, joista toinen sijoittuu kesälomakaudelle ja toinen talvilomakaudelle. Työnantajan tulee vuosittain, luottamusmiestä kuultuaan, ilmoittaa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä, milloin maksuajankohdat ovat 2.5. alkavana kesälomakautena ja sitä seuraavana talviloma- kautena. Ellei työnantaja ole ilmoittanut maksuajankohtia, ne ovat kesäloman osalta 15.6. ja talviloman osalta 15.2. tai mainittujen ajankohtien jälkeen lähinnä seuraavien palkanmaksujen yhteydessä. Lomaraha tulee olla maksettuna kesäloman osalta viimeistään heinäkuun lop- puun mennessä. Tämä ei muuta lomarahan saamisen edellytyksiä. Mikäli toimihenkilön työsuhde päättyy ennen lomarahan paikallisesti sovittua maksuajankoh- taa, maksetaan lomaraha työsuhteen päättyessä, jos toimihenkilö muutoin on lomarahaan oi- keutettu. Työnantajalla on tuotannollisista syistä oikeus antaa vuosiloman kesälomaosuudesta 18 lo- mapäivää ylittävä loman osa yhdenjaksoisena lomakauden ulkopuolella. Tämän loman osalta maksetaan kaksinkertainen lomaraha.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. 1 Toimihenkilöiden vuosilomiin noudatetaan vuosilomalain määräyksiä, el- lei jäljempänä ole toisin sovittu.
2 Ennen 1.1.1984 Vapon palvelukseen tulleilla toimihenkilöllä, joiden osalta on silloin sovittu 36 päivän lomaoikeudesta ja talvilomapidennyk- sestä, noudatetaan silloin sovittua vuosilomamenettelyä.
3 Vuosiloma annetaan lain mukaantyönantajan määräämänä ajankohtana. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä Työnantajan ja toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö sopimuksesta voidaan osa kesälomasta antaa lomakauden (2.5.-30.9.) ulkopuolella. Xxxxxxxxxx on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyäkuitenkin käytettävä huhtikuun loppuun mennessä.
24 Vuosilomaa ei vähennä lyhyt tilapäisloma, jonka toimihenkilö on saanut perheessä sattuneen sairauden tai läheisen omaisen kuoleman vuoksi tai reservin kertausharjoitusten, väestönsuojelukurssin tai sellaisten yhteiskunnallisten luottamustehtävien hoitamista varten, joista ei ole oikeutta kieltäytyä.
5 Lomapäiviksi luetaan kaikki muut päivät paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, itsenäisyyspäivä, juhannusaatto, jouluaatto, pääsiäislauantai ja vappupäivä.
6 Mikäli vuosiloma jaetaan osiin, tulee vajaiden kalenteriviikkojen ja yksittäisten lomapäivien osalta määrätä kutakin tällaisista päivistä koostuvaa viittä päivää kohden yksi vapaa arkilauantai lomapäiväksi.
7 Kalenterikuukausi oikeuttaa lomaan, jos toimihenkilö on ollut työssä vähintään 14 päivää. Vuosilomapalkka Osa-aikaisessa työsuhteessa olevalla toimihenkilöllä on maksettava ennen oikeus lomaan kalenterikuukaudelta, jonka aikana hän on ollut työssä vähintään 35 tuntia.
8 Työntekijällä on oikeus siirtää vuosilomaa ensimmäisestä sairauspäiväs- tä lukien, jos hän on vuosiloman alkaessa tai sen aikana työkyvytön sai- rauden tai tapaturman vuoksi. Työntekijällä on myös pyynnöstä oikeus loman alkamistatai sen osan siirtämi- seen, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella sitenjos tiedetään, että työntekijä joutuu lomansa aikana sairaanhoi- toon, jonka aikana hän on työkyvytön. Mikäli henkilö haluaa vuosilomansa siirrettäväksi, tulee hänen välittö- mästi sairastuttuaan pyytää xxxxx siirtoa esimieheltään ja toimittaa ter- veydenhuollon ammattihenkilön kirjoittama sairauslomatodistus esimie- helleen. Vuosilomaa voidaan siirtää vasta ilmoituspäivästä lukien. Työntekijä on loman siirron johdosta sairauslomalla. Xxxxxxxxxxxx pää- tyttyä vuosiloma jatkuu ja päättyy alkuperäisen vuosilomasuunnitelman mukaisesti. Xxxxxxx päättää siirretyn vuosiloman ajankohdan. Oikeus vuosiloman siirtämiseen sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden perusteella ei koske lomarahavapaita eikä ns. xxxxx- xxx vapolaisten pidennyspäiviä.
9 Vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus lasketaan jakamalla kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä25.
10 Lomaltapaluuraha on 50 % vuosilomapalkasta. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan Se maksetaan heinäkuun palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäenLomakauden ulkopuolella pidettävältä lomanpidennykseltä lomaltapaluurahaa ei makseta.
b) toimihenkilölle11 Eläkkeelle jääviä toimihenkilöitä lukuun ottamatta, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetäänei työsuhteen päätty- essä maksettavasta vuosilomakorvauksesta makseta lomaltapaluura- haa. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetTyösuhteen aikana pidetystä lomasta lomakorvaus maksetaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiä12 Työnantajan ja toimihenkilön kesken voidaan sopia lomaltapaluurahan vaihtamisesta vapaaksi.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosilomaan ja lomakorvaukseen määräytyy vuo- silomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka Työntekijä ansaitsee vuosilomaa kultakin täydeltä lomanmääräy- tymiskuukaudelta kaksi ja puoli arkipäivää, jos työsuhde loman- määräytymisvuoden loppuun (31.3.) mennessä on maksettava kestänyt vähintään vuoden. Mikäli työsuhde on lo- manmääräytymisvuoden loppuun mennessä kestänyt alle vuoden, ansaitsee työntekijä vuosilomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
3. Työnantaja vahvistaa vuosiloman ajankohdan. Vuosilomasta on 24 päivää sijoitettava kesälomakaudel- le, joka on 1.5. – 30.9. välinen aika. Vuosiloman sijoittamisesta voidaan työnantajan ja työntekijän välillä so- pia toisin vuosilomalain säännösten mukaisesti.
4. Työnantajan tulee ilmoittaa vuosilo- man ajankohdasta viimeistään kuu- kautta ennen vuosiloman alkamista. Mikäli tämä ei ole mahdollista tulee loman ajankohdasta kuitenkin ilmoittaa viimeistään kaksi viikkoa ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle5. Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan määräämänä ajankoh- tana, jolleivät työnantaja ja työn- tekijä keskenään sovi vuosiloman pitämisen ajankohdasta. Ennen loman ajankohdan määräämistä työnantajan on varattava työnteki- jälle tilaisuus esittää mielipiteensä loman ajankohdasta. Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otetta- va huomioon työntekijöiden esityk- set ja noudatettava tasapuolisuutta lomien sijoittamisessa.
6. Vuosiloman ajalta työntekijälle mak- setaan vuosilomapalkka vuosiloma- lain säännösten mukaan.
7. Jos työntekijä on työssä niin har- voina päivinä, ettei hän ansaitse vuosilomaa, maksetaan hänelle lomakorvauksena 9 % työssäolon ajalta maksetusta tai maksettavak- si erääntyneestä palkasta. Mikäli työntekijän työsuhde lomanmää- räytymisvuoden loppuun mennessä on kestänyt vähintään vuoden, on lomakorvaus 11,5 %.
8. Työntekijän, joka on suorittanut jatkuvasti ollut pitkäaikai- sesti poissa töistä sairaudesta, tapa- turmasta tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötälääkinnällisestä kuntou- tuksesta johtuen, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin oikeus vuosilomaa täydentäviin lisäpäiviin ja lisäpäiviltä maksettavaan korvaukseen mää- räytyy vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä9. Jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa synnytyksen, vuorotyöstäsairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, aloittamis- loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Jos työkyvyttömyys alkaa vuosilo- man tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksiasen osan aikana, työnteki- jällä on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työky- vyttömyyspäivät. Omavastuupäi- vät eivät saa vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. Työntekijän on viivytyksettä pyy- dettävä työnantajalta vuosiloman aikanasiirtoa ja työnantajan pyynnöstä esitettävä lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys työkyvyttömyydestä.
10. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäTyösuhteen päättyessä työnteki- jällä on oikeus vuosiloman sijasta saada lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta.
Appears in 1 contract
Samples: Työsuhteen Ehdot
Vuosiloma. 1. Vuosiloma annetaan lain Työntekijän oikeus vuosilomaan ja lomakor- vaukseen määräytyy vuosilomalain mukaan. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aika, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2. Vuosilomapalkka Työntekijä ansaitsee vuosilomaa kultakin täy- deltä lomanmääräytymiskuukaudelta kaksi ja puoli arkipäivää, jos työsuhde lomanmää- räytymisvuoden loppuun (31.3.) mennessä on maksettava kestänyt vähintään vuoden. Mikäli työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun men- nessä kestänyt alle vuoden, ansaitsee työn- tekijä vuosilomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
3. Työnantaja vahvistaa vuosiloman ajankoh- dan. Vuosilomasta on 24 päivää sijoitettava kesälomakaudelle, joka on 1.5. – 30.9. väli- nen aika. Vuosiloman sijoittamisesta voidaan työnantajan ja työntekijän välillä sopia toisin vuosilomalain säännösten mukaisesti.
4. Työnantajan tulee ilmoittaa vuosiloman ajankohdasta viimeistään kuukautta ennen vuosiloman alkamista. Mikäli tämä ei ole mahdollista tulee loman ajankohdasta kuiten- kin ilmoittaa viimeistään kaksi viikkoa ennen loman alkamista, ellei paikallisesti ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinä. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle5. Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan määräämänä ajankohtana, jolleivät työnan- taja ja työntekijä keskenään sovi vuosiloman pitämisen ajankohdasta. Ennen loman ajan- kohdan määräämistä työnantajan on va- rattava työntekijälle tilaisuus esittää mielipi- teensä loman ajankohdasta. Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon työntekijöiden esitykset ja noudatettava tasa- puolisuutta lomien sijoittamisessa.
6. Vuosiloman ajalta työntekijälle maksetaan vuosilomapalkka vuosilomalain säännösten mukaan.
7. Jos työntekijä on työssä niin harvoina päivinä, ettei hän ansaitse vuosilomaa, maksetaan hänelle lomakorvauksena 9 % työssäolon ajalta maksetusta tai maksettavaksi eräänty- neestä palkasta. Mikäli työntekijän työsuhde lomanmääräytymisvuoden loppuun mennes- sä on kestänyt vähintään vuoden, on loma- korvaus 11,5 %.
8. Työntekijän, joka on suorittanut jatkuvasti ollut pitkäaikaisesti poissa töistä sairaudesta, tapaturmasta tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötälää- kinnällisestä kuntoutuksesta johtuen, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin oikeus vuosilomaa täydentäviin lisäpäiviin ja lisäpäi- viltä maksettavaan korvaukseen määräytyy vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotuksetmukaan.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä9. Jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa synnytyksen, vuorotyöstäsairauden tai tapatur- man vuoksi työkyvytön, aloittamis- loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankoh- taan. Jos työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksiasen osan aikana, työntekijällä on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös oikeus pyynnös- tään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyys- päivät. Omavastuupäivät eivät saa vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilo- maan. Työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työn- antajalta vuosiloman aikanasiirtoa ja työnantajan pyynnöstä esitettävä lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys työkyvyttö- myydestä.
10. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain 9 §:n säännöksiäTyösuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus vuosiloman sijasta saada lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta.
Appears in 1 contract
Samples: Työsuhteen Ehdot
Vuosiloma. 1▪ Vuosilomapäivien lukumäärä (30) määräytyy taulukon rivin B mukaan, koska työntekijä ei olisi ollenkaan työssä (ainoastaan lomalla) lomanmääräytymisvuoden lomakautena 2.5.–30.9.2012. Vuosiloma annetaan lain mukaan▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2012–2013 työntekijälle kertyy uutta lomaa huhti–toukokuulta eli kahdelta kuukaudelta taulukon 1 rivin B mukaan 5 päivää. Vuosiloman pituutta määrättäessä luetaan ▪ Riviä B käytetään, koska työntekijä ei olisi työssä enää loman- määräytymisvuoden lomakautena 2.5.–30.9.2013. Tämä loma maksetaan lomakorvauksena työsuhteen jatkumisaikaan myös työsuhteen kestoaika saman päättyessä. ▪ Työntekijän nykyinen työsuhde alkaa 1.11.2012 ja jatkuu edelleen. ▪ Työntekijällä on nykyisen työnantajan hyväksymää kokemus- lisään oikeuttavaa aikaisempaa palvelusaikaa yli 15 vuotta. ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2012–2013 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 3 rivin A mukaan viideltä täydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 9 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 3 käytetään, koska työntekijä ei ole lomanmääräytymis- vuoden loppuun mennessä yhtäjaksoisesti nykyisen työnantajan palveluksessa ennen työsuhteen keskeytymistä toimihenkilön ammattipätevyyttä hänen tehtävissään lisäävän opiskelun johdosta sekä myös se aikakuutta kuukautta. ▪ Riviä A käytetään, minkä tässä tarkoitettu henkilö on opiskelunsa kestäessä sanotun työnantajan työssä, mikäli koska työsuhde jatkuu välittömästi opiskelun päätyttyä.
2ja vuosiloma pidetään lomana. Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista▪ Lomanmääräytymisvuonna 2013–2014 ja sitä seuraavina vuosina palvelussuhteen jatkuessa keskeytymättä, ellei paikallisesti työntekijä ansaitsee vuosilomaa taulukon 1 mukaisesti. ▪ Työntekijän työsuhde kestää 1.10.2012–30.9.2013. ▪ Työsuhde ajoittuu kahdelle lomanmääräytymisvuodelle 2012–2013 ja 2013–2014. ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2012–2013 käytetään taulukkoa 3, koska nykyinen työsuhde jatkuu lomanmääräytymisvuoden loppuun (31.3.2013) mennessä yhtäjaksoisesti alle vuoden, eikä työntekijällä ole sovittu sen maksamisesta säännönmukaisina palkanmaksupäivinäkokemuslisään oikeuttavaa aikaisempaa palvelua vähintään viittä vuotta. Vuosilomapalkkana tai vuosilomakorvauksena maksettava päiväpalkka lasketaan
a▪ Taulukon 3 rivin A mukaan työntekijälle kertyy vuosilomaa kuudelta ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2013–2014 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 2 rivin B mukaan kuudelta täydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 13 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 2 käytetään, koska työsuhde tulee kestäneeksi yhden vuoden (30.9.2013) kuukausipalkan perusteella siten, että kuukausipalkka jaetaan luvulla 25 ja kerrotaan lomapäivien lukumäärällä. Kun käytännössä halutaan määritellä lomapalkka, joudutaan kuukausipalkka osoittamaan työssäoloajalta maksettuun ja loma-aikaan kohdistuvaan palkkaan. Näiden tulee yhdessä aina vastata kuukausipalkkaa. Koska luvun 25 käyttäminen kuukausipalkan jakajana ei aina johda normaaliin kuukausipalkkaan, palkka on tällöin tasattava lomaa seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Tämän vuoksi suositellaan vuosilomapalkan laskemista osa-ajan palkanlaskentaa käyttäen.
b) toimihenkilölle, joka on suorittanut jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvaa vuorotyötä, suoritetaan vuosiloman ajalta kuukausipalkan lisäksi vuorotyölisän perusteella laskettu keskimääräinen päiväpalkka siten, kuin vuosilomalain 11 §:n 3 momentissa säädetään. Edellä tarkoitettua keskimääräistä päiväpalkkaa laskettaessa otetaan samalla huomioon myös muut jatkuvat tai säännöllisesti toistuvat sopimusperusteiset lisät sekä säännöllisesti toistuvat sunnuntaityökorotukset.
c) Milloin toimihenkilölle maksetaan ylityöstä, vuorotyöstä, aloittamis- tai lopettamistyöstä kiinteitä kuukausikorvauksia, on nämä palkan luonteiset erät maksettava myös vuosiloman tämän lomanmääräytymisvuoden aikana. Luontoisetujen käsittelyssä noudatetaan vuosilomalain ▪ Työntekijän työsuhde kestää 1.7.2010–31.3.2013 ja hänellä on kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa 2 vuotta. ▪ Työsuhde ajoittuu kolmelle lomanmääräytymisvuodelle: 2010–2011, 2011–2012 ja 2012–2013. ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2010–2011 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 3 rivin A mukaan 9 §:n säännöksiätäydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 17 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 3 käytetään, koska yhtäjaksoinen palvelu jatkuu ennen lomamääräytymisvuoden loppua (31.3.2011) alle vuoden. ▪ Riviä A käytetään, koska työsuhde jatkuu ja vuosiloma pidetään lomana. ▪ Lomanmääräytymisvuodelta 2011–2012 työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 2 rivin A mukaan 12 täydeltä loman- määräytymiskuukaudelta 28 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 2 käytetään, koska työsuhde tulee kestäneeksi yhden vuoden tämän lomanmääräytymisvuoden aikana. ▪ Riviä A käytetään, koska työsuhde jatkuu ja vuosiloma pidetään kokonaan lomana. ▪ Työntekijän työsuhde kestää 1.6.2012–20.2.2013 ja ajoittuu yhdelle lomanmääräytymisvuodelle (2012–2013). ▪ Lomanmääräytymisvuodelta työntekijälle kertyy vuosilomaa taulukon 3 rivin B mukaan 9 täydeltä lomanmääräytymis- kuukaudelta 15 vuosilomapäivää. ▪ Taulukkoa 3 käytetään, koska työsuhde kestää loman- määräytymisvuoden loppuun mennessä alle yhden vuoden. ▪ Riviä B käytetään, koska vuosilomapäivät maksetaan lomakorvauksena. ▪ Riviä B käytettäisiin, vaikka työntekijä pitäisi vuosilomapäivät lomana työsuhteen aikana, koska hän ei olisi työssä työsuhteen päättymisen vuoksi lomavuoden lomakautena (2.5.–30.9.2013) vähintään kuutena päivänä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus