Common use of Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä Clause in Contracts

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä tai käytetyistä aineista ja jätteistä, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

Appears in 8 contracts

Samples: Elisaaren Laidunalueen Maanvuokrasopimus, Sopimuksen Muut Ehdot, Sopimuksen Muut Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Maaperän pilaantuminen Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli Vuokralaisen on tutkit- tava alueen maaperä ja pohjavesi, mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipilaantumista. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin alu- een maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua ai- heudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen velvol- linen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Vuokralainen vastaa vuokra-ajan päättyessä pilaantumisesta, ellei vuokralainen osoita, että pilaantuminen on aiheutunut ennen vuokra- suhteen alkamista. Vuokralainen vastaa kuitenkin myös ennen vuokra- suhteen alkamista aiheutuneesta pilaantumisesta, jos se on aiheutunut vuokralaisen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut tai vuok- ralaisen taikka vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuok- rasuhteen alkamista aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen vuokralainen kustannuksellaan myös tämän puhdistamisestapuh- distamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on päättyessä velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta siivoamaan vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaanpanemaan paikan muutoin kuntoon. Edellä mainitut vuokralaisen velvollisuudet koskevat kokonaisuudes- saan ensimmäisen maanvuokrasopimuksen alkamispäivän ja tämän maanvuokrasopimuksen päättymispäivän välistä aikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päättymistä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennelmat ja laitteet perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päättymistä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä säilyteistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokralainen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra--aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-viimeistään vuokra- ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden viranomaisten edellyttämään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä myynnistä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: www.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen luovuttamaan vuokranantajalle vuokra-ajan päättyessä alu- een hallinnan ja omistusoikeuden sillä olevaan rakennukseen aineso- sineen, tarpeistoineen ja liittymineen kolmen (3) kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen päättymisestä. Vuokralainen on velvollinen viemään pois luovutta- maan edellä mainitut vapaina, sopimuksen mukaisessa kunnossa, sii- vottuina ja tyhjinä irtaimistosta. Mikäli kuitenkin vuokra-alueella olevan omaisuutensaoleva rakennus on tulipalossa vaurioi- tunut tai muutoin tuhoutunut, vuokralainen on velvollinen luovuttamaan vuokranantajalle vuokra-alueen hallinnan kuuden (6) kuukauden kulut- tua vuokrasopimuksen päättymisestä. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan velvollinen luo- vuttamaan vuokra-alueen vapaana, purettuna ja panemaan paikan muutoin kuntoonsiivottuna. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle ennen hallin- nan luovutusta riittävän selvityksen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toimin- nasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen alue tai osa siitä on vuokra-ajan päättyessä aikana pilaantunut, vuokralai- nen on velvollinen puhdistamaan vuokra-kunnostamaan ennen hallinnan luovutusta vuokra- alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua ai- heudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen velvol- linen esittämään vuokranantajalle (Helsingin kaupungin maaomaisuu- den kehittäminen ja tontit –palvelulle) kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ennen hallinnan luovutusta ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus oi- keus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet toimen- piteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset kustannuk- set vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella julki- sella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen ot- taen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan vuokrasopimuksen päättymisen jälkeiseltä jälkei- seltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna sa- notulla tavalla jätetty vuokranantajan vapaa- seen vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle kaupungille riittävän selvityksen sekä aikaisemman että tämän vuokrasopimuksen aikana alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella alu- eella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen on tutkittava tutkit- tava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalueen maaperä tai pohjavesi on tämän tai aikaisemman vuokrasopimusten mukaisena vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän maaperän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhem- minkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokra- xxxxxx on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppu- raportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus aiheutunut pilaantunei- suus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen vuokralainen myös tämän tä- män puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on tämän tai aikaisempien vuokraso- pimusten mukaisena aikana sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-maa- aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan poista- maan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi velvollisuuk- sien täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaanmukaisena kaupungin vapaassa hallinnassa.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Kiinteistöliittymien osalta vuokralainen on oikeutettu saamaan ao. laitokselta normaalin, käytön päättymiseen liittyvän palautuksen. Mikäli liittymät jäävät vuokranantajan tai alueen seuraavan haltijan käyttöön, on vuokralainen oikeutettu saamaan niistä korvauksen siltä osin kuin sen maksamat liittymismaksut jäävät seuraavan hyväksi. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päättymistä velvollinen esit- tämään esittämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on viimeistään vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden viranomaisten edellyttämään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä vuokraajan päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden ellei vuokranantajan kanssa toisin ole kirjallisesti sovittu. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on viimeistään vuokra-ajan päättyessä velvollinen omalla kustannuksellaan puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden viranomaisten edellyttämään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin Mikäli vuokralainen ei vuokra-ajan päättyessä vie omaisuuttaan vuokra-alueelta vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustu-vien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty kaupungin vapaaseen hallintaan. Alueella on suoritettava tarkastuskatselmus kahden (2) viikon kuluessa vuokra-ajan päättymisestä. Vuokralaisen on sovittava katselmuksen suorittamisajasta etukäteen vuokranantajan vapaa- seen hallintaankanssa.

Appears in 1 contract

Samples: dev.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle päättymistä velvolli- nen esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin alu- een maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua ai- heudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen velvol- linen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella julki- sella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen ot- taen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhemmin- kään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokralai- nen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppura- portin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Autopaikoitusalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kunnalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle Iitin kunnan teknisille palveluille kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kunnan vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Liiketontin Maanvuokrasopimus (Luonnos)

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään purkamaan / vie- mään pois vuokra-alueella sijaitsevat omistamansa rakennukset. Li- säksi vuokralainen on velvollinen viemään pois omistamansa laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuu- den. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on velvollinen hakemaan lupaa rakennuksen purkami- selle tai siirtämiselle kolme (3) kuukautta ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päätty- mistä. Mikäli purkaminen ei suojelumääräysten tai muun syyn vuoksi ole mah- dollista, vuokralainen on velvollinen esit- tämään vuokranantajalle luovuttamaan rakennukset kaupun- gille korvauksetta. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymistä velvolli- nen esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän alu- een maaperän, pohjaveden ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta sen pilaantumi- sesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamisellerakentami- selle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisestaloppu- raportin. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella julki- sella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen ot- taen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-vuokra alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toimin- nasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin alu- een maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua ai- heudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen velvol- linen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Autopaikoitusalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhemmin- kään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokralai- nen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppura- portin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen kustannuksellaan myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset ja muut vuokrasopimukseen pe- rustuvat saatavat vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päättymistä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle päättymistä velvolli- nen esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokra- lainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden viranomaisten edellyttämään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen vuokranantajal- le puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi velvollisuuk- sien täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä pe- riä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla vuok- ranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla vuok- ranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustu- vien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta korvaus- ta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimus Numero

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhemmin- kään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokralai- nen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppura- portin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä.

Appears in 1 contract

Samples: Teollisuusalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Maaperän pilaantuminen Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli Vuokralaisen on tutkit- tava alueen maaperä ja pohjavesi, mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipilaantumista. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän alu- een maaperän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua myö- hemminkään aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokra- lainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppu- raportin. Vuokralainen vastaa vuokra-ajan päättyessä pilaantumisesta, ellei vuokralainen osoita, että pilaantuminen on aiheutunut ennen vuokra- suhteen alkamista. Vuokralainen vastaa kuitenkin myös ennen vuokra- suhteen alkamista aiheutuneesta pilaantumisesta, jos se on aiheutunut vuokralaisen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut tai vuok- ralaisen taikka vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuok- rasuhteen alkamista aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen vuokralainen kustannuksellaan myös tämän puhdistamisestapuh- distamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on päättyessä velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta siivoamaan vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaanpanemaan paikan muutoin kuntoon. Edellä mainitut vuokralaisen velvollisuudet koskevat kokonaisuudes- saan ensimmäisen maanvuokrasopimuksen alkamispäivän ja tämän maanvuokrasopimuksen päättymispäivän välistä aikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toimin- nasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin alu- een maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua ai- heudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen velvol- linen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan aja päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Autopaikoitusalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhemmin- kään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokralai- nen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppura- portin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan. Edellä mainitut vuokralaisen velvollisuudet koskevat kokonaisuudes- saan ensimmäisen maanvuokrasopimuksen alkamispäivän ja tämän maanvuokrasopimuksen päättymispäivän välistä aikaa.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksi- neen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toimin- nasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhemmin- kään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokralai- nen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppura- portin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Teollisuusalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen luovuttamaan ehtojen täyttyessä jäljempänä 15 b §:ssä mainittua lunastuskorvausta vastaan vuokranantajalle vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensaalueen hallinnan ja omistusoikeuden sillä oleviin suojeltuihin ra- kennuksiin ainesosineen, tarpeistoineen ja liittymineen kolmen (3) kuu- kauden kuluttua vuokrasopimuksen päättymisestä. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen vel- vollinen luovuttamaan edellä mainitut vapaina, sopimuksen mukaisessa kunnossa, siivottuina ja panemaan paikan muutoin kuntoontyhjinä irtaimistosta. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen vuok- ralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään myöhemmin- kään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokralai- nen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportinloppura- portin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen kustannuksellaan myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset ja muut vuokrasopimukseen pe- rustuvat saatavat vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan. Lunastusvelvollisuus Vuokra-ajan päättyessä vuokranantaja on velvollinen lunastamaan vuokra-alueella sijaitsevat vuokralaisen suojellut rakennukset sekä mak- samaan niistä lunastuskorvauksen kolmen (3) kuukauden kuluttua vuokra-alueen hallinnan ja rakennusten omistuksen tultua tämän sopi- muksen mukaisin ehdoin luovutetuksi. Vuokranantaja maksaa lunastuskorvauksena vuokralaiselle joko 60 % rakennusten teknisestä nykyarvosta tai 60 % rakennusten markkina-ar- vosta, mikäli tämä on teknistä nykyarvoa alhaisempi. Rakennusten markkina-arvo määritetään seuraavin ehdoin: - yleisesti hyväksyttyjen kiinteistöarvioinnin periaatteiden mukaan, - vuokrasuhteen päättymisen ajankohdan mukaan siinä kunnossa, missä raken- nukset silloin ovat, - huomioon ei oteta maan arvon kohoamista, rakennusten mahdollista tuottoa, eikä ylellisyyslaitteita, eikä laitteita ja/tai rakennelmia, joita on käytetty muu- hun kuin vuokrasopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen ja - oletuksella, että maanvuokrasopimuksen mukaista vuokra-aikaa olisi jatkettu markkinaehtoisella maanvuokralla ja vastaavilla tonteilla vuokrasopimuksen päättymisen ajankohtana noudatetuin tavanomaisin ehdoin 30 vuodeksi. Lunastuskorvauksen maksamisen edellytyksenä on, että vuokralainen on täyttänyt kaikki tämän vuokrasopimuksen mukaiset velvoitteensa. Vuokranantajalla on oikeus kuitata lunastuskorvauksesta mahdolliset tä- hän sopimukseen perustuvat erääntyneet saatavat, minkä jälkeen mah- dollinen ylijäämä tulee vuokralaiselle tai jäljempänä mainituin tavoin pan- tinhaltijoille. Lunastuskorvausta ei suoriteta, mikäli vuokrasuhde päätetään vuokra- laisen vuokrasopimuksen ehtojen rikkomisen perusteella. Lunastuskorvausta ei suoriteta myöskään, mikäli vuokranantaja tarjoaa ennen vuokra-ajan päättymistä vuokralaiselle vuokra-ajan pidentämistä tuolloin kaupungin vastaavanlaisissa maanvuokrauksissa käyttämin ta- vanomaisin ehdoin ja käyvällä vuokralla vuokra-alueen sijainti, käyttötar- koitus ja ominaisuudet huomioon ottaen vähintään kymmeneksi (10) vuodeksi, mutta vuokralainen ei hyväksy tarjousta. Mikäli vuokra-aikaa maanvuokralain 9 §:n 2 momentin mukaisesti piden- netään, siirtyy vuokranantajan velvollisuus maksaa edellä mainittu lu- nastus pidennetyn vuokra-ajan loppuun tai siihen saakka, kunnes sopi- mus muutoin lakkaa. Mikäli vuokraoikeuteen ja vuokra-alueella sijaitseviin rakennuksiin on vahvistettu velan vakuudeksi kiinnityksiä, vuokranantaja suorittaa pan- tinhaltijoille, edellä mainitun lunastushinnan vuokranantajan tämän vuokrasopimuksen perusteella olevat saatavat vähennettynä etuoikeus- järjestyksen mukaisesti todellisia saatavia vastaan, minkä jälkeen mah- dollinen ylijäämä tulee vuokralaiselle.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokravelvollinen vuokrasuhteen päättyessä poistamaan kustannuksellaan vuokrakohteesta kaikki hallitsemansa, omistamansa tai kolmannen omistama omaisuus, laitteet ja rakennelmat perustuksineen ja jättämään kohteen vuokranantajan vapaaseen hallintaan. Vuokra-ajan alueen tulee olla tavanomainen kuluminen huomioon ottaen hyvässä alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrasuhteen päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensasaada korvausta sopimuksen kohteen arvoa nostavista perusparannus- tai muista töistä. Vuokratilassa tulee järjestää edellä mainitun toteamiseksi sopimusosapuolten kesken tarkastuskatselmus ennen vuokrasopimuksen päättymistä. Vuokralaisen on sovittava katselmuksen suorittamisajasta etukäteen vuokranantajan yhteyshenkilön kanssa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä tai käytetyistä aineista ja jätteistä, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessäyhteyshenkilön hyväksymään kuntoon. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä laiminlyö tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aantarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet ne vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen vuokrakohteen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue vuokrakohde on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen vapaaseen hallintaan. Vuokralaisen tulee vuokra-ajan päättyessä lisäksi esittää vuokranantajalle riittävä selvitys siitä, mitä toimintaa alueella on harjoitettu ja mitä jätteitä tai aineita alueella säilytetään tai on säilytetty sekä onko maaperän todettu saastuneen tai onko maaperässä jätteitä tai aineita, jotka voivat aiheuttaa maaperän saastumista.

Appears in 1 contract

Samples: dev.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen ja muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden sekä siivoamaan vuokra-alueen. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan velvollinen hakemaan lupaa rakennuksen purkamisel- le tai siirtämiselle kolme kuukautta ennen vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonajan päättymistä. Mikäli purku- tai siirtolupaa ei myönnetä rakennussuojeluun liittyvästä syystä, siirtyy rakennus ilman eri toimia kaupungin omistukseen korva- uksetta. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle kaupungille riittävän selvityksen sekä aikaisemman että tämän vuokrasopimuksen aikana alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella alu- eella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on tämän tai aikaisemman sopimuksen mukaisena vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kiinteis- töviraston tonttiosastolle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella julki- sella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen ot- taen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Autogrillin Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois luovuttamaan vuokranantajalle vuokra- alueen hallinnan ja omistusoikeuden sillä olevaan rakennukseen ainesosineen, tarpeistoineen ja liittymineen kolmen (3) kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen päättymisestä. Vuokralainen on velvol- linen luovuttamaan edellä mainitut vapaina, sopimuksen mukai- sessa kunnossa, siivottuina ja tyhjinä irtaimistosta. Mikäli kuitenkin vuokra-alueella olevan omaisuutensaoleva rakennus on tulipalossa vau- rioitunut tai muutoin tuhoutunut, vuokralainen on velvollinen luovut- tamaan vuokranantajalle vuokra-alueen hallinnan kuuden (6) kuu- kauden kuluttua vuokrasopimuksen päättymisestä. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan velvollinen luovuttamaan vuokra-alueen vapaana, purettuna ja panemaan paikan muutoin kuntoonsiivottuna. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle ennen hallinnan luovutusta riittävän selvityksen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta harjoite- tusta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tar- vittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen alue tai osa siitä on vuokra-ajan päättyessä aikana pilaantunut, vuok- ralainen on velvollinen puhdistamaan kunnostamaan ennen hallinnan luovutusta vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua myöhem- minkään aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen Vuokra- lainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen (Helsingin kau- pungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle) kunnos- tuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ennen hallinnan luovutusta ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla vuokrananta- jalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset täyttämiseksi tar- peelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katso- mallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat ai- heutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä mai- nituista toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien vuok- rasopimukseen perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta kor- vausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen vuokrasopimuksen päättymi- sen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna kohdassa sanotulla tavalla jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaanvapaaseen hal- lintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Esisopimus Rakennusten Kaupasta Ja Tonttien Maanvuokrauksesta

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omis- tamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen sa- moin velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle päättymistä velvolli- nen esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-vuokra- alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin pilaantuneen maaperän sen hetkisen lainsäädännön mukaisesti siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia aiheudu lisäkustan- nuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla vuokranan- tajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus omai- suus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla vuokranan- tajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla huuto- kaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tarkoi- tuksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden käyttää omaisuu- den myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien toimenpiteistä aiheutu- vien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa perustuvien saata- viensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omis- tamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen sa- moin velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle päättymistä velvolli- nen esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden viran- omaisten edellyttämään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla vuokranan- tajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus omai- suus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla vuokranan- tajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla huuto- kaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tarkoi- tuksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden käyttää omaisuu- den myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien toimenpiteistä aiheutu- vien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa perustuvien saata- viensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: dev.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden ellei vuokranantajan kanssa toisin ole kirjallisesti sovittu. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän maa-perän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on viimeistään vuokra-ajan päättyessä velvollinen omalla kustannuksellaan puhdistamaan vuokraalueen viranomaisten edellyttä-alueen maa- perän ja pohjaveden mään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin Mikäli vuokralainen ei vuokra-ajan päättyessä vie omaisuuttaan vuokra-alueelta vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty kaupungin vapaaseen hallintaan. Alueella on suoritettava tarkastuskatselmus kahden (2) viikon kuluessa vuokra-ajan päättymisestä. Vuokralaisen on sovittava katselmuksen suorittamisajasta etukäteen vuokranantajan vapaa- seen hallintaankanssa.

Appears in 1 contract

Samples: dev.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omis- tamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen sa- moin velvollinen siivoamaan ja panemaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonkun- toon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle kaupungille riittävän selvityksen sekä tämän vuokrasopimuk- sen että edellä sanottujen aikaisempien vuokrasopimusten vuokra- aikana alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jät- teistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumistapi- laantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalueen maaperä tai pohjavesi on tämän tai edellä sanot- tujen aikaisempien vuokrasopimusten vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuok- ralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-vuokra- alueen maa- perän maaperän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus aiheutunut pilaantunei- suus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen vuokralainen myös tämän tä- män puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on tämän tai edellä sanottujen aikai- sempien vuokrasopimusten vuokra-aikana sijoitettu jätteitä tai luontaisista luontai- sista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen velvolli- nen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty mukaisena vuokranantajan vapaa- seen hallintaanvapaassa hallinnassa.

Appears in 1 contract

Samples: Teollisuusalueen Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra- alueella sijaitsevat asuntolaivat, rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden, ellei vuokranantajan kanssa joltakin osin toisin sovita. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonpoistamaan sieltä mahdolliset jätteet. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän maaperän, sedimenttien, veden tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä maaperä, sedimentit, vesi ja pohjavesi sekä sedimenttipohjavesi. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän maaperän, sedimentit, veden ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen vuokralainen kustannuksellaan myös tämän pilaantuneisuuden puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-vuokra- alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti viranomaisten hyväksymällä tavalla puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: www.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois kustannuksellaan omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään esittämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän maaperän, pohjaveden (tai pohjaveden sedimentin) pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumistapilaantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä maaperä, pohjavesi (ja pohjavesi sekä sedimentti). Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen vuokralainen kustannuksellaan myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset ja muut vuokrasopimukseen perustuvat saatavat vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen vapaaseen hallintaan. Alueella on suoritettava tarkastuskatselmus kahden (2) viikon kuluessa vuokra-ajan päättymisestä. Vuokralaisen on sovittava katselmuksen suorittamisajasta etukäteen vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle päättymistä velvolli- nen esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen Tarvittaessa vuokra- laisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen vuokralai- nen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin alu- een maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua ai- heudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen velvol- linen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvolli- suuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella julki- sella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen ot- taen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: husd360fi.oncloudos.com

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaomaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päättymistä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin maaperän siten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupungin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne kustannuksellaan vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. päättyessä Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen kaupungin vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimuksen Ehdot

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensaole- van omaisuuden. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalu- een. Vuokralainen on hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymiseen mennessä päättymistä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Perustellusta syystä vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperä. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan kunnostamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin sitenmaaperän si- ten, ettei niiden sen pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua aiheudu lisäkustannuksia alueen alu- een rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle Helsingin kaupun- gin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessäloppurapor- tin. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymi- sestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla vuokran- antajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset kustannuk- set vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen vuokralai- sen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden omai- suuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla Vuokran- antajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä maini- tuista toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien vuokrasopimuk- seen perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-vuokra- alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen va- paaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Esisopimus Rakennusten Kaupasta Ja Tonttien Maanvuokrauksesta

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonalueen. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle esittämään kaupungille riittävän selvityksen alueella vuokra-aikana harjoitetusta toi- minnasta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai käytetyistä aineista ja jätteistäaineista, jotka voivat ovat voineet aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, Tarvittaessa vuokralaisen on tutkittava osoitettava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimenttimaaperän puhtaus ympäristöviranomaisten vaatimalla tavalla. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuuttaalue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-viimeistään vuokra- ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden viranomaisten edellyttämään kuntoon sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen puhdistuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden kolmen (13) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aanvelvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-vuokra- alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti viranomaisten hyväksymällä tavalla puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: www.hel.fi

Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on vuokraVuokra-ajan päätyttyä on vuokratilat ja kaupungin omistama ka- lusto palautettava hyvässä kunnossa kaupungin hallintaan. PL 4820 Toivonkatu 2 A +000 0 0000000 +000 0 00000000 0201256-6 Vuokratiloihin vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjauk- set jäävät vuokrasuhteen päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensakorvauksetta kaupungin hy- väksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokrasitoutuu vuok- ra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoonajan päätyttyä poistamaan kaikki asentamansa kiinteät laitteet, mikäli vuokranantaja sitä edellyttää. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta viemään pois omistamansa kalusteet sekä alueella säilytetyistä tai käytetyistä aineista ja jätteistämuun vuokratiloissa olevan omaisuutensa, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselleellei vuokranantajan kanssa toisin ole kir- jallisesti sovittu. Vuokralainen on samoin velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli siivoamaan vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolellealueen. Vuokrauskohteessa pidetään poismuuton yhteydessä katselmus, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisestajoka dokumentoidaan. Mikäli vuokra-alueen maaperään Vuokralaisen on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessäsovittava katselmuksen suorittamisesta etukäteen liikuntapalveluiden kanssa. Vuokraus- kohteen tulee olla tavanomainen kuluminen huomioon ottaen hy- vässä kunnossa. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessävastaa kustannuksellaan sellais- ten toiminnastaan johtuneiden katselmuksessa havaittujen puut- teellisuuksien tai vikojen korjaamisesta, jotka eivät johdu tavan- omaisesta kulumisesta. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kahden viikon kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aankorjannut tarkastuskatselmuksessa mahdollisesti havaittuja puutteellisuuksia, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä toi- menpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: www.hel.fi