Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 57 contracts
Samples: Työehtosopimus, Collective Agreement, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen lomau- tuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen Täl- lainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 12 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen lo- mautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua jat- kua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua perus- tua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamistaalkamis- ta. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 9 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Työehtosopimus, Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 8 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomauttami- sen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus tar- koitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työnanta- jan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 8 contracts
Samples: Työehtosopimus, Rautatiealan Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua jat- kua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän työnteki- jän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamistaalka- mista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakesto- aika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 8 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 8 contracts
Samples: Toimihenkilösopimus, Toimihenkilösopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja Työantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 7 contracts
Samples: Työehtosopimus, Kemianalan Toimihenkilösopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomaut- tamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta an- tamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua pe- rustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus so- pimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiinsään- nöksiin.
Appears in 6 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyt- tämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimuksellesopimuk- selle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn tekemisen alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakesto. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 4 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Collective Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomautta- misen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työn- antajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen ti- lapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä ei- kä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 4 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu arvi- oitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toi- mihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn tekemisen alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakesto. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomaut- tamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta anta- matta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua perus- tua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus sopi- mus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiinsään- nöksiin.
Appears in 3 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu ar- vioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa kan- taa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 3 contracts
Samples: Kumiteollisuuden Työntekijöitä Koskeva Työehtosopimus, Kumiteollisuuden Työntekijöitä Koskeva Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyt- tämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimuksellesopimuk- selle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Toimihenkilösopimus, Tekstiili Ja Muotialan Toimihenkilösopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua jat- kua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihen- kilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamistaalka- mista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyt- tämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi välittö- mästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselleso- pimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä yhtey- dessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyt- tämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselleväliseen sopimukseen. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Valtion Yleinen Virka Ja Työehtosopimus, Valtion Yleinen Virka Ja Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän työn- tekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakes- toaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Local Agreement, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomauttami- sen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työn- antajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen tila- päisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Irtisanomissopimus, Irtisanomissopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomautta- misen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työn- antajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen tilapäi- sen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomautta- misen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työn- antajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen tila- päisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiinsäännök- siin.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakesto- aika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Öljy , Maakaasu Ja Petrokemian Teollisuuden Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän työn- tekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakes- toaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä sil- lä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyttä- misen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkes- keyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi välit- tömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä yh- teydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja Työantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus sopi- mus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Kemianalan Toimihenkilösopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua jat- kua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän työnteki- jän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamistaalka- mista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkes- keyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli mi- käli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomaut- tamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta anta- matta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua perus- tua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiinsäännök- siin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen lomau- tuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa työttömyys- turvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomautta- misen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työn- antajan ja työntekijän toimihenkilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiinsäännök- siin.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyttämi- sen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen Tällai- nen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää selvit- tää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua jat- kua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän toimihen- kilön väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakes- toaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän toimihenkilön välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.. Pöytäkirjamerkintä:
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyt- tämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi välittö- mästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimuksellesopi- mukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä yhtey- dessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Ilmailutietoteknisten Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta uut- ta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen te- kemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää selvit- tää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien koske- vien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyt- tämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi välittö- mästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselleso- pimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä yhtey- dessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisenkeskeyttä- misen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen Tällai- nen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomaut- tamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta anta- matta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua pe- rustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus so- pimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiinsään- nöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeenjäl- keen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselleväliseen sopimukseen. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaikakesto- aika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa työt- tömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Lomautuksen keskeyttäminen. Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen Lomautta- misen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan työn- antajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen tila- päisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus