Common use of Työaika Clause in Contracts

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajan, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalle, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 4 contracts

Samples: Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus, Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus, Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajan, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalle, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 50 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 2 contracts

Samples: Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus, Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanKeskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastos- ta, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevarastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva-ahtaus. Laiva-ahtausta öisin suoritettaessa tulee huomioida TES :n paikallisia työaikasopi- muksia koskevat määräykset. Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona keskimäärin 34,5 tuntia viikossa. Työajat ovat kello 06.00 - 14.00, jonka vuosilomaoikeus 14.00 - 22.00 ja 22.00 - 06.00. Työajat voivat paikallisesti sopien olla kello 07.00 - 15.00, 15.00 - 23.00 ja 23.00 - 07.00. Työehtosopimusta muutetaan soveltuvin osin. Työntekijät ovat velvolliset työskentelemään tämän sopimuksen tarkoittamassa 3- vuorotyössä. Ensisijaisesti 3-vuorotyössä käytetään siihen halukkaita työntekijöitä, mutta mikäli vuorotyöhön ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttasaada näin riittävästi työntekijöitä, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtiosoitetaan työntekijät vuoroperiaatteen mukaan. Täydennettäessä 3-vuorotyötä tilapäisesti (vuorotteluva- paa, johon sisältyy opintovapaa, kesälomasijaisuudet, perhevapaat) voi työnantaja kuitenkin poiketa vuoroperiaatteesta ja valita työntekijät ensisijaisesti osaamisen perusteella. Täydennettäessä 3-vuorotyötä muutoin kuin tilapäisesti voidaan vuoroperiaatteesta poiketa sopimalla asiasta luottamusmiehen kanssa. Vähennettäessä keskeytymättömän kolmivuorotyön tarjoamista tehdään se vapaa- ehtoisuuden pohjalta ja tarvittaessa vuoroperiaatteen mukaan. Näistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille työntekijöille vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivääkaksi viikkoa aikaisemmin. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainKeskeytymättömään kolmivuorotyöhön (37) osoitetaan vain vakinaisia työntekijöitä. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun Kuitenkin työvuorosta poisjääneen työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluuntilalle voidaan nimetä myös tilapäinen työntekijä, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenkun todetaan, että samaa ansaintajaksoa vakituinen työntekijä on estynyt saapumasta työvuo- roonsa. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (37) työntekijöillä on oikeus kahteen 20 minuutin taukoon ateriointia tai virkistäytymistä varten. Taukojen sijoittelu sovitaan paikallisesti. Mikäli paikallisesti on sovittu tai vakiintuneesti sovellettu laajempaa taukokäytäntöä noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälleseuraavia periaatteita: - kussakin vuorossa tulee olla 2 kpl vähintään 20 minuutin taukoa - taukojen määrä ei sopimusmääräyksen johdosta lisäänny, joka kesäkuun 30. päivään mennessä jos taukoja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenkaksi tai enemmän - yli 40 minuuttia vuoroa kohti ollut yhteenlaskettu taukoaika säilyy, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväämutta voidaan kohdistaa uudestaan tarkoituksenmukaisesti siten kuin paikallisesti sovitaan. Jos työntekijä taas työpaikalla on esimerkiksi alkanut hoitaa povakiintuneesti sovellettu taukojärjestelyä 20 min. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12tauko + 15 min. lukienkahvitauko, hän tulee jatkossa soveltaa 20 min. + 20 min. taukoa vuoron aikana. Jos entinen järjestelmä on 30.6ollut 20 + 15 + 15 eli yhteensä 50 min., sovelletaan kahta 20 min. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäiväätaukoa ja sovitaan, mihin 10 min. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä emtauko-osuus sijoitetaan. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (Tällöin voidaan esim. 1.7pidentää toista taukoa tai pitää kolmas ns. – 30.6kahvitauko 10 minuutin mittaisena. Työntekijä voidaan siirtää tilapäisesti työvuoroluettelon mukaisesta ilta- tai yövuoros- ta aamuvuoroon, mutta ei aamuvuorosta ilta- tai yövuoroon. Aamuvuoroon siirretylle työntekijälle maksetaan kuitenkin työvuoroluettelon mukainen vuorolisä.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 2 contracts

Samples: Ahtausalan Työehtosopimus, Ahtausalan Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanSäännöllisen työajan pituus sovitaan työsopimuksella ja järjestetään työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa. Työaika voidaan sopia keskimääräiseksi. Työaikalain piiriin kuuluvien toimihenkilöiden osalta voidaan paikallisesti sopia päivittäisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallekuitenkin niin, että työaika enintään vuoden mittaisena ajanjaksona tasoittuu sovittuun keskimäärään. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä laaditaan etukäteen työajan käyttösuunni- telma ajanjaksoksi, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainkuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän tasaaminen toteutetaan enintään vuoden mittaisella ajanjaksolla. Työai- kapankkisopimuksessa voidaan sopia yli vuoden pituisesta tasoittumisjaksosta. Paikallisesti voidaan sopia liukuvan työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluunjärjestämisestä, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun liukuvan työajan xxx- xxxxxxxxxxxx ja lasten vanhem- pien tapaamisiinkertymästä työaikalaista poiketen, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenkuitenkin niin, että samaa ansaintajaksoa kertymä voi olla enintään 120 tuntia. Työaikalain mukainen liukuvan työajan seurantajakso on 6 kuukautta. Paikallisesti seurantajaksoksi voidaan sopia enintään 12 kuukautta. Ellei paikallisesti toisin sovita, pysyvästä muutoksesta voimassaolevaan työaika- järjestelmään ilmoitetaan asianomaisille toimihenkilöille kaksi viikkoa ennen muu- toksen toimeenpanoa ja tilapäisestä muutoksesta, mikäli mahdollista, viikkoa en- nen muutoksen toimeenpanoa, kuitenkin viimeistään kolmantena muutoksen toi- meenpanoa edeltävänä päivänä. Ylityötä on työ, jota tehdään työnantajan määräyksestä toimihenkilön suostumuk- sin työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin, kun säännöllinen työaika on lyhyempi kuin keskimäärin 8 tuntia vuoro- kaudessa ja 40 tuntia viikossa. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seurantajakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä koskevista syistä työajan enimmäismäärän seu- rantajaksoksi voidaan paikallisesti sopia enintään 12 kuukautta. Ylityökorvausten ja lisätyön osalta noudatetaan kaikkiin työntekijöihintyöaikalain määräyksiä. TyöntekijällePaikallisesti voidaan sopia lisä-, joka kesäkuun 30yli- ja sunnuntaityön korvaamisesta näiden töi- den arvioituun määrään perustuvalla erillisellä kiinteällä kuukausikorvauksella. päivään mennessä Paikallisesti sopien voidaan poiketa työehtosopimuksen 4 §:n ja työsopimuksen määräyksistä työaikaa koskien. Osapuolten on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenkuitenkin kaikissa tapauksissa noudatettava ehdottomia työaikalain koskevia säännöksiä. Järjestelyä suunniteltaessa tulee keskustella järjestelyn tarpeesta, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväähyödystä yri- tykselle ja osapuolten työaikatarpeista sekä sopia toteutustavasta ja korvaukses- ta. Jos työntekijä taas paikallisesti sovitaan työajan sijoittamisesta arkipyhälle, ei arkipyhän ajalta makseta työaikalain mukaista sunnuntaityökorotusta, ellei toisin sovita. Paikalli- sesti sovittavan järjestelyn tarkoituksena on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukienedistää työaikaratkaisuja, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6joilla tue- taan yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä ylempien toimihenkilöiden yksilöl- listen työaikatarpeiden huomioon ottamista.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanKeskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, lastentarhanopettajan varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva-ahtaus, laiva- ahtausta öisin suoritettaessa tulee huomioida TES :n paikallisia työaikasopimuksia koskevat määräykset. Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona keskimäärin 34,5 tuntia viikossa. Työajat ovat kello 06.00–14.00, 14.00–22.00 ja 22.00–06.00. Työntekijät ovat velvolliset työskentelemään tämän sopimuksen tarkoittamassa 3-vuorotyössä. Ensisijaisesti 3-vuorotyössä käytetään siihen halukkaita työntekijöitä, mutta mikäli vuorotyöhön ei saada näin riittävästi työntekijöitä, osoitetaan työntekijät vuoroperiaatteen mukaan. Täydennettäessä 3-vuorotyötä tilapäisesti (vuorotteluvapaa, opintovapaa, kesälomasijaisuudet, perhevapaat) voi työnantaja kuitenkin poiketa vuoroperiaatteesta ja valita työntekijät ensisijaisesti osaamisen perusteella. Täydennettäessä 3-vuorotyötä muutoin kuin tilapäisesti voidaan vuoroperiaatteesta poiketa sopimalla asiasta luottamusmiehen kanssa. Vähennettäessä keskeytymättömän kolmivuorotyön tarjoamista tehdään se vapaa- ehtoisuuden pohjalta ja tarvittaessa vuoroperiaatteen mukaan. Näistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille työntekijöille vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin. Keskeytymättömään kolmivuorotyöhön (37) osoitetaan vain vakinaisia työntekijöitä. Kuitenkin työvuorosta poisjääneen työntekijän tilalle voidaan nimetä myös tilapäinen työntekijä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (37) työntekijöillä on oikeus kahteen 20 minuutin taukoon ateriointia tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevirkistäytymistä varten. Taukojen sijoittelu sovitaan paikallisesti. Mikäli paikallisesti on sovittu tai vakiintuneesti sovellettu laajempaa taukokäytäntöä noudatetaan seuraavia periaatteita: - kussakin vuorossa tulee olla 2 kpl vähintään 20 minuutin taukoa - taukojen määrä ei sopimusmääräyksen johdosta lisäänny, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä jos taukoja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenkaksi tai enemmän - yli 40 minuuttia vuoroa kohti ollut yhteenlaskettu taukoaika säilyy, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväämutta voidaan kohdistaa uudestaan tarkoituksenmukaisesti siten kuin paikallisesti sovitaan. Jos työntekijä taas työpaikalla on esimerkiksi alkanut hoitaa povakiintuneesti sovellettu taukojärjestelyä 20 min. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12tauko + 15 min. lukienkahvi- tauko, hän tulee jatkossa soveltaa 20 min. + 20 min. taukoa vuoron aikana. Jos entinen järjestelmä on 30.6ollut 20 + 15 + 15 eli yhteensä 50 min., sovelletaan kahta 20 min. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäiväätaukoa ja sovitaan, mihin 10 min. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä emtauko-osuus sijoitetaan. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (Tällöin voidaan esim. 1.7pidentää toista taukoa tai pitää kolmas ns. – 30.6kahvitauko 10 minuutin mittaisena. Työntekijä voidaan siirtää tilapäisesti työvuoroluettelon mukaisesta ilta- tai yövuorosta aamuvuoroon, mutta ei aamuvuorosta ilta- tai yövuoroon. Aamuvuoroon siirretylle työn- tekijälle maksetaan kuitenkin työvuoroluettelon mukainen vuorolisä. Keskeytymättömässä kolmivuorossa otetaan valmisteluun liittojen välillä 12 h työaikamuoto vuoden 2019 loppuun mennessä. Vuoden 2020 alusta malli otetaan koeluontoisesti käyttöön Kotkassa, Oulussa, Raumalla ja Kemissä, mikäli paikallisesti asiasta sovitaan. Osapuolet voivat halutessaan nimetä valmisteluun ns. kentän jäseniä.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 2 contracts

Samples: Ahtausalan Työehtosopimus, Ahtausalan Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanSäännöllisen työajan pituus sovitaan työsopimuksella ja järjestetään työaikalain mukaan. Työaikalain piiriin kuuluvien ylempien toimihenkilöiden osalta voidaan paikallisesti sopia päi- vittäisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista, lastentarhanopettajan kuitenkin niin, että työaika enintään vuo- den mittaisena ajanjaksona tasoittuu sovittuun keskimäärään. Liukuvan työajan säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentävä tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallepidentävä liukuma-aika voi olla enintään neljä tuntia ja enimmäiskertymä enintään +/- 40 tuntia, ellei paikallisesti toi- sin sovita. Sovittaessa saldokertymiä voidaan antaa vapaana kokonaisina päivinä. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä laaditaan etukäteen suunnitelma työajan tasaamises- ta vähintään ajaksi, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainkuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun tasaaminen voidaan toteuttaa enintään vuoden mittaisena ajanjaksona. Paikallises- ti sovitaan työajan tasoittumisen periaatteista. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta edellä olevan kohdan mukaiseen työaikajärjes- telmään ilmoitetaan asianomaisille toimihenkilöille mikäli mahdollista, viikkoa ennen muu- toksen toimeenpanoa, kuitenkin viimeistään kolmantena muutoksen toimeenpanoa edeltä- vänä päivänä. Vuoden 2016 kilpailukykysopimukseen perustuva vuosityöajan pidentäminen 1.1.2017 lu- kien keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta toteutetaan ensisijaisesti paikallisesti sopimalla luottamusmiehen kanssa. Osa-aikaisilla työntekijöillä työajan piden- nys toteutetaan suhteessa työsopimuksessa sovitun työajan pituuteen. Muutos voidaan to- teuttaa esimerkiksi kokonaisina päivinä. Jos vuosityöajan pidentämisestä ei ole sovittu pai- kallisesti, kokoaikaisen työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun työaikaa pidennetään lisäämällä vuorokautista työaikaa enintään kahdeksaan tuntiin ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenviikoittaista työaikaa enintään 40 tuntiin kuitenkin niin, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijällevuosittainen työaika pidentyy enintään 24 tuntia ja niin, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6että pidentäminen kokonaisina päi- vinä toteutetaan sopimalla luottamusmiehen kanssa.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanSäännöllisen työajan pituus sovitaan työsopimuksella ja järjestetään työaikalain mukaan. Työaikalain piiriin kuuluvien ylempien toimihenkilöiden osalta voidaan paikalli- sesti sopia päivittäisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista, lastentarhanopettajan kuitenkin niin, että työaika enintään vuoden mittaisena ajanjaksona tasoittuu sovittuun keski- määrään. Liukuvan työajan säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentävä tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallepidentävä liukuma-aika voi olla enintään neljä tuntia ja enimmäiskertymä enintään +/- 40 tuntia, ellei paikallisesti toisin sovita. Sovittaessa saldokertymiä voidaan antaa vapaana kokonaisina päivinä. Paikallisesti voidaan sopia liukuvan työajan järjestämisestä, liukuvan työajan liukumarajoista ja kertymästä edellisestä kappaleesta poiketen, kuitenkin niin, että kertymä voi olla enintään 120 tuntia. Työaikalain 12 §:n mukaisena liukuvan työajan enimmäismäärän seurantajak- sona voidaan käyttää 12 kuukautta tai kalenterivuotta. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä laaditaan etukäteen suunnitelma työajan tasaamisesta vähintään ajaksi, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainkuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän tasaaminen voidaan toteuttaa enintään vuo- den mittaisena ajanjaksona. Paikallisesti sovitaan työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluuntasoittumisen peri- aatteista. Ellei paikallisesti toisin sovita, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiinmuutoksesta edellä olevan kohdan mukaiseen työaikajärjestelmään ilmoitetaan asianomaisille toimihenkilöille mikäli mahdol- lista, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikallaviikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6kuitenkin viimeistään kolman- tena muutoksen toimeenpanoa edeltävänä päivänä.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: ytn.fi

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanSäännöllisen työajan pituus sovitaan työsopimuksella ja järjestetään työaikalain mu- kaan. Työaikalain piiriin kuuluvien ylempien toimihenkilöiden osalta voidaan paikallisesti so- pia päivittäisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista, lastentarhanopettajan kuitenkin niin, että työaika enintään vuoden mittaisena ajanjaksona tasoittuu sovittuun keskimäärään. Liukuvan työajan säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentävä tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallepidentävä liukuma- aika voi olla enintään neljä tuntia ja enimmäiskertymä enintään +/- 40 tuntia, ellei pai- kallisesti toisin sovita. Sovittaessa saldokertymiä voidaan antaa vapaana kokonaisina päivinä. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä laaditaan etukäteen suunnitelma työajan ta- saamisesta vähintään ajaksi, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainkuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun tasaaminen voidaan toteuttaa enintään vuoden mittaisena ajanjaksona. Paikallisesti sovitaan työajan tasoittumisen periaatteista. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta edellä olevan kohdan mukaiseen työaika- järjestelmään ilmoitetaan asianomaisille toimihenkilöille mikäli mahdollista, viikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa, kuitenkin viimeistään kolmantena muutoksen toi- meenpanoa edeltävänä päivänä. Vuoden 2016 kilpailukykysopimukseen perustuva vuosityöajan pidentäminen 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta toteute- taan ensisijaisesti paikallisesti sopimalla luottamusmiehen kanssa. Osa-aikaisilla työntekijöillä työajan pidennys toteutetaan suhteessa työsopimuksessa sovitun työ- ajan pituuteen. Muutos voidaan toteuttaa esimerkiksi kokonaisina päivinä. Jos vuosi- työajan pidentämisestä ei ole sovittu paikallisesti, kokoaikaisen työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun työaikaa pidennetään lisäämällä vuorokautista työaikaa enintään kahdeksaan tuntiin ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenviikoit- taista työaikaa enintään 40 tuntiin kuitenkin niin, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijällevuosittainen työaika pidentyy enintään 24 tuntia ja niin, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6että pidentäminen kokonaisina päivinä toteutetaan sopimal- la luottamusmiehen kanssa.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanTyöajan tulee olla sosiaalityöntekijän tekemän henkilökohtaisen avun päätöksen mukainen. Jos vammaiselle henkilölle on myönnetty henkilökohtaisen avun tunteja esimerkiksi arkipäiville, lastentarhanopettajan voi avustaja tehdä työtunteja vain arkipäivinä. Työaika voidaan sopia joko säännölliseksi viikoittaiseksi, epäsäännölliseksi viikoittaiseksi tun- timääräksi tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallekuukausikohtaiseksi tuntimääräksi. Henkilökohtaisen avun tunnit vapaa-aikaan voidaan määritel- lä myös vuositasolla. Jos avustajan tarpeessa esiintyy huomattavasti vaihtelua eri viikkojen välillä, suositellaan käytettäväksi epä- säännöllistä tuntimäärää. Jos tarvittavien työtuntien määrä vaihtelee, sen enimmäis- ja vähimmäismäärän tulee näkyä sopimuksessa. Tällöin sopimukseen kirjattu vähimmäismäärä on sitova. Yksittäisen avustajan säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia kuitenkin myös viikoittaisesta säännöllisestä työajasta, jolloin työtunnit voidaan järjestää myös keskimäärin 40 tunniksi viikossa. Mutta myös tuolloin vuorokautinen työaika saa olla enintään 8 tuntia. Viikoittaisen vapaa-ajan ja vuorokausilevon tulee kuitenkin toteutua myös tasoittumisjaksoa käytettäessä. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen säännöllisen työajan pidentämisestä enintään yhdellä tun- nilla. Säännöllisen työajan tulee tällöin tasoittua keskimäärin 40 tunniksi viikossa enintään neljän viikon ajan- jakson aikana. Yksittäisen viikon työaika saa olla enintään 45 tuntia. Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kan- nalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka vuosilomaoikeus aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhy- emmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta. Lepoaikaa ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttasaa sijoittaa välittömästi työ- päivän alkuun eikä loppuun. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtityöntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Päivittäisiä lepoaikoja ei lueta työaikaan, johon sisältyy jos työntekijä saa näinä aikoina esteettömästi poistua työpaikalta. Mikäli työntekijä ei voi poistua työpaikalta tauon ajaksi työn sitovuuden vuoksi, tulee hänelle antaa mahdollisuus ruokailuun työvuo- ron aikana. Työntekijälle on myös annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää11 tun- nin lepoaika. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 Vuorokausilevon lisäksi työntekijälle on pääsäännön mukaan annettava myös kerran viikossa vähintään 35 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijällekestävä keskeytymätön viikkolepoaika, joka kesäkuun 30on, mikäli mahdollista sijoitettava sunnuntain yhteyteen. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenSamalla työnantajalla voi olla useampi avustaja, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivääjolloin työntekijöiden yhteenlaskettu työtuntimäärä saa olla enintään Soiten henkilökohtaisen avun päätöksessä myönnetty tuntimäärä. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukienSoite ei maksa korvauksia päätök- sen ylittäneistä tunneista, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistävaan nämä jäävät avustettavan itsensä maksettavaksi, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä mikäli asiasta ei ole oikeutta rahakorvaukseensovittu muuta sosiaalityöntekijän kanssa. Työvuoroja laadittaessa tulee noudattaa työaikalakia. (xxx.xxxxxx.xx) Heta-liittoon kuuluvien työnantajien ja avustajien työsuhteisiin sovelletaan Heta-liiton ja JHL:n välistä työehto- sopimusta. Työehtosopimus antaa työaikalain mukaisiin määräyksiin verrattuna enemmän mahdollisuuksia työaikojen joustavaan suunnitteluun.

Appears in 1 contract

Samples: soite.fi

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajan, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalle, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivääTyöajasta sopiminen 1. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainTyösopimuksessa sovitaan keskimääräisestä vähimmäisviikkotyöajasta. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän Alle 37,5 tuntia tekevän viikkotyöajan ollessa ilman perusteltua syytä työsopimuksessa sovittua työaikaa pidempi se sovitaan todellista viikkotyöaikaa vastaavaksi. Työnantaja ja alle 37,5 tuntia tekevä työntekijä tarkastelevat toteutuneen työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolellatyösopimustuntien vastaavuutta. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ Toteutuneen viikkotyöajan tarkastelu on tehtävä pääsääntöisesti työpaikallavähintään puolen vuoden välein työnantajan määrittämänä ajankohtana. Tätä pidemmästä, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä mutta enintään vuoden mittaisesta tarkasteluvälistä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivääsovittava 23 §:n mukaisesti. Jos työntekijä taas työpaikalla on esimerkiksi alkanut hoitaa poluottamusmies, asiasta sovitaan hänen kanssaan. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän Tarkastelussa on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeenperusteltava kirjallisesti merkittävät poikkeamat työsopimustunteihin nähden. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistätarkastelu johtaa työsopimustuntien korottamiseen, niitä korotetut sopimustunnit otetaan huomioon seuraavaksi suunniteltavan viikon tiedoissa. Toteuttamisajankohdasta voidaan antaa työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti) sopia toisin. Työajasta sopiminen 1. Työsopimuksessa sovitaan keskimääräisestä vähimmäisviikkotyöajasta. Alle 37,5 tuntia tekevän viikkotyöajan ollessa ilman perusteltua syytä työsopimuksessa sovittua työaikaa pidempi se sovitaan todellista viikkotyöaikaa vastaavaksi. Työnantaja ja alle 37,5 tuntia tekevä työntekijä tarkastelevat toteutuneen työajan ja työsopimustuntien vastaavuutta. Toteutuneen viikkotyöajan tarkastelu on tehtävä vähintään puolen vuoden välein työnantajan määrittämänä ajankohtana. Tätä pidemmästä, mutta enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvaustavuoden mittaisesta tarkasteluvälistä on sovittava 23 §:n mukaisesti. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamattatyöpaikalla on luottamusmies, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseenasiasta sovitaan hänen kanssaan. Työnantajan on ilmoitettava etukäteen tarkastelun piirissä oleville työntekijöille tarkastelun ajankohta ja sen kattama ajanjakso. Tarkastelussa on perusteltava kirjallisesti merkittävät poikkeamat työsopimustunteihin nähden. Mikäli tarkastelu johtaa työsopimustuntien korottamiseen, korotetut sopimustunnit otetaan huomioon seuraavaksi suunniteltavan viikon tiedoissa. Toteuttamisajankohdasta voidaan työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti) sopia toisin.

Appears in 1 contract

Samples: www.pam.fi

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanLisätään työehtosopimuksen 9 §:n 3. kohtaan toinen kappale kuulumaan seuraavasti: Työnantajan ei tarvitse ilmoittaa viikkolistalla valmistautumiseen kuten maskeerauk- seen tai jälkitehtäviin käytettävää aikaa. Poistetaan työehtosopimuksen 9 §:n 6. kohdan neljäs kappale ja sitä koskeva pöytäkirja- merkintä. Muutetaan työehtosopimuksen 9 §:n 12. kohdan ensimmäinen kappale kuulumaan seuraa- vasti: Oopperalaulajalla on viikoittain keskimäärin kaksi vapaavuoroa, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallejoiden sijoittelusta työnantaja päättää. Tasoitusjakso on kolme kalenteriviikkoa. Mikäli oopperalaulaja antaa suostumuksen ylityöhön, jonka vuosilomaoikeus voidaan samalla sopia oopperalaulajan kanssa va- paavuoroista poikkeamisesta. Mikäli oopperalaulaja tekee tasoitusjakson aikana so- listityötä, ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäiväävapaavuoroja koskevia määräyksiä sovelleta. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenLiitot toteavat allekirjoituspöytäkirjamerkintänä, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihintyönantajan tulee kiinnittää erityistä huomiota oopperalaulajien työssäjaksamiseen ja työkuormitukseen. Työntekijälle, joka kesäkuun 30Työn suunnittelussa pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan riittävä palautumisaika erityisesti ruuhka- huippujen jälkeen. päivään mennessä Poistetaan 9 §:n 12. kohdan toisen kappaleen soveltamisohjeen ensimmäinen kappale. Muutetaan 9 §:n 15. kohta kuulumaan seuraavasti ja lisätään sitä koskeva soveltamisohje: Jos oopperalaulaja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukienvapaa lauantai-iltana, hän on 30.6vapaa myös lauantaipäivän muusta työstä, ellei siinä ole kysymys pääharjoituksesta, esityksestä, solisti- tai avus- tajatyöstä. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivääAvustajatyöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä kuorotehtävän harjoitusaikatau- lusta poikkeavaa avustajatehtävää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä emMuutetaan työehtosopimuksen 9 §:n 21. vapaapäiväoikeutta las- kettaessakohta kuulumaan seuraavasti: Oopperalaulajalle on annettava aamutyöjakson ja iltaharjoituksen tai näytännön vä- lissä vähintään 4 tunnin keskeytymätön vapaa-aika. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa Lisätään työehtosopimuksen 9 §:ään uusi 23. kohta kuulumaan seuraavasti ja muutetaan numerointi sitä vastaavasti: Henkilökohtaiseen valmistautumiseen ja jälkitehtäviin käytettävä aika ei muodosta lisä- tai ylityöperustetta. Muutetaan työehtosopimuksen 9 §:n 26. kohta kuulumaan seuraavasti: Kahden näytännön välinen aika lasketaan työaikaan kuuluvaksi ja sen on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvaustaoltava vä- hintään yksi tunti. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamattakahden näytännön välinen aika on kuitenkin vähintään neljä tuntia, työntekijällä sitä ei ole oikeutta rahakorvaukseenlasketa työaikaan kuuluvaksi. Kaksi kertaa näytäntövuodessa kahden näytännön välistä aikaa ei lueta työaikaan silloin, kun näytäntöjen välinen aika on lyhyempi kuin neljä tuntia. Lisätään työehtosopimuksen 9 §:ään uusi 29. kohta kuulumaan seuraavasti: Työajan enimmäismäärä Työaikalain (872/2019) 18 §:n mukaisen työajan enimmäismäärän tasoittumisjakson pituus on 12 kuukautta.

Appears in 1 contract

Samples: Oopperalaulajien Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajan| Yleistyöaika Osa-aikatyössä arkipyhäviikolla tai -jaksolla, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallejolla on työvuoroluette- loon suunniteltu vapaa-aikana annettavaa työaikakorvausta ja jolla on yllättävä poissaolo, jonka vuosilomaoikeus lisätyöraja on poissaolon ulkopuolelle suun- niteltu työaika lisättynä poissaolon ulkopuolelle suunnitellun vapaa- aikakorvauksen määrällä. Ylityöraja alenee poissaolon ajalle suunni- tellun säännöllisen työajan verran. ▪ Täysi työaika, ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttatyöaikajaksoa (viikkokohtainen tarkastelu). ▪ Viikoittainen ylityöraja on 38 h 45 min. ▪ Viikolla on 1 arkipyhä. Arkipyhälyhennys on 7 h 45 min. Säännöllistä työaikaa suunnitellaan viikolle 38 h 45 min – 7 h 45 min = 31 h, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtijoka osoittaa lisätyörajan. ▪ Viikolle tulee yllättävä poissaolo yhdelle päivälle. ▪ Ylityöraja on poissaolon ulkopuolelle suunniteltu työaika lisättynä arkipyhälyhennyksen määrällä. ▪ Poissaolon ulkopuolelle jäi suunniteltua työaikaa 25 tuntia. Ylityöraja on 25 h + 7 h 45 min = 32 h 45 min. ▪ Jos viikolla tehdään työtunteja yli 25 h, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava tämän ylittävä työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikallalisä- työtä 32 h 45 min saakka, siihen käytetty aika siltä osin kuin ei ole kyse vuorokauti- sesta ylityöstä. ▪ Täysi työaika, käytössä on 3 viikon työaikajakso. ▪ Työaikajakson 1. viikolla on 1 arkipyhä. Arkipyhälyhennys alentaa työaikajakson säännöllistä työaikaa 7 h 45 min. Työaikajaksolle suunnitellaan työaikaa 116 h 15 min – 7 h 45 min = 108 h 30 min. ▪ Lisätyötä voi syntyä sillä viikolla tai tehdyn työn määrä viikoilla, joilla arkipyhälyhen- nys on luotettavasti selvitettävä annettu. ▪ Arkipyhälyhennys oli suunniteltu annettavaksi kokonaisuudes- saan työaikajakson 3. viikon eri päivinä. Lisätyötä voi syntyä vain työaikajakson 3. viikolla enintään arkipyhälyhennyksen verran. ▪ Työaikajakson 3. viikolle tulee yllättävä poissaolo yhdelle päivälle. Ko. viikon ylityöraja on poissaolon ulkopuolelle suunniteltu työaika lisättynä arkipyhälyhennyksen määrällä. ▪ Viikolla 3 poissaolon ulkopuolelle jää tunteja 24 h. Ylityöraja on si- ten 24 h + 7 h 45 min = 31 h 45 min. Mikäli työtunteja tehdään yli 24 h, se on lisätyötä enintään arkipyhälyhennyksen verran, siltä osin kuin ei ole kyse vuorokautisesta ylityöstä. ▪ Osa-aikainen, säännöllinen työaika on keskimäärin 30 h viikossa, käytössä on 4 viikon työaikajakso. ▪ Lisä- ja ylityöhön ylityötä tarkastellaan työaikajaksokohtaisesti. ▪ Työaikajakson 1. viikolla on oltava työnantajan määräys1 arkipyhä. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. TyöntekijälleArkipyhälyhennys on 30 : 5 = 6 h. Työaikajaksolle suunnitellaan työaikaa 120 h – 6 h = 114 h, joka kesäkuun 30osoittaa lisätyörajan. päivään mennessä Ylityöraja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää4 x 38 h 45 min = 155 h. ▪ Jaksolle tulee yllättävä poissaolo kahden päivän ajalle. Jos työntekijä taas Poissaolo- ajan ajalle jää yhteensä 14 tuntia suunniteltua säännöllistä työ- aikaa. Poissaolon ulkopuolelle jää suunniteltua säännöllistä työ- aikaa 114 h – 14 h = 100 h. ▪ Lisätyöraja on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän poissaoloajan ulkopuolelle suunniteltu työaika 100 h. ▪ Ylityöraja on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot 155 h – 14 h = 141 h. ▪ 100 h ylittävä työ on lisätyötä ylityörajaan 141 h saakka siltä osin kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä kyse ei ole oikeutta rahakorvaukseenvuorokautisesta ylityöstä. ▪ Koska lisä- ja ylityötä tarkastellaan jaksokohtaisesti, suunnitellun arkipyhälyhennyksen sijoittelulla työvuoroluetteloon ei ole merkitys- tä lisä- ja ylityön tarkastelussa.

Appears in 1 contract

Samples: Allekirjoituspöytäkirja

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanMuutetaan 2 §:n alla olevia kohtia. Muutoin 2 § pysyy ennallaan. Yliviivatut kohdat poistetaan ja ao määräykset muutetaan seuraavasti: Säännöllinen työaika on enintään 10 9 tuntia vuorokaudessa ja enintään 45 tuntia viikossa. Kilpailukykysopimuksen mukainen työajanpidennys Työmarkkinakeskusjärjestöjen vuonna 2016 solmiman kilpailukykysopimuk- sen mukainen keskimääräinen vuosittainen 24 tunnin työajanpidennys toteute- taan paikallisesti erikseen sovittavalla tavalla. Mikäli asiasta ei saada sovittua paikallisesti, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalle, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäiväätäyttää työntekijä työajanpidennysvelvoitteensa ottamalla vastaan suunnittelematonta työtä. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin Osa-aikaisten työntekijöiden kohdalla työajanpidennys suhteutetaan työsopi- muksessa sovitun työajan mukaisesti. Työajanpidennys on työntekijälle palkaton. Säännöllisen työajan tulee tasoittua 26 viikossa keskimäärin enintään viisi vuosittain37,5 tuntiin/viikko. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa Lyhyempiä tasoittumisjaksoja voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolellapääluottamusmie- hen kanssa asiasta sovittaessa. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin Työnantajan suunnittelema Ttyöviikko on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivääkeskimäärin viisipäiväinen 26 viikon jaksossa. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa potyönantajan suunnittelema työviikko ei tasoitu viisipäiväiseksi 26 viikon kuluessa, korvataan saamatta jääneet viikkovapaapäivät työntekijälle 7,5 tunnin yksinkertaisella tuntipalkalla. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12[…] Työvuoroluettelo Jokaisen Joka kolmannen kalenteriviikon maanantaina annetaan sitovasti tie- doksi kolmen kalenteriviikon päästä alkavan kalenteriviikon kolmiviikkoisjak- son työvuoroluettelo. lukien, hän on 30.6Ennen työvuoroluettelon tiedoksi antamista tulee työnte- kijällä olla mahdollisuus esittää toiveensa työvuorojen sijoittumisesta. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivääToisen- laisesta julkaisurytmistä ja julkaistavan työvuoroluettelojakson pituudesta voi- daan sopia paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä emEsimerkki 1. vapaapäiväoikeutta las- kettaessaRullaava työvuoroluettelo tarkoittaa viikoittain kolmen viikon välein tapahtu- vaa työvuorojen tiedoksiantoa seuraavalla tavalla: Maanantaina 21.7.2014 1.6.2020 alkavan kalenteriviikon kolmiviikkoisjak- son työvuoroluettelo tulee antaa työntekijälle sitovasti tiedoksi maanan- taina 30.6.2014 11.5.2020. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät Maanantaina 27.7.2014 22.6.2020 alkavan kalenteriviikon kolmiviikkoisjak- son työvuoroluettelo tulee antaa työntekijälle sitovasti tiedoksi maanan- taina 7.7.2014 1.6.2020. Maanantaina 4.8.2014 13.7.2020 alkavan kalenteriviikon kolmiviikkoisjak- son työvuoroluettelo tulee antaa työntekijälle sitovasti tiedoksi maanan- taina 14.7.2014 22.6.2020. Vapaapäivien sijoittelu Kokoaikaiselle työntekijälle annetaan kalenterivuodessa 26 viikon tasoittumis- jaksossa vuosiloma-ajan lisäksi vähintään 13 6 lauantai-sunnuntai ja 13 7 sun- nuntai-maanantai vapaapäiväyhdistelmää. Vähintään 30 viikkotunnin työsopimuksella työskentelevälle osa-aikatyötä tekevälle aikaiselle työntekijälle samassa suhteessa kuin annetaan hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajastaniin halutessaan 26 viikon tasoittumisjaksossa vuosiloma-ajan lisäksi vähintään 4 lauantai-sunnuntai ja 4 sunnuntai-maanan- tai vapaapäiväyhdistelmää. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantajaMuulle osa-aikaiselle työntekijälle annetaan hänen niin halutessaan kalenteri- vuodessa 26 viikon tasoittumisjaksossa vuosiloma-ajan lisäksi 4 2 lauantai- sunnuntai ja 4 2 sunnuntai-maanantai vapaapäiväyhdistelmää. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esimLauantai-sunnuntai-maanantai välille sijoitettu kolmen päivän vapaapäiväyh- distelmä katsotaan yhdeksi annetuksi lauantai-sunnuntai -vapaapäiväyhdistel- mäksi. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvaustaTyöntekijän lauantaille toivoma toteutunut vapaapäivä katsotaan annetuksi lauantai-sunnuntai -vapaapäiväyhdistelmäksi. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä työsuhde ei ole oikeutta rahakorvaukseenjatkunut koko kalenterivuotta tasoittumisjaksoa, vapaapäi- väyhdistelmiä annetaan vastaavassa suhteessa. Enintään viiden kuukauden määräaikaisissa työsuhteissa ei noudateta edellä mainittuja määräyksiä vapaapäiväyhdistelmistä. Työntekijä voi sopia työnantajan edustajan kanssa vapaapäivien antamisesta muina arkipäivinä. Sopiminen voi koskea myös viikoittaisten vapaapäivien yh- distämistä. Sopiminen koskee vain yhtä työvuorosuunnittelujaksoa kerrallaan. Työnantajan liiketoiminnallisten toimintaedellytysten muuttuessa voidaan työ- voiman sopeutustarpeen ehkäisemiseksi tai minimoimiseksi sopia myös muunlaisista vapaapäiväyhdistelmistä paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa. Alle 37,5 tuntia viikossa työskentelevän kuukausipalkkaisen siivoojan vapaa- päivä voidaan määrätä muillekin viikonpäiville. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työskentelevälle koko- tai osa- aikaiselle työntekijälle suunnitellaan lähtökohtaisesti vapaaksi yksi seuraavista aattopäivistä: pääsiäislauantai, juhannusaatto, jouluaatto. Työsuhteen alka- misvuonna yksi vapaa suositellaan annettavaksi silloin, kun työsuhde on alka- nut ennen pääsiäisviikkoa. Vuosilomalle sijoittuvat aattopäivät lasketaan saa- duksi aattovapaaksi. Korotettu palkka Vuorokaudessa 8,5 9 ja viikossa 45 tuntia ylittävästä työstä maksetaan 50 %:lla korotettu palkka. Tasoittumisjärjestelmässä ylityöstä, vähennettynä vuo- rokaudessa yli 8,5 9 tuntia ja viikossa yli 45 tuntia tehty työaika, maksetaan 50 %:lla korotettu palkka.

Appears in 1 contract

Samples: Luottamusmiessopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanSäännöllisen työajan pituus sovitaan työsopimuksella ja järjestetään työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa. Työaikalain piiriin kuuluvien toimihenkilöiden osalta voidaan paikallisesti sopia päivittäisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallekuitenkin niin, että työaika enintään vuoden mittaisena ajanjaksona tasoittuu sovittuun keskimäärään. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä laaditaan etukäteen työajan käyttösuunni- telma ajanjaksoksi, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainkuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän tasaaminen toteutetaan enintään vuoden mittaisella ajanjaksolla. Työai- kapankkisopimuksessa voidaan sopia yli vuoden pituisesta tasoittumisjaksosta. Paikallisesti voidaan sopia liukuvan työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluunjärjestämisestä, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun liukuvan työajan xxx- xxxxxxxxxxxx ja lasten vanhem- pien tapaamisiinkertymästä työaikalaista poiketen, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenkuitenkin niin, että samaa ansaintajaksoa kertymä voi olla enintään 120 tuntia. Ellei paikallisesti toisin sovita, pysyvästä muutoksesta voimassaolevaan työaika- järjestelmään ilmoitetaan asianomaisille toimihenkilöille kaksi viikkoa ennen muu- toksen toimeenpanoa ja tilapäisestä muutoksesta, mikäli mahdollista, viikkoa en- nen muutoksen toimeenpanoa, kuitenkin viimeistään kolmantena muutoksen toi- meenpanoa edeltävänä päivänä. Ylityötä on työ, jota tehdään työnantajan määräyksestä toimihenkilön suostumuk- sin työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työtuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin, kun säännöllinen työaika on lyhyempi kuin keskimäärin 8 tuntia vuoro- kaudessa ja 40 tuntia viikossa. Työaikalain mukaisena ylitöiden enimmäismäärän tarkastelujaksona käytetään kalenterivuotta. Ylityökorvausten ja lisätyön osalta noudatetaan kaikkiin työntekijöihintyöaikalain määräyksiä. TyöntekijällePaikallisesti voidaan sopia lisä-, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6yli- ja sunnuntaityön korvaamisesta näiden töi- den arvioituun määrään perustuvalla erillisellä kiinteällä kuukausikorvauksella.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanTyöehtosopimuksen kohdan 22.7 mukaan työajasta ja ylityön korvaamispe- rusteista tulee sopia työntekijän kanssa kirjallisesti ennen komennuksen al- kua. Työajasta voidaan sopia kohdemaan lakien ja sopimusten rajoissa. Sopi- musta tehtäessä olisi hyvä olla yhteydessä kohdemaan lähetystöön. Työsopimuksesta on käytävä ilmi säännöllinen vuorokautinen ja viikoittainen työaika. Jos työkohteessa on tarkoitus käyttää keskimääräistä työaikaa, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalleon työtuntijärjestelmän laatimisen perusteista hyvä sopia etukäteen. Varsinai- nen työtuntijärjestelmä voidaan useinkin laatia vasta työkohteessa. Työsopimuksessa on myös selvitettävä, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttamääräytyvätkö vapaapäivät Suo- men vai asemamaan kalenterin mukaan. Yleensä sovitaan noudatettavan paikallista kalenteria ja paikallista vapaapäiväkäytäntöä. Lisäksi voidaan so- pia suomalaisille tärkeiden juhlapyhien, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtiesim. joulun, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivääantamisesta vapaaksi, vaikka ne paikallisille olisivatkin normaaleja työpäiviä. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin Lyhyilläkin komennuksilla on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenyleensä syytä sopia, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson sunnuntaityökorotus maksetaan paikallisen kalenterin mukaisena pyhäpäivänä (esim. 1.7islamilai- sissa maissa sunnuntain asemasta perjantaina). – 30.6.) jälkeenArkipyhäkorvauksista sovittaessa tulee huomioida sekä kotimaan että ase- mamaan pyhäpäivät. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvaustaLuontevinta on sopia arkipyhäkorvaukset maksetta- vaksi jommankumman kalenterin mukaan. Jos vapaapäivät jäävät työntekomaan työaika- ja vapaapäiväkäytännön noudattaminen johtaa työehtosopimuksessa sovittua pidempään (vuosi)työaikaan, tulee tämä ottaa huomioon palkkausta korottavana tekijänä. Samalla on sovittava pidemmän työajan vaikutuksesta työajantasaamislisään ja tasaamisvapaiden antami- seen. Vaihtoehtoisesti säännöllinen työaika voidaan keskimääräistää työehtosopi- muksen mukaiseksi sijoittamalla tasausvapaita esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseenkotimaanlomien yhteyteen. Pidempiä komennuksia lukuun ottamatta tämä lienee yleensä luontevin vaihtoehto.

Appears in 1 contract

Samples: Työehdot

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanPäätoimisen pianistin työaika on enintään 35 tuntia viikossa. Osa-aikatyötä tekevän pianistin työajasta sovitaan henkilökohtaisessa työsopimuksessa. Sovitusta viikko- työajasta 20 % varataan pianistin henkilökohtaista harjoittelua varten. Työvuorolis- toja laadittaessa on pyrittävä siihen, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalleettä työn määrä jakaantuu oikeudenmukaisesti kokoaikaisten ja osa-aikaisten balettipianistien välillä. Oopperapianistien viikkotyöaika voidaan tasoittaa keskimäärin 35 tuntiin enintään neljän viikon pituisena jaksona. Balettipianistien viikkotyöaika voidaan tasoittaa keskimäärin 35 tuntiin enintään kuuden viikon pituisena jaksona. Päivittäinen työai- ka on enintään 7 tuntia. Pianistilla on vähintään yksi vapaapäivä viikossa. Työaikalain (872/2019) mukaisesta viikkolevon järjestämistavasta riippumatta viik- kolepo voidaan antaa viikkojen vaihteessa siten, että se sijoittuu osaksi edelliseen ja osaksi jälkimmäiseen viikkoon niin, että enin osa viikkolevosta sijoittuu sille viikol- le, jonka vuosilomaoikeus viikkolevosta on kysymys. Helatorstai ja loppiainen eivät lyhennä työaikaa. Vuosittaista työaikaa pidennetään 10 tunnilla paikallisesti sovittavalla tavalla. Jos työajan pidennyksestä ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttapäästä yhteisymmärrykseen, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtityönantaja toteuttaa työajan pidentämisen yhtenä kokonaisena työpäivänä, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tunteina tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäennäiden yhdistelmänä kui- tenkin siten, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihinenintään 7 tuntia käytetään yhteen produktioon. TyöntekijälleYlityötä on se työ, joka kesäkuun 30tehdään yli 35 tunnin. päivään mennessä Viikoittaista ylityötä laskettaessa hen- kilökohtaiseen harjoitteluun varattu aika otetaan huomioon. Päivittäistä ylityötä on ollut asianomaisessa tehtävässä se työ, joka tehdään yli 8 tunnin. Henkilökohtaista harjoittelua ei päivittäistä ylityötä laskettaessa oteta laskentaperusteena huomioon. Päivittäinen työaika voidaan jakaa kahteen jaksoon. Kunkin jakson pituudeksi laske- taan vähintään vuoden3 tuntia. Mikäli työjakson väliin jäävä aika on kahta tuntia lyhyempi, lasketaan se työaikaan. Tauot annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväänoudattaen kullakin osastolla pääasiallisesti noudatettavaa työeh- tosopimusta. Jos työntekijä taas Pianistilla on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) joka tapauksessa oikeus taukoon aina kunkin puolentoista tunnin työ- jakson jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistätyöpäivä kestää 7 tuntia, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määräon sen aikana annettava vähintään 30 minuutin yhtäjaksoinen ruokailutauko. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseenTyöaikalain (872/2019) 18 §:n mukaisen työajan enimmäismäärän tasoittumisjak- son pituus on 12 kuukautta.

Appears in 1 contract

Samples: Luottamusmiessopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanTämän työehtosopimuksen määräyksillä on sovittu toisin työaikalain 34 § 1 mom.:ssa ja 2 mom.:ssa säädetyllä tavalla työaikalain säännöksistä. Työaika ja lepoajat määräytyvät tämän sopimuksen ja Xxxxxxxxxx anta‑ man kulloinkin voimassa olevan ilmailumääräyksen OPS M3-2 mukaisesti, lastentarhanopettajan jos työehtosopimuksessa ei ole muuta sovittu. Vuosittainen säännöllinen työaika on enintään 1920 tuntia. Suunnittelu- raja on enintään 168 tuntia kuukaudessa ja enintään 336 tuntia kahdessa kuukaudessa. Tunnit voidaan tasoittaa kahden kalenterikuukauden aika‑ na, jolloin voidaan poiketa kalenterikuukauden suunnittelurajasta ylös‑ päin. Paikallisesti voidaan sopia kesäajalle (1.5.–30.9) tukikohtakohtai‑ sesta 4 kuukauden tasoittumisjaksosta. Sopimus tehdään kirjallisesti työnantajan ja luottamusmiehen tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalle, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäiväätyöntekijöiden välillä. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin Ylityötä on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälletyö, joka kesäkuun 30ylittää tässä sopimuksessa sovitun vuosittaisen enim‑ mäistyöajan. päivään mennessä Ylityötä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenmyös työ, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivääjoka tehdään työvuoroluetteloon mer‑ kityn tai muutoin sovitun työvuoron päätteeksi jatkaen työvuoroa. Jos työntekijä taas Ylityötä on esimerkiksi alkanut hoitaa pomyös työ, joka ylittää 336 tuntia kahdessa kuukaudessa tai 672 tuntia neljässä kuukaudessa sovellettaessa neljän kuukauden tasoittumisjaksoa. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12Ylityökorvaus maksetaan yhteen kertaan samasta tehdystä tunnista. lukienVuoron jatkamisesta tai aikaistamisesta maksetaan 50 % korotettu tunti- palkka kahdelta ensimmäiseltä tunnilta ja sen jälkeisiltä tunneilta 100 % korotettu tuntipalkka. Tasoittumisjakson ylittävältä ylityöltä korvataan 50 %:lla korotettu tuntipalkka neljältä ensimmäiseltä tunnilta ja sen jäl‑ keisiltä tunneilta 100 %, hän on 30.6ellei ylityötä ole korvattu vuoron jatkamista tai aikaistamista koskevalla ylityökorvauksella. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät Vuosittaisen työajan ylittävä ylityö korvataan 100 %:n korvauksella, ellei ylityötä ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6korvattu vuoron jatkamista tai aikaistamista koskevalla ylityökorvauksella.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: www.tehy.fi

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanKirjataan työsopimukseen aina keskimääräisenä viikkotyöaikana (ja tarvittaessa keskimääräisenä päivittäisenä työaikana), lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallejotta tasoittumisjakso on mahdollista ottaa käyttöön työnantajan yksipuolisella päätöksellä, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenilman turhia väitteitä siitä, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihinkyse on työsopimuksen ehdosta, jota ei voi muuttaa. Työntekijälle• Viittaus työehtosopimuksen mukaiseen työaikaan on olennainen, jotta mahdolliset muutokset tulevat voimaan työehtosopimuksen muuttuessa. • Työsopimukseen kirjataan työntekijän työntekovelvoitteen minimituntimäärä, joka kesäkuun 30on samalla myös työnantajan työntarjoamisvelvoitteen minimimäärä. päivään mennessä o Sovittava viikkotyöaika on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenhyvä harkita tarkkaan, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivääkoska työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus työsopimuksen mukaiselta työtuntimäärältä riippumatta siitä, onko työtä tarjolla koko sovituksi tuntimääräksi. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien• Työsopimukseen ei koskaan kirjauksia työajan sijoittelusta, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7klo 8-16 välillä, koska ehto on työnantajaa sitova, eikä sitä voi myöhemmin tarvittaessa muuttaa yksipuolisesti. – 30.6.• Esimerkiksi työsopimuksen mukaisen viikkotuntimäärä tai työsopimuksessa sovittu työajan sijoittelu on olennainen työsuhteen ehto, jota työnantaja ei voi muuttaa yksipuolisesti, vaan sen muuttaminen edellyttää irtisanomisperustetta ja mahdollisesti edeltäviä yt-neuvotteluja. • Lisätyön teettäminen edellyttää aina työntekijän suostumusta. Lisätyösuostumus voidaan sisällyttää työsopimukseen, jolloin työntekijä on velvollinen tekemään hänelle määrätyn lisätyön. Osa-aikaisen ja 36 t 45 min / 38 t 45 min) jälkeentekevien osalta lisätyötä voidaan määrätä tehtäväksi enintään 8 tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin saakka viikossa. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä• Sunnuntaityön teettäminen edellyttää työntekijän suostumusta, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä mikäli se ei ole oikeutta rahakorvaukseentyönantajan tavanomaista toimintaa. Sunnuntaityösuostumus voidaan sisällyttää työsopimukseen, jolloin työntekijä on velvollinen tekemään hänelle määrätyn sunnuntaityön. • Ylityösuostumusta ei voida pätevästi sisällyttää työsopimukseen. Ylityöstä on aina sovittava erikseen ja tapauskohtaisesti.

Appears in 1 contract

Samples: www.sivista.fi

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajan7.6.2021 18 ▪ Työaikamääräykset on kirjoitettu kokonaisuudessaan SOTE-sopimukseen. ▪ Työaikamääräyksiin on tehty pääasiassa vain teknisiä muutoksia tässä vaiheessa. Sopimusmääräykset vastaavat pääosin KVTES työaikaluvun määräyksiä. ▪ Kahvitauko - termi on korvattu termillä palautumistauko. Määräyksen sisältö ei ole muuttunut. ▪ Uusia määräyksiä on sovittu jaksotyötä tekeville: III luvun 9 § 5 ja 6 mom. ▪ Työaikaluvussa on liite 4, lastentarhanopettajan joka on vastaava kuin KVTES liite 18. • Työaikatyöryhmä jatkaa ilman keskeytystä työtään. Työaikatyöryhmän tehtävänä on kehittää työaikajärjestelmiä ja - määräyksiä sosiaali- ja terveysalan toimintoja ja palveluja sekä henkilöstön terveyttä ja työhyvinvointia tukeviksi. Työryhmä voi simuloida ja pilotoida erilaisia työaikamalleja ja – määräyksiä. Työryhmä seuraa uusien määräysten toimivuutta ja kartoittaa työvuorosuunnittelun ja toteuttamisen kokonaistilannetta SOTE- työnantajilla. Työryhmä selvittää myös mahdollisuudet vähentää erimielisyystilanteita päivittäisen lepotauon osalta siten, että ratkaisuvaihtoehdoissa huomioidaan myös työntekijöiden/viranhaltijoiden mahdollisuus ruokailla joutuisasti työajalla. ▪ SOTE-sopimuksen työaikaluvun 9 §:ssä on sovittu uudesta 5 momentista. Se koskee jaksotyötä. ▪ Myös SOTE-sopimuksessa sovelletaan työaikalain 25 §:ää. Työntekijälle/viranhaltijalle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin keskeytymätön lepoaika varallaoloaikana tehtyä työtä lukuun ottamatta. Työn järjestelyistä liittyvistä syistä jaksotyössä vuorokausilepo saadaan kuitenkin lyhentää yhdeksään tuntiin työaikalain 25 § 1 momentin edellyttämällä tavalla. ▪ SOTE-sopimuksessa on sovittu, että edellä mainitun työaikalain säännön lisäksi vuorokausilevon lyhentämisestä 9 tuntiin voidaan tehdä pääsopimuksen mukainen paikallinen työ- ja virkaehtosopimus. Sopimuksella voidaan laajemmin poiketa vuorokausilevon antamisesta. Paikallisen sopimisen määräysten soveltaminen työntekijään/viranhaltijaan edellyttää lisäksi työntekijän/viranhaltijan suostumusta. Tästä edellytyksestä ei voida poiketa paikallisella sopimuksella. ▪ Korvaava lepoaika on annettava seuraavan vuorokausilevon yhteydessä tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallejos se ei ole työn järjestelyistä johtuvista painavista syistä mahdollista, niin pian kuin se on mahdollista, kuitenkin 14 vuorokauden kuluessa. Korvaava lepoaika annetaan yhdenjaksoisena, eikä sitä saa sijoittaa varallaoloajalle. ▪ Määräys on määräaikainen ja voimassa 1.9.2021 - 28.2.2022. SOTE-sopimuksen valtakunnalliset sopimusosapuolet seuraavat määräyksen toimivuutta sekä paikallisten sopimusten vaikutuksia. ▪ Ko. momentin määräaikaisuuden estämättä voidaan tehdä myös toistaiseksi voimassa olevia paikallisia sopimuksia. Paikalliset työ- ja virkaehtosopimukset pysyvät voimassa irtisanomismääräysten mukaisesti myös 28.2.2022 jälkeen riippumatta valtakunnallisen sopimusmääräyksen määräaikaisuudesta. ▪ Uusi määräys mahdollistaa käytännössä paikallisesti sopimisen seuraavista asioista: ▪ Ilta – aamu yhdistelmät, pätkäaamu – yövuoro yhdistelmät, 13-15 tunnin työvuorot. ▪ Perustuu työntekijän suostumukseen, siirtää direktiota työntekijälle. ▪ Kuntatyönantajalla valvontavelvollisuus, jos työnantaja ei noudata työntekijän suostumusta eikä kyse ole TAL:n 25§ 1mom tilanteesta. ▪ Kuntatyönantajalla valvontavelvollisuus, jos työnantaja ei anna korvaavaa lepoa SOTE-sopimuksen ja lain edellyttämällä tavalla. ▪ Uusi määräys lisää joustavuutta autonomiseen työvuorosuunnitteluun, vähentää tarvetta ykkösvapaille sekä mahdollistaa vapaapäivien keskittämisen lisäämistä. ▪ Viikkolepo määräytyy SOTE-sopimuksen työaikaluvun 24 §:n mukaisesti. Vapaapäivien sijoitteluun jaksotyössä on lisäksi sovittu uusi 9 § 6 momentti. ▪ SOTE-sopimuksen uuden työaikaluvun 9 § 6 momentin mukaan, jollei toimintojen luonne muuta vaadi, työntekijän/viranhaltijan säännöllinen työaika sijoitetaan viidelle työpäivälle viikossa. Näin on ollut myös KVTES-sopimuksessa. ▪ Uutta on se, että jaksotyössä työvuorot tulee jatkossa suunnitella siten, että työntekijälle/viranhaltijalle annetaan vähintään kaksi vapaapäivää viikkoa kohden. ▪ Uuden määräyksen mukaan viikkolepo jaksotyössä voidaan suunnitella esimerkiksi niin, että 3 viikon työaikajaksossa viikolla 1 on yksi vapaapäivä, viikolla 2 kolme vapaapäivää ja viikolla 3 kaksi vapaapäivää. ▪ Vapaapäivät pyritään antamaan peräkkäisinä päivinä viikon aikana. Uutta soveltamisohjeessa on vähimmäismääräys, jonka vuosilomaoikeus mukaan työntekijälle/viranhaltijalle tulee antaa vähintään kaksi peräkkäistä vapaapäivää eli kaksi peräkkäistä kalenteripäivää kolmen viikon aikana. ▪ Määräyksellä pyritään vähentämään työnkuormitusta työaikajärjestelyin ja vaikuttamaan myönteisesti työhyvinvointiin. Vähimmäismääräystä ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan tule käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäensiten, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihinperäkkäisten vapaiden määrä vähenee nykyisestä. Työntekijälle▪ Määräys on voimassa 1.9.2021 - 28.2.2022. SOTE-sopimuksen valtakunnalliset sopimusosapuolet seuraavat määräyksen toimivuutta ja kartoittavat työvuorosuunnittelun ja toteuttamisen kokonaistilannetta SOTE-työnantajilla. ▪ Uusi määräys turvaa, joka kesäkuun 30että jaksotyötä tekevillä on annettava kolmen viikon tasoittamisjaksossa vähintään kuusi vapaapäivää (esiintynyt mm. päivään mennessä viiden, jopa neljän vapaan listoja). ▪ Pyrkimys on, että vapaat olisivat aina peräkkäisiä ja mahdollisuuksien mukaan lauantai-sunnuntai yhdistelminä. ▪ Perälautana on ollut asianomaisessa tehtävässä se, että vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä kerran kolmessa viikossa tulee olla kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas ▪ Vapaapäivä on kalenteripäivä, eli alkaa klo 00 ja päättyy klo 24. Eli enää ei voida väittää, että esimerkiksi alkanut hoitaa ponukkumispäivä olisi vapaapäivä. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12▪ Uusi määräys lisää joustavuutta autonomiseen työvuorosuunnitteluun. lukien, hän ▪ Uusi määräys ohjaa vapaapäivien keskittämiseen ja pidempiin vapaaputkiin. ▪ Uusi määräys vähentää työvuorojen lyhentämistä/pätkimistä. 7.6.2021 26 ▪ Viittaukset KVTES:n määräyksiin on 30.6toteutettu Lääkärisopimusta (LS) vastaavalla tavalla. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson ▪ Luvun 1 osalta katso dia 27 ▪ Luku IV ( Vuosiloma) ▪ Luku V (esim. 1.7. – 30.6.Virka- ja työvapaat sekä perhevapaat) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.▪ Luku VI (Kustannusten ja luontoissuoritusten korvaaminen)

Appears in 1 contract

Samples: Työaika

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanTyöaika on: 7,5h/vrk ja 37,5h/vko 8h/vrk ja 40h/vko Muu, lastentarhanopettajan mikä: Käytössä on liukuva työaika. Kiinteä työaika on välillä. Liukumarajat ovat aamulla ja iltapäivällä ja saldo +/-‌‌‌‌ Ylityön tekeminen edellyttää työnantajan suostumusta. Tehty ylityö korvataan työaikalaissa todetulla tavalla rahassa tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevastaavana vapaana. Ylityö korvataan erillisenä kiinteänä korvauksena euroa kuukaudessa Matkustamiseen käytetty aika: on otettu huomioon palkassa korvataan seuraavasti: Määräytyy vuosilomalain mukaisesti. Määräytyy vuosilomalain mukaisesti. Työntekijä saa täyden palkallisen lomaoikeuden (30pv) heti työsuhteen alusta lukien. Lomakorvaus maksetaan vain lakisääteisesti lomakertymästä. Työntekijälle maksetaan lomarahana 50% vuosilomapalkasta Työnantajan noudattama irtisanomisaika on kk ja työntekijän noudattama irtisanomisaika on kk‌ Irtisanomisajat ovat työsopimuslain / työehtosopimuksen mukaiset Määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen SALASSAPITO Työntekijä sitoutuu työsuhteen aikana olemaan hyödyntämättä ja pitämään salassa kaikki työnantajan ja yhteistyökumppaneiden liike- ja ammattisalaisuudet, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivääjotka hän on saanut tietoonsa työsuhteen aikana. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivääSalassapitovelvoite jatkuu vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukienrikkoo salassapitovelvoitettaan, niin hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6velvollinen korvaamaan sopimusrikkomuksella työnantajalle aiheuttamansa välittömän vahingon.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanPäätoimisen pianistin työaika on enintään 35 tuntia viikossa. Osa-aikatyötä tekevän pianistin työajasta sovitaan henkilökohtaisessa työsopimuksessa. Sovitusta viikkotyöajasta 20 % varataan pianistin henkilökohtaista harjoitte- lua varten. Työvuorolistoja laadittaessa on pyrittävä siihen, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalleettä työn määrä jakaantuu oikeudenmukaisesti kokoaikaisten ja osa-aikaisten balettipianis- tien välillä. Ooppera- ja balettipianistien viikkotyöaika voidaan tasoittaa keskimäärin 35 tuntiin enintään kuuden viikon pituisena jaksona. Päivittäinen työaika on enintään 7 tuntia. Pianistilla on vähintään yksi vapaapäivä viikossa. Työaikalain (872/2019) mukaisesta viikkolevon järjestämistavasta riippu- matta viikkolepo voidaan antaa viikkojen vaihteessa siten, että se sijoittuu osaksi edelliseen ja osaksi jälkimmäiseen viikkoon niin, että enin osa viik- kolevosta sijoittuu sille viikolle, jonka vuosilomaoikeus viikkolevosta on kysymys. Helatorstai ja loppiainen eivät lyhennä työaikaa. Vuosittaista työaikaa pidennetään 10 tunnilla paikallisesti sovittavalla taval- la. Jos työajan pidennyksestä ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttapäästä yhteisymmärrykseen, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtityönantaja toteuttaa työajan pidentämisen yhtenä kokonaisena työpäivänä, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tunteina tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan näiden yhdistelmänä kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäensiten, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihinenintään 7 tuntia käytetään yhteen produktioon. TyöntekijälleYlityötä on se työ, joka kesäkuun 30tehdään yli 35 tunnin. päivään mennessä Viikoittaista ylityötä lasketta- essa henkilökohtaiseen harjoitteluun varattu aika otetaan huomioon. Päivittäistä ylityötä on ollut asianomaisessa tehtävässä se työ, joka tehdään yli 8 tunnin. Henkilökohtaista harjoittelua ei päivittäistä ylityötä laskettaessa oteta laskentaperusteena huomioon. Päivittäinen työaika voidaan jakaa kahteen jaksoon. Kunkin jakson pituu- deksi lasketaan vähintään vuoden3 tuntia. Mikäli työjakson väliin jäävä aika on kahta tuntia lyhyempi, lasketaan se työaikaan. Tauot annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväänoudattaen kullakin osastolla pääasiallisesti noudatetta- vaa työehtosopimusta. Jos työntekijä taas Pianistilla on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) joka tapauksessa oikeus taukoon aina kunkin puolentoista tunnin työjakson jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistätyöpäivä kestää 7 tuntia, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määräon sen aikana annettava vähintään 30 minuutin yhtäjaksoinen ruokailutauko. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseenTyöaikalain (872/2019) 18 §:n mukaisen työajan enimmäismäärän tasoit- tumisjakson pituus on 12 kuukautta.

Appears in 1 contract

Samples: Luottamusmiessopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajan, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivalle, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu lomanmääräytymiskuu­ kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli Yli­ määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- sään­ nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- riit­ tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- vanhem­ pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- oh­ jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa ot­ taa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä se­ kä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla johta­ jalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava olta­ va työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- mää­ rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- esi­ merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan mu­ kaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihintyönteki­ jöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa asianomai­ sessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- ka­ lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sopimuk­ sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- vuo­ siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- las­ kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle työnte­ kijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä Xxxxx­ sä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä vapaa­ päiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen sii­ hen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan mu­ kaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä vapaapäivis­ tä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseenrahakorvauk­ seen.

Appears in 1 contract

Samples: Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanJokaiselle työlle määritellään katuluvassa työaika sekä aloitus- ja päättymisajankohta. Seuraavassa taulukossa on esitetty ohjeelliset työtavoitteet erityyppisille kaivutöille. Näistä voidaan poiketa vain perustelluista syistä. Mikäli työtä ei saada ennalta ar- vaamattomista syistä johtuen valmiiksi katuluvassa määritellyssä työajassa, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevoidaan työlle myöntää hakemuksesta lisäaikaa. Lisäaikaa on haettava viimeistään 3 vuoro- kautta ennen varsinaisen työajan päättymistä. Lisäaikaa ei myönnetä jälkikäteen vaan tuolloin työhön on haettava uusi lupa. Kadun pituussuuntainen kaapelikaivanto 50 m/työpäivä Kadun poikkisuuntainen kaapelikaivanto 20 m/työpäivä Kaappi-, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttajatkos, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivääpylväs ym. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainJatko ilman kanavakaivantoa aukko/työpäivä Vesijohto ja viemärikaivanto 5 m/työpäivä Lyhyt kaukolämpökohde alle 20 jm 1 m / työpäivä Pitkä kaukolämpökohde yli 20 jm 5 m/työpäivä Kaivu ilman varsinaista kanavakaivantoa aukko/työpäivä Arvioidut työajat sisältävät kaikki aputyöt ja varusteiden asennukset. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa Aikoja sovelle- taan 15.4 -30.11. välisenä aikana. Muulloin voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella30 % pienempiä työta- voitteita. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin Maksuluokkaan I kuuluvilla alueilla voidaan katuluvassa rajoittaa työ tapahtuvaksi hil- jaisen liikenteen aikana. Työaika päättyy katuluvassa ilmoitettuna päivänä tai, kun työalue on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajastaliikennöitävässä kunnossa, katuluvan saaja on ilmoittanut työn valmistuneen, katupäällikkö on hyväk- synyt työn ja luvassa määritelty vastaanottotarkastuspöytäkirja on allekirjoitettu. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen Takuuaika alkaa, kun lopullinen päällyste on katuluvan mukainen ja mahdollisen lapsi- sen korkeus- asema oikea, kiveyksien materiaalit, värit ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ladonnat ovat alkuperäisen suunnitelman Kouvolan kaupunki PL 32 (Valtakatu 33) Puhelin 020 615 11 xxx.xxxxxxx.xx Y-tunnus 0161075-9 Tekniikka- ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ympäristöpalvelut 45701 Kuusankoski xxxxxxx.xxxxxxxx@xxxxxxx.xx Kouvolan kaupunki 6 Tekniikka- ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikallaympäristöpalvelut 1.1.2018 mukaiset, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä reunatuet, pysyvät liikennemerkit ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenmuut laitteet asennettu, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuoden, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäivää. Jos työntekijä taas on esimerkiksi alkanut hoitaa po. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12. lukien, hän on 30.6. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osaajoratamerkin- nät korjattu ja nurmikot ja muut viheralueet saatettu katupäällikön hyväksymään kun- toon ja työmaa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (esim. 1.7. – 30.6alue siistitty.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: www.kouvola.fi

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanKeskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, lastentarhanopettajan varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva-ahtaus, laiva- ahtausta öisin suoritettaessa tulee huomioida TES :n paikallisia työaikasopimuksia koskevat määräykset. Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona keskimäärin 34,5 tuntia viikossa. Työajat ovat kello 06.00–14.00, 14.00–22.00 ja 22.00–06.00. Työntekijät ovat velvolliset työskentelemään tämän sopimuksen tarkoittamassa 3-vuorotyössä. Ensisijaisesti 3-vuorotyössä käytetään siihen halukkaita työntekijöitä, mutta mikäli vuorotyöhön ei saada näin riittävästi työntekijöitä, osoitetaan työntekijät vuoroperiaatteen mukaan. Täydennettäessä 3-vuorotyötä tilapäisesti (vuorotteluvapaa, opintovapaa, kesälomasijaisuudet, perhevapaat) voi työnantaja kuitenkin poiketa vuoroperiaatteesta ja valita työntekijät ensisijaisesti osaamisen perusteella. Täydennettäessä 3-vuorotyötä muutoin kuin tilapäisesti voidaan vuoroperiaatteesta poiketa sopimalla asiasta luottamusmiehen kanssa. Vähennettäessä keskeytymättömän kolmivuorotyön tarjoamista tehdään se vapaa- ehtoisuuden pohjalta ja tarvittaessa vuoroperiaatteen mukaan. Näistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille työntekijöille vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin. Keskeytymättömään kolmivuorotyöhön (37) osoitetaan vain vakinaisia työntekijöitä. Kuitenkin työvuorosta poisjääneen työntekijän tilalle voidaan nimetä myös tilapäinen työntekijä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (37) työntekijöillä on oikeus kahteen 20 minuutin taukoon ateriointia tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevirkistäytymistä varten. Taukojen sijoittelu sovitaan paikallisesti. Pöytäkirjamerkintä 1 Mikäli paikallisesti on sovittu tai vakiintuneesti sovellettu laajempaa taukokäytäntöä noudatetaan seuraavia periaatteita: – kussakin vuorossa tulee olla 2 kpl vähintään 20 minuutin taukoa – taukojen määrä ei sopimusmääräyksen johdosta lisäänny, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä jos taukoja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenkaksi tai enemmän – yli 40 minuuttia vuoroa kohti ollut yhteenlaskettu taukoaika säilyy, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväämutta voidaan kohdistaa uudestaan tarkoituksenmukaisesti siten kuin paikallisesti sovitaan Pöytäkirjamerkintä 2 Jos työpaikalla on vakiintuneesti sovellettu taukojärjestelyä 20 min. tauko + 15 min. kahvi- tauko, tulee jatkossa soveltaa 20 min. + 20 min. taukoa vuoron aikana. Jos työntekijä taas entinen järjestelmä on esimerkiksi alkanut hoitaa poollut 20 + 15 + 15 eli yhteensä 50 min., sovelletaan kahta 20 min. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12taukoa ja sovitaan, mihin 10 min. lukien, hän on 30.6tauko-osuus sijoitetaan. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (Tällöin voidaan esim. 1.7pidentää toista taukoa tai pitää kolmas ns. – 30.6kahvitauko 10 minuutin mittaisena. Työntekijä voidaan siirtää tilapäisesti työvuoroluettelon mukaisesta ilta- tai yövuorosta aamuvuoroon, mutta ei aamuvuorosta ilta- tai yövuoroon. Aamuvuoroon siirretylle työn- tekijälle maksetaan kuitenkin työvuoroluettelon mukainen vuorolisä.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Ahtausalan Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanKeskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, lastentarhanopettajan varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva-ahtaus, laiva- ahtausta öisin suoritettaessa tulee huomioida TES :n paikallisia työaikasopimuksia koskevat määräykset. Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona keskimäärin 34,5 tuntia viikossa. Työajat ovat kello 06.00–14.00, 14.00–22.00 ja 22.00–06.00. Työntekijät ovat velvolliset työskentelemään tämän sopimuksen tarkoittamassa 3- vuorotyössä. Ensisijaisesti 3-vuorotyössä käytetään siihen halukkaita työntekijöitä, mutta mikäli vuorotyöhön ei saada näin riittävästi työntekijöitä, osoitetaan työntekijät vuoro- periaatteen mukaan. Täydennettäessä 3-vuorotyötä tilapäisesti (vuorotteluvapaa, opinto- vapaa, kesälomasijaisuudet, perhevapaat) voi työnantaja kuitenkin poiketa vuoroperi- aatteesta ja valita työntekijät ensisijaisesti osaamisen perusteella. Täydennettäessä 3- vuorotyötä muutoin kuin tilapäisesti voidaan vuoroperiaatteesta poiketa sopimalla asiasta luottamusmiehen kanssa. Vähennettäessä keskeytymättömän kolmivuorotyön tarjoamista tehdään se vapaa- ehtoisuuden pohjalta ja tarvittaessa vuoroperiaatteen mukaan. Näistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille työntekijöille vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin. Keskeytymättömään kolmivuorotyöhön (37) osoitetaan vain vakinaisia työntekijöitä. Kuitenkin työvuorosta poisjääneen työntekijän tilalle voidaan nimetä myös tilapäinen työntekijä. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (37) työntekijöillä on oikeus kahteen 20 minuutin taukoon ateriointia tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevirkistäytymistä varten. Taukojen sijoittelu sovitaan paikallisesti. Pöytäkirjamerkintä 1 Mikäli paikallisesti on sovittu tai vakiintuneesti sovellettu laajempaa taukokäytäntöä noudatetaan seuraavia periaatteita: – kussakin vuorossa tulee olla 2 kpl vähintään 20 minuutin taukoa – taukojen määrä ei sopimusmääräyksen johdosta lisäänny, jonka vuosilomaoikeus ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeutta, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohti, johon sisältyy vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivää. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittain. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluun, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäen, että samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka kesäkuun 30. päivään mennessä jos taukoja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenkaksi tai enemmän – yli 40 minuuttia vuoroa kohti ollut yhteenlaskettu taukoaika säilyy, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväämutta voidaan kohdistaa uudestaan tarkoituksenmukaisesti siten kuin paikallisesti sovitaan. Pöytäkirjamerkintä 2 Jos työpaikalla on vakiintuneesti sovellettu taukojärjestelyä 20 min. tauko + 15 min. kahvi- tauko, tulee jatkossa soveltaa 20 min. + 20 min. taukoa vuoron aikana. Jos työntekijä taas entinen järjestelmä on esimerkiksi alkanut hoitaa poollut 20 + 15 + 15 eli yhteensä 50 min., sovelletaan kahta 20 min. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12taukoa ja sovitaan, mihin 10 min. lukien, hän on 30.6tauko-osuus sijoitetaan. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (Tällöin voidaan esim. 1.7pidentää toista taukoa tai pitää kolmas ns. – 30.6kahvitauko 10 minuutin mittaisena. Työntekijä voidaan siirtää tilapäisesti työvuoroluettelon mukaisesta ilta- tai yövuorosta aamuvuoroon, mutta ei aamuvuorosta ilta- tai yövuoroon. Aamuvuoroon siirretylle työn- tekijälle maksetaan kuitenkin työvuoroluettelon mukainen vuorolisä.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Työaika. Kelpoisuusehdot täyttävälle päiväkodin johtajanKeskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimivallevarastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva-ahtaus. Laiva- ahtausta öisin suoritettaessa tulee huomioida TES :n paikallisia työaikasopimuksia koskevat määräykset. Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia vuoro- kaudessa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona keskimäärin 34,5 tuntia viikossa. Työajat ovat kello 06.00 - 14.00, jonka vuosilomaoikeus 14.00 - 22.00 ja 22.00 - 06.00. Työajat voivat paikal- lisesti sopien olla kello 07.00 - 15.00, 15.00 - 23.00 ja 23.00 - 07.00. Työehtosopimusta muutetaan soveltuvin osin. Työntekijät ovat velvolliset työskentelemään tämän sopimuksen tarkoittamassa 3-vuo- rotyössä. Ensisijaisesti 3-vuorotyössä käytetään siihen halukkaita työntekijöitä, mutta mikäli vuorotyöhön ei ylitä työehtosopimuksen mukaista vuosilomaoikeuttasaada näin riittävästi työntekijöitä, annetaan vuosittain yksi ylimääräinen vapaapäivä kutakin sellaista kahta lomanmääräytymiskuu kautta kohtiosoitetaan työntekijät vuoro- periaatteen mukaan. Täydennettäessä 3-vuorotyötä tilapäisesti (vuorotteluvapaa, johon sisältyy opintovapaa, kesälomasijaisuudet, perhevapaat) voi työnantaja kuitenkin poiketa vuo- roperiaatteesta ja valita työntekijät ensisijaisesti osaamisen perusteella. Täydennettä- essä 3-vuorotyötä muutoin kuin tilapäisesti voidaan vuoroperiaatteesta poiketa sopi- malla asiasta luottamusmiehen kanssa. Vähennettäessä keskeytymättömän kolmivuorotyön tarjoamista tehdään se vapaa-eh- toisuuden pohjalta ja tarvittaessa vuoroperiaatteen mukaan. Näistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille työntekijöille vähintään 14 työssäolo- tai vuosilomapäivääkaksi viikkoa aikaisemmin. Yli määräisiä vapaapäiviä annetaan kuitenkin enintään viisi vuosittainKeskeytymättömään kolmivuorotyöhön (37) osoitetaan vain vakinaisia työntekijöitä. Työajan suunnittelu päiväkodeissa: Edellä tarkoitetun Kuitenkin työvuorosta poisjääneen työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan sään- nöllisestä työajasta (38 tuntia 20 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riit- tävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen toimintaan kuten toiminnan yhteiseen suunnitteluuntilalle voidaan nimetä myös tilapäinen työntekijä, oman lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun ja lasten vanhem- pien tapaamisiin, mistä ajasta osa voidaan käyttää esimiehen tarkempien oh- jeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 8 % työajasta. Esiopetuksesta vastaavalla tulee työajan käytön suunnittelussa ottaa huomioon myös opetussuunnitelman laatimiseen ja mahdollisen lapsi- ja lapsiryhmäkohtaisen esiopetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika sekä lapsiryhmien opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pääsääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan määräys. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden ansaintajakson alkamisajankohdan mää- rittelee työnantaja. Oikeus vapaapäivien saamiseen voidaan määritellä esi- merkiksi kesäkuun 30. päivän tilanteen mukaan tai muunkin ajankohdan mukaan edellyttäenkun todetaan, että samaa ansaintajaksoa vakituinen työntekijä on estynyt saapumasta työvuo- roonsa. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (37) työntekijöillä on oikeus kahteen 20 mi- nuutin taukoon ateriointia tai virkistäytymistä varten. Taukojen sijoittelu sovitaan pai- kallisesti. Mikäli paikallisesti on sovittu tai vakiintuneesti sovellettu laajempaa taukokäytäntöä noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälleseuraavia periaatteita: - kussakin vuorossa tulee olla 2 kpl vähintään 20 minuutin taukoa - taukojen määrä ei sopimusmääräyksen johdosta lisäänny, joka kesäkuun 30. päivään mennessä jos taukoja on ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään vuodenkaksi tai enemmän - yli 40 minuuttia vuoroa kohti ollut yhteenlaskettu taukoaika säilyy, annetaan viisi ylimääräistä vapaapäiväämutta voidaan kohdistaa uudestaan tarkoituksenmukaisesti siten kuin paikallisesti sovitaan. Jos työntekijä taas työpaikalla on esimerkiksi alkanut hoitaa povakiintuneesti sovellettu taukojärjestelyä 20 min. tehtävää edellisenä ka- lenterivuonna 1.12tauko + 15 min. lukienkahvitauko, hän tulee jatkossa soveltaa 20 min. + 20 min. taukoa vuoron aikana. Jos enti- nen järjestelmä on 30.6ollut 20 + 15 + 15 eli yhteensä 50 min., sovelletaan kahta 20 min. mennessä ansainnut kolme sopimuk- sessa tarkoitettua ylimääräistä vapaapäiväätaukoa ja sovitaan, mihin 10 min. Muut työstä poissaolot kuin vuo- siloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä emtauko-osuus sijoitetaan. vapaapäiväoikeutta las- kettaessa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työntekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja. Yleensä vapaa annetaan ansaintajakson (Tällöin voidaan esim. 1.7piden- tää toista taukoa tai pitää kolmas ns. – 30.6kahvitauko 10 minuutin mittaisena. Työntekijä voidaan siirtää tilapäisesti työvuoroluettelon mukaisesta ilta- tai yövuorosta aamuvuoroon, mutta ei aamuvuorosta ilta- tai yövuoroon. Aamuvuoroon siirretylle työntekijälle maksetaan kuitenkin työvuoroluettelon mukainen vuorolisä.) jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Ahtausalan Työehtosopimus